[Koko tarina ehdottomasti relevanttia asiaa, katkaistu tähän tilan säästämiseksi, B.]Sadu kirjoitti:Koska täällä on paljon nyt syytöksiä kohdistunut naapureihin ja lähiomaisiin, kerronpa teille tarinan tosielämästä omassa lähipiirissäni!
Ei, Sadu, ei: ei ole tarkoitus vain lynkata tai syyllistää ja saada nautintoa siitä, että saa osoittaa sormella/heittää kivellä. Kaikkea muuta. Melko lailla samassa jollassa tässä kaikki ovat, vaikka mielipiteet polarisoituvatkin (netille hyvin tyypilliseen, jollei välttämättömään, tapaan).
Eerikan tapauksen kuulustelukertomukset (2 rikoksesta epäiltyä, 1 asianomistaja ja yhdeksän nimellään todistavaa = n. 100 sivua tekstiä + erinäisiä liitteitä) ovat vaan niin karua kertomaa, että ihan ensimmäiseksi, pakottamatta, tämän pienen tytön ympärillä olevien ihmisten teot ja toimet ovat suurennuslasin alla (ls:n lisäksi, vaan sepä taho onkin tosi ihanan ihqusti salassapitosäädösten suojeluksessa). Osa tämän keskustelun purkauksista kertoo aidosta voimattomuudesta, ja niihin liittyy selvästi terapoiva/debriiffaava aspekti, ja se käy siksi, olosuhteet huomioon ottaen, ymmärrettäväksikin. Lisäksi ajattelen itse niin, että jollei näitä asioita aika avoimesti ja rujostikin käsitellä, niin ne katoavat sinne jonnekin ja unohtuvat. Asiat on pakko kohdata, haavat (ehkä) parantuvat, mutta ennen kaikkea muutokselle syntyy edes itu ihmisten mielissä. Varmaankin tähän sitten liittyy erilaista tunteensiirtoa, kun ihmiset vertaavat omia karuja kokemuksiaan tähän tapaukseen. Lisäksi kun kiihkottomasti ja kautta rantain yrittää aiheesta puhua kasvokkain, niin aika hiljaista on lähipiirissäni ollut (vaihdetaan aihetta tai päästellään ympäripyöreyksiä, ***tana); tapaus siis ahdistaa eikä ole välineitä käsitellä. Miehet varsinkin ovat ihan ULA-aalloilla. Täällä netin puolella sentään on jokunen ajatteleva (nimetön) ihminen.
Provosoiva sävy ja mennyt aika saa aikaan jälkiviisaan kohkaamisen/meuhoamisen (mitä niitä ilmaisuja nyt onkaan) tunnun, mutta koska tällä sivustolla puhutaan pääasiassa juurikin jo tapahtuneista rikoksista, niin sitä on mahdotonta täysin välttää. Oma motivaationi on (uuvuttavan pitkiäkin) viestejä kirjoittaessani, että nämä keskustelut menneeseen tapahtumaan kytkeytyessäänkin olisivat eteenpäin projisoivia. Siis: jos E:n tapauksen kohdalla olisikin toteutunut se toinen mahdollinen maailma, että oltaisiin toimittu niin, näin ja noin, niin se ei tietenkään tuo tyttöä takaisin, mutta saattaa toimia positiivisena sysäyksenä sille, että jatkossa ehkä toimintarepertuaari on laajempi.
Monelle kysymys ”Mitä sitten voidaan enää tehdä?” (ls- ja muiden ilmoitusten, Kissalan poikien, henk.koht. kontaktoinnin yms. jälkeen) tuntuu oikeastaan sisältävän vahvan presupposition siitä, että ei oikeastaan mitään. Sadu (ja Destiny ilm. myös), ei sua voi tuon kertoman perusteella teräsmimmiä kummemmaksi lynkata, mutta tarinassa pisti silmään se, mitä olen yrittänyt täällä ajatuksena myydä: Olet tehnyt paljon omin voimin (= viralliset ilmot, oma persoona peliin, on ruokittu, yökylää, turvallista leikkiympäristöä, muksut kaverina, suoraa viestiä ”vanhemmille”, vittuilut ja uhkailut kuunneltu jne.) ja se vie ajan saatossa varmuudella voimat (, vaikka toiset omalla tahollaan toimisivat samoin). Siksi joukolla (siis toimitaan yhdessä, ei vain niin että ollaan tietoisia toistenkin toimista tahoillaan) sosiaalisen paineen luominen on, uskallan varmaksi väittää, tuloksekkaampaa. Joukossa on mm. se hyöty, että
- useammat aivot käytössä (yllättävää tietotaitoa paljastuu)
- vastuu ja tehtävät jaettavissa
- yksittäisen ihmisen jaksaminen ja mielenterveys eivät kuormitu kohtuuttomasti
- joukko näkyy ja kuuluu ja sosiaalisen paineen luominen on helpompaa
- joukko tukee yksilöitä ja on turvana
Tietysti mitä isompi porukka, sen vaikeampi se on saada toimivaksi. Työtä se vaatii ja suurin piirtein yhtenäistä käsitystä. Ja missään nimessä näiden ei pidä olla mitään ”naapurustoa vihaavien” villasukkakerhojen alajaostoja, jotka riivaavat huonoiksi katsomiaan ihmisiä ihan miten sattuu ja penkovat aiheetta toisten elämää . Ryhmällä on tehtävä ja kun (osa)tehtävä on saavutettu, ryhmä puretaan, elämä jatkuu ja asiat saavatkin unohtua.
Sadu, tapauksesi on (kertoman perusteella) jälleen niin räikeän selvä, että esim. tuo HerloCCi Solmusen ehdotus ei ole ihan tuulesta temmattu: jospa sinne ls-toimistoon/poliisille joku kaunis päivä ihan, kappas vaan, sattumalta ja samaan aikaan paukahtaa, sanotaan 25 ilmoituksen tekijää, ja kuinka ollakaan ihan toisistaan tietämättä samasta aihelmasta ja, hetkinen, mitenkäs täällä median edustajakin on paikalla, ”no, ihan semmosta juttua tässä ls-asioiden/viranomaisten toiminnasta tässä viime aikojen tapahtumien valossa…”, ”no mul olis yksittäistapaus, haluatko lausunnon?”, ”mulla kans” [kertaa 24]. Yhtä kaikki joukkotoimintaa, sosiaalisen paineen luominen ei ole rikoslainalaista toimintaa.
Nämä ovat näitä ns. turhia kuolemia. Kauaskantoisempia seurauksia on se, että tilastollisella varmuudella tästä osasta lapsiväestöä kasvaa Suomeen merkittävin osa kovia väkivaltarikollisia (ellei elämä kohtaa päätöstä jo varhain). Ei tietenkään kaikista eikä vain heistä, mutta kun katsoo kivitalojen pitkäaikaisten asukkien sosiaalis-ekonomisia lähtötelineitä, niin tämänkaltaisista oloista betonikylien joukahaiset porhaltavat amok-juoksuunsa. Siksikin kollektiivista panostusta. Kaikille muille jää käteen se epäkiitollinen konditionaali: ”mitä jos olisinkin/olisitkin/olisikin/olisimmekin/olisittekin/olisivatkin…”
(Vastakiitos niistä ja näistä vähistäni ja Porvoon mitalla siihenkin suuntaan, B.)siruke kirjoitti:Kiitos barabbas näistä hyvistä kommenteista.