http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art- ... pos=ok-nln
Äiti liimasi taaperon kädet seinään – 99 vuotta vankeutta
23-vuotias nainen nainen sai perjantaina Yhdysvalloissa tuomion törkeästä vammantuottamuksesta.
Perheenjäsenet itkivät äänekkäästi, kun teksasilainen Elizabeth Escalona tuomittiin 99 vuodeksi vankeuteen lapsensa pahoinpitelystä.
Naisen vanhemmat lapset olivat kertoneet viranomaisille tämän pahoinpidelleen heidän kaksivuotiasta siskoaan syyskuussa 2011.
Poliisin mukaan pottaharjoittelussa syntyneistä vaikeuksista raivostunut Escalona muun muassa potki tytärtään vatsaan ja hakkasi häntä maitokannulla.
Sen jälkeen äiti liimasi tytön kädet seinään superliimalla.
Jocelyn-tyttären kehosta löytyi pahoinpitelyn jäljiltä aivoverenvuoto, murtunut kylkiluu, mustelmia sekä puremajälkiä. Liimaamisen seurauksenä hänen käsistään irtosi nahkaa. Tyttö oli myös koomassa muutaman päivän.
Syyttäjän mukaan Escalonalla on taustallaan lapsuudesta asti jatkunutta väkivaltaista käytöstä. Hänen väitetään kuuluneen jengiin ja käyttäneen huumeita 11-vuotiaasta saakka.
Puolustuksen mukaan nainen katuu syvästi tekoaan.
- En tule koskaan antamaan itselleni anteeksi sitä, mitä tein omalle tyttärelleni, Escalona sanoi oikeudessa.
Escalonan puolesta todistanut sosiaalityöntekijä oli sitä mieltä, että nainen rakastaa kaikkia viittä lastaan. Hänen mukaansa Escalona hyötyisi suuresti ohjauksesta.
Jocelyn on jo toipunut vammoistaan ja asuu nykyisin isoäitinsä luona. Myös muut sisarukset ovat äitinsä äidin huostassa.
IS-AP
(U) Äiti liimasi taaperon kädet seinään – 99 vuotta vankeutt
-
hipsulainen
- Adrian Monk
- Viestit: 2637
- Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 2:29 pm
- Paikkakunta: Lahti
(U) Äiti liimasi taaperon kädet seinään – 99 vuotta vankeutt
Olet sietämätön tyyppi ja mielipiteesi ovat vääriä
Älä soita tänne enää koskaan - Ultra Bra
Älä soita tänne enää koskaan - Ultra Bra
Re: (U) Äiti liimasi taaperon kädet seinään – 99 vuotta vankeutt
Tämä tuomio saa multa peukun. Minkähänlaiset oltavat tän sortin älykääpiöllä on linnassa?
-
Tiina
- Sherlock Holmes
- Viestit: 7233
- Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
- Paikkakunta: Suomessa ollaan.
Re: (U) Äiti liimasi taaperon kädet seinään – 99 vuotta vankeutt
Mä oon aina ihaillut tuota amerikkalaista oikeustajua. Siellä kun ei lällyillä noissa tuomioissa..toisin kuin meillä. 
- Tuomion Pasuuna
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3482
- Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am
Re: (U) Äiti liimasi taaperon kädet seinään – 99 vuotta vankeutt
Niin tästähän ei siis selviä ollenkaan millainen tuomio on tullut. Oleellistahan on se, missä vaiheessa tuomittu voi päästä ehdonalaiseen. Jenkeissä kun systeemi vaihtelee ja tuollaisista eliniän ylittävistä vankeustuomioista voi joissain tapauksissa päästä ehdonalaiseen muutaman vuoden jälkeen. Toki siellä on olemassa myös tuomio elinkautinen ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen.
Se on sitten toinen kysymys, miten hyvin jenkkiläinen oikeuskäytäntö ehkäisee rikollisuutta.
Se on sitten toinen kysymys, miten hyvin jenkkiläinen oikeuskäytäntö ehkäisee rikollisuutta.
-
Tiina
- Sherlock Holmes
- Viestit: 7233
- Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
- Paikkakunta: Suomessa ollaan.
Re: (U) Äiti liimasi taaperon kädet seinään – 99 vuotta vankeutt
^Ehkäiseehän se ainakin niiden kohdalta, jotka on sinne kiven sisuksiin joutuneet oikeasti elinkautiseksi. Voihan se olla, että muutaman toisen vangin vielä ottavat päiviltä, mutta muut saa olla rauhassa.
Uskoisin, että tämä mutsi saa kuitenkin huomattavasti isomman tuomion kuin mitä Suomessa olisi tullut. Täällä olisi selvinnyt varmaan ehdollisella ja sakoilla. Ja sitten olisi järkätty tukitoimia....

Porin
Re: (U) Äiti liimasi taaperon kädet seinään – 99 vuotta vankeutt
Mahdollisuus ehdonalaiseen 30 vuoden päästä, sanoo alkuperäinen uutinen ameriikan maalta.Tuomion Pasuuna kirjoitti:Niin tästähän ei siis selviä ollenkaan millainen tuomio on tullut. Oleellistahan on se, missä vaiheessa tuomittu voi päästä ehdonalaiseen. Jenkeissä kun systeemi vaihtelee ja tuollaisista eliniän ylittävistä vankeustuomioista voi joissain tapauksissa päästä ehdonalaiseen muutaman vuoden jälkeen. Toki siellä on olemassa myös tuomio elinkautinen ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen.
Se on sitten toinen kysymys, miten hyvin jenkkiläinen oikeuskäytäntö ehkäisee rikollisuutta.