Malmön ammuskeluaalto

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Wincentius
Martin Beck
Viestit: 758
Liittynyt: Su Loka 04, 2009 11:37 am
Paikkakunta: Ubi bene, ibi patria

Malmön ammuskeluaalto

Viesti Kirjoittaja Wincentius »

Isoviha kirjoitti:20.12.2011 - 2 naamioitunutta miestä tuli libanonilaisklubin tiloihin ja ampui paikkaa remontoineen 55-vuotiaan työmiehen. Uhrilla ei ollut rikosrekisteriä. Poliisi epäilee ampujien erehtyneen henkilöstä ja tarkoittaneen tappaa paikan omistajan. Omistaja oli uhrin keski-ikäinen lukuisista rikoksista tuomittu sukulainen. Ei selvitetty.
Tapausta ei olla edelleenkään selvitetty, mutta täydennetään ja korjataan esitettyjä tietoja.

Kyseinen libanonilaisklubi, El Cafesito Latino, on enempi vähempi salakapakka, jonka nykyinen pitäjä on nelikymppinen Lamin Kalley. Tosin edellinen omistaja, myöskin poliisin vanha tuttu Mauricio Alejandro Cavagnaro Aguilera, ei ole toimintaansa vielä LK:lle 100%:sti luovuttanut.

LK on varsin tunnettu pikkurikollinen, joka on pyörinyt lähes kaikkien liivijengien ympärillä. Perusti aikanaan Lion Family-jengin, josta kuitenkin potkittiin ulos. Liittyi myöhemmin, nyttemin jo lopetettuun, Black Cobra'an. LK on myös työskennellyt HA:lle perimässä rahoja.

LK on pahasti velkaantunut eri tahoille, ja onkin arveltu, että kohteena olisi tosiaankin ollut LK, joka kuitenkin sattui juuri ampumisen aikana olemaan kaupassa ostamassa maalia kapakkansa remonttia varten. Koska sekä LK että uhri ovat ihonväriltään patamustia, erehtyivät todennäköisesti ampujat kohteesta luullen siis uhria LK:ksi.

Uhri ei tiettävästi kuitenkaan ollut mitään sukua LK:lle eikä myöskään ollut millään tavalla rikollinen, mutta tällä oli sama sukunimi kuin LK:lla, lähtöisin samasta maasta (Gambia) ja uhrin lähisukulaisissakin on LK:n tapaisia pikkurikollisia.
Kirjoitan jatkossa laajemmat juttuni pääasiassa paremmin itselleni soveltuvalla alustalla (blogi). Osasyynä hiipuvaan läsnäolooni täällä on se, että asia-, käännös- ja/tai kirjoitusvirheitä ei 1. tunnin jälkeen voi enää korjata.
- WinCentius
Wincentius
Martin Beck
Viestit: 758
Liittynyt: Su Loka 04, 2009 11:37 am
Paikkakunta: Ubi bene, ibi patria

Malmön ammuskeluaalto

Viesti Kirjoittaja Wincentius »

27.6.2012 Wincentius kirjoitti:Neljää K-falangiin kuuluvaa albanialaista vastaan on nostettu syyte 19-vuotiaan Mauricio Deugenio Riccio'n ampumisesta.
Oikeudenkäynti ampumisesta epäiltyjä vastaan on alkanut tänään Malmö'ssä.
27.6.2012 Wincentius kirjoitti:Kyseiset herrat ovat kolme veljestä ja näiden serkku, jotka yhdessä ovat ampuneet uhrin kuoliaaksi kahdella aseella ja yhteensä kahdeksalla luodilla.
Korjattakoon tähän vielä sukulaisuussuhde oikeaksi, eli kyseessä on kolme veljestä ja heidän sisarenpoikansa.

Kuva

Lähde
Kirjoitan jatkossa laajemmat juttuni pääasiassa paremmin itselleni soveltuvalla alustalla (blogi). Osasyynä hiipuvaan läsnäolooni täällä on se, että asia-, käännös- ja/tai kirjoitusvirheitä ei 1. tunnin jälkeen voi enää korjata.
- WinCentius
Damien
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5194
Liittynyt: Ti Marras 11, 2008 12:26 pm
Paikkakunta: Karvatunturi aka käpykumpu
Viesti:

Re: Malmön ammuskeluaalto

Viesti Kirjoittaja Damien »

VPY kirjoitti:Ihanaa monikulttuurisuutta, eikö vain Siru ja Damien? Ihanan värikäs ja monikulttuurinen Malmö :roll: Tässäpä sellainen ruusuinen tulevaisuudenkuva Suomeenkin, jota Siru, Alexander ja Damien hellivät mielessään.
Anteeksi ystäväiseni että vastaan näin viiveellä. Ei ole ehtinyt tänne interneetin ihmeelliseen maailmaan seikkailemaan. Liekö johtunee värisokeudesta?
Sinun kirjoituksesi on hyväksytty tälle foorumille siinä missä oikeus ilmaista mielipiteitäsi oikeassa elämässä(edellyttäen että niitä uskallat julkisesti huudella).

Kysynkin nyt sinulta tai sivupersoonaltasi suoraan: miksi siulla on oikeus päästää suustaan(tai sormistaan) mitä huvittaa, mutta eri kulttuuriperän omaavilla ei?
Mie hellin mielessäni ajatusta maailmasta jossa me arjalaiset, karjalaiset, hipit, homot, ja värikkäät ihmiset voimma kulkea pitkin katuja katsoen toisiamme silmiin ja moikata hymyillen.

Toisin kuin Aatun täydellisessä maailmassa, miulle te kehitysvammaisetkin olette aivan yhtä arvokkaita
kansakunnan tukipilareita kuin me kaikki muutkin. Jumala kun antoi kaikille samat lahjat ja vaivat. Love&peace. <3
"Aika kulkee, kellot laukkaa. Monta raukkaa, hauta haukkaa.
Ennen iltaa, siis kulje siltaa mut varo murhamiesten kiltaa.
Varo liittymästä heihin jotka usko eivät enää mihinkään."
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 18206
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Malmön ammuskeluaalto

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Damien kirjoitti:Mie hellin mielessäni ajatusta maailmasta jossa me arjalaiset, karjalaiset, hipit, homot, ja värikkäät ihmiset voimma kulkea pitkin katuja katsoen toisiamme silmiin ja moikata hymyillen.
Ja homot että muslimit? Siekö meinaat ne opettaa toisiansa suvaitsemaan. Tyypillistä, ah, niin tyypillistä vasemmistolaisen vaaleanpunaista pumpulia. Suuri missio. Olenkin lisännyt Damienin kirjaan, jossa mainitaan Suuria ajattelijoita! Palaa maan pinnalle eläkä uso unelmiin, vaan realismiin. Myö eletään reaalimaailmassa.
Damien kirjoitti:Toisin kuin Aatun täydellisessä maailmassa, miulle te kehitysvammaisetkin olette aivan yhtä arvokkaita kansakunnan tukipilareita kuin me kaikki muutkin. Jumala kun antoi kaikille samat lahjat ja vaivat.
Mistähän sitten johtuu, että lääkärit monasti jopa suosittelevat raskauden keskeytystä vammaisen lapsen ollessa tuloillaan? Jos ne on yhtä arvokkaita - elämä ei ole niin arvokas kuin annetaan ymmärtää - niin miksi näin tehdään? Tarvitaanko maailmaan lisää ihmisiä ja lisää kehitysvammaisia? Äläkäs tähän Jumalaa mukaan vetele. Jumala teki vuoret ja meret erottamaan kansakunnat ja rodut toisistaan ja nyt niitä humanistit yhdistelee. Ennen kehitysapua Etiopiassa huusi miljoona ihmistä nälissään. Sitten sinne vietiin kehitysapu ja länsimainen lääketiede. Nyt 15 miljoona ihmistä huutaa nälkää... Wautsi wau, suuret humanistit.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Wincentius
Martin Beck
Viestit: 758
Liittynyt: Su Loka 04, 2009 11:37 am
Paikkakunta: Ubi bene, ibi patria

Re: Riehuuko Malmössä jälleen sarja-ampuja?

Viesti Kirjoittaja Wincentius »

Wincentius kirjoitti:Limeriuksen surmasta epäiltynä on pidätetty 28-vuotias mies. Miestä (Aboantar Elhoot) epäillään myös törkeästä ampuma-aserikoksesta.

Kuva
Aboantar Elhoot
Aboantar Elhoot tuomittiin tänään Malmön käräjäoikeudessa 15 vuodeksi vankeuteen Limeriuksen ampumisesta. Elhoot sekoitti Limeriukseen toiseen, lähes samannäköiseen mieheen, Glenn Ljunggren'iin, joka myös asui samalla kadulla kuin Limerius.

Kolme naista, joita syytettiin surman tilauksesta, vapautettiin syytteistä.

Glenn Ljunggren oli vaatinut vahingonkorvauksia häntä vastaan suunnitellusta surmasta, mutta oikeus ei korvauksia miehelle myöntänyt. Lisätietoa miehestä.
– Det finns inte i min fantasi att någon skulle ­vilja mörda mig.
  • - En pysty mitenkään kuvittelemaan, että joku voisi haluta murhata minut.
Juupajuu. Näin siis sanoo mies, joka itse on tappanut kaksi miestä ja tuomittu sadoista rikoksista.

Lähde

[Taustatietoa]
Kirjoitan jatkossa laajemmat juttuni pääasiassa paremmin itselleni soveltuvalla alustalla (blogi). Osasyynä hiipuvaan läsnäolooni täällä on se, että asia-, käännös- ja/tai kirjoitusvirheitä ei 1. tunnin jälkeen voi enää korjata.
- WinCentius
Wincentius
Martin Beck
Viestit: 758
Liittynyt: Su Loka 04, 2009 11:37 am
Paikkakunta: Ubi bene, ibi patria

Re: Riehuuko Malmössä jälleen sarja-ampuja?

Viesti Kirjoittaja Wincentius »

Wincentius 27 Kesä 2012 kirjoitti:
Isoviha kirjoitti:24.8.2011 - mies ammuttiin "katukeittiön" pöytään. Poliisin mukaan puhdas alamaailman teloitus. Ei selvitetty.
Neljää K-falangiin kuuluvaa albanialaista vastaan on nostettu syyte 19-vuotiaan Mauricio Deugenio Riccio'n ampumisesta.
  • Ahmet Mucolli, s. 1982
    Fidan Mucolli, s. 1983
    Valon Mucolli, s. 1978
    Arben Gashi, s. 1990
Kuva

Malmön käräjäoikeus antoi seuraavat tuomiopäätökset 10.8.2012:
  • ARBEN Arber Gashi
    - 15 vuoden vankeustuomio murhasta, huumausainerikoksesta ja törkeästä ampuma-aserikoksesta.
  • Ahmet Mucolli
    - 15 vuoden vankeustuomio murhasta.
  • Fidan Mucolli
    --15 vuoden vankeustuomio murhasta, ajo-oikeudetta-ajosta ja teräaseen hallussapidosta.
  • Valon Mucolli
    - Syytteet hylättiin.
Lisäksi tuomitut määrättiin maksamaan yhteisvastuullisesti vahingonkorvauksia uhrin omaisille yhteensä 100 000 SEK.

Tuomitut valittivat käräjäoikeuden päätöksestä Skoonen ja Blekingen hovioikeuteen.

Fidan Mucolli veti (9.11.2012) tosin pois valituksensa ennen hovioikeuden päätöstä, ja otti sen sijaan syyn ampumisesta täysin omille niskoilleen, ts. tunnusti ampuneensa Riccio'n yksin, eikä ampumiseen olisi muita osallistunut. Fidan Mucolli ilmoitti, että jos hän yhä edelleen kiistäisi syyllisyytensä, kaksi syytöntä joutuisi asiasta kärsimään.

Sekä Arben Gashi että Ahmet Mucolli kiistivät valituksessa olleensa surmapaikalla, ja että mikään tekninen todistusaineisto ei liitä heitä tapaukseen.

Näin ollen muiden tuomittujen asianajajat vaativat koko oikeudenkäynnin aloittamista uudestaan. Hovioikeus ilmoitti 13.11.2012, että vaatimukseen ei suostuta.

Hovioikeuden päätöksellä 15.11.2012 käräjäoikeuden tuomioihin ei kuitenkaan tullut muutoksia.

Arben Gashi ja Ahmet Mucolli valittivat hovioikeuden päätöksestä korkeimpaan oikeuteen 14.12.2012.

Arben Gashi'n ja Ahmet Mucolli'n hovioikeuskäsittelyn puolustusasianajille maksettiin korvauksia yhteensä 350 000 SEK, eli lähes kolminkertaisesti se, mitä uhrin omaisille määrättiin vahingonkorvauksia.

Käräjäoikeuskäsittelyn puolustusasianajajakulut olivat yhteensä 1 964 601 SEK.
  • Kuva
Lähde, lähde, lähde, lähde ja lähde
Kirjoitan jatkossa laajemmat juttuni pääasiassa paremmin itselleni soveltuvalla alustalla (blogi). Osasyynä hiipuvaan läsnäolooni täällä on se, että asia-, käännös- ja/tai kirjoitusvirheitä ei 1. tunnin jälkeen voi enää korjata.
- WinCentius
Wincentius
Martin Beck
Viestit: 758
Liittynyt: Su Loka 04, 2009 11:37 am
Paikkakunta: Ubi bene, ibi patria

Re: Malmön ammuskeluaalto

Viesti Kirjoittaja Wincentius »

Wincentius 25 Touko 2012 kirjoitti:Eilen torstaina surmattiin Malmössä Adel Abdelkarim Mohammed (s. 1984), tosin tällä kertaa uhria ei ammuttu. Tekijä lienee miehen irakilainen vaimo (Khulood Abed Mahdi Al-Badri), joka on ollut vain muutaman viikon Ruotsissa.
Tapauksen käräjäoikeuskäsittely alkoi Malmössä 26.11.2012. Vaimo kiisti osallisuutensa surmaan ja väitti tuntemattomien (naamioituneiden) miesten murtautuneen heidän kotiinsa ja tappaneen hänen miehensä sekä pakottaneet naiseen siivoamaan uhrin veret pois paikalta.

Poliisitutkinta kuitenkin osoittaa naisen tekijäksi. Oikeudenkäynti jatkui joulukuussa, ja neljä päivää ennen jouluaattoa oikeus määräsi naiselle tehtävän mielentilatutkimuksen. Tällöin vaimo pyysi, että poliisi kuulustelisi tätä uudestaan. Näin tapahtui ja seuraavana päivänä vaimo yht'äkkiä tunnustikin surmanneensa miehensä.

Mitään yksittäistä syytä surmaan ei ole olemassa, vaan nainen oli ajautunut sellaiseesn psyykkiseen tilaan, jossa surma mahdollistui.

Tunnustuksen viipymistä esti pelko ja häpeä, mutta sekä kunnioituksesta miehen omaisia kohtaan että raskaasta oikeudenkäynnistä väsyneenä, vaimo päätti lopulta tunnustaa teon.

Mielentilatutkimus kestää kaksi viikkoa, jonka jälkeen naisen kuulustellaan oikeudessa uudelleen.

Mielentilatutkimuksen ja kuulustelun jälkeen ilmoitetaan oikeuden päätös. Asianajajan mielestä vaimoa ei pitäisi tuomita vankeuteen vaan hoitoon.

Lähde ja Lä'hde
Kirjoitan jatkossa laajemmat juttuni pääasiassa paremmin itselleni soveltuvalla alustalla (blogi). Osasyynä hiipuvaan läsnäolooni täällä on se, että asia-, käännös- ja/tai kirjoitusvirheitä ei 1. tunnin jälkeen voi enää korjata.
- WinCentius
Wincentius
Martin Beck
Viestit: 758
Liittynyt: Su Loka 04, 2009 11:37 am
Paikkakunta: Ubi bene, ibi patria

Re: Malmön ammuskeluaalto

Viesti Kirjoittaja Wincentius »

07 Heinä 2012 Wincentius kirjoitti:
1.2.2012 Wincentius kirjoitti:Jälleen uusi ampumistapaus Malmö'ssa eilen ilalla, tällä kertaa uhrina oli 48-vuotias neljän lapsen isä. Uhri kuoli.
Uhri oli siis Ahmed Hadrous (48), viiden lapsen isä.

2.3.2012 Milos Markovic (21) pidätettiin todennäköisin syin epäiltynä AH:n ampumisesta.

Kuva
Milos Markovic

3.3.2012 pidätettin MM:n ex-tyttöystävä Denice Hjalmarsson (19) avunannosta murhaan. Nainen tilasi taksin houkutellakseen tämän paikalle, jossa AH ammuttiin. Muutamaa päivää myöhemmin DH vapautettiin, tosin edelleen epäiltynä avunannosta murhaan, mutta syitä pidempään pidättämiseen ei enää ollut.

Ko. nainen on nuoresta iästään huolimatta jo ns. poliisin vanha tuttu erinäisistä pikkurikoksista, mutta myös huumausaine- ja pahoinpitelyrikoksista vuonna 2010.

11.5.2012 pidätettiin 53-vuotias mies todennäköisin syin epäiltynä AH:n surman tilauksesta.

53-vuotias on aikaisemmin tuomittu lukuista rikoksista, mutta on viime vuosina (2003 jälkeen) elänyt laillisemmin.

Motiivia ei ole vieläkään selvitetty. Myöskään oikeudenkäyntiä ei ole vielä aloitettu.
Kuva
Ahmed Hadrous'in ajama Renault Megané

Malmön käräjäoikeus tuomitsi 4.10.2012 Milos Markovic'in 18 vuoden vankeuteen murhasta ja törkeästä ampuma-aserikoksesta. Lisäksi hänet tuomittiin maksamaan vahingonkorvauksia uhrin omaisille yhteensä 84 000 SEK.

Syytteet Denice Hjalmarsson'ia ja Ebrahim Abdullah'ia (53-vuotias mies) vastaan sen sijaan hylättiin.

Oikeus kuitenkin katsoi, että Markovic paitsi ampui Ahmed Hadrous'in todennäköisesti Ebrahim Abdullah'in toimeksiannosta, niin sai tältä tai tämän valittämänä myös itse ampuma-aseen (7,62 mm Tokarev-pistooli, jota ei muuten ole löydetty), mutta näyttö ei ollut riittävän pitävä tuomioon. Tutkinnan aikana oli lisäksi selvinnyt, että Ebrahim Abdullah oli jo kolme vuotta aikaisemmin yrtittänyt saada toisen henkilön (Ausam Nahi) tappamaan Hadrous'in.

Mitään selvää motiivia ei ole kyetty edelleenkään osoittamaan. Aikaisemman värväysyrityksen yhteydessä Nahi oli maininnut Abdullah'in puhuneen epämääräisesti kunnian palauttamisesta.

Syytettyjen puolustusasianajajien saamat korvaukset olivat yhteensä 1 360 774 SEK.

Lähde, lähde, lähde ja lähde
Kirjoitan jatkossa laajemmat juttuni pääasiassa paremmin itselleni soveltuvalla alustalla (blogi). Osasyynä hiipuvaan läsnäolooni täällä on se, että asia-, käännös- ja/tai kirjoitusvirheitä ei 1. tunnin jälkeen voi enää korjata.
- WinCentius
Wincentius
Martin Beck
Viestit: 758
Liittynyt: Su Loka 04, 2009 11:37 am
Paikkakunta: Ubi bene, ibi patria

Re: Malmön ammuskeluaalto

Viesti Kirjoittaja Wincentius »

Wincentius kirjoitti:^^Taposta on pidätetty viime yönä auton omistajan (oletetun uhrin) entinen mies, jonka kanssa uhrilla oli kaksi lasta. Toinen heistä kuoli pari vuotta sitten.

Osapuolet tulevat entiseltä Jugoslavian alueelta.

Lähde
Kuva

Favzija Djurdjevic, s.1967 Bosnia-Hercegovina, ampui 6.5.2012 klo 20.10 kuoliaaksi viidellä päähän osuneella laukauksella entisen vaimonsa, Elvira Kostovic'in, s.1973.

Elvira Kostovic oli palannut aikaisemmin saman päivän aamuyöstä viikon lomalta Turkista. Djurdjevic'in Iphonesta löydettiin myöhemmin hakuja koskien lentojen saapumisaikoja Malmöön.

Djurdjevic pidätettiin jo 6.5.2012 klo 21.55 epäiltynä ampumisesta. Djurdjevic oli itse mennyt poliisiasemalle Trelleborg'issa, jossa odottanut lähes kaksi tuntia, ennen kuin asemalle tuli poliiseja, jonka jälkeen Djurdjevic siis kertoi rauhallisesti ampuneensa Kostovic'in.

Pidätyksen yhteydessä Djurdjevic kertoi seuraavaa.
Mannen berättar självmant att kvinnan han sköt var hans före detta fru. De var gifta i 20 år och tillsammans har de en dotter som är ca 14 år gammal. Mannen har den senaste tiden inte fått träffa eller ha kontakt med sin dotter på grund av den avlidna kvinnan. Alltid när han kontaktade kvinnan blev det bråk. Mannen har gråtit nästan varje dag på grund av hela familjesituationen och han har mått dåligt av att inte få träffa sin dotter.

Före dödsskjutningen skall mannen enligt sig själv ha fått hjärnsläpp och skjutit kvinnan. Han kände att det var sista utvägen eftersom kvinnan inte ville att mannen skulle träffa dottern.
Han berättar inte mer om själva skjutningen.
  • He olivat olleet naimisissa 20 vuotta ja heillä oli yksi yhteinen 14-vuotias tytär. Viime aikoina mies ei kuitenkaan ollut saanut tavata tytärtään, sillä Kostovic ei sitä sallinut. Aina tavatessaan ex-vaimonsa syntyi riitaa. Mies oli itkenyt ja surrut lähes päivittäin ja voinut huonosti, koska ei päässyt tapaamaan tytärtään.

    Ennen ampumista mies kertoi saaneensa ns. blackoutin, eikä löytänyt mitään muuta tapaa tavata tytärtään kuin surmaamalla entisen puolisonsa. Itse ampumisesta Djurdjevic ei puhunut mitään.

Myöhemmissä kuulusteluissa Djurdjevic kertoi enemmän tapahtuneesta.

Koska mies oli seurannut vaimonsa liikkeitä, yhytti hän tämän ajamalla autonsa naisen auton perään. Djurdjevic nousi autosta ja meni juttelemaan ex-puolisolleen, joka näytti sekä happamalta että vihaiselta miehen lähestyessä autoa. Elvira oli jossain vaiheessa heittänyt avainnipulla Djurdjevic'ia, joka oli huolissaan kysellyt, missä tytär on, kun ei ole saanut tähän yhteyttä. Elvira oli sanonut, että miehellä on tyttären puhelinnumero, soittakoon itse hänelle.

Sitten Djurdjevic oli kysellyt, missä ex-vaimo oli ollut. Lomalla, vastasi Elvira. Mitäs siellä teit, jatkoi mies. Elvira Kostovic oli vastannut, että mitäpä lomalla tehdään, ottanut aurinkoa, juhlinut ja nainut[*], kaikkea sellaista. Tämän kuultuaan Djurdjevic otti ns. pulttia ja ampui viidesti Elviraa päähän.

Pariskunta oli eronnut jo kesällä 2011. Vanhempi tytär oli kuollut syöpään tammikuussa 2010. Djurdjevic ei millään päässyt irti tyttärensä kuolemasta ja nyt avioeron jälkeen yhteydet myös nuorempaan tyttäreen jäivät satunnaisiksi. Nuorempi tytär ei juuri halunnut tavata isäänsä, jota piti hieman "outona". Tapaamisia oli kuitenkin pari kertaa kuukaudessa.

Avioliitossa oli esiintynyt paljon riitoja ja Djurdjevic oli useasti pahoinpidellyt vaimoaan. Myös eron jälkeisen vuoden aikana Djurdjevic oli jatkanut vaimonsa vainoamista ja uhkailua. Vuodenvaihteessa 2011/2012 tapahtuneen kuristusyrityksen jälkeen Djurdjevic sai lisäksi lähestymiskiellon.

Kuva
Uhrin auto Reanult Megane Coupe

Kuva

Kuva
Luotien osumakohdat

Favzija Djurdjevic oli lähettänyt 28.4.2012 SMS:n tyttärelleen Lejla Djurdjevic'lle, jossa peitetysti uhattiin äidin ja tyttären henkeä.
Favzija Djurdjevic kirjoitti:fortsätt bara så det här gynnar mig/är till min fördel därför kommer ni att få en större räkning/läggas mer till last i slutändan kommer ni att betala för detta/sota för detta och det har jag svurit vid".
Kuva
Ympäristötarkastaja Elvira Kostovic

Esimiehen muistokirjoitus 8.5.2012.
Hon var en uppskattad arbetskamrat

Elvira Kostovic, 39 år, Malmö, har avlidit. Hennes närmaste är en dotter, mor och syskon.


Elvira anställdes vid miljöförvaltningen här i Landskrona i september 2010. Elvira hade livs­medelstillsyn inom halva sin tjänst. Hon hade huvudansvaret för ett projekt för tillsyn av bostäder. Bostadstillsynen var ett pionjärarbete genom att Elvira systematiskt inventerade misskötta bostäder.

Elvira tog magisterexamen i miljö- och hälsoskydd vid Lunds universitet 2008. Hon tillhörde den första kullen som utbildade sig till miljöinspektör vid den nya utbildningen för miljöinspektörer vid Lunds universitet. Elvira var en intresserad och engagerad student och klarade studierna på ett utmärkt sätt.

Hon var en mycket uppskattad arbetskamrat och hade även bra relationer med alla dem som hon kom i kontakt med i sitt arbete. Hon var alltid positiv och vänlig i alla sina kontakter med dem som hon utövade tillsyn över.

Vi, hennes arbetskamrater, varav en del av oss stod henne mycket nära, förstod att hon hade gått igenom prövningar i livet.

Vi saknar Elvira som en positiv, klok och eftertänksam medarbetare och som en bra och mycket omtyckt arbetskamrat. Våra tankar går till hennes anhöriga.

För arbetskamraterna vid miljöförvaltningen i Landskrona

Högni Hansson, miljöchef
Tapauksen oikeuskäsittely alkoi 12.12.2012. Malmön käräjäoikeus lähetti Djurdjevic'in 20.12.2012 oikeuskäsittelyn päätteeksi mielentilatutkimukseen. Tulosten selvittyä ilmoittaa käräjäoikeus tuomionsa.

Lähde, lähde ja lähde
_______________________________________________________________________________________
[*]Vaikka Elvira Kostovic todennäköisesti pilaili vastauksellaan, selviää esitutkintamateriaalin ruumiinavauspöytäkirjasta, että naisen häpykarvat oli ajeltu. Ja ei, näiden seikkojen välillä ei ole kausaalista yhteyttä.
Kirjoitan jatkossa laajemmat juttuni pääasiassa paremmin itselleni soveltuvalla alustalla (blogi). Osasyynä hiipuvaan läsnäolooni täällä on se, että asia-, käännös- ja/tai kirjoitusvirheitä ei 1. tunnin jälkeen voi enää korjata.
- WinCentius
Wincentius
Martin Beck
Viestit: 758
Liittynyt: Su Loka 04, 2009 11:37 am
Paikkakunta: Ubi bene, ibi patria

Re: Malmön ammuskeluaalto

Viesti Kirjoittaja Wincentius »

Favzija Djurdjevic tuomittiin tänään Malmön käräjäoikeudessa 14 vuoden vankeuteen ja elinikäiseen maastakarkoitukseen tuomion jälkeen. Vankeuden mahdollisti se, että tehdyn mielentilatutkimuksen mukaan Djurdjevic ei ole vakavasti psyykkisesti häiriintynyt.

Lähde
Kirjoitan jatkossa laajemmat juttuni pääasiassa paremmin itselleni soveltuvalla alustalla (blogi). Osasyynä hiipuvaan läsnäolooni täällä on se, että asia-, käännös- ja/tai kirjoitusvirheitä ei 1. tunnin jälkeen voi enää korjata.
- WinCentius
Wincentius
Martin Beck
Viestit: 758
Liittynyt: Su Loka 04, 2009 11:37 am
Paikkakunta: Ubi bene, ibi patria

Re: Malmön ammuskeluaalto

Viesti Kirjoittaja Wincentius »

Wincentius kirjoitti:
Wincentius 25 Touko 2012 kirjoitti:Eilen torstaina surmattiin Malmössä Adel Abdelkarim Mohammed (s. 1984), tosin tällä kertaa uhria ei ammuttu. Tekijä lienee miehen irakilainen vaimo (Khulood Abed Mahdi Al-Badri), joka on ollut vain muutaman viikon Ruotsissa.
Tapauksen käräjäoikeuskäsittely alkoi Malmössä 26.11.2012.

Mielentilatutkimuksen ja kuulustelun jälkeen ilmoitetaan oikeuden päätös. Asianajajan mielestä vaimoa ei pitäisi tuomita vankeuteen vaan hoitoon.
Khulood Abed Mahdi Al-Badri tuomittiin eilen Malmön käräjäoikeudessa 14 vuoden vankeuteen, ja kärsityn rangaistuksen jälkeen elinikäiseen maastakarkoitukseen.

Tekijä ei kärsinyt tekohetkellä(kään?) psyykkisistä mielenhäiriöistä, joten hänet voitiin tuomita vankeusrangaistukseen.

Khulood Abed Mahdi Al-Badri kiisti puukotuksen, vaikka päivä oikeudenkäynnin jälkeen tunnustikin surmanneensa miehensä. Hän perui kuitenkin senkin tunnustuksen myöhemmin

Lähde
Kirjoitan jatkossa laajemmat juttuni pääasiassa paremmin itselleni soveltuvalla alustalla (blogi). Osasyynä hiipuvaan läsnäolooni täällä on se, että asia-, käännös- ja/tai kirjoitusvirheitä ei 1. tunnin jälkeen voi enää korjata.
- WinCentius
Wincentius
Martin Beck
Viestit: 758
Liittynyt: Su Loka 04, 2009 11:37 am
Paikkakunta: Ubi bene, ibi patria

Re: Riehuuko Malmössä jälleen sarja-ampuja?

Viesti Kirjoittaja Wincentius »

Isoviha kirjoitti:11.5.2011 - 25 vuotias mies ammuttiin autonsa viereen parkkipaikalla Sibbarbs Kalbadhusilla. Poliisin mukaan puhdas alamaailman teloitus. Ei selvitetty.
Ei ole edelleenkään selvitetty, mutta uhri oli Adem Hadzic (s. 24.5.1975). Pikkurikollinen, jolla oli yhteyksiä Malmön M-falang-jengiin. Uhria ammuttiin takaapäin kolmesti päähän tämän astuessaan autoonsa (Audi A6).

Kuva

Kuva

Viimeisin tieto vuoden takaa on se, että poliisi on ollut yhteyksissä ulkomaihin, ja pyytänyt apua ampujan etsinnöissä. Poliisi ei ole ilmoittanut, mistä maista on kysymys, mutta epäilykset suuntautuvat Balkanin maihin.

Uhrilla oli kytköksiä eurooppalaiseen huumausaineverkostoon, joka oli salakuljettanut 100 kg amfetamiinia. Neljä miestä tuomittiin 6.3.2012 pitkiin vankeusrangaistuksiin osallisuudesta 20 kg:n huumelastin salakuljettamiseen Ruotsiin 15.4.2011.

Lähde ja lähde
Kirjoitan jatkossa laajemmat juttuni pääasiassa paremmin itselleni soveltuvalla alustalla (blogi). Osasyynä hiipuvaan läsnäolooni täällä on se, että asia-, käännös- ja/tai kirjoitusvirheitä ei 1. tunnin jälkeen voi enää korjata.
- WinCentius
Jussi Käteinen Sr
Scooby-Doo
Viestit: 22
Liittynyt: Pe Helmi 15, 2013 6:24 pm

Re: Malmön ammuskeluaalto

Viesti Kirjoittaja Jussi Käteinen Sr »

Malmön ammuskelut herättävät tunteita.
Keskustelussa unohdetaan tosin usein se, että ammuskelusta vastaa aika pienet ryhmät.
Malmö on rajakaupunki.
Kööpenhaminan ja Tanskan läheisyys yleensäkin kasvattaa rikollisuutta ja rikollisten jengien läsnäoloa ja välienselvittelyä.

Yksin Peter Mangs vastaa kahdesta murhasta ja viidestä murhayrityksestä. Syyttäjät tosin haluavat että Mangs tuomitaan Hovioikeudessa kolmesta murhasta ja kolmestatoista murhayrityksestä.
Lisää tästä Dagens Nyheterin kotisivulta.

Mielenkiintoista muuten, Mangsin puolustajan, lakimies Douglas Norkingin mukaan Mangs on hieman erikoinen heppu, mutta ei ollenkaan väkivaltainen…

Avoin väkivaltahan on laskenut Malmössa 30 prosenttia, samaan aikaan kun ammuskelut ovat vieneet kaiken huomion.
Lisää tästä Ruotsin Television kotisivulta.

Muistelen jonkun maininneen, että avoin väkivalta on suhteessa suurempaa kivenheiton päässä sijaitsevassa Helsingborgissa, Malmön viedessä kunnian… En tiedä, mutta joka tapauksessa, avoin väkivalta on vähentynyt myös Helsingborgissa 30 prosenttia. Syy tähän on osittain poliisin, ravintoloiden ja sosiaalin yhteistyö, joka tuottanut hyviä tuloksia.
LIsää aiheesta Ruotsin Radion kotisivulta.

Onko maahanmuuttajien osoittelu sormella se yksinkertaisin selitys? Osittain tietenkin. Rikolliset järjestöthän ovat pitkälti maahanmuuttopohjaisia. Olisi mielenkiintoista tietää, miten suuressa mitassa suomalaiset ovat mukana, sillä paljon Malmön otsikoissa esiintynyt Brödarskapethan on suomalaisten ja ruotsalaisten vankilassa yhdessä perustama järjestö. Tästä heidän logonsakin, huomaa Suomenlippu:

Kuva
Wincentius
Martin Beck
Viestit: 758
Liittynyt: Su Loka 04, 2009 11:37 am
Paikkakunta: Ubi bene, ibi patria

Re: Malmön ammuskeluaalto

Viesti Kirjoittaja Wincentius »

Jussi Käteinen Sr kirjoitti:Olisi mielenkiintoista tietää, miten suuressa mitassa suomalaiset ovat mukana, sillä paljon Malmön otsikoissa esiintynyt Brödarskapethan on suomalaisten ja ruotsalaisten vankilassa yhdessä perustama järjestö. Tästä heidän logonsakin, huomaa Suomenlippu:
Lisää Brödraskapet Wolfpack'istä ja sen suomalaisyhteyksistä täältä.

BSK:n osalta jäsenen oma alkuperä ei ole kovin tärkeä, kunhan yhteiset "arvot" ja toimintamallit hyväksytään. Sama lienee muissakin vastaavissa jengeissä.
Kirjoitan jatkossa laajemmat juttuni pääasiassa paremmin itselleni soveltuvalla alustalla (blogi). Osasyynä hiipuvaan läsnäolooni täällä on se, että asia-, käännös- ja/tai kirjoitusvirheitä ei 1. tunnin jälkeen voi enää korjata.
- WinCentius
Wincentius
Martin Beck
Viestit: 758
Liittynyt: Su Loka 04, 2009 11:37 am
Paikkakunta: Ubi bene, ibi patria

Re: Malmön ammuskeluaalto

Viesti Kirjoittaja Wincentius »

Wincentius kirjoitti:Favzija Djurdjevic tuomittiin tänään Malmön käräjäoikeudessa 14 vuoden vankeuteen ja elinikäiseen maastakarkoitukseen tuomion jälkeen.
Favzija Djurdjevic valitti käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen, josta tuli kovennettu tuomio, 16 vuotta vankeutta ja elinikäinen maastakarkoitus. Hovioikeuden mukaan tuomio pitäisi oikeastaan olla 18 vuotta vankeutta, mutta antoi vain 16 vuoden tuomion, koska Djurdjevic karkoitetaan lopuksi maasta.

Lähde
Kirjoitan jatkossa laajemmat juttuni pääasiassa paremmin itselleni soveltuvalla alustalla (blogi). Osasyynä hiipuvaan läsnäolooni täällä on se, että asia-, käännös- ja/tai kirjoitusvirheitä ei 1. tunnin jälkeen voi enää korjata.
- WinCentius
Vastaa Viestiin