Ei näitä tapauksia voi käsittää, ainakaan näin läsimaalaisena.16-vuotias puukotti siskonsa kuoliaaksi - motiivina kunnia
Tiistai 29.1.2013 klo 16.07
19-vuotiaan siskonsa murhasta syytetty 17-vuotias poika tuomittiin tiistaina kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen Ruotsissa.
Lundin käräjäoikeus uskoi teon motiivin liittyneen perheen käsitykseen omasta kunniastaan.
Sisko oli palannut Etelä-Ruotsin Landskronaan Irakista, missä hän oli jättänyt pakkoavioliittonsa. Hänen ruumiinsa löydettiin viime huhtikuussa. Murha oli tehty iskemällä yli sata kertaa teräaseilla.
Alaikäisenä poikaa ei voitu tuomita elinkautiseen, eikä poikaa voitu määrätä mielentilatutkimuksen perusteella psykiatriseen hoitoon. Puolustus esitti tuomioksi suljettua nuorisohuoltoa, mutta oikeus päätyi vankeusrangaistukseen.
Poika oli murhan tekohetkellä 16-vuotias. Hän on syyttänyt murhasta naamioitunutta miestä, joka hyökkäsi siskon kimppuun, mutta oikeus ei uskonut pojan tarinaa.
16-vuotias puukotti siskonsa kuoliaaksi - motiivina kunnia
16-vuotias puukotti siskonsa kuoliaaksi - motiivina kunnia
oon sisältä kuollu ja risti mun naamassa merkkaa sitä
Re: 16-vuotias puukotti siskonsa kuoliaaksi - motiivina kunn
Kokeilkaapa huviksenne kuinka kauan kestää heilauttaa kättä puukotuksenomaisesti sata kertaa. Helvetin pitkään vaikka sitä toistaa niin nopeasti kun pystyy. Ei voi kyllä ymmärtää.
Re: 16-vuotias puukotti siskonsa kuoliaaksi - motiivina kunn
Ei noita voi ymmärtää 
Almost any school shooting could have been prevented in some way or another. -Eric Harris-