Tämä henkeä haukkova maailmanmeno, Kataisen tämän päivän selitykset, kun ei ole rahaa hoitaa vanhuksia, mutta edelleen puuttuvat selitykset siitä, että miten on sitten varaa yllä pitää järjetöntä Brysseli-byrokratiaa jäsenmaksuin, yksityislennoin, päivärahoin ja virkamiespalkoin, jotka eivät edes näy summassa, kun puhutaan Suomen maksuista EU:lle.
Kiinnostaisi myös tietää, että miten Suomen valtion kuluihin on merkitty niin Kataisen kuin muidenkin Brysselin kansanpuoluekokoustaminen, kun kyseessä ei ole ollut mikään virallinen Suomen valtioon liittyvä asia - päinvastoin, vieraanvallan toiminta Suomen valtaamiseksi.
Tai miten tässä köyhässä maassa, joka ei pysty edes heikommistaan huolehtimaan, on varaa pitää yllä yksityistettyä terveyden/sairaanhoitoa, josta uutiset kertovat jättimittavista summista, joita kannetaan veroparatiisisaarille sijoitustuottoina, mutta sitähän tiedotusvälineet eivät tietenkään kerro, että paljonko on meidän yksityistettyjen digilinjojen vuokramaksu, joiden kustannusten kattamiseksi eivät riittäneet enää ohjelmien uusintojen uusintojen uusinnatkaan, vaan oli lopulta pakko tehdä jo Yle-vero koko kansalle.
Mutta - mitäh! - oletteko tutkineet hallituksen muodostuksen? Wiki kyllä tietää kaikki ministreiden rikostuomiot ja senkin, että ylipäätään kuinka monta rikoksista tuomittua istuu päättämässä Suomen asioista. Tosin kyseessähän on vain kansainvälinen meno - viitaten nyt Berlusconin uusiin haasteisiin pääministeriksi: gallupit kirkuvat Berlusconin voittoa, ne samat gallupit, jotka aina vain väittävät Kataisen suosion olevan Suomessa huippulukemissa - nyt varmaan on jo ylitetty 100 prosentin kannatusraja kuin konsanaan Venäjän presidentin vaaleissa.
Ja samat veroparatiisigallupit (jotka on tietysti parasta itse omistaa, jos haluaa voittaa) ovat jo vuosia kertoneet suomalaisille, että kuinka täällä on kaikki maailman parasta ja maailman luotettavimmat ja korruptoimattomimmat poliitikot, mutta jättävät kertomatta, että koko maassa ei edes ole ollut mitään instanssia, joka olisi pystynyt/voinut/halunnut/lakien perusteella luotu valta ja voima tutkia mitään epämiellyttäviä asioita, tai jos olisi tutkinut, olisi käynyt kuin entiselle poliisiylitarkastaja Välkille. Juu, ja ihan yhteisiä galluppeja on Suomella kuin Berlusconilla - tuolla mafiayhteyksistään tutulla poliitikkolla. Ja mitään ette voi!
No, onko teillä aavistustakaan, että miten kaikki tämä on lopulta mahdollista? Minulla on, kun olen tällekin palstalle kirjoittanut jo vuosia: jokainen faktalinkein kerrottu uutinen poliitikkojen/liikemiesten/poliisin vääryydestä onkin ollut minun panettelua tai suoranaista salaliittoa, ja näin koko systeemi on mädäntynyt kansan suurella avustuksella ja myötävaikutuksella aina vain pahemmaksi vuodesta toiseen.
Nyt kyllä alkaa tuolle mädäntyneisyydelle tulla äärilaita vastaan niin Euroopassa kuin koko maailmassa, mutta sehän edellyttää nyt vain nopeasti uutta mustalaisstrategiaa ja pakolaisstrategiaa (julistettu EU:ssa), koska kansa tarvitsee kivitettäviä, ja syytä pitää huoli, että heillä myös sellaisia on, ja entistä tiukempia lakea (jopa aselakeja ja mielenterveyslakeja, jopa aseistettuja vartijoita eduskuntaan) - aina on kuitenkin vaarana, että se tyhmempikin kansanosa saattaa lopulta hoksata jotakin, ja ryhtyisi kivittämään poliitikkoja ja täysin syyttömiä kansanedustajia pakolaisten ja mustalaisten sijasta! Tosin tätä varten tietysti on jokaiselle palstalle pestattu omat agitaattorit - on se ennenkin toiminut, joten ei syytä huoleen, ihmiset kun jo esihistoriallisesta ajasta lähtien on tunnettu yllytyshulluudestaan.
Samaan aikaan väitetään, siis tuo samainen Suomen pääministeri, jonka tiedetään tulleen virkaansa väärennetyin jäsenäänestystuloksin, että ei nyt joka vuosi voida pitää kansanäänestystä EU:n jäsenyydestä, vaikka tyhminkin suomalainen jo tietää, että emme todella ole äänestäneet yli 10 vuotta sitten kuulumisesta tällaiseen Euroopan Unioniin - tosin - myönnän ahneuttaanhan suomalaiset siihen suostuivat, kun kerrottiin, että miten paljon Suomi hyötyy jäsenyydestä ja saa sieltä rahaa.
Aivan samoin, kun Irlantilaiset, kun heitä huijattiin hyväksymään Lissabonin sopimus samanlaisilla eduilla, ja kun sopimus oli nuijittu tiskiin, lähti Suomen valtiovarainministeriöstä virkamies "tarkistamaan tilejä" (hejacissa linkki irlantilaiseen lehteen, josta uutisen löysin, ei luettavissa mistään suomenkielellä), ja yleensäkin pääministerimme haastattelut on luettavissa Yhdysvalloissa julkaistavasta The Wall Street Journalista, kokeilkaa vaikka googlata lehden nimi pääministerin nimen kanssa, niin näette) - ennen tätä Irlannin pääministeri ilmoitti, etteivät he tarvitse/suostu/halua ottaa mitään lainaa IMF:ltä, jonka jälkeen englanninkielellä Katainen antoi tiedon 17.11.2010, että kyllä ne kohta haluaa - tässä linkki tiedotukseen ja tapahtumiin. Löytyy listasta päivämäärällä.
http://www.epp.eu/news.asp?page=9
Juu, ei mitään väliä onko tarinani tosia - tämähän on taas vain tällaista kamalaa
agendaa, jopa salaliittoteoriaa; kommentien mukaan kun sillä ei ole ollut mitään väliä, että ovatko ne jutut olleet myös tosia!
Mutta SO WHAT sanoi Lipponenkin ja sopi Bushin kanssa Irakin sodan aloittamisen virkistääkseen Suomen (yksityistettyjä) asekauppoja - Suomihan kun on aina tarvinnut (ainakin kansan vakuuttamiseksi) suurellisia brändejä, kuten varmaan vielä muistatte Suomi-Brändi työryhmän Stubbin ja Jorma Ollilan johdolla, kun seuraavaksi muutetaankin Suomen järvivedet viiniksi! Ja lääniä kyllä riittää. Sitä on nimittäin kohta sellainen tilanne, että sieltä Italiasta jää sitä viiniin käytettyä moskaa liian paljon ylijäämäksi niin, että ei enää vedä ne Ollilan Shellinkään biopolttoainebisnekset, vaan on kehitettävä muita (suomirahotteisia) uudistuskohteita tuotteille.
Onko muuten tieto, että miten paljon tuo brändäys tuli Suomen valtiolle maksamaan?
Ok, tässä ollaan ja tähän on tultu, ja ryhdytäänkö nyt syyttämään Jumalaa, kun maan perikin nämä kaikki konnat? Tosin Fatiman ilmestyksen eräs kohta oli, että Maria muistutti, että siitä ei sitten tarvitse tulla Jumalaa syyttämään, jonka ihminen ihan itse tekee. Tässä olen hänen kanssaan samaa mieltä. Mutta nyt jo Jumalasta seuraavakin on päättänyt ottaa hommistaan lopputilin - ja hän sentään edusti - ainakin omasta mielestään - konkreettisesti Jumalan valtaa maanpäällä.
Muistutan vielä hänen lähtöterveisistään. Löytyy edelliseltä sivulta juuri liittyen tuohon Fatiman ennustukseen - ja jos kenellä niin hänellä on tähän asiaan ensikäden tieto, ja hän on tuon tiedon meille jakanut:
Kardinaali Ratzinger, nykyinen paavi Benedictus XVI, sanoi marraskuussa 1984 että salaisuus voisi aiheuttaa ”sensaationaalisuutta” ja arveluja ”lopun ajoista”.Ratzinger kertoi myös, että ”kuten aiemmat paavit ovat päättäneet, se ei lisää mitään siihen mitä kristittyjen tulisi tietää, kun otetaan huomioon mitä on kirjoitettu Ilmestyskirjassa”.
Ja mihin tulokseen sitten aiemmat paavit olivat tulleet?
Tähän:
Eräässä haastattelussa Johannes Paavali II sanoi: ”Jos luette, että mantereet jäävät merien alle ja miljoonat ihmiset kuolevat yllättäen muutamissa minuuteissa, kun tämä kerran on tiedetty, ei todellisuudessa ole tarpeellista vaatia tämän salaisuuden julkistamista.”
Ja näin hän julisti tämän salaisuuden.
Nyt sitten nykyinen - edellä mainittu saksalainen paavi Ratzlinger on päättänyt luoda entisestään tätä sensationaalista lopun ajan tuntua pakenemalla itse yhtä sensationaalisesti Jumalan sijaisuudesta maanpäällä?!
Mistähän suunnalta, kenen toimesta ja missä päin maailmaa nyt sitten on odotettavissa tämä sensationaalinen lopun ajan isku, jossa tulee miljoonat ihmiset kuolemaan yllättäen muutamassa minuutissa?
Paavin ero luo kummasti todentuntua tähän hänen kertomukseensa tietän hänen asemansa merkittävyyden jo vuoskymmenien ajalta.
Ja koska on jo tutuksi tullut niin Goldman Sachs -pankin finanssikriisitoiminnasta kuin WinCapitasta väitteet, että he ovat toimineet vain "Jumalan käsikassarana", niin voisiko tällainen vielä konkreettisempi Jumalan käsikassara kuin paavi nyt luonnehtia tilannetta hieman selvemmin tästä lopun ajan asiasta, josta hän edellä puhuu?