8-vuotias kadonnut Ylöjärvellä, 21.12.2012!

Selvinneet tapaukset ja tuntemattomat löydetyt.
Tinilii
Remington Steele
Viestit: 205
Liittynyt: Ti Joulu 02, 2008 1:18 pm

Re: 8-vuotias kadonnut Ylöjärvellä, 21.12.2012!

Viesti Kirjoittaja Tinilii »

Kyllä alkaa aika olla vähissä!

Meidänkin poika on nyt 8-vuotias ja tokalla niinkuin Arttukin. Meilläkin oli eilen joulujuhla ja sinne tosiaan monet lapset menivät ihan itse. Vanhemmat sitten tulivat juhlaan omaa aikaansa ja näkivät vasta salissa istuessaan luokista tulevat lapset. Ovatko vanhemmat istuneet salissa muiden odottavien vanhempien kanssa ja huomanneet, ettei se oma olekaan joukossa?? :(

Ihan ensimmäisenä mieleeni tuli kauhukuva, joka meille sattui viime talvena lapsen alkaessa kulkemaan ensimmäisiä kertoja yksin koulumatkaa. Matkat sujuivat hyvin ja poika tuli aina suoraan kotiin, joten kerran lähdin äkkiä vastaan kun meni 15 minuuttia kauemmin. Tuon ikäiset pojat rakastavat lumikasoja ja talvella niitä on paljon, kun aurataan lumia yhteen paikkaan. Tuolloin puolessa matkassa poikani oli kiivennyt isoon lumikasaan, kenkä oli jäänyt jumiin ja oli alkanut sitä kaivaa sieltä keskeltä jääden itse jumiin hautautuessaan niskaa myöden kasaan. Tulin itse tilanteeseen, jossa koiran ulkoiluttaja oli kaivamassa poikaa pois sieltä kasasta ja oli pehmeässä lumessa vaikea liikkua hänenkin. Pojalle oli mennyt jo lunta takiin sisään ja pipo irronnut ja hänen oma liikkumisensa oli vaikeaa kun oli jähmettynyt, ei olisi päässyt pois omin avuin. Yhdessä tuumin saatiin poika pois sieltä. Ja onneksi poika oli kiljunut apua, että ohikulkija oli huomannut! Muuta lopputulosta en halua edes ajatella. Kuinka kauan menisi lapsen löytymiseen, jos ei kykene enää itse huutamaan ja lumikasoja on mielettömästi pengottavana.

Voisiko Arttu olla mennyt lumikasoihin leikkimään?
DrHouse
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 106
Liittynyt: To Syys 22, 2011 9:27 am

Re: 8-vuotias kadonnut Ylöjärvellä, 21.12.2012!

Viesti Kirjoittaja DrHouse »

Yksi alue jossa muksut yleisesti leikkii on ns. "sorikset" , vanha hiekkakuoppa joka sijaitsee jos kartalta katotte niin Heikkiläntieltä etelään, Vaasantieltä pohjoiseen, siinä keskellä on semmonen tyhjä pläntti jossa ei ole mitään.

Siinä siis on oikeastaan ainoa isompi mäki koko alueella ja hyvin suosittu pulkkailupaikka talvisin. Taimitieltä jatkuu pikku polku sorakuopan huipulle... mutta olettaisin että tuo alue on ihan ensimmäisenä haravoitu.
"Luuranko kaapissa tuo iloa ja kauhua vuosiksi eteenpäin!" , Anneli Auer
Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7233
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Re: 8-vuotias kadonnut Ylöjärvellä, 21.12.2012!

Viesti Kirjoittaja Tiina »

Ylhäällä olevien juttujen perusteella Ylöjärvi vaikuttaa joltain ghetolta. Kakarat mellastaa ja hajottaa paikkoja, niin että talotkin jää myymättä. :o
No, joka kunnassahan on näitä ongelmapentuja, mutta noiden juttujen perusteella tuonne on päässyt kerääntymään oikein kunnon keskittymä.

Toivottavasti Arttu nyt kuitenkin löytyy kunnossa, eikä ole joutunut kenenkään kauhukakararöykkiön kynsiin. Ihmetyttää vaan, että jos riitaa ei ole kotona ollut, niin miksi ihmeessä lähtisi vapaaehtoisesti pois ja vielä joulun alla. :|
LeaSommer
Jack Bauer
Viestit: 922
Liittynyt: Pe Syys 07, 2012 8:26 am

Re: 8-vuotias kadonnut Ylöjärvellä, 21.12.2012!

Viesti Kirjoittaja LeaSommer »

Spekua: Isommat pojat kiusanneet ja varastaneet kännykän. Kännykkä on nakattu metsään ja poika lähtenyt sitä sinne etsimään. Eksynyt joko tai sitten ei ole uskaltanut tulla sieltä pois, koska a) pelkää vanhempien suuttuvan kännyn katoamisesta b) pelkää isompia poikia.
Tosin eikö tuo metsä oltu jo haravoitu melko tarkkaan. Mutta niinhän se Likolampikin oli naarattu tarkasti Karoliina Kestin tapauksessa ja poliisin sanojen mukaan "Karoliina ei voi olla lammessa".
tampio
Alokas
Viestit: 5
Liittynyt: La Helmi 20, 2010 1:23 pm

Re: 8-vuotias kadonnut Ylöjärvellä, 21.12.2012!

Viesti Kirjoittaja tampio »

Jospa kyse onkin lavastuksesta. Jos poika onkin siellä, mistä nyt ei kukaan osaa etsiä, eli kotona äidin tai isän tekemän väkivallan teon uhrina.
nuusku-nella
Adrian Monk
Viestit: 2733
Liittynyt: Pe Elo 06, 2010 9:14 pm
Paikkakunta: Etelämpi suomi

Re: 8-vuotias kadonnut Ylöjärvellä, 21.12.2012!

Viesti Kirjoittaja nuusku-nella »

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012122 ... 7_uu.shtml
Poliisille tulleiden havaintojen mukaan kadonnut Arttu olisi nähty koulurakennuksessa torstai-iltana kello 20.

Perjantaina kello 13.30 kadonneen isä, poliisin tutkija sekä joukko vapaaehtoisia lähtivät tarkistamaan koulurakennuksen kellaritiloja, käytäviä ja varastohuoneita.

Koulurakennus on tyhjillään oppilaista, joiden joululoma alkoi todistusten jaon jälkeen puolilta päivin.

Vapaaehtoiset etsijät kokoontuvat Ylöjärvellä kello 14. Maastoetsintöjä jatketaan, mikäli koulurakennuksen haravointi ei tuota tulosta. Metsäkylän koulun yläpuolella on lentänyt edelleen rajavartiolaitoksen Dormier-etsintäkone, jossa on lämpötutkakamerat
Helmie
Jessica Fletcher
Viestit: 3284
Liittynyt: Ti Tammi 06, 2009 4:55 pm

Re: 8-vuotias kadonnut Ylöjärvellä, 21.12.2012!

Viesti Kirjoittaja Helmie »

Päivitetty 21.12.2012 13:29, julkaistu 21.12.2012 13:26
Vapaaehtoiset alkavat etsiä Arttua kello 14

Vapaaehtoisten etsijöiden on määrä kokoontua kello 14 Metsäkylän koululle Ylöjärvelle ja hajaantua siitä etsimään kadonnutta Arttu Ollilaa.8-vuotias poika katosi torstaina.

Vapaaehtoiset etsivät lasta koko yön. Vapaaehtoisen pelastuspalvelun Vapepan toimintaa koordinoivan SPR:n Hämeen piirin vs. valmiuspäällikkö Martti Tuimala kertoo, että Metsäkylässä oli yöllä paikalla 84 vapepalaista. Lisäksi paikalla oli runsaasti alueen asukkaita.

Perjantaina Vapepa sai poliisilta kutsun saapua paikalle vähän puolen päivän jälkeen. Vapepan käytäntö on, että vapaaehtoinen saa kutsun tekstiviestillä. Jos hän vastaa siihen myöntävästi, lupautuu etsijä samalla olemaan sovitussa paikassa tunnin kuluessa vastauksesta. Tarvittaessa voi myös ilmoittaa pääsevänsä vasta myöhemmin paikalle.

Tuimala kertoo, että Vapepa voi käyttää etsinnässä myös muita kuin koulutettuja vapaaehtoisia, jos poliisi antaa siihen luvan.

Tuimalan mukaan etsintää voidaan tehdä monella tavalla. Aluetta voidaan esimerkiksi haravoida autolla tai sitten etsintä voidaan suunnata poliisin ohjeiden mukaan tiettyihin yksittäisiin kohteisiin. Yksi vaihtoehto on haravoida maastoa laajassa rintamassa. Usein koirat ovat korvaamaton apu etsinnässä.

– Etsintätapa riippuu siitä, millainen on tehtävänanto poliisilta, Tuimala selvittää.

Hänen mukaansa maastoetsinnän kannalta olosuhteet ovat Metsäkylässä haastavat. Yöllä on esimerkiksi satanut paikoin lunta, joka on voinut peittää jäljet.

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194784 ... lo+14.html

Eli lumi on saattanut peittää niin Artun kuin vaikka yöllisten etsijöiden jäljet. :'(
Onks kellään muuten tarkkaa tietoa, että merkkaako Vapepa tai poliisi jo etsityt paikat jotenkin? Ettei turhaan kuluta aikaa etsimällä sellaisista paikoista joista on jo etsitty?
Tietysti pariin kertaan jostakin vaikeasta paikasta etsiminen voi olla hyödyllistä, aina kun ei ekalla kerralla kaikkea huomaa.


Siis HÄH, nähty klo. 20 koulurakennuksessa?! o_O
Nyt menee jo kummaksi tämä juttu.
elli72
Vic Mackey
Viestit: 1913
Liittynyt: Ti Elo 02, 2011 12:46 pm
Paikkakunta: Itä-Uusimaa

Re: 8-vuotias kadonnut Ylöjärvellä, 21.12.2012!

Viesti Kirjoittaja elli72 »

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012122 ... 7_uu.shtml

Poliisille tulleiden havaintojen mukaan kadonnut Arttu olisi nähty koulurakennuksessa torstai-iltana kello 20.

Perjantaina kello 13.30 kadonneen isä, poliisin tutkija sekä joukko vapaaehtoisia lähtivät tarkistamaan koulurakennuksen kellaritiloja, käytäviä ja varastohuoneita.

Koulurakennus on tyhjillään oppilaista, joiden joululoma alkoi todistusten jaon jälkeen puolilta päivin.

Vapaaehtoiset etsijät kokoontuvat Ylöjärvellä kello 14. Maastoetsintöjä jatketaan, mikäli koulurakennuksen haravointi ei tuota tulosta. Metsäkylän koulun yläpuolella on lentänyt edelleen rajavartiolaitoksen Dormier-etsintäkone, jossa on lämpötutkakamerat.

8-vuotias Arttu Ollila katosi torstaina Ylöjärvellä. Häntä on etsitty siitä asti poliisin ja vapaaehtoisten voimin.
Viimeksi muokannut elli72, Pe Joulu 21, 2012 1:49 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Helmie
Jessica Fletcher
Viestit: 3284
Liittynyt: Ti Tammi 06, 2009 4:55 pm

Re: 8-vuotias kadonnut Ylöjärvellä, 21.12.2012!

Viesti Kirjoittaja Helmie »

Oisko kiusaajapojat voinu teljetä Artun johonkin koulun huoneistoon/varastoon ja pöllineet kännykän?? Menis kyl aika amerikkalaisten jännäreiden sarjaan.

muoks. Kännykkä vaiennut. Sammutettu jonkun toimesta vai akku loppunut?
Päivitetty 21.12.2012 13:44, julkaistu 21.12.2012 13:42
Kadonneen Artun kännykkä on vaiennut

Ylöjärven Metsäkylässä kadonneen Arttu Ollilan matkapuhelin on vaiennut.

Vielä perjantain vastaisena yönä matkapuhelin lähetti signaalia.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Anssi Köykkä kertoi perjantaina iltapäivällä Aamulehdelle, että puhelimeen ei ole enää yön jälkeen saatu yhteyttä.

Poliisi ilmoitti aiemmin perjantaina pyrkivänsä selvittämään televalvontatietojen avulla, milloin Arttu on viimeksi käyttänyt puhelintaan ja millä suunnalla hän on liikkunut.

Metsäkylän koulun lähellä on pyörinyt perjantaina rajavartiolaitoksen etsintälentokone. Syy siihen, miksi lentokone on liikkunut juuri koulun lähellä on yksinkertainen.

– Ei ole muuta suuntaa, mistä etsiä kuin koti, koulu ja niiden väli, tutkinnanjohtaja toteaa.
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194784 ... ennut.html
Viimeksi muokannut Helmie, Pe Joulu 21, 2012 1:50 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Mat-Lock
Jack Bauer
Viestit: 927
Liittynyt: La Syys 20, 2008 11:15 am

Re: 8-vuotias kadonnut Ylöjärvellä, 21.12.2012!

Viesti Kirjoittaja Mat-Lock »

Helmie kirjoitti:Oisko kiusaajapojat voinu teljetä Artun johonkin koulun huoneistoon/varastoon ja pöllineet kännykän?? Menis kyl aika amerikkalaisten jännäreiden sarjaan.
Ei taida olla mitään kiusaajapoikia...
elli72
Vic Mackey
Viestit: 1913
Liittynyt: Ti Elo 02, 2011 12:46 pm
Paikkakunta: Itä-Uusimaa

Re: 8-vuotias kadonnut Ylöjärvellä, 21.12.2012!

Viesti Kirjoittaja elli72 »

Jos on teljettynä nimenomaan koulun tiloihin niin ikävä kyllä tulee jotain ihan muuta mieleen kuin lapsien tekemä kepponen. Onko koulussa esim. millainen vahtimestari?
nuusku-nella
Adrian Monk
Viestit: 2733
Liittynyt: Pe Elo 06, 2010 9:14 pm
Paikkakunta: Etelämpi suomi

Re: 8-vuotias kadonnut Ylöjärvellä, 21.12.2012!

Viesti Kirjoittaja nuusku-nella »

Jos kännykkä on maastossa niin selvää on että pakkanen ja useat tulevat puhelut kuluttaa akun nopeasti loppuun. Todennäköisesti siis sammunut omia aikojaan.

Mielenkiintoinen tuo havainto että olis illalla ollut koululla. Tai koulurakennuksessa, sanoo uutinen eli sisällä. Tuossa vaiheessahan vielä ei etsinnät olleet ainakaan niin näkyvästi käynnissä joten kuka havainnon sitten tekikin on varmaan vasta nyt myöhemmin yhdistellyt asiat. Toivottavasti oli Arttu ja kunpa hän olisikin vaan jäänyt jumiin jonnekin koulun varastoon tai kellariin. Vaikka jossain näkösällähän poika on illalla ollut jos on havaintokin tehty eli ei lukkojen takana missään.
DrHouse
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 106
Liittynyt: To Syys 22, 2011 9:27 am

Re: 8-vuotias kadonnut Ylöjärvellä, 21.12.2012!

Viesti Kirjoittaja DrHouse »

Semmonen huomio vielä jota en tainnut mainita on että Metsäkylän koulun naapurissa on päiväkoti, jossa on ollut homeremonttia, jonka pitäisi valmistua nyt vuodenvaihteeksi. Liekö aikataulut kusseet mutta aika myöhään on remppajätkät olleet töissä viime aikoina. Eilen kuitenkin pisti silmään että päiväkodissa oli valot vielä 23.30, tuskin ne niin myöhään on missään tapauksessa ? Saattaa tosin olla että päiväkodin henkilökuntaa oli jo valmistelemassa muuttoa.

Aamulla remppamiehet oli kuitenkin normaalisti töissä ja kai ne olis huomanneet jos siellä joku vieras olis ollut sisällä.

Koulun alueella on valvontakamerat voisin olettaa että nuo on käyty läpi. Myös päiväkodilla on valvontakamerat mutta en usko että ne ovat päällä nyt remontin aikana.

Itse tultiin täsmälleen siinä 20.00 maissa Metsäkylään ja niinkuin sanoin siihen aikaan koululla vielä oli ihmisiä hiljalleen valumassa poispäin, ihmisiä siis ollut koulun alueella paljon koko illan ja iltamyöhään asti joulujuhlista johtuen.
"Luuranko kaapissa tuo iloa ja kauhua vuosiksi eteenpäin!" , Anneli Auer
Liinakko
Alibin satunnaislukija
Viestit: 68
Liittynyt: Ke Marras 11, 2009 11:18 am

Re: 8-vuotias kadonnut Ylöjärvellä, 21.12.2012!

Viesti Kirjoittaja Liinakko »

Niin, hetken jo olin toiveikas että voisi löytyä koulusta jostain, mutta jos moni kertoi ettei ollut joulujuhlissa niin mistä se klo 20 havainto sitten tuli. Kummallista
- Elämä on elämistä varten -
Elizzza
Martin Riggs
Viestit: 644
Liittynyt: Ti Heinä 03, 2012 12:05 am
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: 8-vuotias kadonnut Ylöjärvellä, 21.12.2012!

Viesti Kirjoittaja Elizzza »

Katsoin ilmakuvaa Kolsopintien pää, näyttäisi olevan sulamatonta lunta. Onko tämä lumenkaatopaikka? Vanha kaatopaikka?
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/link ... 58&lang=fi
Sinnehän voi hautautua. Ehkä poika on katsonut selviytymisfilmejä ja tehnyt "pesän" lumeen?

Tampereen Hervannan perämetsiin katosi vanha mies noin 10 vuotta sitten. Häntä ei löytynyt helikopterilla siitä syystä, että poliisi oli rajannut etsintäalueen väärin. Löytyi myöhemmin kuolleena etsintäalueen ulkopuolelta jonkin matkaa.
Viimeksi muokannut Elizzza, Pe Joulu 21, 2012 2:09 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Vastaa Viestiin