Missä vaiheessa sanoin/väitin, että minulla on parempi suomen kielen kirjoitustaito kuin muilla tänne kirjoittavilla? En jaksa sinun tavoin uskoa, että kaikki Suomen luki- ja kirjoitusvammaiset olisivat juuri tällä sivustolla.
Tuo mistä kerroin alkuperäisessä aiheessani ja jota tarkoitin, ennenkuin sinä aloit pilkkua nussimaan, (sitä se oli venäjäksi ja jotain muuta josta tuli jo yv, että poista se

), että kirjoittamansa tekstin voi jokainen tarkistaa esikatselusta ja viilailla sitä sitten.
Mainitaan se nyt vielä kerran, että sinullekin se selviäisi; en puuttunut yhden tai kahden kirjaimen virheisiin. Niitä sattuu jokaiselle, joka suoltaa tekstiä. Toivottavasti nyt selvisi. Ei kai se ole sinulle liikaa, että kun jotain tekee, niin tekee sen huolellisesti? Palstajako, isot kirjaimet, välilyönnit ym. joka helpottaa lukemista, sillä uskon ja toivon, että kirjoittaja tarkoitaa tekstinsä helposti luettavaksi ja ymmärrettäväksi.
Tai sitten luku- ja kirjoitushäiriöt ovat yhtä synkästi yleistyneet kuin aikuisiän diabetes. Maksimi, mitä jaksetaan lukea on kolme tai neljä riviä.
Luulen, että olet puoluekannaltasi sosialidemokraatti.
Jos ylläoleva oli sinun tajuntaasi liian vaikeaa, TAI hyväksyt nikottelematta kaikenlaisen tekstin, niin tässä helpompi versio:
mis vaihes sanoin et mul muka o parempui Suomenkielen luku-jakirjotustaito ku muil jotka tänne kirjottaa.En jaxa sun tavoin uskoo et kaikki suomen luku-jakirjotuvikaset olis tääl.tuo mist sanoi siin alkuperäse saihees jota niiku tarkotin( sitä se oli venäjäks ja sit jotai muuta jost jo yyvee tul et poista se (et sen minkä kirjotaa voi katsoa siint esikatselust vai mikä se on. Mainitaa se sit viel kerra jot säkin se tajuut et en puuttunu yhe tai kahen kirjaimen virheisii niit sattuu jokasel joka juttui vääntää.toivottavast nyt selvis ja onkse se sul liikaa kun jos otain tekee nii tekis se sit niiku kunnol palsstajkoa, siot kirjam,et ja välilyänti ym joka helpottaa lukemist sillä uskon ja toivon et se joka kirjottaa niin haluu et sen teksti olisi niiku helposti luettavis ja sit se n ymmärtäs.Tai voiha se olla et nää lukuja kirjotus taito vauriot o nii ylesii kun se aikusiändiapetes.Max mitä joku jaksaa luikee on kuitenkin kolme tai neljä rivii, et sen pitempii juttui jos tulee, nii vittu mä en ainakan ala niit lukei.Miten must tuntyuu et sä oot demari tai jotai.