Australian Liftarimurhat osat 1 - 21
-
EuroJR
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3332
- Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 7:26 pm
- Paikkakunta: Costa del Crime
Osa 8
Gabor Neugebauer and Anja Habschied
Vuonna 1970 syntyneen Gaborin perhe muutti vähän väliä, ennen kuin asettui aloilleen Bonniin. Gabor oli luonteeltaan hiljainen. Hän innostui teini-ikäisenä punttien nosteluun. Veljensä mukaan tämä oli jonkinlaista vastareaktiota tapaukseen, missä heitä oltiin yritetty ahdistella seksuaalisesti.
Armeijapalveluksen jälkeen Gabor tapasi Anjan diskossa. Kumpikaan heistä ei pitänyt juomisesta, eikä tanssimisesta. He löysivätkin heti toisensa. Anja opiskeli tekniseksi piirtäjäksi Munchenissa, Gabor taas opiskeli samassa paikassa filosofiaa, vaikkakin oli vanhemmilleen luvannut opiskella "tärkeämpää" tiedettä geologiaa sitten myöhemmin.
Molemmat nuorista rakastivat matkailua. He olivat päättäneet mennä Indonesiaan syksyllä 1991. Siellä ollessaan myrskyt ja pelko tulivuorenpurkauksesta saivat heidät siirtymään samantien jatkamaan reissailuaan Australiaan. Neugabauerin perhe oli iloinen tästä käänteestä. Olihan Australia sentään turvallinen ja sivistynyt kolkka.
Joulukuun 26. Gabor soitti vanhemmilleen kertoakseen, että ovat menossa kohti Darwinia, josta ottavat sitten lennon takaisin Indonesiaan. Waltersin ja Clarken tavoin hekin olivat majoittuneet retkeilijähostelliin ja siellä olivat viettäneet railakkaat joulujuhlat edellisenä päivänä. Tämä olikin sitten viimeinen viesti sukulaisilleen, tältä parivaljakolta.
Nuoripari ei saapunut kotimaahansa sovitulla lennolla. Tarkistus osoitti, etteivät olleet päässeet edes tuohon Indonesiaan matkalla olevaan koneeseen. Vanhemmat ilmoittivat nuoret kadonneeksi ja palkkasivat Neville Clarke nimisen yksityisetsivän heitä jäljittämään.
Etsivä sai selville, että pari oli majaillut tuolla retkeilijähostellissa, mutta se olikin sitten suurinpiirtein siinä. Hippikommuuneista tai festivaalien lieppeiltä ei löytynyt mitään merkkejä kadonneista. Etsivän työ kävi kalliiksi omaisille, eikä tuloksiakaan tullut. Neugebauerit päättivät mennä itse etsivän sijaan Australiaan etsimään lastansa. Monien tv-esiintymisten ja lehtijuttujen tuottamatta tulosta, päätyivät viimeiseen oljenkorteen. He pyysivät apua Sydneyläiseltä selvänäkijältä Margaret Dentilta.
Dent kertoi heille matkansa olleen turha - lapset ovat jo kuolleet. Hän näki kuinka tyttö joutui kovasti kärsimään, mutta poika koki suhteellisen nopean kuoleman. Heidän ruumiinsa tultaisiin löytämään 2-4 vuoden kuluessa.
Lannistuneet vanhemmat palasivat takaisin Saksaan.
...............................
Jatkuu..........
Vuonna 1970 syntyneen Gaborin perhe muutti vähän väliä, ennen kuin asettui aloilleen Bonniin. Gabor oli luonteeltaan hiljainen. Hän innostui teini-ikäisenä punttien nosteluun. Veljensä mukaan tämä oli jonkinlaista vastareaktiota tapaukseen, missä heitä oltiin yritetty ahdistella seksuaalisesti.
Armeijapalveluksen jälkeen Gabor tapasi Anjan diskossa. Kumpikaan heistä ei pitänyt juomisesta, eikä tanssimisesta. He löysivätkin heti toisensa. Anja opiskeli tekniseksi piirtäjäksi Munchenissa, Gabor taas opiskeli samassa paikassa filosofiaa, vaikkakin oli vanhemmilleen luvannut opiskella "tärkeämpää" tiedettä geologiaa sitten myöhemmin.
Molemmat nuorista rakastivat matkailua. He olivat päättäneet mennä Indonesiaan syksyllä 1991. Siellä ollessaan myrskyt ja pelko tulivuorenpurkauksesta saivat heidät siirtymään samantien jatkamaan reissailuaan Australiaan. Neugabauerin perhe oli iloinen tästä käänteestä. Olihan Australia sentään turvallinen ja sivistynyt kolkka.
Joulukuun 26. Gabor soitti vanhemmilleen kertoakseen, että ovat menossa kohti Darwinia, josta ottavat sitten lennon takaisin Indonesiaan. Waltersin ja Clarken tavoin hekin olivat majoittuneet retkeilijähostelliin ja siellä olivat viettäneet railakkaat joulujuhlat edellisenä päivänä. Tämä olikin sitten viimeinen viesti sukulaisilleen, tältä parivaljakolta.
Nuoripari ei saapunut kotimaahansa sovitulla lennolla. Tarkistus osoitti, etteivät olleet päässeet edes tuohon Indonesiaan matkalla olevaan koneeseen. Vanhemmat ilmoittivat nuoret kadonneeksi ja palkkasivat Neville Clarke nimisen yksityisetsivän heitä jäljittämään.
Etsivä sai selville, että pari oli majaillut tuolla retkeilijähostellissa, mutta se olikin sitten suurinpiirtein siinä. Hippikommuuneista tai festivaalien lieppeiltä ei löytynyt mitään merkkejä kadonneista. Etsivän työ kävi kalliiksi omaisille, eikä tuloksiakaan tullut. Neugebauerit päättivät mennä itse etsivän sijaan Australiaan etsimään lastansa. Monien tv-esiintymisten ja lehtijuttujen tuottamatta tulosta, päätyivät viimeiseen oljenkorteen. He pyysivät apua Sydneyläiseltä selvänäkijältä Margaret Dentilta.
Dent kertoi heille matkansa olleen turha - lapset ovat jo kuolleet. Hän näki kuinka tyttö joutui kovasti kärsimään, mutta poika koki suhteellisen nopean kuoleman. Heidän ruumiinsa tultaisiin löytämään 2-4 vuoden kuluessa.
Lannistuneet vanhemmat palasivat takaisin Saksaan.
...............................
Jatkuu..........
-
Tampereen Tyttö
- Alibin Kestotilaaja
- Viestit: 5424
- Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm
-
EuroJR
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3332
- Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 7:26 pm
- Paikkakunta: Costa del Crime
Osa 9
Milatin perhe katoamisien aikana
Richard Milan työskenteli rapparina Boralilla. Tuona aikana hän esittäytyi nimellä Paul Miller. Työkaverit pitivät häntä arvaamattomana veikkona. Hän näytti käyttävän kamaa ja sai tuon tuosta yllättäviä raivokohtauksia työkavereitaan kohtaan. Häntä myös pelättiin ja useimmat halusivatkin pitää häneen etäisyyttä.
Paul Douglas kuitenkin kävi aina silloin tällöin ulkona hänen kanssaan. Kerran Douglas kävi Richardin ja Wallyn mökilläkin. Yksi kerta riitti. Siellä olivat kaikki aivan tillin tallin sekaisin ja ampuivat aseillaan kaikkialle missä olivat näkevinään liikettä. Tämä "Miller" kertoi Douglasille tuolloin mökillä, tuntevansa jonkun, joka tappaa ihmisiä vain ilosta nähdä uhrien kauhistuneita ilmeitä. Miller myös mainitsi, kuinka "naisen puukottaminen on kuin leikkaisi leipää". Tämän hän oli tokaissut aivan yhtäkkiä, kun olivat parantaneet maailmaa keskusteluillaan raiskaajien liian pienistä rangaistuksista. Douglas ei kuitenkaan kiinnittänyt noihin puheisiin sen enempää huomiota tuohon aikaan. Puheet menivät kännisekoilun piikkiin.
Samainen Miller tokaisi toiselle työkaverilleen, Des Butlerille, tietävänsä kuka "tappoi nuo saksalaiset". Tuohon aikaan parivaljakosta luki tietoa vain kadonneina henkilöinä ja tämä hämmästytti Butleria. Myös miehen jatkuvat ulkonäön vaihtelut ihmetyttivät. Välillä tukkaa kasvatettiin, välillä taas partaa. Sitten vaihdettiin tukan väriä ja pituutta ja parta poistui pulisonkien tieltä tms.
Tammikuun 6. 1992, Ivan meni korjauttamaan matkustajan puoleista ovea. Siinä kun sattui olemaan luodinreikä. Korjaaja näki heti, että luodin on täytynyt kulkea sisäpuolelta mahdollisen matkustajan lonkan läpi ja kysyikin asiaa Ivanilta. Tämä vastasi sormeilleensa asetta ajonsa aikana ja tapahtunut olisi vahinkolaukaus. Tätä tarinaa hän kertoi auliisti ystävilleenkin, jotka pitivät versiota outona - Ivanhan oli kokenut aseiden käsittelijä.
Eräänä yönä, Phil Polglase yöpyi Milateilla. Hän oli David "Bodge" Milatin ystävä. Ivan saapui kämpille 05:30 aamulla ja herätti Philin. Hänellä oli mukanaan ampuma-aseita ja pitkä metsästysveitsi, joka yhä valui verta. Philin kysyessä, tuliko Ivan vuohia teurastamasta, sai hän vastaukseksi "Tämä on ihmisen verta... pistin yhden sällin kylmäksi... pistin häntä niskan läpi.."
Polglase luuli kyseessä olevan sairaan vitsin. Ivan kuitenkin näytti hänelle muutamia ulkomaalaisia passeja. Joukossa kahden saksalaisen nuoren passit.
Muutaman päivän päästä Bodge heitti Polglasen työmaalle autollaan. Matkalla hän kertoi Ivanilla olevan "vähän ongelmia". Hän kertoi kuinka muutama vuosi sitten Ivan teki kaikenlaista pahaa ja veljet saivat hänet aisoihin. Nyt näytti kuitenkin siltä, että sama leikki olisi alkanut uudelleen. Polglase ihmetteli, onko kysymys asellisista ryöstöistä vai mistä. Tähän Bodge vastasi kyseessä olevan jotain huomattavasti pahempaa...
.................................
Jatkuu......
Richard Milan työskenteli rapparina Boralilla. Tuona aikana hän esittäytyi nimellä Paul Miller. Työkaverit pitivät häntä arvaamattomana veikkona. Hän näytti käyttävän kamaa ja sai tuon tuosta yllättäviä raivokohtauksia työkavereitaan kohtaan. Häntä myös pelättiin ja useimmat halusivatkin pitää häneen etäisyyttä.
Paul Douglas kuitenkin kävi aina silloin tällöin ulkona hänen kanssaan. Kerran Douglas kävi Richardin ja Wallyn mökilläkin. Yksi kerta riitti. Siellä olivat kaikki aivan tillin tallin sekaisin ja ampuivat aseillaan kaikkialle missä olivat näkevinään liikettä. Tämä "Miller" kertoi Douglasille tuolloin mökillä, tuntevansa jonkun, joka tappaa ihmisiä vain ilosta nähdä uhrien kauhistuneita ilmeitä. Miller myös mainitsi, kuinka "naisen puukottaminen on kuin leikkaisi leipää". Tämän hän oli tokaissut aivan yhtäkkiä, kun olivat parantaneet maailmaa keskusteluillaan raiskaajien liian pienistä rangaistuksista. Douglas ei kuitenkaan kiinnittänyt noihin puheisiin sen enempää huomiota tuohon aikaan. Puheet menivät kännisekoilun piikkiin.
Samainen Miller tokaisi toiselle työkaverilleen, Des Butlerille, tietävänsä kuka "tappoi nuo saksalaiset". Tuohon aikaan parivaljakosta luki tietoa vain kadonneina henkilöinä ja tämä hämmästytti Butleria. Myös miehen jatkuvat ulkonäön vaihtelut ihmetyttivät. Välillä tukkaa kasvatettiin, välillä taas partaa. Sitten vaihdettiin tukan väriä ja pituutta ja parta poistui pulisonkien tieltä tms.
Tammikuun 6. 1992, Ivan meni korjauttamaan matkustajan puoleista ovea. Siinä kun sattui olemaan luodinreikä. Korjaaja näki heti, että luodin on täytynyt kulkea sisäpuolelta mahdollisen matkustajan lonkan läpi ja kysyikin asiaa Ivanilta. Tämä vastasi sormeilleensa asetta ajonsa aikana ja tapahtunut olisi vahinkolaukaus. Tätä tarinaa hän kertoi auliisti ystävilleenkin, jotka pitivät versiota outona - Ivanhan oli kokenut aseiden käsittelijä.
Eräänä yönä, Phil Polglase yöpyi Milateilla. Hän oli David "Bodge" Milatin ystävä. Ivan saapui kämpille 05:30 aamulla ja herätti Philin. Hänellä oli mukanaan ampuma-aseita ja pitkä metsästysveitsi, joka yhä valui verta. Philin kysyessä, tuliko Ivan vuohia teurastamasta, sai hän vastaukseksi "Tämä on ihmisen verta... pistin yhden sällin kylmäksi... pistin häntä niskan läpi.."
Polglase luuli kyseessä olevan sairaan vitsin. Ivan kuitenkin näytti hänelle muutamia ulkomaalaisia passeja. Joukossa kahden saksalaisen nuoren passit.
Muutaman päivän päästä Bodge heitti Polglasen työmaalle autollaan. Matkalla hän kertoi Ivanilla olevan "vähän ongelmia". Hän kertoi kuinka muutama vuosi sitten Ivan teki kaikenlaista pahaa ja veljet saivat hänet aisoihin. Nyt näytti kuitenkin siltä, että sama leikki olisi alkanut uudelleen. Polglase ihmetteli, onko kysymys asellisista ryöstöistä vai mistä. Tähän Bodge vastasi kyseessä olevan jotain huomattavasti pahempaa...
.................................
Jatkuu......
-
EuroJR
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3332
- Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 7:26 pm
- Paikkakunta: Costa del Crime
Osa 10
LÖYTÖ
Syyskuun 19. 1992 pari lenkkeilijää Belnanglo State forestilla kiinnitti huomionsa omituiseen löyhkään ja päättivät seurata sen alkulähteille. Kenties sieltä löytyisi kuollut kenguru. Pienestä hiekkakuopasta, kompostimaisen päällyksen alta, paljastui ihmisen jäännökset. Vieressä oli selvästi nähtävissä nuotiopaikan jäljet. Kauhistuneena he juoksivat lähimmän puhelimen luokse ja kutsuivat paikalle poliisin.
Paikalle saapuneet tutkijat havaitsivat naispuolisen ihmisen ruumiin olleen peitetty risu-/oksakerroksilla. T-paita ja rintsikat olivat kiskotut rintojen yli, kun taas pitkäpaita (farkkupaita tms. toim.huom.) oli vielä paikallaan. Farkut olivat ylänappia lukuunottamatta aukinapitetut. Nopea vilkaisu ruumiin koruihin näytti paljastavan henkilöllisyydeksi Joanne Waltersin.
Löytöpaikan ympäriltä alettiin tehdä lisätutkimuksia. Pian pulpahti esiin toinenkin ruumis, Caroline Clarke. Hänet oli peitelty risuin, samoin kuin Joannekin. Pään yli oli kiedottu punainen liina, joka oli täynnä luodinreikiä. Poliisi tutki lähialuetta, mutta ei löytänyt enää muuta kuin tupakantumppeja ja käytettyjä luoteja (!), tyttöjen omaisuus oli jossain muualla.
Patologian osastolta kerrottiin, että Joanne Waltersia oli puukotettu neljätoista kertaa. Kaksi kertaa niskaan. Caroline Clarke oli luultavimmin tapettu jollain niistä kymmenestä laukauksesta, mitkä olivat ammuttu hänen päähänsä. Häntäkin tosin oli puukotettu niskaan. Luodit olivat ammuttu eri kulmista, mikä näytti viittaavan siihen, että Carolinea oli käytetty jonkinmoisena tarkkuusammunnan kohteena. Ruumiiden kunto ei antanut mahdollisuutta selvittää seksuaalirikoksen mahdollisuutta, joskin Joannen aukinapitetut farkut tähän viittasivatkin. Näytteet vaginoista otettiin kuitenkin.
Ballistinen tutkimus osoitti todennäköisen ampuma-aseen olevan Ruger 10/22, valmistettu ennen vuotta 1982. Carolinen päästä löydetyt luodit näyttivät myös, että aseen laukaisumekanismissa olisi pientä häikkää. Pienet jäljet kertoivat myös kotitekoista äänenvaimenninta käytetyn.
Pahaksi onneksi tuon mallisia pistooleja oli maassa kymmeniä tuhansia. Pelkästään laillisten omistajien katsanto ja tutkiminen veisi vuosia. Eikä tuohon aikaan tarvinnut tehdä mitään merkintää rekistereihin, aseen vaihtaessa omistajaa.
Etsivä Bob Godden pantiin tutkimuksen johtoon. Hän pelkäsi, että maininta sarjamurhaajasta saattaisi ihmiset paniikkiin ja häiritsisiä tutkimuksia. Kuitenkin brittilehdistö oli saanut jo vihiä asiasta ja heti perässä seurasi Australian vastaava. Spekulaatiot alkoivat. Sydney Morning Herald tutki jo linkkiä kymmenen kuukautta sitten löydettyyn 30-vuotiaaseen Dianne Pennacchioon, jonka ruumis löydettiin 120 kilometrin päästä Tallangandan metsästä samankaltaisista olosuhteista. Hän oli kuollut useisiin veitseniskuihin ja ruumiinsa oli dumpattu mäntytukkipinon taakse. Hän oli kadonnut liftausreissulla. Poliisi kiisti kaikki mahdolliset yhtymäkohdat ja niin tämä tarina pysyy yhä tähän päivään saakka selvittämättömänä.
--------------------------------
jatkuu..........
Syyskuun 19. 1992 pari lenkkeilijää Belnanglo State forestilla kiinnitti huomionsa omituiseen löyhkään ja päättivät seurata sen alkulähteille. Kenties sieltä löytyisi kuollut kenguru. Pienestä hiekkakuopasta, kompostimaisen päällyksen alta, paljastui ihmisen jäännökset. Vieressä oli selvästi nähtävissä nuotiopaikan jäljet. Kauhistuneena he juoksivat lähimmän puhelimen luokse ja kutsuivat paikalle poliisin.
Paikalle saapuneet tutkijat havaitsivat naispuolisen ihmisen ruumiin olleen peitetty risu-/oksakerroksilla. T-paita ja rintsikat olivat kiskotut rintojen yli, kun taas pitkäpaita (farkkupaita tms. toim.huom.) oli vielä paikallaan. Farkut olivat ylänappia lukuunottamatta aukinapitetut. Nopea vilkaisu ruumiin koruihin näytti paljastavan henkilöllisyydeksi Joanne Waltersin.
Löytöpaikan ympäriltä alettiin tehdä lisätutkimuksia. Pian pulpahti esiin toinenkin ruumis, Caroline Clarke. Hänet oli peitelty risuin, samoin kuin Joannekin. Pään yli oli kiedottu punainen liina, joka oli täynnä luodinreikiä. Poliisi tutki lähialuetta, mutta ei löytänyt enää muuta kuin tupakantumppeja ja käytettyjä luoteja (!), tyttöjen omaisuus oli jossain muualla.
Patologian osastolta kerrottiin, että Joanne Waltersia oli puukotettu neljätoista kertaa. Kaksi kertaa niskaan. Caroline Clarke oli luultavimmin tapettu jollain niistä kymmenestä laukauksesta, mitkä olivat ammuttu hänen päähänsä. Häntäkin tosin oli puukotettu niskaan. Luodit olivat ammuttu eri kulmista, mikä näytti viittaavan siihen, että Carolinea oli käytetty jonkinmoisena tarkkuusammunnan kohteena. Ruumiiden kunto ei antanut mahdollisuutta selvittää seksuaalirikoksen mahdollisuutta, joskin Joannen aukinapitetut farkut tähän viittasivatkin. Näytteet vaginoista otettiin kuitenkin.
Ballistinen tutkimus osoitti todennäköisen ampuma-aseen olevan Ruger 10/22, valmistettu ennen vuotta 1982. Carolinen päästä löydetyt luodit näyttivät myös, että aseen laukaisumekanismissa olisi pientä häikkää. Pienet jäljet kertoivat myös kotitekoista äänenvaimenninta käytetyn.
Pahaksi onneksi tuon mallisia pistooleja oli maassa kymmeniä tuhansia. Pelkästään laillisten omistajien katsanto ja tutkiminen veisi vuosia. Eikä tuohon aikaan tarvinnut tehdä mitään merkintää rekistereihin, aseen vaihtaessa omistajaa.
Etsivä Bob Godden pantiin tutkimuksen johtoon. Hän pelkäsi, että maininta sarjamurhaajasta saattaisi ihmiset paniikkiin ja häiritsisiä tutkimuksia. Kuitenkin brittilehdistö oli saanut jo vihiä asiasta ja heti perässä seurasi Australian vastaava. Spekulaatiot alkoivat. Sydney Morning Herald tutki jo linkkiä kymmenen kuukautta sitten löydettyyn 30-vuotiaaseen Dianne Pennacchioon, jonka ruumis löydettiin 120 kilometrin päästä Tallangandan metsästä samankaltaisista olosuhteista. Hän oli kuollut useisiin veitseniskuihin ja ruumiinsa oli dumpattu mäntytukkipinon taakse. Hän oli kadonnut liftausreissulla. Poliisi kiisti kaikki mahdolliset yhtymäkohdat ja niin tämä tarina pysyy yhä tähän päivään saakka selvittämättömänä.
--------------------------------
jatkuu..........
-
Tampereen Tyttö
- Alibin Kestotilaaja
- Viestit: 5424
- Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm
-
EuroJR
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3332
- Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 7:26 pm
- Paikkakunta: Costa del Crime
Osa 11
LÖYDÖSTÄ LÖYTÖÖN
Poliisi ei tiennyt, etsiäkö yhtä, vai kahta murhaajaa. MO (motus operandi) näytti erilaiselta. Oikeuspsykiatri (!) tohtori Rod Milton kävi rikospaikalla ja päätyi teoriaan kahdesta murhaajasta. Kahden murhaajan teoriaa tuki erilainen tekotapa. Walters oli surmattu veitsellä kiihkossa. Kun taas Clarken ruumiin löytöpaikan viereltä havaitut tupakantumpit kertoivat karua kieltään. Ensimmäinen uhri oli tapettu vimmalla ja vauhdilla. Toisen kanssa vietettiin aikaa kaikessa rauhassa.
Toisekseen Milton oli sitä mieltä, että asialla olisivat veljekset. Dominoiva isoveli ja hurjapäinen, mutta isoveljensä alaisuutta kunnioittava pikkuveli. Clarken olisi "hoidellut" vanhempi veli, kun taas Waltersin nuorempi. Ruumiissa ei näkynyt merkkejä taltuttamisesta ts. sitomisista. Tämäkin viittasi kahden murhaajan puoleen. Miltonin mielestä Clarken pään ympärille kiedottu liina viittasi uhrin persoonallisuuden hävittämiseen, jotta fantasia olisi toiminut. Hän myös päätteli tappajien olevan paikallisia, omissa ympyröissään viihtyviä ja voimakkaasti aseista kiinnostuneita.
Waltersin vanhemmilta esitettiin televisiossa erittäin tunteellinen vetoomus tyttärensä tappajan kiinnisaamiseksi. Kaikenlaisia vihjeitä tulvi vasta varten perustettuun puhelinpalveluun siinä määrin, että niiden tutkiminen perusteellisesti olisi vienyt työryhmältä vuosia. Asiaa ei suinkaan helpottanut luvattu 100 000$ palkkio.
Lokakuussa 1993 paikallinen valaja Bruce Pryor tutki kyseisen löytöpaikan metsää. Hän oli tyrmistynyt murhista ja aivan varma, että poliisi ei ollut tutkinut riittävän tarkkaan ympäristöä. Brucella oli lupa kerätä polttopuita alueen metsistä ja hän tunsi lähistön hyvin. Hän mietti itsekseen, mihin veisi ruumiin piiloon, jos olisi syyllistynyt tuollaiseen hirmutekoon. Siellä tarpoessaan hän löysikin nuotion jäljet, tämän lähistöltä luun ja sitä kautta koko ihmisen luurangon. Paikalle saapuneet poliisit löysivät vierestä vielä toisenkin ruumiin, pöheikön alta.
Ensimmäinen ruumis osoittautui James Gibsoniksi. Hän oli kuollut useisiin puukoniskuihin, mistä yksi oli niskaan. Farkkujen napit, lukuunottamatta ylintä, olivat auki. Toinen ruumis oli Deborah Everist, kuolintapa sama, bonuksena lukuisat tylpällä esineellä aiheutetut iskut päähän. Vierestä löydetyt solmussa olevat sukkahousut viittasivat Deborahin olleen sidottu.
Pryorin "helppo" ruumiiden löytö aiheutti närää ja kummastusta poliisipiirissä. Tämä teki hänet myös hetkeksi pääepäillyksi. Miksi hän hiippaili metsässä? Miksi hän oli kiinnostunut ruumiiden etsimisestä? Bruce Pryor joutui ankariin kuulusteluihin ja näyttämään uudelleen reittinsä metsässä. Kysyttiinpä jopa uhkaavaan sävyyn, mihin hän on piilottanut loput ruumiit...
Oltiin Pryorista tuona aikana mieltä mitä hyvänsä, uudet löydöt aikaansaivat päätöksen panostaa metsäalueella suoritettavaan jättietsintään.
..............................................
jatkuu.............................
Poliisi ei tiennyt, etsiäkö yhtä, vai kahta murhaajaa. MO (motus operandi) näytti erilaiselta. Oikeuspsykiatri (!) tohtori Rod Milton kävi rikospaikalla ja päätyi teoriaan kahdesta murhaajasta. Kahden murhaajan teoriaa tuki erilainen tekotapa. Walters oli surmattu veitsellä kiihkossa. Kun taas Clarken ruumiin löytöpaikan viereltä havaitut tupakantumpit kertoivat karua kieltään. Ensimmäinen uhri oli tapettu vimmalla ja vauhdilla. Toisen kanssa vietettiin aikaa kaikessa rauhassa.
Toisekseen Milton oli sitä mieltä, että asialla olisivat veljekset. Dominoiva isoveli ja hurjapäinen, mutta isoveljensä alaisuutta kunnioittava pikkuveli. Clarken olisi "hoidellut" vanhempi veli, kun taas Waltersin nuorempi. Ruumiissa ei näkynyt merkkejä taltuttamisesta ts. sitomisista. Tämäkin viittasi kahden murhaajan puoleen. Miltonin mielestä Clarken pään ympärille kiedottu liina viittasi uhrin persoonallisuuden hävittämiseen, jotta fantasia olisi toiminut. Hän myös päätteli tappajien olevan paikallisia, omissa ympyröissään viihtyviä ja voimakkaasti aseista kiinnostuneita.
Waltersin vanhemmilta esitettiin televisiossa erittäin tunteellinen vetoomus tyttärensä tappajan kiinnisaamiseksi. Kaikenlaisia vihjeitä tulvi vasta varten perustettuun puhelinpalveluun siinä määrin, että niiden tutkiminen perusteellisesti olisi vienyt työryhmältä vuosia. Asiaa ei suinkaan helpottanut luvattu 100 000$ palkkio.
Lokakuussa 1993 paikallinen valaja Bruce Pryor tutki kyseisen löytöpaikan metsää. Hän oli tyrmistynyt murhista ja aivan varma, että poliisi ei ollut tutkinut riittävän tarkkaan ympäristöä. Brucella oli lupa kerätä polttopuita alueen metsistä ja hän tunsi lähistön hyvin. Hän mietti itsekseen, mihin veisi ruumiin piiloon, jos olisi syyllistynyt tuollaiseen hirmutekoon. Siellä tarpoessaan hän löysikin nuotion jäljet, tämän lähistöltä luun ja sitä kautta koko ihmisen luurangon. Paikalle saapuneet poliisit löysivät vierestä vielä toisenkin ruumiin, pöheikön alta.
Ensimmäinen ruumis osoittautui James Gibsoniksi. Hän oli kuollut useisiin puukoniskuihin, mistä yksi oli niskaan. Farkkujen napit, lukuunottamatta ylintä, olivat auki. Toinen ruumis oli Deborah Everist, kuolintapa sama, bonuksena lukuisat tylpällä esineellä aiheutetut iskut päähän. Vierestä löydetyt solmussa olevat sukkahousut viittasivat Deborahin olleen sidottu.
Pryorin "helppo" ruumiiden löytö aiheutti närää ja kummastusta poliisipiirissä. Tämä teki hänet myös hetkeksi pääepäillyksi. Miksi hän hiippaili metsässä? Miksi hän oli kiinnostunut ruumiiden etsimisestä? Bruce Pryor joutui ankariin kuulusteluihin ja näyttämään uudelleen reittinsä metsässä. Kysyttiinpä jopa uhkaavaan sävyyn, mihin hän on piilottanut loput ruumiit...
Oltiin Pryorista tuona aikana mieltä mitä hyvänsä, uudet löydöt aikaansaivat päätöksen panostaa metsäalueella suoritettavaan jättietsintään.
..............................................
jatkuu.............................
-
EuroJR
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3332
- Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 7:26 pm
- Paikkakunta: Costa del Crime
Osa 12
LÄHIPIIRIÄ PUHUTTAA
Näihin aikoihin puhui Dick Milat hieman omituisia töissänsä. Kun ensimmäisten ruumiden löytymisestä oli keskustelua 21. syyskuuta, "Miller" kertoi työtovereilleen, että "kyllä siellä on lisääkin ruumiita. Kahta saksalaistakaan ei ole vielä löydetty". Myöhemmin hän lisäsi: "Noilla teillä voi ottaa kenet tahansa kyytiin, eikä tätä tulla enää koskaan löytämään. Eikä kukaan koskaan saa tietää syyllistä."
Kaksi näistä työkavereista, Des Butler ja Paul Douglas, päättivät ilmoittaa poliisille tiedoistaan Milatin perheestä. Butler soitti nimettömän ilmiannon, mutta hänen vaimonsa mielestä tämä ei ollut tarpeeksi ja otti omaehtoisesti myös yhteyttä poliisiin. Butler ja Douglas olivat kauhuissaan, mitä tapahtuisi, jos "Miller" saisi tietää heidän laverrelleen.
Yhtälailla peloissaan oli Phil Polglase, joka oli ollut Dick Milatin vieraana. Dick oli kysynyt Phililtä, muistaako hän sen yön Bodgella, jolloin Ivan saapui verisen veitsen ja passien kanssa. Phil vastasi, ettei saanut mitään sellaista mieleensä. Myöhemmin Phil kuuli tästä huolimatta, että Dick Milat kertoili kylillä "hoitavansa" kohta Philin.
Lokakuun 18. 1993 Alex Milat antoi tutkijaryhmälle lausunnon, missä kertoi nähneensä edellisen vuoden huhtikuussa kahden auton kulkeneen Belanglo Roadilta kohti Hume Highwayta. Molemmissa autoissa oli sidottu ja suukapuloitu nainen takapenkillä. Toisen auton kuljettajalla näytti olevan punaiseksi värjätty tukka ja naamassa finnejä. Toisella kuljettajalla taas oli ruskeahko tukka ja siisti puku. Hän oli "konttorityöntekijän" näköinen. Molemmat kuljettajat olivat n. 25 vuoden hujakoilla. Kysyttäessä, miksi Alex ei tehnyt mitään, vaikka vaikutti selvältä, että jotain pahaa tulisi tapahtumaan, hän vastasi:
"Ajattelin tuolloin, että siinä menee nuoria pareja metsään pitämään vähän "hauskaa". Eipä kai siinä muusta ole kysymys."
Näihin aikoihin puhui Dick Milat hieman omituisia töissänsä. Kun ensimmäisten ruumiden löytymisestä oli keskustelua 21. syyskuuta, "Miller" kertoi työtovereilleen, että "kyllä siellä on lisääkin ruumiita. Kahta saksalaistakaan ei ole vielä löydetty". Myöhemmin hän lisäsi: "Noilla teillä voi ottaa kenet tahansa kyytiin, eikä tätä tulla enää koskaan löytämään. Eikä kukaan koskaan saa tietää syyllistä."
Kaksi näistä työkavereista, Des Butler ja Paul Douglas, päättivät ilmoittaa poliisille tiedoistaan Milatin perheestä. Butler soitti nimettömän ilmiannon, mutta hänen vaimonsa mielestä tämä ei ollut tarpeeksi ja otti omaehtoisesti myös yhteyttä poliisiin. Butler ja Douglas olivat kauhuissaan, mitä tapahtuisi, jos "Miller" saisi tietää heidän laverrelleen.
Yhtälailla peloissaan oli Phil Polglase, joka oli ollut Dick Milatin vieraana. Dick oli kysynyt Phililtä, muistaako hän sen yön Bodgella, jolloin Ivan saapui verisen veitsen ja passien kanssa. Phil vastasi, ettei saanut mitään sellaista mieleensä. Myöhemmin Phil kuuli tästä huolimatta, että Dick Milat kertoili kylillä "hoitavansa" kohta Philin.
Lokakuun 18. 1993 Alex Milat antoi tutkijaryhmälle lausunnon, missä kertoi nähneensä edellisen vuoden huhtikuussa kahden auton kulkeneen Belanglo Roadilta kohti Hume Highwayta. Molemmissa autoissa oli sidottu ja suukapuloitu nainen takapenkillä. Toisen auton kuljettajalla näytti olevan punaiseksi värjätty tukka ja naamassa finnejä. Toisella kuljettajalla taas oli ruskeahko tukka ja siisti puku. Hän oli "konttorityöntekijän" näköinen. Molemmat kuljettajat olivat n. 25 vuoden hujakoilla. Kysyttäessä, miksi Alex ei tehnyt mitään, vaikka vaikutti selvältä, että jotain pahaa tulisi tapahtumaan, hän vastasi:
"Ajattelin tuolloin, että siinä menee nuoria pareja metsään pitämään vähän "hauskaa". Eipä kai siinä muusta ole kysymys."
-
EuroJR
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3332
- Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 7:26 pm
- Paikkakunta: Costa del Crime
Äsh, teksti on käännöstä tuosta Australian rikoskirjasta, jota hieman lyhennän. On kuitenkin sen verti mielenkiintoinen tarina, ettei viitsi liikaa pätkiä. Kiitos kuuluu kirjan tekijälle.konsta kirjoitti:En tiedä EuroJR, onko tämä teksti itsesi muokkaamaa, vai kopioitko aluperäistä, mutta erityisen selkeästi ja mielenkiintoisesti tuot tuota tarinaa tänne. Kiitos siitä.
Lähitulevaisuudessa "Australia-extra" jatkuu myös yhdellä erittäin mielenkiintoisella katoamistapauksella.
Huomenna jatkuu tarina liftarimurhista.