Sivuaa nyt hieman alkuperäistä aihetta ja itse tapahtumaan sen enempää kantaaottamatta (kaikki sanottava lienee jo sanottu/kauhisteltu) minua hieman häiritsee ajatus siitä, että joidenkin mielestä vakavasti vammautunut ei voisi elää
minkäänlaista elämää. Ja osa jopa toivoo tämän pienen ihmisen kuolemaa.
Onko ihmisarvo ja elämänlaatu todella mitattavissa raajojen määrissä, henkisen tai fyysisen kehityksen mukaan? Samalla tavalla mietittynä kaikki liikuntarajoitteiset, kehityshäiriöiset, ja vaikeasti aivovammaiset yms. pitäisi laittaa samaan kuoppaan. Itse olen seurannut hyvinkin läheltä vaikeasti vammaisten, autististen, liintuntarajoitteisten jopa aivovaurioisten ihmisten kanssa toimimista ja tekemistä. Ja sitä kuinka paljon heillä olisi ja
on paljon annettavaa, sisäistä elämää ja etenkin elämänhalua kunhan heille siihen mahdollisuus vain suodaan.
