Clara Schwartz - juonitteleva nuori nainen & kuolevia tutkij

[Valoviikate]

Murha

Joulukuu 2001 oli vaikeaa aikaa DC alueelle. Kun Washington Post raportoi alueella sattuvan vakavia rikoksia, se huomautti myös, että lähiöt olivat kasvaneet häiritseviin mittoihin asti. Siinä kuussa mies oli ammuttu autoonsa kahden lapsensa edessä jouluaattona luoteis-Washingtonissa. Hän istui kirkon ulkopuolella, kun asemies käveli hänen luokseen ja painoi liipasinta. Samalla alueella erästä miestä puukotettiin vakavasti kotonaan, kun kaakkois-Washingtonissa toista miestä ammuttiin kauppakeskuksen ulkopuolella. Läheisessä Virginiassa merkittävät tutkijan shokeeraava kuolema nousi otsikoihin kaikkialla ympäri maata.

Robert Schwartz, 57, oli kansainvälisesti tunnettu mies biometrian ja DNA-tutkimuksen alalla. Associated Pressin Matthew Barakat raportoi, että Schwartz oli työskennellyt viimeiset 15 vuotta DNA:n sekvensointianalyysissa Innovative Technologyn keskuksessa Herndonissa, Virginiassa. Ironista on, että kun DNA:n tunnistamisen tutkiminen mullisti rikostutkimuksen - erityisesti vakavien rikosten kuten raiskausten ja murhien - Schwartz itse päätyi henkirikoksen uhriksi.


Robert Schwartz maalaistalo

Yhtenä maanantaina, 10. joulukuuta 2001, Schwartz ei ilmaantunut töihin. Hänen työkaverinsa soittivat naapurille, että tämä kävisi katsomassa, oliko tutkija kunnossa. Schwartz oli asunut yksin siitä asti, kun hänen vaimonsa oli kuollut ja hän oli yleensä aika täsmällinen, joten kollegat olivat huolissaan. Heillä oli syytä olla. Hänen ruumiinsa löytyi kasvot lattiaa vasten maalaistalossaan, joka sijaitsi lähellä Hamiltonia, joka on sellaiset 40 mailia lännessä Washington, D.C:ltä. Häntä oli puukotettu toistuvasti (yhden raportin mukaan 30 kertaa, toisen 45 kertaa) terävällä veitsen kaltaisella esineellä joskus 8. joulukuuta, kaksi päivää aikaisemmin ja jätetty kuolemaan. Tutkijat, jotka saapuivat paikalle, näkivät selvästi X:n kaiverrettuna Schwartzin kaulan taakse, ihoon, kertoo Bloodbank uutiskirje. Tämä merkki näytti osoittavan, että murha oli rituaalinen, vaikka vihje ei ollutkaan selvä.


Pidätyskuva

Mutta Schwartzin naapurit olivat avuliaita. He olivat nähneet kolme teini-ikäisiä, kaksi poikaa ja tytön, saapuvan farmille aikana, jona murha luultavasti tehtiin. Nuoriso oli jäänyt jumiin mutaan ja kutsunut hinausauton. Viranomaisten oli helppo etsiä nuoria, kun he tiesivät näiden nimet ja osoitteet. Muutaman päivän kuluessa poliisi oli pidättänyt kolme Schwartzin college-ikäisen tyttären Claran ystävää. He olivat Kyle Hulbert, 18, Michael Paul Pfohl, 21, ja Katherine Inglis, 19. Kun kolmikko oli alkanut puhumaan, tuntui vähän siltä, että Hulbert oli tappanut uhrin, mutta hänen outo tunnustuksensa ja antamansa motiivit johtivat tutkijoita harhaan.

Oikeuden pöytäkirjat paljastettiin tapaninpäivänä ja niissä huomautettiin, että Washington Post viittasi poliisin takavarikoineen Ingliksen ja Pfohliksen kotoa useita veitsiä, miekkoja ja dokumentteja ihmisten uhraamisesta. X:n arveltiin olevan okkultistinen symboli. Lisäksi poliisi oli takavarikoinut tietokoneen ja kaksi mustaa kaapua Haymarketin kodista* ja vei myös tietokoneen Hulbertin kotoa. Ei kestänyt kauaa, ennen kuin he olivat saaneet solmittua kasaan eriskummallisen ja kuolettavan pelin.

*Haymarket=paikka Virginiassa aivan Washington Streetin läheisyydessä, en tiedä kenen koti

Tästä murhasta kerrottiin erikoisraportissa tutkijoita lyhyellä aikavälillä kohdanneesta pahasta onnesta; väkivallasta, joka oli kohdistunut biologian tutkimuksen tekijöihin.


Pentagrammi

Kirottu

Tammikuussa, alle kuukausi siitä kun Robert Schwartz löydettiin kuolleena, Paul Sieveking kirjoitti Lontoon Sunday Telegraphissa (osiossa "kummallista mutta totta") tutkijoiden viime aikoina kohtaamista tragedioista.


Kathy Nguyen


Don Wiley

Halloweenina, vietnamilainen maahanmuuttaja Kathy Nguyen, sairaalateknikko hengitti sisäänsä pernaruttoa ja kuoli Manhattanissa. Hänen ei tiedetty olleen kontaktissa itiöihin ja bakteereja ei löydytty mistään paikoista, joissa hän oli ollut edellisen viikon aikana. 12. marraskuuta tohtori Benito Quen, biologin, kimppuun hyökkäsi neljä miestä pesäpallomailan kanssa Miamin lääketieteellisessä koulussa. Sitten Harvardin mikrobiologi Don Wiley, joka tutki immuunisairauksia, katosi. Hänen autonsa löytyi hylättynä Missisippi-joen ylle kohoavalta sillalta. Hänen perheensä vannoi, ettei hän olisi tehnyt itsemurhaa, vaikka hänen ruumiinsa löytyi 3000 mailia alajuoksusta. Samalla kun tutkijat olivat etsineet Wileytä, tohtori Vladimir Pasechnik, mikrobiologi, joka työskenteli biologisten aseiden kanssa entisessä Neuvostoliitossa, kuoli aivoinfraktiin ja 14. joulukuuta mikrobiologi Set Van Nguyen tukehtui kaasujen täyttämässä varastossa.

Tuntui kummalliselta, että niin moni tutkija oli kuollut kuukauden sisällä toinen toisensa perään, ja Schwartz lisättiin tähän listaan. Murhan uhrina hänen tapauksensa oli kaikkein dramaattisin. Sieveking päätti artikkelinsa vihjailevaan huomautukseen: "On mahdollista, että näiden tapahtumien välillä ei ole yhteyttä; mutta kun vuosien 1982 ja 1988 välillä on kuollut 25 tutkijaa - joista monet oudosti ja mysteerisesti - se kieltämättä tarjoaa ainesta salaliittoteorioille tai trillerien kirjoittajille."

Schwartzin murhatapauksessa oli monia likaisia mutkia ja todellinen tarina tuli päivänvaloon, kun pidätettiin uhrin tytär, Clara Schwartz. Poliisi oli kuulustellut häntä viisi tuntia 12. joulukuuta, kaksi päivää murhan jälkeen ja hän sanoi, ettei uskonut, että Hulbert, johon hän hiljattain tutustunut, tekisi sellaista. Mutta hän myös myönsi, että "syvällä sydämessään" tiesi, että Hulbert voisi tehdä niin. Poliisit päästivät hänet menemään, mutteivät unohtaneet häntä. Pian heillä oli syytä nuuskia taas häntä. Kun he puhuivat tytön isän kuolemasta, hän ei ollut kertonut, että Hulbert oli sanonut hänelle 9. joulukuuta tehneensä murhan edeltävänä päivänä. Hän oli myöskin jättänyt kertomatta heille "roolipeli-leikistä".

Katherine Inglis oli avulias yhdistämään palapelin myllätyt palat. Sondra London siteeraa hänen lausuntoaan kirjassaan True Vampires. Inglis kertoi tietävänsä jotain siitä, mitä tapahtuisi 8. joulukuuta kun hän ja hänen poikaystävänsä Michael Pfohl antoivat Hulbertille kyydin Schwartzien kotiin "hoitamaan homman". Kun he päästivät Hulbertin ulos ja kääntyivät ympäri mennääkseen jonnekin odottamaan häntä, he jäivät kiinni mutaan. Hulbert palasi ja he pyysivät, että hän menisi takaisin soittamaan apua - siihen auton kiinni jäämiseen - Schwartzien puhelimella. Hulbert empi.
"Hän sanoi meille hyvin vakavasti", Inglis ilmoitti, "että ketään ei ollut kotona ja minä laskin yhteen yksi plus yksi." Sitten Hulbert laittoi miekan autoon ja Inglis näki sen olevan punaisen nesteen tahrima. "En voinut olla varma, että Schwartz oli kuollut", hän lisäsi. "Toivoin, ettei hän ollut. Mutta sisimmissäni tiesin, että hän oli."

He keskustelivat alibista, päättäen, että olivat tulleet sinne viemään jotain Claralle, mutta kukaan ei ollutkaan ollut kotona. Sinä aamuna kun ruumis löytyi, Clara soitti heille ja kertoi poliisilla olevan kolmikon nimet ja osoitteet. Häntä oli kuulusteltu, mutta ei pidätetty. Clara kertoi heille, että aikoi mennä asumaan isovanhempiensa luo.


True Vampires, Oikeat vampyyrit

Inglis päätti lausuntonsa naiivilla toivolla, että hän ja Mike voisivat jatkaa elämäänsä käännyttyään Hulbertia vastaan. Inglis suostui todistamaan tätä vastaan, jos oli pakko, mutta ei näyttänyt ymmärtävän, mitä oli itse tehnyt.
Ehkä tapahtunut murha oli saanut hänen moraaliset hälytyskellonsa soimaan, sillä
hän ei olisi osallistunut alibin rakentamiseen, mutta olisi soittanut itse poliisille. Hän ei kylläkään soittanut. Eikä soittanut Clarakaan.

Perhemurha

Clara Jane Schwartz, 21, pidätettiin 1. helmikuuta 2002 kampuksen opiskelija-asuntolasta James Madisonin yliopiston kampukselta, jossa hän oli toisen vuoden opiskelijana. Samaten tietokone vietiin hänen huoneestaan, ja hänet pidätettiin 4. henkilönä, joka oli salaliitossa murhatakseen Robert Schwartzin. Laillisen tutkinnan aikana löytyi dokumentteja, jotka viittasivat, että hän oli suunnitellut isänsä murhaa kolmen muun epäillyn kanssa. Vaikka hänen isoisänsä sanoi toimittajille, ettei Claralla ollut mitään tekemistä epäiltyjen kanssa, nuori nainen vietiin Loudounin aikuispidätyskeskukseen, jossa hän sai odottaa oikeudenkäyntiään.


Clara Schwartz vuonna 2000

Asuntolavalvoja Mark Pinnow, joka ei tuntenut Claraa hyvin, kertoi toimittajille huomioitaan mitä oli nähnyt Claran isäsuhteesta, kun Robert Schwartz kuljetti tyttöään kouluun: "Heillä näytti olevan sellainen isä-tytär-suhde jossa he molemmat olivat erilaisia ja tiesivät sen." Pinnow tuumi, että Clara oli ystävällinen. Hän olikin hyvä opiskelija, joka oli kiinnostunut erityisesti historiasta ja sisällisodasta. Ne, jotka tunsivat pääaineenaan tietojenkäsittelytiedettä opiskelevan naisenalun, jolla oli oma hevonen, pitivät häntä fiksuna ja omalla tavallaan varsin sivistyneenä tyyppinä.

Mutta jotkut tunsivat myös hänen kapinallisen ja aavistuksen synkän puolensa. Washington Postin mukaan hän pukeutui mielellään goottityylisesti, urheilikin tummissa vaatteista ja kuunteli heavy metallia. Hän kävi ulkona tyyppien kanssa, jotka suosivat vaihtoehtoista elämäntyyliä - "vaihdokkaat", kuten he kutsuivat itseään, näyttäen, että heillä oli ihan oma porukkansa, johon muut eivät kuuluneet.
Jatkuu

[Ellen]

Kiitos mielenkiintoisesta aloituksesta! Jatkoa odotellessa...

[Valoviikate]

Tämä on mielenkiintoinen. Ja kun aloitin kääntämään tätä, en tiennyt vielä yhtään, mitä olisi luvassa!
Lähdetekstissä Claraa, Hulbertia, Inglistä ja Pfohlia kutsutaan jatkuvasti termeillä "children" ja kids", mutta en ole suomentanut "lapset", koska he ovat kaikki 18-21-vuotiaita.

Hän oli myös muuttanut yhden hengen huoneeseen asuntolassa, joka oli muuttunut Howard Johnsonin motelliksi bensa-aseman takana - hyvä paikka opiskelijoille, jotka halusivat eristäytyä omaan rauhaansa. Claran isoisänsä tunnusti toimittajille, että tiesi tämän kuuluvan nuorten "marginaaliryhmään" ja katsoi sen johtuvan siitä, että hänen oli täytynyt selvitä äitinsä kuolemasta - syöpään - neljä vuotta aikaisemmin. Toiset sukulaiset sanovat, että viime vuosina hän oli etääntynyt perheestä.


Rockingham Hall James Madisonin yliopistolla

"Hän oli hyvin, hyvin läheinen äitinsä kanssa", isoisä kertoi Washington Postille, "ja luulen, että se oli aika rankka asia hänelle. Ja minun poikani yritti auttaa häntä niin paljon. Hänellä [Claralla] oli epäilemättä monia tunneperäisiä ongelmia, jotka näkyivät selvästi."

Toimittajat etsivät lakimiehen, jota Clara oli pitänyt palveluksessaan heti murhan jälkeen kun poliisi alkoi kysellä häneltä, mutta tämä ei työskennellytkään enää Claralle. Poliisi ei suostunut vastaamaan kysymykseen mahdollisesta motiivista. Sukulaiset vakuuttelivat, että Schwartz oli ollut hyvä isä, joka oli puhunut usein kolmen college-ikäisen lapsensa kanssa.


Tyypillinen japanilainen miekka

Mutta kun uutinen Claran pidätyksestä oli julkaistu, Robert-isästä annettiin toisenlainen kuva: Associated Press paljasti, että Inglis on väitetysti myöntänyt tutkijoille, että Clara oli kertonut hänelle ja kahdelle toiselle isänsä olleen väkivaltainen ja yrittäneen myrkyttää hänet "ainakin 11 kertaa". Sellaisia vanhempia kyllä on ja kun lapset kiinnostuvat roolileikeistä ja okkultismipuuhista, se vahvistaa mahdollisuutta. Mutta perheen jäsenet sanovat, että Robert ei ole sellainen isä, ja poliisi ei ollut koskaan ennen sekaantunut tämän perheen elämään. Mikä sitten ikinä onkin totta, Inglis kertoo edelleen, että Hulbert oli mennyt maalaistaloon yksin 27-tuumainen miekka piilotettuna takkinsa alle ja oli sivaltanut ja puukottanut sillä tutkijaa. Hän ja hänen poikaystävänsä Paul Pfohl oli odotellut häntä autossa. Heillä ei ollut mitään tekemistä murhan kanssa, hän sanoi, lisäten, että Hulbert oli uskonut tekevänsä hyvää Claralle. Vaikka tuskin tunsi Claraa.

Vampyyri

Hulbertin historia ei ollut mitenkään hilpeä. Hänellä oli diagnoosit paranoidisesta skitsofreniasta, ADHD:sta ja kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Perhe ei ollut selvinnyt hänen kanssaan, joten hän oli ollut lukuisissa psykiatrisissa laitoksissa. Hän oli hulluna roolipeleihin, joissa oli vampyyrikuvastoa. Pelit itsessään eivät tee ketään väkivaltaiseksi ja suurin osa larppaajista (Live Action Role Playing-harrastajista) harrastaa sitä hauskuuden ja luovien asujen vuoksi, larppaus voi houkutella henkisesti epätasapainoisia ihmisiä, joiden harhakuvia harrastus pahentaa. Hulbert oli selvästi sellainen yksilö. Häntä kiinnosti kovasti myös keskiaikainen velhous ja aseistus ja hän antoi lopulta kylmäävän 7-sivuisen tunnustuksen.


Larppaajia seikkailemassa

Sondra London sisällytti tämän tapauksen ja hänen tunnustuksensa teokseensa True Vampires (Todelliset vampyyrit). Hän viittaa, että kun tappaja väittää muuttuneensa joksikin muuksi kuin on (kuten Hulbert epämääräisesti vihjasi), hän ehkä hyväksyy "rikollisen persoonaan", joka ottaa kehon valtaan ja laittaa hänet tekemään rikoksia. Hän puhui Hulbert/Schwartz onnettomuudesta, lisäten persoonallisuushäiriön (kutsutaan nykyään nimellä dissosiatiivinen identiteettihäiriö) tämän psykiatriseen portfolioon, vaikka kukaan ammattilainen ei ollut diagnosoinut hänellä sitä sairautta. (Inglis oli maininnut tämän sairauden tunnustuksessaan, joten London on voinut ottaa sen siitä.)
London sanoi myös, että Claralla on todettu skitsofrenia ja sitä ei ollut hoidettu, joskin tämä voi hyvinkin olla puppua. Tämäkin väite tuli Ingliksen lausunnosta, ja hän tiesi vain sen, minkä Clara oli kertonut. Oikeuteen ei koskaan tuotu nuoren naisen skitsofrenia-diagnoosia.

Joulukuussa otetussa tunnustuksessa Kyle Hulbert sanoi tuomarille, että hän yksin oli vastuussa tappamisesta. Se ei ollut ennalta suunniteltu, eivätkä Inglis ja Pfohl tienneet siitä ennen kuin se tapahtui. Kun Schwartz oli kuollut, hän sanoi, hän oli soittanut Claralle kertoakseen, että oli "hoitanut homman". Hän uskoi, että Schwartz oli yrittänyt myrkyttää tytärtään monille eri kemikaaleilla, joita oli tunkenut tämän ruokaan. Hulbert sanoi, että kerran Clara oli antanut paistettua possua, jonka vakuutti isänsä myrkyttäneen. Hulbert oli ottanut palan ja sylkenyt sen ulos.
"Minä voin sanoa", hän kirjoitti, "että sitä oli sormeiltu, niin maun kuin hajun perusteella." Hän ilmoitti Claran kertoneen, että isä valmisti sen erikseen, erossa muusta ruoasta.
Hulbert oli tavannut herra Schwartzin kolmesti ja oli kokenut tämän olevan häntä kohtaan vihamielinen. Sitten Clara oli kertonut uhkaavasta perhematkasta Neitsyt saarille ja Hulbert uskoi, että isä yritti tappaa Claran siellä. Hulbertin mukaan hänen täytyi tehdä jotain pysäyttääkseen Robert Schwartz, etenkin kun hänen mielikuvansa siitä, mitä mies tekisi tyttärelleen, kasvoivat äärimmilleen. Hän väitti kerran nähneensä Schwartzin huutavan Claaralle ja saavan tämän itkemään ja hän sanoi, että "En kestänyt katsella sitä näkyä".

Yhdessä sanomalehdessä kerrotaan, että Hulbert oli väittänyt olevansa vampyyri ja kuulevansa ääniä olioilta nimiltään Sabba, Nicodemus ja Ordog. Ne ohjeistivat häntä tappamaan "ihan vain siksi". Toisekseen häntä motivoi tarve pelastaa Clara. Hän oli nähnyt Schwartzin tarjoilevan porsaankyljyksiä ja sitruunoja tyttärelleen aiemmalla vierailullaan, joten ne symboloivat Hulbertille tapaa, jolla Robert myrkytti Claraa. Hulbert antoi myös ymmärtää suunnitteleensa, että sanoisi demonien käskeneen hänet tappamaan. Silloin Clara selviäisi ilman seuramuksia, kun hänen isänmurhasuunnitelmansa paljastuisivat.

Joten niinpä 8. joulukuuta Hulbert kolkutti Schwartzin kotitalon oveen. Tunnustuksessaan hän kertoi täsmälleen, mitä oli tapahtunut. Robert oli tullut ovelle ja nuori mies kysyi, oliko Clara talossa. Kun talon isäntä kertoi, ettei ollut, vierailija pyysi nuoren naisen numeroa. Schwartz kutsui hänet sisään. Hulbert käytti kylpyhuonetta ja seurasi sitten 57-vuotiasta miestä päivällishuoneeseen ja lähestyi tätä.
Hulbert syytti häntä tyttärensä pahoinpitelystä ja uskoi nähneensä tämän silmissä syyllisyyttä, mikä tarkoitti tunnustusta. Mies oli hymyillyt, hän sanoi ja sitten "tehnyt rystylyönnin", joka sivalsi hänen vasempaa silmäänsä. Se oli laukaissut hyökkäyksen. Hulbert sanoi, ettei muistanut sivaltaneensa X:ää Schwartziin ja tutkijat päättelivät, että se oli luultavasti sattumalta aiheutunut merkki, eikä mitään rituaalista.

Hulbert vakuutti, että ellei olisi nähnyt miehen kasvoilla selkeää todistetta syyllisyydestä, hän olisi antanut Schwartzin elää. Käyttäen miekkaa sivaltamiseen ja puukottamiseen, hän laittoi Schwartzin polvilleen, vaikka kuoleva mies yritti yhä puolustaa itseään.
"Jossain mieleni sopukoissa, joku nauroi tyhmälle, joka tarttuisi hyökkääjään terään", Hulbert sanoi. Hulbert puukotti Schwartzia ja tunsi tämän otteen lipeävän. "Käskin hänen siirtyä pois ja antaa minun mennä."
Hän väittää, että Schwartz vain virnuili hänelle. Schwartz lähestyi häntä taas ja hän sai suuhunsa vähän uhrin verta.
"Se vimmastutti minua", hän sanoi. Hulbert vain puukotti ja puukotti miestä selkään. Sitten hän kuvaili uhrin viimeisiä hetkiä, sanoen, että tämä oli katsonut ylös häneen ja kysynyt, "Mitä minä ikinä tein sinulle?" Sitten nuori mies tappoi hänet.

"Kun palasin tietoisuuteen ja järkeen", Hulbert kirjoittaa, "olin säheltämässä miekkaa hänen selässään". Hän huuhteli murha-asetta verijäljistä, sammutti melkein kaikki valot talosta ja meni etsimään kavereitaan. Yksi hänen äänistään neuvoi häntä häipymään pikaisesti, hän kirjoitti, koska uhrin sielu oli jo poistunut. Hulbert päätti tunnustuksensa uskomukseen, että oli pelastanut Claran ja "mitä ikinä meille tapahtuu, selviämme". Hän allekirjoitti sen nimellä "Demoni" ja esitti pahoittelunsa Schwartzin perheelle, pyytäen heidän anteeksiantoaan.

Asianajajat kertoivat toimistolle, että mitään, mitä Hulbert oli ehkä puhunut, ei pitänyt ottaa vakavasti, koska mies oli mielisairas. Hulbertin isä toisti tämän, väittäen, että poikansa Kyle oli pitänyt koko murhaa osana jotain peliä. Hän oli luopunut lääkityksestä rahaongelmien vuoksi juuri muutama päivä ennen murhia.

Syytteitä


Clara Schwartzin pidätyskuva

Clara Jane asetettiin syytteeseen 5. helmikuuta 2002, isoveljensä ja siskonsa kauhuksi ja suruksi. Hiljaisella äänellään hän pyysi oikeuden palkkaamaa lakimiestä puolustamaan häntä ensimmäisen asteen murhasyytteeseen.
Viranomaiset tutkivat kahden kuukauden ajan neljän ystävyksen välillä lähetettyjä, koodikielellä kirjoitettuja sähköposteja ja pikaviestejä, joissa Clara oli väittänyt synkkiä asioita kotitilanteestaan, minkä jälkeen hänet pidätettiin. (Clara oli pitänyt viestejä kansiossa "UW ihmiset" - lyhenne sanasta Underworld, Manala, Tuonela, Alamaailma - huoneessaan asuntolassa.) Tutkinnassa oli myös haastateltu heitä kaikkia neljää ja saatu kirjalliset lausunnot kolmelta.

Kun yksityiskohtia tuli ilmi, näytti siltä, että Clara oli kertonut muille isänsä yrittäneen myrkyttää hänet ja ajatelleen, että hänen kannaltaan olisi parempi, jos isä pääsisi hengestään Kun Clara halusi noissa viesteissä sanoa "murha", hän sanoi "tay" ja isäänsä hän nimitti VT:ksi - "Vanhaksi Tyypiksi". Toisin sanoen, hän oli suunitellut murhan oikein huolellisesti, vaikka hän sanoi toimittajille luulleensa Hulbertin "vain vitsailleen", kun tämä sanoi voivansa tehdä sen. Vaikka hän kyllä sanoi uskovansa, että Hulbert kykenisi murhaan ja Associated Press kertoo hänen sanoneen yhdessä viestissä, "kaikki mitä pyydän, on, että minun jäljilleni ei päästä tässä".

Maaliskuussa 2002 syyteoikeus (päättää nostetaanko syyte vai ei) päätti kokoontua harkitakseen tapausta. He syyttivät Claraa ensimmäisen asteen murhasta, salaliitosta murhan tekemiseksi ja murhapyynnöstä - siitä, että hän oli pyytänyt jotakuta toista suorittamaan murhan. Yksi näistä jälkimmäisistä syytteistä kohdistui ajanjaksoon kesäkuusta marraskuuhun, marraskuulta joulukuuhun, joihin kuului kaksi eri ihmistä, joiden henkilöllisyys tehtiin selväksi oikeudenkäynnin aikana. Claran asianajaja, joka intti, ettei ollut mahdollista tehdä salaliittoa sellaisen kanssa, joka oli määritelty hulluksi, oli turhautunut syyttäjiin, koska näillä ei ollut yhtenäistä teoriaa tapahtumasta, ja sanoi sen toimittajile. Loudounin liittovaltion apulaisasianajaja Owen D. Basham palkattiin muuten, mutta hän ei antanut erityistä kommenttia.

Kolmea muuta syytettyä syytettiin myös ensimmäisen asteen murhasta ja salaliitosta murhan tekemiseksi. Vain Ingliksen kanssa suostuttiin harkitsemaan tehtävän sopimuksia, jolloin hän pääsisi vähemmällä, koska hänellä näytti olleen vähiten osaa murhaan ja hän suostui todistamaan muita vastaan.

Washington Postin mukaan maaliskuun 2002 lopulla Clara oli useita kuukausia etsinyt jotakuta, joka voisi tappaa hänen isänsä. Hän tapasi Kyle Hulbertin lokakuussa Renessanssi-festivaaleilla Crownsvillessa, Marylandissa ja vakuutti pojun siitä, että tämän täytyisi tehdä "ylväs teko neidolle kärsimyksessä". Heille kehittyi läheinen suhde (minkä Hulbert myönsi tunnustuksessaan), joka inspiroi häntä suojelemaan Claraa, kuin veljenä tai siskona.

Clara lähetti Hulbertille murhaa edeltävänä yönä 60 dollarin shekin, jonka sai lunastaa yön aikana. Hän ilmeisesti kertoi etsiville, että hän antoi rahaa Hulbertille, jotta tämä voisi maksaa bensasta - hänenhän piti ajaa maalaistaloon -, ostaa hanskat, jotta sormenjälkiä ei jäisi mihinkään, päähineen, jotta hiuksia ei putoaisi rikospaikalle ja riepuja, joilla voisi pestä kaikki mahdolliset todisteet. Hän osti myös puhelinkortin, jotta voisi soittaa uhrin tyttärelle ilman, että häntä voitaisiin yhdistää puhelimeen.

Claran oikeudenkäynti

Katherine Inglis teki sopimuksensa syyttäjien kanssa todistaakseen kavereitaan vastaan, jolloin ensimmäisen asteen murhasyytteestä häntä vastaan luovuttaisiin. Mutta kyllä häntä silti syytettäisiin vielä jostain. Hänen tapauksensa ratkeaisi sitten kun kolmen muun tapaukset olisi selvitetty.

Ensimmäiseksi käytiin Claran oikeudenkäynti ja sitten Hulbetin. Esikuulemiset viittasivat siihen, että Clara väitti isänsä hyväksikäyttäneen häntä, kun hän oli ollut lapsi. Puolustusasianajajat halusivat maalata hänestä kuvan ongelmaisena lapsena, joka pakeni huoliaan fantasioihin ja ei näin ollen ymmärtänyt, että nuori mies, jota hän oli kehottanut tappamaan Robertin, todella tekisi sen. Fantasianäytelmissään hän otti sen suojelua tarvitsevan henkilön roolin.
"Syksyllä 2001", puolustusasianajaja James Connell oikeuden pöytäkirjojen mukaan sanoi, "Clara Schwartzin höperö synkkä maailma törmäsi Kyle Hulbertin synkän ja vaarallisen maailman kanssa."

Syyttäjillä oli pirullinen ässä hihassaan: he olivat löytäneet toisen nuoren miehen, jota Clara oli lähestynyt samanlaiset murha-ajatukset mielessään. Se heikensi vähän puolustuksen argumentteja, joskaan ei kaikkia.

Oikeudenkäynti alkoi lokakuussa 2002, kaksi kuukautta murhan älkeen. Clara oli pukeutunut siniseen villapaitaan ja pitkään hameeseen todistusten ensimmäisenä päivänä. Avauslausunnossaan syyttäjä Jennifer Wexton sanoi Claran alkujaan pyytäneen Patrick House-nimistä 21-vuotiasta miestä tappamaan Robertin. House oli pelannut Claran kanssa fantasiapeliä - pelaten salamurhaaja-hahmolla - mutta tajuttuaan, että nuori nainen oli vakavissaan isänmurhan suhteen, hän lähti lipettiin. House kertoi Claran sanoneen, että vihasi isäänsä ja halusi tämän perinnön.

[imghttp://i1229.photobucket.com/albums/ee470/Valoviikate/6-1-Fatal-Families-book.jpg[/img]
Kohtalokkaat perheet

"Siinä missä isänmurha on sangen harvinainen rikos, jonka tekijöistä hyvin suuri osa on poikia", Charles Patrick Ewing kirjoittaa teoksessaan Fatal Families (Kohtalokkaat perheet), "on satunnaisia tapauksia, joissa tyttö on tappanut tai laittanut jonkun tappamaan isänsä. Useimmat sellaiset tapaukset on laukaissut väkivalta, mutta jotkut tehdään ahneudesta."
Ewing kertoo yhden esimerkin Texasissa 1994 sattuneesta tapauksesta. Jennifer Nicole Yesconis, 20, kutsuttiin päivälliselle juhlimaan isänsä ja äitipuolensa suhteen 50-vuotispäivää. Nicole ei ilmaantunut päivälliselle, mutta hänen poikaystävänsä tuli, ja eräs toinen poika ja he ampuivat ja tappoivat herra ja rouva Yesconiksit. Tappajien mukaan Nicole oli suunnitellut tapot saadakseen isänsä vakuutusrahat. Oikeudessa naikkonen sanoi, että häntä oli pahoinpidelty seksuaalisesti, mutta yksi todistaja muisteli hänen luvanneen 30 000 dollaria sille, joka murhaisi hänen isänsä. Nicole tuomittiin vakavasta murhasta.

Clara Schwartzin tapaus oli samanlainen, mutta vähän tarkemmin suunniteltu ja mietitty. Patrick House oli tapaillut häntä lyhyen aikaa ennen isän tappamista. Hän kuvaili fantasiapeliä nimeltä "Underworld, jonka Clara oli keksinyt. Tyttö oli pelannut siinä hahmoa nimeltä Lord Chaos (Lordi Kaaos) ja hän, House, oli ollut assasiini. Clara kutsui pelin uhria nimellä Vanha Tyyppi, hänen "paha isänsä". Hän käski Housen tappaa tämään osana peliä, mutta lopulta löysi tavan viivytellä Lordi Kaaosta kunnes pääsi itse lopettamaan assasiinilla peluun. Silloin kääntyi Kyle Hulberin puoleen, jonka tapasi vähän aikaa myöhemmin.
Hänet kutsuttiin todistamaan, mutta hän vetosi oikeuteensa itsesyytöstä vastaan, eikä mennyt todistamaan. Hänen kirjoittamansa tunnustus hyväksyttiin kuitenkin todistusaineeksi. Lisäksi, Claran huoneesta löydetty kirjoitus, johon oli päivätty 8. joulukuuta, jossa hän ilmeisesti kiitteli koodikielellä joukkojaan, että he olivat osallistuneet tekoon - murhaan.

Puolustusasianajajat ryhtyivät toimeen. He antoivat ymmärtää, että House oli yhtä harhautunut todellisuudesta kuin Hulbertkin, toivoen näyttävänsä, että molemmat pojat olivat ymmärtäneet väärin Claran puheet. Yksi asianajaja sai Housen tunnustamaan, että tämä uskoi todella lohikäärmeisiin ja siihen, että oli elänyt kuningas Arthurin aikaan. Hän vihjaili myös, että House kuvitteli osaavansa langettaa loitsuja. Hän oli kerran taikonut yhden loitsun suojellakseen itseään "muiden ihmisten taikuutta vastaan", käyttäen suolaa, puhdistettua vettä ja kynttilää. Tuomaristolle esiteltiin nuorukainen, jolla oli oma sangen eriskummallinen maailmansa.

Puolustusasianajajat raahasivat luokseen myös koulupsykologi Kathleen Auxin tukemaan argumenttejaan. Auxin kertoi Hulbertilla olevan sen sorttisia psykologisia ongelmia, että hän oli saattanut ymmärtää väärin, mitä Clara oli oikeastaan halunnut hänen tekevän.

Syyttäjilläkin oli todistajansa: Claran ystävä, joka kertoi tämän sanoneen useita kertoja, että halusi isänsä kuolevan. Samaten Katherine Inglis lisäsi, että oli todistanut keskustelua, jossa Clara oli vihaiseen sävyyn kuvaillut isänsä pahoinpitelyjä.

Lokakuun 15., viikko todistusten ja vain neljän tunnin harkinnan jälkeen, oikeus tuomitsi Claran ensimmäisen asteen murhasta. Syyttäjä halusi ankaran tuomion ja puolustus halusi otettavan huomioon lieventävänä asianhaarana Claran todistukset perheväkivallasta. Lautamiehet ehdottivat 48 vuotta vankeutta. Puolustus sanoi, että valittaisi päätöksestä, koska tuomaristo ei ollut piitannut todistusaineistosta tarpeeksi, etenkään Hulbertin - tappajan - mielenterveyteen liittyvästä.

[Valoviikate]

Tuomari Thomas Horne ajoitti muodollisen tuomitsemisen tammikuun 21.:seksi. Puolustus yritti lykätä sitä Hulbertin psykologisen raportin kestäessä, mutta turhaan. Siitä huolimatta tuomitseminen siirtyi helmikuulle, jotta tuomari voisi tutkia puolustuksen käsitykset Claran kokemista pahoinpitelyistä. Puolustus halusi myös jättää vetoomuksen, perustuen Claran lukioaikaisen opettajan haastatteluun, jossa tämä sanoi Robertin käyttäneen henkistä väkivaltaa tyttäreensä. Opettajasta tuntui, että Schwartz oli enemmän tai vähemmän jättänyt tytön jättänyt tytön heitteille ja että heillä oli ollut paljon pahoja riitoja. Claran sisko myönsi, että heillä oli myrskyinen suhde, etenkin silloin kun he asuivat yhdessä kahdestaan Claran seniorivuonna.
Epätoivoissaan puolustusasianajajat tarttuivat viimeiseen oljenkorteen: he väittivät, että Claran teot olivat seurausta kilpirauhasen liikatoiminnasta. He halusivat alentaa tuomion 30 vuoteen.

10. helmikuuta, kun tuomari oli päättänyt, ettei puolustuksen vetoomuksella pahoinpitelyyn olisi vaikutusta oikeudenpäätökseen, hän tuomitsi Clara Schwartzin 48 vuodeksi vankeuteen, mikä tarkoitti, että hän vapautuisi 68-vuotiaana (joskin hänelle suotiin mahdollisuus vapautua "jo" 61-vuotiaana). Tuomari Horne sanoi hänelle isälliseen sävyyn, että hän oli vastuussa teoistaan. AP:n artikkelissa Heather Greenfield kirjoitti, ettei tyttö näyttänyt tunteita poistuessaan oikeustalosta. Hän ei myöskään katsonut ketään sukulaisistaan, joista osa oli tullut todistamaan häntä vastaan.

Seuraavana vuorossa oli Kyle Hulbert.

Hulbertin päätös

20. joulukuuta Michael Paul Pfohl ilmoitti myönsi syyllisyytensä toisen asteen murhaan, lisäten, että oli auttanut kahta ystävää Robert Schwartzin murhassa vuosi aiemmin. Hän kertoi suostuneensa ajamaan Hulbertin taloon, jossa murha tehtiin ja häpesi, että oli tehnyt niin. Hän sai maksimituomion, 21 vuotta ja neljä kuukautta vankeutta.

Kirjallisessa lausunnossa Pfohl myönsi, että hän ja hänen tyttöystävänsä Katherine Inglis ajoivat Springfieldin kauppakeskukseen joulukuun 8.:n yönä. He tapasivat siellä ystäviä ja Pfohl sanoi jollekulle, että häntä pelotti viedä Hulbert sinne, minne tämä halusi mennä. Hän pelkäsi, että Hulbert aikoi tappaa jonkun, eikä halunnut mitenkään avustaa sellaisessa asiassa.
Kutsuen osallisuuttaan murhaan "isoksi ohooksi" päivänä, jona hänet pidätettiin, hän myönsi epämääräisesti ymmärtävänsä, mihin soppaan oli lusikkansa työntänyt. Kirjallisessa anteeksipyynnössään hän pyysi Claraan isää antamaan jonkin "merkin", että hän oli "okei". Hän myös pahoitteli, että Hulbert kuvitteli tehneensä oikein. Pfohl kuitenkin tuntui ajattelevan, että oli pettänyt Hulbertin, ja näytti olevan siitä enemmän pahoillaan kuin Robert Schwartzin kohtalosta.


Mike Pfohl

Hulbert tuomittiin ensimmäisen asteen murhasta. Ihmiset spekuloivat, että hän tavoittelisi hulluuspuolustusta, toisin sanoen todistetta, että hänellä oli mielisairaus, jonka vuoksi hän ei ymmärtänyt tekonsa olevan väärin tai mikä oli aiheuttanut hänelle vastustamattoman impulssin tehdä rikos. Mutta 27. helmikuuta 2003 sanomalehdissä sanottiin, ettei hän tekisi sitä. Hänen asianajajillaan oli deadline ilmoittaa oikeudelle aikomuksestaan tehdä niin, eivätkä asianajajat tehneet sitä. Koska murhan etukäteen suunnittelusta oli todisteita ja vielä jälkeenpäin oli myönnetty sen olevan suunniteltu teko, oli vaikea saada hulluuspuolustusta, vaikka Hulbertilla oli selkeä mielisairaustausta.
Hänen oikeudenkäyntinsä laitettiin maaliskuun 17.:sta päivälle Loudoun piirikunnan Alueoikeudessa. Puolustuksessaan hän sanoi, "Olen aina sanonut Claralle, että suojelisin häntä. En voisi tappaa häntä [Schwartzia] ilman syytä. Jos en puolustaisi itseäni tai jotakuta, jota rakastan, en voisi tappaa."

10. maaliskuuta 2003, vartinpituisessa kuulemisessa viikko ennen kuin Hulbertin oikeudenkäynti oli määrä pitää, hän julisti oikeudessa olevansa murhaaja. Hän päätti, että oli parempi vaihtoehto myöntää olevansa syyllinen kuin mennä oikeudenkäyntiin. (USAlaisessa oikeussysteemissä syytetty voi myöntää olevansa syyllinen, plea guilty ja silloin oikeudenkäyntiä ei pidetä, tai myöntää no-contest, jolloin oikeudenkäyntiä ei käsittääkseni pidetä tai kieltää syyllisyytensä, plea not guilty, jolloin se pidetään, suom. huom.) Hän katui tekojaan ja sitä, että oli koskaan tavannut Clara Schwartzin, ja kertoi tämän manipuloineen hänet tekemään, mitä teki.
"Annoin itseni tulla myrkytetyksi", Washington Post siteeraa häntä. "Ei kulu päivääkään, etten miettisi, mitä tein."

Psykiatri Howard Glick todisti ennen tuomitsemista, että Hulbert oli kehitellyt mielikuvitusystäviä, kuten vampyyreja ja lohikäärmeitä, jotka saivat hänet tuntemaan kuin he olisivat perhettä. Hän oli samastunut vahvasti Claraan, joka tunsi myös itsensä ulkopuoliseksi ja väitti, että hänellä oli diagnosoitu skitsofrenia ja sen takia Hulbert piti Claraakin vielä enemmän perheenjäsenenä. Clara oli hänen siskonsa ja nyt hänen täytyi suojella tätä. Kun tyttö tarvitsi apua, hänellä oli mahdollisuus toteuttaa fantasiansa sankaruudesta ja ylhäisyydestä. Niin yksinkertaista se oli, ja yhtä traagista.

Tuomari Horne myönsi elämän kolhineen Hulbertia, niin laitoksissa ja sijaishuollossa kuin niiden ulkopuolella, mutta sanoi hänelle samaa mitä Claralle: Olet vastuussa teoistasi. Hulbert tuomittiin vankilaan loppuiäkseen, ilman mahdollisuutta koevapauteen ja siihen lisättiin vielä 10 vuotta salaliittoilun takia.


Kathy Inglis

Viimeisenä tuomittiin Katherine Inglis. Asianajajiensa neuvosta Schwartz ja Pfohl eivät vasikoineet hänestä mitään, joten Inglis pääsi melko lailla kuin koira veräjästä. Tutkijoilla ei ollut muuten mitään johtolankoja Ingliksen osallisuudesta murhaan tai siitä, että hän olisi auttanut peittelemään rikosta. 14. marraskuuta 2003 hän sai 12 kuukauden tuomion rangaistuksen. Washington Post kertoi, että hänen tuomiotaan pidennettiin vielä kuudella päivällä.