Sirpa

[Sirpa]

Siihen visitorin edelliseen viestiin.

1) Siinäpä se - kuka tietää, että mikä on oikeudenmukaista?! Oikeudenmukaisuuden eteen toimiminen ei olekaan sitä, että ihminen sen päättäisi tai jakaisi maailmaa hyviin ja pahoihin asioihin, vaan silloin tuon "oikeudenmukaisuudenpäätöksen" on tultava universaalisti aivan jostakin muualta.

2) Kenen oletat Jeesuksen kertoneen olevansa? Hän nimittäin ei itse koskaan kertonut edes arvelujaan asiasta, eikä edes kuoleman uhatessa suostunut sanomaan ihmisten väittämästä mitään, tai myöntänyt, että hän olisi Jumalan poika. Tämä on asia, jonka olen suurennuslasin kanssa Raamatusta tarkistanut. Opetuslapset sitä häneltä usein kysyivät, ja ainakin kerran hän itse kysyi opetuslapsilta, että kenen te luulette minun olevan? Pikemminkin olen löytänyt ajatuksen, että olla "Jumalan poika" on sitä, että me kaikki olemme "Jumalan lapsia" ko. ajatuksen mukaan. Ainoa minkä olen saanut irti - hän koki, että hänellä on viesti, jonka hänen on toimitettava perille - tärkeä tehtävä. Jos muilla on asiasta muuta tietoa, niin olisi mielenkiintoista, jos he laittavat nyt esille ne Raamatun kohdat, jotka olisivat ristiriidassa oman tietoni kanssa.

3) Olen samaa mieltä uskonnoista, mutta kyseessähän on uskomisen ympärille luotu normirakennelma, josta ihmiset ovat keskenään sopineet - usein juuri itsensä ja toisten hallitsemiseksi. Minä en sotkisi tällaisia normirakennelmia ollenkaan ajatteluuni ja pohtimiseen totuudesta.

Meillä nyt vain sattuu olemaan erittäin mielenkiintoinen historiankirja nimeltä Raamattu kertomuksineen ja ennustuksineen. Totta on, että ihmisillä valitettavasti on tuo uskontonormien valtava 2000 vuoden rasitus jo geeneissään, niin että tuohon kirjaan tutustuminen avoimin ja tutkivin mielin on äärimmäisen vaikeaa.

Hyviä perustietoja tällaiselle avoimelle pohdinnalle löytyy Karl Jaspersin kirjasta ... Mikä sen nimi oli ... Ajattelun suunnanantajat.

Ajattelussa on aina ongelmana yrittää poistaa siitä mahdollisimman pitkälle instituutioiden ja kulttuurin luomat keinotekoiset rakenteet, ja ko. kirja on erittäin hyvä ja objektiivinen ja tieteellinen perusta tähän. Siinä tarkastellaan maailman suuria ajattelijoita historiallisen henkilökuvan kannalta - ei instituutioiden tai uskontojen normiston.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Karl_Jaspers

[Sirpa]

....
Olisi todella mielenkiintoista miettiä tuota tapahtumaa, josta puhun nyt edellä spekuloimiemme atominytimien merkillisyyksien kautta kuin kauniina satuna: olisiko ollut todella mahdollista, että pystyin levitoimaan, siirtymään sinne ja todella viemään heille aineellistunutta ruokaa ja leluja?
....

Minun mailmankuvani mukaan tuo olisi ihan mahdollista, mutta mailmankuvani on "hieman" erikoinen .... Jos ajatellaan ettei mailman kaikeudesta poistu eikä siihen ulkopuolelta tule mitään ja se että kaikki materia(=energia) koostuu hiukkasista jotka voivat sijaita missä tahansa (jopa useammassa paikassa samaan aikaan), eikä niitä sido edes aika.....
Ajatuksetkin ovat energiaa - samoin jokainen havaintomme todellisuudesta. Me vain rajoitamme havaintomme (ja sijaintimme) itse määrittelemäämme "todellisuuteen" ...

Juuri näin minäkin asian näen, mutta kun meillä ei ole todellisuudessa aikaakaan - vain hajoamista, josta tuota aikaa keinotekoisesti mitataan - on mielenkiintoista pohtia, miten sitten tuleva ja mennyt aika voi olla, vai voiko, meille läsnä tässä ja nyt ja ihan koko ajan? Tai miten sen läsnäolo ilmenee?

[visitor59]

Juuri näin minäkin asian näen, mutta kun meillä ei ole todellisuudessa aikaakaan - vain hajoamista, josta tuota aikaa keinotekoisesti mitataan - on mielenkiintoista pohtia, miten sitten tuleva ja mennyt aika voi olla, vai voiko, meille läsnä tässä ja nyt ja ihan koko ajan? Tai miten sen läsnäolo ilmenee?

Se "läsnäolo" (ajassa ja paikassa) on käsittääkseni vain suhteellista - suuri osa niistä hiukkasista, joista koostumme on koko ajan, jossain aivan muualla kuin mitä havaitsemme, jotenkin vai onnistumme olemaan havaitsematta sitä. Eli todellisuus olisi tavallaan aina kuvakaappaus niiden hiukkasten sijainnista. Oikeastaan ainoa mihin minä osaan tuota verrata on tietokoneohjelmat - pohjimmiltaan kaikki niiden "toiminnot" perustuvat bittisarjojen hetkelliseen olotilaan - digitaalinen video kuitenkin näyttää ihan todelliselta - kuten oma ympäristömmekin.

Tuo video kuvaa siis sitä aikahavaintoa - me katsomme sitä järjestyksessä - ja se kohta mitä tarkkailemme on se "nyt" - voisimme toki siirtyä aivan toiseenkin "nyt" kohtaan (se on olemassa kokonaisuudessaan), mutta meidän on helpompi tajuta se jatkumona.

Lisäys:
Tuo tietokone on tavallaan kiinostava vertailukohta siinäkin mieless, että suurin osa ihmisten keksinnöistä perustuu vaistonvaraiseen luonnon jäljittelemiseen. Bitit imitoivat hiukkasia false/true logiikka puolestaan ehkä sitä "Hyvä/paha" tai "oikeudenmukaisuus" periaatetta.

[Sirpa]

Kuka, mikä sitten järjestelee niiden hiukkasten sijainnin, joista tekemillämme kuvakaappauksilla hahmotamme todellisuutta?

Saako toinen henkilö samasta hiukkasten sijainnista erilaisen kuvakaappauksen, ja jos saa, niin miksi?

Taisi olla edellä tuo: itse määrittelemme sijaintimme?

Jos määrittelemme toisin, sijaitsemme toisaalla.

Minkä mukaan valitsemme sijaintimme?

[visitor59]

Nyt menee kysymyksesi niin vaikeiksi että voin vain arvailla mahdollisia vastauksia.

Ensimmäiseksi kannattaa ottaa huomioon se, että mikäli kyseessä todella olisi universumin kokoinen kvanttitietokone - niin jo sen kutsuminen "koneeksi" olisi aika erikoista - mehän olisimme itsekin kaikki vain sen prosessien osia ... Myös sen tiedonkäsittely ja tallennus kapasiteetti ylittäisi käsityskykymme. Ihmiset ovat yrittäneet rakentaa 16 kubittista ( 1 kubitti= 1 hiukkanen) kvanttitietokonetta, koska se onnistueassaan olisi tehokkaampi kuin nykyiset "superkoneemme" - kun miettii paljonko niitä hiukkasia universumissa on niin saa ehkä kalpean aavistuksen sellaisen järjestelmän tehosta.
Teho ei lisäksi kasva lineaarisesti hiukkasten määrän mukaan. Tavallisissa tietokoneissa esim. 16 bittiä omaa 256 kertaa enemmän prosessointitehoa kuin 8-bittiä .. kvanttitietokoneessa ero on käsittääkseni vielä suurempi eli ainakin 65536 kertainen (bitti voi olla 0 tai 1 , kubitti voi olla kahdessa tilassa + kahdessa paikassa).

Kuka, mikä sitten järjestelee niiden hiukkasten sijainnin, joista tekemillämme kuvakaappauksilla hahmotamme todellisuutta?

Tavallisissa tietokoneohjelmissa se määräytyisi sen mukaan mitkä ehdot sillä hetkellä toteutuvat - eli villi arvaus olisi esim. omat aikaisemmat valinnat, teot, ajatukset, tunteet jne. suhteessa kokonaisuuteen - siis se "video" jo itsessään ei ole staattinen vaan juurikin generoituu ehtojen toteutumisen myötä.
Ei mene varmaan kovin kauaa kun ihmisetkin oppivat tuottamaan esim. elokuvia, joiden tapahtumat muuttuvat katsojan onien reaktioiden mukaan. Videopelit tekoälyineen ovat tavallaan niiden esiaste.

Saako toinen henkilö samasta hiukkasten sijainnista erilaisen kuvakaappauksen, ja jos saa, niin miksi?

Luultavasti saisi - tuota voisi edelleen havannoida noiden videopelien avulla - jokaisella "hahmolla" on niissä oma tekoälynsä, joten niiden "todellisuus" perustuu erilaisiin ehtojen toteutumisiin - ne siis myös "tarkkailevat" eria asioita - yksi katsoo puuta , toinen näkee metsän ja ne ovat kuitenkin äärettömän yksinkertaisia verrattuna tähän.

Minkä mukaan valitsemme sijaintimme?

Jos tuohon osaisin vastata - niin pystyisin käyttämään tällaista järjestelmää ... En tosin tiedä haluasinko edes osata - tai hyväksyisikö "järjestelmä" sellaista sisältäpäin tulevaa hakkkerointia.

[Sirpa]

Mielestäni kaksi asiaa on varmaa:

A) olemme joka tapauksessa ja koko ajan jonkin prosessin osia
B) todellisuus joka tapauksessa ylittää aina käsityskykymme

Perustietona on se, että atomin ytimessa tapahtuu koko ajan jotakin sellaista, joka valitsee reaktion lopputuloksen, ja jota tiedemiehet eivät ole vieläkään pystyneet selvittämään, että mikä tuon valinnan tekee.

Tässä lähenet/olet samaa mieltä kuin Ohion yliopiston eräs professori:

Tavallisissa tietokoneohjelmissa se määräytyisi sen mukaan mitkä ehdot sillä hetkellä toteutuvat - eli villi arvaus olisi esim. omat aikaisemmat valinnat, teot, ajatukset, tunteet jne. suhteessa kokonaisuuteen - siis se "video" jo itsessään ei ole staattinen vaan juurikin generoituu ehtojen toteutumisen myötä.

Eli luomme itse oman kohtalomme, niinkö? Eli sitä saamme, mitä tilaamme? Tämä on tärkeä asia muistaa tilausta tehtäessä, ettemme sitten väitä, että meitä on kohdannut joku valtava epäoikeudenmukaisuus, kun eliitti antoikin meille niin pienen kakunpalasen.

Saan kuvaamasi järjestelmän hahmotettua, mutta tässä nyt pitää edelleen ottaa huomioon se, että esimerkiksi tieteeltä tietämäni mukaan edelleen puuttuu kenttäteorioiden yhtenevyys, jota itse väitän PSI ilmiöksi, joka on janankohta, jossa leikkaavat määrätyllä tavalla niin henkinen kuin fyysinenkin maailma. Kutsun sitä einsteinimaiseksi luonnonlaiksi.

Puhut hiukasista kuinka ne menevät mukavasti kohdalleen, ja homma toimii, mutta siinä juuri on tuo atominytimen ongelma, josta tiedemiehet kinaavat - onko tuo lopputuloksen valinta tarkoitusta vaiko sattumaa, eli hiukaset tekevät koko ajan mielettömän määrän valintoja, joiden valintojen lopputulokseen ei tällä tietämällä pysty ihminen vaikuttamaan, vai pystyykö, jos otamme huomioon tuon puhumamme Jeesuksen asian. Tässä kohdin niin ydinfysiikan professori Ohion yliopistosta kuin myös Suomen ensimmäinen hiukkasfysiikan professori Laurikainen ovat lopulta päätyneet samaan kuin minä - kyllä ihminen pystyy vaikuttamaan atominytimen toimintaan joskus ja jostakin syystä.

Laurikainen tuli tunnetuksi myös nykyisen luonnontieteiden ja uskonnon välistä suhdetta koskevista pohdiskeluistaan,[5] joista hän julkaisi useita kirjoja. Hänen mukaansa käsitys, että tiede ja uskonto olisivat sovittamattomassa ristiriidassa keskenään, perustui ennen kaikkea klassisen mekaniikan mukaiseen maailmankuvaan, kun sen sijaan kvanttimekaniikka ja erityisesti siihen liittyvä determinististen lakien korvautuminen tilastollisilla laeilla oli hänen mukaansa pitkälti kumonnut vastaväitteet, joita uskontoa vastaan oli tieteen näkökulmasta esitetty.

http://fi.wikipedia.org/wiki/K._V._Laurikainen

Olen lukenut vain yhden Laurikaisen kirjan - perusoppikirjan yliopistotasolle, jossa hän juuri pohtii tuota ydinfysiikan filosofista pohjaa, mutta tiedän hänen olleen sitä mieltä, että koneen käyttäjänä olisi korkeampi voima, jonka hän sijoittaa kristinuskon ääriviivoihin, Einstein itse ei myöskään koneesi osalta uskonut vain sattumaan tuossa lopputuloksen valinnassa, mutta sanoi olevansa maailman uskovaisin ihminen ilman uskontoa. Hän sanoi, ettei usko, että Jumala heittää noppaa, ja tästä lähtien tiedemaailma on ollut aivan sekaisin, kun ovat kinanneet kuin kansa Ulvilassa, että oliko Eintein uskovainen, vai eikö ollut, eivätkä ole pystyneet pääsemään mihinkään järkevään lopputulokseen sen enempää kuin minfokirjoittajat Ulvilastakaan.

Kysymyksessä on koko hiukkasmaailman perusfilosofia, jota ilman jatkossa ei koko tiede pysty edes asiallisesti elämään kuin meitä huijaamalla, mutta se on elänyt näin jo 30-luvulta lähtien.

Koneesi tarvitsee joka tapauksessa ohjelman, ohjelma laatijan ja käyttäjän ja hiukkasesi tarvitsevat tuolle reagointinsa lopputulokselle joka tapauksessa selityksen, ja avoimeksi edelleen jää tarkoitukset ja merkitykset, sekä menneet ja tulevat ajat ja erilaiset ulottuvuudet, joita tiedemaailma on pystynyt hahmottamaan ainakin jo 11.

Otetaan tähän välillä luettavaa, jotta lukijoille hahmottuu - ellei vielä ole hahmottunut - että miten kummallisesta ongelmasta on kyse. Olen linkittänyt aikaisemminkin, mutta linkitetään jälleen.

http://www.pcuf.fi/~msiivola/para2000/a ... smi_1.html

On psykiatrian professori Siivolan sivuilta.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Markku_Siivola

Visitor kirjoittaa:

Jos tuohon osaisin vastata - niin pystyisin käyttämään tällaista järjestelmää ... En tosin tiedä haluasinko edes osata - tai hyväksyisikö "järjestelmä" sellaista sisältäpäin tulevaa hakkkerointia.

Joku nyt tuota järjestelmää kuitenkin käyttää. Ja joku väittää, että hakkeroituminen onnistuu tuohon järjestelmään sisältäpäin voittamalla alhaiset tunteet, ja jotkut väittävät, että sitä tapahtumaa kutsutaan vapautumiseksi, pelastumiseksi - tai ainakin vapahtaja Jeesus.

Mutta olisiko nyt pointti; hakkoroituminen tuohon järjestelmään ilmenee PSI-ilmiönä?

[Sirpa]

Otan edellä olevasta linkistä pätkän tähän:

Magian epäsäätyinen fysiikka

Ehkäpä tieteen pitäisi ottaa askel taaksepäin voidakseen ottaa kaksi askelta eteenpäin. Nykyaikaisen tieteen juuret ovat opeissa, joita tiede pitää nykyisin tietämättömyytenä ja taikauskona. Tähtitiede kehittyi astrologiasta, kemia alkemian harrastuksesta. Tieteen yhteys magiaan löystyi vähitellen uuden ajan alkupuolella, mutta esimerkiksi suuret tieteen nimet Robert Boyle ja Isaac Newton aloittivat uransa alkemisteina. Newtonilla "okkulttiset" harrastukset jatkuivat läpi elämän ja esimerkiksi hänen kirjallisessa tuotannossaan muodostavat sellaiset aihepiirit kuin raamatulliset ennustukset ja alkemia selvästi suuremman osan kuin tiede. Nykytiede vaikenee häveliäästi suuren poikansa omaperäisistä riennoista ja hämmentyneet elämäkerrankirjoittajat selittävät niitä milloin "hermoromahduksen jälkeiseksi mielentoiminnan surkastumiseksi", milloin toiminnaksi joka lievitti "vakavampien tutkimusten aiheuttamaa väsymystä" tai peräti myöhäisvuosina kehittyneen elohopeamyrkytyksen aiheuttamaksi höperyydeksi. Mutta Lontoon University Collegen historian ja tiedefilosofian professorin Piyo Rattansin mukaan Newtonin kiinnostus alkemiaan näytteli keskeistä osaa painovoimalain kehittelyssä. "Newtonilla oli jalka kummassakin leirissä", hän toteaa, "toinen alkemistien ja toinen mekanistien". Olikohan Newtonilla myös toinen käsi energian ja toinen informaation fysiikassa?

Magiasta ja informaation fysiikan sovelluksista puhuttaessa kääntyvät ajatukset kuin varkain shamanismiin. Ihmisten sairauksiin tai muihin asioihin paneutuneet entisajan kansantietäjät puhuivat salaviisaasti siitä, että heillä oli hallussaan ihmistä koskeva "tieto". Informaation fysiikkaako? Entä kun australialaiselle alkuasukaspoppamiehelle annetaan jokin esine, joka kuuluu täysin tuntemattomalle ihmiselle, ja hän sen avulla pystyy "noitumaan" esineen omistajalle sairauden, kuoleman tai jonkin muun onnettomuuden - kuten kiistattomasti tiedetään tapahtuneen - onko kysymys samasta asiasta? Ja edelleen: käyttääkö psykometrikko esineiden historiaa lukiessaan tietämättään hyväksi informaation fysiikan lainalaisuuksia? Voidaanpa ajatella, että kenties niin ESP- kuin PK-ilmiötkin ovat oikeastaan informaatiofysiikan piilosovelluksia.

Jottei keskiaikainen pimeys lopullisesti sumentaisi terveen talonpoikaisjärjen valoa, on syytä palata tieteellisen teorioinnin pariin. Kuin vastaukseksi prof. Virtaselle putkahti vuonna 1992 julkisuuteen mielenkiintoinen teoria paranormaalien ilmiöiden selittämiseksi. Se miksi teoriasta ei ole tullut tieteellisissä piireissä läkähdyttävää maailmansensaatiota, saattaa johtua siitä, että siinä on havaittu vakavia puutteita tai että se ei ole miellyttänyt riittävän äänivaltaisia tiedeyhteisön edustajia. Asiaan saattaa tosin vaikuttaa sekin, että sen kehittäjä ja julkaisija on edellä mainittu brittiastronomi Percy Seymour, joka on erehtynyt julkisesti käyttämään sanaa "astrologia" ilman asiaan kuuluvaa ylenkatsetta ja naureskelua.

Seymour kutsuu teoriaansa "maailmanviivaverkkoteoriaksi" (world-line web theory). Sen rakennuspuina on eräitä viime vuosikymmenien tieteellisiä läpimurtoja, tärkeimpänä ns. Bellin teoreema. Vuonna 1964 esitteli irlantilainen fyysikko John Bell suunnitelman koejärjestelyksi, jonka avulla olisi mahdollista ottaa kantaa jo 1930-luvulta asti fyysikoille päänvaivaa tuottaneeseen ns. EPR-paradoksiin. Kahdeksankymmenluvulla Alain Aspectin johdolla toiminut työryhmä onnistui suorittamaan Bellin ehdottamien suuntaviivojen mukaisen koesarjan. Koesarja tuki omalta osaltaan kvanttiteoriaa, mutta mikä tässä yhteydessä tärkeintä, se osoitti että mikromaailmassa vallitsee eräs merkillinen kaukovaikutus, ilmiö jota Einstein oli kammoksunut ja jonka olemassaoloon hän ei ollut uskonut.

Kyseistä kaukovaikutusta voidaan kuvata karkeasti siten, että jos kaksi alkeishiukkasta on ollut vuorovaikutuksessa keskenään, niiden välillä vallitsee sen jälkeen hätkähdyttävä "kohtalonyhteys": jos ensimmäisen hiukkasen tilassa tapahtuu tietyntyyppinen muutos, se heijastuu välittömästi toiseen hiukkaseen, olipa toinen hiukkanen ajautunut miten kauas tahansa, vaikka maailmankaikkeuden vastakkaiseen ääreen. Teoria johtaa todella mullistaviin näköaloihin, sen pohjalta voidaan esimerkiksi ajatella, että maailmankaikkeuden kattaa eräänlainen suunnaton kosminen verkko, joka yhdistää toisiinsa kaikki kosmoksen hiukkaset, ovathan nykyisin vallitsevan käsityksen mukaan kaikki hiukkaset olleet ns. alkupamauksen - maailmankaikkeuden syntymisen - tapahtumishetkellä vuorovaikutuksessa keskenään.

[Sirpa]

Edellä esitän visitorille kysymyksen ajasta ilmiönä, että jos todellisuudessa meillä ei ole aikaa, niin miten tuo tuleva ja menevä on sitten meillä läsnä tässä ja nyt?

Minun vastaus on: tietona.

[visitor59]

Edellä esitän visitorille kysymyksen ajasta ilmiönä, että jos todellisuudessa meillä ei ole aikaa, niin miten tuo tuleva ja menevä on sitten meillä läsnä tässä ja nyt?

Minun vastaus on: tietona.

Olen tuota joskus miettinyt - enkä ole onnistunut siihen löytämään edes omasta mielestäni järkeviä selityksiä.

Tuossa ehdotuksessasi: tietona on ideaa - mutta siinäkin on ongelmana juuri se miten meillä on käytössä vain "tähän hetkeen" kuuluva tieto - miten voi ilman aikaa tiedon määrä asteittain kasvaa, tai vaihtoehtoisesti miten onnistumme "imitoimaan" aikaa tutkiessamme sitä kaikkea tietoa "kuvakaappaus" kerrallaan.

Yksi omista selitysyrityksistäni oli seuraava:
Ajan puuttuminen tarkoittaisi esim: elämän olevan todellissudessa tieto syntymästä hautaan ja kaikesta siltä välillä - mukaanlukien kaikki valintojen eri tulokset - kaikki se samassa kuvakaappauksessa .... tai "ohjelma" joka kykenee generoimaan kaiken sen tiedon mikä siinä elämän mittaisessa kuvakappauksessa on.

Nyt sitten tulee idean "hölmö" osuus:
Mietitään että tuo ohjelman generoima tietomäärä on piirretty elokuva - elokuvaan on jo piirretty kaikki mahdolliset "ruudut" - joten siinä ei ole oikeasti aikaa. Nyt sille "piirretylle" hahmolle ohjelmoidaan "tietoisuus" ja "äly" .... syntyy keinoteollisuus jossa on aika, koska hahmo oman käsityksensä mukaan siirtyy "elämässään" eteenpäin ruutu kerrallaan.

[visitor59]

...
Mutta olisiko nyt pointti; hakkoroituminen tuohon järjestelmään ilmenee PSI-ilmiönä?

Varmaankin se niin määriteltäisiin.
Tuo PSI on mielestäni vähän keinotekoinen määritelmä (aistien ulkopuolinen tiedonsaanti ja vaikuttaminen ilman keinoa ) ...
Jokainen aisteistamme on aluksi täyttänyt tuon määritelmän - esim. jonkinlainen näkökyky on varmaankin evoluutiossa syntynyt ensin yksittäiselle eliölle - kaikkien muiden mielestä se olisi ollut PSI ilmiö ( siis jos olisivat kyenneet asiaa "tieteellisesti" analysoimaan )
Mutaatioiden aiheuttamat "uudet" aistit, leviävät koko populaatioon JOS niistä on hyötyä - eli kun niitä opitaan käyttämään.
Miksi nyt kuvitellaan että evoluutio olisi jotenkin pysähtynyt - ei me vielä valmiita olla ...

[Veristi]

^Juu, on ihan ideaa... Jotenkin noissa pohdinnoissa vaan sekoittuu dualismi ja ei-dualismi, joten en ihan pysy kärryillä. Itse tykkään pohtia sitä "maailma tulee sinusta eikä suinkaan tapahdu sinulle" -ajatusta. Eli että täällä kuvittelen istuvani vain Minä, ja Sirpa ja visitor ovat vain oman mieleni projisointia... Mielenkiintoinen "elokuva" täällä kahvia juodessa.

[visitor59]

....
Itse tykkään pohtia sitä "maailma tulee sinusta eikä suinkaan tapahdu sinulle" -ajatusta. Eli että täällä kuvittelen istuvani vain Minä, ja Sirpa ja visitor ovat vain oman mieleni projisointia... Mielenkiintoinen "elokuva" täällä kahvia juodessa.

Olet siis niin huomaavainen että kirjoittelet jopa viestejä mielikuvituksesi luomille hahmoille - tosi siistiä.
Omien mielikuvitushahmojen kanssa puhumista ja kommunikointia varmaan vierastetaankin aivan turhaan ...

[Sirpa]

Visitorille tähän:

Tuossa ehdotuksessasi: tietona on ideaa - mutta siinäkin on ongelmana juuri se miten meillä on käytössä vain "tähän hetkeen" kuuluva tieto - miten voi ilman aikaa tiedon määrä asteittain kasvaa, tai vaihtoehtoisesti miten onnistumme "imitoimaan" aikaa tutkiessamme sitä kaikkea tietoa "kuvakaappaus" kerrallaan.

Koitin googlettaa erästä kirjaa - nimi oli muistaakseni Tuntematon ihminen ja kirjoittajana norjalainen psykiatri, joka oli tehnyt tutkimuksia hypnoosinkin avulla liittyen ihmisen aivoissa oleviin ajatusvirtoihin, ja hän oli päätynyt sellaiseen johtopäätökseen, että aivoissamme virtaa kaksi ajatusvirtaa, toinen on edessä ja tulee menneisyydestä tulevaisuuteen, ja on luonnollisesti vahvempi, mutta sen takana olisi ajatusvirta, jonka kulkusuunta olisikin tulevaisuudesta menneisyyteen. Nyt sitten riippuu ihmisen kyvystä, että miten hän pystyy tuota tulevaisuudesta tulevaa ajatusvirtaansa hyödyntämään, ja poimimaan siitä asioita. Ilmenisivätköhän ne sitten esimerkiksi jonkinlaisina intuitiivisina tunteita tai aavistuksina tai suorastaan mielikuvinakin, ehkä?

Ajan puuttuminen tarkoittaisi esim: elämän olevan todellissudessa tieto syntymästä hautaan ja kaikesta siltä välillä - mukaanlukien kaikki valintojen eri tulokset - kaikki se samassa kuvakaappauksessa .... tai "ohjelma" joka kykenee generoimaan kaiken sen tiedon mikä siinä elämän mittaisessa kuvakappauksessa on.

Tieteen näkövinkkelistä meillä pitäisi olla enemmän tietoa kuin vain itseämme koskeva - koko maailman tieto ja kollektiivisesti. Edellä olen poiminut tuon Bellin verkkoteoreeman tuohon esille, joka perustuu siihen tieteelliseen tosiasiaan, että hiukkasilla on keskenään mystinen kohtalonyhteys (jota Einsteinin sanotaan kammoksuneen), joka lähtisi jo sieltä puhumastasi alkuräjähdyksestä, ja näin ollen koko maailmankaikkeuden peittäisikin tietoverkko, jota pitkin tieto virtaisi joka suuntaan ja joka ajassa sekä ulottuvuudessa. Oliko se niin, että tuossa jutun alussa myös viitattiin tiedon olevan energiaa?

Se oli näin:

"Jos energia ja informaatio ovat sukua keskenään, miksi meillä on vain yksi fysiikka, energian fysiikka? Missä on informaation fysiikka?", kysyy ranskalais-amerikkalainen astrofyysikko Jacques Vallée, eräs anomalisten ilmiöiden huomattavimpia nykytutkijoita. Tieteenfilosofiassa on todella oltu jo pitkään ehkä hieman vaivautuen tietoisia siitä, että energia ja informaatio voidaan nähdä saman asian eri näkökulmiksi; lähisukuisuus on tunnistettu, mutta siitä ei ole haluttu tai osattu vetää johtopäätöksiä. "Onko ikivanha magian teoria oikealla paikallaan tässä yhteydessä?", Vallée kysyy ärsyttävästi.

Koko kirjoituksen tärkeimpänä antina pidän tätä ulottuvuusjuttua, jota ei missään nimessä saa keskustelussa unohtaa:

Venäläinen filosofi Pjotr Uspenski osoitti pääteoksessaan Tertium organum, että kun korkeampi ulottuvuus kuvautuu alempiin, sen jälki "alemmassa" todellisuudessa luo vaikutelman ristiriidasta tai paradoksista. Hyviä ehdokkaita tähän luokkaan fysiikan piirissä ovat ilmiöt, joiden olemusta ei tunneta täydellisesti tai joihin joudutaan soveltamaan eri teorioita sen mukaan, mikä ilmiön särmä kulloinkin on kiinnostuksen kohteena. Tunnetuin esimerkki on valo, joka ns. komplementäärisyysperiaatteen mukaisesti tulkitaan tilanteesta riippuen joko alkeishiukkasiksi tai aaltoliikkeeksi. Toinen hyvä ehdokas on sähkö, mitä ilmentää hauskasti kasku yliopistomaailmasta:

"No niin, ylioppilas, kertokaapa mitä sähkö on?"

"Niin, tuota, herra professori, minä kyllä tiedän, mutta en nyt saa millään mieleeni..."

"Hyvä tavaton! Ainoa ihminen maailmassa joka tietää ja hänkin on unohtanut!"

Ja tämä kohta:

Uudet raiteet eivät suinkaan loppuneet tähän. Joitakin vuosia myöhemmin Albert Einstein julkisti kaksi suhteellisuusteoriaansa ja osoitti, että tarvitaan kolmas selitysjärjestelmä sille kokemisen alueelle, johon kuuluvat aistiemme tavoittamattomissa olevat, liian suuret tai liian nopeasti liikkuvat esineet. Kolmiulotteisesta maailmasta tuli siten yhtä astetta rikkaampi, maailma missä aika voidaan mieltää neljänneksi dimensioksi. Siirryttiin uskomuksesta, että elämme universumissa, tietoon, että elämme "pluriversumissa", kuten filosofi William James asian ilmaisi.

Planckin ja Einsteinin aikaansaannoksista liikkeelle lähtenyt "dimensiovallankumous" jatkoi sen jälkeen nopeasti voittokulkuaan. Erikoista osaa siinä näytteli vuonna 1919 tapahtunut täydellinen auringonpimennys. Tapahtuma aiheutti vilkasta toimeliaisuutta fyysikkojen keskuudessa, tarjosihan se ensimmäisen tilaisuuden havainnoida, pitikö Einsteinin teorian ennustama valon taipuminen painovoimakentässä paikkansa.

Nuori fyysikko Theodor Kaluza sai nyt huiman oivalluksen. Kun Einsteinin yleisessä suhteellisuusteoriassa painovoima näkyy neliulotteisessa avaruudessa ilmenevien vääristymien muodossa, juolahti Kaluzan mieleen kysymys, mitä tapahtuisi, jos yleistä suhteellisuusteoriaa kuvaavat yhtälöt kirjoitettaisiinkin viidessä dimensiossa neljän asemesta.

Tulos oli ällistyttävä. Yhtälöt antoivat kaksi ratkaisua, joista toinen kuvasi tavanomaista painovoiman vaikutusta, toinen James Maxwellin muotoilemaa klassista sähkömagnetismia! Sähkömagnetismi näyttäisi siis olevan viidennessä dimensiossa toimiva painovoima, kuten astrofyysikko John Gribbin on asian tulkinnut.

Demensiot on koko jutun pointti, ja muiden ulottuvuuksien hejastumat, jotka näyttäytyvät täällä maailmassa, ulottuvuudessa paradokseina, ikään kuin peilikuvina. Valitettavasti se kuvaa ja - minun mielestä jopa todistaa - että olemme kääntyneet ajassa väärinpäin, koska katseemme on menneisyyteen.

Ja kuten eräs kirjailija totesi Valtaojan ohjelmassa Kolme kulmaa kosmoksesta - kun herrat keskusteli siitä, että voisiko muilla planeetoilla olla elämää - että miksi emme koskaan pohdi sitä, että missä me olemme, kun täällä ei ole muita?

Missä siis olemme?

[Sirpa]

^Juu, on ihan ideaa... Jotenkin noissa pohdinnoissa vaan sekoittuu dualismi ja ei-dualismi, joten en ihan pysy kärryillä. Itse tykkään pohtia sitä "maailma tulee sinusta eikä suinkaan tapahdu sinulle" -ajatusta. Eli että täällä kuvittelen istuvani vain Minä, ja Sirpa ja visitor ovat vain oman mieleni projisointia... Mielenkiintoinen "elokuva" täällä kahvia juodessa.

Juu, täällä on nyt viskattu nuo keinotekoiset termirakennelmat roskakoriin, ja eiköhän tässä pärjätä ja voida keskustella ilman yhtään ainoaa tietoa tai yhtään ainokaista hienoa sanaa.

[Sirpa]

Tuohon Bellin verkkoteoreemaan liittyen on tehty hiirille kollektiivista muistia koskevia tutkimuksia: Euroopan puolella opetettiin hiiripoikue saamaan ruokansa varsin kummallisesta automaatista, joka ruuanhankinta ei muilta hiiriltä onnistunut. Kun Yhdysvalloissa - täysin eri sukua - syntyi uusi hiirisukupolvi, he osasivat käyttää kyseistä ruokinta-automaattia ilman minkäänlaista opettelua. Mm. tällä kokeella - joka tietysti tässä on karrikoidun yksinkertaisesti selitetty - on perusteltu ajatusta kollektiivisesta muistista, jota puolestaan tukee niin tuo hiukkasten mystinen kohtalonyhteys kuin myös selittää niin Bellin verkkoteoreema kuin edellä puhumani norjalaisen psykiatrin tutkimukset, jonka nimeä en nyt valitettavasti muista, joku Sjö... No, ehkä se tulee sieltä muistilokerosta jossakin vaiheessa.

Miettikää nyt - missä muualla me olemme kuin aivan valtaisien maapallon ympärillä olevien magneettikenttien suojissa? Eristävätkö juuri nuo magneettikentät meidät muista?

http://fi.wikipedia.org/wiki/Maan_magneettikentt%C3%A4
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1305610810146
http://www.tiede.fi/artikkeli/631/miten ... _kaantyvat_