VoDKa kirjoitti:Kuuhullu kirjoitti:
On sitten aito tai ei, mutta harvinaisen ahdistava video. En ole saanut pois sitä ajatuksistani tämän päivän aikana.
Minusta tuo video oli huonosti toteutettu, mutta nuo lauseet oli yllättävän tutunkin kuuloisia. Ei ehkä tappamiskohdat, mutta muuten. (Ja terve vaan, Suomi24:n ja Muropaketin porukat, seuraavana lisää lainattavaa! Suorastaan hot stuff.)
Minä olen kokenut paljon samanlaisia ajatuksia kuin videon tekijä, oli se sitten Auvinen eli ei. (Hieman epäilytti, lähinnä sen vuoksi että kaikki tekstit mitkä olen nähnyt Auviselta, on aloitettu isolla kirjaimella ja kirjoitettu siististi.) Toisaalta myös uskon, että monikin nuori on niitä omina teiniaikoinaan kokenut, jos ei pitkäaikaisesti niin ainakin välillä, kun elämä on tuntunut menevän rankasti alamäkeä. En kokenut videota millään tavalla ahdistavaksi, ainoastaan surulliseksi, hätähuudoksi. Miksi kukaan ei välittänyt tuossa vaiheessa? Miksi ylipäätään kaverit(kin) jätetään pulaan, vaikka kuinka sanoisi että hei, nyt on paha olla, auttakaa, en jaksa? Jotkut jaksavat tietysti välittää lähimmäisistään ja muutamat saavat jopa apuakin, mutta liian moni jätetään yksin. Liian moni joutuu tappelemaan elämästään (joskus jopa sananmukaisesti) päivittäin, tappelemaan siitä, ettei astuisi sen ohuen rajan yli. Varmaan pidätte samanlaisena ns. kukkahattutätinä minua kuin monia muitakin, mutta minulla ei ole keinoa herättää ihmisiä horroksesta, jossa oma elämä tuntuu tärkeämmältä kuin se, että bussissa vieressä seisova ihminen miettii menisikö kotiin vai hyppäisikö junan alle, koulussa tunnetaan niin pahaa oloa että päädytään radikaaleihin ratkaisuihin ja yksinäisyys tappaa kaikki tunteet pikkuhiljaa nakertamalla.
Ne ihmiset, jotka ovat ottaneet jo ensimmäiset askeleet, ovat liian heikkoja kääntymään enää takaisin. Alamäki on alkanut, avunhuudoista tulee yhä enemmän kuuluvia, mutta yhteiskunta ei siltikään halua ottaa niitä tosissaan. Ymmärrän ahdistuksen ja tilanteen, jossa Pekka-Eric koki olevansa, ymmärrän miksi hän päätyi tuohon tekoon, niin kamalaa kuin se onkin.
Maailmassa on takuulla paljon Pekkaakin vahvempia ihmisiä, jotka kestävät kaiken pahan mitä maailmalla on tarjottavana, hymyilevät elämän ehtoolla ja katoavat elämästämme. Pekka-Eric koki elämisen liian raskaaksi, ihmiset ymmärtämättömiksi ja hämmennyksen muuttuessa vihaksi alkoi kasvamaan erilaisia suuntauksia vihan purkamiseksi, kunnes paineita oli vain liikaa ja jossain tuolla syvällä mielessä tuli hiljainen kehoitus tehdä tuo teko. Ääni kasvoi päivä päivältä ja jossain vaiheessa sitten hän päätti kulkea tuon äänen viitoittamaa tietä, kenties miettien samalla sitä, miten hienoa siitä tulisi. Ainakin maailma tietäisi hänen nimensä ja saisi tuntemaan syyllisyyttä siitä, ettei kukaan välittänyt, ei ajoissa.
Veit sanat suustani. Video kosketti minua, koska itse olen tuntenut samoin ja ajatellut samoja asioita (josku vieläkin, mutta harvoin).
Avun huutoja ei oteta tosissaan, kuten minullekin eräs nimeltä mainitsematon psykiatri: "Sulla on elämä kunnossa ja olet onnelline. Tuu tänne takas, jos tulee jotain puhuttavaa."
Olisin halunnut keskustella vanhoista tunnon tuskistani, mutta näköjään ei ammattiauttajaa kiinnostanut, joten asenteeni on nykyään: Kukaan ei pelasta sinua, sinun on pelastettava itse itsesi maailman pahuudelta!
Minusta on surullista, että Auvinen joutui nurkkaan, josta ei nähnyt ulospääsyä. Ehkä hänen päässään oleva pieni ääni kuiskasi: Tapa ne! Ne ovat vain alhaista sakkia! Tapa ne ja itsesi! Sen jälkeen olet onnellinen!
Anteeksi, jos menee mauttomaksi... Minua hiukan raivostuttaa, että Suomessa ei edes kannata hakea apua tai kertoa ajatuksistaan, koska leimataan hulluksi/oudoksi tai vähätellään asiaa (kaikk on sulla ihan hyvin. Turha tulla tänne enää toiste)->oman pään sisällä on parempi olla.
Toisaalta, jos ei edes itse yritä hake apua missään vaiheessa, on syy itsessä. Syyttävää sormea on vaikea osoittaa mihinkään suuntaan...
Viha sisällä syö ihmistä. Samoin yksinäisyys, puhumattomuus. Kun eläin ajetaan nurkkaan, se tekee epätoivoisia tekoja.