Satakunnan KäO ja toinen kierros 2013
Re: Satakunnan KäO ja toinen kierros 2013
Tämä ketju on hankalaa lukea, koska niin paljon viitteitä siihen mitä joku kirjoittaja on ollut mieltä asiasta joskus aikoinaan.
Olisi kiva jos voitaisiin lähtetä uuteen oikeuden käyntiin puhtaammalta pöydältä.
Erikoista on että syyttäjä halauisi salata kaiken. Näissä salatuissa oikeuden käynneissä ei tähän mennesssä Suomessa ole nähty kuin syyllisiä.
Siis onko joku yritys niputtaa lastenhyväksikäyttö ja vastaavat jutut jotka toivat ison kakun niin että aaihetta olisi vielä murhatuomioonkin.
Saatanapalvonta on ihan ok ja sen takia ei mitään oikeudenkäynnin julkisuutta pitäisi häväistä.
Polisiisitutkinnan osaamattomuutta ja oikeuden osaamattomuutta koko juttu. Minusta julkisuus olisi paras lääke, mutta syyttäjällä on kai muutkin kuin lastensuojelulliset syyt salamiseen.
Tämän tason rikoksissa salaamista ei juuri ole harrastettu. Salattu oikeudenkäynti ja elinkautinen, on minusta mahdollista vain maanpetosjutuissa. Se Minäkö Vakooja kirjan kirjoittaja sai maistaa salaista oikeuden käyntiä.

Se on sitten joillekin vaikea hahmottaa, että lsh:n uhrit ja murhan silminnäkijälausunnot sekä murhan jälkeisten vaiheiden kuvailut ovat samoilta henkilöiltä. Myös samoista kuulemisista ja niiden nauhoitteilta. Samoista oikeuspsykiatrisen osaston analyyseistä.
Re: Satakunnan KäO ja toinen kierros 2013
Tuoltahan blogisti Bergin sivuilta voi käydä lukasemassa että syyttäjän haastehakemuksessa teemat on entiset... Blogista on pois jätetty lapsiin kohdistuvat erittelyt. Minkälaatuista kerrontaa ne taas pitää sisällään, niin niitä voi lukaista vanhasta Alibista..
Syyttäjät ovat kuin ovatkin ankkuroituneet siihen surmaamiseen ja uhrin kuolemaan hätäpuhelun aikana
Kuole-sana on edelleen kovaa valuuttaa...
Pääsääntöisesti kaikki näyttää todelliselta uusintakierrokselta, lisättynä tietysti ne lapsen kertomukset.
Onkohan syyttäjien kaavana siis se: että veitseily olisi otettu omakustanne nauhalle aikaisemmin (?) - uhri jostain kumman syystä virkoaa kun Auer on soittamassa ja tämän havaittuaan - Auer menee sanomaan 'kuole' ja astalo ääntelee kops kops...
Samasta mahdottomuudesta täällä väännetään siis seuraavatkin kolme vuotta. Kaivetaan vaan vanhat kirjoitukset framille. Ja ulkosuomalainenkin voi heittää vastaan omansa siitä että kyllä se frouvva hyvin ehtii tuulikaapista 3 sekunnissa takkahuoneeseen, kahdessa sekunnissa ehtii hyvin astaloimaan ja edelleen hyvin ehtii 3 sekunnissa taas puhelimen lähelle.
Hieno oikeusjärjestelmä meillä.
ps.
Spekulaatio:
Mikäli syyttäjä olisi varma lsh-oikeudenkäynnin tuloksesta (eli että kertomukset otettaisiin tosissaan), niin haastehakemus olisi vahvasti painottunut etukäteisnauhoitettuun murhaan (siis kokonaisuudessaan).
Tämä nyt kuitenkin kielii siitä että syyttäjä on erittäin epävarma lsh-lopputuloksesta ja siksi haastehakemus painottuu teemoineen täysin samaan murha-ajankohtaan kuin ennenkin ja taustalla näyttelee tällä hetkellä pienempää osaa se etukäteistallenne...

En blogistin sivuilla käy - en Bergin tai Isotalon, mutta syyttäjähän itse sanoi, että syyte on entinen ja pääosin teemat myös. Nämä oli jo lehdissä ja tännekin tuotu - ja ilman bergin propagandaa. Turreko heräsi vasta niinan blogista jossa niina tapansa mukaan selittää syyttäjän tekstit sekoittaen niihin omat ajatukset olettaen, että vain hän osaa lukea ja muut tarvitsevat hänen ohjaustaan. Tuttua lähdeaineiston vääristelyä turrellekin.turre kirjoitti:Tuoltahan blogisti Bergin sivuilta voi käydä lukasemassa että syyttäjän haastehakemuksessa teemat on entiset... Blogista on pois jätetty lapsiin kohdistuvat erittelyt. Minkälaatuista kerrontaa ne taas pitää sisällään, niin niitä voi lukaista vanhasta Alibista..
Syyttäjät ovat kuin ovatkin ankkuroituneet siihen surmaamiseen ja uhrin kuolemaan hätäpuhelun aikana Kuole-sana on edelleen kovaa valuuttaa...
Pääsääntöisesti kaikki näyttää todelliselta uusintakierrokselta, lisättynä tietysti ne lapsen kertomukset.
Teemoista mm tässä: http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/ ... 06/1766553
Motiiviin on enemmän aineistoa ja kaikkein keskeisin uusi on silminnäkijälausunnot eli lasten kuulemiset. Jotka puuttuvat Bergiltä koska niiltäosin ei kirjelmää ole vielä julkistettu oikeuden edelleen julkisuusvalituksia käsitellessä.
"Vaikuttaa uusintakierrokselta" ei ole mikään vähäteltävä asia jos ja kun lasten kertomukset tuovat selvyyttä murhaillan tapahtumiin ja perheen sen jälkeisiin ilmaisuihin asiasta. Tytön todistus ulkopuolisesta oli merkittävä ja ainoa viite ulkopuolisesta ja samaten mm tytön lausuntojen ristiriitaisuudet jäivät täysin käsittelemättä. Uusintakierros toivottavasti korjaa myös hovin tekemät ja päätöksiinsä sisällyttämät ristiriidat.
Onhan muutenkin selvää, että oleellista uutta näyttöä voi löytyä vain jos Anneli uudelleen tunnustaa tai jos lapset kertovat enemmän. Jälkimmäinen toteutui ja valitettavasti seksuaalinen hyväksikäyttö lapsilla taakkanaan.
Satakunnan kansassa uudesta materiaalista: "Ulvilan murhan uuteen käräjäoikeuskäsittelyyn tulee paljon uutta tutkintamateriaalia. Syyttäjä Jarmo Valkama kertoo, että tuoreita asiakirjoja on ainakin liki tuhat sivua. Oikeudessa esitetään myös uusia cd- ja dvd-tallenteita."
Vanhinta tyttöä myös kuullaan itse oikeudenistunnossa jota kuulemista puolustuskin linjaansa nähden poikkeuksellisesti vaati salaiseksi.
Re: Satakunnan KäO ja toinen kierros 2013
Tuo salassapidon valituskäsittely ilmenee hyvin tästä:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 50499.html
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 50499.html
Re: Satakunnan KäO ja toinen kierros 2013
Valhalla kirjoitti:En blogistin sivuilla käy - … Turreko heräsi vasta niinan blogista …
Kyllä näin Valhallaseni, kesäkaudella tulee ’nukuttua pitkään ja hartaasti’. Tässä jää muutama sata Valhallan postiakin lukematta ennen kuin ollaan syksyssä…
Enkä minä nyt olettanutkaan että sinä Bergin kommentteja luet, mutta ajattelin että syyttäjän esittämät teemat kiinnostavat... No, jos nyt ei sinua nekään kiinnosta, niin joitakin ainakin: http://niinaberg.com/
Turha puhua merkittävästä uudesta näytöstä, tiedossahan ne on olleet ja täälläkin hyvin käsitelty.
Ja pointtini edellisessä postissa oli tämä:
Syyttäjän esittämä surma-ajankohta on täysin sama kuin mitä se oli jo edellisessä KO 2010.een menneessä väitteessä:8. KRP:n rikosteknisen laboratorion lausunto 13.8.2009
Teema 1: Surmaamistekoa todentavat äänet. Auerin tuottama surmaamiseen viittaava sanonta kuuluu hätäkeskuspuhelutallenteelta.
9. KRP:n rikosteknisen laboratorion lausunto 28.8.2009
Teema 1: Surmaamistekoa todentavat äänet. Auerin tuottaman surmaamiseen viittaavan sanonnan sijainti suhteessa hätäkeskuspuhelutallenteelta kuuluvaan tapahtumainkulkuun ja se, että Auer on ollut poissa puhelimesta hetkellä, jolloin Lahti on saanut kuolettavat iskut ja että hän on palannut puhelimeen 10–13 sekunnin kuluttua tapahtumasta. Nämä seikat todentavat ajallisesti Auerin mahdollisuutta surmata Lahti ja hänen surmaamistahtoaan.
http://niinaberg.com/
“Surmaamistekoa todentavat äänet”. Siis KUOLE-sana hätäpuhelun tiettynä hetkenä.
Mikään ei siten ole muuttunut, samoin syyttäjällä on edelleen se sama ongelma osoittaa että Auer on ehtinyt loppulavastaa itsensä verettömäksi, hävittää vaatteita, kenkiä, surmavälineitä. On täytynyt ehtiä vielä puukottaa itseään keuhkoon ja sitä ennen on täytynyt vielä vaihtaa vaatteensa ja peseytyä. Ja aikaahan oli poliisisoiton jälkeen se vajaat pari minuuttia ennenkuin poliisit kurvasivat paikalle huomatakseen että siellä se Auer jo odotteli kuistilla tyttärensä kanssa...
Syyttäjällä on edelleen se sama ongelma osoittaa että Auer ehtii puhelimen läheltä 3 sekunnissa takkahuoneeseen, astaloida miestään 2 sekunnissa, ja ehtiä taas 3 sekunnissa 'verta tippumattomana' takaisin puhelimen lähelle.
Syyttäjällä on edelleen mahdoton tehtävä osoittaa että Auer on vaihtanut tapahtuman aikana päällensä kolmet asusteet: 1. Veitseily/ikkunanrikkomisasusteet. 2. Hätäpuhelun alun aikainen asuste. 3. Lopullinen punainen t-paita-asuste.
Oikeastaan sillä lapsen kertomalla mielettömällä tarinalla (Alibi) ja väitteellä etukäteisnauhoituksesta ei ole mitään väliä koska alun alkaen syyttäjällä oli uskottavampi ’yleisskenaario’: Veitseily on tehty jo ennen hätäpuhelua hyvissä ajoin aikaisemmin, uhri vaan sattui heräilemään kun Auer soitti hätäpuhelua.
Väitteen etukäteisnauhoituksesta voi siis jättää aivan hyvin pois, ja kuten aikaisemmassa postissani spekuloinkin, niin se on jätetty taka-alalle koska syyttäjä on erittäin epävarma lsh-Hovin päätöksestä koskien kyseisiä kertomuksia.
Ei näiden asioiden ymmärtämiseen kovin paljon älyä tarvitse Valhalla, hyvää ’pelisilmää’ vain ja sitä että kaikki Ulvila –tapauksesta esitetyt asiat ovat plakkarissa…
Kaikenkaikkiaan tämä keissi on vähän samanlainen kuin muinoin telkusta esitetty sarja Peyton Place; Aina ehtii juoneen mukaan, vaikka vähän aikaan ei olisi seurannutkaan…
Vai pitäisikö luonnehtia että on samanlainen kuin nykyisin tuleva sarja Salatut Elämät, luonnehdinta sopii monestakin syystä vielä paremmin…
ps. tällekin...
Ei tässä muuta ihmettele kuin sitä että KKO antoi uunottaa itseään.
Uutta tietoa tulevan käsittelyn ajoista ja valituksista jne..
http://yle.fi/uutiset/ulvilan_surma_aue ... an/6698293
Re: Satakunnan KäO ja toinen kierros 2013
Sinun mielestäsi etukäteisäänittämisen "voi jättää aivan hyvin pois", vaikka jutun jatko perustui äänitutkijan antamaan lausuntoon KKO:een äänitteeltä kuultavissa olevista eriaikaisista tallenteista, ja ehdotat näin todistusaineiston manipulointia?! Jo on aikoihin eletty!
Kyseessä ei ole mikään väite, vaan todiste.

Alethes doksa meta logu
Re: Satakunnan KäO ja toinen kierros 2013
Kyllä täytyy Sirpalle nostaa hattua siinä mielessä, että halusi hän tahallisesti tai provosoida, niin kyllä minulla karvat nousee pystyyn Sirpan tekeleitä silmäillessä!
Menemättä henkilökohtaisuuksiin, niin tuon taustaäänityksen mahdollisuuden voisi sulkea pois luotettavasti, muuttuisi jutun luonnekin. Taustanauha tuntuu hyvinkin luonnolliselta ratkaisulta selittämään HÄKEn litteroinnin. Mutta jos taustsnauhas ei ole käytetty, niin sitten siinö onkin selittelemistä, että miten kaikki tapahtuikaan.
Menemättä henkilökohtaisuuksiin, niin tuon taustaäänityksen mahdollisuuden voisi sulkea pois luotettavasti, muuttuisi jutun luonnekin. Taustanauha tuntuu hyvinkin luonnolliselta ratkaisulta selittämään HÄKEn litteroinnin. Mutta jos taustsnauhas ei ole käytetty, niin sitten siinö onkin selittelemistä, että miten kaikki tapahtuikaan.
Re: Satakunnan KäO ja toinen kierros 2013
En minä provosoi, vaan kerron ihan asiallisesti ja ilman mitään mielipiteitä, että mikä on tilanne.
Nauhasta on nyt lausunto, että se on manipuloitu, ja - vielä kerran - syyttäjän kuuluu nyt ajaa syytteeseensä liittyen väitettä, että tuon manipuloinnin teki Anneli Auer, ja koska hän näin väittää, on poliisi silloin esittänyt tuon nauhan syyttäjälle alkuperäisenä häkenauhana. Eikö näin?
Mutta, jos nauha ei olekaan alkuperäinen, niin tuon syyllisyyttä tukevan manipuloinnin tekikin joku muu.
Tähän varmasti puolustuksella on jotakin sanottavaa.
Muuta prosessoitavaahan tässä ei ole esitettykään kuin häkenauha, joka on kummankin puolen päätodiste.
Ja tähän nyt liittyy myös ex-tutkinnanjohtajan todistaminen hovioikeudessa, että hän on aikaisemmin kuullut ulkopuolisen äänen kuunneltuaan nauhaa noin 300 kertaa, joten hän todisti, ettei kyseessä ole alkuperäinen häkenauha.
Tämän jälkeen vasta äänitutkija antoi tuon todistuksen KKO:lle, ja Valkaman väite taas vahvistaa, että se on hänelle esitelty sitten alkuperäisenä häkenauhana.
Ymmärrättekö tämän kuvion?
Muistakaa myös hovin päätös: häkenauha oli ainoa syyllisyyttä tukeva seikka.
Ja tämän todistusaineiston turre nyt tässä edellä haluaisi mitätöidä.

Jos kiteytän vielä asian; Valkaman väite osoittaa, että häkenauha on esitelty hänelle alkuperäisenä, ex-tutkinnanjohtajan todistus osoittaa, että kyseessä ei ole alkuperäinen häkenauha. Äänitutkijan todistus vahvistaa, että nauha oli manipuloitu.
Tämä on nyt peruskuvio, jonka ympärille liittyy kaikki muu todistaminen.
Tämä on nyt peruskuvio, jonka ympärille liittyy kaikki muu todistaminen.
Alethes doksa meta logu
Re: Satakunnan KäO ja toinen kierros 2013
Ei turre, vaikka niin luuletkin, tästä ei tule vanhan kertausta. Etpk on uusi jonka korkein jo noteerasi siltä osin kun se valitukseen kuului, niin painavaksi, että homma alkaa käräjillä uudestaan ilman vangitsemisistuntoja todennäköisin syin.
Jos lasten lausuntojen myötä se vähäkin näyttö ulkopuolisesta poistuu niin on melko samantekevää missä järjestyksessä ja millä keinoin tapahtumat eteni. Vaihtoehtoja tekijäksi jää vain yksi. Jos vielä poliisin ja syyttäjän rekot ja aineisto yhdessä oikeuspsykiatrisen lausuntojen kanssa tukevat lasten kuvailuja ja ne puolestaan viittaavat lähemmäksi Annelin tunnustusta niin kyse on enää siitä, haittaako teknisen todistusten puute tuomituksi tulemista. Siis sen jota poliisi ei tullut keränneeksi.

-
annaanna
Re: Satakunnan KäO ja toinen kierros 2013
^ + ^^ voi jumal`auta!
Turumurre.
Ei näytä Robinilla ja Batmanilla vieläkään olevan mitään näyttöä Aueria vastaan. Järjetöntä lähteä noilla totaalityrmätyillä perusteilla. Ketjun sivulle 8 olit laittanut ne lehtijutut, joissa yrittävät "todistaa" Auerin jotakin raskauttavaa lipsauttaneen kun on todennut jonkun taustanauhan ainoaksi mahdollisuudeksensa toteuttaa surma. Onko tuota joku palkkatyönään etsiskellyt, tuota "raskauttavaa" lehtijuttua. Vaiko dynaaminen syyttäjäduo ihan itse hokannut googlettamalla. Eikö olisi pitänyt läpikäydä hakusanalla Auer myös niiitä muita juttuja, sitä löytämääsi ja jo pari vuotta ennen julkaistua saman asian sisältänyttä. Vai onko jätetty ajatuksella etsiköön Manner itse.
Aivan höttöiset syytteet, ei kiinnosta moiset ja olenkin täysin samaa mieltä Kuolemannaakan kanssa:

Jo ennen on todettu naurismaan aitojenkin Valkamaa ja Kulmalaa naureskelevan, naureskelun olisi syytä loppua ja syyttäjälaitoksen maineesta, kunniasta ja arvovallasta sekä uskottavuudesta huoltakantavien syytä miettiä totaalisen mahalaskun vaikutuksia.Kirjoittaja Kuolemannaakka » 14 Kesä 2013, 13:04
En oikeesti käsitä, miksi syyttäjän toimet vaikuttavat jatkuvasti niin lapsellisilta. Ihan kuin ei oltaisi tosissaan lainkaan. Miten nyt esimerkiksi kukaan kehtaisi vakavalla naamalla viedä oikeuteen todisteeksi semmoisen asian, jos syytetty on lehdessä ihmetellyt, että hänenhän olisi pitänyt nauhoittaa murha, että olisi ehtinyt! =) Miten tämän voi mieltää todisteeksi siitä, että syytetty on nauhoittanut jotain??
Totta hemmetissä, kun juttua on jauhettu vuosia, niin tilanteen uskomattomuutta alleviivatakseen syytetty sanoo noin. Kun kerran livenä se on mahdoton. Me oltaisiin täällä tultu ihan samaan johtopäätökseen lopulta. Samanlaisesti täällä sanottiin, että huppiksenhan ois sitten pitänyt lentää sieltä terassilta. Tuleeko tästä johtopäätös, että sanoja oli huppis itse ja lensi terassilta??
"Ennenkuin on saanut muualta tietää"Ai ennenkuin on kuullut pojan jutut? Ettei nyt mahtaisi olla niin, että POIKA on kuullut juttuja muualta, kun hänen kertomuksensa on paljon myöhemmin muuttunut.
En ihan vakavasti ottaen mitenkään kehtaisi riskeerata syyttäjän uraani tuomalla tämmöisiä "todisteita" ja "asiantuntijoita" oikeuteen. Eihän kukaan ota tuommoista ukkoa enää vakavasti, joka tämmöisillä perusteilla ajaa toiselle elinkautista. Syytehän tämmöisistä pitäisi tulla, kun ei edes yritetä löytää mitään painavaa. Kauhea määrä aivan naurettavaa tauhkaa kasattu. "Goottivivahteita"
-
Lähtöruutu
- Neuvoja-Jack
- Viestit: 533
- Liittynyt: La Joulu 10, 2011 11:44 am
Re: Satakunnan KäO ja toinen kierros 2013
turumurre kirjoitti:Valhalla kirjoitti:En blogistin sivuilla käy - … Turreko heräsi vasta niinan blogista …
Kyllä näin Valhallaseni, kesäkaudella tulee ’nukuttua pitkään ja hartaasti’. Tässä jää muutama sata Valhallan postiakin lukematta ennen kuin ollaan syksyssä…
Enkä minä nyt olettanutkaan että sinä Bergin kommentteja luet, mutta ajattelin että syyttäjän esittämät teemat kiinnostavat... No, jos nyt ei sinua nekään kiinnosta, niin joitakin ainakin: http://niinaberg.com/
Turha puhua merkittävästä uudesta näytöstä, tiedossahan ne on olleet ja täälläkin hyvin käsitelty.
Tähän Turumurren kommenttiin kommenttia lautamiehissä.
Ja pointtini edellisessä postissa oli tämä:
Syyttäjän esittämä surma-ajankohta on täysin sama kuin mitä se oli jo edellisessä KO 2010.een menneessä väitteessä:8. KRP:n rikosteknisen laboratorion lausunto 13.8.2009
Teema 1: Surmaamistekoa todentavat äänet. Auerin tuottama surmaamiseen viittaava sanonta kuuluu hätäkeskuspuhelutallenteelta.
9. KRP:n rikosteknisen laboratorion lausunto 28.8.2009
Teema 1: Surmaamistekoa todentavat äänet. Auerin tuottaman surmaamiseen viittaavan sanonnan sijainti suhteessa hätäkeskuspuhelutallenteelta kuuluvaan tapahtumainkulkuun ja se, että Auer on ollut poissa puhelimesta hetkellä, jolloin Lahti on saanut kuolettavat iskut ja että hän on palannut puhelimeen 10–13 sekunnin kuluttua tapahtumasta. Nämä seikat todentavat ajallisesti Auerin mahdollisuutta surmata Lahti ja hänen surmaamistahtoaan.
http://niinaberg.com/
“Surmaamistekoa todentavat äänet”. Siis KUOLE-sana hätäpuhelun tiettynä hetkenä.
Mikään ei siten ole muuttunut, samoin syyttäjällä on edelleen se sama ongelma osoittaa että Auer on ehtinyt loppulavastaa itsensä verettömäksi, hävittää vaatteita, kenkiä, surmavälineitä. On täytynyt ehtiä vielä puukottaa itseään keuhkoon ja sitä ennen on täytynyt vielä vaihtaa vaatteensa ja peseytyä. Ja aikaahan oli poliisisoiton jälkeen se vajaat pari minuuttia ennenkuin poliisit kurvasivat paikalle huomatakseen että siellä se Auer jo odotteli kuistilla tyttärensä kanssa...
Syyttäjällä on edelleen se sama ongelma osoittaa että Auer ehtii puhelimen läheltä 3 sekunnissa takkahuoneeseen, astaloida miestään 2 sekunnissa, ja ehtiä taas 3 sekunnissa 'verta tippumattomana' takaisin puhelimen lähelle.
Syyttäjällä on edelleen mahdoton tehtävä osoittaa että Auer on vaihtanut tapahtuman aikana päällensä kolmet asusteet: 1. Veitseily/ikkunanrikkomisasusteet. 2. Hätäpuhelun alun aikainen asuste. 3. Lopullinen punainen t-paita-asuste.
Oikeastaan sillä lapsen kertomalla mielettömällä tarinalla (Alibi) ja väitteellä etukäteisnauhoituksesta ei ole mitään väliä koska alun alkaen syyttäjällä oli uskottavampi ’yleisskenaario’: Veitseily on tehty jo ennen hätäpuhelua hyvissä ajoin aikaisemmin, uhri vaan sattui heräilemään kun Auer soitti hätäpuhelua.
Väitteen etukäteisnauhoituksesta voi siis jättää aivan hyvin pois, ja kuten aikaisemmassa postissani spekuloinkin, niin se on jätetty taka-alalle koska syyttäjä on erittäin epävarma lsh-Hovin päätöksestä koskien kyseisiä kertomuksia.
Ei näiden asioiden ymmärtämiseen kovin paljon älyä tarvitse Valhalla, hyvää ’pelisilmää’ vain ja sitä että kaikki Ulvila –tapauksesta esitetyt asiat ovat plakkarissa…
Kaikenkaikkiaan tämä keissi on vähän samanlainen kuin muinoin telkusta esitetty sarja Peyton Place; Aina ehtii juoneen mukaan, vaikka vähän aikaan ei olisi seurannutkaan…
Vai pitäisikö luonnehtia että on samanlainen kuin nykyisin tuleva sarja Salatut Elämät, luonnehdinta sopii monestakin syystä vielä paremmin…
ps. tällekin...
Ei tässä muuta ihmettele kuin sitä että KKO antoi uunottaa itseään.
Uutta tietoa tulevan käsittelyn ajoista ja valituksista jne..
http://yle.fi/uutiset/ulvilan_surma_aue ... an/6698293
Re: Satakunnan KäO ja toinen kierros 2013
Ja tässä nyt on nämä syyttäjän eväät - poimin edeltä - vuodelta 2009, jolloin tehtiin FBI-nauha.Sirpa kirjoitti:Jos kiteytän vielä asian; Valkaman väite osoittaa, että häkenauha on esitelty hänelle alkuperäisenä, ex-tutkinnanjohtajan todistus osoittaa, että kyseessä ei ole alkuperäinen häkenauha. Äänitutkijan todistus vahvistaa, että nauha oli manipuloitu.
Tämä on nyt peruskuvio, jonka ympärille liittyy kaikki muu todistaminen.
Puolustuksen eväät ovat vielä piilossa, mutta oletan edellä olevan ex-tutkinnanjohtajan todistuksen mukaan - ja hovin päätöksen - että ne löytyvät sitten siitä alkuperäisestä häkenauhasta, josta teknikko kertoi keväällä 2012 polttaneensa kopion ex-tutkinnanjohtajalle heti tapahtuman jälkeen.KRP:n rikosteknisen laboratorion lausunto 13.8.2009
Teema 1: Surmaamistekoa todentavat äänet. Auerin tuottama surmaamiseen viittaava sanonta kuuluu hätäkeskuspuhelutallenteelta.
KRP:n rikosteknisen laboratorion lausunto 28.8.2009
Teema 1: Surmaamistekoa todentavat äänet. Auerin tuottaman surmaamiseen viittaavan sanonnan sijainti suhteessa hätäkeskuspuhelutallenteelta kuuluvaan tapahtumainkulkuun ja se, että Auer on ollut poissa puhelimesta hetkellä, jolloin Lahti on saanut kuolettavat iskut ja että hän on palannut puhelimeen 10–13 sekunnin kuluttua tapahtumasta. Nämä seikat todentavat ajallisesti Auerin mahdollisuutta surmata Lahti ja hänen surmaamistahtoaan.
Eli 1. kohta on ilmeisesti tuo "-uole" -huudahdus, joka ei ole kuulunut vielä Tampereen tutkimuksessa 2008 (lausunto pois ETP:stä), eikä kuulunut vuonna 2006 - ennenkuin Santaoja - menikö se niin? - ehdotti äänitutkijalle. Aineistoa löytyy runsaasti asian käsittelystä jo kevään 2010 käräjäoikeudesta. Olisi hyvä etsiä nuo uutiset vaikka muistin virkistämiseksi.
Ja eikö tuo jälkimmäinen teema sitten liity siihen, että Lahti äänteli vielä Auerin palattua puhelimeen?
Ja oliko se nyt niin, että lasten pitäisi todistaa kuulleensa mankan nappien naksahtelua ja jääkaapin oven narinaa syyttäjien todistajina äitiään vastaan nyt tästä nauhoituksesta?
PS. Ja älkää nyt viitsikö murjoa sitä Valkama-parkaa, jos hän nyt yrittää hoitaa työnsä mallikkaasti poliisin hänelle toimittaman aineiston perusteella - hyvänen aika! - sehän on vain hänen työnsä. Ja jos nyt jotakin pientä ristiriitaa ilmenee, niin Valkama on siihen varmasti syytön - kyllähän nyt ajattelu olisi kuulunut vaikka tutkinnanjohtajalle jo, kun tämä Kuusiranta-linjan esitutkinta tehtiin, ja paperit toimitettiin syyttäjälle.
Eikö se ole juuri tutkinnanjohtaja, joka allekirjoittaa ETP:n kun se toimitetaan syyttäjälle?
Alethes doksa meta logu
-
alpo holisti
- Andy Sipowich NYPD
- Viestit: 1401
- Liittynyt: La Tammi 09, 2010 1:06 am
Re: Satakunnan KäO ja toinen kierros 2013
...entäpä jos tuo olisi tulkinta-asia...
ARVAILUA:
Kohdassa 2:29 saataa kuulua AA:n karjahdus ja lyönti
siitä n. 10-13 sekunnin kuluttua AA palaa puhelimeen ja ääni on hetken ajan vielä jännittyneempi kuin alussa...äänessä on myös yäkkäävä piirre?
mutta kyllä puolustus on vahvoilla, niin uskon