Venäläinen sarjamurhaajaperhe Sinelnik - ainakin 30 murhaa

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
vempele
Martin Riggs
Viestit: 645
Liittynyt: To Marras 24, 2011 6:21 pm

Venäläinen sarjamurhaajaperhe Sinelnik - ainakin 30 murhaa

Viesti Kirjoittaja vempele »

Venäläisperheen kaikki jäsenet paljastuivat armottomiksi sarjamurhaajiksi

Julkaistu: 18.9.2013 6:30

Murhaaminen ja ryöstely on kuin lähtisi toimistotyöhön, venäläisperheen äiti sanoi poliisille.
Tavalliselta ja kiltiltä vaikuttanut keskiluokkainen perhe paljastui Venäjällä säälittömäksi sarjamurhaajaperheeksi, kertoo sanomalehti Daily Mail. Perhe asui Rostovin alueella.

Perheenjäsenet tekivät kuuden vuoden aikana ainakin 30 murhaa. Murhattujen joukossa oli lapsia ja poliiseja. Perheenjäsenet matkustivat murhaamaan pitkienkin matkojen taakse.

Ulkopuolisen oli vaikea epäillä tätä keskiluokkaista perhettä sarjamurhaajiksi. Äiti oli sairaanhoidon opettaja. Hän oli toista kertaa naimisissa. Puoliso oli hammaslääkäri.

Murhiin osallistui myös äidin tytär ensimmäisestä avioliitosta ja tämän 13-vuotias tytär.

Perheen äiti sanoi poliisille, että heidän perheelleen murhaaminen ja varastelu on kuin lähtisi toimistotyöhön.

- Olen luonteeltani rikollinen, hän tunnusti.

Äidin mukaan perhe surmasi ansaitakseen rahaa. Poliisi sai perheen kiinni, kun perhe oli ryöstämässä armeijan upseerin asuntoa. Pidätyksen yhteydessä perheen poika kuoli poliisin luoteihin. Tytär haavoittui vakavasti
Onko kenelläkään tietoa mitä kaikkea tämä onnellinen perhe on tehnyt?

Otsikkoon lisätty sukunimi ja uhrimäärä
-NILS-
oon sisältä kuollu ja risti mun naamassa merkkaa sitä
Täysi Purenta
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1479
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2010 11:05 am

Re: Venäläinen sarjamurhaajaperhe

Viesti Kirjoittaja Täysi Purenta »

Oudolta kuulostaa. Miksi olisi murhattu lapsia jos murhaamisen syynä on ollut hyödyn tavoittelu? Onko vanhempia kiristetty tai jotakin? Itse lukisin lasten surmaamisen motiiviksi ensisijaisesti jonkun seksuaalisen päämäärän. No, ehkä tästä paljostuu lisää yksityiskotia. Lukeeko täällä joku venäjää? Olisi kiinnostavaa tietää onko paikallisissa lehdissä mitään tarkempaa.
Avatar
Tuomion Pasuuna
Jessica Fletcher
Viestit: 3482
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am

Re: Venäläinen sarjamurhaajaperhe

Viesti Kirjoittaja Tuomion Pasuuna »

Olisivatko ne murhanneet aina koko perheen ja vieneet sitten asunnon arvotavarat. Eli lapset olisi murhattu siinä ohessa.
jarmo.janis
Vic Mackey
Viestit: 1982
Liittynyt: Su Heinä 29, 2012 6:25 pm
Paikkakunta: kaakkois suomi

Re: Venäläinen sarjamurhaajaperhe

Viesti Kirjoittaja jarmo.janis »

Lapset on saatettu murhata ihan vaan siksi, että päästään mahdollisista todistajista eroon, tarpeeksi vanha lapsi saattaa kyetä kertomaan jotain tutkinnalle hyödyllistä. Mutta uutisen voi tulkita sitenkin, että lapsia murhattiin myös erikseenkin, jolloin jo aiemmin mainittu seksulaalinen/sadistinen motiivi on mahdollinen.
etit. typo
Avatar
PaxCow
Adrian Monk
Viestit: 2519
Liittynyt: To Tammi 17, 2013 2:45 pm

Re: Venäläinen sarjamurhaajaperhe

Viesti Kirjoittaja PaxCow »

Ohhoh, mikä tapaus.

Kuvia Daily Mailin sivuilta:

Kuva
Inessa Tarverdiyeva, 46 v.

Kuva
Roman Podkopayev, 35 v.(Inessan toinen aviomies, ei tyttöjen isä)

Kuva
Tarverdiyevan tytär Viktoria, 25 v.
(Anastasiasta, 13 v, ei ole kuvaa lukemassani jutussa.)

Daily Mailin jutusta napattuja yksityiskohtia:
  • - Uhreja ainakin 30, ryöstöjä enemmän ('countless').
  • - Murhatuista 6 oli poliiseja.
  1. - Perhe ampui mm. 7-vuotiaan pojan ja puukotti tämän 11-vuotiasta sisarta 37 kertaa.
  • - Kahden teini-ikäisen uhrin silmät kaivettiin pois. Toisen näistä uskotaan olleen Inessan lapsenlapsi. :| Nämä ilmeisesti tapettiin, kun perhe oli ryöstämässä aseita talosta, jonka Inessa tunsi. Lapset tulivat paikalle kesken ryöstön.
  • - Roman on ollut jollain lailla syytettynä Inessan ensimmäisen aviomiehen tappamisesta. Tuomiota hän ei saanut.
  • - Inessa on kertonut murhien syyksi rahan ja aseiden hankkimisen. Myös muuta ryöstettiin. Lapset tapettiin, koska olivat väärässä paikassa väärään aikaan.
  • - Inessan siskon mies oli liikennepoliisi (ei varmasti ole enää!). Hän tiesi rikoksista ja piilotti osan saaliista.
  • - Poliisi ampui Romanin kuoliaaksi kiinnioton yhteydessä. Tämä tapahtui ryöstön jälkeen.
  • - Murhat tapahtuivat Rostovin alueella eli melkolähellä Ukrainan rajaa Asovanmerta. Perhe asui Stavropolissa lähempänä Georgiaa eli he matkustivat murhareissuilleen erikseen.
Lähteenä tämä artikkeli: http://www.dailymail.co.uk/news/article ... ldren.html
"I do not fear death. I had been dead for billions and billions of years before I was born, and had not suffered the slightest inconvenience from it." - Mark Twain
vempele
Martin Riggs
Viestit: 645
Liittynyt: To Marras 24, 2011 6:21 pm

Re: Venäläinen sarjamurhaajaperhe

Viesti Kirjoittaja vempele »

Kiitos PaxCow kun valotit asiaa, kieltämättä eriskumallinen juttu ja mielenkiinnolla odotan lisää tietoa näiden saavutuksista.
oon sisältä kuollu ja risti mun naamassa merkkaa sitä
tattooed fucker
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1444
Liittynyt: Pe Elo 13, 2010 1:48 pm

Re: Venäläinen sarjamurhaajaperhe

Viesti Kirjoittaja tattooed fucker »

Eikös tuo sama porukka mm. nekrofiliaan käyttänyt osan raadoista?
I am not a man I am a fucking beast-Torture Killer-
Avatar
PaxCow
Adrian Monk
Viestit: 2519
Liittynyt: To Tammi 17, 2013 2:45 pm

Re: Venäläinen sarjamurhaajaperhe

Viesti Kirjoittaja PaxCow »

tattooed fucker kirjoitti:Eikös tuo sama porukka mm. nekrofiliaan käyttänyt osan raadoista?
En ainakaan löytänyt tuollaisesta uutisointia, mutta kun en osaa venäjää niin ovat tietolähteet vähän suppeat.
"I do not fear death. I had been dead for billions and billions of years before I was born, and had not suffered the slightest inconvenience from it." - Mark Twain
tattooed fucker
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1444
Liittynyt: Pe Elo 13, 2010 1:48 pm

Re: Venäläinen sarjamurhaajaperhe

Viesti Kirjoittaja tattooed fucker »

tossa mirrorin lähde.. http://www.mirror.co.uk/news/world-news ... ms-2280992 erittäin mielenkiintoista,että venäjän sivuilta ei löytynyt yksityiskohdista enemmälti :roll: Selailin keskustelu settejä mutta varmaan joku/jotkiin haluaa pitää aiheen ns. salassa.prkl :evil:
I am not a man I am a fucking beast-Torture Killer-
vandt
Jack Bauer
Viestit: 917
Liittynyt: La Heinä 05, 2008 10:00 pm

Re: Venäläinen sarjamurhaajaperhe

Viesti Kirjoittaja vandt »

Mitä en tajua? 25-vuotiaalla on 13-vuotias tytär? Ja tämän 46-vuotiaan lapsenlapsi (siis toinenkin, eikä vain tämä 13-vuotias) on ollut teini-ikäinen?

Keskitynpäs taas olennaiseen. Mahdollisiahan nuo ikäerot toki on, mutta hurjaa silti.
Kuusamon kutsuma jo kohta seitsemättä vuotta
jarmo.janis
Vic Mackey
Viestit: 1982
Liittynyt: Su Heinä 29, 2012 6:25 pm
Paikkakunta: kaakkois suomi

Re: Venäläinen sarjamurhaajaperhe

Viesti Kirjoittaja jarmo.janis »

vandt kirjoitti:Mitä en tajua? 25-vuotiaalla on 13-vuotias tytär? Ja tämän 46-vuotiaan lapsenlapsi (siis toinenkin, eikä vain tämä 13-vuotias) on ollut teini-ikäinen?

Keskitynpäs taas olennaiseen. Mahdollisiahan nuo ikäerot toki on, mutta hurjaa silti.
Eiköhän tuo lapsen tekeminen 12 vuotiaana kerro aika paljon siitä että kauniin kulissin takana tilanne oli jo valmiiksi huono. Se on tasan tarkkaan ollut yhtenä vaikuttavana tekijänä tilanteen ajautumisessa siksi mikä se oli. Jotenkin siitä, mitä osalle uhreista oli tehty, tulee mieleen toista venäjällä sattunutta tapausta käsittelevä ketju, ja siinä kerrotut jutut tekijöiden tekosista (oli niin kamala juttu että en siihen sen syvemmin perehtynyt kun jo luettukin alkoi oksettaan)
hops, löysinpäs linkin.

http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=3&t=6442
Avatar
PaxCow
Adrian Monk
Viestit: 2519
Liittynyt: To Tammi 17, 2013 2:45 pm

Re: Venäläinen sarjamurhaajaperhe

Viesti Kirjoittaja PaxCow »

vandt kirjoitti:Mitä en tajua? 25-vuotiaalla on 13-vuotias tytär? Ja tämän 46-vuotiaan lapsenlapsi (siis toinenkin, eikä vain tämä 13-vuotias) on ollut teini-ikäinen?

Keskitynpäs taas olennaiseen. Mahdollisiahan nuo ikäerot toki on, mutta hurjaa silti.
Taisin kirjoittaa vähän sekavasti, sori. (Oli kiire.)
Nyt luin juttuja vielä uudestaan ja koetan tarkentaa:

Eli tuo 25-vuotias Viktoria on Inessa Tarverdiyevan (46 v.) tytär edellisestä avioliitosta. Hän ei ole Roman Podkopayevin (35 v.) biologinen tytär. (Daily Mailissa puhuttiin Viktoriasta "adopted daughterina", mutta tällä varmasti tarkoitettiin, että Roman on adoptoinut vaimonsa tyttären.)

13-vuotias Anastasia on Inessan - ei Viktorian - lapsi.

Eli jos ymmärsin oikein, rikoksiin sekaantunut suku oli siis tällainen:

Vanhemmat:
Inessa Tarverdiyeva, 45 v.
Roman Podkopayev, 35 v. (nyttemmin siis kuollut)

Lapsi, jonka äiti on Inessa ja isä oli Arzu-niminen murhattu mies:
Viktoria, 25 v.

Lapsi, jonka äiti on Inessa ja isä ilmeisesti Roman:
Anastasia, 13 v.

"Ydinperheen" ulkopuoliset:
Anastasiya Sinelnik, 26 v. (Roman Podkopayevin sisko)
Sergei Sinelnik, 31 v. (ylläolevan aviomies; entinen liikennepoliisi, joka mm. auttoi murhaajia pakenemaan)

KORJAUS:
Kirjoitin eilen, että Inessalla on ollut lapsenlapsi, joka murhattiin ryöstön yhteydessä. Tämä oli väärää tietoa!

Daily Mailin artikkelissa lukee selvästi "On another occasion the gang tortured and killed two teenage girls, gouging out their eyes. One is believed to have been Inessa's goddaughter."

Eli kyseessä oli siis Inessan kummilapsi - ei lapsenlapsi. Pahoittelen huolimattomuuttani.

(Tuota Daily Mailin juttua on tosin eilen muokattu, joten voi olla, että virhe olikin alun perin siellä.)
"I do not fear death. I had been dead for billions and billions of years before I was born, and had not suffered the slightest inconvenience from it." - Mark Twain
Avatar
Brigitte
Armas Tammelin
Viestit: 78
Liittynyt: Su Elo 28, 2011 2:34 am
Paikkakunta: Villi Länsä

Re: Venäläinen sarjamurhaajaperhe

Viesti Kirjoittaja Brigitte »

Inessa Tarverdieva, perheen pää ja murharyhmän johtaja: "Minä aloitin Saigalla ja Roma viimeisteli lapset"

Sarjamurhista epäilty 46-vuotias Inessa Tarverdieva auttoi aktiivisesti tutkimuksissa ollessaan tutkintavankeudessa. Hän halusi kertoa ja näyttää. Tuntui siltä että hän piti siitä, sellainen huomio imarteli häntä. Eilen oikeudessa jossa hänelle asetettiin syytteet, Tarverdieva poseerasi TV-kameroille auliisti hymyillen ja kiisti katuvansa tekojaan.

Hän käyttäytyi röyhkeästi tutkimusten aikana, kertoen miten hänen 35-vuotias aviomiehensä Roman Podkopajev hyökkäsi ihmisten kimppuun. Tarverdieva näyttää videolla, kuinka surmansa sai novotsherkasskilainen taksinkuljettaja Vadim Lazhkov, jonka taloon he murtautuivat 29. päivä marraskuuta viime vuonna. Murtovarkaat kohtasivat talon isännän ollessaan poistumassa ja Lazhkov yritti ajaa rikollisia takaa autollaan. Myöhemmin Lazhkovin ruumis löytyi hänen autostaan läheiseltä kadulta.


Kuva
Vadim Lazhkov yritti kiinniottoa, mutta kuoli

- Osoitin Lazhkovin vaimoa pistoolilla ja käskin hänet maahan. Sanoin että lähdemme, ja jos hän huutaisi, tulisin takaisin ja tappaisin hänet, Inessa kertoo kuulostaen jopa rauhalliselta ja pidellessään vakaasti kädessään Makarov PM -pistoolia.

- Oliko teillä naamiot?

- Luulen että miehelläni oli. Hänellä oli aina. (Jatkaa murhista puhumista.) Kävelimme aitojen ohi (Tarverdieva kävelee ja havainnollistaa tapahtumia tapahtumapaikalla)... Aamulla näimme taksin joka seurasi meitä. Sanoin miehelleni, että se ajaa tänne. "Ammutaanko?" hän kysyi. "Mitä muuta voisimme tehdä," vastasin. Taksi lähestyi ja kaasutti, hän halusi kai ajaa päällemme.

Samaan aikaan rekonstruktioon osallistuva poliisi painaa kaasun pohjaan ja on ajaa Tarverdievan päälle. Inessa kääntyy hymyillen ja sanoo "Aja päälle vain, en minä pelkää." Hän kääntyy kameraan päin, ja kertoo kuinka piti rahasäilöä vasemmassa kädessään ja ampui oikeassa kädessä olevalla pistoolillaan neljä kertaa tuulilasin läpi. Samaan aikaan mies ampui päin kuljettajaa. Mielenkiintoinen yksityiskohta - nainen ampui tappavan laukauksen.

- Hän (mies) oli makuulla, minä ammuin tähtäämättä, Tarverdieva kertoo välinpitämättömän oloisena.


Kulissien takaa löytyy yksityiskohta, joka kuvaa naisen luonnetta hyvin. Ammutun taksinkuljettaja Vadim Lazhkovin naapurit kohtasivat Tarverdievan silmästä silmään. Lazhkov oli hyvä, kunnollinen perheenisä. Joku huusi Inessalle: "Sinä joudut helvettiin!" Hän pysähtyi, kääntyi ja sanoi jo tutuksi tulleet sanat: "En pelkää." Ihmiset katselivat avuttomana toisiaan.

- Et voi olla tuollainen, olet nainen, äiti!

- Hän on peto! huusi joku ihmisjoukosta.

Inessa vain hymyilee. Ja kertoo, kuinka he murhasivat Tshudakovin perheen. He etsivät tulevaa uhria valtatieltä, kunnes huomasivat auton. Inessa ampui piilosta Saigallaan ja mies tappoi lapset. Murhan jälkeen poliisi löysi paikalta puukon, johon oli kaiverrettu kirjoitus "Rakkaalle amazonilleni". Media alkoi kutsua heitä Amatsonijengiksi.


Kuva
Tshudakovin perhe sai surmansa tultuaan lomailemasta Mustalta mereltä

Virallisesta raportista ilmenee, että viisihenkisellä jengillä on tilillään 18 murhaa, mukaan lukien viiden poliisin murhat. Suurin osa rikoksista yhdistettiin yhteen aseeseen (vuoteen 2009 asti heillä oli aseenaan Saiga -kivääri, vuodesta 2012 heidän käytössään oli myös haulikko, poliisilta varastettu pistooli ja rynnäkkökivääri.) Tutkimusten aikana löydettiin myös murhatun erikoisjoukkoihin kuuluneen Dmitri Tshudakovin varastetut tavarat. (Rikoksesta istui kahden vuoden tuomion murhiin syyllistymätön Aleksei Serenko, mutta hän on jo vapautunut.) Valitettavasti tutkimukset eivät pääty tähän. "Komsomolskaja Pravda" on selvittänyt, että uhrien lukumäärä todennäköisesti kasvaa. Täytyy vain ihmetellä, miten he onnistuivat pakenemaan kaikkien näiden vuosien ajan.

Kuva
Saapuessaan Rostoviin perhe asui tässä teltassa

UUSIA TIETOJA

- Nuorena Inna oli kaunotar, kirjoittaa epäillyn perheen tunteva lukija Komsomolskaja Pravdan verkkosivuilla. - Hän oli aina huoliteltu, meikattu ja muodikkaasti pukeutunut. Nyt hän näyttää lievästi sanoen vanhentuneelta ja hoitamattomalta. Totta puhuen ikä näkyy hänessä, kaikki 46 vuotta.

Lisää yksityiskohtia Innan ensimmäisen miehen Arzun surmasta

Mies toimi vartijana. Hänen työpaikkansa sähköasemalla oli kello 23.00 asti auki. Siellä oli lämmintä vettä, ja tutut kävivät siellä pesemässä autojaan. Juotiin viiniä. Murhaaja ilmeisesti odotti, että porukka hajaantuisi. Noin kello 23.30 vartijan ikkunaan koputettiin. Kun hän avasi oven, häntä kohden ammuttiin. Nähtyään murhaajan, hän hypähti vaistomaisesti taaksepäin ja suojasi itseään käsillään. Useat luodit osuivat häneen.

Ampuja ei tarkistanut kuoliko Arzu, ilmeisesti koska pelästyi. Verta vuotaen Arzu ryömi puhelimen luo ja soitti vuorossa olevalle operaattorille, joka kutsui ambulanssin. Mies vietiin teho-osastolle, jossa hän kuoli myöhemmin vammoihinsa.

Arzun murha on heidän käsialaansa, Inna tunnusti. Hän tunnusti myös kahden teini-ikäisen tytön murhan. He päättivät hankkia aseita ja valinta osui kummiperheeseen. Metsästystä harrastavalla kummisedällä oli iso arsenaali aseita. He eivät aluksi aikoneet tappaa ketään, mutta odottamattomia asioita tapahtui. Kummityttö ja hänen ystävänsä palasivat kotiin ja kohtasivat murhaajat itse teossa. Kuten Inna asian ilmaisee, ei ollut muita vaihtoehtoja kuin ampua heidät. Se, miten eräs poliisi ja hänen rakastajattarensa saivat surmansa, on vielä mysteeri. Tuolloin tehtiin paljon ryöstömurhia. Epäselvyyksiä on vielä paljon, mutta yksi asia on varma; Divnij'n kylässä (Stavropolin alueella) pyöri rikollisjoukko, jonka tekoja ei kaikessa julmuudessaan ja kyynisyydessään voi verrata edes 90-luvulla tapahtuneisiin raakoihin rikoksiin.


Kuva

Tutkijat uskovat, että kaikki nämä rikokset ovat tämän stavropolilaisen perheen tekemiä:

17. helmikuuta 2008, Aksay
Raa'asti surmattiin tietoturvajohtaja Mihail Zlidnev ja hänen vaimonsa Tatjana. Heitä ammuttiin kotonaan, minkä jälkeen surmat viimeisteltiin puukolla. Uhreilta varastettiin naisten kelsiturkki, miesten takki ja tv-viritin.

17. heinäkuuta 2008, Aksayn piirikunta
Valtatie Donin varrelta löydettiin autosta nuoren miehen ruumis ja vakavasti loukkaantunut nainen. Rostovilaiset Aleksei Sazonov ja Julia Vasilijeva ammuttiin Saiga -kiväärillä. Heiltä varastettiin kukkaro, ajokortti, passi sekä naisen käsilaukku. Myöhemmin Julia (hän oli vammautunut, eikä pystynyt kävelemään) tunnusti kuulleensa naisen äänen huutaneen "Tapa!"

10. maaliskuuta 2009, Novotsherkassk
Laitakaupungilla tuntematon murtautui taloon ja murhasi vanhemman miehen ja tämän tyttären. Heitä oli ammuttu Saigalla ja murhat oli viimeistelty jälleen puukolla. Raakalaiset ottivat uhreiltaan passit, kannettavan tietokoneen, kameran, videokameran, saappaat, kelsiturkin ja miesten takin. Silminnäkijät ilmoittivat, että rikoksen tekijöistä yksi oli nainen.

8. heinäkuuta 2009, Aksayn piirikunta
Valtatie Donin varrelta löytyi Lada mallia "15" Nizhegorodian rekisterikilvillä. Erikoisjoukkoihin kuulunut Dmitri Tsudakov, hänen 33-vuotias vaimonsa Irina, 11-vuotias Veronika ja 7-vuotias Sasha murhattiin julmasti. Heitä ammuttiin Saigalla ja loput hoidettiin jälleen puukolla. Murhista epäiltiin Aleksei Serenkoa, joka vietti yli vuoden vankeudessa, mutta on nyt vapautettu.

19. syyskuu 2012 Novotsherkass
Surmattiin kaksi hammashoitolaan hälytyksen vuoksi tullutta vartijaa. Näiltä surmaajat ottivat konekiväärin ja kaksi pistoolia.

29. marraskuuta 2012, Novotsherkass
Autosta löytyi 43-vuotiaan Vadim Lazhkovin ruumis. Mies oli ajanut takaa kotiinsa murtautuneita rikollisia. Hänet ammuttiin aseilla, jotka oli varastettu vartijoilta. Joukossa oli jälleen nainen.

16. maaliskuuta 2013, Aksay
43-vuotias liikennepoliisi Nikolai Kutsekon lähti ulos tarkistamaan, miksi hänen autonsa hälytys oli lauennut. Hän näki epäilyttävien ihmisten pyörivän autonsa luona ja yritti estää heitä, mutta haavoittui kuolettavasti.

8. huhtikuuta 2013, Novotsherkass
Laitakaupungilla ruokakaupan lähistöllä ammuttiin hälytystä tarkistamaan tulleiden vartijoiden autoa. Tuntematon ampui kuljettaja Nikolai Korsunovaa, joka haavoittui mutta pääsi pakoon. Hänen työparinsa, 43-vuotias Juri Statsenko kuoli sairaalassa. Heitä ammuttiin aseilla, jotka oli varastettu hammashoitolaan hälytystä tarkistamaan tulleilta vartijoilta.

24. huhtikuuta 2013, Aksayn piirikunta
Liikennepoliisi Andrei Jurin, joka asui omakotitalossa Malyi Mishkin -nimisessä kylässä sai surmansa, kun hänen noustua autostaan häntä ammuttiin lähietäisyydeltä. Jurinin kotiin yritettiin murtautua, mutta ovi pysyi kiinni. Sen takana piileksivät poliisivaimo ja lapsi. Hyökkääjät vetäytyivät ilman saalista.

8. syyskuuta 2013, Aksay
Rikolliset murtautuivat yksityisen pariskunnan kotiin. Surmattuaan asukkaat he etsivät rahaa, sitä kuitenkaan löytämättä. He nauttivat jääkaapista alkoholia ja kanankoipia.

http://www.kp.ru/daily/26131/3022764/
Avatar
Brigitte
Armas Tammelin
Viestit: 78
Liittynyt: Su Elo 28, 2011 2:34 am
Paikkakunta: Villi Länsä

Re: Venäläinen sarjamurhaajaperhe

Viesti Kirjoittaja Brigitte »

Mitä kuuluu perheen 13-vuotiaalle tyttärelle? Komsomolskaja Pravda kertoo:

Perheen kiinnijäämisen yhteydessä Roman Podkopajev kuoli poliisin luoteihin ja Tarverdievan vanhempi tytär, 25-vuotias Viktoria Tarverdieva haavoittui. Viktoria kertoi muun perheen sijainnin, he olivat palanneet Pietarista ja majoittuneet telttaan Stavropolin alueelle. Heidät vangittiin, mutta nuorempi tytär päästettiin myöhemmin pois.

- Emme halua hänen palaavan, sanoo KP:lle nainen jonka lapsi on tytön luokkatoveri. - Olkoon vain, että hän oli hyvä oppilas - hän ei voinut olla tietämättä rikoksista, koska kulki kaikkialla heidän kanssaan! Emme tarvitse "coolia" esimerkkiä, emme tarvitse tällaista kunniaa. Se olisi huono muiden lasten opiskelulle. Ja kyllä, se olisi myös vaarallista, joku voi heittää vaikka kivellä.

Naista voi ymmärtää, mutta toisaalta - mitä lapsi on tehnyt? Tyttö on järkyttynyt eikä tarvitse enempää nöyryytystä, vaan tukea. KP toteaa, että teini-ikäiset lapset (myös Podkopajevin siskon poika) eivät ole enää Rostovin alueella, vaan heidät on siirretty sukulaisten huomaan. Tyttöä aiotaan suojella muiden huomiolta.

- Tyttö on klinikalla ja hän on kuntoutuksessa. Hän käy kahdesti päivässä koulun psykologilla. Hän on aloittanut kotiopetuksen ja yksilöllisen opintosuunnitelman. Vuoden päästä, kun kiinnostus laantuu, hän saattaa palata jo kouluun.

- Onko tyttö kotiopetuksessa muiden luokkatoverien vanhempien panikoinnin vuoksi?

- Tuo on roskaa, ei ole mitään paniikkia. Olemme saaneet virallisen asiakirjan, jossa on mustaa valkoisella siitä, ettei tyttö ole ollut mukana vanhempiensa rikoksissa. Hänet on diagnosoitu ja hän on saanut lausunnon, jossa suositellaan kotiopetusta. Tästä on sovittu huoltajan kanssa.

- Missä Nastja muuten asuu nykyään?

- Hänen setänsä luona. Muihin lähisukulaisiin hän ei ole yhteydessä. Sedän perheessä on kolme lasta. Perhe on hyvin avoin ja yksinkertainen, toivottavasti tytöllä on siellä hyvä olla. Sikäli kun tiedän, Sinelnikin perheen poika on myös sukulaisten hoidossa Aksayn alueella.

- Oletko puhunut tytön kanssa?

- Kyllä, hän on hyvin seurallinen, söpö ja fiksu. Tytölle olisi annettava mahdollisuus kasvaa normaaliksi aikuiseksi, ja sen yritämme tehdä. Aikuisten tehtävä on pelastaa tyttö muilta.


Kuva
Sergei ja Anastasija Sinelnik

http://www.kp.ru/daily/26135.4/3025781/

Erikoinen käytäntö Venäjällä kertoa alaikäisen lapsen nimi tuolla tavoin, helppo päätellä mikä se oikea nimi sitten on, kun kerrotaan lempinimi.
Vastaa Viestiin