Ei ollut vai? Sääli. Tuosta sopertamisesta olisi voinut kuvitella että on. Olen vähän pettynyt, että millään ei ollutkaan mitään pohjaa.
Paskaako täällä vain jauhat ja kerrot kuinka toinen riistää toista?
Jatkan tätä pohjatonta paskan jauhamistani.
-----------------------
Omaan varmaan jonkinlaisen kissakarman - ei, ei, nyt ei ole kyse tästä "postilaatikkolöydöstä", se voi erinomaisen hyvin, ja minullekin on alkanut selvitä, että miksi vangeille (tai ainakin Karhukoplalle Aku Ankassa) piirretään aina raitaiset vaatteet.
Vaan kyse on tästä: eilen iltapäivällä soi ovikello, ja eräs - vain hyvänpäivän - tuttu seisoi ovella pieni kissanpentu pyyheliinan sisällä. Hän sanoi, ettei haluakaan pitää sitä, että voisinko ottaa sen. Mietin tovin - katsoin naista ja katsoin pentua. Ok, kyllä minä voin ottaa sen. Nainen taputti olkapäälle ylen huojentuneen oloisena ja kiitti sydämellisesti.
Otin pennun ja sulkeuduin - huom. missi! - koko eläinkatraastani erilliseen huoneeseen seuraamaan pentua ja sen vointia.
Jokin oli vinksallaan, sen näki heti, mutta mikä?!
Se valitti koko ajan, ja yritti selittää jotakin. Otin sen syliin ja hyssyttelin ja se rauhoittui. Mutta se ei suostunut juomaan mitään, eikä syömään mitään - halusi vain olla lähellä ja liimautui kaulan alle kiinni. Muu eläinkansa oli innoissaan uudesta tulokkaasta; "Anna se tänne, anna se tänne" -ne kiljui yhteen äänen.
No, en tietenkään antanut!
Jatkoin seuraamista ja ihmettelyä ja valvomista. Pentu kävi laatikolla, mutta mitään ei tullut, yhä uudelleen ja uudelleen.
Kun puoli yö oli ylitetty, sen ääni koveni, eikä mikään tuntunut enää auttavan. Kahdelta yöllä se puri käteeni pienillä hampaillaan, jos koskin siihen. Kiinnitin huomiota, että tässä vaiheessa tuo muu eläinkansani oli todella hermostunut - vaikka he eivät olleet samassa huoneessakaan.
Mietin, että nyt ne aistivat jotakin, tietävät jotakin...
Soitin eläinlääkärille, ja hän kehotti heti tulemaan pennun kanssa vastaanotolle, ja niin tein.
Varovasti eläinlääkäri otti pennun kuljetuslaatikosta, siveli salvaa mahanaluseen ja alkoi ultrata sisäelimiä: totuus oli, että pennun virtsarakko oli viidesosa koko pennun painosta. Se oli täynnä ja juuri puhkeamaisillaan.
Hän sanoi, ettei ole koskaan nähnyt vastaavaa, ei edes kuullut vastaavasta, eikä hän voi käsittää, että miten tämä on mahdollista. Aikuisille kissoillehan näin voi käydä.
Sitten alkoi toimenpide.
Minä pidin pentua kiinni, kun eläinlääkäri ultaäänitutkimuksen kera työnsi yhä uudelleen ja uudelleen ruiskunneulan vatsanpeitteiden läpi rakoon, ja imi ruiskuun virtsaa. Minä pidin silmäni kiinni, ja kysyin vain, että koska ne saa avata - minun tehtävä oli pitää pentu tiukasti paikoillaan, kun neula työnnettiin.
Lopulta pentu oli yltäpäältä veressä ja ultaäänitutkimuksen nesteestä kylmissään tärisevä, pieni hermoraunio, jonka peittelin lopulta kaulaliinalla kopan nurkkaan. Voi luoja - miksi näin piti käydä!
Eläinlääkäri pyysi, että jättäisin pennun seurantaan - eikä tuota olisi minulle tarvinnut edes kahta kertaa ehdottaa - hän ei voinut käsittää, että mistä kyseinen tilanne voi johtua, miksi sen rakko ei toiminut?! Hän sanoi, että aikuisilla kissoillahan tietysti näin voi tapahtua, mutta hän ei voi käsittää, eikä ole koskaan edes kuullut, että miten se on mahdollista näin pienellä ja miksi?!
Palasin kotiin. Muut eläimet tiesivät hyvin, että pentu lähti kanssani kuljetuslaatikossa, mutta nyt palasinkin ilman kuljetuslaatikkoa - sekin tarvittiin siellä, ja väsyneenä istahdin sohvalle. Ja ne kaikki tulivat liki minua, ja painautuivat kuin yhtenä sakkina - vankikarkuria myöten - vasten minun syliä - kyllä ne tiesivät, että olin yrittänyt auttaa vauvaa.
Jäin miettimään, että miltä niistä olisi tuntunut, jos en olisi lopultakaan välittänyt siitä heidän hätäännyksestä, jota ne yrittivät viestittää, tai pennun itkusta - en vain olisi tehnyt mitään, jolloin olisi ollut vain tuntien kysymys, kun pennun rakko olisi haljennut ja se olisi menehtynyt.
Mitä muut eläimet olisivat ajatelleet siitä, että miten luotettava ihminen olen, jos heille sattuisi jotakin, ja he yrittäisivät "puhua" minulle?
Pennun jatkosta en tiedä - tämä on tilanne tällä hetkellä - mutta vaikuttaisi hyvin ihmeelliseltä, jos sitä ei tarvitsi nukuttaa. Mutta eläinlääkärinäytös oli kyllä sen verran raadollinen, ettei ihan heti tule uni silmään, ja niinpä MissHolmesin innoittamana päätin kertoa tarinani.
Minusta tuntui, että en eläissäni ole säälinyt ketään enkä mitään niin kuin tuota pentua tuon toimenpiteen aikana - joka oli tietysti välttämätöntä tehdä
Kiitän naapuriani luottamuksesta.
Olisi ihana asia, jos pentu pystyttäisiin pelastamaan, mutta näin merkillisessä tilanteessa tuo toive tuntuu täysin epärealistiselta, mutta kylläpä jälleen kerran mietin merkityksiä ja tarkoituksia...
Miksi? Hemmetti ruisku irti neulasta ja samasta reiästä useampi ruiskullinen ulos! Ei sillä, tuo virtsan punktoiminen suoraan rakosta on ihan normaali toimenpide hätätilanteessa, jos on kiire ja/tai katetrointi ei onnistu. Reiästä toiseen siirtyvän veren/virtsan määrä on silti minimaalinen, näkemäsi viimeinen verinen ruisku saattoi hyvin olla veristä virtsaa sekä pohjasakkaa. Virtsavaivaiset usein pissaavat "pelkkää verta" ja se ei ole kiva näky se.