PPK 2000
Perheväkivallan aikapommi
Ilkka Sjöman, opettaja, Poliisikoulu, Tampere.
Nämä tapahtumat käytiin läpi talvella 1995. Tarinanhenkilöiden nimet on muutettu, mutta muuten kirjoitus vastaa täysin todellisuutta.
En halua tarkoin paljastaa myöskään paikkakuntaa tai paikkaa tapahtumille, sillä väkivalta ja erityisesti perheväkivaltaovat asioita, jotka koetaan hävettävinä ja jotka ovat, vakavat mittasuhteet saaneina, vaikea ymmärtää ja läpikäydä.
Tämä ymmärtäminen ja läpikäyminen ei koske vain niitä ihmisiä, jotka ovat tapahtumissa osallisia, vaan asiat koskettavat ja satuttavat muutakin kyläyhteisöä. En halua osoittaa ketään sormella, vaan ainoastaan tuoda esiin sen, kuinka vaikeaa elämä ja sen ihmissuhteet saattavat joskus olla.
Oli helmikuinen lauantaiaamu vuonna 1995. Poliisiasemalla aamu oli hieman poikkeava, sillä olihan nyt lauantai ja aina tuolloin tunnelma oli rauhallisempi. Ei ollut arkiaamun rutiineja. Ei ollut komisariota, joka olisi kiireisenä koonnut viimeisen vuorokauden tapahtumatietoja itselleen ja ollut hoputtamassa poliisimiehiä aamupalaveriin pois kahvikuppien äärestä. Nyt istuttiin rauhassa kahvihuoneessa juoden
aamukahvia. Kotiin lepovuorolle lähdössä ollut yövuoro oli työssään onnistunut kiitettävästi eli heillä ei ollut an taa "perintönä” mitään keskeneräistä työtä. Kaikki oli siis hyvin.
Päivävuoroon oli tullut järjestyspoliisin partio: vanhempi konstaapeli Setälä ja vanhempi konstaapeli Huttunen. Tutkintapuolelle, tai kuten jotkut sanoisivat, rikospoliisiin oli tullut työvuoroon ylikonstaapelit Männikköjä Sjölund.
Äiti on kadonnut
Kello kahdeksan jälkeen soi puhelin, ja soittaja oli ylikonstaapeli Pekka Kärkkäinen, Tampereen poliisin hälytyskeskuksen päivystäjä.
Poliisin hälytysnumeroon 10022 oli tullut yhteydenotto, jossa soittaja oli kertonut äitinsä olevan kadoksissa ja että asiaan saattaa liittyä jotain hämärää.
Kärkkäinen ei ollut lähtenyt kyselemään sen tarkemmin. Saatuaan varmuuden, ettei kenelläkään ole välitöntä avun tarvetta, hän oli ottanut soittajan yhteystiedot ja pyytänyt odottamaan paikallisen poliisin yhteydenottoa. Kun ei ollut kyse akuutista tilanteesta, johon välittömästi olisi tarvittu toimenpiteitä, oli järkevää jättää yksi turha lenkki tiedonkulusta pois.
Männikkö meni huoneeseensa soittamaan hälytyskeskukseen yhteyttä ottaneelle Kaija Mäkelälle.
Noin puolen tunnin kuluttua kaikki olivat jo lähteneet kahvihuoneesta ja osittain unohtaneetkin Kärkkäisen soiton ja sen, että Männikkö oli selvittämässä asiaa.
Nyt Männikkö kutsui puhelimen kuulutuksella kaikki takaisin kahvihuoneeseen palaveriin.
Tämä toimenpide tehdään harvoin ja on yleensä merkki hieman poikkeavasta tilanteesta tai vaikeammasta tehtävästä.
Aamun leppoisa tunnelma oli rikkoutunut, vaikka kukaan, Männikköä lukuun ottamatta, ei tiennyt,
mistä oli kyse. Männikkö teki lyhyen selonteon vallitsevasta tilanteesta.
Poliisiin oli ottanut yhteyttä Kaija Mäkelä, joka itse asuu Tampereella ja on avioliitossa. Nyt Mäkelä oli kuitenkin vanhempiensa kotona nuorempien sisarten otettua yöllä häneen yhteyttä.
Rouva Mäkelä oli omaa sukua Nahkuri ja heitä on kaikkiaan viisi sisarusta. Kaksi vanhinta on perustanut oman perheen ja asuu muualla. Kolmanneksi vanhin opiskelee Tampereella ja asuu viikot siellä. Nuorimmat lapset asuvat edelleen kotona.
Markku Nahkuri, eli lapsista kolmanneksi vanhin, oli tullut perjantai-iltana kotiin Tampereelta ja todennut, ettei äiti ollut kotona.
Kun hän oli kysynyt isältään äidistä, tämä oli ollut kuin ei olisi kuullut kysymystä lainkaan.
Markku Nahkuri oli alkanut selvittää asiaa kysellen äidistään nuoremmilta sisariltaan. He eivät kuitenkaan tienneet äidin poissaolon syystä sen enempää kuin Markkukaan.
Äiti oli kadonnut jo jonakin alkuviikon päivänä, eikä isä ollut puhunut mitään äitiin liittyvää. Sen sijaan isä oli kysellyt normaaliin tapaan kuulumiset, kuinka koulussa oli mennyt ja oliko koulussa ollut hauskaa. Kun lapset olivat kysyneet äidistä, oli isä ollut kuin koko kysymystä ei olisi esitettykään. Tilanne oli lasten kannalta ollut kiusallinen, kun he eivät tienneet, mitä tehdä ja toisaalta isä jatkoi päivittäisiä toimiaan aivan entiseen malliin.
Nyt Markku oli alkanut selvittää asiaa. Hän oli yöllä soittanut kaikille sisaruksille tiedustellen äitiä, sillä olihan mahdollista, että äiti olisi ollut taas suu uksissa isälle ja lähtenyt jonkun lapsensa luo.
Riita isän ja äidin välillä oli tuntunut hyvin mahdolliselta vaihtoehdolta, mutta että äiti olisi lähtenyt jonkun lapsensa luo kyläilemään tuntui jo epätodennäköiseltä. Yöllä kaikki vanhemmat lapset olivat tulleet kantakotiinsa selvittämään asiaa. Nyt oli jokaiselle valjennut, ettei kukaan tiennyt äidistä mitään, eli äiti ei ollut kylässä kenenkään lapsensa luona.
Lapset olivat yhdessä yöllä miettineet muita mahdollisia vaihtoehtoja, mutta mitään järkevää vaihtoehtoa ei löydetty. Lapset olivat päättäneet tuolloin yöllä laittaa isänsä lujille ja tiukanneet, minne äiti oli lähtenyt.
Isä ei kuitenkaan ollut puhunut mitään, vaan oli istunut lähes koko yön pirtin pöydän ääressä katsomatta minnekään ikään kuin horroksessa. Aamuvarhaisella lapset olivat soittaneet vielä kaikille tuttaville, joilla vain saattoi kuvitella olevan tietoa äidistä.
Kukaan ei ollut tiennyt äidistä mitään.
Toivottomuuden musta pilvi varjosti yhä raskaammin mieliä. Aamun valjetessa lapset olivat tarkastelleet pihapiiriä. Tarkastelussa ei löytynyt mitään erityistä, mutta kuitenkin jokaiselle oli tullut tunne, että asiat eivät ole oikealla tolalla. Kukaan lapsista ei kuitenkaan ollut osannut sanoa, mikä oli pielessä.
Isä lähti kuudelta navettaan, kuten aina ennenkin. Navettatöissä häneltä meni lähes puolet enemmän aikaa kuin aiemmin, sillä hän joutui tekemään kaikki työt yksin. Isän ollessa navetassa, oli Kaija Mäkelä soittanut poliisille.
Poliisille soittamista Kaija Mäkelä oli harkinnut jo aiemmin yöllä, mutta oman isän ja äidin kyseessä ollen soittaminen oli ollut kovan henkisen kamppailun takana. ”Jospa kaikille asioille löytyykin aivan luonnollinen selitys ja minä olen soittanut poliisille aivan aiheetta ja häpäissyt meidät kaikki”, pohti Kaija Mäkelä.
Toiminta alkaa
Männikön kertoman jälkeen jokaiselle poliisille selvisi, että kyse oli vakavammasta tapauksesta kuin vain tavallisesta kotihälytyksestä.
Perheen isä oli Heimo Nahkuri, joka on vuonna 1940 syntynyt linja-autonkuljettaja, mutta tällä hetkellä työttömänä.
Heimo Nahkurilla oli tyttären kertoman mukaan metsästysaseita, ainakin hirvikivääri ja haulikko.
Heimo Nahkuri oli innokas metsästäjä ja ilmeisen hyvä ampuja.
Väkivaltainen hän ei kuitenkaan tyttären kertoman mukaan koskaan ole ollut.
Poliisin rekisterit tiesivät kertoa Heimo Nahkurista vain, että hän omistaa kaksi asetta ja on saanut aiemmin muutamia liikenteeseen liittyviä sakkoja.
Kaikkiaan aivan tavallinen suomalainen mies.
Männikkö oli soittajan kanssa sopinut, että tämä ottaa aseiden patruunat haltuunsa ja piilottaa ne johonkin luotettavaan paikkaan, jonka vain hän tietää.
Männikkö oli sopinut, että poliisi tulee paikalle mitä pikimmin. Puhelun päättyessä Heimo Nahkuri oli edelleen ollut navetalla töissä.
Tampereelta oli pyydetty virka-apuna koirapoliisipartio, mikäli tilanne muodostuisi linnoitukseksi tai Heimo Nahkuri pyrkisi väittelemään poliisia pakenemalla. Koirapoliisit oli pyydetty jo Männikön toimesta, ja he tulivatkin poliisiasemalle hyvin nopeasti.
Taktiikaksi sovittiin, että Sjölund lähtee johtamaan paikalle menoa, kiinniottoa ja mahdollisesti tapahtumapaikkatutkintaa, Setälä lähtee kuljetustehtäviin ja nimenomaan Setälä, sillä hän oli itse tuon kylän poikia ja asui nytkin lähellä kyseistä paikkaa.
Koirapoliisi lähti turvaamaan toimenpiteen. Huttunen ja Männikkö jäivät piiriin kuulolle ja valmistautuivat pahimman varalle varaamalla teknistä rikostutkimuskeskusta, sekä ilmoittamalla asiasta oman piirin komisariolle.
Vielä piti varata mahdollisesti lisäväkeä töihin vapaavuorolla olevista. Näihin viimeksi mainittuihin pystyi vain varautumaan, sillä eihän vielä tiennyt, kuinka asiat kehittyisivät.
Mies talikon varresta
Paikalle menosta pidettiin palaveri partioiden kesken ja sovittiin, että kun mitään ilmeistä väkivallan uhkaa ei ollut ilmassa, niin Sjölund menee Setälän kanssa edeltä siviiliautolla ja siviilivaatteissa. Koirapoliisit jäisivät riittävän kauaksi tarkkailemaan tapahtumien kulkua, kuitenkin niin, että heillä olisi mahdollisuus nopeasti puuttua tilanteeseen, mutta kuitenkin niin, ettei Heimo Nahkurilla olisi ollut mahdollisuutta ensin havaita poliisiautoa.
Kaija Mäkelän kanssa oli puhelimessa sovittu, että Heimo Nahkurille ei ilmoiteta poliisin paikalle tulosta mitään.
Setälä kuljetti poliisilaitoksen harmaata Toyotaa hiljaisella vauhdilla kohti Nahkurin pihaa. Nahkurin talo sijaitsi syrjäisellä paikalla.
Kylätieltä oli talon pihaan matkaa noin viisisataa metriä. Talolle johtavalla tiellä ei ollut kuin yhdet savut. Vanhan ajattelun mukaan tiet arvioitiin sen varrella olevien talojen lukumäärän mukaan. Taloksi katsottiin ne, joissa oli tulipesä ja savupiippu.
Koira-auto oli jättäytynyt taakse niin, ettei sitä voinut talolta nähdä.
Toyota tuli ensimmäisen ulkorakennuksen kulmalle. Setälä pysäytti auton ja poliisimiehet tarkkailivat maastoa.
Kuvauksen perusteella Heimo Nahkuri oli tunnistettavissa mieheksi, joka oli navetan takana luomassa talikolla lantaa.
Sjölund lähti autosta ja Setälä jäi auton luo odottamaan nousten kuitenkin auton suojaan tarkkailemaan hieman kauempaa.
Nahkuri näki tulijat, mutta jatkoi kuitenkin työtään. Sjölund tuli Nahkurin vierelle. Hieman arvelutti, sillä Nahkurilla oli pitkäpiikkinen talikko kädessään. Sjölund esittäytyi poliisiksi näyttäen virkamerkkinsä ja sanoen:
- Minusta tuntuu, että meillä on keskusteltavaa. Haluatteko puhua tässä vai lähdetäänkö poliisiasemalle?
Nahkuri painoi talikon maahan ja nosti katseensa ylös katsoen ylikonstaapeli Sjölundin silmiin.
Hänen silmänsä olivat ruskeat, väsymyksen verestämät ja niistä kuvastui avuttomuus.
- Saunarakennuksen edustalla lumessa oli vähäisiä verijälkiä. Lumikerroksen alta paljastui lisää verijälkiä.jpg (273.32 KiB) Katsottu 1781 kertaa
Pelin avaus
Sjölund oli paikalle mentäessä miettinyt tarkoin, kuinka pelin avaisi eli mitä sanoisi ensimmäiseksi.
Pelin avaus on monessa tilanteessa lopputuloksen kannalta ratkaisevaa, eikä kaikkein vähiten näissä tilanteissa.
Toisaalta ei saanut paljastaa, mitä poliisina tiesi tai mitä ei tiennyt.
Toisaalta puhuteltavaa ei saa ahdistaa, sillä hänen sisällään myllertää muutenkin jo monen monta ajatusta, kauhukuvaa ja pelkoa.
Sjölund oli monta monituista kertaa pohdiskellut ja työtovereidensa kanssa, pienissä kaljoissa, turissut, miten näihin tilanteisiin ja nimenomaan ihmisiin pitää suhtautua.
Toisaalta joutuu varautumaan siihen, että toinen voi olla vaarallinen, onhan hän mahdollisesti jo surmannut yhden ihmisen.
Toisaalta hän on ihminen, jolla on ihmisoikeudet ja vapaa harkintavalta siitä mitä sanoo. Ja epäily henkirikoksesta on vain poliisimiehen epäily. Toisaalta kokeneen poliisimiehen ja tutkijan epäilyillä on kokemus ja ammattitaito pohjana. Kuitenkin kyse on vain epäilystä ja se vaihtoehto, että poliisi on epäilyineen väärässä, on mahdollinen.
Vaikka poliisilla olisi aivan varma tieto jonkun henkilön syyllisyydestä esimerkiksi henkirikokseen, niin tällä epäilyllä henkilöllä on ihmisoikeudet ja oikeus sen mukaiseen kohteluun. Kenenkään ihmisyyttä ei saa halventaa.
Sjölund oli paikalle mentäessä ja jutun alkuvaiheissa käynyt läpi kaikki vaihtoehdot ja oli nyt noihin silmiin katsoessaan aivan varma, että hänen edessään seisoi mies, joka oli tappanut vaimonsa.
Muita vaihtoehtoja ei enää ollut ja tuntui kuin se viesti olisi ollut kirjoitettu Heimo Nahkurin silmiin.
Kuinka herkästi sitä olisikaan puristanut miestä kaksin käsin ja raivonnut:
- Kerro totuus, mitä olet tehnyt vaimollesi s .. .na!
Kuitenkin itsehillinnän avulla ja tietäen, kuinka saavutetaan parempi tulos ja kuinka oikein on, hän kysyy:
- Haluatko puhua...?
- Lumiaurassa oli pieniä verijälkiä.jpg (311.67 KiB) Katsottu 1781 kertaa
Poliisiasemalle
- Voinko vaihtaa vaatteeni ja ottaa hammasharjani mukaan? kysyi Nahkuri vastauksena.
Hän ei halunnut ja ilmeisesti ei voinutkaan puhua asioista. Ei voinut puhua, sillä asiat olivat liian lähellä. Tapahtumapaikka aivan jalkojen alla ja omien lasten epätietoiset katseet ikkunassa. Oli ymmärrettävää, että hän ei kyennyt puhumaan asioista, vaan lähti mieluummin poliisiasemalle.
Toisaalta tämä oli merkki siitä, että Nahkurilla ei ollut tarkoituskaan kieroilla valehtelemalla tai selittelemällä asioita toisin kuin mitä ne todellisuudessa olivat.
Nahkuri vaihtoi syvän hiljaisuuden vallitessa vaatteensa ja kokosi omia henkilökohtaisia tavaroitaan, kuten peseytymisvälineet, tupakat ja rahapussin. Mitään kertomatta tai paljastamatta Nahkuri lähti Setälän ja koirapartion toisen konstaapelin kanssa poliisiasemalle.
Vastaus oli Sjölundin edessä, se oli vain löydettävä.
Tampereen koirapartion toinen konstaapeli oli Nahkurin vaihtaessa vaatteita kierrellyt pihalla ja huomannut pieniä verijälkiä saunarakennuksen edustalla.
Kun nyt osasi pienen lumikerroksen alta etsiä, veripisaroita alkoi löytyä lisää. Piha oli hyvin tarkoin aurattu traktorilla. Tämä oli seikka, joka oli ollut outoa, mutta johon lapset eivät olleet osanneet kiinnittää huomiota. Tavallisestihan piha ei ollut näin hyvin aurattu kuin nyt. Traktorin lumilinkoa tarkasteltaessa löytyi siitäkin veripisaroita. Eli oli aivan ilmeistä, että pihamaa oli aurattu verijälkien poistamiseksi.
Mitä pihassa oli tapahtunut ja missä Taimi Nahkuri oli?
Paikalle kutsuttiin Tampereen rikostutkimuskeskuksen tutkijat. Rikostutkimuskeskuksen poliisimiehet suorittavat vaativien rikospaikkojen tutkinnan, sillä heidät on koulutettu sillä osa-alueella huomattavasti pitemmälle ja heillä on vaativaan tekniseen tutkintaan tarvittavat välineet.
- Ruumis oli kääritty muoviin, kaivettu kompostiin ja peitetty puuhakkeella ja roskilla.jpg (304.97 KiB) Katsottu 1781 kertaa
Missä on Taimi Nahkuri?
Jo ennen rikostutkimuskeskuksen tuloa kävi selväksi, että pihaa pitkin oli raahattu jotakin. Lumeen oli painunut selvät vetämisestä aiheutuneet jäljet. Jäljissä oli myös pitkiä verijälkiä, kuin maata olisi pyyhitty jollain verisellä. Jäljet johtivat pihasta pois jyrkkään mäkeen.
Lasten kertoman mukaan mäessä, noin kolmenkymmenen metrin päässä on komposti, johon on koottu kotitalouden ja navetan maatuvaa jätettä. Jäljistä oli pääteltävissä, missä Taimi Nahkuri oli.
Etsinnässä ei edetty pitemmälle ennen tutkimuskeskuksen miesten paikalle tuloa, sillä piha, kompostille johtava polkuja komposti piti kuvata ennen jatkotoimenpiteitä. Sjölund oli kuvannut kyllä pikkukameralla tapahtumapaikkoja.
Oli tarpeen tallentaa kaikki yksityiskohdat videolle, joten työtä ei voitu jatkaa ennen kameran paikalle tuloa.
Sjölund ilmoitti Männikölle, että Nahkuri oli tulossa poliisiasemalle ja että tämä on mitä ilmeisemmin surmannut vaimonsa ja haudannut kompostiin talon läheisyyteen.
Tutkimuskeskuksen miesten tultua käytiin tilanne vielä kerran kokonaisuudessaan läpi.
Kaikki jäljet pihamaalla, traktorissa sekä laahausjäljet kuvattiin moneen kertaan.
Seuraavaksi otettiin lapiot esiin ja ryhdyttiin avaamaan kompostia. Noin parinkymmenen sentin paksuisen puuhake- ja roskakerroksen alta alkoi paljastua vainajan jalkoja. Ruumis oli käärittynä paksuun muoviin ja oli lähes kokonaan muovin sisässä. Muovi oli kauttaaltaan veressä. Vainaja oli poikittain kuusenjuuressa selvästi siihen kohtaan aseteltuna. Vainaja oli Heimo Nahkuria huomattavasti isompi. Arviolta painoeroa oli parisen kymmentä kiloa. Vainajan kädet olivat pään yläpuolella ja koko pääseutu oli kokonaan veressä. Ilman tarkempaa tarkastelua ei voitu päätellä, mitä oli tapahtunut. Vainajalla oli yllään verryttelyhousut ja t-paita.
Kun vainaja oli saatu esille ja yhdessä hautaustoimiston miehen kanssa tuotu pois metsästä, voitiin tarkastella vammoja paremmin. Takaraivossa oli kolme isoa haavaa ja selvästi käsillä tunnusteltaessa tunsi, että kallon luu oli rikkoutunut.
Muita vammoja ei ollut näkyvissä. Nyt piti löytää kirves. Onkohan missään muualla surmattu kirveellä niin paljon ihmisiä kuin Suomessa. Kirves oli siinä, missä se on kuulemma aina ollut eli liiterin nurkalla paikassa, mistä ensimmäiset verijäljet löytyivät. Lauantai kallistuu iltaan.
Onneksi vanhimmat lapset olivat jo lähes kolmikymppisiä ja heillä oli kyky ja tahto ottaa vastuu nuoremmista sisaristaan.
Sjölund keskusteli vielä jokaisen lapsen kanssa, ennen kuin tapahtumapaikalta saatettiin lähteä.
Viidentoista lehmän iltalypsyn järjestäminen ei ollut niitä kaikkein helpoimpia, sillä lapsista kukaan ei luottanut itseensä niin paljon, että olisi ottanut karjasta vastuuta. Monen soiton jälkeen kuitenkin lomittaja saatiin järjestetyksi.
Tuona samaisena lauantaina ei lasten kuulustelusta tullut vielä mitään, sillä kaikki olivat niin järkyttyneitä ja sekaisin, etteivät saaneet ajatuksiaan kokoon, ja toisaalta Männikköjä Sjölund kaipasivat aikaa kaikkien asioiden hahmottamiseen, jotta lasten kuulusteluissa voitaisiin edetä mahdollisimman juohevasti. Lasten kuuleminen piti pystyä suorittamaan hienotunteisesti ja tehokkaasti.
Tämä tarkoitti sitä, että kuulusteluissa oli osattava kysyä oikeita asioita oikeassa järjestyksessä. Kuultavalle pitää jäädä käsitys, että hän kertoi vain sen, mitä häneltä odotettiin ja minkä poliisi tuntui jo muutenkin tietävän. Olisi väärin, jos kuulustellulle jäisi mielikuva, että juuri minä annoin ja paljastin ne tiedot, joiden perusteella isä tuomittiin.
Menetys oli heille poikkeuksellisen suuri, sillä äiti oli kuollut väkivaltaisesti ja isä oli osoittautunut julmaksi rikolliseksi. Koko tapahtuman esitutkinta on heidän kannaltaan pieni asia, kun mullistuksen koko kuvaa katsotaan heidän silmillään. Kuitenkaan, jos suinkin mahdollista, heidän kärsimyksiään ei ollut syytä lisätä rikosprosessin turhilla koukeroilla.
Heimo Nahkurin kuulustelu
”0len jäänyt kiinni uskottomuudesta vaimolleni noin kaksikymmentä vuotta sitten. Silloin olin Olkiluodon voimalaitostyömaalla komennustöissä. Asia piti tulla puhumalla kuntoon tuolloin kaksikymmentä vuotta sitten, mutta ei.
Olimme kahden vaiheilla, jatkammeko yhteistä elämäämme vai emmekö.
Kuitenkin tuolloin tehtiin, käsittääkseni yhteinen päätös avioliiton jatkamisesta.
Kuitenkin vaimoni otti tuon yhden asian uudelleen ja uudelleen esille. Ja kun asiaa näin jälkeenpäin tarkastelee, niin siihen ei liittynyt, ei ainakaan tämän päivän näkökulmasta, mitään erityisen paheksuttavaa.
Silloin se saattoi olla sitä. Vaimoni oli myös aina erittäin tarkka rahastaja, hän piti tarkoin lukua, mitkä ovat hänen rahojaan ja mitkä minun rahojani. Vaimoni sai karjanpidosta kertyneet tulot, vaikka minäkin karjanhoitoon osallistuin ja tein paljon maatalon töitä. Olen kuitenkin lähes koko avioliittomme ajan ollut talon ulkopuolisessa työssä.
Viimeiset vuodet olen ollut linja-auton kuljettajana aina siihen asti, kun puoli vuotta sitten jouduin työttömäksi. Vaimoni ei pystynyt antamaan minulle anteeksi tuota Olkiluodon tapausta, vaan jankutti siitä aina riidan yhteydessä. Varsinkin viimeisen kahdeksan-yhdeksän vuoden aikana hän aina riidellessämme otti asian esille.
Noin kahdeksan vuotta sitten tapahtui avioliitossamme käänne siten, että vaimoni halusi nukkumaan omaan huoneeseen.
Tuohon päättyi yhteinen aviollinen elämämme pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta. Riitelymme muuttui vuosi vuodelta kovemmaksi ja raaemmaksi. Riitoja oli yhä useammin. Viime vuosina riitaa oli pari kolme kertaa kuukaudessa ja ne olivat muuttuneet myös väkivaltaisiksi. Vaimoni kävi minun kimppuuni repien, raapien ja lyöden. Joskus saatoin työntää hänet kimpustani pois, mutta minä en ole koskaan
aloittanut fyysistä tappelua ja olen pyrkinyt sellaista välttämään lähtemällä karkuun.
Erään kerran, kun olin lähdössä autolla karkuun vaimoni taas riehuessa, hän hakkasi pihaharjan varrella auton sivuikkunat rikki.
Olen nyt ollut työttömänä puolisen vuotta, eikä minulla ole ollut kunnon tuloja.
Tapahtumat saivat alkunsa keskiviikkona, kun postin mukana tuli ilmoitus, että vaimolleni tulleesta 6000 markan veronpalautuksesta on joihinkin maksuihin mennyt ulosottomiehen toimenpitein 4 000 markkaa.
Vaimoni oli luullut koko 6000 markan summan menneen omalle tililleen, mutta nyt kun ulosottomiehen kuitti tuli, hän huomasi asian.
Koko keskiviikkoaamupäivän vaimoni huusi ja raivosi minulle, että minä käytän hänen rahojaan ja syöksen hänet perikatoon.
Kuitenkin hänellä oli tuolla perintötilillään melko suuri summa, johon minulla ei ollut mitään oikeutta koskea.
Kolmen tunnin sättimisen jälkeen en jaksanut enää kuunnella, vaan päätin lähteä pois.
Menin ulos talosta ja vaimoni tuli perässä. Vaimoni huusi, että et lähde minnekään, vaan kuuntelet.
Sanoin lähteväni ulos rauhoittumaan. Vaimoni huusi tappavansa minut ja estävänsä minun lähtöni.
Seuraavaksi näin, kuinka vaimollani oli kirves kädessään ja hän meni puolijuoksua minun ohitseni autoa kohti, mitä ilmeisempänä tarkoituksena rikkoa auton ikkunat.
Menin hänen peräänsä estääkseni ikkunoiden rikkomisen. Tullessani vaimoni luo hän kohotti kirveen lyöntiin ja löi minua kohti.
Nostin käteni ylös ja lyönti osui vasemman käden käsivarteen hieman ranteen yläpuolelle. Tunsin kovaa kipua, mutta sain kirveen pois vaimoltani. Hänen iskunsa oli osunut ilmeisesti hamarapuolella.
Kun olin saanut kirveen pois, niin muistan huitaisseeni kirveellä vaimoani kohti. Kuului rusahdus ja seuraava muistikuva on se, että vaimoni makasi maassa edessäni ja hänen päästään valui runsaasti verta. En osaa sanoa, miten tai kuinka monta kertaa löin. Minulla on tuossa kohtaa muistissani ja ajatuksissani musta aukko, jota en pysty selittämään. Lyödessäni kirveellä ensimmäisen kerran kuulin rusahduksen ja tajusin jotain rikkoutuvan ja kun näin vaimoni maassa makaamassa tajusin hänen kuolleen. En harkinnutkaan ambulanssin soittamista.
Hätäännyin tilannetta ja ensimmäiseksi minulle tuli pelko, että nuorin tyttäreni on kohta tulossa koulusta kotiin, eikä hän saa nähdä tilannetta.
Hain pihassa olevan rankapinon päältä ison palan muovia ja vedin vaimoni elottoman ruumiin sen päälle. Muovilla vedin ruumiin noin kolmenkymmenen metrin päähän metsässä olevaan kompostiin. Kaivoin kompostiin kolon ruumista varten ja laitoin ruumiin tekemääni
koloon. Hain vielä kangaspressun ja peitin ruumiin sillä. Tämän kaiken peitin kompostilla ja pihasta tuomallani jätteellä.
Piha oli pahoin veressä, joten aurasin pihamaan huolellisesti lumilingolla. Sain ruumiin haudatuksi ja pihan siivotuksi juuri ennen 13-vuotiaan tyttäreni kotiin tuloa Nuorimmat kotona asuvat lapset kyselivät viikolla äidistä, mutta en sanonut heille mitään, sillä en tiennyt mitä sanoa. Toisaalta en voinut totuutta kertoa, mutta toisaalta en halunnut myöskään heille valehdella.
Viikonloppuna sitten tulivat kaikki lapset kotiin ja kysyivät äidistä, mutta heillekään en osannut mitään sanoa.
Tuolloin keskiviikkona, kun hautasin ruumiin, työ tuli tehtyä kiireen vuoksi heikosti, joten jouduin sitä parantelemaan myöhemmin.
Tämän tein muistaakseni perjantaina. Tajusin kyllä jotenkin, että joudun teostani vastuuseen, mutta päätin, että puhun asiasta vain poliisille, sitten joskus. Lapsilleni en olisi pystynyt asiaa koskaan kertomaan.
Myönnän surmanneeni vaimoni lyömällä häntä ilmeisesti useampaankin kertaan.
Olen tekoni tehnyt vuosia kestäneen kiusaamisen ja nöyryyttämisen jälkeen ja minuun osuneen kirveeniskun kiputilassa.
Näin jälkeenpäin ajatellen en ole tekoani tehnyt itsepuolustukseksi, sillä minähän olin jo saanut kirveen pois, joten vaimoni ei sillä olisi voinut minua enää vahingoittaa.
Minulla oli myös mahdollisuus lähteä karkuun, sillä olin varmasti vaimoani nopeampi. Mitä tarkalleen ottaen surmaamisen yhteydessä tapahtui, on minulle itsellenikin epäselvää, joten en osaa sitä selittää.”
Lasten kuulustelut
(Lapset kuultu asianomistajina ja ohessa kooste heidän kertomuksistaan.)
Katri Nahkuri, perheen 13-vuotias kuopus kertoo:
”0lin keskiviikkona koulussa ja lähdin sinne noin kello 7. Joudun kulkemaan koulumatkani linja-autolla. Aamu oli aivan normaali eikä siihen liittynyt mitään tavanomaisesta poikkeavaa. Isä ja äiti lähtivät navetalle tavalliseen aikaan. Minä söin aamiaiseni ja lähdin kouluun, ennen kuin vanhempani ehtivät tulla navetalta pois.
Tulin koulusta kotiin noin puoli kolmen aikaan. Tullessani kotiin, oli isä pihalla tekemässä jotakin työtä. Hän oli hieman hengästynyt, kuin olisi kovasti juuri ennen tuloani tehnyt jotain.
Mitään keskeneräistä työtä hänellä ei kuitenkaan tuntunut olevan. Kun tulin pihaan hän kysyi minulta, kuinka koulussa oli mennyt.
Samalla isä sanoi, että hänellä oli ollut äidin kanssa taas kova riita. Riidat olivat kyllä jokapäiväisiä, mutta että isä niistä minulle kertoi, oli outoa. Äiti ei ollut kotona ja kysyinkin isältä äidistä, mutta isältä en kysymykseeni saanut oikeastaan minkäänlaista vastausta.
Kuvittelin äidin lähteneen isän kanssa olleen riidan jälkeen jonnekin kylille. Sillä kertaa asia ei minua askarruttanut, mutta myöhemmin, kun katselin paikkoja, totesin äidin parempien vaatteiden olevan komerossa ja silloin ihmettelin, kuinka äiti olisi voinut lähteä navettavaatteissa pois kotoa. Huomasin myös, että tuolloin keskiviikkona oli äidin navettasaappaat poissa tavalliselta paikaltaan, mutta olivat ilmaantuneet sinne perjantaina.”
Ville Nahkuri kertoo:
”0len perheen sisaruksista toiseksi nuorin ja synty nyt vuonna 1975. Käyn lukiota ja asun kotona. Viime keskiviikkona, eli päivänä, jolloin äitini katosi, tulin hieman normaalia myöhemmin kotiin.
Tulin joskus ilta kymmenen jälkeen. Isä oli hereillä ja tuvassa. Vaihdoimme keskenämme muutaman sanan.
Kerroin olleeni kaverini luona kylässä ja isä kertoi, että hänellä oli ollut äidin kanssa iso riita.
Nuo isän ja äidin riidat olivat niin jokapäiväisiä, ettei niihin enää jaksanut kiinnittää mitään huomiota.
Minä olin osaltani tehnyt päätöksen, etten ota mitään kantaa isän ja äidin välisiin riitoihin. Niin en nytkään kysy nyt sen tarkemmin asiasta, vaan saatoin todeta:
-Aijaa.
Menin melkein heti nukkumaan. Pikkusisko, joka oli vielä hereillä, sanoi, että äiti ei ole kotona.
Aamulla en kiinnittänyt erityistä huomiota äidin poissaoloon, sillä tiesinhän äidin olevan poissa, vaikka en tiennyt missä ja miksi. Torstai-iltana olin koko illan huoneessani ja luin perjantain tenttiin.
Minulla ei ollut aikaa kiinnittää mihinkään muuhun huomiotani. Perjantai-iltana tulin koulusta kotiin taas tavallista myöhemmin. Äiti oli edelleen poissa ja nyt aloin kysellä pikkusiskoltani, Katrilta äidistä. Hän ei tiennyt äidistä mitään, vaikka oli kysynyt isältä useaan otteeseen. Perjantai iltana isoveljeni Markku tuli kotiin kaupungista ja sitten totuus pikkuhiljaa lauantaiaamuna paljastui. Isän ja äidin väliset riidat ovat
meillä olleet viime aikoina lähes jokapäiväisiä.
Siinä on yksi syy, miksi olen silloin tällöin jäänyt kavereitteni luo kirkolle illaksi. Varsinkin isän jäätyä viime syksynä työttömäksi ovat riidat lisääntyneet. Riitoja on muistini mukaan ollut ainakin kymmenen vuotta.
Kuitenkin ne ovat koko ajan tulleet rajuimmiksi ja väkivaltaisemmiksi. Paremminkin äidistä on tullut koko ajan väkivaltaisempi. Hän aina aloittaa riidat haukkumalla isää laiskaksi, hitaaksi, huonoksi ja tuhlailevaiseksi.
Viime aikoina äiti kävi yhä herkemmin isään käsiksi. Olen nähnyt äidin lyövän isää hangonvarrella useita kertoja heidän ollessaan navetalla töissä. Äiti uhkasi isän henkeä sanomalla useinkin listivänsä milloin milläkin. Äidin lempilauseita oli:
- Kyllä minä vielä sinut listin kuoliaaksi.
Muistan, kuinka erään kerran äiti heitti kauhalla kuumaa vettä isän päälle. Isä sai usein vammoja äidin pahoinpitelystä, mustelmia tai haavoja. Äitini oli isokokoinen ja voimakas ihminen. Toisaalta isäni oli oppinut väistelemään ja ennakoimaan äitini lyönnit ja iskut.
Joskus isä oli pakotettu lähtemään karkuun pois kotoa. Kerran kun isä oli näin lähtemässä, äiti hakkasi isän auton sivuikkunat rikki harjanvarrella.
Tuon tapauksen olin itse näkemässä. Äitini ei hyväksynyt vastaväitteitä ja vain hän osasi olla oikeassa ja jos joku uskalsi olla toista mieltä, niin hän tuli sen kyllä huomaamaan.
Äitini oli väkivaltainen myös minua kohtaan. Hän hyvin herkästi antoi tukkapöllyä, kun olin nuorempi. Hän saattoi joskus uhata minuakin listimisellä. En kuitenkaan osannut sitä ottaa tosissani. Olin kyllä äitini suhteen varovainen, sillä hän oli arvaamaton ja hyvin äkkipikainen. Ehkä vieläkin pahempaa, kuin fyysinen väkivalta, oli äitini henkinen väkivalta minua kohtaan. Hän vaati minulta hyvää koulumenestystä haukkumalla laiskaksi ja että minä tuhlaan perheen rahoja kouluun.
Minä olen kuitenkin pärjännyt aina suhteellisen hyvin koulussa. Todistukseni keskiarvo on ollut yhdeksän luokkaa.
Noin vuosi sitten äidin painostus ja henkinen väkivalta oli niin raskasta, että eräänä päivänä en pystynyt koulun jälkeen menemään kotiin vaan karkasin.
Kiertelin noin viikon verran ympäri Suomea, vaikka tiesin, että minusta on tehty katoamisilmoitus. Jouduin palaamaan kotiin ja tuon tapahtuman jälkeen äitini oli minua kohtaan jotenkin varovaisempi. Isäni ei ole ollut minua, eikä ketään muutakaan kohtaan väkivaltainen. Kun äiti kävi häneen kiinni, niin hän väisteli ja puolustautui. Muistan hänen käyneen äitiin käsiksi, kun on ollut ahdistettuna nurkkaan ja
hän on sysännyt äidin sivuun lähtiessään ulos. En muista koskaan isän aloittaneen riitaa äidin kanssa.
Viime keskiviikon tapahtumassa äiti on varmaan taas aloittanut riidan. Ymmärsin, että riita oli tullut jostain veromaksusta, jota ei ollutkaan tullut. Riita on varmaankin edennyt asteelle, jossa isä on pyrkinyt pois kotoa. Äiti on varmaankin pyrkinyt estämään isän lähtöä. Niin hän aina pyrki estämään, kun isä lähti karkuun. Mikä on sitten isän saanut tekemään teon, josta häntä syytetään, on minulle aivan
käsittämätöntä.
Siinä on ärsyttämisen täytynyt mennä niin pitkälle, että isältä on pinna palanut ja hän on sitten tehnyt asioita, joita ei ole kontrolloinut.
Haluan vielä sanoa, että isäni ei ole väkivaltainen ja jos hän joutuu vankilaan, niin siitä ei ole kenellekään mitään hyötyä, pikemminkin päinvastoin. Minulla ei ole isääni kohtaan mitään vaatimuksia.”
Sanna Ahon kertomaa:
”0len perheen sisaruksista toiseksi vanhin. Olen perustanut oman perheen. Vuonna 1985 kirjoitin ylioppilaaksi ja lähdin opiskelemaan toiselle paikkakunnalle. Siitä asti olen asunut käytännöllisesti katsoen poissa kotoa.
En tarkoin tiedä viimeaikojen tapahtumia ja yksityiskohtia. Olin kuitenkin yhteydessä kotiin joka viikko. Puhuin yleensä äitini kanssa ja tulin hänen kanssaan näin hyvin toimeen. Minulla ei, oman perheen perustamisen jälkeen, ole ollut hänen kanssaan vaikeuksia. Nuorempana, kun asuin kotona, minä jouduin äidin väkivaltaisen käyttäytymisen kohteeksi. Hän saattoi antaa tukkapöllyä lähes päivittäin. Kipeämmin muistan kuitenkin sanallisen alistamisen ja haukkumisen. Hän alisti sanallisesti isääni jo tuolloin ja tiedän sen jatkuneen ja jopa kiihtyneen koko ajan. Isäni taas on hiljainen ja sulkeutunut eikä ole ollut niin sanavalmis ja teräväkielinen kuin äitini. Hänellä ei ole ollut mitään mahdollisuuksia sanallisessa mittelössä äitiäni vastaan. Tarvittaessa äitini korotti ääntään muiden yli ja kävi lopulta kimppuun. Muistan lapsuudestani ajanjakson, jolloin vanhempani riitelivät eritoten. Isä oli useita viikkoja poissa kotoa ja riidasta minulle tuli selväksi, että isällä oli ollut joku vieras suhde. Äidilläni oli erittäin vahvat mielipiteet ja elämänarvot. Uskollisuus oli yksi niistä. Olen aivan vakuuttunut, että äitini ei olisi voinut olla uskoton. Kuitenkin asiasta oli kulunut jo vuosia, mutta aina riitojen yhteydessä äitini otti sen uudestaan ja uudestaan esille haukkuen isää tapahtuneesta. En muista kuin yhden tapauksen, jolloin isä olisi käynyt äitiin kiinni. Se tapahtui, kun isän oli päästävä karkuun äitiä. Muistan isän antaneen minulle kerran tukkapöllyä, mutta siihen muistoon ei liity minkäänlaista epäoikeudenmukaisuuden tunnetta, kuten on asian laita äitini antamissa tukkapöllyissä.”
Yhteenveto
Lääkärintarkastuksessa todettiin Heimo Nahkurin vasemmassa kädessä hieman ranteen yläpuolella mustelma, joka kooltaan ja iältään vastaa kerrottuna aikana ja kerrotulla tavalla syntynyttä. Nahkurin kertomus häneen kohdistuneesta kirveeniskusta oli ilmeisesti totta.
Tampereen teknisen rikostutkimuskeskuksen verijälkihavainnot, laahausjälkien taltioinnit, samoin kuin traktorin lumiaurassa todetut verijäljet vastasivat Heimo Nahkurin tunnustusta.
Heimo Nahkuri kertoi mitä ilmeisemmin totta, ja toisaalta jäljet ja kertomus vahvistivat hänet tekijäksi. Kukaan muu, kuin nimenomaan tekijä, ei olisi osannut kertoa tapahtumien kulkua oikein. Jäljet ja tunnustus tukivat toisiaan.
Myöskään kukaan muu kuin teon tekijä, ei olisi voinut tietää, mihin asentoon ja kuinka vainaja oli sijoitettu kompostikasaan.
Nahkuri osasi kertoa tämän oikein.
Teknisesti ottaen asia oli tutkittu ja tapahtumien kulku oli näytetty toteen.
Puolustus kiisti tappamisen tahallisuuden, vedoten hetkelliseen mielentilan järkkymiseen. Puolustus pyysi mielentilatutkimusta, joka sitten toimitettiin.
Mielentilatutkimuksessa todettiin Heimo Nahkurilla olevan heikentynyt itsetunto, josta syystä mies oli arka, omiin oloihinsa vetäytyvä ja alistuva. Heimo Nahkurin persoonallisuus oli hauras. Kuitenkin hän oli ollut teon tehdessään täydessä ymmärryksessä.
Lisäksi tutkinnassa selvisi, että riidan aiheuttanut summa 4000 mk oli ulosmitattu Taimi Nahkurin maksamattoman ennakkoveron vuoksi, eli laiminlyönti oli hänen.
Kaikki lapset kertoivat Heimo ja Taimi Nahkurin elämäntilanteen yhtäpitävästi. Kaikki kertoivat Taimi Nahkurin väkivaltaiseksi ja riidan aloittajaksi. Isän, Heimo nahkurin, he taas kertoivat olevan alistuva, hiljainen, sisäänpäin kääntynyt, ei väkivaltainen.
Lapset eivät hyväksyneet isänsä tekoa, eivät tietenkään, mutta toisaalta ymmärsivät veriteon olevan pitkän tapahtumaketjun väistämätön räjähdys.
He kaikki olivat nähneet pommin sytytyslangan palavan tajuamatta ja uskaltamatta ajatella, mihin se voi johtaa.
Tuomio
Tuomio oli kuusi vuotta vankeutta taposta erittäin lieventävien asianhaarojen vallitessa.
Tampereen käräjäoikeus kesäisessä päätöksessään katsoi, että lieventävinä asianhaaroina oli pidettävä pitkään jatkunutta väkivaltaisuutta ja henkistä alistamista Taimi Nahkurin taholta.
Provokaationa oli pidettävä myös juuri ennen surmaamista Heimo Nahkuriin kohdistunut kirveenisku. Kuitenkin Heimo Nahkurin piti tekohetkellä ymmärtää mitkä seuraukset hänen kirveeniskuillaan tulisi olemaan.
Tahallisuutta lisäsi vielä se seikka, että kirveeniskuja oli useita pienelle alueelle osuneina, joten tekijän piti ymmärtää tekonsa lopullinen seuraus.
