Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)
Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)
Surrealistinen. Sepä se. Ulvilasektorille voisi tehdä ihan uuden otsakkeen asian kunniaksi. Miten olisi Dosetti, Segzuaalinen häirintä ja Pokkuroiva Seppo Hovi. Aiheen alla voisi olla kaiken maailman tajunnanvirtaa ilman liitekohtaa mihinkään -edes aihealueeseen.
Herrasmies kulkee aina portaissa edellä. Myös yksin ollessaan.
-
annaanna
Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)
Kannatan ehdotustanne.taavetti kirjoitti:Surrealistinen. Sepä se. Ulvilasektorille voisi tehdä ihan uuden otsakkeen asian kunniaksi. Miten olisi Dosetti, Segzuaalinen häirintä ja Pokkuroiva Seppo Hovi. Aiheen alla voisi olla kaiken maailman tajunnanvirtaa ilman liitekohtaa mihinkään -edes aihealueeseen.
Asiassa pysyminen on yliarvostettua! (ja kakkelin luonteeseen sopimatonta)
Lisäksi hankkikaamme keskuuteemme musiikkiterapiaan perehtyneen henkilön terapoimaan traumojamme. Tarvetta tuntuu olevan. Ehkä hengellistäkin keskusteluapua kaivataan.
Tajunnanvirrasta ja vapaasta assosiaatiostako oli eilen kyse, kun jenkan jytkeestä mieleenmuistuneitten virsien ja sokeroiduista suista kertovan vanhan iskelmän kautta puhkesi joku jo jotakin rukouksen tapaistakin esittämään; "Anna mun kaikki kestää. Ja anna anna antaakin." Ohjelmatarjonnan monipuolisuudesta tuli mieleen linnan vuotuiset juhlat, vain yksi oli juhlista poissa, Neal Youngia siellä ei nähty tai kuultu. Mitä lienee kiireitä ollut miehellä.
Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)
Lukeeko siellä säännöissä että sanottavaansa ei saa riimittää
Siis että runollisesti tuoda sanomaansa esiin.
Muistaako annaanna simo salmisen joskus laulaneen että...porakorven annaanna ku tissiliivikuvan näytti oli siinä takapuoli väärinpäin....
Karskisti vaan kun kirosanat kaikaa
Härskisti hei ku pilalaulu raikaa
Ronskisti vaan tätä ruokotonta aikaa kun rumateko sanotaan niinkun se on
Permanto ku jukkapoikaa otti takaraivoon
Kun ensin tuli herpaa ja sitten tuli turpaan
Ja käsiäkin paleli ja harmitti
Ennenkin on laulettu ja nuotit pantu nippuun
Mut minä laulan roisit laulut ihan suoraan
Semantiikka se ei sovi muorille
Joutsenlahden Juha se passikuvan näytti siinä oli hämähäkki väärin päin
Samperi kun marraskuukin menee visaseksi
Tupakkia poltetaan ja vinoillaan
Meikäläinen kyllä tietää rasvasimmat viisut
Mä kirjotan ne muistii se yks on sitte kauhee ku iskä heitti veivin mutta maattiin vaan
Kateet sano mulle että ompas kova eukko
Kun ensin valo vilkku ja sitten meni tolkku
Ja sitten meni mukavasti muuten vaan
Kyllä oli kauhee reikä lesken akkunassa
Yks piuha oli irti se laittoi sen kiinni
Ja samalla se pilasi sen häkealibinsakin
Leski on nähnyt kerran hupullisen miehen
Siltä näky sillon ihohuokosetkin
Seppo otti mikin ja lähti sitten naisiin
Erik piti peukkua pystyssä
Samperi kun Joutsenlahti vetää kovan rallin
Niin heikommat ne pyörtyy ja kirjottelee lehtiin
Ne on musta naivia ihmisiä
Että karskisti vaan kun kirosanat kaikaa

Fool me once, shame on you, fool me twice, shame on me.
Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)
Sen arvasin, että ei löydy pro-anneliporukasta laulunlaatijaa. Pitää vaan yrittää mollata henkilöitä piikittelemällä. Minun mielestä sen joka haluaa halventaa laulujenlaatijoita, pitäisi kyetä tekemään se laulamalla, siis laulaa suohon se laulaja jonka kanssa on eri mieltä, arvokkaan perinteen edellyttämällä tavalla!
lisää vaan:
Minäki taas innostuin:
Balladi Ulvilan talosta:
Kas tuolla jossain Ulvilas on talo muistoisin,
ja mietteissään se katsoo yöhön mustaan.
Se silloin sulki kätköhönsä surman julmimman,
kun kallo Jukan halkes vihan voimaan.
On vaientunut tuskanhuudot uhrin syyttömän
ja poissa on myös musta leski surman.
Nyt talo kertoo sulle synkän tarun kauhean,
ja ymmärrät pian huokaukset sen:
Näin talo kertoo marrasyönä lasi särjettiin,
mies ryntäs kimppuun miehen sekä vaimon.
Kun taisto kohta taukosi ja petos salattiin,
niin outo tyyneys valtas Jukan vaimon.
Hän kylmin silmin kuunnellen sai kuulla syytöksen.
Sen kiisti vaimo ylpee mutruhuulin.
Hänt auttoi muuan Joutsenlahti itsepintainen:
ei pikkuäiti ole syyllinen!
Vaan kyynelittä Anneli pian kuuli tuomion
kun toinen rikos synkkä tuli ilmi.
Sai silmihinsä syystä varjon mustanpuhuvan,
kun puhkes ääneen uhrit puhtahimmat.
Nyt laulut surman syyttömän soi tuulet tuikeat
kun vaienneitten huulten salpa murtuu.
Jää taru vain sen kertoo lööpit kissankorkeat.
Ja tuhka Jukan myrskyyn taasen hukkuu.
http://www.youtube.com/watch?v=HAAPVbJnYNg
Annaanna annas jo olla,
koskapas antis on täysi nolla,
ei sua auta ilkuntasi,
aasiki on sua parempi.
Suolle siitä menköö hänki
siinon taas ykskii rautakanki
saakutin raastinrauta.
Hölökyn kölökyn nippaa nappaa,
joka laalut halluu tappaa.

tara, tää oo sulle viimeinen varoitus. Jollet lopeta jo, haemme sinut ja tulet kärsimään todella paljon .
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
-
ulkosuomalainen
- Michael Knight
- Viestit: 4021
- Liittynyt: Su Huhti 25, 2010 3:08 pm
Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)
Nyt kun tama Ulvila-keissi jatkuu taas hamaan tulevaisuuteen, koko Hake-nauhan hankkiminen (laillisesti) kiinnostaa mua uudelleen.
Naapuripalstalle en viitsi kirjautua kun vaativat yhdistykseensa liittymista ja henkilotietoja, jotta saa lukusalikortin. Ma oon nyt toistaiseksi mieluummin incognito.
Jos joku muu mua lahempana Espaa asuva nauhaton saisi sen hankittua ja toimitettua, ma mielellani korvaisin vaivan/osallistuisin talkoisiin vaikka lahettamalla riihikuivaa Suomen rahaa ruskeassa kirjekuoressa lahettajan nimeamalle bulvaanille.
Postitse tai sahkopostitse sita ei ilmeisesti saa suoraan KKO:lta tilattua. Ma en jostain syysta paase nyt sivuille edes yhteystietoja katsomaan -- paivittanevatko niita vai eivat tykkaa ulkomaisista lukijoista...
Tarjouksia YV:lla kiitos.

Nothing sways the stupid more than arguments they can't understand.
Cardinal de Retz, Memoires (1781)
When a wise man points at the moon, the imbecile examines the finger.
Confucius
Cardinal de Retz, Memoires (1781)
When a wise man points at the moon, the imbecile examines the finger.
Confucius
-
annaanna
Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)
Nyt on (yritetty) väärin ymmärtää viestiäni. Ei minulla ole mitään riimittelyä vastaan. Ajattelin vain jatkaa Taavetin viestin mieleentuomia ajatuksia. Ehkä jotkut terapoivat itseään tajunnanvirralla, toiset fiktioita kirjoittamalla... ja jotkut puhkeamalla "laulamaan".
Annijattaa pidän aivan virtuoosimaisena riimittäjänä ja osallistumistaan riimittelyn avulla keskusteluun vallan oivaltavana ja kekseliäänä osallistumistapana. Eilinen jenkka raikasi vielä tänä aamunakin!
Taran väite piikittelystä ei nyt paikkaansa pidä, enkä tykkää et ollaan tuon arvostamani pilkkalauluperinteen periaatteiden sisällä, jos liian kärkkäästi kohdistetaan humoristinen ote unohtaen ja henk.koht. vendettaan keskitytään.
Minä en haastetta voi vastaanottaa, en edes yritä riimittelyä. Ei irtoa. Tarakin niin hyvää settiä heittää tuossa varsinaisessa viisussansa. Naurettavaa olisi moinen kilpalaulanta, varsinkin kun Annijatta on aineistonsa pystynyt neutraalina pitämään.
(kultapieni Tarasemme, Sinun piikittelysi ei koskaan ole edes alkanut)

Ne tekköö jokka ossoo, ne jokkei ossoo arvosteloo

Hengellisyyttäkö kaivataan?????
Tässä eräs siionin laulu Onpa taivaassa tarjona....jne
"Onpa minfossa tarjona nikeillekin,
jotka Annua rakastavat,
pöytäkirjat ja valkeat valhehetkin
nauhat, joita he soittelevat.
Suora kaita on tie, jota astelevat
kera laulaen tosenttien
Karitsan siellä kasvoja katselevat
veriuhria syntisien."
Kodin eno suo pienille ystävilleen
isän taival kun jäänyt on taa.
Suojakilvet ja nauhurit soittimikseen,
Veriruskeat pyyhkeet he saa.
Sadut kaikki on kuitenkin totuutta vaan.
Niitä edunvalvojan kanssa he lävitse käy.
käräjill äitins kasvoja katsellessaan
valo loistaa, mi täällä ei näy.
Enon lähellä heidän hän istua suo.
Enon pöydäst he riemulla syö.
Isän kirkkaus yllensä loistetta luo.
Poissa pelko on, kuolema, yö.
Tuomioistuimen ääreltä kristallinen
totuus virtaa, ja siitä he juo.
Ilovirtensä soi ylen onnellinen;
he on päässeet suojaan enonsa luo."
Harvoin laulettu kertosäe kuuluu:
"Kyllä tallella on, kyllä tallella on,
Kyllä lapsille tallella on.
Siellä turkkusessa, kotikaupungissa
Ilo autuas lapsilla vihdoinkin on."

annaanna kirjoitti:Nyt on (yritetty) väärin ymmärtää viestiäni. Ei minulla ole mitään riimittelyä vastaan. Ajattelin vain jatkaa Taavetin viestin mieleentuomia ajatuksia. Ehkä jotkut terapoivat itseään tajunnanvirralla, toiset fiktioita kirjoittamalla... ja jotkut puhkeamalla "laulamaan".
Annijattaa pidän aivan virtuoosimaisena riimittäjänä ja osallistumistaan riimittelyn avulla keskusteluun vallan oivaltavana ja kekseliäänä osallistumistapana. Eilinen jenkka raikasi vielä tänä aamunakin!
Taran väite piikittelystä ei nyt paikkaansa pidä, enkä tykkää et ollaan tuon arvostamani pilkkalauluperinteen periaatteiden sisällä, jos liian kärkkäästi kohdistetaan humoristinen ote unohtaen ja henk.koht. vendettaan keskitytään.
Minä en haastetta voi vastaanottaa, en edes yritä riimittelyä. Ei irtoa. Tarakin niin hyvää settiä heittää tuossa varsinaisessa viisussansa. Naurettavaa olisi moinen kilpalaulanta, varsinkin kun Annijatta on aineistonsa pystynyt neutraalina pitämään.
(kultapieni Tarasemme, Sinun piikittelysi ei koskaan ole edes alkanut)
Soon muuten ievan polska, polkka vaikka teknonakin löytyy tuupista. Loituma esittää.(Tulipa tuosta mieleen lautuma hmmm)
Tässä kuitenkin vanhempi versio
http://www.youtube.com/watch?v=sx1vZJSD ... re=related
Fool me once, shame on you, fool me twice, shame on me.
-
Kuolemannaakka
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 12290
- Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm
Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)
Tarttee itsekin sitten riimitellä:
"Vanhoja poikia viiksekkäitä"-sävelellä.
Satakunnassa hiljainen torppa
siellä Jukka ja perhe viihtyneet ei,
kyllä hiljeni siin’ joka sorkka,
kun hengen tuo Jukalta vei.
Oli Jukka mennyt vierahan luo,
Annul’ tuttua tutumpi oli reissu tuo
Päätti kertoa mitä on yksin kun jää,
muttei Jukka voi ymmärtää.
Kertosäe:
Tanssittu siellä ei hopeahäitä,
kilahti päässä tuon morsion,
Sinkosi lauseita piikikkäitä,
kunnes jo tarttui käs’ puukkohon.
Viimein loppui vaimokkeen horkka,
makas sängyllä sulho verissä päin,
eikä kädessä ollut porkka,
vaan vääntynyt fiskarssi näin.
Annu siivosi jäljet ja lavasti muut
tuima katse tukki lapsien suut.
Toki tietää hän mitä on kiinni jos jää;
hyvin Annu sen ymmärtää.
Kertosäe
Satakunnassa hiljainen torppa,
sieltä poliisit mitään löytäneet ei.
Oli Juhalla huules mahorkka,
se koiralta hajuaistin vei.
Suuri Ulvila, sata on epäiltyjä vaan,
mut testaamatta ei ehkä ainuttakaan.
Näytteet kertoo sen, käteen ei mitään jää,
hyvin JJ sen ymmärtää.
Kertosäe ad nauseam

Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS
”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
www.shorturl.at/agoNS
”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)
annnaanna:
Gimme a kiss..
Do you want a hug??
puhu sinä, herttasen ällölällöä...
OMGkultapieni Tarasemme, Sinun piikittelysi ei koskaan ole edes alkanut
Gimme a kiss..
Do you want a hug??
puhu sinä, herttasen ällölällöä...
tara, tää oo sulle viimeinen varoitus. Jollet lopeta jo, haemme sinut ja tulet kärsimään todella paljon .
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)
Bravo naakka bravo Tosi hyvä twelve pointsKuolemannaakka kirjoitti:Tarttee itsekin sitten riimitellä:
"Vanhoja poikia viiksekkäitä"-sävelellä.
Satakunnassa hiljainen torppa
siellä Jukka ja perhe viihtyneet ei,
kyllä hiljeni siin’ joka sorkka,
kun hengen tuo Jukalta vei.
Oli Jukka mennyt vierahan luo,
Annul’ tuttua tutumpi oli reissu tuo
Päätti kertoa mitä on yksin kun jää,
muttei Jukka voi ymmärtää.
Kertosäe:
Tanssittu siellä ei hopeahäitä,
kilahti päässä tuon morsion,
Sinkosi lauseita piikikkäitä,
kunnes jo tarttui käs’ puukkohon.
Viimein loppui vaimokkeen horkka,
makas sängyllä sulho verissä päin,
eikä kädessä ollut porkka,
vaan vääntynyt fiskarssi näin.
Annu siivosi jäljet ja lavasti muut
tuima katse tukki lapsien suut.
Toki tietää hän mitä on kiinni jos jää;
hyvin Annu sen ymmärtää.
Kertosäe
Satakunnassa hiljainen torppa,
sieltä poliisit mitään löytäneet ei.
Oli Juhalla huules mahorkka,
se koiralta hajuaistin vei.
Suuri Ulvila, sata on epäiltyjä vaan,
mut testaamatta ei ehkä ainuttakaan.
Näytteet kertoo sen, käteen ei mitään jää,
hyvin JJ sen ymmärtää.
Kertosäe ad nauseam
Fool me once, shame on you, fool me twice, shame on me.
Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)
Arvon kaikki ansaitsevat
Minfomaailman melskeessä
vaikkei oltas yhtä mieltä
ei sais kettään tyrmätä.
Riidat poikki toive kuuluu
menkööt turhat kukkuluuruun.
Lal-la-la-la-la lal-lal-lal-lal,
lal-lal-lal-lal-laat!
Ei sais kettää nollata.
tara, tää oo sulle viimeinen varoitus. Jollet lopeta jo, haemme sinut ja tulet kärsimään todella paljon .
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)
Tara kirjoitti:Sen arvasin, että ei löydy pro-anneliporukasta laulunlaatijaa.
Nooh, älä luule ja arvuuttele.. Eiköhän täältä kynäilijöitä ja tarinan kertojia löytyne.
Itse kuiteskin, kun noita Annijatan riimityksiä katson, niin jätän kyl omasta puolestani nämä estraadit taitava(i)mmille.. Arvostan kovin tälläistä huumorimielellä tehtyä taiteellisuutta.
Joten Annijatta:

ja sama myös Kuolemannaakalle.
Mutta lisätääs Annijatallekin vähän haastetta:
Esiintyvät taiteilijat eivät perinteisesti tunnusta mitään väriä, eli tarinaa/esitystä tulee laidasta laitaan...
Käännetääs tämä asetelma ja myös niin, että annan tehtävän (leikkimielinen tilaus) jossa määrittelen kappaleen, aiheen ja kohdehenkilöt. 'Tehtäväsi' on tehdä alla olevasta kappaleesta uusi sanoitus.
Ajallisesti se sijoittuu siihen aikaan kun syyttäjä Jarmo Valkama hävittyään oikeustaistelun Hovissa 2011, 'seisoo kuopan reunalla depiksessä'. Harmittelee Juha Mannerta joka vei(voitti oikeustaistelun) Annelin.
Tarinaan pitää sisältyä kertosäkeen muodossa (vrt alkuperäinen kappale) ne JL:n kadonneet kengät jota asiaa Valkama myös harmittelee, kun niitä ei löytynyt.
Kappaleen nimi olkoon: Anneli ja Juha ja Kadonneet kengät(jonka siis Valkama kuvitteellisesti laulaa)
Alkuperäinen kappale on Hilma ja Onni (alla)
Mielellään sitten kaikki säkeistöt. ...Meen sitten turun toreille lauleskelemaan niitä...
Hilma ja Onni
Rantamalla Likolahden
Hilima Holkin kanssa kahden
yhteisestä rakkauvesta
aina haaveiltiin
Käessä pitelin Hiliman kättä
Aettaan mentiin sitten viivyttelemättä
tekohampaat samaan lasiin
yöksi laitettiin
Kunnes Hiliman vei multa Onni
Laukkanen, kylän ravattisonni
hajanaisten kenkies lotinaa
navetalta kuule nyt en
Poissa lasista on Hiliman hampaat
myöty kanat, siat, lampaat
konelypsyyn kantturat täytyi
minun totuttaa
navettaan minä mänen nytkin
rikki lypsykoneen kytkin
Miksen Hilma koskaan sua
takaisin minä saa
Miksi Hilman vei multa Onni
Laukkanen kylän ravattisonni
hajanaisten kenkies lotinaa
navetalta kuule nyt en
Kynsilakkaa oot sä lyönyt näppiin
aittas oven laitat säppiin
vällyn väliin painut kanssa
Onni Laukkasen
Kumiteräs aitan rappuun nojaan
tuskissain minä kaivan ojaa
Laukkanen ja syksy saa
mutta minä en
Koska Hilman vei multa Onni
Laukkanen kylän ravattisonni
hajanaisten kenkies lotinaa
navetalta kuule nyt en
Jätitko mut Hilma ehkä juuri siksi
etten koskaan tullut vänkäriksi
lietettä kun luukun läpi
mätit lantalaan
Nyt mä kaikkea kadun vasta
Hilma ootteloo jo Onnin lasta
kahen viikon piästä niihen
häitä tanssitaan
Kuokkavieraaks meinaan mennä minä päissään
kostan Hilmalle ja pieraisen häissään
hajanaisten kenkies lotinaa
navetalta kun kuule minä en
Ihan itekseni kuopan katolla
näin sinua muistellen
Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)
"Sen arvasin, että ei löydy pro-anneliporukasta laulunlaatijaa."
Turre, sanoin noin, koska halusin usuttaa proannelisteja runolle enkä pelkkään arvosteluun. Ja arvosteluista tyhjänpäiväiseen kinaamiseen, siitä sanan salpaamiseen. Tottakai kaikilla on sanavirrat hallussaan, ja riimikorvaa verissä, jo äidinmaidossa saatu!
Turre, sanoin noin, koska halusin usuttaa proannelisteja runolle enkä pelkkään arvosteluun. Ja arvosteluista tyhjänpäiväiseen kinaamiseen, siitä sanan salpaamiseen. Tottakai kaikilla on sanavirrat hallussaan, ja riimikorvaa verissä, jo äidinmaidossa saatu!
tara, tää oo sulle viimeinen varoitus. Jollet lopeta jo, haemme sinut ja tulet kärsimään todella paljon .
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)
Tulipa tenkka tenkka poo kun en silloin vielä keväällä 2011 ollut niin vihkiytynyt asiaan. Kaivampa ketjuista aineistoa ja käännän vähän ajatusmaailmaani.turumurre kirjoitti:Tara kirjoitti:Sen arvasin, että ei löydy pro-anneliporukasta laulunlaatijaa.
Nooh, älä luule ja arvuuttele.. Eiköhän täältä kynäilijöitä ja tarinan kertojia löytyne.
Itse kuiteskin, kun noita Annijatan riimityksiä katson, niin jätän kyl omasta puolestani nämä estraadit taitava(i)mmille.. Arvostan kovin tälläistä huumorimielellä tehtyä taiteellisuutta.
Joten Annijatta:
ja sama myös Kuolemannaakalle.
Mutta lisätääs Annijatallekin vähän haastetta:
Esiintyvät taiteilijat eivät perinteisesti tunnusta mitään väriä, eli tarinaa/esitystä tulee laidasta laitaan...
Käännetääs tämä asetelma ja myös niin, että annan tehtävän (leikkimielinen tilaus) jossa määrittelen kappaleen, aiheen ja kohdehenkilöt. 'Tehtäväsi' on tehdä alla olevasta kappaleesta uusi sanoitus.
Ajallisesti se sijoittuu siihen aikaan kun syyttäjä Jarmo Valkama hävittyään oikeustaistelun Hovissa 2011, 'seisoo kuopan reunalla depiksessä'. Harmittelee Juha Mannerta joka vei(voitti oikeustaistelun) Annelin.
Tarinaan pitää sisältyä kertosäkeen muodossa (vrt alkuperäinen kappale) ne JL:n kadonneet kengät jota asiaa Valkama myös harmittelee, kun niitä ei löytynyt.
Kappaleen nimi olkoon: Anneli ja Juha ja Kadonneet kengät(jonka siis Valkama kuvitteellisesti laulaa)
Alkuperäinen kappale on Hilma ja Onni (alla)
Mielellään sitten kaikki säkeistöt. ...Meen sitten turun toreille lauleskelemaan niitä...
Hilma ja Onni
Rantamalla Likolahden
Hilima Holkin kanssa kahden
yhteisestä rakkauvesta
aina haaveiltiin
Käessä pitelin Hiliman kättä
Aettaan mentiin sitten viivyttelemättä
tekohampaat samaan lasiin
yöksi laitettiin
Kunnes Hiliman vei multa Onni
Laukkanen, kylän ravattisonni
hajanaisten kenkies lotinaa
navetalta kuule nyt en
Poissa lasista on Hiliman hampaat
myöty kanat, siat, lampaat
konelypsyyn kantturat täytyi
minun totuttaa
navettaan minä mänen nytkin
rikki lypsykoneen kytkin
Miksen Hilma koskaan sua
takaisin minä saa
Miksi Hilman vei multa Onni
Laukkanen kylän ravattisonni
hajanaisten kenkies lotinaa
navetalta kuule nyt en
Kynsilakkaa oot sä lyönyt näppiin
aittas oven laitat säppiin
vällyn väliin painut kanssa
Onni Laukkasen
Kumiteräs aitan rappuun nojaan
tuskissain minä kaivan ojaa
Laukkanen ja syksy saa
mutta minä en
Koska Hilman vei multa Onni
Laukkanen kylän ravattisonni
hajanaisten kenkies lotinaa
navetalta kuule nyt en
Jätitko mut Hilma ehkä juuri siksi
etten koskaan tullut vänkäriksi
lietettä kun luukun läpi
mätit lantalaan
Nyt mä kaikkea kadun vasta
Hilma ootteloo jo Onnin lasta
kahen viikon piästä niihen
häitä tanssitaan
Kuokkavieraaks meinaan mennä minä päissään
kostan Hilmalle ja pieraisen häissään
hajanaisten kenkies lotinaa
navetalta kun kuule minä en
Ihan itekseni kuopan katolla
näin sinua muistellen
Kyllähän naakka varmaan nopeammin sen väsää mutta olkoonkin tämä sitten Joukahaisen ja Väinämöisen yritys laulaa toisensa suohon.
Ottaa vähän aikaa kun täytyy saada lapsenlapset pois helmoista "häiritsemästä"
Mutta saamasi pitää se on varma ku tauti.
Fool me once, shame on you, fool me twice, shame on me.