Jos änkyröin tuolla Sirpa-ketjussa vapaamuotoisesti, oletan saavani siellä tekstin edes jotenkin perille - tarkoittaa: ymmärretyksi. Mutta kun siirryn vaikeampiin aiheisiin esim. tänne, on kieli ja asia jo huomattavasti vaikeampaa.
Tänään oli uutisissa tietoa, että internetin käyttö tekee lapsista aivokuolleita, ja olen hyvin pitkälti samaa mieltä, ja tuohon ongelmaan kuuluu myös kyky ymmärtää kirjoitettua kieltä: samalla kun tekniikka on maailmalla lisääntynyt - myös kapulakielen ymmärtäminen on siirtynyt vain määrättyjen piirien haltuun (uutinen edellä) - samalla on lasten opetuksen tasoa "yksinkertaistettu", ja jotta tämä lasten päiden sotkeminen toteutuisi, on vielä sotkettava opettajienkin aivot.
Eräs tuttavani, joka toimii erityisopettajana (oppilaillaan eri sairauksista johtuen oppimisongelmia) kertoi minulle, että hänen opettajauransa aikana (ei kovin montaa vuotta) on mm. kolme kertaa muutettu sitä, että miten hänen kuuluu opettaa oppilailleen kaunokirjoituskirjaimia.
Varmasti tämä muuntelu liittyy kaikkien oppilaiden opetukseen. Itsekin näin tämän viimeisen version - enkä voinut kuin hämmästellä ja kummastella: en saanut tällä viimeisellä tavalla kirjoitetusta - mikä ilmeisesti on tehty matkien tietokoneen tekstiä - mitään selvää.
Fukushima-yhtiö oikeuteen – CNN: ”USA:n sotilailla vakavia terveysongelmia”
Uusi Suomi
Luotu: 29.12.2012 11:46
Yhdysvalloissa kahdeksan merivoimien sotilasta on nostanut kanteen japanilaista energiayhtiötä, Tokyo Electric Power Companya (Tepco) vastaan. He syyttävät yhtiötä muun muassa valehtelusta Fukushiman ydinonnettomuusasiassa. Asiasta kertoo CNN.
Kanteen nostaneet sotilaat olivat niiden 5 500 merisotilaan joukossa, jotka palvelivat lentotukialus USS Ronald Reaganilla onnettomuuden aikaan.
Alus osallistui pelastus- ja avustustöihin Fukushiman onnettomuusalueella. He sairastuivat altistuttuaan säteilylle.
Asianajajan mukaan sotilaat kärsivät ”vakavista terveysongelmista”. Useimmilla on ongelmia kilpirauhasen kanssa ja yksi kärsii vertavuotavasta peräsuolesta.
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/56087- ... ysongelmia
Vähän häiritsee tämä uutinen... Eivätkö sotilaat ole olleet alueella komennettuna, ja eikö silloin "työnantaja", USA, vastaa heidän terveysoloistaan?! Ja eikö silloin syyte pitäisi koskea tahoa, joka lähetti heidät tuolle aluelle puutteellisin tiedoin? Ja vastaavasti taas työnantajan kuuluisi kritisoida tiedotusta jne. Mutta tämähän ei ole mitään uutta, että tällainen "sisäpiiri"viestitys toimii juuri näillä logiikkavirheillä.
Outoahan Fukushimassa oli se, että tuo mittava onnettomuus tapahtui lähes minuutilleen samaan aikaan, kun EU:ssa tehtiin tämä ratkaiseva integroitumis- ja meidän velkavastuuseen laittamispäätös koskien tuota Luxemburgin rahastoa, ja jos meidän on uskottava, että asia oli vain sattumaa, niin sitten Jumala jo puuttui näiden ydinsauvojen kautta maailman tilanteeseen.
Otin ylös tuonne Alppipyöräilijän ja neljän ruumiin ketjuun näitä ydinviestejä, joita löysin eräästä verkkojulkaisusta
tarkempaa ja myöhempää tarkastelua varten, ja se on nyt.
Ja kyseinen henkilö on näitä tietoja vuotanut omalla nimellään, ja otsikoinut tekstinsä näin:
CIA USA tiedotus FIN- ydintietovuodot
Herää siis kysymys FIN=Suomi, ja mikä ydintietovuoto/vuodot?! Hän selittää asian näin:
USA:ssa on pakkoraossa alettu seuraamaan Suomessa liikkuvia ennekokemattoman suuriksi ydinuhiksi nousseita IAEA:n aiemmin 66.6 vuotta salaamien super ydinsalaisuuksien tietovuotoja.
Mitä Suomessa tapahtuu on tapahtunut - Hyvänen Aika - Suomiko ennenkokematon uhka johonkin, jollekin?... Vuotanut tietoja? Miten?
Vastaus on tässä:
– Ydinvoimaloista vuotavien 15min elävien tauotta savupiippuun puhaltuvien neutronivoiden beeta miinushajoamisten kuvantamisesta. Kun pienestä Suomesta saatiin ohi sensurointien maailman mullistavat videoinnit ja ennen kaikkea myös kuvat siitä miten tavallisella kameralla kuvattunakin tuo hapen kelmeä nimenomaan monokromaattinen PINKKI valohunnut saatiin näkyviin. Tieto yksinkertaisesti kylmäsi CIA- tietovuototutkijoita! Vuosikymmenten salaukset olivat kadonneet hetkessä alan mestarien käsissä.
Ja eihän meidän nyt tarvitse tästä ymmärtää kuin sen, että jollakin kuvatulla (konkreettisesti) tavalla on nähty taivaalla jotakin erikoista väriä, sitä kutsutaan edellä PINKIKSI. Pinkki taas on eräs punaisen värisävy.
Poimin nyt muistilokerosta erään hiljattain olleen uutisen:
19.12.2012 klo 10:54 | päivitetty 19.12.2012 klo 10:54
Punainen taivaanranta ei merkitse maailmanloppua
Eri puolilla Suomea on viime päivinä ihmetelty harvinaisen voimakasta aamu- ja iltaruskoa. Punainen taivaanranta on ihastuttanut, mutta myös huolestuttanut ihmisiä.
Voimakkaasti punertava aamu- ja iltataivas on hämmästyttänyt ihmisiä viime päivinä. Ilmiöstä herännyt kysymyksiä ja dramaattisimpien mielikuvitus on lähtenyt lentoon: ei kai tämä ennusta maailmanloppua.
http://yle.fi/uutiset/punainen_taivaanr ... ua/6422682
Tämä uutinen oli poimittuna Sirpa-ketjuun. Siinä puolustellaan väriä säällä, mutta siinä mielessä selitykset ontuvat, koska - viitaten nyt erääseen viestiin ja kommentiin uutisesta - säitä on sentään aikaisemminkin ollut Suomessa. Miksi ikäihmiset ovat sitten tuon punerruksen yhdistäneet aikaisemin nähtynä sodan alkamiseen; siis mistä konkreettisesta syystä taivas on silloin vastaavalla tavalla punertunut - ei ole tietoa.
Joka tapauksessa tässä olisi todiste, että ko. henkilön viestittämisellä saattaa olla vankat perusteet, joten näin
tärkeää tietoa ei kannata oitis heittää romukoppaan.
Tosin kyseisessä verkkojulkaisussa syntyi välittömästi tietojen julkaisun jälkeen pelkoreaktioita ja salaliittoteoriapuheita, mutta kyseessä on normaali tämän päivän reaktio silloin, kun teksti ei aukea lukijalla, tai se vaikuttaa jotenkin tieteelliseltä - lukija ei ymmärrä mitä siinä sanotaan, se onkin jotakin salaliittoteoriaa. Tämän mukaan myös kaikki tieteelliset tutkimukset ovat siis osana jotakin salaliittoteoriaa.
Tämä ajattelu on todella merkillistä - yksi syy miksi väitän, että elämme todella synkää ja pimeää keskiaikaa, eikä tällaiseen olla voitu jouduttu kuin jonkin merkillisen manipuloinnin kautta: ihmiset, jotka eivät tiedä mistään mitään, eivätkä ymmärrä sen enempää asiasta, ovatkin nyt tuomareina päättämässä siitä, että mikä on totta (tärkeää tietoa) tai mikä on valetta tuon pienen järkikultansa avulla.
Ja ellei viestintuoja ymmärrä vetäytyä, he ottavat avuksi sosiaalisen paineen rääkymällä ja kutsumalla haaskalinnut saaliinjaolle, jolloin "yhteismitätöinnillä" todistetaan, että eihän tässä nyt mitään viestiä tai tietoa todellisuudessa ollutkaan.
Osin menetelmä on varmasti tässä mielettömässä maailmassa tietoisesti opetettu käyttäytymismalli, jolloin propagandan apuna voidaan käyttää mitään tietämättömiä harmaita kansan massoja - näin julkisuuteenkin vuotaneet salaisuudet saadaan "täsmäpommitettua" ennen kuin ne leviävät laajempaan tietoisuuteen, ja saattaisivat kyseenalaiseen auktoriteettien - niin päättäjien kuin poliitikkojenkin - aseman.
Tällaisen sabotointitoiminnan apuna tälläkin palstalla toimii moni kirjoittaja, ehkä sen enempää asiaa ajattelematta, ja vain yhteinen riekkuminen riittää; lopputuloksesta ja todellisen tiedon mitätöinnistä he eivät välitä, eivätkä ymmärrä siitä mitään.
Mutta tällaista toimintaa harrastetaan myös maksettuna toimintana. On tietoa mm. siitä, että Madeleinen katoamisen aikoihin kirjoittajille maksettiin jopa siitä, että he kirjoittivat Britanian vastaista, poliittista propagandaa, mistä syystä suljettiin useita keskustelupalstoja, jolloin seuraava askel kirjoittelussa oli todistaa jälleen, että mikä valta (tappajavanhemmilla) oli poliittisiin päättäjiin saada sensuuri aikaiseksi, kun heistä kirjoitettiin negatiivisia asioita. Nämä blogit ja kirjoitukset oli nimikoita tiedolla "Oikeutta Madeleinelle", ja toiminnan jäljille oli helppoa päästä tämän "korvamerkinnän" kautta. Tosin propagandan levittämiselle ei kukaan tainnut mahtaa mitään. Sitä on täällä lukemattomat Madeleine-ketjut täynnä.
Mutta takaisin tuohon ydinasiaan. Olemme siinä, että Suomesta on vuodettu jotakin supersalaisuuksia, joilla oli supersalaus, ja jotka liittyivät ydinvoimaan. Miten pitkä tuo salaus muuten olikaan?! Voiko tämä olla totta, enpä havainnut aikaisemmin: salausajaksi - mitä tosin ei kyllä tarvitse epäilläkään - on merkitty 66,6 vuotta! No, me tiedämme mihin kolme kuutosta viittaa, mutta sekin on ikään kuin kansanomainen "tulkinta", tai kuin peite, jolloin jälleen voimme sanoa, että tuo luki viittaan aivan selvään salaliittoteoriaan. Hypätään tässä tuon aiheen ylitse, koska se on selitetty linkissä (maallikkoapurin blogi), jonka laitoin tuonne huuhaa -puolelle keskusteluun koskien Iluminatia.
Seuraavaksi tekstissä on selvitys, että miten tämä PINKKI saatiin ensimmäisen kerran näkyviin, mutta ennen kaikkea selitys eräästä kuvankäsittelyohjelmasta, jolla voitiin tuo näky vuotaa ympäri internetin.
CIA alkoi vaatia k a i k k i i n tietokoneohjelmin jatkossa "pinkkisuotimet!" kuulitte tosiaan ihan oikein. Se, että Suomesta vyörytettiin satamäärin kuvia ja kuvaustekniikoita, joilla kyettiin paljastamaan USA:n ydinteollisuuden IAEA:n tarkimmin salatut tiedot säteilyn näkymisistä arki- ilmassa arkikameroiden kuvissa. poiki maailmanlaajuisen pakotuksen siihen. Että kaikissa maailman kuvankäsittelyohjelmissa n y k y ä ä n poistetaan tuo tarkoin rajattu pinkkinen kuvankorostuma!
No niin, olemme siinä, että ydinvoimaloista vuotaa jotakin sellaista mitä me emme ole tienneet, joka jopa näkyy ilmassa, mutta jonka ovat ainakin salauksen tehneet asiantuntijat tienneet. Joku on nyt vialla?!
– Suomesta vuoti tieto siitä miten maailman k a i k k i ydinvoimalat käyvät ja tuottavat pelkästään vain ja ainoastaan ydinASEteollisuuden plutoniumista kuoleman pommiainetta.
Ja tästä te pääsette eteen päin lukemaan tuota kirjoitusta:
http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php? ... &start=195
Olli H on virkaatekevä henkilö, enkä myöskään minä tässä yhteydessä mainitse hänen sukunimeään - sen saa jokainen keksiä.
Jätän teidät nyt lukemaan tuon jutun pointin ja miettimään sen moninaisia syitä ja seurauksia, ja koko tämän päivän tilannetta, mutta laitan vielä Fukushima-uutisen vuodelta 2011 - näistä voitte koota palapeliä kokoon:
Pahin edessä Japanissa: Fukushima on likainen pommi?!
16.3.2011 11:37 Veli-Pekka Kortelainen
Sain mielenkiintoista sähköpostia tutultani, joka on työskennellyt ydinalalla. Hänen arvionsa Fukushiman onnettomuudesta on paljon synkempi, kuin mitä viranomaistiedotteissa sanotaan.
Fukushiman nelosreaktorin ydinjätevarastossa on käytännössä ainakin 1000 tonnia eli miljoona kiloa plutoniumjätettä "tulessa". Mitä tämä merkitsee ja miksi?
Japanin viranomaiset ja ydinvoimayhtiöthän ovat olleet rankan arvostelun kohteena siitä, että informaatiota esim. 90-luvun ydinvoimalaongelmista ja vuoden 2007 maanjäristyksen seurauksista peiteltiin ja sievisteltiin. Näin on tuttuni mukaan nytkin.
Eilinen voimakas säteilypiikki, 400 mikrosievertiä, käytännössä altisti jo voimalan henkilökunnan säteilysairaudelle kun joutuivat työskentelemään siellä yli 2 tuntia pitempään. Säteily kävi jopa 1000 mSv:ssa, mikä virallisesti on raja, jolloin alueella ei voi enää oleskella eikä tehdä töitä.
Se, että käytetyn polttoaineen välivarastossa, jossa jo vuosikymmenen ajan vesijäähdytty plutoniumpitoinen uraaniydinjäte räjähti, on kuulemma erittäin vakavaasia. Tuollaisessa varastossa pitää olla vähintään 10m vettä uraanitankojen päällä.
STUK:in tiedottajan mukaanhan: " Ydinjätteen jäähdyttyä muutaman vuoden se on niin vaaratonta, että sen vieressä voi turvallisesti seisoa vaikka koko päivän. Mitään vaaraa ei ydinjätteestä jäähdyttyään enää ole". Mutta nyt siis tätä samaa, jo vuosikymmeniä jäähdytettyä ydinjätettä syttyi Japanissa palamaan 10 metrin syvyydessä vesijäähdytyksessä. Virallinen tieto sanoo, että jäähdytyksen pettämisen takia vedenpinta laski, jolloin sauvat paljastuivat ja syttyivät. Seurauksena on, että käytännössä Koillis-Japania ja Tokiota jo evakuoidaan vaivihkaa, ja ihmiset lähtevät kaiken varalta.
Tuttuni arvelee vallan toista selitystä palamisen syttymiselle, ja sanoo, ettei viranomaistietoon tässä asiassa kannata luottaa. Tämä liittyy kuulemma U-235 uraanin ja plutoniumim kriittisen massan sekä kriittisen säteilyn eli neutronivuon suhteeseen.
Tuoretta uraanipolttoainetta voi vielä käsitellä nappeina vaikka paljain käsin, samoin kuin ladattuja, 5 metrisiä polttoainetankoja, ennen niiden lataamista reaktoriin. Niitä voidaan kuljettaa, ja kuljetetaankin tavallisesti kuulemma rekoilla, puulaatikoissa.
Tähän liittyy kuitenkin rajoitus: kuljetuslaatikoita ei saa panna liikaa samaan kasaan, vaan korkeintaan kolme laatikkoa päällekkäin. Muuten U-235 voi alkaa aktivoitumaan, mikä voi tapahtua hetkessä. Seuraus olisi kuolettava säteilyvuo kaikkialle ympäristöön, jopa kilometrin säteelle. Vastaava kuulemma tapahtui Fukushiman käytetyn plutoniumin ja uraanin välivarastossa: Kun siihen kohdistui jo räjähtäneistä reaktorirakennuksista vuotanut, normaaliin taustasäteilytasoon noin kymmentuhatkertainen säteilyvuo. Uutisissahan on jo arveltu julkisesti sitä, minkä tuttuni tiesi jo kaksi päivää sitten, että voimalan reaktoreista ainakin yksi on vuotanut.
On kuulemma ydinalan yksi synkkä salaisuus, että vaikka varastoaltaissa olevat ydinjätteet eivät normaalisti voikaan olla kriittisessä massassa, niin jo hetkeksikin liian korkeaksi noussut ulkoinen neutronivuon eli säteilyn kasvu itsessään voi muuttaa tilanteen. Vaikkei massa ole kriittinen, säteilyn määrä voi olla. Tämä kuulemma nosti varaston jätteen fissiota, johtuen mm. Pu-239:stä.
Tällöin uraanitonnistot alkoivat ruokkia toistensa reaktiota sekundäärisäteilyillään, mikä nosti hetkessä varaston lämpötilaa. Suojavesikerros kiehahti paljastaen uraanitangot hetkissä, jolloin vioittunut jäähdytysjärjestelmä petti lopullisesti.
Tapahtuneen reaktion tehon on täytynyt olla hirveä. Jos ulkoinen säteily eli neutronivuo on tarpeeksi voimakasta, on teoriassa on kuulemma mahdollista myös se, että voisi tapahtua fissioräjähdys. Joka tapauksessa reaktio oli niin voimakas, että seudulla mitattiin jopa kaukana reaktoreista ulkona 400mSv säteilynousu.
Tuttuni väittää siis, että jätealtaassa tapahtui reaktorien kasvaneen säteilyvuon ruokkimana spontaani, voimakas fissioreaktio, ja että tämä on fakta jota maailmalle ei haluta kertoa.
Myös varsinaisen räjähdyksen vaara on teoreettisesti olemassa. Jopa vain 55 kilon uraanijätemassa sisältää tarpeeksi U-235:tä ja plutoniumia, että se riittää aikaansaamaan ydinräjähdyksen, jos siihen kohdistuu riittävän voimakas ympäristön neutronisäteilytiheys, saatika varastossa, jossa on tuhansia tonneja plutoniumpitoista jätettä, varsinkin kun vieressä on voimala, jossa kolmessa reaktorisa brakailee ja tulee voimakkaita säteilypiikkejä.
http://turjalainen.puheenvuoro.uusisuom ... inen-pommi
Ja nyt: älkää antako aivoillenne periksi; lukekaa, koittakaa ymmärtää, käyttäkää aivojanne tehokkaasti ja etsikää tarvittaessa lisää tietoa, älkää myöskään torjuko tietoa tunnetasolla.