^Kannattaahan nuo jutut talteen laittaa ennen kuin katoavat bittiavaruuteen:
Vuosikymmenien avioliitto päättyi kirvessurmaan
9.5.2013
Niina Mälkiä
Salasuhde, sen jälkeen vuosikymmeniä kestänyt avioliitto, lopuksi kirvessurma. Toimittaja lähti selvittämään, miksi hänen mummonsa tapettiin. Voisiko niin käydä kenelle tahansa?
Äiti soittaa. "Mummo on kuollut", hän sanoo ja kuulen jo äänensävystä, miten lause kohta jatkuu: "mutta kuolema ei ollut luonnollinen".
Onko mummo jäänyt auton alle? Liukastunut portaissa? Lyönyt päänsä pöydänkulmaan?
"Erkki on tappanut hänet", äiti jatkaa ja kertoo sen, mitä on juuri kuullut poliisilta. Se on vähän, mutta se riittää järkyttämään. Minun mummoni on kuollut väkivallan uhrina. Äiti lupaa soittaa huomenna uudelleen. Lyyhistyn siihen missä olen, takapihalle pyykkinarujen alle. Itku hakkaa kurkkua.
Mummo kikattaa ja katsoo Erkkiä. Minä katson mummoa ja mietin, että tuollaisen naurun täytyy tuntua kivalta kurkussa. Minä ja pikkusiskoni emme ehdi nauraa, koska meillä on suu täynnä tuoreita mansikoita. Istumme Esplanadin puistossa. Olen 10-vuotias ja melkein yhtä onnellinen kuin mummo.
Asun väliaikaisesti toisella puolella maapalloa. En pääse katsomaan, ovatko äiti ja muut läheiset kunnossa. En pääse lohduttamaan, en jakamaan taakkaa. En näe kauhua, surua ja hämmennystä läheisteni kasvoilla, mutta tunnen sen. Soitan ystävälle, laitan miehelle viestin, kerron suru-uutisen lapsille. Puhun asiasta, josta en tiedä vielä mitään, koska puhuminen helpottaa. Silti tunnen itseni yksinäisemmäksi kuin koskaan.
Luen uutisen netistä, ennen kuin äiti seuraavana päivänä ehtii soittaa. Uutinen löytyy paikallislehden ja toisen iltapäivälehden sivuilta: Vanhus surmasi vaimonsa kirveellä.
Kirveellä?!
Istun keittiön pöydän ääressä. Äiti muistelee lapsuuttaan. Sitä miten isoisä oli nuorena miehenä uhkaillut, sanonut polttavansa mummon kasvot kuumalla silitysraudalla. Vaikka minun on vaikea uskoa sitä hassusta ja harmaantuneesta isoisästäni, mietin, että onneksi mummolla on nyt Erkki. Hän ei koskaan tekisi pahaa kenellekään. Olen 13-vuotias.
"Yhtä asiaa minä en ymmärrä. Miksi Erkillä oli kirves? Puuttomalla miehellä kerrostalon kolmannessa kerroksessa", ihmettelen äidille puhelimessa.
Erkki ja mummo ovat aina asuneet kerrostalossa. Heillä ei ole koskaan ollut kesämökkiä, ei edes puutarhapalstaa, ei takkaa eikä puuhellaa.
"Pakkohan sen oli olla suunniteltu teko", sanon.
Mummo ja Erkki olivat yhdessä 55 vuotta. Rakkaustarina alkoi salasuhteena jo kauan ennen syntymääni. Erkki lohdutti, kun isoisä joi. Ja isoisä joi, koska Erkki lohdutti. Syntymäni aikoihin mummo ja isoisä lopulta erosivat, mutta senkään jälkeen Erkkiä ei isoisälle esitelty. Ei tarvinnut, sillä miehet olivat entisiä työkavereita.
Vasta ylioppilasjuhlissani entiset kaverukset saattoivat asettua samaan kahvipöytään. Kaksi vuotta myöhemmin mummo ja Erkki menivät naimisiin ja muuttivat ensimmäiseen yhteiseen kotiinsa, 30 vuotta suhteen alkamisesta. Avioliitto kesti melkein yhtä pitkään: 25 vuotta. Oma samana vuonna solmittu avioliittoni kariutui jo neljän vuoden kuluttua.
Lupaan itselleni, että en lue nettikeskusteluja aiheesta, mutta luen kuitenkin. Niissä arvellaan, että kyseessä on jälleen kerran sukulaistensa hylkäämät sairaat vanhukset. Nälkä ja rahanpuute ovat ajaneet pappaparan tilanteeseen, josta ei ole muuta ulospääsyä kuin armomurha. Keskustelut karkaavat vanhustenhoidon huonoon tilaan ja siihen, miten väärin on sälyttää vanhuksen hoitaminen toisen vanhuksen harteille.
Sitten on heitäkin, joiden mielestä kosto vuosikymmeniä jatkuneesta nalkutuksesta oli eukolle ihan oikein.
"Mummolla on taas uusi riesa", Erkki sanoo hymyillen.
Minä ja pikkusisko olemme mummon ja Erkin kanssa Pariisissa. Mummo kikattaa ja esittelee uusimman käsilaukkunsa. Se on mustaa nahkaa ja aika kookas. Erkki on alkanut nimittää laukkuja riesoiksi.
"Minähän niitä joudun kuitenkin kanniskelemaan."
Mummo silittää Erkin käsivartta, ja minusta tuntuu, että Erkki kantaa tätä uuttakin riesaa ihan mielellään.
Erkki ei ollut vaimonsa omaishoitaja. Hänellä ei ollut nälkä eikä puutetta rahasta. Eikä hän missään tapauksessa tehnyt armomurhaa, sillä mummo ei ollut kuolemassa.
Parin viime vuoden aikana mummo oli toisinaan raskasta seuraa. Hänellä oli muistiongelmia. Hän muisti kyllä lapsensa ja lapsenlapsensa, mutta saattoi unohtaa, kumpaan ryhmään minä kuuluin.
Lapset ja lapsenlapset kävivät mummon ja Erkin luona lähes päivittäin. Välipäivinä soiteltiin. Niin oli ollut tapana aina.
Mummo ja Erkki eivät huolineet siivous- tai ruuanlaittoapua. Silti koti oli siisti ja tavarat järjestyksessä. Eläkeläisillä oli omien sanojensa mukaan hyvin aikaa järjestellä, siivoilla, leipoa ja kokata kaikessa rauhassa.
Maailman paras salaatinpilkkoja. Niin mummo nimittää Erkkiä, kun he tekevät yhdessä ruokaa. Minä ihmettelen, miksi kaikki ainekset pitää riipiä niin hirveän pieneksi silpuksi. Olen 16-vuotias.
Vanhukset pärjäsivät hyvin yhdessä. Erkki ajoi autoa, mummo istui kyydissä "riesa" sylissään. He tekivät retkiä naapurikaupunkeihin ja kauemmaksikin, saattoivat ajaa varta vasten sadan kilometrin päässä sijaitsevaan lempiravintolaansa lounaalle.
Jossain vaiheessa retket harvenivat. Mummo alkoi laihtua. Sitten hän alkoi keksiä juttuja. Sellaisia, joiden mukaan Erkki oli teljennyt hänet makuuhuoneeseen siksi aikaa kun lähti ulos syömään. Ja sellaisia, joissa Erkki piilotteli kirvestä kellarissa. Me läheiset huokailimme; vainoharhaisuuttakin vielä.
Kolme viikkoa ennen surmatyötä Erkki suostui vastaanottamaan apua. Kotisairaanhoitaja alkoi silloin käydä kaksi kertaa päivässä.
Oikeuden pöytäkirjasta luin, että tuona aikana Erkki on korostanut kotisairaanhoitajille sitä, kuinka vaimosta ja kodista huolehtiminen on hänelle raskasta. Hän oli halunnut hakea vaimolleen hoitopaikkaa. Kotisairaanhoitajan todistuksen mukaan mummo oli ollut miestään kohtaan inhottava ja käyttäytynyt törkeästi.
Vaimonsa lapsille Erkki oli kertonut kaiken olevan kunnossa. Ja niin vakuutti mummo itsekin: "Kyllä meillä on kaikki niin hyvin", hän oli sanonut sen saman päivän aamuna, jolloin Erkki löi häntä kuusi kertaa kirveellä päähän ja työnsi lopuksi veitsen hänen kurkkuunsa.
Oikeudessa Erkki kiisti syytteet syyntakeettomuuteen vedoten ja esitti, ettei häntä tuomittaisi heikon terveydentilan takia. Hänet tuomittiin alentuneesti syyntakeisena taposta viideksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen.
Sukulaisteni mielestä asia saisi jäädä tähän. Mummon muisto saisi rauhoittua ja elämä jatkua. Mutta minä mietin kysymyksiä, joihin ei ole vastauksia.
Miksi väkivallattomassa suhteessa 55 vuotta elänyt mies tappaa vaimonsa? Tietääkö hän itse? Tunsimmeko me läheiset koko tarinaa? Oliko mummo sittenkin välillä lukkojen takana? Asuuko meissä kaikissa sittenkin pahuus? Voisiko näin käydä kenelle tahansa?
Erkin nimi on muutettu.
http://www.hs.fi/elama/Vuosikymmenien+a ... 7988102337
Miksi Erkki tappoi?
9.5.2013
HELSINGIN SANOMAT
Kun vanhus tappaa, taustalla on usein päihteiden käyttöä ja väkivaltaisuutta, joillakin myös rikollinen menneisyys.
Erkille ei viina maistunut. Nyrkki ei heilunut, eikä rikostaustaakaan ollut. Mitä mummolassa sitten oikein tapahtui?
Helsingin kaupungin psykiatria- ja päihdepalvelujen johtaja Tuula Saarela kertoo, että vanhuksen tekemän rikoksen taustalta voi löytyä masennus, muistisairaus tai psykoosi. Vanhusten tekemät henkirikokset ovat kuitenkin erittäin harvinaisia. Eri lähteiden mukaan 1–4 prosenttia kaikista surmatöistä on iäkkäiden tekemiä.
Vakavaan masennukseen liittyvissä surmatöissä iäkäs henkilö voi nähdä tulevaisuuden niin lohduttomana, että tappaa läheisensä säästääkseen tämän tuskalta. Tilanne päättyy usein tekijän itsemurhaan.
Erkki ei ollut ainakaan siinä määrin masentunut, että se olisi näkynyt ulospäin. Eikä hänellä ollut todettu muistisairautta ennen rikostutkintaa, jonka aikana hänellä diagnosoitiin alkava muistisairaus.
Muistisairaan kohdalla voi olla kysymys siitä, että henkilö ei ymmärrä tai hallitse tilannetta.
"Hallitsematon aggressiivisuus voi olla puolustautumista, jos henkilö ei esimerkiksi tunnista läheistään vaan ryhtyy mielikuvansa mukaisesti karkottamaan kotiin tunkeutunutta varasta", Saarela sanoo.
Tämä on kuitenkin todennäköistä vasta pitkälle edenneessä muistisairaudessa. Tuskin siis Erkin kohdalla.
Neurologian erikoislääkäri Kati Juva toteaa, että erityisesti Alzheimerin taudissa voi esiintyä harhaluuloja jo alkuvaiheessa, ennen merkittäviä muistioireita.
"Alkava muistisairaus voi myös heikentää kykyä hillitä käyttäytymistä, mutta muihin ihmisiin kohdistuva vakava väkivalta on kuitenkin harvinaista."
Mikä sitten voisi olla syynä teon raakuuteen?
"Toisinaan käy niin, että jos väkivalta ei ole suunniteltua, vaan seurausta tekijän itsehillinnän pettämisestä, se jatkuu järjettömänä ja pitkään", Juva sanoo.
Ammattilaiset puhuvat ylitappamisesta. Ei riitä, että toinen kuolee, vaan väkivalta jatkuu sen jälkeenkin. Se voi kertoa tekijän tunteiden patoutumisesta, voimakkaasta sisäisestä ristiriidasta.
Oikeuspsykiatri Hannu Säävälä Oulun yliopistollisesta sairaalasta on tutkinut tunteiden ja erityisesti häpeän merkitystä henkirikosten tekemisessä.
"Henkilö voi esimerkiksi tuntea häpeää siitä, että haluaisi jättää dementoituvan kumppaninsa tai hankkia tälle hoitopaikan. Hän saattaa kokea, että hänen on oltava yhtä rakastava kumppani kuin toinen on ollut aiemmin."
Säävälän mukaan tässä tapauksessa on voinut käydä niin, jos parisuhteen koossa pitävä voima on ollut mummon Erkkiä kohtaan tuntema rakkaus. Hyväkään suhde ei siis aina ole tästä näkökulmasta tasavertainen. Kun se, jonka rakkaudella on suhteessa merkittävä rooli, sairastuu, tilanne voi käydä raskaaksi kumppanin sietokyvylle.
"Henkilö pakottaa itsensä myötäelämiseen. Ystävällisen pinnan alla hän voi kuitenkin ajautua narsistisiin ylilyönteihin ja kasvavaan raivoon. Hän saattaa tuntea raivoa vaikka siitä, että toinen ei kohtele häntä niin kuin ennen", Säävälä sanoo.
Häpeä ja raivo aiheuttavat tunne-elämän ristiriidan.
"Henkilö on kahden vaiheilla, lukkotilanteessa, jossa hän ei saa selvyyttä omista tunteistaan. Kun hän ei löydä ratkaisua sisäiseen ristiriitaansa, hän ratkaisee tilanteen tekemällä ulkoisen teon."
"Ilman häpeää henkilö pystyisi sanomaan, että tarvitsee apua."
Onpa teon taustalla alkava muistisairaus tai tekijän tunne-elämän ristiriitaisuudet, asiantuntijat sanovat, että ennakoivia merkkejä, joihin läheiset tai hoitohenkilökunta voisivat kiinnittää huomiota, on tällaisessa tilanteessa vaikea löytää.
Se on minulle tärkeä tieto, vaikka kaikki muut kysymykset jäisivät vaille vastausta. Se, että kukaan ei olisi voinut tehdä enempää tai estää tapahtunutta. Joskus elämä vain vie.
http://www.hs.fi/elama/Miksi+Erkki+tapp ... 7988107082
".. Sä kosketusta kaipaat toisen ihmisen, ken voi sulle antaa rakkauden. Saada voi vain toista etsien; onnea hyppysellisen .. " (Berit [oik. Tuula Etola]; Hyppysellinen onnea, san. Turkka Mali, säv. Jori Sivonen)