Romanialainen poliisimies Suomen poliisin avuksi

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Avatar
Luupää
Michael Knight
Viestit: 4107
Liittynyt: To Heinä 10, 2008 10:03 pm

Romanialainen poliisimies Suomen poliisin avuksi

Viesti Kirjoittaja Luupää »

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/roman ... 00431.html
Suomeen saapui perjantaina romanialainen poliisimies Suomen poliisin avuksi.

Romanialaisen poliisin tehtävänä on tukea Suomen poliisia romanialaisten tekemien rikosten torjunnassa kolmen kuukauden ajan.

Romanialaisten tekemien rikosten määrä on noussut merkittävästi sen jälkeen, kun Romania liittyi EU:n jäseneksi vuonna 2007.

Suomessa lyhyen aikaa oleskelevia romanialaisia epäillään yleisimmin omaisuusrikoksista, kuten taskuvarkauksista, maksuvälinepetoksista, myymälävarkauksista sekä liike- ja asuntomurroista.

Työjaksolla on kaksi tärkeää tavoitetta, kertoo rikoskomisario Kari Niinimäki Helsingin poliisiasemalta.

- Yhtenä tavoitteena on se, että yksittäisten rikosten selvittämiseen saadaan tehokkuutta ja nopeutta.

Niinimaan mukaan romanialainen poliisi avustaa tietojen vaihdossa ja epäillyn taustojen selvittämisessä. Hän voi osallistua myös esimerkiksi valvontaiskuihin, kuulusteluihin ja kotietsintoihin.

Toinen tavoite on pitkäjänteisempi.

- Pyrimme ymmärtämään ilmiötä ja tulevaisuutta, varautua siihen, mitä tulevaisuus voi tuoda tullessaan, Niinimäksi sanoo.
Kun linkität niin kopioi ainakin olennaiset, tapaukseen liittyvät osat tekstistä samalla ketjuun, koska monet linkit lakkaavat ajan mittaan toimimasta tai artikkeli siirtyy maksumuurin taakse tai sen lukemiseen vaaditaan rekisteröityminen. Tai jotain.
Avatar
Luupää
Michael Knight
Viestit: 4107
Liittynyt: To Heinä 10, 2008 10:03 pm

Re: Romanialainen poliisimies Suomen poliisin avuksi

Viesti Kirjoittaja Luupää »

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/koti ... sa/1235386
Romanialaisten rikosepäilyt Suomessa laskussa
STT
11:50


Romanialaisten omaisuusrikoksista epäiltyjen määrän odotetaan laskevan tänäkin vuonna, kertoo poliisi. Viime vuonna omaisuusrikoksista epäiltyjä kiinnijääneitä romanialaisia oli koko Suomessa alle 1 500, kun sitä edellisenä vuonna heitä oli reilusti yli 2 000.

Helsingin poliisin mukaan rikosten vähenemiseen on osaltaan vaikuttanut romanialainen poliisimies, joka on ollut tänä kesänä poliisin tukena Helsingissä.
Kun linkität niin kopioi ainakin olennaiset, tapaukseen liittyvät osat tekstistä samalla ketjuun, koska monet linkit lakkaavat ajan mittaan toimimasta tai artikkeli siirtyy maksumuurin taakse tai sen lukemiseen vaaditaan rekisteröityminen. Tai jotain.
Hangman
Nikke Knatterton
Viestit: 166
Liittynyt: La Heinä 07, 2012 8:11 am

Re: Romanialainen poliisimies Suomen poliisin avuksi

Viesti Kirjoittaja Hangman »

Olisiko hiukan järkevämpää ja helpompaa yksinkertaisesti kieltää laeilla kaikkien romanialaisten ym. kerjäläisten ja ammattirikollisten pääsy ja ennen kaikkea niiden pysyvä majailu täällä. PRKL!
Avatar
Tuomion Pasuuna
Jessica Fletcher
Viestit: 3482
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am

Re: Romanialainen poliisimies Suomen poliisin avuksi

Viesti Kirjoittaja Tuomion Pasuuna »

Eikö olisi vielä helpompaa kieltää laeilla rikosten tekeminen?
Kafka
Remington Steele
Viestit: 208
Liittynyt: La Elo 11, 2012 2:22 pm
Paikkakunta: Kuusamo

Re: Romanialainen poliisimies Suomen poliisin avuksi

Viesti Kirjoittaja Kafka »

Selitys romanialaisten rikosepäiltyjen määrän laskemiselle on näköjään Suomessa olevien romanialaisten määrän lasku. Raakasti sanottuna: kun romanialaisten määrä laskee, niin rikoksista epäiltyjen romanialaisten määrä laskee.

Poliisin mukaan Suomen maine on muuttunut epäsuotuisaksi romanialaisten varkaiden keskuudessa.

Omaisuusrikoksista kiinni jääneiden romanialaisten määrät ovat laskussa sekä Helsingissä että koko Suomessa.

Helsingin poliisin rikoskomisario Kari Niinimäen mukaan asiaan on vaikuttanut muun muassa poliisin vuosina 2009 - 2010 tekemä työ. Tämän myötä Suomi on saavuttanut tietynlaisen maineen varkaiden keskuudessa.

– Suomi koetaan epämieluisaksi paikaksi, Niinimäki toteaa.

– Täällä jää suurella todennäköisyydellä kiinni, mieluummin halutaan hakeutua sellaiseen paikkaan, jossa saa saalista.

Suomen maine varkaille hankalana paikkana leviää Niinimäen mukaan puskaradion välityksellä.

– He vertailevat kokemuksia kotimaassaan. Kun he kuulevat Suomesta tällaisia uutisia, ei tänne haluta tulla. On myös parikymmentä muuta maata mistä valita.
Helsingissä apuna romanialaispoliisi

Helsingissä romanialaisten tekemien rikosten vähenemiseen on vaikuttanut myös kaupungissa nyt kaksi ja puoli kuukautta työskennellyt romanialainen poliisimies.

– Kun epäillyt huomaavat, että tänne on hommattu poliisi sieltä asti, niin kyllähän sillä luodaan sellaista tunnelmaa, että asiaan on keskitytty.

Saatujen hyvien kokemusten vuoksi romanialaispoliisin vierailua on pidennetty syyskuun loppuun. Niinimäen mukaan pelkona on, että romanialaispoliisin poistuminen saattaa tuoda uuden nousupiikin varkaustilastoihin.

– Kyllä se on tapana, että jos jotain ei vahdi, niin kyllä se lähtee nousuun, Niinimäki toteaa.

– Vaikka tilanne on nyt hyvä, niin asiaan pitää silti kiinnittää huomiota.
http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/ ... isa-paikka
Hangman
Nikke Knatterton
Viestit: 166
Liittynyt: La Heinä 07, 2012 8:11 am

Re: Romanialainen poliisimies Suomen poliisin avuksi

Viesti Kirjoittaja Hangman »

Tuomion Pasuuna kirjoitti:Eikö olisi vielä helpompaa kieltää laeilla rikosten tekeminen?
No eiköhän toi ole kielletty jo ajat sitten mutta kerjäläisten majailua ei ole kielletty mitenkään...
kattila
Nikke Knatterton
Viestit: 178
Liittynyt: Ti Joulu 20, 2011 12:49 am
Paikkakunta: Horna

Re: Romanialainen poliisimies Suomen poliisin avuksi

Viesti Kirjoittaja kattila »

http://yle.fi/uutiset/solvaukset_ja_syl ... sa/6285230

6.9.2012 klo 18:03 | päivitetty 6.9.2012 klo 18:04

Solvaukset ja sylkeminen romanien arkea Helsingissä

Helsingissä asenteet itäeurooppalaisia romaneja kohtaan ovat koventuneet kesän aikana. Päiväkeskus Hirundon asiakkaat kertovat kohtaavansa solvauksia, räkimistä ja jopa väkivaltaa lähes päivittäin. Romanit kokevat myös työsyrjinnän lisääntyneen.

Aikaisempina vuosina Helsingissä olleet itäeurooppalaiset romanit ovat huomanneet asenteissa selvän muutoksen kovempaan. Sättiminen ja käsiksi käyminen on osana yhtä lailla työnhakijoille, pullonkerääjille kuin katusoittajille.

Esimerkiksi Genovia Bobu kertoo, että hänen kerjäyskuppiaan on potkittu nurin ja varsinkin päihtyneet käyttäytyvät pelottavan agressiivisesti.

- Kadulla saan vielä kulkea rauhassa, mutta heti kun istun kerjäämään, tapahtuu ikäviä asioita; minua syljetään, huudellaan inhottavasti, haukutaan ja näytetään että tervemenoa kotiin.

Köyhyys ajaa kadulle syljettäväksi

Hirundossa työskentelevälle asiantuntijalle, romaniankielen tulkki Marjatta Vesalaiselle Bobun kuvaamat tapahtumat ovat murheellisen tuttuja.

- Kuljin kerran yhden raskaana olevan romaninaisen kanssa Rautatieaseman läpi ja vartija tuli huutamaan, että "kerjäläinen ulos täältä". Kerran näin, miten isoäiti kulki lapsenlapsen kanssa ja lapsi sylki romanikerjäläistä kohti ilman, että mummo mitenkään puuttui asiaan.

Erityisen harmissaan Vesalainen on siitä, että kasvanut agressiivisuus on vaikeuttanut monen toimeentuloa.

- Yksi vartiointiliikkeeseen liittyvä tapaus on johtanut rikosilmoitukseenkin. Siinä käytiin käsiksi ihmiseen, joka myi asunnottomien hyväksi kaupattavaa Iso Numero -lehteä. Viime vuonna romanit myivät valtavasti näitä lehtiä, nyt he eivät halua myydä niitä lainkaan. He kertovat, ettei kukaan osta tai voi tulla vakavampiakin tilanteita.

Vesalainen arvelee, että kovat asenteet ovat ainakin osittain seurausta ongelmakeskeisestä ja yleistävästä uutisoinnista.

- Uutisista tulee mielikuva, että kaikki romanit ovat varkaita ja ihmiskauppiaita ja sotkevat paikkoja, vaikka näin ei tietenkään ole. Täällä on kaikenlaisia ihmisiä, bisnespukeutujista todella köyhiin ihmisiin. Joidenkin kotona olen käynytkin Romaniassa ja ihmettelen, kun eläimiä suojellaan EU:ssa paremmin kuin ihmisiä. Kyllä se aika kohtuuttomalta tuntuu, että jos vaikka kymmenlapsisen, rutiköyhän perheen äiti tulee tänne kerjäämään ruokkiakseen lapsensa, niin päälle syljetään.

Toimeentulo käynyt mahdottomaksi

Betoniraudoittaja Linguraru Nicu on etsinyt tänä vuonna töitä Helsingistä turhaan - aikaisemmin hän on painanut töitä muun muassa Kreikassa. Suomessa juttu työnantajien kanssa pysähtyy kuin seinään siinä vaiheessa, kun he kuulevat miehen olevan Romaniasta kotoisin. Nyt Nicu on jumissa Helsingissä sen sijaan, että voisi lähettää perheelleen rahaa elämiseen. Nälästä on tullut tuttu seuralainen.

- Olen etsinyt turhaan töitä monesta paikasta, kiinnostus loppuu aina siihen, kun he kuulevat mistä tulen. Töitä hakiessakin pitäisi syödä, mutta nyt kukaan ei enää auta ja ruokaa pitää etsiä työntämällä käsi jäteastiaan. Minulla ei ole rahaa jäädä tänne, eikä minulla ole rahaa mennä kotiin.

Nelu Hadau on ollut aikaisemmin töissä muun muassa Raumalla pystyttämässä rakennustelineitä. Tänä kesänä mies on ollut täysin tyhjän päällä. Huoli on suuri, sillä tyttären farmasiaopinnot Romaniassa ovat kiinni siitä, pystyykö isä lähettämään Suomesta rahaa. Äiti on töissä Italiassa, eikä sielläkään tilanne näytä hyvältä.

- Minulla ei ole koskaan ollut suomalaisten kanssa ongelmia työmailla; kun suomalaiset huomaavat että on työhaluinen ja tekee työtä, on asenne hyvä. Töitä ei vain nyt saa.

Marjatta Vesalainen on tuskastunut Euroopan työmarkkinoihin, joille romanit ovat halpoja heittopusseja.

- Olen niin vihainen Etelä-Euroopan kansantalouksille, jotka ovat perustuneet siihen, että halpaa työvoimaa piisaa. Nämä ihmiset osaavat puhua italiaa, espanjaa ja kreikkaa, eikä niillä ole täällä käyttöä. He ovat nyt tarpeettomia, laihtuvat ja masentuvat.

Vieraat kulttuurit kiinnostavat - mutta vain kaukomailla

Erityisen paljon hankausta itäeurooppalaisilla romaneilla on Hirundon naapureiden kanssa. Marjatta Vesalainen ymmärtää hyvin, että joitakin ärsyttää se, miten romanit kokoontuvat Hirundon puistoon ennen ovien avaamista. Silti hän toivoisi ympäristöltä enemmän ymmärrystä.

- Voisi olla se suhtautuminen ehkä hiukan armollisempaa. Voitaisiin muistaa se, että me olemme kuitenkin kaikki lopulta ihmisiä, jotka ovat vain syntyneet erilaisiin olosuhteisiin.

Hirundolaiset ovat yrittäneet liennyttää naapuruston tuntoja kutsumalla lähistön asukkaita kylään. Päiväkeskuksen asiakkaat valmistivat ruokaa ja vähän ohjelmaakin. Yksikään ihminen ei tullut paikalle.

- Helsinkiläiset ovat innokkaita matkailijoita ja kiinnostuneita vieraista kulttuureista, mutta mihin se kiinnostus loppuu? Siihen, kun vieraat kulttuurit tulevat tänne meidän ovillemme ja kaduillemme.
Avatar
Luupää
Michael Knight
Viestit: 4107
Liittynyt: To Heinä 10, 2008 10:03 pm

Re: Romanialainen poliisimies Suomen poliisin avuksi

Viesti Kirjoittaja Luupää »


- Helsinkiläiset ovat innokkaita matkailijoita ja kiinnostuneita vieraista kulttuureista, mutta mihin se kiinnostus loppuu? Siihen, kun vieraat kulttuurit tulevat tänne meidän ovillemme ja kaduillemme.
Kiinnostus loppuu siihen kun nämä kulttuurinsa airueet käyttäytyvät siihen malliin että heitä varten on palkattava oma poliisimies.
Kun linkität niin kopioi ainakin olennaiset, tapaukseen liittyvät osat tekstistä samalla ketjuun, koska monet linkit lakkaavat ajan mittaan toimimasta tai artikkeli siirtyy maksumuurin taakse tai sen lukemiseen vaaditaan rekisteröityminen. Tai jotain.
Vastaa Viestiin