19-vuotias Sarah Burke puukotettiin kuoliaaksi Bremertonin lukion lähellä 3. toukokuuta vuonna 2011.
20. kesäkuuta 50-vuotiasta Kenny Cobbia puukotettiin useita kertoja. Cobb onnistui kuitenkin pakenemaan hyökkääjältä ja jäi henkiin.
Sarjamurhaaja iski uudelleen 3. helmikuuta 2012 puukottamalla kuoliaaksi 61-vuotiaan Melody Brannonin.
Kaikkia tapauksia yhdistää mm. silmitön hyökkäys ilman motiivia ja samanlainen teräase. FBI liittyi mukaan sarjamurhaajajahtiin helmikuussa. Epäillystä julkaistiin poliisin toimesta tarkka piirros:

Poliisilla on tällä hetkellä seurannassa eräs mies, jota epäillään vahvasti mielipuoliseksi puukottajaksi. Tutkijoilla ei kuitenkaan ole toistaiseksi todisteita miestä vastaan, eikä häneltä näin ollen saada esimerkiksi DNA-näytettä.