Nimimerkit ´zem´ ja ´sisotalo´ näkyvät kokonaan unohtavan hätäpuhelunauhoitteelta välittyvän keskeisimmän havainnon:
Paikalla ei ole ketään ulkopuolista.
Epämääräiset, yksittäiset hankaus- ja tömähdysäänet sekä pari epäselvää sanaa, joiden lausujasta ei ole varmuutta (ja jotka eivät kieli tappelusta), eivät ole osoitus ulkopuolisesta ”huppumiehestä”, vaan reaaliaikaisista tai nauhoitetuista tapahtumista surmapaikalla sekä monotallenteen heikosta laadusta, josta yksittäisiä ääniä on vaikea erotella. Äänten aiheuttaja voi olla uhri, Anneli Auer tai joku perheen lapsista. ´Joo´ on sanottu kahteen kertaan lapsen äänellä. Rauhallisen toteava ´Aja´-sana kuulostaa uhrin sanomalta, ´Mite mä pääsen linjoi?´ on selkeästi AA:n esittämä kysymys. Sen spektri vastaa täysin AA:n muiden repliikkien spektrejä ja poikkeaa muiden äänessä olleiden spektreistä. Vertailukuvat postitin aiemmin tähän ketjuun.
Mitäköhän nimimerkit ´zem´ ja ´sisotalo´ uskovat uhrin takkahuoneessa tehneen? Maanneen hiljaa paikallaan kuin kylmä lahna

? Uhri viestittää joitakin selkeitä avunpyyntöjä ja toteavia lauseita, joten oletettavaa on, että hän on kyennyt vielä jossain määrin myös liikkumaan. Minkälaisia ääniä lähtee osin liikuntakyvyttömästä uhrista? Tömäyksia (mahdollisia refleksejä, yrityksiä nostaa raajoja tai hakata niillä esim. oveen tai lattiaan avunpyynnön merkiksi), raahaavia, jousimaisia ja metallisen kitkaisia ääniä (yritystä päästä eteenpäin lattialla tai ottaa tukea huonekaluista, esineistä tai ovenkahvoista). Sänky oli uhrin löytyessä hieman vinossa. Se on oletettavasti liikkunut uhrin kamppailessa hengestään. Eikö sängyn liikkumisesta lähde nimimerkkien ´zem´ ja ´sisotalo´ mielestä mitään ääntä? Se vähä, mikä takkahuoneesta kuuluu, ei voi olla tulkittavissa yksin astaloinniksi, puukotukseksi tai ”huppumiehen” epäuskottavan harvaksi loikkimiseksi. Subjektiivisia tulkintoja ei voi väittää tosiksi, jos niitä ei voi teknisesti aukottomasti todistaa. Em. nimimerkit eivät siihen pysty.
Koska takkahuoneesta ei kuulu ulkopuolisen henkilön puhetta, huokauksia, ähkäisyjä, liikkumista, lasin päällä kävelyä, ikkunasta poistumista, 70 puukoniskun vaatimia kymmeniä kertoja toistuvia mäiskintä-ääniä (ja niihin kytkeytyvää uhrin valitusta) eikä muitakaan tappelun ääniä, on syytä olettaa, ettei takkahuoneessa ole ollut muita kuin uhri ja tapporeissulla käynyt AA. Sen lisäksi, että AA on voinut hätäpuhelun aikana kulkea esteettä pesuhuoneen oven kautta (uhrin hätäpuhelun aikaisesta sijainnista ei ole varmuutta), hän on voinut kiertää lasinsirut kengillään moneen kertaan mainitsemansa arkun ja/tai takan edustan vähälasisemman alueen kautta.
”Huppumiehen” liikkeiden olisi täytynyt olla jatkuvampia ja voimakkaita, sillä hänen olisi täytynyt toimia ainoastaan takkahuoneessa, josta (oletettavasti) AA:n ääniä kantautui nauhoitteelle pariinkin otteeseen. Miksei ”huppumiehen” ääniä kuulunut lainkaan? ”Huppumies” teki AA:n ja lasten kertomusten mukaan kaksi keskeytynyttä hyökkäystä AA:a kohti, piiloutui kahteen otteeseen lapselta ja lennähti ääneti ikkunasta lapsen silmien alla. Tämän lisäksi ”huppumies” mäiski n. 70 puukoniskua, löi useita iskuja tuntemattomalla, raskaalla lyöntivälineellä, pudotti veitsen, otti mukaansa raskaan astalon ja katosi äänettömästi ulos ahtaasta ikkuna-aukosta. Hätäpuhelunauhoitteen perusteella näin ei ole voinut tapahtua.
Kun AA on poistunut puhelimesta, hän huutaa vihaisena paheksuvia sanoja, (jotka on mitä ilmeisimmin osoitettu uhrille), hän kopisee, kolisee ja ähkii. Todennäköisesti AA käy surmaamassa uhrin. Tähän johtopäätökseen tuli myös hovioikeus KKO:n peruuttamassa ensimmäisessä päätösraportissaan. Uusien todisteiden valossa oikeuden kanta hätäpuhelun raskauttavuudesta tuskin tulee muuttumaan – päinvastoin AA:n syyllisyys saattaa tulla selkeästi osoitetuksi lasten väkivallasta, uhkailusta ja etukäteisnauhoitteista kertovien kuvausten myötä; kuvausten, joiden kulku istunee hätäpuhelun äänimaailmaan ja litterointiin huomattavasti paremmin kuin aiemmat spekulatiiviset animaatiot (mitenkään niitä aliarvioimatta).
Puhelimeen palattuaan AA on hengästynyt, mutta rauhoittuu äkkiä kuvailemaan ”huppumiestä”, jonka mahdollista kohtaamista olohuoneessa tai takkahuoneen rajalla hän ei pidä minkäänlaisena uhkana vanhimmalle lapselleen - huolimatta siitä, että hän on hetkeä aiemmin tullut puukotetuksi ”huppumiehen” taholta.
Piha-alueelle ei jäänyt jatkuvia verijälkiä; ”huppumiehen” mahdollista pakoreittiä ei saatu kartoitettua. Kukaan ulkopuolinen ei havainnut alueella vierasta, tummiin pukeutunutta henkilöä, vaikka viranomaisten sireenit takuulla havahduttivat osan lähinaapureista jo muutama minuutti hätäpuhelun jälkeen. Trikoissa astalo vyöllä lenkkeilevä yöjuoksija, punainen Volvo tai Batmobiili ei tullut poliisipartiota vastaan eikä kaahannut missään lähialueella silminnäkijäkuvaustenkaan perusteella heti surman jälkeen.
Laajoista etsinnöistä ja dna-testauksista huolimatta ”huppumiehestä” ei ole saatu mitään havaintoa. Syyttävä sormi osoittaa aina vain vankemmin Aueriin. Perhesurmat ovat tavallisia; akateemiset naissurmaajat harvinaisia. Tässä voi olla kyse epätavallisesta yhdistelmästä, jonka mahdollisuutta alkututkinnassa ei osattu riittävästi epäillä. Surmapaikan eristys petti eikä surma-asuntoa inventoitu kuin osin.