Suorastaan huvittavaa luettavaa.

Kun mitään uutta uutisointia ei JJ-juttua lukuunottamatta pahemmin ole ollut, on keskustelukin käytännössä jämähtänyt. Samoin keskustelijat.
Hilpein havainto on pahasti ruosteessa oleva Murre Turkkusesta. Eväiden loppuessa, alkaa kanssakeskustelijoiden mollaus. Kaivellaan vanhoja ja yritetään vesittää hyvien kirjoittajien profiilia yksittäisten kuvien tai kommenttien ruotimisella. Tuomatta kuitenkaan keskusteluun yhtään mitään uutta.
Tai Sirpa. Joku uusi tai laiska lukija saattaisi äkkiä luulla, että nauhalta todellakin on poistettu surmaajan ääni ja DNA todellakin olisi osoitettu kuuluvaksi surmaajalle. Huoh*
Lainailen hieman pätkiä Hovin vapauttavasta päätöksestä.
Hovioikeuden johtopäätökset
Se, että hätäkeskuspuhelutallenteelta ei kuulu ulkopuolisen tekijän puhetta taikka selviä kamppailun, lasin päällä kävelyn tai terassin oven ikkuna-aukosta poistumisen ääniä, kuten ZD:n mukaan rekonstruktiotallenteilta kuuluu, viittaa siihen, että ulkopuolista tekijää ei ole ollut.
Mainittujen äänten puuttuminen tallenteelta ei kuitenkaan sulje pois ulkopuolisen tekijän mahdollisuutta ottaen huomioon edellä selostetut, tallennusjärjestelmän ominaisuuksiin ja rekonstruktio-olosuhteiden alkuperäisistä poikkeamiseen liittyvät seikat. Kun Jukka Lahden surmaaminen on joka tapauksessa tapahtunut hätäkeskuspuhelun aikana, lasin päällä kävelemisen ja selvien kamppailun äänten puuttuminen alkuperäiseltä tallenteelta on ilmeisesti johtunut siitä, etteivät äänet ole tallentuneet mainitulle tallenteelle.
Toisaalta ZE:n selvityksestä ilmenneet, puhelun taustalta vielä Anneli Auerin puhelimeen paluun jälkeen kuuluneet äänet viittaavat siihen, että talossa on voinut olla ulkopuolinen tekijä.
Koska Jukka Lahden kuolemaan johtanut isku on annettu sinä aikana, kun Anneli Auer ei ole ollut puhelimessa, hovioikeus katsoo, että hätäkeskuspuhelutallenteelta ilmenevät seikat kokonaisuutena puhuvat pikemminkin syytteen puolesta kuin sitä vastaan.
Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausunnosta 25.1.2007 ilmenee, että Anneli Auerin ja Jukka Lahden sängyllä olleesta halosta oli todettu verta ja DNA-tunniste, joka oli sopinut Jukka Lahden DNA-tunnisteeseen.
Lisäksi halosta oli taltioitu yksi tutkimusnäyte, josta oli todettu sekoittuneena todennäköisesti kahden eri henkilön DNA:ta. Tulos oli sopinut Jukka Lahden ja jonkun toisen henkilön DNA:n sekoitukseksi. Riidatonta on, että kysymys oli ollut kahden mieshenkilön DNA:sta.
Oikeuskäsittelyt juttujen suhteen päättyvät aikanaan. Kumpainenkin todennäköisesti Korkeimman Oikeuden päätöksiin, mutta se ei välttämättä tarkoita kokototuutta. Ei se, ettei syyllisyyttä pystytä aukottomasti osoittamaan, tarkoita sitä, että olisi syytön. Mutta niin se vaan menee.
Tälle jutulle tulee kuitenkin piste vielä joskus. Uskoisin, että joku asianosainen avaa suunsa aikanaan. Voi olla ettei meistä enää monikaan ole täällä runoilemassa, mutta uskon vahvasti, että totuus kyllä aikanaan selviää.