Sirpa

[Sirpa]

Tuolla hiiliä kohennellessa, tuli mieleeni - niin, tosiaan mainitsit Madeleinen.

Madeleinesta tulee mieleen Amy. Amystä tulee mieleen Jenna. Jennasta tulee mieleen Teemu. Teemusta tulee mieleen Raisa. Raisasta tulee mieleen Piia. Piiasta tulee mieleen Sari. Kaikki kadonneita nuoria ja selvittämättömiä henkirikoksia.

Löytyneitä on Jenna - ja Sari - väitetty löytyneeksi ja väitetty selvitetyksi - ja on tietoa, että pokien oli tarkoitus myydä tyttö seksibisnekseen - totta puhuen, niin tai siis "oli tarkoitus myydä seksibisnekseen". Näin se oikeasti kuuluu tähän kirjoittaa.

Amy-ketjussa oli suurisuusammakoita parikin kappaletta, tai sitten toistensa alter egoja: mitä se sellainen valkoinen orjakauppa on?! Ei me ainakaan olla koskaan kuultu siitä, ei niin ikinä!

Nyt siellä on tietoa, että peitenimiperhe "los Turcu" välitti myyntiin alaikäisiä seksiorjiksi Costa del Solille. Espanjan poliisi vapautti heidät jokin aika sitten. Pidätettyjen kansallisuutta ei mainittu.

Italiassa - ja Vatikaanissa on harrastettu poliisien seksiorgioita, erään kadonneen tytön luiden sanottiin olleen mafioson haudassa - ei siitäkään enää ole puhuttu, ei tietenkään - juttu on vaiettu kuoliaaksi. Vai oliko sekin heittomerkein: "luut olivat mafioson haudassa"?! - Ja sisäpiiri puhdisti omaatuntoaan kertomalla, että muitakin nuoria on siepattu näihin orgioihin.

Jammu väitti poliisin varastaneen hänen listansa ja rahansa kassakaapista. Poliisi taas väitti Jammulla olleen lapsivankilan kalterityrmineen ja pienine vessanpönttöineen, vaan eipä ehtinyt kukaan tutkia - poltettiin vain äkkiä maantasalle, ja joku kävi kohentelemassa sitäkin hiillosta.

Nyt sitten on yksi ylitarkastaja syytteessä, ja se toinen ylitarkastaja tappanut itsensä ja kolmas ylitarkastaja on elänyt kohta kaksikymmentä vuotta pelossa. Tieto(Enatorin) johtaja katosi luonnonpuistoon sen jälkeen, kun oli laskenut vuoden 2007 vaalien äänet - ja jo ennen ääntenlaskentaakin ne olivat korruptoituneet.

Paskiaisia, vellihousuja, pelkkiä rikollisiako tämä maa kasvattaa?!

Lapsia, nuoria katoaa, kansa mellastaa ahneiden pidoissa ja virkamiehiä, poliitikkoja ei kiinnosta pätkääkään mikään muu kuin onks tukka hyvin ja näkyyks kello. Ja lisää aurinkoa, kun on muotia näyttää obamalta.

Poliisi johtaa huumekauppaa ja asekauppaa ja varmaan uraanikauppaakin, joka nyt valuu maahan, ja pilaa pohjavedet, eikä yhtään auttanut, vaikka ex-ympäristöministeri Lehtomäki koitti sitä sponssata koko suvun voimin! Nyt sitten on - perhana - menneet Patrian korruptiokaupat jäihin ja Olkiluotokin mättää, mutta kukaan ei saa selvää, että mikä siellä mättää, kun ei tarkastajat pääse sisään - jos nyt maassa enää on tarkastajia edes.

Siis nämä ovat FAKTOJA. Eivät minun keksimiä, mutta kun kerron niistä, niin käsketään lisätä lääkitystä, hankkia foliopipoa, mennä hoitoon, epäillään intiaaneja ja kanootteja.

Tämä on kuin tapahtuma vuodelta -73: ostin lähikaupasta jauhelihaa, ja kun pääsin kotiin alle kilometrin päähän, aukaisin paketin ja totesin, että liha lemusi kuin rotan raato. Palasin kauppaan, ja valitin kauppiaalle, avasin sen hänen nokkansa alla, ja ojensiin nuuhkittavaksi. Mies laittoi kädet puuskaan, ja tuhahti, että tollaseksi liha menee, kun sitä säilytetään koko päivä lämpimässä kassissa työpaikalla!

Sanoin, että ostin sen viisi minuuttia sitten. Kauppiaan ilme oli näkemisen arvoinen.

Myös tämä maa haisee kuin rotan raato - aukaisen vain paketin teidän nokkanne alle. Mutta ehkä 70-luvulla lähikauppiaat olivat tavallista fiksumpia hoksaamaan.

Ai, niin vai - kysyt: mitä kauppias hoksasi?

Hän hoksasi juuri itse kertoneensa asiakkaiden kuullen, että minkälaista jauhelihaa hän myy.

Kun etelänmaissa kuolee omainen - toinen omainen pitää kuollutta omaista kädestä kiinni ensimmäiset 24 tuntia - sanotaan, että hän saattaa sielun taivaaseen. Seuraavat 24 tuntia, kansi on kiinni, mutta omainen edelleen vieressä, kunnes vainaja saatetaan viimeiseen leposijaansa.

Meillä se omainen sujahtaa jonnekin sairaalan uumeniin, kylmään kaappiin, sitten mahdollisesti krematorioon, tai peräti sinetöityyn arkkuun, ja maahan.
'
Oletteko te aivan varmoja, että teidän omaisenne, nuorenne on siinä arkussa, ja siellä maan alla?

[taavetti]

Sipe on sipe vaikka voissa paistaisi. Antaa kaikkien kukkien kukkia vaan.

Neljä kuollut Ohiossa, yksi Helsingissä. Antaa nuoren nipan kertoa.
http://www.youtube.com/watch?v=BoA5cqDSasM

[SiSu]

On kohtuutonta, että Sirpan "kimppuun" hyökkää huomaamatta hänen totuuttaan. Mikä Sirpan totuus siis voisi olla?

Totuus voisi olla vaikkapa sellainen, että jokaisella meillä ihmisillä on:
- voimaa
- loogisuutta
- älyä (kyllä. uskon, että meillä on sitä)
- uskoa (ei uskontoa)
- onnistumisia/pettymyksiä
- empatiaa
- vihaa
- ja vaikkapa rakkaus on ruma sana niin sitäkin
- Tahtoa (huomaa iso kirjain aluksi)
- pettymyksiä
- onnistumisia
- sekoiluja
- sairauksia
- iloa
- onnistumisen kokemuksia
- yhdessäoloa
- vihaa

Näistä syistä huomaan puolustavani Sirpaa, joka tuskin on m......... ketään. Ja vaikka olisikin niin on hän huomattavasti kiehtovampi persoona kuin N.N.

[Sirpa]

Mikä on mitä? Ja mitä kenenkin pitäisi olla? Eikö se riitä, että tuolla Tahdolla ja Voimalla jokainen tekisi edes sen minkä oikeaksi kokee, eikä luikertele kenenkään selän taakse jemmaan - niin teen minäkin, niin täällä kuin siviilissäkin.

Ja tärkeää olisi että - kuten Leino runoili - se latva ja tyvi edes heiluisi samaan tahtiin.

Mä lepään sitten haudassa.

[SiSu]

Mikä on mitä? ...

Ja tärkeää olisi että - kuten Leino runoili - se latva ja tyvi edes heiluisi samaan tahtiin.

Mä lepään sitten haudassa.

Niin. Juuri tuostahan sinua kehuin.

Maailma on laidasta laitaan. Joku huomaa, joku tietää, joku koskettaa ja joka tapauksessa mikään ei muutu. Vai muuttuuko?

[Sirpa]

Kiitos jos ja kun kehuit, mutta kun ei taida ihminen ihan aina pystyä päättämään ollako tuollainen vai ollako tällainen?

Olen ikäni ja kymmenen päivää saanut kuunnella: "Älä välitä!"

Mutta lakkaako ihminen välittämästä, jos joku sanoo sille, että "älä välitä". Tai alkaako välittämään, jos sanotaan, että "välitä"!

Kuka saa meidät välittämään tai ei välittämään? Miksi?

Ai, niin - muuttuu maailma, jos keksit vastauksen tuohon

[SiSu]

Kiitos jos ja kun kehuit, mutta kun ei taida ihminen ihan aina pystyä päättämään ollako tuollainen vai ollako tällainen?

Olen ikäni ja kymmenen päivää saanut kuunnella: "Älä välitä!"
Mutta lakkaako ihminen välittämästä, jos joku sanoo sille, että "älä välitä". Tai alkaako välittämään, jos sanotaan, että "välitä"!

Kuka saa meidät välittämään tai ei välittämään? Miksi?
Ai, niin - muuttuu maailma, jos keksit vastauksen tuohon

Niin. Puolustan Sirpaa ja puolustan myös "hämärää" lauserakenetta siltä, etteikö siinä olisi totta tai ainakin totuuden ajatus.
Nyt kuitenkin aidosti kerrot, että olet joutunut kestämään kestämättömiä asioita. Sellaista mistä aidosti välität ja senhän minä kuulin. Miten on minun mahdollista kuulla?
No, samoin kuin sinä kerrot tunteilla ihmisille ja joudut puolustelemaan itseäsi... hyviä ajatuksia ja jaksamista!

PS. Elämää on. Ei kaikki ole varastettua tai valehdeltua.

[mikkopoika]

Tuntematta otsikon aihepiiriä sen tarkemmin on kuitenkin pakko kommentoida. Vajaan kolmen vuoden aikana on kirjoitettu viestejä 38 sivua, viestin lukumäärä 561 (tämän jälkeen 562), ketjua katsottu 18268 kertaa. Kaikki vain yhden nimimerkin takia. Pakko tässä Sirpassa on jotain mystistä ja legendaarista olla. En käsitä.

[SiSu]

Tuntematta otsikon aihepiiriä sen tarkemmin on kuitenkin pakko kommentoida. Vajaan kolmen vuoden aikana on kirjoitettu viestejä 38 sivua, viestin lukumäärä 561 (tämän jälkeen 562), ketjua katsottu 18268 kertaa. Kaikki vain yhden nimimerkin takia. Pakko tässä Sirpassa on jotain mystistä ja legendaarista olla. En käsitä.

Mikset käsitä? Kuinka monta katsojaa on BB:llä, kuinka moni äänestää, kuinka moni sinun lisäksi on kiinnostunut tilastoista tai niitä yleensä seuraa (+ sinulle siitä), kuka seuraa ylipäätään mitään?, mikä on tärkeää?, miksi kokoomus on kaikesta huolimatta nuorillekin The Puolue, miksi aito rehellisyys ei maita, miksi suoraan kysymykseen ei saa suoraa vastausta, miksi maailma on täynnä salaliittoteorioita? Miksi Sirpan täytyisi käyttää lääkkeitä?

Kukaan ei oikeasti kysy, että hei Sirpa miten voit?
ja mikä sai sinut aloittamaan tällaisen topic:n?

... jos joku kysyisi tällaisen kysymyksen, mitä ei varmasti tapahdu, niin saattaisi olla, että sirpa vastaisi kysymykseesi ja aivan asiallisesti.

[SiSu]

Vielä seuraajille kysymys ja vastaus:

http://www.youtube.com/watch?v=XmXmO_Gv ... re=related

Tämä ei mitenkään liity mihinkään, mutta Suuri kysymys onkin miksei?

[annaanna]

Hyvin oivallettu mikkopoika, jotakin mystistä on tässä sipessämme. Muistuu mieleen miten taannoin yksi nikki melkein järkensä menettäneen oloisena päpisi ja horisi sipen kaksoinikkeilystä sun muusta. Ei mahtunut järkeensä. Minä tykkään seurata sipen viestittelyä, ehken aina ihan niinkään sitä sisältöä, mutta monia erilaisia asioita tarkkaillen. Monista tärkeinä ja huomionarvoisina pitämistään asioista en tiedä hev*npe*settä. Sipen perspektiivit ja horisontit ovat aikapaljon omiani laajemmat, moni tulva-aita ja patovalli on sortunut ja ajatukset virtaavat vapaina.
Liiallinen analysointi tekisi lentokyvyttömäksi tämän perhomme, niin luulen, joten suhtaudun kokemuksena.

Sisun ja Sirpan kanssa olen samaa mieltä, ehkä? Välittäkää lähimmäisistänne, ympäristöstänne, omasta hyvinvoinnistanne, kansakunnan tilasta, ihmiskunnan henkisestä kehityksestä KYSYMYKSIÄ TEKEMÄLLÄ ja VASTAUKSIA ETSIMÄLLÄ. (... ja raportoikaa lopputulemista minfoon )


Ps. "Sipelle" sitten muistui mieleen juttu vuodelta -73 ;

Myös tämä maa haisee kuin rotan raato - aukaisen vain paketin teidän nokkanne alle.

- tuosta saisit Sirpa oivan allekirjoituksen itsellesi.

[annaanna]

Viestin verran vielä palaan Sirpaan.

Ilman Sirpoja minulta varmaan livahtaisi ohi tajunnan jotakin suurta ja tärkeää, kuten vaikkapa tällaiset asiat:

Ongelman ydin on tässä: tietämäni mukaan faktana planeetat asettuvat ensi talvena siten, että aurinko tulee maan ja Linnunradan keskellä olevan mustan aukon väliin.

.
Sirpa on tästä viestitellyt. En osaa arvioida onko mahdollisesti maailmanloppu nyt sitten tulossa, mutta laitan toivoni Sirpaan. Hän varmaan kertoo mikäli loppu on lähellä. Minä sillä tiedolla mitään ihmeempää tekisi, mutta voisi ainakin pakastimen syödä tyhjäksi hyvillä mielin ja polttaa kynttilävarastot loppuun.

[SiSu]

Viestin verran vielä palaan Sirpaan.

Ilman Sirpoja minulta varmaan livahtaisi ohi tajunnan jotakin suurta ja tärkeää, kuten vaikkapa tällaiset asiat:

Ongelman ydin on tässä: tietämäni mukaan faktana planeetat asettuvat ensi talvena siten, että aurinko tulee maan ja Linnunradan keskellä olevan mustan aukon väliin.

.
Sirpa on tästä viestitellyt. En osaa arvioida onko mahdollisesti maailmanloppu nyt sitten tulossa, mutta laitan toivoni Sirpaan. Hän varmaan kertoo mikäli loppu on lähellä. Minä sillä tiedolla mitään ihmeempää tekisi, mutta voisi ainakin pakastimen syödä tyhjäksi hyvillä mielin ja polttaa kynttilävarastot loppuun.

Jep. Jännää tavallaan minunkin puolestani, vaan erimielisesti sorry.

Avaruus tarkoittaa kolmiuloiteisuutta eteen taakse sivulle yläs ja alas. Tämä on helppoa. Hieman monimutkaisemmaksi asia menee, kun aika otetaan mukaan. Eli kello on nyt 0:000 ja liikun hetken sivuun.
Ei vaikeaa? Vaikeaksi asian tekee se, että (nyky)fysiikka ei tunne aikaa. Sellaista käsitystä kuin aika ei ole olemassa, vaan se on aika/avaruus. Tämäkään ei ole vaikeaa. Jos liikut kauemmaksi niin siihen kuluu aikaa. Tämä mitä itsestään selvyytenä olen kertonut muuttuukin vaikeudeksi ja mate...matiikaksi tämän jälkeen. Haluaisin ja haluan kertoa sanallisesti lisää, vaan en osaa... uskon kuitenkin, että eräänä päivänä joku sen tekee... sanallisti... siten, että kaikki ymmärtävät sen. Minäkin ymmärrän, että matematiikkaa on vaikea selittää... sanon kuitenkin sen, että olemme ihmisiä. Jotta aidosti ymmärtäisimme toisimme... siihen ei tarvita. Kuin? Mitä? en tiedä ja anteeksi.... mä muka sisu...

[Sirpa]

Totta, tiedepiireissä puhutaankin - ei maailmanlopusta - vaan uuden aika-avaruuden aukeamisesta, toisesta diemenssiosta - vai viideskö se jo oli?! Edes Ulvila-osion kirjoittajien mielikuvitus ei tähän enää riittäisi, heh.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Aika-avaruus

Onko tietoa?

Vai onko sittenkin kyseessä se viimmeinen taistelu:

Parapsykologia ja psi - hengen ja aineen viimeinen taistelu?

Kun paranormaalien ilmiöiden tutkimus runsaat sata vuotta sitten sai alkunsa, oli sen tavoitteena - kaunosieluisimpien tulkitsijoiden mukaan - saavuttaa ymmärrystä niistä tavoista, joilla ihmiset ovat yhteydessä keskenään ajan, tilan ja kuoleman asettamien rajojen yli. Alkuaikojen suuria ihmeitä olivat kriisitelepatia, kuolinvuodeilmestykset ja meedioiden välityksellä tapahtuva yhteydenpito vainajiin. Näistä ja muista paranormaaleista ilmiöistä kertyi valtavia määriä anekdotaalitapauksia - varmennettuja, huolellisesti dokumentoituja ja analysoituja tapauskuvauksia - joita parapsykologista toimintaa harjoittavien ja tukevien yhteisöjen arkistohyllyt ovat nykyisin väärällään. Viime aikoina yhä useammin toistetun hokeman mukaan parapsykologia on kuitenkin ajautunut kriisiin. Onko kriisi todellinen vai johtuuko se siitä, että tutkimus jo alun alkaen ajautui harhateille?

Tieteen tupaantulijaisissa

Miten viattomasti kaikki alkoikaan! Oli muutama meedio, oli joukko eteviä, innostuneita tiedemiehiä ja oli oletus elämän jatkumisesta kuoleman jälkeen. Keskeinen kysymys kuului: toimivatko meediot elävien ja kuolleiden välisenä yhdyssiteenä? Vuosikymmeniä kestäneen sitkeän ja ihmismielen pohjamutia raapivan uurastuksen jälkeen kävi selväksi, ettei tietoisuuden säilymistä kuolemaksi sanotun tapahtuman yli voitu ratkaista puoleen eikä toiseen meedioiden lausumien ja käyttäytymisen tarkastelulla. Tämä välitilinpäätös on syytä kirjata huolellisesti: tieteen menettelytapoihin tukeutuva tutkimus ei pystynyt sen enempää kumoamaan kuin vahvistamaankaan tietoisuuden säilymistä koskevaa oletusta. Se toi kyllä esille runsaasti mielenkiintoisia viitteitä säilymisoletuksen puolesta, mutta ongelmaksi muodostui, että monia niistä voitiin teoriassa selittää ajatuksensiirron, selvänäköisyyden ja ennaltatietämisen avulla.

Koska meediotutkimuksessa ei päästy eteenpäin, päätettiin meediotutkimus hyllyttää ja siirtää siitä versoneet korvikeilmiöt tutkittaviksi laboratorioon. Samalla psyykkinen tutkimus avioitui tieteen kanssa muuttaen nimensä parapsykologiaksi. Eipä aikaakaan, kun laboratoriossa havaittiin, että oli kuin olikin mahdollista tuottaa todisteita tutkittavien ilmiöiden olemassaolosta. Pahaksi onneksi tutkittavat ilmiöt tulivat kuitenkin esiin vain hyvin pieninä määrinä, hieman sattumanvaraisuuden yläpuolella. Modernien tilastollisten menetelmien avulla tutkijat kävivät nyt niiden kimppuun. Heillä ei ollut minkäänlaista käsitystä siitä, miten asiat saattoivat tapahtua, mutta he pystyivät todistamaan, että niin kävi. Ilmoille työnnettiin erilaisia teoreettisia malleja, mutta mikään niistä ei osoittautunut hedelmälliseksi. Vuosikymmenien saatossa tutkijat kokosivat valtavan määrän paranormaalien ilmiöiden olemassaoloon viittaavia koetuloksia: oikeita arvauksia tuli johdonmukaisesti eniten tietyissä pitkien arvaussarjojen jaksoissa, toiset tutkijat saivat parempia tuloksia kuin toiset, laboratorion ilmapiirillä oli vaikutusta, koehenkilön uskomuksilla oli vaikutusta ja niin edelleen. Tutkijat löysivät loputtomasti tosiasioita, mutta eivät kyenneet sitomaan niitä yhteen. Uudesta tieteestä tuli kokoelma tosiasioita vailla teoriaa.

Ilmiö sinänsä on kiistely siitä, mikä arvo saaduille vähäisille tuloksille pitäisi antaa. Kieltäjät ovat halunneet tarkastella tuloksia irrallaan siitä anekdotaaliaineistosta, josta tutkimus oli saanut innoituksensa, ja tulkinneet tulokset nollan arvoisiksi. Parapsykologit itse eivät ole pitäneet löydöksistään kovin suurta ääntä - silloinkaan kun joku sattuisi heitä kuuntelemaan - sillä ortodoksisen tieteen taholta tuleva arvostelu on jo pitkään ylittänyt tieteellisen seurustelun hyvät käytöstavat eikä ole kannustanut kommunikoimaan. Niinpä tutkimus, joka oli alkanut suurena unelmana ja henkeäsalpaavana seikkailuna, on tätä nykyä masentavan surullisessa tilassa. Aivan viime aikoihin asti monet tutkijat ovat pitäneet hyvin kyseenalaisena, pystyvätkö sen tästä alennustilastaan pelastamaan ne, jotka sen parissa nykyään työskentelevät. Missä vika?

Perillinen vailla perintöä

"Psyykkinen tutkimus on epäonnistunut", otsikoi erityisen kriittisenä parapsykologian tutkijana tunnettu Susan Blackmore näyttävästi jokunen vuosi sitten. Kieltäjien keskuudessa tämä uutinen otettiin huojentuneena vastaan eikä siinä oikeastaan olekaan muuta vikaa, kuin että se ei ole mikään uutinen tai oikeammin että se on uutinen väärästä asiasta. "Parapsykologian suuri virhe on ollut siinä, että se on yrittänyt ratkaista ongelmiaan, ikään kuin ne olisivat aistimaailman fysikaalisia ongelmia", ilmaisee perusasetelman Lawrence LeShan, eräs aikamme etevimpiä parapsykologeja.

Parapsykologia on nimensä mukaisesti psykologian rintaperillinen, mutta onnettomuudeksi äiti oli lapsensa itsenäistymisen kynnyksellä vielä liian nuori ohjaamaan jälkeläisensä varttumista. Kaiken lisäksi osa psykologeista oli liiaksi innostunut fysiikan puolella tapahtuvista huimista edistysaskelista ja ryhtyi rakentelemaan sielunelämän teorioita kvanttimekaniikan pohjalta. Parapsykologiankin puolella asiat alkoivat mennä peruuttamattomasti vikaan, kun myös paranormaaleja tapahtumia ryhdyttiin mallintamaan 1800-luvun fysiikan menetelmistöihin nojautuen. Koska paranormaaleja ilmiöitä piti sen koommin tutkittaman kuin aineellisen maailman ilmiöitä ikään, työntyivät "kovia tieteitä" edustavat luonnontieteilijät mukaan laboratorioihin isännän oikeudella eikä kehityksen vinosuuntaus ollut vältettävissä. Tämän onnettomuuden ilmaisi R.Tischner vuonna 1925 toteamalla: "Psyykkinen tutkimus on niitä aloja, joilla luonnontieteilijä haluaa soveltaa teorioitaan lapsekkaalla johdonmukaisuudella; ilman minkäänlaisia tietoteoreettisia tai psykologisia tunnonvaivoja hän otaksuu, että psyykkinen - joka ei sijaitse tilassa - noudattaa tilan mekaanisia lakeja, ja pystyttelee ilmavia hypoteettisia rakennelmia tätä tarkoitusta varten".

Parapsykologian eksyminen fysiikan maailmaan ja ajatus paranormaalien ilmiöiden tutkimisesta mittaamalla olivat siten varsin ymmärrettäviä aikakauden taustaa vasten katsottuna. Kun psykologiassa oli havaittu, ettei kiinnostuksen pääkohde, tietoisuus, ollut ilmaistavissa määrinä ja mittoina, sitä yksinkertaisesti lakattiin tutkimasta ja ryhdyttiin sen sijasta askartelemaan sellaisten asioiden kimpussa, joita voitiin mitata. Psykologia taantui tietoisuuden tutkimisesta refleksien tutkimiseksi. Nykyaikaisen psykologian ehkä etevin tutkija Sigmund Koch kirjoitti vuonna 1965: "Koko satavuotisen 'tieteellisen psykologian' kehityskaari voidaan nyt nähdä sarjaksi muuttuvia oppeja siitä, mitä luonnontieteissä tulisi yrittää jäljitellä - - [Tämä asennoituminen toimi] suojaavana taikakaluna, joka sai psykologin ja toivon mukaan koko maailman vakuuttumaan siitä, että hän oli tiedemies."

Laboratoriolemmen hauraudesta

Jos pidetään johdonmukaisesti kiinni siitä, että tutkimuksen kohteena olevat parapsykologiset ilmiöt ovat psykologisten ilmiöiden hauraampi, hienovaraisempi tai kätketympi jatke - kuten tulisi tehdä - ei kliinisissä laboratorio-olosuhteissa tapahtuvan tutkimuksen hullunkurisuutta ole vaikea nähdä. LeShan on tarjonnut asian ymmärtämiseksi oivan rinnastuksen, jota seuraavassa on vielä hieman koristeltu.

Olettakaamme, että psykologisen tutkimuksen puolella pantaisiin käyntiin laaja hanke, jonka tarkoituksena olisi tutkia psykologista ilmiötä nimeltä "rakastuminen". Tarjollahan olisi loputtomasti anekdotaalitapauksia, jotka lisäisivät mielenkiintoa asiaa kohtaan. Kerrottaisiin uskomattomia juttuja rakkaudesta ensi silmäyksellä, tiedettäisiin tapauksia, joissa nuorukainen on matkustanut maailman ääriin löytääkseen rakastettunsa, lehdistössä kerrottaisiin tarinaa onnettomasti rakastuneesta neitokaisesta, joka hyppää koskeen, jne. Kieltäjät - jotka eivät itse olisi koskaan rakastuneet - löytäisivät tapauksille helposti arkisia selityksiä. Rakastuminen ensi silmäyksellä olisi nousuhumalan aiheuttama maaninen reaktio, nuorukainen matkustaisi maailman ääriin paetakseen kovaa arkitodellisuutta, neitokainen hyppäisi koskeen äkillisessä mielenhäiriössä.

Mutta yhtä kaikki ilmiön tutkiminen pantaisiin vireille. Päätettäisiin, että hanke pitäisi viedä läpi tieteellisesti, so. 1800-luvulta peräisin olevaan tieteen käsitteistöön tukeutuen. Miehiä ja naisia tuotaisiin laboratorioon ja erityisen herkät laitteet mittaisivat sitä vetovoimaa tai vastenmielisyyttä, jota he tuntisivat vastakkaisen sukupuolen edustajia kohtaan. Tutkittavia esiteltäisiin toisilleen vaihtelevissa olosuhteissa kahvin, alkoholin ja rauhoitusaineiden vaikutuksen alaisena taikka ilman. Aikanaan löydettäisiin muutamia "hyviä koehenkilöitä", jotka esimerkiksi tuntisivat vetovoimaa useita vastakkaisen sukupuolen edustajia kohtaan tai herättäisivät itse kiinnostusta useissa vastakkaisen sukupuolen edustajissa.

Koska ei keksittäisi mitään tapaa anekdotaaliaineiston käsittelemiseen, se päätettäisiin hylätä epätieteellisenä ja keskittää kaikki ponnistelut laboratorioraporttien analysointiin. Niistä löytyisi niin paljon merkkejä keskinäisestä vetovoimasta, että ilmiön olemassaolosta voitaisiin vakuuttua, vaikkakin ilmiö osoittautuisi oikulliseksi ja harvinaiseksi. Kokeilijat kuluttaisivat yhä enemmän aikaa muuntelemalla laboratorio-olosuhteita ja suunnittelemalla yhä herkempiä laitteita. He yrittäisivät jatkuvasti saada aikaan "toistettavaa koetta", joka - kuten he väittäisivät - olisi "todellisen tieteen" tunnusmerkki. Tässä hypoteettisessa kokeessa koehenkilöiden tulisi laboratorio-olosuhteissa osoittaa ilmiön olemassaolo rakastumalla aina toisiinsa. Tiedemiehet tuntisivat itsensä syvästi tyytymättömiksi siksi, että olisivat epäonnistuneet sellaisen kokeen aikaansaamisessa ja jatkaisivat sitkeästi yrityksiään.

Tässä kuvitelmassa on pähkinänkuoressa koko viime vuosikymmenien parapsykologisen tutkimuksen peruspinttymä. Kun kysymyksessä on kaikille tuttu psykologian alaan kuuluva ilmiö, näkyy asetelman mielettömyys helposti. Jostakin syystä fysiikan maailmaan mieltyneet parapsykologit ja heidän takanaan häärivät kieltäjät eivät pysty sisäistämään seuraavaa yksinkertaista tosiasiaa: parapsykologisia ilmiöitä - jos niitä on olemassa - on määrä koskea samojen peruslainalaisuuksien kuin psykologisia ja niihin pitää suhtautua samanlaisella oivaltavuudella kuin psykologian ilmiöihin.

Taju hukassa?

Ensimmäisenä oivalluksen paikkana on käsittää - näin valistuneimmat parapsykologit aloittavat käännytystyönsä - ettei paranormaalien ilmiöiden ymmärtäminen ole mahdollista ilman tietoisuuden ymmärtämistä. Mitä on tietoisuus, missä se sijaitsee ja mitä lainalaisuuksia se noudattaa? Ensimmäinen mieleen tuleva ajatus, että tietoisuus sijaitsee pääkallon sisällä, "korvien välissä", voidaan osoittaa aivan liian yksinkertaiseksi esimerkiksi hypnoositutkimuksesta tutun vesilasikokeen avulla. Tajunta on pikemminkin jokin ihmistä ympäröivä, periaatteessa rajattoman kauas ulottuva kenttä kuin johonkin elimeen rajoittuva pistemäinen tietoisuuslähde. Normaalielämässä ihminen on tietoinen vain siitä kentän osasta, mihin hän samaistuu tai teknisemmällä kielellä ilmaistuna, mihin hänen "tietoisuuskohdistimensa" osoittaa - toisin sanoen ihminen on yleensä tietoinen vain minäkeskuksestaan.

Tietoisuudella on ominaisuuksia, jotka poikkeavat perinpohjin aistimaailmassa havaittavien asioiden ja esineiden ominaisuuksista. Tietoisuuden alueella ei ole esineitä eikä asioita, ainoastaan prosesseja, tapahtumia ja tapahtumasarjoja. Havainnoinnin kohteet eivät periaatteessa ole ilmaistavissa määrinä ja vain yksi henkilö voi havainnoida asioita. Suhteet pyrkivät pysymään vakioina, eivät ominaisuudet. Tilanteet eivät milloinkaan toistu, siksi niitä ei voi tarkasti ennustaa. Tutkimuksen aikana sen kohteeksi asetettu tietoisuuden ominaisuus muuttuu ratkaisevasti. Henkilöiden tai henkilön ja "asian" välinen suhde määräytyy osapuolten historian, ei ominaisuuksien, perusteella.

Entä miten paranormaali tieto tai tapahtuma siirtyy ihmisen tietoisuuteen, "yliaistisesti", aisteista riippumattomalla tavalla? Kysymyksessä on niin suuri "ihme", että monet, jotka ovat pyrkineet vakavissaan ymmärtämään paranormaaleja ilmiöitä, ovat viimeistään siinä vaiheessa pudonneet kyydistä. Mutta ihme löytyy jo lähempää. Vähintään yhtä suuri ihme on näet se, miten tavanomaisten aistiärsykkeiden aiheuttamat muutokset aivoissa muuntuvat tietoisiksi kokemuksiksi. "Jokin heräte - - vaikuttaa hermon ääriosaan käynnistäen sarjan fysikaalisia ja kemiallisia muutoksia, jotka etenevät hermoa pitkin aivosoluun; siellä tapahtuu mysteerio ja mieleen kohoaa kuva tai tunne, joka ei voi enää sisältää muistumaa siitä ärsykkeestä, joka sen sai aikaan", kirjoitti A.S.Eddington jo vuonna 1937.

Informaatiomallin mukainen luonnontieteellinen tapa käsitellä paranormaaleja ilmiöitä pohjautuu olettamukseen, että tietoisuus sijaitsee aivoissa ja kommunikoi jollakin tavalla ilman aistimien apua toisen ihmisen aivoissa sijaitsevan tietoisuuden kanssa. Mallin oletetaan esimerkiksi telepatian osalta toimivan siten, että henkilöllä A on tietoa, jonka hän muuntaa jollekin koodikielelle ja lähettää "yliaistisesti" henkilölle B, joka edelleen purkaa sen. Informaatiomalli toimii moitteettomasti tietyillä alueilla, kuten tietoliikenteessä, mutta inhimillisessä kanssakäymisessä - normaalissa tai paranormaalissa - sen rajoittuneisuus tulee helposti esille. Ajatellaanpa esimerkiksi äidin ja pikkulapsen välistä vuorovaikutusta. Lähettävätkö äiti ja lapsi toisilleen viestejä, joihin he vuorollaan reagoivat? Järjetöntä. Kysymyksessä on selvästi pikemminkin jokin jaettu kokemisen tila, jotain joka tulee ymmärrettäväksi vasta, jos äitiä ja lasta ajatellaan eräänä yhteisessä tajunnankentässä toimivana kokonaisyksikkönä.

Psykologit ja sosiologit tarjoavatkin mieluummin ns. transaktiomallia niin inhimillisen vuorovaikutuksen kuin paranormaalien ilmiöidenkin ymmärtämiseen. Transaktio määritellään hieman juhlavasti "merkitysten luomiseen osallistuvien organismien käyttäytymiseksi ja kokemisen tilaksi". "Transaktiossa kahta ihmistä ei koskaan nähdä erillisinä elementteinä, vaan heitä tarkastellaan suhteessa toisiinsa. Transaktion puitteissa saatetaan kyllä 'vaihtaa viestejä', mutta 'vaihtaminen' on suureksi osaksi keinotekoinen tapa jäsentää sitä, mitä on tapahtumassa. Sillä todellisuudessa minä en lähetä sinulle viestiä ja odota sinun vastaanottavan sen ja vastaavan siihen. Kun sinä ja minä molemminpuolisesti havainnoimme toisiamme, me molemmat samanaikaisesti annamme merkityksiä käyttäytymisellemme. Ajan edetessä me muunnamme tai vaihdamme merkityksiä." Näin määrittelevät D.R.Smith ja L.K.Williamson käsitteen transaktio kirjassaan Interpersonal Communication.

Kuka, mitä, kenelle?

Pahimpia parapsykologisen tutkimuksen kompastuskiviä ovat aina olleet kysymykset kokeiden toistettavuudesta ja koeolosuhteiden eristettävyydestä. Eräänä tieteellisen tutkimuksen perusvaatimuksenahan on, että tutkittavien ilmiöiden joukko on kyettävä eristämään kaikista muista koeympäristössä vaikuttavista tekijöistä. Vain siten voidaan saada tietoa siitä, miten tapahtumat vaikuttavat toisiinsa, ja vain siten voidaan rajata pois ympäristöstä tulevat satunnaisvirikkeet. Mutta jo sen tarkastelun pohjalta, mikä edellä on suoritettu, voidaan kysyä, ovatko parapsykologian tutkimuskohteet tällä tavoin suojattavissa häiriötekijöiltä. Miten voidaan järjestää tarvittava tekijöiden eristäminen, kun tutkitaan esimerkiksi kykyä, johon saattavat vaikuttaa jokaisen mukanaolevan henkilön mielentila ja persoonallisuus, kykyä joka saattaa kulkea seinien läpi, ikään kuin niitä ei olisikaan, kykyä joka saattaa uhmata maapallon kaareutumista, kykyä joka saattaa tuoda esiin tietoa tapahtumista, joita ei ole vielä sattunut? Miten rajataan pois asenteet, persoonallisuus ja ne mahdolliset paranormaalit kyvyt, jotka kuuluvat kokeensuorittajalle, laboratorioavustajalle, käytävällä liikkuvalle satunnaiselle ohikulkijalle tai vaikkapa jollekulle tuhansien kilometrien päässä olevalle henkilölle, joka on kiinnostunut juuri kyseisestä ongelmanasettelusta? Turvautuuko kokeensuorittaja omaan ennaltatietämiskykyynsä valitessaan juuri ne satunnaisluvut, joita koehenkilö yrittää myöhemmin arvata? Poimivatko koehenkilöt todella kohdekuvia telepatian avulla vai sanovatko tarkkailijat niin tapahtuvan, koska tarkkailijat käyttävät selvänäkökykyä määrittääkseen, mikä on oikea kortti? Kuka tekee mitä kenelle?

Samantapaiseen epämääräisyyteen törmätään myös, kun pohditaan kysymystä, miksi psi-ilmiöt tulevat tavallisissa laboratoriotutkimuksissa näkyviin vain perin heikkoina, juuri ja juuri todennettavina. Jos otetaan jälleen vertailukohta tekniikan alueelta ja rinnastetaan esimerkiksi ajatuksensiirto radiolähetykseen, niin herää kysymys, miten hyvin psi-lähettäjä ja psi-vastaanottaja hallitsevat instrumenttinsa. Eivät oikeastaan lainkaan: lähettäjä vain ponnistelee lähettääkseen sanomansa jollakin tavalla jonnekin ja vastaanottaja vain ponnistelee ottaakseen vastaan jotakin jostakin. Jos radioliikennettä hoidettaisiin samalla tavalla, lähettäjä ei valitsisi mitään lähetystaajuutta, vaan antaisi sen määräytyä sattumanvaraisesti. Vastaanottaja puolestaan tyytyisi johonkin umpimähkäisesti määräytyvään vastaanottotaajuuteen, vaikka sieltä tulisi pelkkää kohinaa. Yritä siinä sitten kommunikoida! Oikeastaan voidaan pitää suurena ihmeenä sitä, että telepatiakokeissa yleensä jotakin joskus menee perille.

Nämä kysymykset eivät ole turhia eivätkä akateemisia. Parapsykologian historiasta löytyy runsaasti esimerkkejä siitä, mitä kaikkea arvaamatonta tietoisuuden katvealueilla saattaa tapahtua. Mielenkiintoisen esimerkin tarjoaa Suomen etevimmän parapsykologin, edesmenneen Jarl Fahlerin 1950-luvulla suorittama kaukohypnoosikoe. Fahlerin tehtävänä oli yrittää noin viiden kilometrin päästä vaivuttaa kaksi hyväksi hypnotisoitavaksi tiedettyä koehenkilöä hypnoosiin "ajattelemalla". Koehenkilöt eivät tienneet yrityksestä etukäteen eikä Fahlerkaan tiennyt kokeen aloitusajankohtaa, ennen kuin siitä hänelle puhelimitse ilmoitettiin puolisen tuntia ennen aloitusta. Koe onnistui muuten erinomaisesti, paitsi että tapahtumat etenivät alusta alkaen omaa omituista aikatauluaan noudattaen. Kymmenisen minuuttia sen jälkeen kun kokeen alkamisesta oli sovittu, alkoivat koehenkilöt näet valittaa raukeuttaan ja kymmenen minuuttia ennen varsinaista sovittua aloitushetkeä he olivat jo syvässä ja rauhallisessa hypnoottisessa unessa. (Kysymyksessä oli todella hypnoositila; koehenkilöt eivät näet reagoineet muiden kuin paikalle saapuneen Fahlerin herätysyrityksiin.) Tapahtumasarjaa on vaikea selittää muuten, kuin että jotkut kokeeseen osallistuneista henkilöistä asettuivat jollakin mielen tasolla yhteyteen toistensa kanssa heti, kun järjestelykysymyksistä oli sovittu.

Fahlerin koe osoittaa, että tutkimustilanteessa ei ole helppo määrätä, mitä siinä pitäisi tapahtua ja minkä paranormaalin ilmiön siinä pitäisi olla vaikuttamassa - paranormaaleja ilmiöitä ei voi tilata. Vielä suuremmalla syyllä ei ilmeisestikään voida eristää paranormaaleihin ilmiöihin vaikuttavia muuttujia ympäristömuuttujista ja yhtä ilmeisesti on toistettavuuden vaatimus parapsykologisessa tutkimuksessa pelkkää haihattelua. Jos toistettavuus on ehdoton vaatimus, ei parapsykologian laboratoriotutkimuksissa ole selvästikään mitään mieltä. "Toistettavissa oleva koe on [parapsykologisissa tutkimuksissa] toivottava, mutta koska useimmat ilmiöt ovat spontaaneja ja säännöttömiä, kokeellinen menetelmä ei ole yleisesti sovellettavissa", vastasi C.G.Jung erään parapsykologisen aikakauslehden asiaa koskevaan tiedusteluun syksyllä 1963 ja jatkoi: "Tilastollinen menetelmä on mitä suotavin ja välttämättömin tieteellisessä tutkimuksessa, missä ja milloin sitä voidaan käyttää. Mutta tämä käy päinsä vain, kun aineisto osoittaa tiettyä säännönmukaisuutta ja verrattavuutta". Valitettavasti suuren ihmismielen tuntijan aatteellinen perintö ei näytä aina jälkipolville kelpaavan. Esimerkiksi asenneskeptikoiden syvyyspsykologinen panos paranormaalien ilmiöiden eristämisongelmaan on kakaramainen hihitys: "Kylläpä tutkittava ilmiö kummasti katoaa, kun skeptikko on paikalla".

Suolaa ja pippuria

"Televisiouutisista, hyvää iltaa! Paranormaalien ilmiöiden olemassaolo on vihdoinkin saanut tieteellisen vahvistuksen. Parapsykologi Charles Honortonin parisenkymmentä vuotta jatkuneet, ns. ganzfeld-tekniikalla toteutetut tutkimukset ovat johtaneet läpimurtoon ja asiaan aikaisemmin kriittisesti suhtautuneet epäilijätkin ovat nyt hyväksyneet näytön."

Mielenkiintoinen uutinen, mutta valitettavasti televisiouutisena toistaiseksi vielä pelkkää kuvittelua. Muutaman viime vuoden aikana on laboratoriotutkimuksissa kuitenkin tapahtunut pieni liikahdus, joka on herättänyt toiveita siitä, että "väärinkin perustein" tapahtuvan tutkimuksen tuloksista voitaisiin päästä yhteisymmärrykseen. Ja kas kummaa: viimeaikaiset tiedot maailmalta kertovat, että ganzfeld-tutkimukset olisivat ainakin tilapäisesti "pysäyttäneet skeptikot raiteillaan". Mutta ovatko kieltäjät jo innoissaan rientäneet kertomaan tämän riemastuttavan uutisen kontrollissaan oleville tiedotusvälineille? Kaksi vastausyritystä sallitaan.

Charles Honortonin soveltamat koejärjestelyperiaatteet osoittavat hänen olleen (Honorton kuoli vuonna 1992) hyvin perillä siitä, että psi on tavallaan aistien näkymätön jatke. Muutkin psi-tutkimuksen syvyyspsykologiset puolet näyttävät olleen hänelle tuttuja. Honorton esimerkiksi päätteli, että jos psyykkisiä kykyjä on olemassa, useimmilla ihmisillä niiden täytyy olla olemassa varsin heikkoina ja hukkua normaalisti aistiherätteiden alle. Antaakseen näille heikoille kyvyille paremmat mahdollisuudet tulla esiin hän sovelsi koejärjestelyissään ns. aistiriistotekniikkaa. Sen perustana on otaksuma, että psyykkisten signaalien havaitseminen käy helpommaksi, jos arkielämän äänet ja kuvat saadaan jollakin tavalla suljetuksi pois. Siinä tarkoituksessa Honorton peitti psyykkisiä viestejä vastaanottavan koehenkilön silmät pöytätennispallon puolikkailla ja esti kuuloaistimukset syöttämällä koehenkilön korviin kuulokkeiden kautta pelkkää taustakohinaa. Niin lähettävä kuin vastaanottava koehenkilö suljettiin erityisesti tutkimusta varten valmistettuun äänieristettyyn kammioon. Lähettäjänä toimi tavallisesti vastaanottajan ystävä tai sukulainen; Honorton oli siten selvillä siitäkin, että psyykkinen kontakti toimii parhaiten sellaisten ihmisten välillä, jotka ovat läheisiä toisilleen, "samalla aaltopituudella".

Yli kymmenen vuoden ajan kieltäjien leiri leimasi Honortonin tutkimuksien tulokset tavalla tai toisella virheellisiksi. Pääkriitikoksi kohosi amerikkalaisen CSICOP-kieltäjäjärjestön jäsen, psykologi Ray Hyman. Honorton kuunteli tarkkaan Hymanin esittämän kritiikin ja otti sen huomioon uusissa kokeissaan. Vuonna 1986 kohtalo johdatti miehet samaan konferenssiin ja Honorton sai houkuteltua vastustajansa aktiivisesti mukaan koesuunnitteluun - kunnioitettava saavutus, sillä nykypäivän kieltäjät yleensä karttavat tutkimuksiin osallistumista pahemmin kuin ruttoa. Hymanin mukanaolo lienee se tekijä, joka on saanut skeptikot Honortonin viimeisimpiä kokeita arvioidessaan esiintymään lähes herrasmiehen tavoin.

Tutkimuksia on aikomus jatkaa Honortonin viitoittamalla tavalla ja toistaa koesarja neljässä laboratoriossa eri puolilla maailmaa. Jos niissäkin saadaan myönteinen tulos, ovat monet skeptikot lupautuneet antautumaan. Parapsykologian historia osoittaa kuitenkin, ettei lupausta kannata ottaa kovin vakavasti. Vaikka kaikki nykyisin äänessä olevat kieltäjät taipuisivatkin, on yliopistoissa ja korkeakouluissa jo varttumassa uusi skeptikkosukupolvi, joka tuttuun tapaan tulee pitämään aiempien sukupolvien myöntymistä sinisilmäisyytenä, kritiikittömyytenä ja niin edelleen. Jos tarkkoja ollaan, eivät taipumattomat epäilijät ole nykyisestäkään kaartista sukupuuttoon kuolemassa. Esimerkiksi kelpaa Hyman itse: omien sanojensa mukaan hän ei ole valmis muuttamaan näkemyksiään, vaikka kokeen toisto onnistuisi. Hän uskoo, että ajan myötä Honortoninkin koetulosten voidaan osoittaa sisältävän piileviä virhelähteitä niin kuin aina ennenkin.

Sillä tavalla! Niin voi puhua vain aito, sokeasta epäuskosta kärsivä kieltäjä. Ja kaiku menneisyydestä vastaa suuren saksalaisen tiedemiehen Heinrich von Helmholtzin kuuluisin sanoin: "Eivät kaikkien Kuninkaallisen tiedeakatemian jäsenten todistukset eivätkä edes omien aistieni antamat todisteet saisi minua uskomaan ajatuksen siirtoa henkilöltä toiselle tunnettujen aistien ulkopuolella". Mitä hyötyä tieteellisin menetelmin tehtävistä kokeista on, jos kieltäjillä ei ole aikomustakaan hyväksyä minkäänlaisia todisteita edes sellaisista tutkimuksista, jotka läpäisevät kaikkien hyväksymät ankarimmatkin kriteerit? Skeptikkojen hunajaisissa puheissa tavan takaa toistuvat kielikuvat "äärimmäisen kiehtovista asioista" tai "äärimmäisen mielenkiintoisista, jopa mullistavista väitteistä" osoittautuvat siten tahalliseksi harhautukseksi, jonka tarkoituksena on vain ovelasti mielistellä yleistä mielipidettä ja syöttää massatiedotusvälineille mielikuvaa puolueettomasta suhtautumisesta psi-ilmiöihin.

Pilapiirros: Mies ja nainen istuvat ruokailemassa. Nainen on johdoin ja letkuin yhdistetty laitteeseen, jonka vieressä seisoo valkotakkinen tiedemies tarkkailemassa meneillään olevaa psykokineettistä koetta. Pöydällä on kaksi maustepurkkia, joista toinen, suolapurkki, kiitää näkymättömän voiman kuljettamana kohti miestä. Miehen repliikki: "En ole vieläkään vakuuttunut. Minähän pyysin pippuria."

Pila on pila, mutta se osoittaa hauskasti, minkälaisesta arvottomasta pelleilystä skeptismin harjoittamassa "pseudokritiikissä" usein on kysymys. Honortonin koesarjan jatko saattaisikin sujua esimerkiksi siten, että tutkimuksiin kutsutaan tarkkailijaksi taikuri James Randi ja - hokkus pokkus! - myönteisiä tuloksia ei enää saadakaan. Mikäli niin kuitenkin kävisi, ei uusista torjuntaverukkeista varmasti tule pulaa. "Ei voida hyväksyä, sillä koehenkilöt saattoivat kommunikoida salaa silmäripsiään räpyttelemällä." "Koejärjestelyissä on monia vakavia puutteita, sillä lähettäjä saattoi esimerkiksi toimittaa viestejä moduloimalla vaatteiden kahinan ylä-äänispektriä." "Täysin kelvoton tutkimus, sillä vastaanottajalla saattoi olla kuulokkeet peräsuoleensa kätkettynä." Varas varkaana pitää; ilmeisesti epäilijöillä itsellään on tapana harrastaa yhtenään kaikenlaista pikku vilppiä ja kanniskella kaikenlaisia esineitä kaikenlaisissa oudoissa paikoissa, sillä miten muuten he pystyisivät keksimään toinen toistaan mielikuvituksellisempia verukkeitaan? Ja jos kaikki muu pettää, on esimerkiksi nimellä "kaksoissokkomenetelmä" varustettu juonipussi vielä lähes kokonaan tyhjentämättä. Ei huolta "äärimmäisen kiehtovien asioiden" aiheuttamasta uhasta!

Teuvo E. Laitinen

Lähteitä ja kirjallisuutta:

C.G.Jung: Psychology and the Occult. Bollingen Series 1981. 167 p.
John McCrone: Roll up for the telepathy test. New Scientist 15 May 1993, pp.29-33.
Lawrence LeShan: The Science of the Paranormal. The Aquarian Press 1987. 208 p.
David H. Lund: Death and Consciousness. Ballantine 1989. 257 p.
Alan Gauld: Mediumship and Survival. Granada 1983. 287 p.
Jarl Fahler: Hypnoosi. Tammi 1968. 327 s.
Hans J. Eysenck, Carl Sargent: Selittämätön todellisuus. Karisto 1983. 185 s

http://www.pcuf.fi/~msiivola/para2000/a ... smi_2.html

[Sirpa]

Juu. Olin lämmittämässä uunia ja kohentelemassa hiillosta. Kävin kiskomassa yhtä nimimerkkiä Ulvila-osiossa tukasta (se rupesi kukkoilemaan). Sen jälkeen kävin nakkelemassa niskoja Järvenpään sarjamurhaajaketjussa. Ja mitähän vielä tein? No, taisin pistää jokusen kupin nuorin politiikkaosionkin puolella - mutta vain siksi, koska pakoilin viestiketjujen mutkissa täältä; joku sanoi, että pitäisi keksiä se ensi talven juttu.

Ai niin, jaksoitteko muuten lukea tuon edellä olevan tekstin? Minä en oikein jaksanut - tuli jotenkin hengästynyt olo jo puolivälissä, mutta tämä kohta tekstistä pisti silmään, ja sitä ei mitenkään siinä selitetty:

Ensimmäinen mieleen tuleva ajatus, että tietoisuus sijaitsee pääkallon sisällä, "korvien välissä", voidaan osoittaa aivan liian yksinkertaiseksi esimerkiksi hypnoositutkimuksesta tutun vesilasikokeen avulla.

Tiedättekö mikä tämä koe on?

Se on sellainen, että ensin ihminen vaivutetaan hypnoosin avulla uneen, sen jälkeen hänelle annetaan määräys, että hänen tuntoaistinsa siirretään vesilasiin, jonka jälkeen kyseinen vesilasi viedään toiseen huoneeseen ja suljetaan ovi.

Koehenkilölle annetaan määräys, että kun tuohon vesilasiin pistetään neulalla, niin hän ällähtää kivusta. Hypnotisoitu ei siis näe lasia, eikä siihen pistämistä.

Tieteellisin kokein on voitu osoittaa - että todella - kun lasissa olevaan veteen pistetään neulalla, niin samanaikaisesti, toisessa huoneessa oleva, hypnotisoitu koehenkilö älähtää kivusta.

Eikö olekin merkillistä, mutta näin vain on. Tämän mukaan meidän tietoisuutemme olisi aivan jotakin muuta kuin vain aivomme. Itselläni ei ole tietoa, että miten pitkälle tuon vesilasin voisi viedä, että ihminen aistisi sen - koska jonkinlaisesta aistimisesta tässä on pakko olla kuitenkin kyse.

Olen jonkin verran tutustunut näihin hypnoosikokeisiin, ja ollut itsekin koemielessä hypnotisoituna, mutta todellisuudessa ei taideta edelleenkään tietää mitä hypnoosi on. Ja omasta kokemuksesta voin kertoa, että hypnoosissa saaduilla vastauksilla on aika vähän tekemistä totuuden kanssa. Itse olin antanut hypnotisoijalle vastaukset suoraan hänen esittämiinsä kysymyksiin saman aamun uutisista - jota sitten yhdessä nauroimmekin. Tosin hetken aikaa meni, ennen kuin keksimme, että missä tuo vastausteni lähde oli. Juu, omaa kokemustani ajatellen - ei voida käyttää rikostutkinnassa.

Muistaakseni kyseinen koe oli esitelty tämän henkilön kirjassa nimeltä Et ole yksin. Kannattaa ehdottomasti lukea, jos kirja vielä jostakin löytyy - avartaa maailmaa huikeasti!

Reima Kampman saavutti 1970-luvun alkuvuosina julkisuutta hypnoosin avulla esiin ilmenneiden sivupersoonailmiöitä koskevilla tutkimuksillaan. Kampman käsitteli sivupersoonailmiötä väitöskirjaansa perustuvassa teoksessaan "Et ole yksin", joka julkaistiin vuonna 1974. Vuonna 1975 ilmestyi kirja "Kuka minä olen". Kampman julkaisi myös lukuisia tutkimuksia psykoterapiasta, hypnoosista, sosiaalipsykiatriasta ja biologisesta psykiatriasta.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Reima_Kampman

Niin, tulin vain sanomaan, että en ole unohtanut tuota edellä mainittua asiaa, ja palaan siihen vielä. Vielä sen verran, että kyse on ihmisen ihmeellisistä aivoista ja niiden toiminnasta - mitä en koskaan lakkaa ihmettelemästä, mutta harva ihminen edes tiedostaa aivojaan tärkeimpinä eliminä. Näen asian myös niin, että ei ole niinkään tärkeää tiedostaa omien aivojensa vahvuuksia kuin on tiedostaa niiden heikkoudet, jotta ei tipahda ns. ajattelun sudenkuoppiin. Itselläni meni luvattoman kauan ennen kuin hoksasin kohdan missä seuraavassa vitsissä kuului nauraa:

Mies heräsi aamulla ja meni jääkaapille, jonka oveen oli kiinnitetty lappu, jossa luki:

- Tämä ei toimi, en jaksa enää, muutan äitini luo.

Mies aukaisi jääkaapin oven, katsoi, että valo palaa, ja kokeili kaljapullon kylkeä: se oli kylmä.

Ja totesi: miten niin ei muka toimi - tämähän on ihan kunnossa!