Norjan terrori-iskut 22.7.2011

Aiheet terrorismista ja terroriryhmistä tänne.
Sirpa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11958
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 8:07 pm

Re: Norjan terrori-iskut 22.7.2011

Viesti Kirjoittaja Sirpa »

No, en nyt saanut edellä oleviin kysymyksiini näemmä lainkaan vastausta, mistä en ole kovin iloinen, koska mielestäni, jos sanoo jotakin, kuten "Breivikin peli on pelattu", pitäisi edes pystyä sitten perustelemaan kantansa, että minkä sanoessaan näkee tuon pelin olevan.

Toinen asia oli määritellä Breivikin teko psykoosiksi, pystymättä määrittelemään eroa toisen maailmansodan ideoligiseen massamurhaan - ja vaikeaa se olisikin ollut määritellä, koska kyseessä on täsmälleen sama asia - oman poliittisen ideologian oikeutus määrättyihin tekoihin, jopa "kansan" parhaaksi.

Ehkä ei pitäisikään silloin diagnosoida yksilöiden tekoja, vaan kyseisten tekojen takana olevat aatteet, jotka oikeuttavat yksilöön kohdistuvat rikokset - eikö se näin mene, kun määritellään joku muukin järjestö/ryhmä kuuluvaksi järjestäytyneeseen rikollisuuteen?

Sopinee myös tähän edellä olevaan Valviran uuteen tutkinta-asiaan.

Panun kanssa samaa mieltä.
Alethes doksa meta logu
Sirpa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11958
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 8:07 pm

Re: Norjan terrori-iskut 22.7.2011

Viesti Kirjoittaja Sirpa »

Ai niin, jäi perustelematta oma kantani siihen, että Breivikin peli ei ole vielä pelattu: hän tulee pala palalta osoittamaan maailman kaksinaismoraalin, ja lopulta pakottamaan meidät katsomaan peiliin tuomioissamme - ja omalla sairaalla tavallaan - jos hän onnistuu - ehkä jopa onnustuu pelastamaan Euroopan, kuten hän on väittänyt.

Ja jäi mainitsematta vielä, että ihan tuohon samaksi yksilöön kohdistuvaksi ideologiseksi rikokseksi voidaan laskea myös Suomen kansalaisten laittaminen jonkun toisten velkojen takaajiksi, mikä näin ollen täyttää myös järjestätyneen rikollisuuden tunnusmerkistön.

Asia laittomuys on tarkistettavissa myös perustuslaista.
Viimeksi muokannut Sirpa, Ti Tammi 03, 2012 2:57 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Alethes doksa meta logu
Lukijana
Sofia Karppi
Viestit: 422
Liittynyt: Pe Helmi 06, 2009 3:38 am

Re: Norjan terrori-iskut 22.7.2011

Viesti Kirjoittaja Lukijana »

Islamilaisilla terroristeilla on aina al Qaida jonka jäsenet hyppii ja pomppii kun amerikkalaisia kuolee, mutta ketä on Breivikin takana? Kuka jatkaa Breivikin taistelua? Ei kukaan, sillä hulluinkaan maahanmuuttokriitikko ei tunnustaudu Breivikin faniksi. Se olisi poliittinen itsemurha koska länsimaissa ei terroristeja sympata.Galluppien mukaan Breivikin tekemät murhat vähensi maahanmuuttokriittisen puolueen kannatusta.

Breivik on hölmö ja/tai harhainen ihminen jos oikeasti luuli saavansa seuraajia. Breivikin teolle ei yksinkertaisesti ollut tilausta Norjassa ja sen takia se oli täysin turha, piste.
Sirpa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11958
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 8:07 pm

Re: Norjan terrori-iskut 22.7.2011

Viesti Kirjoittaja Sirpa »

Asiaa - kuten aina - voi tarkastella monelta tasolta, ja itse otin edellä teon arvioinnin sijasta vähän tuollaisen korkeamman tarkastelutavan - tietysti toivoisin täällä kauhisteltavan myös viime vuonna Naton tappamaa 3000 Afganistanin siviiliä - väittämäni Breivikin peli ei ole kohdistettu tavalliseen yksilöön, vaan tällä hetkellä vallalla olevaan "laatumanageri-ideologiaan", mutta se on toinen juttu.
Ja tietysti kannattaa vähän miettiä, että mikä se sellainen terroristikin oikein on...
Alethes doksa meta logu
Sirpa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11958
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 8:07 pm

Re: Norjan terrori-iskut 22.7.2011

Viesti Kirjoittaja Sirpa »

Koska tämä ideologiapuoli tuli tässä edellä esille, niin ryhdyin tutkimaan asiaa. Parhaillaan tehdään Kreikan kansan murhaa - itsemurhat olivat lisääntyneet huikeasti - valtaapitävän kansanpuolueen (julkisesti kutsutaan EU-johtajiksi) toimesta Kreikassa heidän vaatiessaan maata yksityistämään omaisuuttaan 50 miljardin euron edestä. Voi olla, että summa on jo noussut.

Tarkoitan - kun puhun edellä, että aatekin voi olla järjestäytynyttä rikollisuutta, jos se kohdistuu yksilöön rikollisesti, kuten meihin suomalaisina, jolloin jollakin näennäisellä tekosyyllä meidät laitetaan vastaamaan jonkun toisen henkilön veloista. Lähinnä rikoksena tulee mieleen kiristäminen tällä kohdalla. Mielestäni asetelma on ollut täysin kummallinen alusta lähtien (ja on jopa Lissabonin sopimuksen vastainen). Kansanpuolueen johtaja ja EU-presidentti Herman van Rompuy uhkasi sodalla, jos ilmenee EU-kritiikkiä.

Otin tästä tuon Suomea sisäisesti tarkoittavan osan pois, koska tämä rikollinen tapa on nyt jo edennyt EU-tasolle, mutta artikkeli on kokonaisuudessaan luettavissa alla olevasta linkistä.
Maan tapa täyttää järjestäytyneen rikollisuuden tunnusmerkit

Julkaistu: 2.11.2009 lehdessä osastolla Pääkirjoitus A A

SAMI PARKKONEN


Tällainen toiminta täyttää Euroopan unionin 1990-lopulla antaman järjestäytyneen rikollisuuden tunnusmerkistön.

Määritelmän mukaan rikollisryhmän järjestäytyneisyys edellyttää, että ryhmä täyttää kuusi oheisen listan kriteereistä. Näihin kuuteen sisältyvät pakollisina kohdat 1, 3, 5 ja 11.

Kriteerit ovat seuraavat:

1.Useamman kuin kahden henkilön yhteistyö.

2.Jäsenillä on määrätyt tehtävät.


3.Toimii pitkän tai määräämättömän ajan.

4.Käyttää sisäistä kuria.

5.Epäillään törkeistä rikoksista.

6.Toimii kansainvälisellä tasolla.

7.Käyttää väkivaltaa tai muita uhkailukeinoja.

8.Käyttää peiteyhtiöitä.

9.Harjoittaa rahanpesua.


10.Pyrkii vaikuttamaan poliitikkoihin, julkiseen hallintoon, tiedotusvälineisiin, oikeusviranomaisiin tai talouselämän edustajiin.

11.Toiminnassa taloudellisen hyödyn tai vallan tavoittelu on määräävä tekijä.
Kohta neljä tulee esille juuri tuossa sodalla uhkailussa, ja Sarkozyn peiteyhtiöt Heine ja Eurolux ovat löytyneet Luxwmburgin poliisin toimesta, jossa sanotaan pestävän rahaa mm. liittyen paklistanilaisten /poliitikkojen mafiaskandaaliin (Karachi).

Tästä linkistä voi lukea artikkelin kokonaisuudessaan:

http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli ... 5250438297

Ja jälleen kysyn Luukkoselta, että toimivatko hänen mielestään nämä poliitikot psykoosissa tämän aatteensa puolesta?
Alethes doksa meta logu
Pertti Luukkonen
Nikke Knatterton
Viestit: 179
Liittynyt: Su Marras 23, 2008 2:52 pm
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Norjan terrori-iskut 22.7.2011

Viesti Kirjoittaja Pertti Luukkonen »

Eivät.
Sirpa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11958
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 8:07 pm

Re: Norjan terrori-iskut 22.7.2011

Viesti Kirjoittaja Sirpa »

No, miten sitten perustelet, että kun Breivik toimi yhtälailla ideologiansa innoittamana - viitaten nyt natsisaksaan - hän olisi ollut psykoosissa, ja vetosit vielä manifestiin - samanlainen manifesti se on edellä mainitulla nyt Eurooppaa vallassa pitävällä kansanpuolueellakin.

Siis etsin nyt perusteluja väitteellesi, että Breivik toimi psykoosissa persoonallisuushäiriön ja narsismin sijasta, joiden termien käyttöä edellä hämmästelit.
Alethes doksa meta logu
Pertti Luukkonen
Nikke Knatterton
Viestit: 179
Liittynyt: Su Marras 23, 2008 2:52 pm
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Norjan terrori-iskut 22.7.2011

Viesti Kirjoittaja Pertti Luukkonen »

Sirpa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11958
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 8:07 pm

Re: Norjan terrori-iskut 22.7.2011

Viesti Kirjoittaja Sirpa »

Eikö ideasi olekaan keskustella täällä, vaan ohjata keskustelijoita jollekin omalle sivustollesi?! Mielestäni sinulla olisi nyt suorastaan velvollisuus juuri tällä palstalla vastata esittämiini kysymyksiin, jonka aiheen kaiken lisäksi olet vielä itse ottanut esille, tai muussa tapauksessa täytynee jäädä hämmästelemään motiivejasi - ottaen nyt vielä huomioon senkin, että miten kipakasti suhtauduit Breivikin peliin, joka ehdottomasti on mielestäsi loppu. Kuten asian luonnehdit: kuka nyt hullua kuuntelisi! Mutta et kuitenkaan määritellyt, että mitä peliä tarkoitit?!
Alethes doksa meta logu
Panu
Olivia Benson
Viestit: 723
Liittynyt: Ke Marras 28, 2007 3:08 pm

Re: Norjan terrori-iskut 22.7.2011

Viesti Kirjoittaja Panu »

http://perttiluukkonen.puheenvuoro.uusi ... vinjetteja

Lukaisin tuon, hyvää tekstiä. Kirjoitit tuolla siitä, miten vaikeaa on todistaa, että harhaluulo on oikeasti harhaluulo ja että ei ole mahdollisuutta, että harhaluulo osoittautuisi todeksi. Yhtenä keinona tähän mainittiin 'prosessoinnin loogisuus'. Minusta breivik on järkevästi ja selkeästi rakentanut syy- ja seuraussuhteet manifestissään. Niissä ei ole mitään epäloogista. Epäloogista on juurikin se, että hän katsoo asiansa olevan niin tärkeä, että se oikeuttaa hänet tappamaan sen puolesta.

Tekstissäsi mainitset myös Unabomberin, jonka kanssa Breivikillä on kieltämättä paljon yhteistä. Breivik kylläkin oli Unabomberia huomattavasti toimintakykyisempi ja enemmän kiinni normaalissa elämässä. Unabomber sai rikoksistaan elinkautisen tuomion, häntä syyntakeettomaks. En käsitä miksi näin on breivikin kohdalla.
Aluksi todista, miten Anneli Auer aviomiehensä murhasi ja vasta kun tässä olet onnistunut, todista, että paikalla ei ollut ulkopuolista tekijää.

Korvatesti => Kuuletko videossa miehen huutavan 1:56 "OLEE!" vai naisen huutavan "KUOLE!"?
Sirpa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11958
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 8:07 pm

Re: Norjan terrori-iskut 22.7.2011

Viesti Kirjoittaja Sirpa »

Jospa Breivik onkin sitten vain pelkkä tulevaisuuttamme konkreettisesti esittelevä stuntti, jotta nämä ideologiset aateasiat - tai pikemminkin niiden vaarallisuus - menisi nyt tämän päivän tuksusilikoonitissikansalle perille.

Idean yksityiskohdista en välitä keskustella (mutta syy siihen miksi hieman kovistelen tuota Luukkosta ja näitä pelipuheita ja hänen motiivejaan) - Suomen unohtunutta suruliputusta ja ex-päämisteri Vanhasen sanoja tästäonnytosattavatehdäoikeatjohtopäätökset - enempää.
Alethes doksa meta logu
Pertti Luukkonen
Nikke Knatterton
Viestit: 179
Liittynyt: Su Marras 23, 2008 2:52 pm
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Norjan terrori-iskut 22.7.2011

Viesti Kirjoittaja Pertti Luukkonen »

Breivikillä ei kerta kaikkiaan ole mitään "peliä". Tyhjästä on paha nyhjästä.
Sirpa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11958
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 8:07 pm

Re: Norjan terrori-iskut 22.7.2011

Viesti Kirjoittaja Sirpa »

Et edelleenkään määrittele kysymiäni asioita, ja sen vuoksi laitan nyt selvyydeksi vielä tämän, että mitä tarkoitan kun kysyn niitä.

Korvaani kalahtivat nämä sanomasi aika rajusti:
Minua on hämmästyttänyt, että vieläkin asiantuntijat puhuvat Breivikin kohdalla
psykopatiasta ja narsistisesta persoonallisuushäiriöstä pää-diagnoosin(kin) luontoisesti.

Jo verkkokirjoituksesta ja terroristisen teon luonteesta haistaa psykoosin.

...

Breivikin messiaaninen tehtävä
epäonnistui
ja toimi itseään vastaan. Ei kukaan ota hullun puheita vakavasti.
Verkkokirjoitus on siis tuo manifesti.

Ja tästä osasta kaikista eniten tämä, koska tämä kyseinen henkilö puhuu eräästä ideologiaa, ja toisaalta kommentoijan kuva ammatistaan ei mitenkään sovi tämän tason luonnehdintaan, tai no - en tiedä - mutta omiin korviini se kuitenkin kalahti arkityylisen tarkoitushakuisen brutaalilta.
Ei kukaan ota hullun puheita vakavasti.
Ja sitten loppukommenttina vielä tämä:
En. - Breivik on pelannut pelinsä loppuun.
Ja nyt sanot, että mitään peliä ei ollutkaan?!

Tämä keskustelu on siis edelliseltä sivulta, ja laitan tämän nyt tähän selvyyden vuoksi, ettei tule väärinkäsitystä pienen ihmisen turhanpäiväisestä ahdistelusta, heh.
Alethes doksa meta logu
Panu
Olivia Benson
Viestit: 723
Liittynyt: Ke Marras 28, 2007 3:08 pm

Re: Norjan terrori-iskut 22.7.2011

Viesti Kirjoittaja Panu »

Minusta keskustelussa breivikin mielentilasta, oli sitten sairas tai ei, on päässyt unohtumaan kysymys siitä, että milloin henkisen sairauden pitäisi johtaa syyntakeettomuuteen ja milloin ei. Ior Bockin tappaja näki ilmeisesti mustia korppeja sun muita, joten hänen kohdallaan ymmärrän syyntakeettomuuden hieman paremmin. Myös Ior Bockin murha oli myös paljon sattumanvaraisempi teko, niin kuin hullulta voisi odottaakkin.

Breivik ei kumminkaan perustanut tekojaan mihinkään harhoihin. Jos hän olisi näin tehnyt, niin hän kirjoittaisi niistä manifestissään. Hänen todellisuudentajunsa ei ollut hämärtänyt siinä määrin, että syyntakeettomus-tuomio olisi oikein.
Aluksi todista, miten Anneli Auer aviomiehensä murhasi ja vasta kun tässä olet onnistunut, todista, että paikalla ei ollut ulkopuolista tekijää.

Korvatesti => Kuuletko videossa miehen huutavan 1:56 "OLEE!" vai naisen huutavan "KUOLE!"?
Sirpa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11958
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 8:07 pm

Re: Norjan terrori-iskut 22.7.2011

Viesti Kirjoittaja Sirpa »

Mutta etkö edellä päätynyt juuri tulkintaan, että nämä Temppeliherratapaamiset kuitattiin "harhoina"?

Mutta syyntakeettomuudesta ideologisissa tapauksissa liikut nyt juuri näillä vaarallisilla vesillä, kun humanitäärisenä apuna syöksytään aatteen puolesta tappamaan siviilejä "kansan parhaaksi".

Tätä Luukkonen tarkoittaa: Breivik on saatava psykoosin kautta syyntakeettomaksi tai herää kysymys YK valtuutuksista ja Natosta.

Tämä on juuri edellä olevan vääntömme nimi, jonka otat tässä syyntakeettomuusasiassa esille.

Tarkistin, Panu, tuon asian, ja sinä olit havainnut ristiriidan, ja minä väänsin mainitut tapaamiset harhoiksi, jotta tuo ristiriita "korjaantui" - jotenkin näin se meni.
Alethes doksa meta logu
Lukittu