Vespa velutina kirjoitti:Jos se päkiä on jo pyyhkiytynyt siihen housuun, ei verisiä osajälkiä pitäisi jäädä enää kuin maksimissaan kantapääosasta.
Juuri tämä on osoitus kahdestakin asiasta: Kengän pohja oli erittäin verinen ja että sillä oli juuri astuttu tuoreeseen verilammikkoon.
Kengän kantapäässä havaittavissa myös liukumaa (ei siis lavastettu 'leimajälki'). Lasinpala joka on jäänyt alle on estänyt kengän pojaa täydellisesti koskettamasta lattiaan, ja kärjessä on todennäköisesti ollut sama tilanne eli että siinä on ollut jotain alla (tai sitten pohja kengässä ollut erittäin kaareva).
Huomatkaa jatkumo tuosta edellä olevasta jäljestä:
Juuri ne osat kengän pohjasta jotka eivät juurikaan ole saaneet kosketusta lattiaan, ovat näissä housuissa suuremmin vereentyneitä kohtia.
Siinä on siis peräperää tehdyt askellukset.
Ulkona olevat jäljet olivatkin jo huomattavan heikkoja (et-ptk-kuvat) johtuen siitä että housuihin astuttuna verisyys on vähentynyt huomattavasti.
Seuravaa kysymys joka tullaan esittämään on että missäs se kantapään jälki tästä verisestä jalkineesta: Se voi olla ollut hyvinkin jossain toisessa asusteessa (housujälkikin löydettiin vasta 5 viikon päästä), tai jospa ne terassin osajäljet olivatkin kantapäästä... tai sitten se on ollut vasta nurmikolla jonka kosteus ja sade on vienyt mennessään...