Katolisen munkin epäillään tappaneen yli 40 poikaa

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Bias
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1354
Liittynyt: Su Heinä 19, 2009 1:04 pm

Katolisen munkin epäillään tappaneen yli 40 poikaa

Viesti Kirjoittaja Bias »

Katolisen munkin epäillään tappaneen liki 40 poikaa Hollannissa

Torstai 28.6.2012 klo 21.28

Hollannin katolista kirkkoa ravistelee jälleen uusi skandaali.

Katolisen munkin epäillään tappaneen liki 40 poikaa kirkon ylläpitämässä psykiatrisessa sairaalassa 1950-luvulla.

Tutkinta aloitettiin, kun katolisen kirkon seksuaalirikosepäilyjä tutkinut komissio huomasi, että sairaalassa oli tapahtunut poikkeuksellisen paljon kuolemantapauksia vuosina 1952-1954. Syyttäjä uskoo, että munkki tappoi pojat antamalla heille yliannostuksen morfiinia.

Sairaalan johtavan lääkärin epäillään peitelleen munkin tekosia. Sekä munkki että lääkäri ovat jo kuolleet.

Sairaala toimi Heelissä Kaakkois-Hollannissa ja kuului Roermondin hiippakuntaan. Syyttäjän mukaan myös hiippakunta oli aikanaan saanut tiedon kuolemista, muttei tehnyt ilmoitusta viranomaisille.

Aiemmin komissio on saanut selville, että jopa 20 000 alaikäistä joutui seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi Hollannin katolisen kirkon orpokodeissa ja kouluissa vuosina 1945-1981.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201206 ... 1_ul.shtml

Katolisen kirkon arvovalta kyllä ropisee ihan huimaa tahtia! Hyvä, että viimein alkavat asiat paljastua, vaikka niin surullista näiden uhrien kannalta, että eivät aiemmin. Monta uhria olisi voitu varmasti välttääkin.

Edit Otsikko muutettu vähemmän tunnustusta muistuttavaksi :)
Ei ole syyttömiä. On vain huonosti kuulusteltuja.
Josif Stalin
Täysi Purenta
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1479
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2010 11:05 am

Re: Katolisen munkin epäillään tappaneen yli 40 poikaa

Viesti Kirjoittaja Täysi Purenta »

Olen tosi iloinen että näitä vanhoja syntejä ja rikoksia otetaan yhä tutkintaan ja tuodaan julkisuuteen. Vaikka tekijät ovat jo korkeampien tuomiovaltojen edessä, on avoimuus ainoa asia millä näitä hirmutöitä voidaan käsitellä ja saada eloon jääneille uhreille helpotusta.
Nostan hattua katolisen kirkon toimille siinä, millaisella teholla näitä vanhoja rikoksia on pöllyytetty julkisuuteen. Se on samalla anteeksipyyntö niille, jotka yrittivät aikoinaan kertoa asioista mutta joita ei kuunneltu.
Yhä minua kaivelee Jerseyn lastenkodin tapaus joka muka tutkittiin mutta mitään ei löydetty. Tässä tapauksessa tietysti herää kysymyksiä siitä, onko kuolleista munkista ja johtajasta saatu hyvät syntipukit joiden kontolle kaikki hirmutyöt lasketaan? Toisaalta 50-luvulla tapahtuneista rikoksista saa olla nopea jos aikoo ehtiä saada tekijöitä vielä maallisen tuomiovallan eteen.
Vastaa Viestiin