Murha syntymäpäivillä
Sukulaiset olivat kerääntyneet viettämään syntymäpäiväjuhlia. Kukaan ei osannut aavistaa, millaiseen painajaiseen ne päättyisivät. Antti menetti puolison ja tuolloin vain 1-vuotias poika äidin.
JUURI ENNEN elämänsä hirveintä hetkeä Antti oli kuorimassa perunoita.
Apunaan hänellä oli puolisonsa veli. Meneillään olivat syntymäpäivät, joita vietettiin hyvässä hengessä.
– Minä lähdin vessaan, ja hän lähti siitä viereltä yhtäkkiä, Antti kertaa synkän tapahtumaketjun alkua.
Vaimon veli ei ollut Antille läheinen. Tämä oli asunut kuusi vuotta ulkomailla ja palannut vasta hiljattain Suomeen.
– Emme tienneet hänestä juuri mitään, Antti sanoo.
– Mitään riitaa ei ollut eikä mitään muitakaan merkkejä, että näin voisi käydä.
PARISKUNTA ihastui toisiinsa juhannuksena 2000 Rantarockissa. Antti oli tosin silmäillyt tulevaa puolisoaan jo sitä ennen. Tämä kulki usein Antin kotitalon ohi.
– Katselin, kun lyhyt nainen mennä viiletti siitä ohi. Hän oli pitkässä parisuhteessa toisen miehen kanssa, mutta heille tuli ero. Yhteisten tuttujen kanssa lähdimme juhannusta viettämään, ja juttu alkoi luistaa. Minä lähdin omalla kyydillä pois, mutta kysyin serkulta hänen numeronsa. Siniset silmät jäivät mieleeni.
Muutaman päivän Antti mietti ennen kuin soitti. Soiton jälkeen hän hyppäsi pyörän selkään ja lähti ”riiulle”.
– Appi katsoi, että mikä pyörä siihen ilmestyi ja kuka vinttiin meni. Siitä se yhteiselo alkoi.
Nainen opiskeli, valmistui unelma-ammattiinsa ja löysi myös alan töitä. Antti valloitti Suomea kuljetusyrittäjänä ja oli paljon poissa.
– Emme olleet naimisissa, mutta yhdessä loppuun asti. Poikakin syntyi, vaikka terveydenhoitaja oli sanonut puolisolleni, että kun olet noin pieni ja siro, ei sinusta tule äitiä millään. Niin vain poika tuli. Se oli hänelle unelma: tulla äidiksi.
Sitä unelmaa kesti vain vuoden päivät. Naisen oli tarkoitus palata piakkoin töihin äitiysvapaaltaan, kun veriteko tapahtui.
– Melkein oli jo työvaatteet katsottuna, kun hän sitten menehtyi.
– Emme olleet naimisissa, mutta yhdessä loppuun asti, Antti kertoo.
ANTTI PALAA mielessään päivään, joka muutti kaiken.
Nainen oli saunomassa päivänsankarin kanssa, kun veli tarttui fileerausveitseen.
Juhlaväelle täysin yllättäen veli ryntäsi saunaan ja alkoi lyödä siskoaan veitsellä. Hän ehti osua kymmeniä kertoja kaulaan ja ylävartaloon, ennen kuin väliin tulleet pysäyttivät hänet.
– Puolisoni oli pienikokoinen ja hento, vain 150 senttiä pitkä ja painoi 42 kiloa. Ei hän pystynyt 80-kiloiselle hyökkääjälle laittamaan vastaan. Hänet vietiin sairaalaan, mutta ei häntä enää pystytty pelastamaan, Antti toteaa.
– Poikani oli yhden vuoden ja yhden kuukauden, kun hän menetti äitinsä.
32-VUOTIAS veli sai syytteen erittäin raa’alla ja julmalla tavalla tehdystä murhasta. Sisko oli veljeään vuotta vanhempi. Oikeudenkäynnin aikana selvisi, mitä oli hirvittävän henkirikoksen taustalla.
Veli oli kärsi vaikeista mielenterveysongelmista eikä kyennyt erottamaan harhoja todesta. Hän kertoi oikeudessa nähneensä varjonaaman, joka olisi nauranut hänelle. Hän oli jupissut myös juhlista poissa olleen veljensä nimeä.
Mielentilatutkimuksen mukaan mies oli sairautensa vuoksi tekohetkellä syyntakeeton. Käräjäoikeus totesi hänen syyllistyneen ymmärrystä vailla tehtyyn murhaan ja jätti rangaistukseen tuomitsematta. Elinkautisen vankeuden sijaan veli toimitettiin pakkohoitoon. Tuomiosta ei valitettu hovioikeuteen, vaan käräjäoikeuden tuomio jäi pysyväksi.
– Kohtasin hänet oikeudessa ensimmäistä kertaa teon jälkeen. Se oli kova paikka. Minulla oli todella paha olla, Antti kertoo.
AJAN SAATOSSA Antin ajatukset ovat muuttuneet, mutta yhden asian suhteen hän on järkähtämätön.
– Kun nyt on kulunut yli 10 vuotta, ajattelen, että hän sai tekohetkellä sairauskohtauksen. Hänen sairautensa on ikään kuin lieventävä seikka, kun hän ei ymmärtänyt tekoaan. Koskaan en pysty kuitenkaan antamaan anteeksi sitä, mitä hän teki.
Pitkää päivää reissutöitä paiskineesta Antista tuli silmänräpäyksessä 1-vuotiaan pojan yksinhuoltajaisä. Poika oli ja on yhä hänen elämänsä valo. Antti kertoo tuntevansa ylpeyttä pojastaan, josta on varttunut fiksu nuorukainen. Äitinsäkin piirteitä hänessä on.
VANHEMMITEN poika on alkanut kiinnostua juuristaan.
– Hän kyselee äidistään. Minä olen ollut avoin ja kertonut rehellisesti, minkä tiedän.
Valitettavasti Antti ei ehtinyt kertoa kaikkia yksityiskohtia ensin. Poika oli itse googletellut tapausta ja päätynyt lukemaan siitä Murha.info-sivustolta.
Äidistään pojalla ei ole omia muistikuvia, mutta valokuvia on onneksi paljon.
– Olemme yhdessä pojan kanssa katselleet kuvia hänen äidistään. Sillä tavalla äiti on pojan elämässä mukana. Poika on tarkka rahojen kanssa niin kuin äitinsäkin oli. Myös toiset isovanhemmat ovat olleet koko ajan pojan elämässä mukaa. Raskastahan tämä on ollut heillekin.
HENKIRIKOKSEN uhrin omaisena Antti sai apua jo rikospaikalla. Kriisiryhmä oli vastassa, kun hän palasi pojan kanssa kotipaikkakunnalleen. Antti on alun henkisestä avusta kiitollinen.
:
:
Antti noudatti työterveyslääkärin ohjetta ja yritti hukuttaa murheensa työhön. Aikansa se toimi, kunnes tuli totaalinen stoppi.
– Painoin töitä joskus yötä päivää, enkä pysähtynyt. Viime vuonna tuntui, että tyhjenin kuin auton rengas. Jaksaminen loppui. Välillä tuntuu, ettei oikein jaksaisi nousta sängystäkään. Työintoa ja motivaatiota on, mutta jotain puuttuu, Antti pohtii.
Surmanteon yksityiskohdat eivät enää piinaa häntä niin pahoin kuin yli kymmenen vuotta sitten, mutta viime vuosi oli erityisen raskas ja se tunne on kantanut tämänkin vuoden puolelle.
Nyt potilaspapereissa lukee diagnoosi: masennus. Se on Antin mukaan perua traumaattisista tapahtumista, johon hänellä oli vain yksi lääke: työ.
ANTTI tietää, ettei suru lopu vuodessa eikä kahdessa. Reppu selässä tuntuu erityisen painavalta, kun omainen on kuollut henkirikoksen uhrina.
– Surun murtama ihminen on vuodenkin jälkeen vielä yhtä kyvytön. Kaikki eivät tokene ikinä. Välillä on tuntunut, että olen yksin tuulimyllyjä vastassa. Kaikki muuttui sillä hetkellä, kun henkirikos tapahtui. Surmantekijä saa kaikki palvelut, lääkärit ja hoitajat. Omaiset joutuvat itse hakemaan apua ja soittelemaan joka paikkaan. Katkeraa kalkkilientä tässä on joutunut juomaan.
Antti toivoo, että henkirikoksen uhrien läheisiä ei unohdettaisi, vaan 10 vuoden jälkeenkin kysyttäisiin vointia.
– Olisi hyvä, jos pidettäisiin joku miitinki sairaanhoitopuolen kanssa joka vuosi. Juotaisiin kahvit ja juteltaisiin. Jos sitten tuntuu, että ihminen pärjää, niin seuraavana vuonna ei tarvitse enää järjestää. Ihmiset ovat yksilöitä, ja jokainen henkirikos on erilainen.
RAHA ei korvaa ihmishengen menetystä eikä tuo ketään takaisin, mutta tekijän kuuluu korvata henkirikoksen uhrin läheiselle aiheuttama henkinen kärsimys.
:
:
Antti ei pelkää murhatuomion saanutta miestä, joka ohjattiin hoitoon. Hän sanoo, ettei usko tämän tekevän pahaa enää kärpäsellekään. Jonkinlainen stressi tekijästä on kuitenkin juuttunut takaraivoon.
Antti sanoo, että ne ovat rohkeita omaisia, jotka pystyvät käymään tapaamassa surmantekijöitä.
– Minä en siihen pysty enkä halua, eikä minulla ole mitään sanottavaa hänelle. Poika saa tehdä vapaasti omat ratkaisunsa, minä en ole esteenä, jos hän joskus haluaisi vaikka tavata enonsa. Poika saa olla mitä mieltä haluaa tekijästä.
Antin nimi on muutettu hänen ja pojan yksityisyyden suojelemiseksi. Lähteenä käytetty oikeuden ratkaisua ja Helsingin Sanomien, Ilta-Sanomien, Kouvolan Sanomien ja STT:n juttuja.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009569066.html
18:00
Cut. Pykälä 21
-NILS-