
Ensimmäiset hyökkäykset ja poliisin saama kirje
9. maaliskuuta, 1990. 49-vuotias keittiötyöntekijä Mario Orozco on kävelemässä töistä kotiin pahamaineisen Brooklynin kaupunginosan lähes autioita katuja pitkin. Orozco on horoskoopiltaan skorpioni - asialla on tulevia käänteitä ajatellen merkitystä. Heikkonäköinen Orozco ei osaa aavistaa, että läheisen hautausmaan nurkilla väijyy sala-ampuja, jonka tähtäimeen Orozco on juuri kävellyt. Tuntematon ampuja avaa tulen ja osuu Orozcoa selkään. Orozco ei ehdi nähdä mitään. Ampuja tulee esiin piilostaan, jättää paperikäärön maassa makaavan Orozcon viereen ja poistuu paikalta. Pahoin loukkaantunut Orozco jää henkiin. Selviää, että häntä ammuttiin 9-millisellä aseella. Ampujan viesti kuuluu lyhyesti ja ytimekkäästi:
This is the Zodiac (Tässä Zodiac)
29. maaliskuuta, 1990. 34-vuotias Germaine Montenesdro, horoskoopiltaan kaksoset, kuljeskelee vahvasti päihtyneenä pitkin itäisen New Yorkin katuja. Hänen vaihtoehtoinaan on suunnata joko tyttöystävän luokse Bronxiin tai lähistöllä asuvan isänsä asunnolle. Montenesdron käveltyä paikallisen lukion kampuksen ohi tuntematon nuori mies lähtee seuramaan häntä. Pian varjostaja ampuu Montenesdroa selkään ja tämä putoaa verta vuotavana katuun. Ampuja tutkii uhrinsa taskut ja löytääkin lompakon, mutta ei ota rahoja. Sen sijaan hän ottaa Montenesdron passin ja poistuu.
17. marraskuuta vuonna 1989 Itä-New Yorkin poliisiasemalle oli saapunut katurikosten tutkimusosastolle osoitettu outo kirje. Kirjeeseen oli piirretty ympyrä, joka oli jaettu osiin, jotka viittasivat horoskooppeihin. Mukana oli myös viesti:
This is the Zodiac.
The First Sign is dead.
The Zodiac will Kill the twelve signs in the
Belt when the Zodiacal light is seen?
The Zodiac will spread fear
I have seen a lot of police in Jamaica Ave and Elden Lane but you are no good and will not get the Zodiac.
Orion is the one that can stop Zodiac and the Seven Sister
Viestin ei uskottu kytkeytyvän mihinkään tutkittavan olevaan tapaukseen ja se hautautuikin arkiston syövereihin. Kukaan poliiseista ei uskonut viestin liittyvän millään tavalla Kaliforniassa 20 vuotta aiemmin riehuneeseen legendaariseen Zodiac-murhaajaan, joten kirjettä pidettiin vain huonona pilana. Siinä vaiheessa kukaan ei osannut kuvitellakaan, että kirje tulisi olemaan olennainen osa tulevaa massiivista tutkintaa, jonka kohteena tulisi olemaan kaupungin pelätyin sarjamurhaaja sitten Son of Samin.
31. toukokuuta, 1990. 78-vuotias sotaveteraani Joseph Proce kulkee Woodhavenin kaduilla myöhään yöllä. Procen liikkuminen on hidasta ja vaivalloista ja hän käyttää apunaan kävelykeppiä. Proce on valtion tuella elävä dementoitunut ja yksinäinen vanhus, joka joutuu joskus etsimään ruokansa roskiksista. Proce asuu levottomassa Woodhavenissa, jossa huumeet ja laittomuudet kuuluvat asukkaiden jokapäiväiseen elämään. Procea on siksi varoitettu kulkemasta yksin öisillä kaduilla. Valitettavasti nämä varoitukset eivät Proceen tehonneet ja itsepäisyys koituikin vanhuksen kohtaloksi toukokuun viimeisenä päivänä.
Kellon ollessa noin 01.30 yöllä nuori mies lähetyi Procea ja pyysi lasillisen vettä. Proce oli varuillaan ja kieltäytyi poistuen paikalta. Vihainen mies lähti seuraamaan häntä ja pienen ajan kuluttua ampui Procea. Tämän jälkeen ampuja laski Procen viereen viestin (This is the Zodiac) ja häipyi paikalta. Proce oli horoskoopiltaan härkä.
Proce jäi edellisten miesten tapaan henkiin, ainakin hetkeksi. Sairaalassa tutkijat kuulustelivat Procea, mutta hän teki poliisin työn vaikeaksi muuttamalla tarinaansa kerta toisensa jälkeen. Välillä Proce puhui mustasta tekijästä, sitten taas valkoihoisesta ja lopuksi latinosta. Tapauksen oli nähnyt myös eräs nuorehko nainen, mutta tältä ei saatu lausuntoa tapahtuneesta, koska naisen poikaystävä ei halunnut tämän auttavan poliisia. Lopulta Proce kuoli vammoihinsa ja poliisi alkoi tutkimaan tapausta henkirikoksena.
Media saa kirjeen "Zodiacilta"
Ampuja lähetti pian New York Postiin ja 60 minuuttia -ohjelmaan kirjeet, joissa hän kuvaili mm. vanhuksen murhaa. Lisäksi kirjeessä oli lueteltu edellisten tekojen aika, paikka ja yksityiskohdat uhrien horoskooppimerkkien kera.

Kirjeet toimitettiin poliisille, joka alkoi epäilemään sarjamurhaajan mahdollisuutta. Murhaajan kirjoittamisinto toi poliisille valtavasti paineita. New Yorkissa aiemmin pelottanut sarjamurhaaja Son of Sam kirjoitteli niin ikään lehdistölle poliisia ivaavia kirjeitä, eikä moisen sirkuksen haluttu enää toistuvan. Vahinko oli kuitenkin jo tapahtunut. Newyorkilaiset spekuloivat äänekkäästi tekijän henkilöllisyydellä ja yleisesti epäiltiin, että Zodiac Killer oli tehnyt paluun vanhoilla päivillään. Astrologit esittelivät teorioitaan televisiossa ja lehtimiehet löivät leiville. Poliisin partiointi lisääntyi Brooklynissa ja tekijän uskotaan iskevän uudelleen samalla seudulla kuin aiemmin. Hän tietää tämän ja päättää vaihtaa paikkaa.
19. kesäkuuta, 1990. Koditon Larry Parham on valmistautumassa nukkumaanmenoon Manhattanin Keskuspuistossa puistonpenkillä. Hän piilottaa lompakkonsa lenkkitossunsa sisään. Parham ei ole stereotyyppinen koditon. Hän on siisti ja hyvin pukeutunut ja hänellä on tilillään 4000 dollaria rahaa. Hänen elämänsä on kuitenkin solmussa ja ongelmat ovat ajaneet hänet kadulle. Parhamin tarkoituksena on elää niukkaa ja säästäväistä elämää, jotta hän saisi aloitettua tulevaisuudessa puhtaalta pöydältä.
Parhamin nukkuessa tuntematon nuori mies hiipii hänen luokseen ja tarttuu Parhamin lompakkoon. Hän tutkii lompakon, muttei ota mitään. Pian mies ampuu Parhamia, mutta tämä selviää hengissä. Parham auttaa poliisia laatimaan kuvauksen hyökkääjästä.
Seuraavana päivänä New York Post saa jälleen kirjeen Zodiaciksi itseään kutsuvalta tyypiltä:
This is the Zodiac
The note Sent to the Post not to any of The San Francisco Zodiac letter you are
Wrong the handwriting look different it is
One of the same Zodiac one Zodiac
In San Francisco killed a man in the park with a
Gun and killed a women with a knife and killed
A man in the taxi cab with gun
Kirjeen ja Parhamiin kohdistuneen hyökkäyksen jälkeen murhaaja katoaa - mutta ei lopullisesti.
Kahden vuoden hiljaisuus päättyy
10. elokuuta, 1992. 39-vuotias Patricia Fonti tapaa hyvännäköisen nuoren miehen Highlandin puiston tekojärvellä. Fonti kävelee miehen kanssa järven rannalla jutellen niitä näitä. Noin klo. 01.30 mies ottaa 22-kaliiperisen aseen esille ja ampuu naista. Tämä pääsee kuitenkin jaloilleen ja laittaa kampoihin, jolloin mies tarttuu puukkoon ja vaientaa Fontin lopullisesti. Murhaaja iskee Fontia puukolla yli 100 kertaa. Fonti oli horoskoopiltaan leijona.
4. kesäkuuta, 1992. 40-vuotias työtön rakennusmies Jim Weber kohtaa nuoren miehen Higlandin puiston ulkopuolella puolenyön aikaan. Nuori mies ampuu Weberia pakaraan. Weber on horoskoopiltaan vaaka.
20. heinäkuuta, 1992. 40-vuotias mielenterveyspotilas Joseph Diacone kuolee tuntemattoman nuoren miehen ampumiin laukauksiin Highlandin puistossa lähellä puoltayötä. Diacone oli horoskooppimerkiltään neitsyt.
2. lokakuuta, 1992. Nuori mies ampuu Highlandin puistossa istuvaa 40-vuotiasta Diane Ballardia, joka on horoskoopiltaan härkä. Ballard selviää hengissä hyökkäyksestä.
New Yorkia piinannut järjestelmällinen väkivaltarikosten sarja päättyy tähän. Kuin seinään. Yhtä salaperäisesti kuin alkoikin. Mutta murhaajan vaikenemiselle löytyy myöhemmin selitys.
Poliisi saa kotihälytyksen 18. kesäkuuta vuonna 1996. Mies on alkanut ammuskelemaan kotonaan. Kun poliisit saapuvat tapahtumapaikalle, tapahtumien kulku selviää tarkemmin. Nuori nainen, eli ammuskelijan siskopuoli oli tuonut taloon poikaystävänsä. Dominoiva veli ei hyväksy siskonsa seurustelusuhdetta, koska poikaystävä on huumekauppias. Sisarusten välille on kehkeytynyt riitaa, jolloin veli on ottanut aseen esille. Sisko on paennut talosta, jolloin veli on ampunut tätä haavoittaen muttei vakavasti. Nainen on turvassa naapurissa, mutta ampuja on asunnossa ja poliisi neuvottelee hänen kanssaa useita tunteja. Lopulta neuvottelut tuottavat tulosta ja ampuja antautuu poliiseille. Ampuja on vuonna 1967 synytnyt nuori mies nimeltä Eddie Seda. Poliisit ottavat Seda aseen haltuunsa, jolloin mies naurahtaa: "Tämä voisi olla Z-miehen ase".
Heriberto "Eddie" Seda - Zodiacista seonnut nuorukainen

Poliisiasemalla Eddie Seda kirjoittaa tunnustuksen, jossa hän myöntää riehuneensa aseen kanssa ja haavoittaneen sisarpuoltaan. Tunnustuksen alapuolelle hän piirtää samanlaisen ympyräkuvion, joka löytyi tuntemattoman sarjamurhaajan kirjeistä. Paikalla oleva tutkija huomaa tämän ja kiinnostui asiasta. Eddie Sedan sormen- ja kämmenenjälkiä verrataan oitis sarjamurhaajan kirjeistä löytyneisiin jälkiin. Tulosta odotellessa on hyvä hetki tutustua tarkemmin mieheen nimeltä Heriberto Seda:
Seda asuu äitinsä ja siskopuolensa kanssa Itä-New Yorkissa. Hän on siisti, komea ja pitää huoneensa järjestyksessä. Hän ei ole töissä, hänellä ei ole ystäviä ja koulustakin Eddie erotettiin 16-vuotiaana, kun hän jäi kiinni aseen hallussapidosta. Eddie ei nosta julkista avustusta kuten äitinsä, vaan saa rahaa ryöväämällä puhelinkioskeja. Eddiellä ei ole tyttöystävää, mutta on hänellä elämässään sentään joitain kiintopisteitä, kuten uskonto. Hän on syvästi uskonnollinen ja omistaa elämänsä Jumalalle. Eddie ei ole koskaan tullut toimeen sisarpuolensa Reyesin kanssa, vaan on jopa pahoinpidellyt tätä. Vuonna 1989 eddie sulkeutui täysin huoneeseensa ja alkoi perehtymään synkkiin aihepiireihin. Häntä kiinnostivat eritoten sarjamurhaajat ja Eddie lukikin muuan muassa Ted Bundysta kertovia kirjoja. Yksi oli kuitenkin Eddien mielessä yliste muiden: Zodiac. Todellinen mysteeri, joka ei koskaan selvinnyt. Tappaja, joka oli älykäämpi kuin yksikään poliisi ja josta oli tehty myös elokuva Dirty Harry. Zodiac oli Eddielle Jumalan palvelija, jota syntiset uhrit tulevat palvelemaan tuonpuoleisessa.
Tulokset saadaan ja ne on selviä: molemmat täsmäävät. Eddie Seda on New Yorkin Zodiac-murhaaja! Kotietsinnässä löydetään Zodiacin nimissä kirjoitettuja kirjeitä ja kirjahyllystä muun muassa Robert Graysmithin Zodiac-teos. Seda on leikannut lehdistä kaikki omia tekojaan käsittelevät jutut ja tehnyt niistä leikekirjan. Hän säilytti leikekirjaa kunniapaikalla, eli Zodiacista kertovan leikekirjan vieressä.
Kuulusteluissa Sedalle näytetään rikospaikkakuvia ja tivataan yksityiskohtia teoista. Seda on vaisu ja hiljainen, mutta lopulta hän avautuu ja selittää tekonsa pienintä yksityiskohtaa myöten. Kun tutkijat kysyvät, miksi hän keskeytti rikossarjan, niin Seda vastaa Zodiacinkin tehneen niin. Vasta tarinoinnin jälkeen Seda kysyy siskopuolensa vointia.
Kesäkuussa 1998 Eddie Seda tuomitaan teoistaan vankeuteen, josta on mahdollisuus anoa vapautusta 83 vuoden istumisen jälkeen. Sedan päivät kiven sisällä kuluvat Raamattua lukien. Hän on yrittänyt sopia asiat siskopuolensa kanssa, mutta tämä ei halua olla missään tekemisissä Eddien kanssa. Useimmat Sedan uhriesta kärsivät edelleen niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Larry Parham on uhreista ainoa, joka on antanut Eddie Sedalle anteeksi.