Puhun nyt täysin yleisellä tasolla, sillä en halua loukata ketään.
Vaikka olen itsekin sekä nainen, että rakastunut, on sanottava että rakastunut nainen ja naisen rakastuminen ovat kyllä suurimpia silmänkääntötemppuja ihmisen neurokemiassa. Siis ainakin omasta mielestäni. Naisilla on uskomaton kyky kiintyä (ts. rakastua) ihmisiin mitä eriskummallisimmissa tilanteissa ja sitten selittää tapahtunut itselleen niin, että sillä oli jokin tarkoitus, että siinä on jotain poikkeuksellista ja että erikoinen asetelma on todisteena poikkeuksellisuudesta, myös silloin kun asetelma on tarkoituksella luotu.
En myöskään pidä rakastumista kovin erikoisena tai harvinaisena ilmiönä. Toisin sanoen en siis usko siihen, että meitä jokaista varten olisi olemassa yksi täydellinen vastakappale, vaan pikemminkin niin, että elämäntilanteet ja muut olosuhteet muodostavat aina välillä asetelman, joka saa keskiössään olevat henkilöt kiintymään toisiinsa. Parisuhteen onnistuminen on sitten omasta mielestäni (ja kokemukseni mukaan) pitkälti kiinni siitä, miten pariskunnan osapuolet kokevat, käsittävät ja hallitsevat arjen. Näin siksi, että minusta parisuhdetta eletään arjessa, eikä esimerkiksi kirjeissä. Itse en ainakaan voisi saada parisuhteelta siltä kaipaamaani täyttymystä kirjeitse.
Näin ollen minulta löytyy todella vähän ymmärrystä sille, että joku haluaa asettaa itsensä tilanteeseen, jossa konkreettinen yhteinen elämä on mahdollista vasta sitten, kun ollaan oltu henkisesti toisiinsa sitoutuneita jo ainakin yli vuosikymmenen verran.
En itse lähettäisi koskaan elinkautis- tai muulle pitkäaikaisvangille kirjettä, sillä tiedän että niin tekemällä loisin juuri sellaiset olosuhteet, joissa minun olisi hyvin helppo kiintyä vastapuoleen hyvin voimakkaasti. Siitä taas ei olisi seurauksena muuta kuin se, että minusta tulisi osapuoli ihmissuhteessa, jota minulla ei todellakaan olisi aikaa eikä kiinnostusta ylläpitää. Koska minulla on ihan oikeita, tarpeeksi antoisia ihmissuhteita muutenkin.
En siis tarkoita tätä kritiikkinä niitä kohtaan, jotka ovat vankien kirjekavereita. Minusta se on hieno harrastus, jos sen voi pitää harrastuksen tasolla. Sitä en ymmärrä, miksi kukaan jatkaisi kirjoittelua sen jälkeen kun on huomannut jo alkavansa ihastua. Sille ei mielestäni voi olla mitään muuta syytä jännityksen hakemisen lisäksi kuin pelko siitä, ettei löytäisikään ketään tosielämästä.