Hälytyksen teki asunnossa ollut 51-vuotias nainen. Poliisien tultua paikalle löysivät he kuoliaaksi puukotetun miehen (43-vuotias Peter Jakobsson). Miehen pää oli leikattu irti, ja se oli laitettu kassiin, joka löytyi asunnon eteisen käytävältä. Torso sijaitsi lähettyvillä.

Uhri Peter Jakobsson, 43
Poliisi pidätti välittömästi 51-vuotiaan naisen, 21-vuotiaan miehen ja myöhemmin lauantaina 53-vuotiaan miehen epäiltynä osallisuudesta surmaan. Kaikki pidätetyt, kuten uhrikin, ovat virkavallan vanhoja tuttuja, lisäksi kaikki tunsivat toisensa.
Kyseinen poppoo ja muutama muukin samassa rapussa asuva on aikaisemminkin aiheuttanut käytöksellään häiriöitä ympäristölleen; siis kyseessä ovat lähinnä pahasti alkoholisoituneet ja syrjäytyneet sekä muut sosiaalitapaukset. Joukossa mukana tietysti myös suomalaisia.
Linköpingin käräjäoikeus vangitsi maanantaina 21-vuotiaan Robin Pähden todennäköisin syin epäiltynä surmasta. Muut päästettiin vapaalle jalalle, vaikka epäilyt naista vastaan ovat yhä voimassa, mutta niiden takia naista ei tarvitsee pitää vangittuna. Syyttäjällä on alustavasti neljä viikkoa aikaa nostaa syyte Pähdettä vastaan. Lisäksi Pähdelle määrättiin tehtäväksi suppea mielentilatutkimus.
Pähti kiistää osallisuutensa surmaan, törkeään pahoinpitelyyn, uhkailuun tai virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen. Hän myöntää ainoastaan lyöneen uhria yhden kerran.
Lähde, lähde ja lähde
Pähden FB-profiilista napattua:
Hänellä on nuoresta iästään huolimatta jo orastava rikosrekisteri sisältäen tuomioita (myös vankeusrangaistus) ryöstöistä, törkeästä pahoinpitelystä ja huumausainerikoksista.Because I'm a motherfucking hero
Myös tämä (toistaiseksi?) vapautettu 51-vuotias nainen on suomalainen, jonka isoveli oli 1970-luvulla kohtalaisen menestynyt mäkihyppääjä, joka tosin muutti pois Suomesta.