No niin, tätä taas.
'Asiakkaallani ei ole mitään muistikuvia sen jälkeen kun sain iskun veitsestä' (todennut Manner siinä vaiheessa kun Anneli Auer oli tehnyt tunnustuksen - jonka peruutti keskusteltuaan Mannerin kanssa.
Toisaalta Auer on itse perustellut vaihtelevia kertomuksiaan, esim sitä, miksi myöhemmin kertoo tapahtumista eri tavalla kuin alkuvaiheen kuulusteluissa, sillä että 'minulla oli silloin asiat tuoreessa muistissa'.
Puolustuksen mukaan itkun ja hysterian puute videolla ei todista millään tavalla Auerin syyllisyydestä. Auer kuuluu puolustuksen mukaan vähemmistöön ihmisiä, jotka järkyttävässä kriisitilanteessakin kykenevät toimimaan rauhallisesti ja loogisesti.
Auerin rauhallisuutta ovat lukuisat ihmiset hämmästelleet (mm Jukan sisar vieraillessaan Auerin luona perhekodissa 5-4.12. 2006, perhepäivähoitaja kun oli Auerin mukana Tähtisentiellä jääkaapintyhjennysreissulla jne.. mitä noita toistelemaan. Auer ei KOSKAAN osoittanut pienelläkään eleellä tai ilmeellä suruaan Jukan menehtymisen vuoksi, ei huolta lapsistaan (keskeytti lasten terapian kuin seinää maaliskuun alussa 2007. 2.12.2006 Auerilla oli suunnitelmat vastaisen varalle: Me muutetaan Turkuun ja unohdetaan tää JUTTU.
Lisäksi tuota loogisuutta voi yhä vain ihmetellä. Juosta nyt ulos ja jättää lapset hupun juostessa hänen peräänsä (Auer ei voinut tietää paetessaan kuinka pitkälle huppu juoksi hänen peräänsä). Mistä hän muka tiesi, että huppu oli kääntynyt takaisin takkahuoneeseen?? Hänhän kertoi, että palatessaan hän ei nähnyt huppua. Ei mitän huolta. Teatteriesitys saattoi alkaa.
Tuollahan on edellisessä huppuhiiren edellisessä postissa sen saman traumaterapiakeskuksen linkki, joka löytyy myös palstalla esiintyneen valemuistoasiantuntijan suomentaman kirjan esittelylinkistä.
http://www.nbl.fi/~nbl3145/tiikeri.htm
Onks täällä enemmänkin noita trauma-asiantuntjoita??
Järkyttäviä kokenut äiti ei, kuten eivät lapsetkaan, mitään terapiaa tarvinneet? Asiat suttaantuivat puhtaalla logiikalla ymv..
Äiti pani asiat itse järjestykseen, kuva äidistä tukka auki ja paljain säärin pikkupöksyissä nettiin, jne..
Perhekerhossa pornokeskustelut jatkuivat, Kukka astui kuvioihin, kaalimato tilattiin alkaen -
http://web.archive.org/web/200711161112 ... isuhde.htm
mies haluais ostaa - kaalimadon 06.11.2007 - 17:42 (5)
mulla on kaalimato - elsi 25.10.2007 - 08:51 (14)
...elämä jatkui, kunnes
Näillä mennään.