Kalif Bushra 6v, katosi leikkikentältä Ruotsissa

Selvinneet tapaukset ja tuntemattomat löydetyt.
elli72
Vic Mackey
Viestit: 1913
Liittynyt: Ti Elo 02, 2011 12:46 pm
Paikkakunta: Itä-Uusimaa

Kalif Bushra 6v, katosi leikkikentältä Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja elli72 »

6-vuotias tyttö katosi leikkipaikalta Ruotsissa
Keskiviikko 29.8.2012 klo 10.08 (päivitetty klo 10.59)

Ruotsin poliisi on tiistai-iltapäivästä asti etsinyt koulun leikkipaikalta kadonnutta pikkutyttöä.

Pikkutyttö katosi koulun pihalla sijaitsevalta leikkipaikalta tiistai-iltapäivänä Etelä-Ruotsissa sijaitsevassa Gislavedin kaupungissa, kertovat Ruotsin tiedotusvälineet.

Saksassa asuva 6-vuotias Kalif Bushra oli perheensä kanssa lomailemassa sukulaisten luona Gislavedissa. Koska tyttö on alunperin kotoisin Somaliasta ja asuu Saksassa, hän ei puhu sanaakaan ruotsia.

Viimeinen havainto tytöstä tehtiin tiistaina yhden aikaan päivällä, kun hän leikki serkkujensa kanssa läheisen koulun pihalla. Serkut tulivat takaisin, mutat Kalif ei.

Poliisille katoamisesta ilmoitettiin viiden aikaan iltapäivällä. Vaaleanpunavalkoiseen mekkoon ja vaaleanpunaiseen takkiin pukeutunutta tyttöä on etsitty ilmoituksen jättämisestä lähtien 30 poliisin ja helikopterien voimin. Lisäksi tytön etsintöihin on osallistunut useita poliisikoiria, pelastusviranomaisia sekä vapaaehtoisia.

Varhain keskiviikkoaamuna etsintöjen aluetta laajennettiin talojen kellareihin, rappukäytäviin ja kauppoihin.

- Tämä on todella huolestuttavaa. Olemme jatkaneet etsintöjä koko yön, tutkintaa johtava Maria Lavesson Jönköpingin alueen poliisista kertoo Ruotsin tietotoimistolle.

Poliisi on ollut yhteydessä tytön Saksassa olevaan isään.

Jönköpingin poliisin tiedottajan Jan Lagervistin mukaan tutkinnassa ei ole tullut ilmi mitään viitteitä siitä, että tapauksessa tulisi epäillä rikosta.



http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201208 ... 1_ul.shtml
elli72
Vic Mackey
Viestit: 1913
Liittynyt: Ti Elo 02, 2011 12:46 pm
Paikkakunta: Itä-Uusimaa

Re: Kalif Bushra 6v, katosi leikkikentältä Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja elli72 »

Yritin Aftonbladetia lukea, mutta en ainakaan äkkiseltään löytänyt sieltä mitään. Eli Kalif on siis kadonnut eilen illalla. Poliisi ei epäile rikosta tapahtuneen. Vähän outoa, ettei tyttöä ole löydetty yhäkään.

Tyttö on perheineen tullut Saksasta kylään Ruotsiin. Tulee automaattisesti mieleen, että ovatkohan vanhemmat eronneet. Uutisessa lukee, että tytön isä on Saksassa. Eli olisi äidin kanssa tullut kyläilemään Ruotsiin. Kovasti tulee mieleen, että kyse on jostain huoltajuuskiistasta.

Aika onneton tilanne lapsella jos on eksynyt. On vieraassa maassa ja ei osaa sanaakaan kieltä.
surfergirl
Jane Marple
Viestit: 1006
Liittynyt: Su Helmi 01, 2009 10:20 pm

Re: Kalif Bushra 6v, katosi leikkikentältä Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja surfergirl »

Nyt Aftonbladet raportoi että tämä lapsi on löytynyt elossa 7 km päästä.
http://www.aftonbladet.se/nyheter/article15322610.ab
Sexåring hittad efter stort pådrag

Ett stort polispådrag letar efter den försvunna flickan i Gislaved.
Foto: HENRIK SNYGG/HS FOTO Kalif, 6, försvann från en lekplats i Gislaved i går
Sexåriga Kalif Bushra har under natten varit spårlöst försvunnen.

Nu bekräftar polisen att flickan är hittats – långt utanför Gislaved.

– Hon är vi liv, säger Jan Lagerqvist på Jönköpingspolisen.

Sökandet efter sexåriga Kalif Bushra har pågått snart ett dygn.

– Vi letar i skog, terräng och i vattendrag, säger Jan Lagerqvist, presstalesman på Jönköpingspolisen.

Under förmiddagen utökades sökinsatsen och vid 12-tiden bekräftade polisen för Aftonbladet att flickan är återfunnen.

– Hon har hittats vid liv, säger Jan Lagerqvist.

Flickan hittades i Våthult, 7 kilometer från Gislaved, enligt SR Jönköping.
Avatar
Luupää
Michael Knight
Viestit: 4104
Liittynyt: To Heinä 10, 2008 10:03 pm

Re: Kalif Bushra 6v, katosi leikkikentältä Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja Luupää »

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201208 ... 1_ul.shtml
Tiistai-iltapäivänä Gislavedin kaupungissa Etelä-Ruotsissa kadonnut 6-vuotias tyttö on löytynyt.

Jönköpingin poliisin tiedottaja Jan Lagerqvist kertoo, että tyttö löytyi puolenpäivän aikoihin läheltä katoamispaikkaa.

Lagerqvistin mukaan tyttö löydettiin elossa ja vahingoittumattomana.

Tyttö oli ilmeisesti harhaillut koko yön ympäri kaupunkia.

- Emme vieläkään tiedä mitä hänelle on tapahtunut. Aiomme tutkia asian, Lagerqvist sanoo.

Saksassa asuva tyttö oli perheensä kanssa lomailemassa sukulaisten luona, kun hän katosi koulun pihalla sijaitsevalta leikkipaikalta tiistai-iltapäivänä kello yhden aikoihin. Tyttö oli ollut serkkujensa kanssa leikkimässä, mutta tyttö ei palannut serkkujensa kanssa takaisin sukulaisten luo.

Ruotsin poliisi etsi koulun leikkipaikalta kadonnutta tyttöä läpi yön.

Poliisille katoamisesta ilmoitettiin viiden aikaan iltapäivällä ja tyttö etsittiin kymmenien poliisien sekä useiden helikoptereiden, poliisikoirien, pelastusviranomaisten ja vapaaehtoisten voimin hänen löytämiseensä saakka.
Kun linkität niin kopioi ainakin olennaiset, tapaukseen liittyvät osat tekstistä samalla ketjuun, koska monet linkit lakkaavat ajan mittaan toimimasta tai artikkeli siirtyy maksumuurin taakse tai sen lukemiseen vaaditaan rekisteröityminen. Tai jotain.
Vastaa Viestiin