Veristi kirjoitti:Turren käsitys siitä, milloin lapsi näki isänsä makaamassa takkahuoneen lattialla poikkeaa Naakan näkemyksestä. Naakka sentään sijoittaa ko. lapsen käynnin puhelun alkuun, mutta Turre vasta siihen vaiheeseen, kun lapsi on itse lähtenyt puhelimesta.
Turren ihmetystä herättää myös ajatus, että lapsi olisi voinut häkepuhelun aikana toivoa "Iskä, älä kuole" siinäkin tapauksessa, että hän oli jo nähnyt Jukan makaamassa takkahuoneen lattialla. Näkemykseni mukaan lapsi itse kertoi tulleensa äidin viereen puhelimeen kuultuaan isän Annu-huutoja. Karmaisevaa vaan, että tulkintani mukaan nuo huudot tulivat etukäteisnauhalta. Kertaan vielä pätkän lapsen 26.8.2009 puhuttelusta, kun hän oli nähnyt isän makaamassa sängyn päädyssä lattialla: "mä perääntysin äkkii mä lähdin kai juokseen pois niin. Äiti oli tuol luultavasti mä en muista oikein sitä mu ei ollu." Tällöin hän kertomansa mukaan tajusi, että iskä oli murhattu mutta ei halunnut uskoa sitä. - Ja tämä oli, Turre, tapahtunut jo ennen kuin tytär itsekään oli ollut puhelimessa, saati äiti.
Vetoat Hoviin siinä, että lapsen kertomukset huppiksen piilottelusta pesuhuoneessa ja poistumisesta nopeasti ikkunasta olisivat olleet poliisin johdattelua, ei omaehtoisesti kerrottua. Itse olen kyllä sitä mieltä, että tytär itse kertoi näin puhuttelijoille jo ensimmäisessä vuoden 2009 puhutteluistaan. Vaikuttaa enemmän Annelin johdattelulta tai omien 2006 lähtöisin olevien ajatusten kehittelyltä (joissa kyllä poliisi johdatteli häntä huppis-kohdissa). Lapsi oli jo useaan otteeseen vakuutellut nähneensä huppiksen poistuvan pesuhuoneesta ja siitä ikkunasta ulos siinä vaiheessa, kun Anneli vihdoin teki 'tunnustuksensa'. Sitäpaitsi hänhän totesi, ettei äiti ollut tehnyt tekoa. Uskon, että hän saattoi koko ajan luullakin näin. Siinä mielessä äidin 'tunnustus' saattoi olla yllättävä.
No eihän poikkea. Tyttö on itse kertonut, että huusi, kun näki Jukan, josta tuli verta. Se on nauhalla. Nauha sitoo käynnin tapahtuneeksi puhelun lopulla. Tyttöhän tuli huoneestaan vasta kun puhelu jo oli käynnissä, kun meteli oli alkanut uudestaan! Anneli pyysi hänet puhelimeen ja selitti, että oli soittanut poliisille. Ei olisi selittänyt, mikäli asia olisi ollut tytölle tuttu (legendaarinen "Annelin oli pakko soittaa häkeen, kun tyttö yllätti!" -teoria =) Sen mukaan tyttö ilmeisesti ihmetteli äänettä 1½ minuuttia Annelin vieressä Annelin puhuessa puhelimeen tappajasta, ja sitten Anneli kutsui hänet puhelimeen). Huomaahan sen nyt tytön käytöksestäkin, ettei hän tiedä, mitä on tapahtunut, ja missä kunnossa isä on: "Niih, mitä sanon? Isi voi huonosti." Hän ei tiedä, että isi makaa umpiverisenä verilammikossa takkahuoneessa, kun ei ole häntä nähnyt. Hän kuulee vaan Jukan huudot. Ja juuri siksi hän ylipäätään uskaltaa mennä katsomaan: siksi, kun ei tiedä, mikä näky siellä odottaa, eikä välttämättä tajua, että paikalla edes pitäisi olla mitään rosvoa, kun Anneli ei asiaa hänelle selitä, eikä omalta shokiltaan tajua huolehtia tytöstä.
Sen jälkeen tyttö vasta pääsi itsekseen liikkumaan, kun Anneli tulii uudestaan puhelimeen. Tyttö meni katsomaan, pelästyi ja tuli takaisin. Ja hyvin pian tämän jälkeen tyttö näki poistumisen "olohuoneen keskeltä" tai tuulikaapin nurkalta. Siinähän on suora linja terassin ovelle. Tyttö vetäytyi nopeasti takaisin keittiön suuntaan ("älä itke siellä AA hei"), ja todennäköisesti seuraavan kerran takkahuoneen suuntaan katsoessaan näki poistumisen.
Eikö nyt ole vähän tyhmää takertua noihin 2009 kuulusteluihin ja olettaa, että niiden pitäisi olla sanasta sanaan samanlaiset kolme vuotta aikaisempien kanssa? Tiedät itsekin, ettei joku 9-12v (eikä vanhempikaan) voi muistaa asioita täsmälleen samalla lailla ja samoin sanoin. Asioita tulee lisää, jotkut yksityiskohdat korostuvat, toiset unohtuvat ja myös oikeasti tapahtumattomia yksityiskohtia tulee mukaan. Siksi näihin myöhempiin kuulusteluihin ei oikeuskaan takertunut. Niissä on vain perusasiat, jotka ovat tärkeitä: tyttö näki ulkopuolisen. Sehän se pointti tässä asiassa on.
Tyttö kuvitteli "lapsellisesti", että huppis oli mennyt piiloon, kun tyttö ei häntä huomannut takan varjosta. Hänhän ei jäänyt siihen ihmettelemään ja katselemaan, vaan omankin kertomansa mukaan juoksi äkkiä pois. Eikä varmasti rinta rottingilla paikalle tullut muutenkaan. Eikä varmasti päässyt lasiselle alueelle, eikä varmasti Jukan huomattuaan tullut askeltakaan lähemmäksi. Toisin sanoen seisoi jossain olohuoneen matolla, paremminkin maton takaosassa, katselulinjanaan oviaukon oikea reuna, jolloin huppiksella on tilaa vaikka kuinka olla näkymättömissä.
Tottakai, jos lapsi kuvitteli, että huppis oli piilossa, hän oletti, että se oli pesuhuoneessa. Ja kun hän näin oletti, niin mitä ihmeellistä siinä on, jos sanoo, että sitten näin, kun se juoksi sieltä pesuhuoneesta. Sieltä suunnastahan se juoksi. Se oli päättelyä. Ei tyttö sanonut, että näki, kuinka ovi avattiin ja sieltä se huppis tuli. Tyhmää takertua lapsen sanoihin, kun tyttö on jo aikaisemmin kertonut, missä itse seisoi silloin kun huppiksen näki. Siitä paikasta ei näe pesuhuoneen ovea, eikä edes sänkyä.
Kyllä näissä miettimisissä minun mielestäni pitää käyttää maalaisjärkeä kun kuvitellaan ihmisten käyttäytymistä erilaisissa tilanteissa. Täällä aina takerrutaan joihinkin monen vuoden päästä tehtyjen kuulusteluiden litteroinnin yksittäisiin sanoihin, ja jos se syytettä tukee, uskotaan, että toinen vaikka käveli vetten päällä, jos kuulusteluista tällaisen käsityksen voi saada. Ruvetaan jankkaamaan, että kyllä se Anneli sanoi, että käveli vetten päällä; kyllä se sitten käveli! Kuulustelut ovat MUISTELUA, ei faktaa siitä, mitä tapahtui. Jäljet ovat faktaa ja paikalla todistettavasti olleet asiat ja esineet ja välimatkat asettavat rajoja ihmisten toiminnalle ja määräävät heidän käyttäytymistään. Niiden avulla voidaan päästä lähemmäksi sitä, mitä todella tapahtui, koska ihminen ei pysty rekisteröimään kaikkea eikä varsinkaan jälkeenpäin muista kuin pieniä katkelmia ja yksityiskohtia sieltä täältä.
