Vaarallista tappajaa jahdataan Yhdysvalloissa

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7233
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Vaarallista tappajaa jahdataan Yhdysvalloissa

Viesti Kirjoittaja Tiina »

Vaarallista tappajaa jahdataan kansallispuistossa Yhdysvalloissa Maanantai 2.1.2012 klo 12.38 (päivitetty klo 12.55) Ilmeisesti yhden henkilön surmanneen ja neljää haavoittaneen tappajan uskotaan piileskelevän kansallispuistossa. Poliisi löysi epäillyn tappajan hylätyn auton kansallispuiston alueelta sunnuntaina. (AP / LK) Tappaja ampui metsänvartijana toimineen Margaret Andersonin (oik.) noustuaan pysäytetystä autosta.Kuva (AP / LK) Kuva Kansallispuistosta etsitään tätä miestä. (AP / LK) Benjamin Colton Barnesia etsitään parhaillaan Mount Rainierin kansallispuiston alueelta. (AP / LK) Kuva Margaret Anderson oli kahden lapsen äiti. (AP / LK) Kuva Poliisit jahtaavat kuumeisesti sunnuntaina aamupäivällä Washingtonin osavaltion kansallispuistossa iskenyttä tappajaa. Uhri oli Mount Rainierissa työskentelevä metsänvartija, 34-vuotias Margaret Anderson. Ampuminen tapahtui, kun epäillyn auto pysäytettiin tarkastukseen sunnuntaiaamuna. Se oli jo ajanut läpi edellisestä tiesulusta noin puolitoista kilometriä aiemmin.

Kahden lapsen äidin surmaamisesta epäillään poliisin mukaan 24-vuotiasta Benjamin Colton Barnesia. Miehen uskotaan sekaantuneen myös varhain sunnuntaiaamuna Seatlessa tapahtuneeseen vakavaan ampumavälikohtaukseen. Yksityisasunnossa pidetyissä uudenvuodenjuhlissa ammuttiin useita laukauksia ja neljästä loukkaantuneesta kaksi on kriittisessä tilassa. Tappajan uskotaan piileskelevän kansallispuiston alueella ja hänellä on ilmeisesti mukanaan rynnäkkökivääri. Miehen hylätystä autosta löytyi runsaasti aseita, sotilaan suojavarusteita ja erävälineistöä. Puisto on jouduttu sulkemaan ja kaikkia vieralijoita pyydetty poistumaan. -


Täällä ei nyt todellakaan ole turvallista, puiston tiedottaja Lee Taylor kertoi Seattle Times -lehdelle. - Miehellä on ase, eikä hän selvästikään epäröi käyttää sitä. Barnes on Irakin sodan veteraani ja hänen uskotaan selviytyvän maastossa hyvin. Puistoa haravoidaan ilmasta käsin lämpökameroiden avulla.

Miestä on onnistuttu jäljittämään myös lumeen jääneiden jälkien avulla. - Hän on saanut etumatkaa, poliisin tiedottaja Ed Troyer kertoi lehdelle antamassaan tilannekatsauksessa. Miehen entinen tyttöystävä on heinäkuussa hakenut oikeusteitse väliaikaista lähestymiskieltoa. Pariskunta taistelee myös lapsensa huoltajuudesta. Naisen mukaan Barnes on itsetuhoinen ja kärsii sotakokemuksista syntyneestä posttraumaattisesta stressireaktiosta

Kuva
koskisen masa
Nikke Knatterton
Viestit: 191
Liittynyt: Ke Marras 14, 2007 10:58 pm
Paikkakunta: Sodoma/Hamppukaupunki/Zion

Re: Vaarallista tappajaa jahdataan Yhdysvalloissa

Viesti Kirjoittaja koskisen masa »

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/mies ... 88349.html

Miesjahti metsissä: Vartijan ampunut on masentunut sotaveteraani


Poliisi pitää metsiin paennutta naisvartijan ampujaa erittäin vaarallisena ja arvaamattomana.
Tarina on vähän kuin ensimmäisestä John Rambo -elokuvasta, paitsi että tämä on totista totta.

Irakin sodasta palannut ja tiettävästi posttraumaattisesta stressistä kärsivä Benjamin Colton Barnes on epäiltynä kansallispuiston naisvartijan ampumisesta Yhdysvaltain Washingtonin osavaltiossa.

Tapaus sattui sunnuntaina, kun 34-vuotias Margaret Anderson ammuttiin autoonsa tiesululla.

Benjamin Colsonia epäillään myös Seattlen lähellä uutenavuotena sattuneesta ammuskelusta, jossa loukkaantui neljä ihmistä.

Colsonin uskotaan paenneen vartijan ampumisen jälkeen metsään Mount Rainierin kansallispuistossa ja piileksivän siellä yhä.

Häntä pidetään selviytymisexperttinä ja erittäin vaarallisena taustansa takia. Hän on vahvasti aseistettu.

- Meillä on erittäin kuuma ja vaarallinen tilanne, kuvasi Piercen piirikunnan sheriffintoimisto edustaja Ed Troyer AP:lle.

Barnes on käynyt huoltajuustaistelua 1-vuotiaasta lapsestaan. Hänen ex-vaimonsa on kertonut oikeudessa miehen olevan vihainen ja masentunut ja ärsyyntyvän helposti.

Barnes palveli Irakin sodassa 2007-2008 ja muuttui palattuaan kotiin. Häntä hoidettiin vuosi sitten sairaalassa itsemurhauhan takia.

Viranomaiset ovat evakuoineet yötä myöten useita ihmisiä kansallispuistosta miesjahdin takia.

Kuva
Ihmiset tulee ja menee - cycles and circles, everything cook and curry. http://www.youtube.com/watch?v=MorR04iLtMw
Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4926
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 4:17 am
Paikkakunta: Better place.

Re: Vaarallista tappajaa jahdataan Yhdysvalloissa

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

Poliisin ottamat pidätyskuvat ovat muutaman vuoden takaa kun Barnes pidätettiin rattijuopumuksesta. Hän törmäsi tällöin toiseen autoon ja jäi siksi kiinni.

Ilman tuota itsemurhariskiä aiemmin olisin voinut epäillä, että tyyppi saadaan hengissä vielä kiinni, mutta juuri nyt taitaa olla suurempi todennäköisyys löytää hänet kuolleena kuin elossa.

Tapaus toi mieleeni sen toisen tapauksen, jossa mies kerkesi lahdata osan porukasta ja karkasi sitten jollain sissikokemuksella lähimetsikköön, poliisien haravoidessa paikkaa ympäriinsä, eivätkä meinanneet silti löytää. Ei kovin vanha tapaus, ehkä vuoden tai parin takaa. En nyt äkkiseltään vain muista saatiinko tuotakaan tapausta sitten elossa kiinni.

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.

koskisen masa
Nikke Knatterton
Viestit: 191
Liittynyt: Ke Marras 14, 2007 10:58 pm
Paikkakunta: Sodoma/Hamppukaupunki/Zion

Re: Vaarallista tappajaa jahdataan Yhdysvalloissa

Viesti Kirjoittaja koskisen masa »

Minusta nuo kuvat näyttää kotona tms otetuilta ennemminkin kuin poliisin ottamilta pidätyskuvilta.

Tietääkö kukaan noiden tatuointien merkitystä: käsitatuoinnit ja tuo navan ympärillä oleva ?
Ihmiset tulee ja menee - cycles and circles, everything cook and curry. http://www.youtube.com/watch?v=MorR04iLtMw
Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4926
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 4:17 am
Paikkakunta: Better place.

Re: Vaarallista tappajaa jahdataan Yhdysvalloissa

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

koskisen masa kirjoitti:Minusta nuo kuvat näyttää kotona tms otetuilta ennemminkin kuin poliisin ottamilta pidätyskuvilta.

Tietääkö kukaan noiden tatuointien merkitystä: käsitatuoinnit ja tuo navan ympärillä oleva ?
Kuva

Kuvan alareunassa olevat kaksi kuvaa ovat poliisin ottamia. Löytyy googlettamalla.

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.

Siru83
Adrian Monk
Viestit: 2724
Liittynyt: Su Heinä 12, 2009 9:18 pm

Re: Vaarallista tappajaa jahdataan Yhdysvalloissa

Viesti Kirjoittaja Siru83 »

koskisen masa kirjoitti:Barnes on käynyt huoltajuustaistelua 1-vuotiaasta lapsestaan. Hänen ex-vaimonsa on kertonut oikeudessa miehen olevan vihainen ja masentunut ja ärsyyntyvän helposti.

Barnes palveli Irakin sodassa 2007-2008 ja muuttui palattuaan kotiin. Häntä hoidettiin vuosi sitten sairaalassa itsemurhauhan takia.
Eiköhän hän ole nyt lähinnä vaarallinen itselleen Palvellut maataan sodassa ja olisi ansainnut kenties enemmän tukea sodasta palattuaan kuin on saanut. Pohjimmiltaan varmastikin hyvä ihminen. Toivottavasti löytyy vielä elossa.
koskisen masa
Nikke Knatterton
Viestit: 191
Liittynyt: Ke Marras 14, 2007 10:58 pm
Paikkakunta: Sodoma/Hamppukaupunki/Zion

Re: Vaarallista tappajaa jahdataan Yhdysvalloissa

Viesti Kirjoittaja koskisen masa »

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/kans ... 88349.html

Mount Rainierin kansallispuiston naisvartijan ampuneen Irakin sodan veteraanin ruumis on löydetty, kertoo MSNBC.
Ruumis havaittiin syrjäisellä seudulla Washingtonin osavaltiossa sijaitsevasta kanssallispuistosta. Lumeen hautautunutta vainajaa ei heti saatu talteen, kertoi Piercen piirikunnan seriffintoimiston edustaja MSNBC:lle.

Vainaja on todennäköisesti Irakin sodasta palannut Benjamin Colton Barnes.

Tiettävästi posttraumaattisesta stressistä kärsinyttä Barnesia etsittiin epäiltynä 34-vuotiaan Margaret Anderson ampumisesta autoonsa tiesululla.

Barnesia epäillään myös Seattlen lähellä uutenavuotena sattuneesta ammuskelusta, jossa loukkaantui neljä ihmistä.

Viranomaiset kuvailivat Barnesia selviytymisexperttinä ja erittäin vaarallisena taustansa takia. Hän liikkui vahvasti aseistettuna.

Barnes on käynyt huoltajuustaistelua 1-vuotiaasta lapsestaan. Hänen ex-vaimonsa on kertonut oikeudessa miehen olevan vihainen ja masentunut ja ärsyyntyvän helposti.

Barnes palveli Irakin sodassa 2007-2008 ja muuttui palattuaan kotiin. Häntä hoidettiin vuosi sitten sairaalassa itsemurhauhan takia.
Ihmiset tulee ja menee - cycles and circles, everything cook and curry. http://www.youtube.com/watch?v=MorR04iLtMw
koskisen masa
Nikke Knatterton
Viestit: 191
Liittynyt: Ke Marras 14, 2007 10:58 pm
Paikkakunta: Sodoma/Hamppukaupunki/Zion

Re: Vaarallista tappajaa jahdataan Yhdysvalloissa

Viesti Kirjoittaja koskisen masa »

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201201 ... 32_ul.shtm

Poliisin jahtaama ammuskelija löytyi kuolleena hangesta

Viranomaiset löysivät puistosta miehen ruumiin, joka makasi hagessa naamallaan. Poliisi ei toistaiseksi ole varmistanut löydetyn ruumiin henkilöllisyyttä.

Poliisi epäilee kuitenkin, että löydetty ruumis on 24-vuotias Benjamin Colton Barns, jota epäillään metsänvartijan taposta. Miehen arvellaan kuolleen kylmyyteen, yrittäessään paeta poliisia umpihankeen.

Massiivinen jahti alkoi, kun Mount Rainierissa työskentelevä metsänvartija kuoli yrittäessään pysäyttää Barnsin autoa sunnuntaiaamuna.

Miehen epäillään osallistuneen myös varhain sunnuntaiaamuna Seatlessa tapahtuneeseen vakavaan ampumavälikohtaukseen. Yksityisasunnossa pidetyissä uudenvuodenjuhlissa ammuttiin useita laukauksia ja neljästä loukkaantuneesta kaksi on kriittisessä tilassa.

Lähde: BBC ja The Seattle Times
Ihmiset tulee ja menee - cycles and circles, everything cook and curry. http://www.youtube.com/watch?v=MorR04iLtMw
Siru83
Adrian Monk
Viestit: 2724
Liittynyt: Su Heinä 12, 2009 9:18 pm

Re: Vaarallista tappajaa jahdataan Yhdysvalloissa

Viesti Kirjoittaja Siru83 »

Irakin sodan veteraaneilla on kaksinkertainen trauma. He on lähteneet Irakiin puolustamaan omaa maataan ja länsimaita, kokeneet siellä vaikka minkälaisia traumoja, ja kun he tulee takas, he huomaa, että heitä ja kaikkea sitä työtä mitä he on tehneet ei kaikkien heidän kokemansa kärsimyksen jälkeen arvosteta lainkaan. Ei mikään ihme, että pää hajoaa, varsinkin, jos ei ole henkisesti tai fyysisesti vammautuneena saanut riittävästi tukea sodan jälkeen.
Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4926
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 4:17 am
Paikkakunta: Better place.

Re: Vaarallista tappajaa jahdataan Yhdysvalloissa

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

Siru83 kirjoitti:Irakin sodan veteraaneilla on kaksinkertainen trauma. He on lähteneet Irakiin puolustamaan omaa maataan ja länsimaita, kokeneet siellä vaikka minkälaisia traumoja, ja kun he tulee takas, he huomaa, että heitä ja kaikkea sitä työtä mitä he on tehneet ei kaikkien heidän kokemansa kärsimyksen jälkeen arvosteta lainkaan. Ei mikään ihme, että pää hajoaa, varsinkin, jos ei ole henkisesti tai fyysisesti vammautuneena saanut riittävästi tukea sodan jälkeen.
Näinpä. Aika usein olen törmännyt siihen, että Irakin sodan veteraanit ovat takaisin tullessaan joutuneet käymään läpi paljonkin terapiaa tai muuta apua. Muistaakseni yksi uhkakuva mikä myös heidän kohdallaan on, on alkoholisoituminen kotiin palaamisen jälkeen. Elämä tuntuu menettävän merkityksensä ja vain viinalla voidaan korjailla niitä haavoja, mitä tuolla sotarintamalla käyminen on aiheutanut. Näinköhän tälläistäkään on osattu ennustaa silloin kun hienolla ideologialla lähdettiin ison metelin kanssa vieraaseen maahan sotimaan?

Tässäkin tapauksessa mielestäni on kyseessä oman maansa uhri, joka ei ole tiennyt mihin on lähtenyt siinä vaiheessa kun on sopinut Irakin keikan. Kuinkahan moni niistä, jotka ovat tuolla käyneet ja kotiin palatessaan hajonneet, olisivat sen tehneet jos olisivat tienneet miten epäkiitollisia omassa maassa voidaan olla heitä kohtaan kaiken sen jälkeen? Kuulostaahan se hienolta, että on ollut omaa maata puolustumassa vieraassa maassa ja on jonkinlainen sankari, mutta kun se totuus ei ole kuten niissä sotia ihannoivissa ja sankareita palvovissa elokuvissa tässä tapauksessa. Sellaista kunnioitusta, mitä ehkä Vietnamin veteraaneja kohtaan vielä löytyi, ei ole enää olemassakaan.

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.

Bee_in_the_light
Poliisikoira Rex
Viestit: 257
Liittynyt: Su Elo 07, 2011 8:00 pm

Re: Vaarallista tappajaa jahdataan Yhdysvalloissa

Viesti Kirjoittaja Bee_in_the_light »

PTSD liittyy kaikkiin sotakokemuksiin, kaikkina aikoina. Sen laukaisee traumaattinen kokemus, jollainen oma ja palvelustoverien hengenvaaraan joutuminen on aina. Siitä ovat kärsineet niin keskiajan ristiretkeläiset kuin suomalaiset korpisoturit viime sotien jälkeen.

Toiseen Irakin sotaan ei tietääkseni liity mitään sellaista, mikä tekisi siitä erityisesti PTSD:lle altistaneen tapahtuman, vaan sota on aina sellainen tilanne rintamalla olevalle. Arviolta joka kahdeskymmenes sotaan osallistunut ei kykene selvittämään stressireaktiotaan, vaan se pitkittyy PTSD:ksi.

Sinänsä huvittavaa, että miestä pidettiin jonkin sortin selviytymiseksperttinä - lyhyt selviytyminen kertoo hyvin kuinka vaikeaa ihmiselle oikeasti on selviytyä luonnossa vaikeissa olosuhteissa. Ainakin, mikäli kuolisyyksi todella paljastuu paleltuminen.
murjaani
Martin Beck
Viestit: 800
Liittynyt: Ma Elo 15, 2011 5:09 pm

Re: Vaarallista tappajaa jahdataan Yhdysvalloissa

Viesti Kirjoittaja murjaani »

Jos ikätiedot ja vuosiluvut kutinsa pitävät niin aika nuorena on tuokin sälli lähtenyt sinne rintamalle.

Jenkeissä tuo sotatraumakuvio varmaan kärjistyy siksikin, että rekrytoiduissa on yliedustettuina alemman luokan nuoret. Heitä ei välttämättä kotona odota vakaa verkosto ja en itse usko että USA on valmis heitä tukemaan täysillä. Itse asiassa systeemi kiistää koko vinouman, ks esim:

"The facts do not support the belief that many American soldiers volunteer because society offers them few other opportunities. The average enlisted person or officer could have had lucrative career opportunities in the private sector. Those who argue that American soldiers risk their lives because they have no other opportunities belittle the personal sacrifices of those who serve out of love for their country."
Lähde: http://www.heritage.org/research/report ... d-officers viitattu 3.1.2012

Vapaa suomennos: Edellä esitetty ei tue käsitystä, että amerikkalaissotilaiden värväytymisen taustalla olisi yhteiskunnan tarjoamien mahdollisuuksien niukkuus. Keskimääräiselle värväytyjälle olisi voinut olla tarjolla myös houkuttelevia uramahdollisuuksia yksityisellä sektorilla. Ne, jotka väittävät että amerikkalaiset sotilaat riskeeraavat henkensä koska heille ei ole tarjolla vaihtoehtoja, väheksyvät sitä henkilökohtaista uhrausta, jonka nuo sotilaat tekevät rakkaudesta kotimaataan kohtaan.

Eli jenkkiläinen systeemi propagoi vahvasti sitä että alfa-tyypit päätyvät sotilaiksi ja tämä osaltaan vaikeuttaa jälkihoitoa - iso osa vapaaehtoisista on enempi vähempi sekaisin jo ennen sotaa ja varsinkin kotiuduttuaan he tarvitsisivat erityistä tukea. Mutta valtiollehan tuo sankarimyytti on näppärä, sillä saadaan enemmän värväytyjiä ja kotiutetut saadaan paremmin nuolemaan haavojaan omillaan.

Totta kai tuokin sekoilija on itse vastuussa teoistaan, mutta ongelmia on luvassa, kun riskiainesta tieten tahtoen rahdataan rintamalle traumatisoitumaan ja sitten dumpataan siviilielämään huonolla jälkihoidolla.

En tiedä onko nyt saatu asiaan parannusta, mutta tässä pari vuotta sitten oli jälkohoidossa isossa roolissa sotilaiden VANHEMPIEN TYÖPAIKKOJEN KASSAT eli rintamalta kotiutuessaan esim. autotehtaiden duunarien lapset saivat jeesipakettia ja hyvä niin. Mutta jos sattui olemaan työttömien vanhempien muksu tai vaikka viljelijätaustainen, niin silloin ei näihin paketteihin ollut oikeutettu. Ja ainakin joillakin alueilla virallinen systeemi otti kyllä kiireellä kunnian näistä perinteisten tehtaiden organisoimista jälkihoitotoimista.

Minua kiinnostaisi mikä on tällä hetkellä se todellinen tilanne - millaista porukkaa rintamalle roudataan, missä kunnossa kotiudutaan ja mitä virallinen järjestelmä takaa kotiutuneille. Tämä tapaus vihjaa että ongelmia saattaa olla. Toki parhaaseenkin koriin tupsahtaa mätä omena silloin tällöin.
Vastaa Viestiin