Stephen Crawford,Englanti

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
DollariExpress
Christopher Lorenzo
Viestit: 1682
Liittynyt: Ti Heinä 01, 2008 9:05 pm

Stephen Crawford,Englanti

Viesti Kirjoittaja DollariExpress »

49-vuotias mies tuomittiin tällä viikolla suorittamaan jo viidettä elinkautistaan julmista seksuaalirikoksista.

(COLOURBOX)

Stephen Crawford tuomittiin torstaina Newcastlen oikeudessa elinkautiseen 13-vuotiaan tytön raiskauksesta. Teko tapahtui 30 vuotta sitten. Nainen ei ollut uskaltanut aiemmin kertoa tapahtuneesta. Crawford kielsi oikeudessa raiskanneensa naisen.

Crawford on aiemmin suorittanut jo neljä elinkautista tuomiota. Hänet tuomittiin vuonna 2007 seksuaalirikosten sarjasta. Crawford raiskasi kolme naista vuosien 2005-2006 aikana.

Crawfordia on syytetty viidestä muustakin raiskauksesta, jotka tapahtuivat 1980- ja 1990-luvuilla. Hän onnistui kuitenkin kaikissa tapauksissa vakuuttamaan, että uhrit olivat halunneet seksiä hänen kanssaan. Osa uhreista oli alaikäisiä. Crawford sai 21 kuukauden vankeustuomion seksistä 13-vuotiaan kanssa. Lisäksi hänet tuomittiin vuonna 1999 ehdolliseen 15-vuotiaan tytön kimppuun käymisestä.

Teot noudattivat usein samaa kaavaa. Crawford esiintyi taksikuskina ja vaani naisia, jotka liikkuivat yksin. Häntä kuvailtiin torstain oikeudenkäynnissä julmaksi pedoksi, joka nauttii teoistaan.

Oikeus ei ollut tietoinen Crawfordin seksuaalirikostaustasta, kun hänet tuomittiin elinkautiseen vuonna 2007.

Daily Mailin mukaan Crawford saattaa päästä ehdonalaiseen vankeuteen jo suoritettuaan elinkautisestaan vähimmäismäärän eli neljä ja puoli vuotta.

Crawford asianajajan Andrew Walkerin mukaan hänen päämiehensä on tuomionsa saamisen jälkeen myöntänyt syyllistyneensä raiskauksiin, joista hän ei aiemmin ollut saanut tuomioita. Walker kertoo, että Crawford on saanut muutaman vuoden sisään 16 sydänkohtausta eikä lääkärin mukaan tule luultavasti elämään kovin vanhaksi.


moni suomessa rutisee kun EK on 12 vuotta minimissään,niin englannissa se on 4.5 vuotta. :roll:
kun linkität,niin kopioi asia samalla ketjuun,koska linkit kuolevat joskus jopa muutamassa viikossa ja asia katoaa bittiavaruuteen