Loppuivatkohan viime aikoina otsikoissa näkyneet vanhusten hätyyttelyt tähän vai lieneekö liikkeellä useampi porukka?Romanialaisia korusieppaajia vangittu
07.08.2012
Keski-Suomen poliisilaitos tutkii kolmea romanian kansalaista epäiltyinä useisiin korusieppauksiin eri puolilla Suomea. Autolla maata kiertänyt seurue tavattiin etsintäkuulutuksen perusteella perjantaina Pieksämäellä ja kuljetettiin kuulusteluja varten Jämsän poliisiasemalle. Keski-Suomen käräjäoikeus vangitsi henkilöt tänään tiistaina todennäköisin syin epäiltyinä seitsemään varkauteen.
Kaikkien tutkinnassa olevien tekojen tekotapa on ollut samankaltainen: noin 30-vuotias ulkomaalainen nainen on pysäyttänyt lähistöllä kulkeneen naishenkilön ja kysynyt tältä tietä sairaalaan. Tämän jälkeen ulkomaalainen nainen on puoliväkisin sovittanut rikoksen uhriksi valikoidun henkilön kaulalle kaulakorua - joko kiitoksena saadusta opastuksesta tai kaupantekotarkoituksessa. Tällöin tekijä on onnistunut jättämään henkilön kaulalle arvottoman jäljitelmäkorun ja nappaamaan kaulalta aidon arvokorun mukaansa.
Taikurin sorminäppäryyttä vaativa sieppaustapa on ollut hyvin harjoiteltua, ja useimmat asianomistajat ovat havainneet joutuneensa varkauden uhriksi vasta myöhemmin riisuessa korua kaulaltaan. Harhautusten kohteiksi on valikoitu käytännössä pelkästään vanhempia naishenkilöitä.
Kaksi miestä ja yhden naisen käsittänyt seurue on ollut liikkeellä henkilöautolla. Seurue on saapunut maahan 30. heinäkuuta ja kulkenut poliisin toistaiseksi saamien tietojen mukaan ainakin seuraavien paikkakuntien kautta:
30. heinäkuuta: Turun satamasta Helsinkiin
31. heinäkuuta: Helsinki - Heinola - Jämsä - Tampere
1. elokuuta: Tampere - Nivala - Hämeenkyrö - Nokia
2. elokuuta: Nokia - Helsinki
3. elokuuta: Helsinki - Pieksämäki
Poliisi on kiinnostunut seurueen kaikista liikkeistä ja toivoo rikoksen uhriksi joutuneiden ilmoittavan tapauksista poliisille. Havainnoista voi ilmoittaa virka-aikana Jämsän poliisiasemalle numeroon 071-87 46500.
Romanialaisia korusieppaajia vangittu
Romanialaisia korusieppaajia vangittu
http://www.poliisi.fi/poliisi/keski-suo ... 5300454D10
Kun linkität niin kopioi ainakin olennaiset, tapaukseen liittyvät osat tekstistä samalla ketjuun, koska monet linkit lakkaavat ajan mittaan toimimasta tai artikkeli siirtyy maksumuurin taakse tai sen lukemiseen vaaditaan rekisteröityminen. Tai jotain.
Re: Romanialaisia korusieppaajia vangittu
Missään tapauksessa näitä ryöstelijöitä ei pidä tuomita vankilaan Suomessa. Karkottaminen ainoa keino. Nämähän lusisivat mielellään täyshoitoloissa, joissa huolto pelaa.
Fuck off, I am Clive Owen. That's mental
Re: Romanialaisia korusieppaajia vangittu
Eli sinun mielestäsi näille ei kuulu mitään rangaistusta, vaan karkotetaan kotimaahansa minne olisivat varmaan muutenkin suunnanneet syksyn tultua?Tikkewtz kirjoitti:Missään tapauksessa näitä ryöstelijöitä ei pidä tuomita vankilaan Suomessa. Karkottaminen ainoa keino. Nämähän lusisivat mielellään täyshoitoloissa, joissa huolto pelaa.
Tosin suomessa kun ollaan, niin eiköhän luvassa ole kuvailemasi kaltaista päänsilittelyä. Eikö yhteiskunnan puolelta joskus annettu näille oikein matkarahaakin...