Sisotalo siinä valitusluvassa KKO:lle on niistä verijäljistä selvitetty paljon, ja sen mukaan ei voi olla mahdollista, että sieltä olisi joku ulkopuolinen hiippaillut ulos.
Ja tyttö oli kahdella ensimmäisellä kerralla nähnyt vain vanhempansa siellä, mahdotonta minun ainakaan uskoa, että murhaaja olisi niillä hetkillä ollut "piilossa tytärtä".
Ootko Sisotalo ajatellut sitä, että jos murhaaja on talossa, niin luulisi Annelin olleen hissukseen jossain lapsien kanssa, eikä huudella tytelle, että lähtiks se jo. Eli tavallaan kehottaa tytärtä mennä katsomaan onko murhaaja paikalla.
No sehän on foorumin idea että ihmisillä on omat mielipiteet asioista ja se tekee asioista mielenkiintoisen, kuulla eri näkemyksiä. Minä olen kyllä jo haudannut aikoja sitten mahdollisuuden, että Anneli on syytön. Minun mielestä ensinnäkään syytön ihminen ei kyllä yleensä käyttäydy tuollatavoin, kuin Anneli.
Lapsien hyväksikäyttö syytteet tuntuu kyllä kaukaa haetulta ja saattaa olla täyttä paskaa, mutta murhan hän on kyllä tehnyt. Todella mielenkiintoistä nähdä tuleeko tuomio hyväksikäytöstä, en usko. Ehkä jotain pahoinpitelysyytteitä voi tulla.
Sisotalo kyllä mun mielestä täällä voi ihan vapaasti kommentoida jos vaan pysyy asialinjalla
