Tällaiset tapaukset tuntuvat tulleen jäädäkseen. Meillä ja muualla.Viisi kuoli ja kaksi haavoittui ampumisessa Seattlessa
Ulkomaat | Turun Sanomat 10:02
Kahvilaan hyökännyt mies tappoi kolme ihmistä Seattlessa keskiviikkona. Lisäksi miehen epäillään myöhemmin ampuneen vielä neljännen uhrin. Lopulta hän ampui itseään. Mies asteli paikallisen yliopiston lähellä sijaitsevaan kahvilaan aamupäivällä ja avasi tulen. Kaksi miestä kuoli heti. Kaksi muuta miestä ja yksi nainen vietiin kriittisessä tilassa sairaalaan, missä nainen menehtyi saamiinsa vammoihin.
Puoli tuntia myöhemmin mies ampui naisen parkkipaikalle Seattlen keskustassa ja vei tämän auton. Hyökkääjän epäillään olleen sama kuin kahvilassa.
Ampumisten takia alueen koulut suljettiin ja asukkaita kehotettiin pysyttelemään sisätiloissa.
Kun poliisit lähestyivät ampumisista epäiltyä kadulla, tämä ampui itseään päähän. Hänet vietiin sairaalaan, missä hän myöhemmin kuoli.
Ampumisten motiivi ei ollut tiedossa.
Aseväkivallan kasvu huolestuttaa Seattlessa: kaupungissa on tehty tänä vuonna jo yhtä paljon murhia kuin koko viime vuoden aikana.
USA: Viisi kuoli ja kaksi haavoittui ampumisessa Seattlessa
USA: Viisi kuoli ja kaksi haavoittui ampumisessa Seattlessa
http://www.ts.fi/uutiset/ulkomaat/35265 ... Seattlessa
Kun linkität niin kopioi ainakin olennaiset, tapaukseen liittyvät osat tekstistä samalla ketjuun, koska monet linkit lakkaavat ajan mittaan toimimasta tai artikkeli siirtyy maksumuurin taakse tai sen lukemiseen vaaditaan rekisteröityminen. Tai jotain.