Tarinat Ruotsissa marraskuussa kadonneen Tuula Lavikkalan, 52, kohtalon ympärillä paisuvat. Naisen epäillään kavaltaneen vuosina 2009 - 2012 Gävlen kunnalta 20 miljoonaa kruunua ennen mystistä katoamistaan.
Tuoreimman käänteen tarjoilee Lavikkalan ystävä ja entinen työkaveri, joka kertoo Aftonbladetille nimettömänä tavanneensa naisen ennen tämän katoamista.
- Tapasin Tuulan vähän ennen. Hän oli silmiinpistävän alakuloinen ja myönsi asiasta kysyessäni, että hänellä oli ongelmia, ystävä kertoo.
Rakkaushuoliarvaukselle Lavikkala oli nauranut.
- Yhtäkkiä hän sanoi "olen pelannut pois elämäni", ystävä jatkaa ja kertoo Lavikkalan kertoneen, että hän harrastaa internetissä pelaamista. Harrastus söi kuulemma hetkessä tuhansia kruunuja.
Poliisilähde vahvistaa Aftonbladetille, että Lavikkalan rahoja on mennyt ulkomaalaisen pelifirman tilille 10 000 - 20 000 kruunua kuluneiden neljän vuoden aikana. Syyttäjä on kertonut aikaisemmin Tuula Lavikkalan siirtäneen kunnan rahoja tililleen lähes päivittäin.
Lavikkalan jäljiltä hänen asunnostaan löydettiin hänen passinsa ja lompakkonsa eikä hänen tileiltään ole marraskuun jälkeen tehty merkittäviä nostoja.
Tuula Lavikkala, Ruotsi karkasi rahoineen 12.11.2012
Re: Tuula Lavikkala, Ruotsi karkasi rahoineen 12.11.2012
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art- ... k-trm-uutu
Kun linkität niin kopioi ainakin olennaiset, tapaukseen liittyvät osat tekstistä samalla ketjuun, koska monet linkit lakkaavat ajan mittaan toimimasta tai artikkeli siirtyy maksumuurin taakse tai sen lukemiseen vaaditaan rekisteröityminen. Tai jotain.
Re: Tuula Lavikkala, Ruotsi karkasi rahoineen 12.11.2012
Iltasanomien jutussa on yksi varsin huomattava ja oleellinen käännösvirhe verrattuna Aftonbladetin uutiseen.
IS kertoo Tuulan siirtäneen 10 000 - 20 000 kruunua kuluneen neljän vuoden aikana ulkomaalaisen pelifirman tilille.
Aftonbladet kertoo Tuulan siirtäneen ulkomaalaisten pelifirmojen tileille rahaa 10 000 - 20 000 kruunun erissä.
Lauseen merkitys muuttuu täysin ja itse asiassa koko keissi. Harmittavaa että om matikkapää on niin surkea,mutten mitenkäs tuollaiset summat menee yhteen kavallettujen rahojen kanssa? Viimeisen vuoden aikanahan oli kadonnut 8 miljoonaa, mikä olisi reilu puoli miljoonaa kuukaudessa. Se olisi mitä 30-40 siirtoa kuukaudessa. Tuulan elämäntavoissahan ei luksusta ole huomattu, eli tuskin elämiseen on kovinkaan suuria summia mennyt.
Luksuselämää hän ei taida olla etelässä viettämässä,mutta rahaa pitäisi silti olla jossain.
TOISAALTA.....vähänkö olisi huvittavaa jos Tuula löytyisikin Pattayalta, istuisivat siellä Annetthe Zettergrenin kanssa kilistelemässä caipiroskalasejaan ja katselisivat kun muskelikas puutarhuri leikka nurmikkoa.

Watch the papers. God always stays ahead.
Re: Tuula Lavikkala, Ruotsi karkasi rahoineen 12.11.2012
Katoamismysteeri: Varoitettiinko miljoonakavalluksen tekijää?
Julkaistu: 21.2.2013 7:34
Ruotsalaissyyttäjä uskoo, että Gävlen kunnalta 20 miljoonaa kruunua kavaltanut Tuula Lavikkala, 52, tiesi paljastuneensa jo viisi päivää ennen katoamistaan.
– Pidämme lisäkuulusteluja selvittääksemme, millaisina aikoina Lavikkala oli työpaikallaan katoamistaan edeltävinä päivinä, sanoi jutun pääsyyttäjä Ulf Back Aftonbladetille.
Alunperin poliisilla oli tieto, että Tuula Lavikkala sai tietää paljastumisestaan 9. marraskuuta. Uusien tietojen mukaan hän olisikin kuullut asiasta jo kaksi päivää aiemmin, 7. marraskuuta.
Näin ollen Lavikkalalla olisi ollut vieläkin enemmän aikaa suunnitella katoamistaan.
8. marraskuuta Lavikkalan työkoneelta pyyhittiin sivuhistoria pois. Eräiden väitteiden mukaan tämä olisi tehty kunnan IT-osaston toimesta.
Sunnuntaina 11. marraskuuta Lavikkala tapasi ex-miehensä ja toisen tyttäristään. Seuraavana aamuna Tuula Lavikkala oli kadonnut polkupyörineen.
Omaiset eivät usko Lavikkalan olevan enää elossa, mutta viranomaiset uskovat naisen olevan karkumatkalla.
IS
Jumalauta kakarat me ollaan televisiossa!
Re: Tuula Lavikkala, Ruotsi karkasi rahoineen 12.11.2012
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art- ... 25915.htmlKadonneen Tuulan omaisuus ulosmitataan?
Julkaistu: 27.2.2013 10:42
Ruotsalaisen Gävlen kunnan rahojen viemisestä epäillyn suomalaissukuisen naisen omaisuus päätynee takavarikoituna kunnalle.
Ruotsin kruununvouti on laskenut yhteen marraskuussa kadonneen ja kavalluksesta epäillyn Tuula Lavikkalan varat.
Expressenin mukaan hänen varansa ovat noin 600 000 Ruotsin kruunua.
Lavikkalan, 52, epäillään kavaltaneen 20 miljoonaa kruunua työnantajansa, Gävlen kunnan varoja.
Lehden haastattelema jutun pääsyyttäjä Ulf Back kertoo, että syyte on valmiina odottamassa, jos Lavikkala löytyy.
Kruununvoudin mukaan Lavikkalan omaisuudesta 214 984 kruunua on hänen pankkitilillään. Hänen autonsa arvoksi on arvioitu 120 000 kruunua ja asunnon 525 000 kruunua, josta on velkaa 259 499 kruunua.
Ne joutunevat kaikki takavarikoitaviksi, että Gävlen kunta saa takaisin edes osan kadonneista rahoistaan.
Elisa Rimaila
Jumalauta kakarat me ollaan televisiossa!
Re: Tuula Lavikkala, Ruotsi karkasi rahoineen 12.11.2012
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201302 ... 2_ul.shtmlVihje Espanjasta saattaa ratkaista kadonneen Tuulan mysteerin
Torstai 28.2.2013 klo 13.53 (päivitetty klo 14.13)
Poliisi on saanut kiinnostavan vihjeen 2,5 miljoonan euron kanssa kadonneesta Tuula Lavikkalasta.
52-vuotias Tuula Lavikkala katosi marraskuun 12. päivänä Gävlestä, jossa hän asui. Lavikkala sai tuolloin tietää, että häntä epäillään miljoonakavalluksesta.
Poliisi on nyt saanut vihjeen, jonka mukaan nainen piilottelisi Espanjan Aurinkorannikolla Fuengirolassa.
Expressenin tietojen mukaan Tuulan olisi pitänyt Espanjasta säännöllisesti yhteyttä Ruotsissa asuvaan henkilöön. Poliisi on kuulustellut kyseistä ihmistä.
Tuula työskenteli kunnan sivistys- ja koulutoimiosastolla Gävlessä. Hänen epäillään kavaltaneen työpaikaltaan peräti 20 miljoonan kruunua, noin 2 miljoonaa euroa.
Expressenin mukaan Tuula kirjoitti lapsilleen jäähyväiskirjeen, jonka sukulainen löysi revittynä. Omaiset uskovatkin naisen tehneen itsemurhan.
-Meidän lähtökohtamme on, että Tuula on edelleen elossa, syyttäjä Ulf Back sanoi Expressenille.
IL
Jumalauta kakarat me ollaan televisiossa!
Re: Tuula Lavikkala, Ruotsi karkasi rahoineen 12.11.2012
Lueskelin painettua Iltasanomaa, ei vaan muista että minkä päivän lehteä (tämän viikon lehti kuitenkin). Siellä oli juttua tästä Tuulan tapauksesta ja sanottiin jotakin sinne päin että kaikki Tuulan kavaltamat rahat olivat menneet peleihin. Itse jotenkin epäilen suuresti sitä, että näinköhän Tuula missään aurinkorannalla piileskelee.
-
jarmo.janis
- Vic Mackey
- Viestit: 1982
- Liittynyt: Su Heinä 29, 2012 6:25 pm
- Paikkakunta: kaakkois suomi
Re: Tuula Lavikkala, Ruotsi karkasi rahoineen 12.11.2012
Media sekä tv ohjelmien suomentajat säheltää ja sotkee sekä käännösten, että mitta ja rahayksikkömuunnosten kanssa niin paljon, että heikosti vieraita kieliä taitava ja suomennosten varassa elävä oppii ihan suoraan sanottuna virheellistä asiatietoa. Esimerkiksi jotkut englanninkieliset ohjelmat, jotka käsittelee hallitsemiania asioita ja ovat tekstitettyjä, ovat käännös ja mittayksikkövirheiden tähden suorastaan kärsimysnäytelmä katseltavaa varsinkin jos ei ole tekstityksen poiskytkentä mahdollisuutta.
Re: Tuula Lavikkala, Ruotsi karkasi rahoineen 12.11.2012
Tässä tuosta elli72:n mainitsemasta uutisesta:
Linkki: http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201303 ... 6_ul.shtmlAftonbladet: Jättikavalluksesta epäilty Tuula Lavikkala pelasi rahojaan
Perjantai 22.3.2013 klo 10.52
Tuula Lavikkala ehti tuhlata kavaltamansa jättisumman jo ennen mystistä katoamistaan.
52-vuotias Tuula Lavikkala katosi jäljettömiin marraskuun lopussa.
Ruotsin itärannikolla sijaitsevan Gävlen kunnan tehtävissä työskennellyttä naista epäillään 20 miljoonan kruunun eli noin 2,3 miljoonan euron kavalluksesta.
Naisen olinpaikkaa ei ole tutkinnassa toistaiseksi onnistuttu selvittämään, mutta hänen uskotaan toistaiseksi olevan elossa.
Poliisi on nyt kuitenkin päässyt perille rahojen kohtalosta. Kavallukset tapahtuivat kuuden vuoden ajanjakson aikana. Pelkästään vuoden 2012 aikana kunnan rahoja hävisi yli miljoona euroa.
Käytännössä kaikki meni
Aftonbladet uutisoi torstaina Lavikkalan tuhlanneen rahaa uhkapelihin jopa kymmenien tuhansien kruunujen (tuhansien eurojen) päivävauhtia. Tietonsa lehti perustaa "luotettavaan poliisilähteeseen".
Poliisi ei kuitenkaan ole vielä virallisesti vahvistanut väitettä.
- Olemme suurelta osin kartoittaneet mihin rahat ovat menneet, mutta en ole vielä saanut yhteenvetoa enkä halua kommentoida asiaa, kertoo tapauksen varapääsyyttäjä Ulf Back Aftonbladetille.
Aftonbladetin tavoittama Tuulan entinen työtoveri on vahvistanut epäillyn olleen masentunut ennen katoamistaan ja kerran puuskahtaneen "pelanneensa koko elämänsä".
Expressen-lehdelle Back puolestaan lausui, etteivät rahat ole huvenneet ainakaan ylellisyyteen. Hän toteaa kuitenkin naisen ostaneen vuosien aikana reilun 20 000 euron arvoisen auton.
- Mistään luksuselämäntyylistä ei ole ollut kysymys.
Rahoista ei syyttäjän mukaan ole käytännössä mitään jäljellä.
- Voin esittää asian näin: emme ole löytäneet rahoja. Mitään suuria summia ei ole jäljellä.
Epäillyn kohtalo mysteeri
Syyttäjän mukaan poliisitutkinta valmistuu kevään aikana. Naista epäillään törkeästä petoksesta.
Syytettä ei kuitenkaan voida nostaa ennen kadonneen löytymistä. Rikos vanhenee vuoden 2022 loppuun mennessä.
Toistaiseksi Lavikkalasta ei ole minkäänlaisia havaintoja katoamispäivän eli marraskuun 12. päivän jälkeen.
- Emme ole löytäneet mitään rahansiirtoja. Tietoomme ei ole myöskään tullut mitään muita jälkiä, Ulf Back kuvailee tilannetta Aftonbladetille.
Lavikkalan pitkäaikainen miesystävä ja lapset uskovat naisen kuolleen. Kadonnut oli jättänyt jälkeensä muun muassa avaimet, lompakon ja kännykän. Tuulan valkoista naistenpyörää ja pyöränavaimia ei kuitenkaan ole löydetty.
HEIDI LINDEWALL
[email protected]
-
Aizerbaidzan
- Angus MacGyver
- Viestit: 6832
- Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm
Re: Tuula Lavikkala, Ruotsi karkasi rahoineen 12.11.2012
Iltalehti kirjoitti:http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201305 ... 3_ul.shtml
Poliisi uskoo: Tuula ei ole
elossa
Perjantai 24.5.2013 klo 16.15
Ruotsin poliisi on tutkinut marraskusta lähtien 20 miljoonan kruunun kavalluksen tehneen naisen katoamista.
Kavalluksesta epäilty 52-vuotias Tuula Lavikkala katosi kotoaan kesken aamupalan syönnin Gävlessä 12. marraskuuta. Nainen työskenteli Ruotsin itärannikolla sijaitsevan Gävlen kunnan tehtävissä. Häntä epäillään 20 miljoonan kruunun eli noin 2,3 miljoonan euron kavalluksesta.
Kavallukset tapahtuivat kuuden vuoden aikana. Tahti kuitenkin kiihtyi, sillä yksin vuonna 2012 Lavikkala kavalsi kunnalta rahoja miljoonan euron edestä. Rahat menivät ilmeisesti pelaamiseen.
Mystinen katoaminen
Lavikkala jätti kadotessaan jälkeensä kotiavaimet, lompakon ja kännykän. Valkoinen naistenpyörä sen sijaan katosi pihasta, eikä pyörän avaimia löydetty. Lavikkalan miesystävä ja lapset uskovat naisen kuolleen. Nyt samaan teoriaan on yhtynyt myös poliisi.
Lavikkalaa etsitään nyt vapaaehtoisen Missing people -etsintäorganisaation voimin Gävlen alueelta. Etsinnät aloitetaan huomenna.
- Mukana tiimissä on maan parhaita asiantuntijoita, jotka tulevat johtamaan etsintöjä, kertoo järjestön operatiivinen johtaja Mats Huldt.
Missing Peoplella on 600 vapaaehtoista valmiina auttamaan etsinnöissä.
- Toivomme, että mahdollisimman moni pääsee auttamaan. Lisäksi meillä on paljon maastoautoja, etsintään erikoistuneista koiria ja sukeltajia.
Järjestö etsi Lavikkalaa myös heti katoamisen aikoihin.
- Nyt olemme varmoja, että löydämme hänet, Huldt sanoo.
Rahat jäljitetty
Poliisi pystyi jäljittämään suurimman osan Lavikkalan kavaltamista rahoista ja ne näyttävät kulkeneen sekä ruotsalaisten ja ulkomaisten peliyhtiöiden taskuihin. Lavikkalasta ei ole nähty jälkeäkään katoamisensa jälkeen.
Lavikkalan perhe on lehtitietojen mukaan uskonut alusta saakka, että nainen on tehnyt itselleen jotain. Aftonbladetin haastatteleman työtoverin mukaan Lavikkala oli masentunut peliriippuvuutensa vuoksi.
Lavikkalan asianajaja Gustaf Andersson sanoi aikaisemmin, ettei rajaa pois mahdollisuutta, että Tuuli olisi joutunut rikoksen uhriksi.
Jutun tutkinnanjohtaja Ulf Back kommentoi tapausta Aftonbladetille.
- Meillä ei tällä hetkellä ole todisteita suuntaan tai toiseen, joten toistaiseksi tutkinta ei etene.
SILVA LAAKSO
[email protected]
Re: Tuula Lavikkala, Ruotsi karkasi rahoineen 12.11.2012
Mutta jos olisi tehnyt itsemurhan, olisi ruumis sentään jo löytynyt. Ei hän nyt mihinkään jumalattoman kauaksi ole fillarin kanssa varmaan mennyt.
Ellei ole noussut junaan ta muuhun kyytiin pyörineen.
Taitaa olla jossain piilossa vaan. Eihän kaikkia rahoja ole pystytty jäljittämään. Ne ovat Tuulan mukana.
Joka tapauksessa toivon, että löytyy. Omaisille se olisi helpotus.

"Kaiken viisauden alku on tosiasioitten tunnustaminen". J.K.Paasikivi.
-
hipsulainen
- Adrian Monk
- Viestit: 2636
- Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 2:29 pm
- Paikkakunta: Lahti
Re: Tuula Lavikkala, Ruotsi karkasi rahoineen 12.11.2012
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art- ... 73723.html
Kadonneen suomalaiskavaltajan viime hetkistä paljastui uutta tietoa
Gävlen kunnalta kavaltanut Tuula Lavikkala käytti ison rahamäärän nettikasinoilla juuri ennen katoamistaan.
Ruotsalainen vapaaehtoisjärjestö etsi Lavikkalaa lauantaina noin neljän kilometrin päässä tämän kotoa.
Ruotsalaiselta Gävlen kunnalta noin 2,3 miljoonaa euroa kavaltanut Tuula Lavikkala käytti lähes 12 000 euroa rahapeleihin verkossa vain paria päivää ennen katoamistaan.
Asiasta uutisoi ruotsalainen iltapäivälehti Expressen.
Lavikkalan ongelmapelaamisesta on saatu viitteitä aiemminkin, kun Lavikkalan entinen työkaveri kertoi Lavikkalan sanoneen ennen katoamistaan, että hän ”on pelannut elämänsä pois”.
Expressenin mukaan vapaaehtoisjärjestö Missing people aikoo tänään etsiä Tuulaa joukkoetsintäketjun avulla. Järjestön mukaan etsinnät keskittyvät Gävlen sairaalan pohjoispuolelle.
– Priorisoimamme metsäalue on arviolta 500 metriä kertaa 2 000 metriä suuri, etsinnän operatiivinen johtaja Peder Schillerström sanoo Expressenille.
Etsintäalue on noin neljän kilometrin päässä Lavikkalan kotoa. Etsinnässä käytetään apuna koiria, sukeltajia ja maastoajoneuvoja.
Schilleströmin mukaan järjestö on saanut paljon hyviä vinkkejä Lavikkalan liikkeistä.
Yksi vinkkaajista kertoi löytäneensä Gävlen sairaalan läheltä polkupyörän, joka on hyvin samanlainen Lavikkalan käyttämän polkupyörän kanssa.
Yksi etsijöistä sanoo Expressenille, että Lavikkala löytyy kaikkein todennäköisimmin lähialueelta, jos hän ei ole elossa.
Marraskuussa kadonnut Lavikkala työskenteli gävleläisen koulun hallinnossa. Hän on iältään 52-vuotias.
Hänen kotoaan löytyi puoliksi syöty aamupala ja jäähyväiskirje, kun poliisi saapui häntä marraskuussa pidättämään.

Olet sietämätön tyyppi ja mielipiteesi ovat vääriä
Älä soita tänne enää koskaan - Ultra Bra
Älä soita tänne enää koskaan - Ultra Bra
Re: Tuula Lavikkala, Ruotsi karkasi rahoineen 12.11.2012
Taisi löytyä..
Ruotsin poliisi epäilee: Tuulan ruumis löytyi
Jättihuijauksesta epäilty nainen katosi Ruotsissa jäljettömiin viime marraskuussa.
Gävlen eteläpuolella Älgsjössä sijaitsevasta metsästä on löydetty keskiviikkona ruumis, jonka epäillään kuuluvan marraskuussa kadonneelle Tuulalle.
52-vuotias nainen katosi jäljettömiin sen jälkeen, kun Gävlen kunnan virkamiehet olivat alkaneet epäillä sivistys- ja koulutoimiosastolla työskennellyttä naista jättimäisestä kavalluksesta. Perheenäidin uskotaan käyttäneen kuuden vuoden aikana kunnan rahoja uhkapeleihin noin kahden miljoonan euron edestä.
Toistaiseksi tunnistamattoman naisen ruumiin löysi metsätyömies.
- Poliisi ei pidä mahdottomana, että kyseessä olisi nainen, joka katosi Gävlen keskustassa sijaitsevasta asunnostaan marraskuun 11. päivänä 2012. Kadonneen naisen omaisille on kerrottu asiasta, Ruotsin poliisin verkkosivuilla kerrotaan.
Uhrin henkilöllisyys selvitetään oikeuslääketieteellisissä tutkimuksissa.
Työkaverit ovat kuvailleet kunnan palveluksessa yli 30 vuoden ajan työskennellyttä naista hyvämaineiseksi ja luotettavaksi.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201306 ... 7_ul.shtml

Onko henkirikos täysin poissuljettua? Jos löytynyt nainen nyt on T.L.? Jos jättää aamupalan kesken syy voisi olla, ette vaan enää maistu, kun millään ei ole mitään väliä tai sitten hänet on voitu pakottaa jonkun matkaan. Eikö olisi voinut riistää itseltään hengen kotonaankin? Miksi lähteä metsään kuolemaan? Toki tätäkin tapahtuu. Ajattelin vain, että jos on jäähyväiskirjeen kirjoittanut (itse), niin sehän kertoo siitä, että välittää läheisistään. Koska haluaa heidän tietävän, miten on käynyt. Miksi sitten kuitenkin mennä piiloon ja jättää mahdollisesti loppuelämäkseen itsensä löytymättä?
How do you hold a moonbeam in your hand?
-The Sound Of Music - Maria (The Nuns)-
-The Sound Of Music - Maria (The Nuns)-
- Tuomion Pasuuna
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3482
- Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am
Re: Tuula Lavikkala, Ruotsi karkasi rahoineen 12.11.2012
Kuka sen olisi tappanut? Gävlen kunnan viralliset palkkatappajat? Kansankodilta ei kavalleta!
Re: Tuula Lavikkala, Ruotsi karkasi rahoineen 12.11.2012
Itsemurhan tekijän ajatuksia ei aina tiedä. Lähtö kesken aamupalan tuntuu oudolta, mutta jos se rohkeus ja ajatus , että nyt, on iskenyt, silloin lähdetään.
On sentään ollut malttia kirjoittaa jäähyväiskirje.
Parempi mennä pois läheisten luota vähän kauemmaksi. Siinä on samalla ajatus, ettei tule omaisten löydettäväksi. Säästää omaisiaan näyltä, mikä heitä saattasi kohdata.
Ettei tehdä, kuten erään läheiseni vanhempi. Meni ja veti itsensä narun jatkoksi kesämökin ulkorakennuksessa. Poika kertoi, ettei ikänään unohda näkyä, minkä näki, kun pahaa-aavistamatta meni hakemaan sisälle puita.
Sitä ennen hän oli koko päivän kulkenut pitkin kyliä etsimässä jo aamupäivällä kadonnutta vanhempaansa. Jäähyväisviestiä ei ollut. Mutta jälkeenpäin asiaa ajatelleensa tuo läheiseni tajusi, että teko oli harkittu. Tekoaika sattui olemaan silloin.
Tuulan tapauksessa ei henkirikoskaan ole järin mahdoton. Viesti on itsekirjoitettu, kyllä. Mutta jos on pakotettu kirjoittamaan? Pyörä otettu mukaan hämäykseksi.
En kyllä keksi motiivia surmalle, mutta emmehän me tiedä hänen elämästään paljoa muutenkaan. Voihan olla kaunaisia ja kostonhaluisia henkilöitä lähipiirissä.