Tämmöistä kivaa Vantaalla. Tuo metsässä sattunut tapaus tuntuu aika tavanomaiselta seksuaalirikokselta, tuo toinen jossa uhria on kuljetettu bussissa veitsellä uhkaamalla lienee taas harvinaisempaa sorttia. Röyhkeyttä tekijältä löytyy ainakin...Raiskaaja kaappasi naisen bussipysäkiltä
Nainen joutui nuoren miehen raiskauksen uhriksi Vantaalla. Mies oli aiemmin raiskannut myös toisen naisen.
Nuori nainen aikoi bussilla iltavuorosta kotiinsa. Vähän ennen pysäkkiä yksin kävelevän naisen huomasi nuori veitsellä aseistettu mies. Mies käveli naisen luokse, otti naista kädestä kiinni ja nosti toisessa kädessään olleen suurikokoisen veitsen naisen kasvojen eteen.
Mies kertoi naiselle aikovansa raiskata tämän ja ehdotti, että se voitaisiin tehdä läheisessä puskassa. Järkyttynyt uhri vastusteli ajatusta ja totesi, miehelle ettei se käy.
Lopulta nainen suostui siihen, että seuraa miestä tämän asunnolle. Samassa bussi tuli. Molemmat nousivat autoon.
Nainen yritti kertomansa mukaan viestittää katsellaan ja eleillään, että mies uhkasi häntä. Sen paremmin bussikuski kuin autossa olleet muut matkustajatkaan eivät tilanteeseen puuttuneet. Nuori mies piti veistä takkinsa alla naisen kylkeä vasten.
Patja kellarissa
Miehen asunto sijaitsi Vantaalla Myyrmäen suurlähiössä. Veitsellään uhaten mies ohjasi naisen talon kellarikerrokseen, ja avasi kanahäkkivarastonsa oven, kaatoi siellä olevan patjan lattialle.
Sitten mies pakotti naisen kaksi kertaa yhdyntään. Nainen itki mutta ei uskaltanut vastustella.
Lopulta mies kyllästyi naiseen ja päästi hänet menemään.
Kolme päivää myöhemmin poliisi otti 21-vuotiaan miehen kiinni. Miehen asunnosta löydettiin kannabisviljelmä. Ase paljastui 32-senttiseksi koristeveitseksi.
Toinen teko
Heinäkuussa 2011 sattunutta tapausta tutkittiin törkeänä raiskauksena. Nuorukainen myönsi itse teon, mutta kiisti todellisuudessa käyttäneensä väkivaltaa eli törkeästä raiskauksesta ei hänen mukaan ollut kyse.
Tutkinnassa kävi ilmi, että sama nuorukainen on syyllistynyt raiskaukseen ennenkin. Kesäkuussa 2010 hän oli raiskannut nuoren naisen Vantaalla.
Sillä kertaa nainen oli tavannut koulun pihalla miehen ja oli mennyt tämän kanssa vapaaehtoisesti metsään. Metsässä olleessa "majassa" mies oli naiselle yllättäen ilmoittanut, että hän haluaa seksiä.
Nainen vastusteli ja yritti vastustella mutta turhaan. Mies repi häntä hiuksista ja piti häntä väkisin paikallaan kahden yhdynnän ajan.
Tekojen jälkeen mies pyyteli anteeksi. Sitten nainen juoksi karkuun ja kertoi tapauksesta vastaan tulleille koiranulkoiluttajille. Raiskaaja pääsi kuitenkin karkuun.
Bilaal Mahmoud - kaksi raiskausta v. 2010 ja 2011
Bilaal Mahmoud - kaksi raiskausta v. 2010 ja 2011
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012032 ... 9_uu.shtml
-
seppoilmari
- Martin Beck
- Viestit: 776
- Liittynyt: Pe Huhti 25, 2008 11:37 pm
Re: Raiskaaja kaappasi naisen bussipysäkiltä
Haiskahtaa rikastumiselta taas vaihteeksi, sitä voi näköjään tehdä ihan mitä vain kun tietää ettei tule saamaan minkäänlaista tuomiota tekosistaan.
Re: Raiskaaja kaappasi naisen bussipysäkiltä
seppoilmari kirjoitti:Haiskahtaa rikastumiselta taas vaihteeksi, sitä voi näköjään tehdä ihan mitä vain kun tietää ettei tule saamaan minkäänlaista tuomiota tekosistaan.
Sina olla Rasismi!, Natsi!, anna mina uitta minu muna iha rauhasa!
Mina tietä, että taala on ilmane ullapito ja tarvitaesa naisen allapito..
Jos alkaa pännii, niin anna bannii..
-
seppoilmari
- Martin Beck
- Viestit: 776
- Liittynyt: Pe Huhti 25, 2008 11:37 pm
Re: Raiskaaja kaappasi naisen bussipysäkiltä
Mina ei olla rasismi, mina valitetavasti ola realismi,
te itse opeta siihe nakemuksee jote syy ola teisa itesa
te itse opeta siihe nakemuksee jote syy ola teisa itesa
-
Judge Dredd
- Hetty Wainthropp
- Viestit: 481
- Liittynyt: Ma Kesä 23, 2008 9:14 pm
Re: Raiskaaja kaappasi naisen bussipysäkiltä
Miksi tämäkin uutinen piti julkaista? Nyt on rasismin vastainen viikko, ettäs tiedätte.
On vaikea katsoa, kun Stalin makaa vain murtuneena sohvalla.
"Ovatko suomalaiset pystyneet tekemään niin suuria tuhoja kunniakkaalle puna-armeijalle? Selittäkää minulle," vaatii Stalin.
"Ovatko suomalaiset pystyneet tekemään niin suuria tuhoja kunniakkaalle puna-armeijalle? Selittäkää minulle," vaatii Stalin.
Re: Raiskaaja kaappasi naisen bussipysäkiltä
IL:n paperiversiossa oli tämän rasistin nimi: Bilaal Walid Mahmoud. Eli rumpunahka. Kysehän on nyt vain tästä sinisilmäisestä suvaitsevaisuudesta mitä koulussa pennuille opetetaan, mitään pahaa ei mamuista kerrota ettei syyllistytä rasismiin. Miksi vitussa toinen noista mimmeistä ois muuten lähtenyt metsämajaan istumaan mahmutin kanssa..siksi kun ei älli riitä olemaan varuillaan! Tervemenoa katsomaan Myyrmäen assalle niitä porukoita missä on aikuisia mamu/mannekundeja ja nuoria pissiksiä..ihan perseestä 
Re: Raiskaaja kaappasi naisen bussipysäkiltä
Kuka urpo lähtee Suomalaisenkaan tuntemattoman miehen kanssa istumaan metsämajaan? Järki todellakin päähän.. Aika harvoin ne miehet,oli sitten Suomalaisia tai ulkomaalaisia haluaa mennä juttelemaan vaan johonkin metsämajaan..
Sen verran älliä oikeesti pitäis naisilla nykymaailmassa olla,ettei lähdetä ihan kenen tahansa mukaan johokin metsään..
Jottei nyt kukaan pääse taas älähtämään,että syytän uhria, niin raiskaus ei ole koskaan oikein,mutta oikeesti naisilla pitäis olla sen verran itsesuojeluvaistoa messissä,ettei lähdetä kenen tahansa mukaan.
Jottei nyt kukaan pääse taas älähtämään,että syytän uhria, niin raiskaus ei ole koskaan oikein,mutta oikeesti naisilla pitäis olla sen verran itsesuojeluvaistoa messissä,ettei lähdetä kenen tahansa mukaan.
Re: Raiskaaja kaappasi naisen bussipysäkiltä
Raiskaukset siis tapahtuneet kesäkuussa 2010 ja heinäkuussa 2011. Paskiainen sai syyskuussa 2011 6 vuoden vankeustuomion. Iltalehti heräsi uutisoimaan maaliskuussa 2012, unohtaen mainita tuomiosta.
En edes jaksa ruveta kirjoittamaan karkoittamisesta ym. ym.
Pidetään vaan silmät kiinni ja sormet korvissa niin ongelmaa ei ole.


En edes jaksa ruveta kirjoittamaan karkoittamisesta ym. ym.
Pidetään vaan silmät kiinni ja sormet korvissa niin ongelmaa ei ole.


Re: Raiskaaja kaappasi naisen bussipysäkiltä
Mikähän sai iltalehden nyt heräämään tapauksen tienoilta? Todella törkeä teko/teot luulisi että tästä olisi aikaisemminkin uutisoitu, mutta ilmeisesti näitä halutaan hyssytellä... 
Re: Raiskaaja kaappasi naisen bussipysäkiltä
Musta näistä ois hyvä uutisoida jo ihan sen takia, että ihmiset ymmärtäisivät,että Suomessa tapahtuu IHAN oikeesti myös tälläistä ja miettisivät kaksi kertaa lähteekö miesten mukaan vaikkapa metsään..
Nyt ajatellaan helposti,että eihän täällä meidän pikkulintukodossa nyt riskiä ole..
Nyt ajatellaan helposti,että eihän täällä meidän pikkulintukodossa nyt riskiä ole..
-
Aizerbaidzan
- Angus MacGyver
- Viestit: 6845
- Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm
Re: Raiskaaja kaappasi naisen bussipysäkiltä
Vakavalle asialle ei saisi nauraa (varsinkin kun uhria uhkailtiin puukolla), mutta kyllä tuo aika tragikoomiselta kuulostaa. Raiskaaja kertoo aikomuksestaan ja alkaa neuvotella uhrin kanssa tekopaikasta. Jo on aikoihin eletty.Iltalehti kirjoitti:Mies kertoi naiselle aikovansa raiskata tämän ja ehdotti, että se voitaisiin tehdä läheisessä puskassa. Järkyttynyt uhri vastusteli ajatusta ja totesi, miehelle ettei se käy.
Lopulta nainen suostui siihen, että seuraa miestä tämän asunnolle. Samassa bussi tuli. Molemmat nousivat autoon.
Varsinainen herrasmies tämä raiskaaja. Parempi loppuratkaisu silti kuin se, että hän olisi hyödyntänyt mukana ollutta veistä peruuttamattomin seurauksin.Iltalehti kirjoitti:Lopulta mies kyllästyi naiseen ja päästi hänet menemään.
Kuusi vuotta pamahti istumista. Onko Bilaal Mahmoud ensikertalainen? Selvinnee sitten kolmella vuodella. Eikä varmastikaan tarvitse pelätä karkotusta.
Itsekin ihmettelin tuota, että Iltiksellä kesti puoli vuotta huomata tällainen tapaus. Enpä kyllä muista, että mikään media olisi tästä aiemmin uutisoinut. Teuvo Hakkaraisen toilailut ovat varmaan toimittajien mielestä paljon mielenkiintoisempia uutisia.Tapsa K kirjoitti:Raiskaukset siis tapahtuneet kesäkuussa 2010 ja heinäkuussa 2011. Paskiainen sai syyskuussa 2011 6 vuoden vankeustuomion. Iltalehti heräsi uutisoimaan maaliskuussa 2012, unohtaen mainita tuomiosta.
Re: Raiskaaja kaappasi naisen bussipysäkiltä
Aivan Aizer, sillä onhan se paljon raflaavampi lehti-juttu, kun valkoinen mies yrittää ostaa mustalta naiselta seksiä, kun verrataan uutiseen, että mustamies ottaa valkoiselta naiselta väkisin seksiä, sillä jälkimmäinen on jo, niin loppuun kulunut uutinen, se ei ole mitään uutta, eikä sisällä sen vuoksi minkäänlaista media-arvoa, senkö vuoksi sitä ei kannata uutisoida?, vai olisiko kyseessä kuitenkin rasistiksi leimautumisen pelko?, noh mielestäni moinen hyssyttely on surullista, hyvin surullista ja ehkä joissain tapauksissa vaarallistakin..Aizerbaidzan kirjoitti:Itsekin ihmettelin tuota, että Iltiksellä kesti puoli vuotta huomata tällainen tapaus. Enpä kyllä muista, että mikään media olisi tästä aiemmin uutisoinut. Teuvo Hakkaraisen toilailut ovat varmaan toimittajien mielestä paljon mielenkiintoisempia uutisia.
Jos alkaa pännii, niin anna bannii..
-
Kiiski Vastaranta
- Olivia Benson
- Viestit: 710
- Liittynyt: To Helmi 18, 2010 11:50 pm
Re: Raiskaaja kaappasi naisen bussipysäkiltä
Mä en ole enään vuosiin ihmetellyt mitään sillä mä ihmettelin jo vuosia sitten kuinka on mahdollista että naapurimaan tapahtumista uutiset tulee tänne muutamien vuosien viiveellä näin Internet-aikana ja ihan kuin siellä ei asustaisi kuin joku prinsessa ja sen uusperhe.Kirjoittaja Aizerbaidzan päivämäärä Su Maalis 25, 2012 6:48 pm
Itsekin ihmettelin tuota, että Iltiksellä kesti puoli vuotta huomata tällainen tapaus. Enpä kyllä muista, että mikään media olisi tästä aiemmin uutisoinut. Teuvo Hakkaraisen toilailut ovat varmaan toimittajien mielestä paljon mielenkiintoisempia uutisia.
No mutta se on pääasiassa että on tapahtunut edistystä ja asioista uskalletaan alkaa kertoa vaikka pienellä viiveellä.
Tiedelehti 27.05.2010 19:00
-Testosteroni vähentää sosiaalista sinisilmäisyyttä
-Testosteroni vähentää sosiaalista sinisilmäisyyttä
-
HammelmanN420
- Susikoski
- Viestit: 30
- Liittynyt: Ma Marras 28, 2011 12:37 am
Re: Raiskaaja kaappasi naisen bussipysäkiltä
Ikävä tosiasia on että moisten apinoiden touhuista ei aina edes kirjoiteta tietoa julkisuuteen..mitzy kirjoitti:Musta näistä ois hyvä uutisoida jo ihan sen takia, että ihmiset ymmärtäisivät,että Suomessa tapahtuu IHAN oikeesti myös tälläistä ja miettisivät kaksi kertaa lähteekö miesten mukaan vaikkapa metsään..
Nyt ajatellaan helposti,että eihän täällä meidän pikkulintukodossa nyt riskiä ole..
Hyssyttelyä ja salailua ettei vaan raukka mahmutteja alettaisi syrjimään, vittu!!