Nostetaanpa näytelmää framille, jotta nekin joille näytelmä ei ole tuttu, tietävät mistä on kyse.
"Rakastajat: Kohtalona murha
TEATTERI | Turun Sanomat 15.10.2004 10:36
Äärimmäisen pahuuden olemus on yksilötasolla sama kuin sota yhteisötasolla. Koska pahuus asuu meissä jokaisessa (mitä tosiasiaa ei kukaan vakavasti otettava voi kiistää), pahuuden puhkeaminen ilmitasolle on ilmiönä äärimmäisen mielenkiintoinen. Lajityypillisestihän ihminen ei säilyisi, jos pahuus olisi vallitsevin luonteenpiirre.
Neljä näkökulmaa pahuuteen on aiheena turkulaisen kirjailijan Satu Rasilan uutuusnäytelmässä Kohtalona murha. Aiheet ovat rankkoja mutta koskettavia, ja harvoinpa kaksi ja puoli tuntia on tuntunut yhtä lyhyeltä kuin Rakastajat-teatterin perjantaisessa kantaesityksessä Porissa. Satu Rasila iskee siis jälleen: esityksen loppuaplodeissa hurmioitunut satakuntalaisyleisö nousee seisomaan aivan kuten varsinaissuomalaiset tekivät Rasilan kirjoittamassa Mielettömässä Turun historiassa viime kesänä.
Pahuus on aina suhteellinen käsite. Kun raa’asta silpomismurhasta elinkautiseen tuomittu nainen saa vieraakseen äitinsä, joka pitää omaa lastaan syyttömänä, edellinen kiinnittää huomiota tyttärensä sanavalintoihin. Tämä huomauttaa äidilleen, että hän on vankilassa, mitä äiti ei tunnu huomaavan, koska kiroilu jää päällimmäiseksi murheeksi.
Saman sanoo Eino Leino näin: ”Ei paha ole kenkään ihminen / vaan toinen on heikompi toista.”
Äly virittyy
Rasilan näkökulmissa vilahtavat mitä ilmeisimmin Kyllikki Saaren surma, Hyvinkään paloittelumurha ja tapaus Valjakkala. Neljännessä tapauksessa varsinainen esikuva on tuntemattomampi, ja niinpä katsojan suhtautuminen tapahtumiin ei mitenkään voi olla samalla tavalla itsestään selvä kuin kolmessa ensimmäisessä pienoisnäytelmässä.
Neljäs on koskettavuudessaan suorastaan riipaiseva. Kirjailija juoksuttaa ensin esiin niin paljon komiikkaa, että tunteet nousevat katsojan orvasketeen, ja kun tragedian aavistus lähestyy toteutumistaan, kyyneleet pursuavat väkisin katsojan sisimmästä esiin. Harvoinpa Sylvian joululaulua on Suomessa kuunneltu yhtä herkässä mielentilassa.
Tunteen kautta Rakastajat virittää myös älyn. Pahuus on paitsi suhteellista myös aikakausiin, aikaan ja kulttuuriin kietoutunutta. Murha on aina myös filosofisen keskustelun aihe.
Olisiko Hitlerin tai Stalinin murhaaminen vuonna 1934 ollut jälkikäteen ajatellen pahuuden töitä? Tunnetuista ulottuvuuksistamme neljäs, siis aika, mystifioi elämämme ratkaisut.
Näkyvissä peto
Kohtalona murha ei olisi näin kiinnostavaa teatteria ilman Satu Rasilan näkemyksellistä ohjausta ja hämmentävän taitavia näyttelijöitä.
Ohjaajana Rasila on unohtanut kirjailija Rasilan, mikä on teatterin tekemisessä pelkästään etu. Torttua ei rakenneta tortun päälle; pikemminkin ilmaisun avulla lähtökohta eli teksti tehdään ymmärrettäväksi.
Miia Lindström ei ole täysin löytänyt nuorta hiihtäjätyttöään, sillä murrosikäisyys jää pinnallisin keinoin tehdyiksi. Sama näyttelijä kuitenkin säihkyy viimeisessä näyttämönovellissa dementoituneena vanhuksena. Hitaus tehdään riittävän maltillisesti positiivisena pitämäni angstisuuden puhkeamiseksi. Eleet ja kieli ovat yhtä totuuden kanssa.
Muukin työryhmä - Jaana Pesonen, Erja Lehtonen, Angelika Meusel ja Kai Tanner - luo useista rooleistaan omintakeisia mutta päteviä. Esimerkiksi Jaana Pesosessa on näkyvissä peto, joka ei kaihda yli kaikkien rajojen kulkevaa käytöstä. Välinpitämättömyys muuttuu sietämättömän kauhistuttavaksi.
Teatterin ahdistus on siedätyshoitoa. Näytelmän avulla me kestämme ja ymmärrämme paremmin maailman vääryyksien meissä aiheuttamaa todellista ahdistusta. Pitäessämme huolta lähimmistä ihmisistä, pidämme osaltamme huolta koko maailmasta. Analogisestihan maailma paranee, jos sitä parannetaan.
ERKKI KANERVA
• Satu Rasila: Kohtalona murha. Rakastajat-teatteri, ohjaus Satu Rasila, lavastus Sampo Pyhälä, valot ja äänet Hanna Siivola, puvut Tuomas Lampinen, maskeeraus Mirva Kari. Kantaesitys Porissa 8. 10."
Linkki edelliseen:
http://www.ts.fi/kulttuuri/nayttamotaid ... lona+murha
Ja linkki teatterin sivuille:
http://www.rakastajat.fi/rakastajat/naytelmahistoriikki
Näytelmän ensi-ilta oli jo 8.10.2004 Porissa, joten mistään kohahduttavasta uutuudesta ei ollut kysymys. Ja 'käsikirjoitus Lahden murhaan' oli kansalaisten saatavilla jo pari vuotta ennen toteutumistaan. Näytelmää esitettiin myös Helsingissä 2005.
HS:
"Rakastajien murhatarina Helsingissä Neljästä tapauskuvauksesta kasvaa yhtenäinen elämys
Julkaistu: 19.8.2005 lehdessä osastolla Kulttuuri A A
HELSINGIN SANOMAT
Kohtalona murha -esitys luo lööpit päihittäviä hahmoja. Kuvassa Jaana Pesonen.
teatteri
Kohtalona murh
a on jännä esitys.
Satu Rasilan porilaiselle Rakastajat -ryhmälle kirjoittamassa ja ohjaamassa näytelmässä ei tavoitella liikoja, mutta saavutetaan paljon.
Teos on jännittävä myös aiheensa puolesta.
Kohtalona murha kuvaa neljää eri murhatapausta. Tapauksia tarkastellaan yhtä lailla murhaajien ja uhrien kuin näiden omaistenkin kautta. Aikasiirtymät ulottuvat murhahetkestä jopa asianosaisten syntymään ja tuomitun vankilasta vapautumiseen asti.
Esityksen kolmessa ensimmäisessä tapauksessa on paljon tuttua. Mieleen nousee kuvia viime vuosien kohumurhista. Näyttelijöiden pukuihin ja maskeihin on kiinnitetty erityistä huomiota. On hämmentävää tunnistaa näyttämöltä murhaaja vaatetuksen perusteella, vaikka omat havainnot pohjautuvatkin vain iltapäivälehtien valokuviin.
Jossain on murhattu teini-ikäinen urheilijatyttö. Ainoa johtolanka on irrallinen havainto vieraasta autosta. Tytön isä yrittää järjestää hautajaisia ja äiti on muuttunut täysin apaattiseksi.
Toisaalla nainen on surmannut ravintolassa tapaamansa miehen ja paloitellut tämän ruumiin yhdessä miesystävänsä kanssa. Murhaajan äiti joutuu tutustumaan aikuiseen tyttäreensä uudestaan.
Kolmannessa tarinassa pakoileva ryöstömurhaaja kiertelee Baltiassa apurikseen viettelemänsä tytön kanssa, joka joutuu todistamaan uutta kolmoismurhaa.
Neljäs tarina on yhtä irrallinen kuin edeltäjänsä, mutta sen yllättävää sisältöä ei kannata paljastaa.
Rakastajat kertoo tarinansa maltillisesti. Tapahtumista kumpuaa yllättävää huumoria, mutta täysin ilman yleisön kosiskelua.
Katsojalle annetaan aikaa torjua näytelmän käsittelemiä aiheita, pitkästyä niiden parissa ja ihmetellä jaksojen temaattista katkelmallisuutta.
Kaikki tämä palvelee erinomaisesti sitä päämäärää, että katsoja tuntee itsensä osalliseksi esityksestä ja kuljettaa neuvottomuuden mukanaan ulos todellisuuteen. Neuvottomuuden, johon sisältyy sekä syyllisyydentuntoa että armeliaisuutta.
Yleisö naulitaan "tapauskuvausten" äärelle erinomaisella näyttelijäntyöllä. Viiden näyttelijän ryhmä luo niin kokonaisvaltaisia hahmoja, että iltapäivälehtien lööpit tuntuvat katoavan olemattomiin.
Lauri Meri
Rakastajat-teatteri esittää näytelmää Kohtalona murha tanssiteatteri Hurjaruuthin tiloissa Kaapelitehtaalla 19. ja 20.8. kello 19."
http://www.hs.fi/kulttuuri/teatteri/art ... SI1KU03sps
Kuka siis näki näytelmän ja sai 'käsikirjoituksen Lahden murhaan'? Näkikö murhaajanäytelmän kirjoittaja tulevaisuuteen, ja ennusti kolmen Suomea kuohuttaneen murhan neljäntenä
seuraavan Suomea kuohuttavan murhan???
Ja mikä kaikista niistä näytelmän tavalla tai toisella tietävistä/tuntevista henkilöistä sai nimenomaan Tannerin valikoitumaan joukosta ja näyttämään potentiaalilta murhaajalta?? Melkein oikeat tuntomerkit ja/tai melkein punainen Volvo??
Normaalistihan kritiikki näytelmän sisällöstä kohdistetaan ensisijaisesti käsikirjoittajaan, hyvänä kakkosena ohjaaja. Näyttelijään kohdistettu kritiikki taas tehtyyn rooliin. Nyt siis kritiikki meni suoraan näyttelijälle ja joka saamaansa palautteeseen vastasi. Vastauksen sisältö ja sävy ei ole minulle missään vaiheessa selvinnyt.
Pitipäs sattua kunnon moka tuon Hesarin kuvan kanssa. Ihmettelinkin kuinka paljon outo kuvakulma muutti käsikirjoittajan ulkonäköä... Noh, pointtini oli, että kuvan henkilökin saadaan kasvoiltaan muistuttamaan Huppista, kun 'sillä silmällä' katsotaan...