Juha Joutsenlahti
Re: Juha Joutsenlahti
Sisotalo,
"Joutsenlahden asia on nyt vanhentunut."
Eihän se mitään vanhentunut ole, vaan avoinna oleva asia, joka käsitellään uudestaan käräjäoikeudessa.
" Ei häntä voi epäillä virkavirheestä."
Totta kai voi ja syytä onkin.
Rikostutkinnassa eristäminen on kaiken lähtökohta. Joutsenlahden johdolla eristys petti. Hän siis laiminlöi kaikista tärkeimmän virkavelvollisuutensa asiassa. Ilman tuota laiminlyöntiä juttu olisi tänä päivänäkin aukottomasti ratkaistavissa, jos tontti olisi ensimmäisten poliisien tultua paikalle aidattu eikä paikalla olisi tähän päivään mennessä käynyt kukaan, niin kaikki olisi tallessa. Itse kurkistaisin ensimmäisenä sinne pakastimeen.
Jos eristyksen pettäminen ei täytä virkavirheen tunnusmerkistöä, niin mikähän mahtaisi täyttää? Jos rikos on vanhentunut, niin se on silti rikos. Eihän se nyt niin voi mennä, että jos tapan jonkun ja 30 vuotta myöhemmin löytyy aukoton näyttö syyteoikeuden vanhennuttua ja joku ulkopuolinen toteaa minun syyllistyneen rikokseen, niin voin nostaa kunnianloukkauskanteen. Joku raja sentään nyt järjettömyyksissäkin.
Missä se sinun blogisi on?
Muistutan vielä, että Joutsenlahden laiminlyöntien välittömänä seurauksena pieniä lapsia raiskattiin. Näin siis mikäli Auer on syyllinen murhaan. Suomessa 20 päiväsakkoa tuollaisesta laiminlyönnistä on yleensä maksimi, tässä tapauksessa syyteoikeus on todellakin vanhentunut, ellei eristämisen pettämisestä ole prosessia vireillä. Siellähän oli kaksi erillistä asiaa, joista toinen ei ole ollut julkisuudessa.

Poistin itse....
Re: Juha Joutsenlahti
Sistalo ei vissiin oikein bonjaa juttuja. Nyt on menossa oikeuteen Joutsenlahden valitus siitä, onko virkavirkehommeli vanhentunut vai ei. Siis ainoastaan se. Ja mikäli (niinkuin uskon tapahtuvaksi) katsotaan, että suoraselkäinen poliisi Joutsenlahti on tarkoituksella ollut sekä puhelimitse että fyysisesti tavoittamattomissa, jotta asia vanhenisi, niin virkavirhesyyte jatkaa olemassaoloaan.
Uutiskynnyksenhän koko juttu loppupelissä ylitti sillä, että Joutsenlahdesta annettiin etsintäkuulutus. Se selkä, se selkä....torstaina on soitettu virkavirheasiasta ja sovittu tapaaminen seuraavan viikon keskiviikoksi. Maanantaina on haettu sairauslomaa, lähdetty kotoa, ei olla tavoitettavissa mistään mahdollisista paikoista eikä puhelimeenkaan vastata saatikka itse soiteta ja sovita kuulustelua...missä se Juhnu on luurannut?

Herrasmies kulkee aina portaissa edellä. Myös yksin ollessaan.
-
rantakoski
- Andy Sipowich NYPD
- Viestit: 1479
- Liittynyt: La Touko 12, 2012 5:39 pm
Re: Juha Joutsenlahti
Ulkosuomalainen, kyselit aiemmin että kun jotkut YLE areenan jutuista on vain Suomessa katsottavia.. Niin tiedätkö proxyn? On nettisivuja jotka tarjoavat proxy-palvelin nettiselausmahdollisuutta, mutta en taida tietää yhtäkään Suomalaista. Mutta sitten on proxy-servereitä, kaikilla suomalaisilla internet-palveluntarjoajilla ja yliopistoilla on sellaisia, vain muutaman mainitakseni. Se toimii siis siten että laitat selaimeesi asetuksiin proxy-palvelimeksi jonkun suomalaisen proxyn, ja sitten voit käyttää YLE Areenaa sillä proxyn kautta se luulee että yhteytesi tulee Suomesta. Toivottavasti tämä auttaa 
Re: Juha Joutsenlahti
Minun täytyy yhtyä nyt tähän edellisten komppaamaan linjaan:
Jos JJ:llä ei olisi ollut mitään salattavaa, niin yksinkertainen kysymykseni kuuluu:
- miksi JJ sulki KAIKKI puhelimensa pian sen jälkeen, kun hän sai tietää epäilyistä?
- lisäepäilyksen aiheuttaa se, että JJ oli saanut sopivasti selkävaivaan sairasloman, jota piti syynä vastaamattomuuteen. Tämä selkävaiva ei olisi estänyt kotipuhelimeen vastaamista, vaan päinvastoin osoittaa epäilyksen, että JJ tarkoitushakuisesti haki sairaslomaa, jonka suojassa yrittää piilotella.
- vaikka kiputila olisi estänyt liikkumisen täysin, miksi JJ ei ilmoittanut esteestä kuulusteluun poliisille/sisäiselle tarkastukselle? Poliisi EI nauti parempaa oikeussuojaa kuin muut suomen kansalaiset. Mikäli ihminen halutaan kuulusteluun, on hänen sinne tultava tai ilmoittauduttava ja kerrottava esteen syy. RASKAUTTAVAKSI asian tekee se että JJ virkansa puolesta on tiennyt lain 100%, kun taas siviilin ei välttämättä voida tajuavan seuraamuksia kuulusteluun saapumiseen jättämisestä, vaikka poliisi hänelle olisi "lukenut oikeutensa" ja hän olisi vastannut tähän myöntävästi. HUOM: myös siviili tuomitaan, ymmärsi tai ei. Mutta poliisi, joka ON LUKENUT NÄMÄ OIKEUDET uransa aikana monelle rikolliselle, niin ei yhtäkkiä muistakaan sisältöä??
Tähän esim nimim. Sisotalo voisi vastata?

Niin, lisäksi vielä osuvasti SELKÄSAIRAUS. Selkäsairaus on niitä harvoja vaivoja, joita ei välttämättä ole diagnosoitavissa millään tunnetulla kuvantamis ym. menetelmällä. Riittää, kun sanot, että selkä on kipeä, eikä maapallolta löydy ainuttakaan asiantuntijaa, joka kykenisi osoitamaan, että valehtelet. Monet selkävaivat näkyvät esim. magneetikuvissa. Laitan pääni pantiksi, että Juhan vaiva ei näy missään kuvassa.
Re: Juha Joutsenlahti
taitaa se näkyä. Huppumies -kuvassa.jmit kirjoitti: Laitan pääni pantiksi, että Juhan vaiva ei näy missään kuvassa.
Toivottavasti myös vastuunkanto tulee näkymään ja tutkinnan kiemurat selvitetään.
Re: Juha Joutsenlahti
Juuri näin. Minulle kansalaisena on ihan yksi ja sama, kuka tässä töpeksi ja mitä, mutta olisi kiva nähdä valtion ja poliisin instituutiona korjaavan omat ongelmansa ja tiedottavan avoimesti missä mokat tapahtuivat.
Kuten sanottua, JJ ei kovin vahvoilla ole pakoilunsa takia, mutta mikäli JJ on SYYTÖN, niin hänenhän ilman muuta kannattaisi nyt avautua ja kertoa järkevä perustelu sille, miksi kännykät hiljenivät ja poliisi joutui hänet etsintäkuuluttamaan normaalin protokollan puitteissa. Jos siihen liittyy se, että AA on syytön, niin jj voisi myös tuoda annelin alibin esiin. Muuten tämä näyttää pahasti siltä, että poliisiviranomainen suojelee rikollisia siinä samalla kun pakoilee itse poliisia. Ei hyvä...

Juha Joutsenlahti valittiin Porin valtuustoon. Onnittelen Juhaa. Juhasta voi tulla vielä vaikka presidentti.
Re: Juha Joutsenlahti
En oikein ymmärtänyt edellisen edellistä kirjoittajaa, kun hän sanoi, että JJ:n kannattaisi avoimesti kertoa, kun minun mielestä tässä on hyvin avoimesti kerrottu ajojahdeista ja lynkkaushaluista?! No, ei tarvinnut lynkata, kun ei päässyt ollenkaan todistamaan KKO:n, vaan joku ketkule pelasi taas lisäaikaa...
Eikös tuon ajojahdin sanota jo alkaneen siitä, kun Joutsenlahti teki omia Ulvilan surman tutkintoja saamansa vihjeen perusteella ja joutui Poliisihallituksen kurinpitomenettelyn kohteeksi? Olenkin ihmetellyt, että on tämä merkillinen murha, kun sitä ei saa tutkia. Viimeksi on ollut tietoa, että jopa itse poliisiylijohtaja on estänyt murhatutkintaa, juu, joo ja yksi poliisi olisi syyllinen, kun ei vastaa puhelimeen. Teillä on vähän nämä mittasuhteet viturallaan.
No, hienoa, että hänet valittiin - hänhän (edellisten vaalien teeman mukaan) on sisäisen turvallisuuden asiantuntija.
Ja mitä siihen alibiin tulee, niin eikö nyt millään mene älliin tuo Tannerin kämmenjälkiasia?! Ei tässä nyt mitkään JJ:t auta, jos ei järki riitä.

Alethes doksa meta logu
Re: Juha Joutsenlahti
Tässä tämä uutinen.
Onkos tämä Vuola nyt sama henkilö, joka yritti tavoittaa, ja joka olisi halunnut teljetä Joutsenlahden tyrmään työnnelläkseen tikkuja kynsien alle?Joutsenlahden toimet tutkitaan
Keskiviikko 5.5.2010 klo 09.05
Ulvilan murhan ex-tutkinnanjohtajan Juha Joutsenlahden toimintaa tutkitaan poliisihallituksessa.
Juha Joutsenlahti selvitteli murhaa oma-aloitteisesti, vaikka ei ollut enää tutkinnanjohtaja. (JOHN PALMéN)
Kurinpitomenettelyn pisti alulle Satakunnan poliisipäällikkö Timo Vuola, koska Joutsenlahti antoi lehdistölle lausuntoja Ulvilan murhaan liittyen ja jatkoi jutun tutkintaa itsenäisesti ilman tutkinnanjohtajan lupaa.
Joutsenlahti ei ole ollut mukana murhan tutkintaryhmässä kesän 2008 jälkeen.
- Se oli virheellinen menettely antaa lausuntoja jutussa, jossa hän ei ole enää tutkinnanjohtaja.
Samaan aikaan hän vielä selvitteli murhaa oma-aloitteisesti.
Vuolan mukaan Joutsenlahti antoi tutkimuksestaan jonkun paperin tutkinnanjohdolle.
Vuola pyysi Joutsenlahdelta vastineen toiminnastaan. Hän ei halua kertoa sen sisältöä, koska asia on kesken.
- Ratkaisu asiassa tehdään sitten, kun olemme saaneet poliisihallitukselta lausunnon.
Joutsenlahti voi selvitä kurinpitomenettelystä ilman mitään seuraamuksia, mutta hän voi myös saada toiminnastaan esimerkiksi huomautuksen tai varoituksen.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010050 ... 6_uu.shtml
Alethes doksa meta logu
-
jokuvaan
Re: Juha Joutsenlahti
Huooh.Sirpa kirjoitti:
- - -
..., jos ei järki riitä.![]()
Kai Tannerin kädet ja kasvot (ehkä) valokuvattiin hänen ollessaan pian Ulvilan surman jälkeen lyhyen aikaa kiinniotettuna. Tiedon lähde on Tanner tai jokin minfonikki. Onko toimenpiteestä virallista tietoa? JJ unohti antaneensa silloisena tutkinnanjohtajana luvan eräälle komisariolle mennä vähän ´juttelemaan´ Tannerin kanssa iltakymmenen jälkeen tämän selliin. Tämän lisäksi JJ kävi itse (toisen henkilön seurassa) ´jututtamassa´ Tanneria sellissä. Valtio myönsi lopulta Tannerille 11 000 €:n korvauksen perusteettomasta kiinniotosta.
(Potentiaalinen) käsien valokuvaaminen tilanteessa, jossa henkilöä on epäilty surmasta, kun surman uhrilla on ollut n. 70 pistohaavaa ja surmaajan on oletettu käyneen uhrin kanssa pitkällistä pystypainia sekä poistuneen rikotusta ikkuna-aukosta, ei ole osoitus yhdenkään ulkopuolisen sormen-, kämmenen- tai varpaanjäljen löytymisestä mistään päin surma-asuntoa (ja sen vertaamisesta kiinniotetun valokuviin
Syyttömyys todettiin melko välittömästi. Sitä ei ollut Tannerin eikä hänen asianajajansa tarpeen oikeusistuimessa millään tavoin todistaa.
Re: Juha Joutsenlahti
Juu, viisainta olisikin ottaa sormenjäljet ja vaikka varpaankuvat pidätetyn naapurilta, mutta sitten ei kyllä myöskään pystyttäisi todistamaan valitettavasti syyttömyyttä, ja vapauttamaan oikeuslaitoksen toimesta, kun tehdyt tutkinnat eivät sitoneet murhapaikalle. Miten muuten se Tannerin syyttömyys todettiin?
Muuten - ohimennen - oikeuslaitos vangitsee ja oikeuslaitos vapauttaa. Tässä tapauksessa tuo syyttömyyttä todistava aineisto on vapautusta anottaessa esitetty oikeuslaitokselle.
(Älä nyt ole tästä AA:n syyttömyysasiasta sentään niin katkera, että menet ihan älyttömyyksiin asti - se on vain yksi Anneli Auer. Huooh.)
Muuten - ohimennen - oikeuslaitos vangitsee ja oikeuslaitos vapauttaa. Tässä tapauksessa tuo syyttömyyttä todistava aineisto on vapautusta anottaessa esitetty oikeuslaitokselle.
(Älä nyt ole tästä AA:n syyttömyysasiasta sentään niin katkera, että menet ihan älyttömyyksiin asti - se on vain yksi Anneli Auer. Huooh.)
Alethes doksa meta logu
-
jokuvaan
Re: Juha Joutsenlahti
Sirpa kirjoitti:- - -
Miten muuten se Tannerin syyttömyys todettiin?
Muuten - ohimennen - oikeuslaitos vangitsee ja oikeuslaitos vapauttaa. Tässä tapauksessa tuo syyttömyyttä todistava aineisto on vapautusta anottaessa esitetty oikeuslaitokselle.
- - -
Tannerin syyttömyys todettiin dna-testin avulla; Tanner pidätettiin heinäkuussa 2007, jolloin dna-analyysin tulokset olivat käytettävissä. Vai onko muita ´poissulkevia´ vertailututkimuksia dokumentoitu - tai edes väitetty suoritetun? Miten se nyt olikaan niiden uskojen, luulojen ja kuvitelmien kanssa? "Huppumies" oli jättänyt nyppylähanskan jälkiä ovenpieliin. Auer oli ´melkoisella varmuudella´ tunnistanut Tannerin tunnistusrivistä. Voisiko Tannerin kasvojen ja kämmenten (mahdollinen) valokuvaaminen liittyä ko. seikkoihin? Alibi-lehden mukaan Tannerilla oli myös alibi surmayölle
Poliisi voi pitää epäiltyä vangittuna 1-3 vuorokautta ja vapauttaa epäillyn ilman oikeuslaitoksen päätöstä. Montako vuorokautta Tanner oli sellissä? Onko jossain dokumentti oikeuspäätöksestä, jolla hänet vapautettiin? A-studiossa Tanner ilmoitti: ´Joutsenlahti tuli kerran jopa selliini painostamaan vailla oikeuksia´. Kyseessä on vahvistamaton väite. Joutsenlahden vastine edellä mainittuun väitteeseen oli, ettei ´hänellä ollut tapana tavata epäiltyjä yksin´ ja ´ettei hän enää muista´. Eivät nuo letkautukset ainakaan juridisesti ole Tannerin väitteitä vahvempia. Oikeuslaitos jatkaa Joutsenlahden toimien tutkimista; Tanneria ei epäillä osallisuudesta Ulvilan surmaan.
Anneli Auer on tuomittu käräjäoikeudessa seitsemän vuoden vankeuteen seksuaali- ja väkivaltarikoksista, joiden väitetään linkittyvän Ulvilan surmaan. Tuomio ei ole saanut lainvoimaa, mutta toimii tavallisen kansalaisen näkökulmasta vankempana perusteena syyllisyysolettamalle kuin se, ettei ´surmapaikalta ole taltioitu riittävästi syyllisyyttä osoittavia todisteita´. Niitähän ei liiemmin myöskään etsitty - siis silloin, kun todisteita olisi (ehkä) ollut saatavilla. Käräjäoikeus tuomitsi Auerin aikanaan elinkautiseen myös surmasta, vaikka hovi tuon päätöksen kumosikin. KKO kumosi molempien oikeusasteiden tuomiot.
Auerin tapaus kuohuttaa tunteita ja herättää katkeruutta, sillä sen selvittämiseen on käytetty hirvittävä määrä rahaa, aikaa, vaivaa ja kapasiteettia suhteessa kyseisen (perhe)surman tavanomaisuuteen. Tapauksen ja siihen liittyvien ´sivupolkujen´ jatkuva uutisointi sekä vastaajan ja tämän lähipiirin poikkeukselliset ja käsittämättömät ´puolustuspuheenvuorot´ julkisuudessa pitävät huolen siitä, ettei tapaus pääse unohtumaan suurelta yleisöltä. Yleisöön vetoaminen (ilman syyttäjän mahdollisuutta esittää oma, perusteltu kantansa yleisölle) provosoi mielestäni yleisöä ottamaan laajasti kantaa.
Jos Auer tukijoukkoineen ei alun alkaen olisi ottanut mediaa ´käsikassarakseen´, ei hänen persoonaansa ja tekosiaan (tai tekemättä jättämisiään) täällä minfossakaan niin hanakasti ruodittaisi. Tutkinnan pitkittyminen (ja tuomioiden muuttuminen eri oikeusasteissa) herättää monenlaisia epäluuloja, jotka kohdistuvat myös virkavallan toimiin. Päällimmäiseksi jää usko ´50-50´-todistusaineistoon ja viranomaisten epätarkkuuteen surmapaikan tutkinnassa. Uudet todisteet (lasten kertomukset) tuskin vahvistavat vastaajan asemaa.
Surma oli yksittäinen ja oletettavilta motiiveiltaan (parisuhde-, lastenkasvatus- ja mielenterveysongelmat) tavanomainen, tekotapa oli vain poikkeuksellisen raaka ja ainakin lavastusosuus (mahdollisesti) huolella valmisteltu; kyseessä oli siis harkittu murha tai pikaistuksissa tehty tappo ja (mahdollinen) harkittu lavastus. Tapaukseen liittyy myös alaikäisiä ´tapahtumien seuraajia´ sekä syyttäjän ja KKO:n näkemyksen mukaan tapaukseen linkittyvien painostustoimien ja lsh-rikosten uhreja.
Katkeruus, joka vaivaa AA:a puolustavia KKO:n päätöksen jälkeen, on nähdäkseni Aueria epäilevien ja tapauksen tutkinnan pitkittymistä harmittelevien katkeruutta syvempää. Minfossa Auerin puolustajat takertuvat yhä epäolennaisempiin teknisiin yksityiskohtiin, joiden analysointiin heillä ei ole riittävää aineistoa eikä asiantuntemusta. Blogeissa vedotaan subjektiivisiin mielikuviin ja ´käsketään´ yleisöä pitämään AA:a syyttömänä niiden pohjalta. Käsittämätöntä on esimerkiksi se, miten puolustajat ohittavat muutaman oleellisen, AA:n syyllisyyttä indikoivan seikan: JSL:n virumisen sängyllä vähintään useiden minuuttien ajan, (vaikka todistajat olivat nähneet tämän takkahuoneessa ainoastaan lattialla), Auerin toiminnan hätäkeskuspuhelun päättymisen ja virkavallan tulon välissä (suhteessa käytettävissä olleeseen aikaan), "huppumiehen" toiminnan äänettömyyden, hätäkeskuspuhelun sekavuuden; vuoropuhelun puutteen ja äänenvoimakkuuden selittämättömät vaihtelut sekä Auerin välinpitämättömän suhtautumisen miehensä ja lastensa hätään.
Joutsenlahden toiminta tutkinnan alkuvaiheessa on ollut (mahdollisesti) puolueellista. Hän on saattanut tulla manipuloiduksi vastaajan ja/tai tämän lähipiirin taholta. Oikeuslaitos ottaa ehkä myöhemmin tähän kantaa. Joka tapauksessa surmapaikan ja sen lähialueen eristyksessä, dokumentoinnissa ja tutkinnassa on ollut selkeitä puutteita. Kaikkien lähikiinteistöjen roska-astiat olisi täytynyt tutkia läpikotaisin heti surmayönä. Se, että Auer oli ulkona viittilöimässä poliisille, vaikka hänellä oli ollut vain reilu minuutti aikaa käydä pulssinkokeilureissulla; huolehtia miehestään ja lapsistaan puheluiden välissä/jälkeen ja pestä vielä kätensä - ja vaikka lapset olivat valvomatta sisällä takaoven ollessa rikki ja kuolleen isän maatessa verisenä lattialla, indikoi mielestäni sitä, että Auerilla oli muutakin syytä olla ulkona kuin virkavallan vastaanottaminen. Todennäköisesti hän hävitti osan todistusaineistosta lähitalon roskikseen - tai omaan roskikseen niiden päällimmäisten pussien alle; niiden, jotka ainoina tutkittiin.
Re: Juha Joutsenlahti
Joo, niinhän se olikin, että kun kahteen kertaankaan testattu DNA ei sitonut Tanneria murhapaikalle - mitä muuta sitten aineistossa oli, niin sitä ei vuonna 2007 tutkinnallisista syistä julkaistu. Ja - huooh - nyt koko hovin todistusaineistokin on salaista, joka välittömästi vapautti Auerin - jo ennen päätöksen antamista. Niinhän se meni.
Ai niin - Alibi lehden mukaan (artikkeli syksyllä 2009) murhaajasta jäi runsaasti verijälkiä tekopaikalle, koska hän loukkaantui teon yhteydessä.
Juu, ja kun "Joutsenlahden toimet tutkitaan", niin väistämättä tulee myös esille, että mitä hän saamansa vihjeen perusteella onnistui omapäisesti selvittämään Ulvilan surmasta, joka todistus KKO:ssa aiheutti ajojahtia ja lynkkaustunnelmia, ja jopa vanhan "Tanneriin liittyvän virkarikosasian" käsittelyn vanhennuttamista - myös aineiston katoamispuheita - jonka esilleottoa JJ vaati, ja voitti hovissa, mutta sitten juttu palautettiinkin käräjille ja tuli erätauko.
Kylläpä olen utelias murhan motiivin ja tekijän suhteen, kun itse poliisiylijohtaja yritti estää murhatutkintaa!