Arto "Pastori" Karatsalmi - Sirpa Ketolan surma, Pori 1993

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6832
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Arto "Pastori" Karatsalmi - Sirpa Ketolan surma, Pori 1993

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Moniko muistaa tapauksen?

Liikkeenharjoittaja Arto "Pastori" Karatsalmi surmasi puukottamalla ja kuristamalla 25-vuotiaan Sirpa Ketolan asunnollaan Porin Pormestarinluodossa ja heitti alastoman ruumiin kolmannen kerroksen parvekkeelta alas tammikuun 1993 loppupuolella.

Karatsalmi kiisti aluksi jyrkästi syyllisyytensä. Lopulta hän murtui ja tunnusti kaiken. Karatsalmelle tehtiin mielentilatutkimus, joka totesi hänet täysijärkiseksi. Mielentilatutkimus jäi kuitenkin osittain puutteelliseksi, koska Karatsalmi ei suostunut tulemaan sellistään ulos. Mielentilatutkimuksen tekopaikassa oli nimittäin myös eräs Sirpa Ketolan tuttava, joten Karatsalmi pelkäsi kostoa.

Karatsalmi sai elinkautisen. Joulukuussa 2006 Ilta-Sanomat uutisoi, että Karatsalmi sai armahduksen Tarja Haloselta eli noin 13 vuotta tuli lusittua. Jutussa mainittiin myös, että Karatsalmi vaihtoi vankeusaikanaan nimensä.

Tietääkö kukaan, mistä Karatsalmen lempinimi "Pastori" tuli? Itse en enää muista.
Primavera
Jane Marple
Viestit: 1019
Liittynyt: To Touko 10, 2007 1:28 pm

Viesti Kirjoittaja Primavera »

Satakunnan Kansan arkisto:
Poliisi etsii yhtä miestä Porin surmassa
Päivämäärä: 1993-02-02
Tekijä: Matti Rautanen

Poliisi etsii yhtä miestä Porin surmassa Porin rikospoliisi on edistynyt viime lauantaina Porissa sattuneen surman tutkimuksissa.

Surmattuna Pormestarinluodosta löydetty, porilainen SK poistui viiden hengen seurueessa Antinkadun varrella olevasta pubista viime perjantaina kello 23-24. Tämän seurueen jäsenet on yhtä lukuun ottamatta tavoitettu, ja heitä on kuulusteltu. Kateissa oleva mies on etsintäkuulutettu.

Poliisi ei tutkinnallisista syistä anna julkisuuteen tietoja rikoksen tekotavasta.

(Päivämäärä: 1993-02-07, Tekijä: Juha Ståhle)

Surmatun tavaroita löytyi Noormarkusta Pormestarinluodossa reilu viikko sitten surmatulle nuorelle naiselle kuulunutta omaisuutta on löydetty Noormarkusta. Porin rikospoliisi pääsi pikkutien varrella olleiden tavaroiden jäljille yleisövihjeen perusteella.

Vähäpuheinen poliisi ei suostu kertomaan, mitä 25-vuotiaalle porilaiselle SK:lle kuuluneita tavaroita Noormarkun ja Pomarkun välillä olleelta kätköpaikalta löydettiin. Kateissa ovat olleet mm. nahkapusero, farmarit ja pakkassaappaat.

Poliisi epäilee, että tavarat on tuotu Noormarkun ja Pomarkun välillä olevan sivutien varrelle lauantaina 30. tammikuuta kello 5-9.

Tavaroiden kuljetukseen lienee käytetty punaruskeaa Volvo 264 -henkilöautoa, jonka rekisteritunnus on TKE-533. Auto on vuoden 1977 mallia.

Poliisi on kiinnostunut auton liikkeistä lauantaiaamun tunteina Porissa, Pomarkussa ja Noormarkussa. Vihjeet voi soittaa Porin rikospoliisin päivystykseen, jonka puhelinnumero on 827623.

Sirpa Ketola löydettiin surmattuna Keulantie 6:n sisäpihalta 30.

tammikuuta kello 9.20. Hänet oli heitetty alas kolmannen kerroksen parvekkeelta.

Surmatyöstä epäilty porilainen yrittäjä on vangittu.

- Poliisi on saanut surman tutkimuksiin liittyviä vihjeitä kiitettävän runsaasti, Porin rikospoliisista kiitellään jo nyt.


Kohusurman tunnustanut mielentilatutkimukseen
Päivämäärä: 1993-04-02
Tekijä: Ilpo Lehtojoki

Kohusurman tunnustanut mielentilatutkimukseen Pormestarinluodon surmatyön tehnyt yrittäjä kertoi veritekonsa motiiviksi seksipalveluilla kiristämisen.

Porin Pormestarinluodon raa'an naissurman poliisikuulusteluissa tunnustanut porilainen yrittäjä istui eilen täysin vaiti Porin raastuvanoikeudessa, kun hänen asiamiehensä, asianajaja Erik Sallinen luki oikeudelle syytetyn tunnustusta.

Oikeuden päätöksellä surman tunnustanut passitettiin syyttäjän ja asianajaja Sallisen pyynnöstä mielentilatutkimukseen ennen asian jatkokäsittelyä.

Syytetty oli jo pari viikkoa sitten poliisikuulusteluissa myöntänyt surmanneensa 25-vuotiaan Keulantie 6:ssa Porin Pormestarinluodossa 30. tammikuuta. Surmatyön jälkeen syytetty heitti uhrinsa alas kolmannen kerroksen parvekkeelta.

K:n kertomuksen perusteella poikkeuksellisen raa'an veriteon motiivi oli seksipalveluilla kiristäminen.

Tuoreimmissa poliisikuulusteluissa syytetty mainitsi myös salaperäisestä "Kakesta", joka ei kuitenkaan viihtynyt syytetyn asunnossa pontikkaa juomassa kuin 15-20 minuuttia.

Sen jälkeen K. ja myöhemmin surmansa saanut nainen jäivät kahdestaan asuntoon. Syytetty kertoi surman saaneen alkunsa uhrin yrittäessä kiristää K:lta maksua seksipalveluista. Kun syytetty kertoi kieltäytyneensä maksamasta, nainen lupasi ilmoittaa vierailustaan syytetyn vaimolle.

Tämä kiristäminen sai syytetyn niin raivopäiseksi, että kuristi naisen kurkkua 2-3 minuuttia makuuhuoneen vuoteella. Tämän jälkeen hän viilteli tajutonta uhriaan, vaikka ei omien puheidensa mukaan muista viiltelystä mitään.

Ruumiinavauspöytäkirjan mukaan kuolinsyyksi paljastui valtimoa vioittanut viiltopistohaavaa, ja uhri kuoli verenvuotoon.

Murha vai tappo? Syytetyn asianajan Erik Sallisen mukaan surmassa on kyse enintään taposta.

- K. ei kuristaessaan tarkoittanut surmata Ketolaa.

Uhrin omaisten asiamies, asianajaja Esko Kivitie oli toista mieltä: - Kysymyksessä on murha, josta ainoa mahdollinen tuomio on elinkautinen.

Porin raastuvanoikeus jatkaa surman käsittelyä seuraavaksi vasta sen jälkeen, kun mielentilatutkimus valmistuu.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 18206
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Tuota tapausta en muistanutkaan. Onhan se tällä sivustolla ollut jo jonkin aikaa, mutta tänään löysin divarista Poliisi kertoo 1995 -kirjan ja siinä on käsittelyssä tämä surma.

Aizerin aloitukseen ja Primaveran löytämään SK:n artikkeleihin ei kirjasta juurikaan mitään lisättävää löydy, mutta jotain voisi mainita; surma tehtiin Arto Karatsalmen asunnossa, josta olivat riitelyn päätteeksi muuttaneet pois surmaviikon torstaina hänen vaimonsa sekä kaksivuotias poikansa. Asuntoa oli surman jälkeen yritetty vimmatusti siivota, mutta mm. lattialistojen alta löytyi runsaasti verijälkiä.

Karatsalmi tavoitettiin ensin puhelimitse jo tuona ruumiinlöytymispäivänä - lauantaina, ja hän lupasi saapua poliisilaitokselle selvittämään asiaa, mutta jätti saapumatta. Hänet tavoitettiin neljän päivän kuluttua rikoksen ilmitulosta Sampolan kaupunginosasta erään kerrostalon portaikosta päihtyneenä.

Surmailtana Karatsalmi oli esiintynyt seurueelleen suurena liikemiehenä kertoen mittavista liiketoimistaan - kuin myös vaimostaan, joka oli heittänyt hänet ulos yhteisestä asunnosta, vaikka asia oli päinvastoin.

Karatsalmi oli saanut ns. strattirahan yrityksen perustamiseen. Tarkoitus oli käydä kauppaa Venäjän ja Baltian maiden kanssa. Liikemiehenä hän mielellään, tuolloin vielä harvinaisen NMT-puhelimen kanssa esiintyikin. Bisnes ei kuitenkaan ollut sujunut niin kuin piti ja todistajien mukaan Karatsalmen mielenlaatu oli hyvinkin vaihtelevaa.

Eräs lehdenjakaja oli surmayötä seuraavana aamuna klo 5:15 nähnyt miten Karatsalmen Volvo oli portaan ulko-oven edessä ja siihen lastattiin tai siitä purettiin jotain tavaraa.

Tuosta salaperäisestä Kakesta oli myös mainita kirjassa, joskin hänen olemassaolonsa oli poliisille jo alun alkaenkin epäuskottava.

Pastori lisänimelle ei artikkelista löytynyt syytä.

muoks muoks! kirjoitusvirheitä korjattu ja sanajärjestystä muutettu
Viimeksi muokannut Doctor Lecter, Pe Marras 09, 2007 1:24 pm. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Tampereen Tyttö
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5424
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm

Viesti Kirjoittaja Tampereen Tyttö »

Ot, joskus kutsutaan Pastoriksi tyyppejä, jotka pitävät pitkiä ja vaikuttavia puheita.
-Takuulla, sano Tampereenlikka!
EuroJR
Jessica Fletcher
Viestit: 3332
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 7:26 pm
Paikkakunta: Costa del Crime

Viesti Kirjoittaja EuroJR »

Tampereen Tyttö kirjoitti:Ot, joskus kutsutaan Pastoriksi tyyppejä, jotka pitävät pitkiä ja vaikuttavia puheita.
Aikanaan koulussa oli yksi hemmo, sellainen aina tip top pukeutunut ja kauluspaidat siistit. Sillä oli aina ylänappi kiinni. Aloinkin kutsua häntä pastoriksi, joka selvästä närkästi kaveria. Ja niinhän siinä kävi, että pastori sitten hänen nimeksi jäikin ihan yleisestä... :lol:
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6832
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: Arto "Pastori" Karatsalmi

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Sain vinkin ja tarkistin sen.

Arto Juhani Karatsalmi, myöhemmin Franc Sylvester Karatsalmi, poistui hiljattain keskuudestamme 55 vuoden ikäisenä. Nimi löytyy Kouvolan seurakunnan kuolleiden listalta: http://www.kouvolanseurakunnat.fi/fileb ... 9-0107.pdf
Tumpelo
Alokas
Viestit: 5
Liittynyt: Ti Helmi 05, 2013 2:52 pm
Paikkakunta: Kymenlaakso

Re: Arto "Pastori" Karatsalmi

Viesti Kirjoittaja Tumpelo »

Muistan tämän tapauksen. Olin silloin parikymppinen ja näin uhrin äitiä lähes viikottain, emme varsinaisesti olleet tekemisissä. Uhria en tuntenut. Iltapäivälehden lööpissä oli kuva vartalon sulattamasta paikasta lumessa. Muistelisin kuitenkin, että uhrin vartalo oli täynnä erilaisia merkkejä, tehty puukolla ja tussilla. Vatsassa (?) oli Zorron Z-merkki ja tapausta kutsuttiinkin Zorro-murhaksi tai rituaalimurhaksi, mutta merkit olivat kai Karatsalmen humalaisessa päässä syntyneitä visioita, joilla ei ilmeisesti ollut mitään merkitystä.

Onko Karatsalmen viimeisistä vuosista mitään tietoa? Kiinnostaa kovasti kun itsekin nykyään täällä Kaakonkulmalla asustelen.
Taija
Armas Tammelin
Viestit: 80
Liittynyt: Ti Elo 25, 2009 2:53 pm

Re: Arto "Pastori" Karatsalmi -Sirpa Ketolan surma, Pori 199

Viesti Kirjoittaja Taija »

Jos en täysin väärässä henkilössä ole, niin hän oli viimeiset vuotensa Konnunsuon vankilassa.

Lisäys: Tuosta zorro-murha nimityksestä, sillä nimellä tunnetaan paremmin Kurikassa sattunut tapaus, jossa tekijä tuomittiin elinkautiseen, olikohan 1997.
Seinään oli siinä kirjoitettu verellä (?): "Zorro kiitti".
Haluan kuolla luotisateessa suudellen.
matlockb
Watson itse
Viestit: 5575
Liittynyt: Ma Maalis 29, 2010 6:17 am

Arto "Pastori" Karatsalmi -Sirpa Ketolan surma, Pori 1993

Viesti Kirjoittaja matlockb »

^Hieman korjausta ja pahoittelut OT:stä mutta Kurikan zorro-murhassa (v. 1997) oli kirjoitettu jääkaapin oveen huulipunalla (ei verellä) teksti: "Zorro kiitti"
".. Sä kosketusta kaipaat toisen ihmisen, ken voi sulle antaa rakkauden. Saada voi vain toista etsien; onnea hyppysellisen .. " (Berit [oik. Tuula Etola]; Hyppysellinen onnea, san. Turkka Mali, säv. Jori Sivonen)
Taija
Armas Tammelin
Viestit: 80
Liittynyt: Ti Elo 25, 2009 2:53 pm

Re: Arto "Pastori" Karatsalmi -Sirpa Ketolan surma, Pori 199

Viesti Kirjoittaja Taija »

Ah, kiitos korjauksesta ja anteeksi myös OT. Sentään teksti meni nappiin.
Haluan kuolla luotisateessa suudellen.
Tumpelo
Alokas
Viestit: 5
Liittynyt: Ti Helmi 05, 2013 2:52 pm
Paikkakunta: Kymenlaakso

Re: Arto "Pastori" Karatsalmi -Sirpa Ketolan surma, Pori 199

Viesti Kirjoittaja Tumpelo »

Saiko Pastori jonkun uuden tuomion (mistä?), hänethän taidettiin armahtaa vuonna 2006?
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 18206
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Arto "Pastori" Karatsalmi

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Tumpelo kirjoitti:Muistelisin kuitenkin, että uhrin vartalo oli täynnä erilaisia merkkejä, tehty puukolla ja tussilla. Vatsassa (?) oli Zorron Z-merkki ja tapausta kutsuttiinkin Zorro-murhaksi tai rituaalimurhaksi, mutta merkit olivat kai Karatsalmen humalaisessa päässä syntyneitä visioita, joilla ei ilmeisesti ollut mitään merkitystä.


Oikein muistat. Tapauksesta puhuttiin Z-teurastuksena. Se nimi ei kuitenkaan kauas kantanut ja nimeksi vakiintui Porin parvekesurma. Z-kirjaimen muodostivat uhrin vatsan alueelle tehdyt viillot. Lisäksi uhriin tussilla tehty töherrys saivat lehdistön puhumaan rituaalimurhasta.

Rituaalisurma se ei ollut, mutta on myös väärin puhua parvekesurmasta. Uhrihan oli jo kuollut kun hänet työnnettiin alas parvekkeelta. Kuolinsyinä olivat tukehduttaminen, runsas verenvuoto ja muut tarkemmin määrittelemättömät vammat.

Moni porilainen varmasti muistaa Karatsalmen kun hän oli Meri-Porin uimahallin kahvionpitäjänä.
Karatsalmi jälki maassa.jpg
Karatsalmi jälki maassa.jpg (61.39 KiB) Katsottu 1915 kertaa
Uhri pudotettiin ylimmän kerroksen parvekkeelta kohtaan missä on risti. Kuva Alibi 4/93.
Karatsalmi kuva.jpg
Karatsalmi kuva.jpg (69.2 KiB) Katsottu 1915 kertaa
Karatsalmi ahtautumassa poliisin Ladaan. Kuva Alibi. Naamakuva oli muistaakseni aikoinaan Satakunnan Kansassa.
Tumpelo kirjoitti:Onko Karatsalmen viimeisistä vuosista mitään tietoa? Kiinnostaa kovasti kun itsekin nykyään täällä Kaakonkulmalla asustelen.
Kouvolan Pikku-Palomäessä asusteli ja köpötteli hissukseen, kunnes kuihtui pois...
Taija kirjoitti:Tuosta zorro-murha nimityksestä, sillä nimellä tunnetaan paremmin Kurikassa sattunut tapaus, jossa tekijä tuomittiin elinkautiseen, olikohan 1997.
Seinään oli siinä kirjoitettu verellä (?): "Zorro kiitti".
Juu, tämä tapaus jäi elämään Zorro -murhana.

Kuvat olivat pudonneet. Palautettu.
-NILS-
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Tumpelo
Alokas
Viestit: 5
Liittynyt: Ti Helmi 05, 2013 2:52 pm
Paikkakunta: Kymenlaakso

Re: Arto "Pastori" Karatsalmi -Sirpa Ketolan surma, Pori 199

Viesti Kirjoittaja Tumpelo »

Kiitos valaistuksesta. Aika lähellä on Karatsalmi näemmä asustellut täällä kaakossa. Tuota en tiennyt, että piti kahviota Meri-Porin uimahallissa, en kyllä siellä usein käynytkään.

Tunsiko Ketola muuten Karatsalmea ennen surmailtaa?
Siru83
Adrian Monk
Viestit: 2724
Liittynyt: Su Heinä 12, 2009 9:18 pm

Re: Arto "Pastori" Karatsalmi -Sirpa Ketolan surma, Pori 199

Viesti Kirjoittaja Siru83 »

Tästä puuttuu jonkin verran tietoa. Olen mielestäni lukenut, että uhriin olisi viilletty sana "huora". Tästä on rikoslehdissä ollut enemmänkin juttua.

Joka tapauksessa Ketola oli muistaakseni myöskin kihlautunut toisen miehen kanssa surmaa edeltävänä päivänä. Karatsalmea hän ei kai entuudestaan tuntenut.
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6832
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: Arto "Pastori" Karatsalmi -Sirpa Ketolan surma, Pori 199

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Siru83 kirjoitti:Joka tapauksessa Ketola oli muistaakseni myöskin kihlautunut toisen miehen kanssa surmaa edeltävänä päivänä. Karatsalmea hän ei kai entuudestaan tuntenut.
Ketolan tunnistamisessa auttoi hänen sormessaan ollut sormus, johon oli kaiverrettu kihlatun nimi. Tieto syötettiin julkisuuteen ja kihlattu otti yhteyttä poliisiin.

Tässä keskustelussa referoitu Poliisi kertoo -kirja kertoo, että Karatsalmi oli perustanut starttirahan turvin yrityksen, mutta liiketoimet eivät sitten menneet ihan nappiin. Tietääkö joku mitä alaa Karatsalmi harjoitti?
Vastaa Viestiin