Mutta... Jos sun kaavailut olisivat totta, on musta äärimmäisen outoa se, että yksikään näistä tahoista ei ole puuttunut sun kirjoituksiin.
Onko itselläsi mielipidettä?
Sirpa kirjoitti:Padlock kirjoittaa Ulvila-osion Ari Auer -ketjussa:
No, totta kai ne ovat valheita, mutta onko kukaan edes todellisuudessa kuullut mitään lasten puhuvan - itse olen ylipäätään näissä false flageissä kyyninen, että onko koko lapsia edes olemassa?! Älkää nyt, luoja varjelkoon, uskoko kaikkea mitä teille kerrotaan!on edelleen kuin 1600-luvun noitavainojen aikaan, samalla tavalla lasten kertomukset ovat "tärkeitä":
http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitava..._valtakunnassa
"Ruotsin valtakunnan suurin noitaoikeudenkäyntien sarja sai alkunsa syksyllä 1667 Åsenin kylässä Itä-Taalainmaalla, kun 11-vuotias paimentyttö Gertrud haki kuttuja saarelta, jonne ne olivat karanneet. Koska Gertrudin pikkuveli ei ollut uskaltanut hakea kuttuja, olivat lapset riidelleet ennen kuttujen hakemista. Todennäköisesti veli levitti kertomuksia Gertrudin suorittamasta taikuudesta kuttujen takaisin saamiseksi, koska alueelle levisi huhuja siitä, että Gertrud olisi kävellyt vetten päällä kuttuja saarelta hakiessaan. Asiaa ryhdyttiin tutkimaan papin toimesta, ja pitkällisen kiistämisen jälkeen Gertrud tunnusti noituuden ja kertoi noitasapatista Blåkullassa (suom. ”Sinikukkula”, Kyöpelinvuori). Aluksi harkittiin kuolemantuomiota, mutta lopulta Gertrud sai katumusharjoituksia.[28]
Lähtökohtana olivat tarinat, joita varsinkin lapset ja nuoret kertoivat. Niissä mentiin lentämällä Blåkulla-nimiseen paikkaan, jossa syötiin, juotiin ja tanssittiin. Saatana antoi pidoissa ruokaa ja vahti, että kaikki saavat syödäkseen. Siellä heidät myös kastettiin uudelleen ja vihittiin toisilleen tai Blåkullan asukeille tai Saatanalle. Kerrottiin myös, kuinka Blåkullassa tapahtui orgioita, joissa oltiin sukupuoliyhteydessä Saatanan ja muiden Blåkullan-kävijöiden kanssa. Kertomusten mukaan osa lapsista myös synnytti siellä myös olentoja, joilla oli eläinten ja ihmisten piirteitä.[28]
Kertomukset Blåkullasta ja yksinkertaiset tarinat saivat kuitenkin koko ajan uusia piirteitä. Esimerkiksi kun vartiomies Håkanin anoppi Kerstiniä syytettiin vartiopäällikkö Anders Olofssonin vaimon lehmän kuolemasta, katsottiin lehmän kuoleman syyksi se, että Kerstin ratsasti kyseisellä lehmällä Blåkullaan. Noituussyytöksiin liitettiin tämän jälkeen myös maaginen maitovarkaus.[28]
Erittäin tyypillinen piirre Ruotsin noitaoikeudenkäynneissä oli lapsitodistajien runsas määrä. Syynä lapsitodistajien käyttöön oli se, että Pohjois-Ruotsiin (Norrlanti) perustettu erityinen noitakomissio päätti ensimmäisessä Gävlen kokoontumisessaan asettaa lasten todistukset etusijalle. Myös erityisiä noitien näyttäjiä ilmaantui. Noitaoikeudenkäyntien seurauksena teloitettiin arviolta kolmisensataa ihmistä. Suuri noitaprosessi päättyi vihdoin vuonna 1676 viranomaisten asetettua vastustamaan sitä.[28]"
Lasten murhasyytteet äitiänsä kohtaan paljastuvat pian valheiksi.
Kyllä nämä tarinat on suoltanut ihan täysin operaation johto, mutta hämmästyttää tietysti, että miksi on ollut mentävä jopa näin pitkälle kiusatakseen suomalaisia. Kyllä täytyy olla päässä jo vikaa sielläkin suunnalla.
Enpä ole maata nähnyt - tai edes kuvitellut olevan - jossa kansalaisia pistetään näin halvalla, ja vedetään kölin alta tämän tästä myös poliitikkojen toimesta. Kai kansa vain saa sitten mitä on ansainnut, mutta sääliksi käy tämä sairas peli niitä ihmisiä kohtaan, jotka eivät kykene näkemään sen lävitse. Olisi mielenkiintoista tietää minkälaiset turvajärjestelyt tälläkin jengillä on, nimittäin minfoäänestyksestä huolimatta on paljon ihmisiä, jotka näkevät lävitse ja ovat lopen kyllästyneitä tähän suomalaisten huijaamiseen. Mikään ei ole tässä sitä miltä se täältä palstalta katsottuna näyttää! Älä unta näe, että mikään Anneli Auer todellisuudessa on edes missään vankilassa.
Tällä voidaan tehdä ihan psyykkisiä vaurioita, kun tätä samaa sontaa veivataan tosikoille vuodesta toiseen. Toivon mukaan jossain vaiheessa joku edes joutuu edesvastuuseen.
90-luvun pankkikriisi oli jo moraalittomuudessaan pohjanoteeraus, kun varastettiin ihmisten omaisuus ja tuhottiin perheiden elämä oikein massamurhana, ja tällä manipuloinnilla nyt sitten nitistetään suomalaisten mieli. Voi, voi.
Mutta älä luota minkään paljastumiseen - ne voivat jatkaa tätä vaikka kuinka kauan lisäten vain tehoa uudelleen ja uudelleen - tämä uudelleen alkanut näytös oli jo varoittava esimerkki siitä - niin ettei Suomessa ole tämän manipuloinnin jälkeen enää ainoatakaan tervepäistä ihmistä. Mutta niillä itsellä on jo suojana uudet mielenterveyslait ja aseistetut vartijat - pohjalla on sellainen roska, ettette pysty hurjimmissa unelmissannekaan kuvittelemaan.
Ainoa keino on suojautua, ja välttää lähtemästä keskustelussa syvälliselle tasolle - voi olla mukana, mutta kehittää kuitenkin riittävä etäisyys. Ja ylläpito on banneineen ihan samassa leikissä mukana, koska on tarkoitus särkeä ihmisten oikeudenmukaisuuden kokemus - he tarvitsevat tulevaisuudessa massaa, jolla ei ole tunteita. Tällaiset palstat on sitä varten, ja sen vuoksi bannataan kaikki ajattelevat ihmiset ja suositaan kaikkea rääväsuista ja negatiivista ainesta, ja suositaan myös kiusaamista. Suurin osa uutisista on tehty myös ihan tähän samaan tarkoitukseen - aiheuttamaan ihmiselle huonoa oloa ja pahaa mieltä, samoin erilaiset ohjelmaformaatit.
Nimimerkillä: en ole koskaan katsonut televisiota, enkä katso.
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaa ... peryydelta"Tietämätön ei tiedä edes sitä, ettei tiedä
Filosofi Bertrand Russell valitti, että hullut ja fanaatikot ovat aina varmoja asiastaan, kun taas viisaammat ihmiset ovat täynnä epäilyä.
Cornellin yliopiston psykologit David Dunning ja Justin Kruger testasivat kokeellisesti opiskelijoiden metakognitiivisia taitoja. Tietävätkö ne, jotka tuntevat jonkin aihepiirin asiat hyvin, että he ovat tästä aiheesta keskimääräistä paremmin perillä? Tunnistavatko ne, jotka ovat jostakin aihepiiristä lähes tietämättömiä, oman täydellisen tietämättömyytensä?
Tutkijat testasivat opiskelijoiden huumorintajua, loogista päättelykykyä sekä kielioppitaitoja. Kävi ilmi, että huonoimmin testeissä menestyneet yliarvioivat omat taitonsa räikeästi. Huonoimpaan neljännekseen kuuluvat kuvittelivat olevansa taidoiltaan toiseksi parhaassa neljänneksessä.
Vastaavasti hyvin pärjänneet aliarvioivat omat taitonsa suhteessa muihin. Koska he pitiviät testejä tavattoman helppoina, he olettivat, että kuka tahansa suoriutuu niistä.
Myöhempi tutkimus on vahvistanut ilmiön olemassaolon ainakin yhdysvaltalaisessa kulttuurissa monien erilaisten tietojen ja taitojen hallinnassa. Tietämättömät pysyvät tietämättöminä omasta tietämättömyydestään, koska he eivät tunnista palautetta, joka osoittaisi heidän olevan väärässä.
Ilmiö tunnetaan nykyään nimellä Dunning-Kruger-efekti
Ja ilman näitä nyt niin yleisesti käytettyjä manipulointijippoja, ei myöskään Hitler olisi koskaan onnistunut aikeissaan.Nämä esiin ottamani asiat, tuovat esiin muutamasta suunnasta sen, että kriittisissä asioissa kaikkein tietämättömimmät valtaavat äänellään ja mielipiteillään pelilaudan.
Viisaat tietävät myös oman erehtyväisyyden. Tämä tieto tekee heidän toimensa varovaiseksi ja siksi heitä ei enää kuunnella, kun hulluus on ottanut jo vallan yhteisössä ja asioita käsitellään asenteellisesti, ilman objektiivisuuden vaatimaa varovaisuutta. Yksi osa on tämän lisäksi ihmisten halu olla voittajien puolella. Tämän ryhmän edustajat ovat kaikkein itsetunnottomimpia, mutta opportunistisen halukkaita lisäämään itselleen pisteitä oikeassaolosta, ilman pienintäkään vaivaa ponnistella kriittisesti.
Berliininmuurin sortuminen oli lähihistoriassa hyvä esimerkki, miten ihmiset selvitäkseen yhteiskunnassa, mielummin tyytyvät valheisiin, kuin riskeeraavat turvallisuutensa, kyseenalaistmalla olemassaolevan. Saman tapaista tapahtuo puolivuosisataa aijemmin, kun totuus holokaustista loppui olemasta huhu ja salaliittoteoria ja siitä tuli osa tunnustettua historiaa.
"Valtio-kirjassa Platon havainnollistaa ideaoppia luolavertauksen avulla:
Joukko ihmisiä on syntymästä saakka elänyt hämärässä luolassa kahlehdittuna siten, että voivat katsella vain luolan peräseinää. Ulkoa luolan perälle heijastuu varjokuvia todellisuudesta, mutta luolaihmiset eivät tiedä ulkomaailmasta. Heille varjokuvat ovat todellisia. He väittelevät niistä ja kilpailevat kuka parhaiten havainnoi ja ennustaa tulevia kuvioita. Heidän elämänsä pyörii luolakuvien ympärillä.
Eräs luolaihmisistä vapautuu kahleista ja kulkee luolan suulta tulevaa valoa kohti. Aluksi lisääntyvä valo sokaisee hänen pimeyteen mukautuneet silmänsä, mutta ulkona hän näkee todellisuuden niin kuin se oikeasti on ja oivaltaa, että luolan peräseinän kuvat olivat pelkkiä kuvajaisia todellisemmasta maailmasta. Hän ymmärtää, että pohjimmiltaan kaikki varjokuvat ovat seurausta valtavan kirkkauden lähteen eli auringon vaikutuksesta. Oivallus riemastuttaa vapautunutta vankia ja tuo hänen elämäänsä uuden sisällön.
Hän ei halua itsekkäästi olla ainut, joka tietää totuuden ja siksi hän kiirehtii luolaan kertomaan tovereilleen ja vapauttamaan heidät. Hän kuvailee syvempää tietoaan, mutta toverit eivät usko. He nauravat viestin tuojalle ja kimpaantuvat, koska heidän harrastuksensa luolakuvien äärellä menettää merkityksensä ja luolassa syntyneet arvoasemat romuttuvat. Lopulta luolaihmiset surmaavat viestintuojan."
http://www.kolumbus.fi/juha.seppanen/js ... ohfil4.htm
"
Yhteisöllisyys ja ryhmähenkisyys muokkaavat ihmisten ja sitä kautta myös ryhmien todellisuuskäsityksiä, jolloin esimerkiksi tunteisiin vetoavimmat ajatusmallit usein voittavat järkevämmät. Kiihotus, pelottelu ja valheellisten tietojen levitys sekä sisäisen arvostelun vaiennus saavat vaikutusta aikaan melkein missä tahansa ryhmässä heti, kun tilanne kärjistyy millään tavalla. Ihmisyksilön odotetaan selviävän ongelmatilanteista mielenterveytensä säilyttäen, mutta ryhmien tapauksessa sisäinen henkinen eheys joutuu hyvin rankan rasituksen alle.
Kollektiivisen mielenhäiriön käsitettä on käytetty usein myös poliittisena aseena tai moraalisena kannanottona. Ryhmissä esiintyvä käyttäytyminen leimataan tällöin häiriintyneeksi kun ryhmän aate ei sovi omaan elämänkäsitykseen. Toisaalta on huomioitava, että kaikki mielenterveysongelmiksi luokitellut ilmiöt perustuvat loppujen lopuksi poliittisiin sopimuksiin, joilla yhteisöt pyrkivät suojaamaan itseään ei-toivotuilta mielenterveyden ilmiöiltä.
Koska on selvää, ettei riittävän isojen ryhmien, kuten valtioiden piirissä vallitsevaan psykoottiseen käyttäytymiseen ei voida mitenkään puuttua, pidetään usein parempana pyrkiä niiden asialliseen arvosteluun. Tällaisiin tilanteisiin ryhmädynamiikan syiden ja seurausten lääketieteellistäminen ei auta millään tavalla."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kollektiiv ... 4iri%C3%B6
Tota noin, kun mun mielestä, joka uskoo nämä älyttömät jutut monen vuoden nelosten odottamisista - siis että ihan vakavissaan joku moista soopaa uskoo - kuten Ulvila-juttuja - joita meille syötetään - ylentää itsensä kovinkin järkeväksi ja ylimieliseksi olematta oikeasti sitä, kun todellisuudessa nämä tarinaniskijät itse saattavatkin nauraa paskasta naurua näille uskojille nurkan takana.harjoittelija kirjoitti:...Laamasen kuvitelmat ranskalaismarokkolaisista juurista ja aivokirurgin ammatista, Annelin mammamyytti...
ja tähän jatkoksi sopiikin, vai mitä Sirpa, se vanha sanonta, että "joka itsensä ylentää, se alennetaan".
Ei ikinä tule mieleen, eikö, että fiksut jymäyttää?Käsitteet voidaan paloitella kognitiiviseen, matakognitiiviseen, intuitiiviseen, mahdollisuuksia on rajattomasti ja kumminkin peruskysymys on muistista ja muistin syvyydestä, tietoisuudesta omista aivokuvista, kumulatiivisestä ihmisen historian aikaisemmista kokemuksista, lukemattomissa kokemisyhteyksissä. Asiasta voidaan mennä rajattomasti selityksillä selityksistä ilman, että minkäänlaista ratkaisevaa lopullista olisi mahdollista löytää. Kysymys on enemmänkin sanallisesta leikittelystä, mihinkään johtavasta, menneiden turvettuneiden muistikuvien penkomisesta ja seulomisesta nykyhetkessä. Raminifikaatiot
No, voi helkutti - kyllä taatusti tössää, ja jo paljon aikaisemmin. On tössännyt jo alkumetreille. Olen tässä nyt vuosia seurannut tuota tarinaniskentää, että kuinka pitkälle ne oikein kehtaa mennä, mutta ei tunnu tulevan raja ollenkaan vastaan. Ilmeisesti suhteessa tuohon ihmisten uskoon - niin kauan jatketaan, kun siinä tulee se raja vastaan, vai?!Nätti_Jussi kirjoitti:Sirpa, mitäs mieltä olet näistä verisistä c-kaseteista, froteepyyhkeistä tehdyistä kilvistä ja salakuuntelusta. Meneekö läpi, vai tössääkö alkuunsa?