Annijatta, asiantuntijan mukaan nuorimpien lasten käytös vanhinta tyttöä kohtaan johtui todennäköisesti sijaisvanhempien negatiivisesta suhtautumisesta vanhimpaan lapseen. Muutaman viikon päästä tiedämme asiasta enemmän ja voimme mm. päätellä peräämästäsi rehellisyydestä enemmän. Totta vai satua, osa nro 1.annijatta kirjoitti:Jos lapsi on käyttäytynyt huonosti, on täysin ymmärrettävää että siitä äidille kerrotaan, varsinkin jos äidillä on hyvä suhde lapseensa. Täten pyritään siihen että äiti vaikuttaisi lapseensa niin, että lapsi ymmärtäisi, että tietty käytös on rumaa ja asiatonta.
Annelin tapauksessa tämä oli turha yritys.
Jos minulle tultaisiin kertomaan (ja on tultukin) huonosta käytöksestä, olen heti tarttunut asiaan ja ottanut selvää tapahtuneesta. Keskustelemalla lapsen kanssa, tämä on ymmärtänyt että on tehnyt väärin, pyytänyt anteeksi ja parantanut tapansa.
Olen erittäin iloinen että he omille lapsilleenkin teroittavat rehellisyyttä ja että tunnustetaan jos on tehty jotain tyhmää.
Lapsenkasvatus on kuin kasvimaan hoito. Rikkaruohot (huonot tavat) on kitkettävä pois, jos meinaa saada terveen hyvän sadon. Ja siihen ei tarvita väkivaltaa.
Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)
-
peltirumpu
- Adrian Monk
- Viestit: 2876
- Liittynyt: Pe Kesä 06, 2008 10:04 am
Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)

Turumurrelle.
Samaa almamediaa se aamulehtikin on niinkuin on iltalehtikin, joten saman toimittajan juttuja siellä julkaistaan. Ei kuulu tutkivan journalismin piiriin ja olisiko eka kerta kun on ymmärretty asiat väärin.
Ja peltirummulle. Ei ne lattian viiltelyt ja muut kolttoset ole kuin pikkujuttu, jos verrataan missä on oltu jo mukana ja vielä todistettavasti uhkaillut sukulaisten tappamisella.
Niin pikku hellantelltu, aijai sentään. Ei ole äitinsäkään mitään tehnyt, no ei sitten tytärkään.
Äiti nyt vain sattuu olemaan tuomion saanut hyväksikäyttäjä ja pahoinpitelijä sekä miehensä murhasta syytettynä oikeudessa. Ei se omena kauas puusta tipahda.

Fool me once, shame on you, fool me twice, shame on me.
-
Harpo
Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)
Aamulehdellä ja Iltalehdellä ei ole yhteisiä toimittajia. Toisen toimitus sijaitsee Tampereella ja toisen Helsingissä. Molemmilla oli omat toimittajansa käräjäoikeudessä. Heidän kahden lisäksi asian ovat sinun mukaasi ymmärtäneet väärin myös muun muassa Ilta-Sanomien ja MTV3:n rikostoimittajat. Koska sinä yksin olet, paikalla olematta, ymmärtänyt kaikein oikein.annijatta kirjoitti:Samaa almamediaa se aamulehtikin on niinkuin on iltalehtikin, joten saman toimittajan juttuja siellä julkaistaan.
-
tiinaliina
- Remington Steele
- Viestit: 206
- Liittynyt: Ma Huhti 22, 2013 12:01 pm
Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)
Joo, tämä asia on niin surullinen ja näkyy karmealla tavalla esim. Niskasaaren blogin litteroinneissa lasten venekuulusteluista. Jos tässä jutussa on muka ollut lauma asiantuntijoita ja psykologeja niin miten on mahdollista ettei tästä ole seurannut sijaisperheen suhteen isoja toimenpiteitä. Tai ehkä onkin kulisesseissa, ei kai suuri yleisö niistä saa tietää. Toivottavasti koko perhe on saanut kiireellistä apua koska eihän tuo tilanne voi olla hyväksi lapsille.[/quote]
Sijaisperheen osuutta kertomusten syntyyn oli ilmeisesti "tutkittu" kysymällä asiaa suoraan heiltä. Vastaus oli tietenkin ollut kieltävä. Noin yleisestikin pitäisi kehittää työkaluja, joilla lasten manipulaatiot saataisiin selville, ei tämä Auerin case ole mitenkään ainutlaatuinen.
Sijaisperheen osuutta kertomusten syntyyn oli ilmeisesti "tutkittu" kysymällä asiaa suoraan heiltä. Vastaus oli tietenkin ollut kieltävä. Noin yleisestikin pitäisi kehittää työkaluja, joilla lasten manipulaatiot saataisiin selville, ei tämä Auerin case ole mitenkään ainutlaatuinen.
Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)
Missä AA on syyttänyt lapsiaan valehtelijoiksi?annijatta kirjoitti:Mikä hänet paljastaa tavallisten normaalien ihmisten mielestä miehensä murhaajaksi, on - - omien lasten/veljen syytteleminen valehtelijoiksi, oikeuslaitoksen, psykologien, lääkäreiden et cetera leimaaminen aseenteellisiksi.
Hän on sanonut lastensa valehtelevan, ei kaiketi nimitellyt heitä valehtelijoiksi. Itse kirjoitit tässä ketjussa aiemmin seuraavasti:
Mitä mieltä nyt siis olet: jos lapsi valehtelee, miten siihen pitää puuttua? Vai onko mielestäsi niin, että lapsen valeeseen ei pidä puuttua eikä sitä saa sellaiseksi sanoa?annijatta kirjoitti:Jos lapsi on käyttäytynyt huonosti, on täysin ymmärrettävää että siitä äidille kerrotaan, varsinkin jos äidillä on hyvä suhde lapseensa. Täten pyritään siihen että äiti vaikuttaisi lapseensa niin, että lapsi ymmärtäisi, että tietty käytös on rumaa ja asiatonta.
Annelin tapauksessa tämä oli turha yritys.
Jos minulle tultaisiin kertomaan (ja on tultukin) huonosta käytöksestä, olen heti tarttunut asiaan ja ottanut selvää tapahtuneesta. Keskustelemalla lapsen kanssa, tämä on ymmärtänyt että on tehnyt väärin, pyytänyt anteeksi ja parantanut tapansa.
Olen erittäin iloinen että he omille lapsilleenkin teroittavat rehellisyyttä ja että tunnustetaan jos on tehty jotain tyhmää.
Miten itse toimisit, jos lapsi valehtelisi niin, että siitä olisi ulkopuolisille seurauksia (ja istuisit vankilassa, josta käsin sinun pitäisi esittämälläsi tavalla kasvattaa lastasi ja jonne sijoitusvanhemmat olisivat tulkintasi mukaan tulleet pyytämään kasvatusapua?)
- Officer Crabtree
- Hetty Wainthropp
- Viestit: 468
- Liittynyt: Ke Syys 18, 2013 4:15 pm
- Paikkakunta: Far, far away
Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)
Mielestäni taannoinen Apu-lehden artikkeli, jossa AA jo ennakoi lasten tulevia valheellisia kertomuksia, kyllä lopsahtaa tuohon kategoriaan valehtelijaksi syyttäminen.Mikisu kirjoitti:Missä AA on syyttänyt lapsiaan valehtelijoiksi?
Hän on sanonut lastensa valehtelevan, ei kaiketi nimitellyt heitä valehtelijoiksi.
Ei sillä, että näkisin noilla olevan suurtakaan eroa. Jos ja kun omat lapseni valehtelevat, asia käsitellään kyllä mutta ei minulla ole suurta tarvetta lähteä kertomaan muille, että lapseni valehtelevat/ovat valehtelijoita. Paitsi tietysti jos ovat aiheuttaneet vahinkoa jollekin, silloin lähestytään vahinkoa kärsinyttä anteeksipyynnöin ja tehdään se, mitä suinkin voidaan asian korjaamiseksi. Ei missään tapauksessa peitellä asiaa.
Mutta sellainen aggressiivinen hyökkäys oman selustan turvaamiseksi, minkä Avusta sai lukea, on kyllä sama kuin sanoa "lapseni on valehtelija".
Dixi.
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)
Minusta lehtihaastatteluun suostuminen ja oman näkemyksensä kertominen ei ole aggressiivinen hyökkäys. Yhtä lailla voisi väittää, että lsh-jutut ovat aggressiivinen hyökkäys.Officer Crabtree kirjoitti:Mielestäni taannoinen Apu-lehden artikkeli, jossa AA jo ennakoi lasten tulevia valheellisia kertomuksia, kyllä lopsahtaa tuohon kategoriaan valehtelijaksi syyttäminen.
Ei sillä, että näkisin noilla olevan suurtakaan eroa. Jos ja kun omat lapseni valehtelevat, asia käsitellään kyllä mutta ei minulla ole suurta tarvetta lähteä kertomaan muille, että lapseni valehtelevat/ovat valehtelijoita. Paitsi tietysti jos ovat aiheuttaneet vahinkoa jollekin, silloin lähestytään vahinkoa kärsinyttä anteeksipyynnöin ja tehdään se, mitä suinkin voidaan asian korjaamiseksi. Ei missään tapauksessa peitellä asiaa.
Mutta sellainen aggressiivinen hyökkäys oman selustan turvaamiseksi, minkä Avusta sai lukea, on kyllä sama kuin sanoa "lapseni on valehtelija".
On kylläkin suuri ero määritellä teko kuin määritellä ihminen, vrt. typerästi tehty/olet typerä.
Muilta osin asiaan perehtyneemmät osannevat kertoa, että AA ei "ennakoinut" syytöksiä vaan ne oli hänelle jo esitetty ennen lehtijuttua, vaikka eivät julkisuuteen olleet vielä päässeet?
-
Kuolemannaakka
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 12290
- Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm
Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)
Vinkki:tiinaliina kirjoitti:Sijaisperheen osuutta kertomusten syntyyn oli ilmeisesti "tutkittu" kysymällä asiaa suoraan heiltä. Vastaus oli tietenkin ollut kieltävä. Noin yleisestikin pitäisi kehittää työkaluja, joilla lasten manipulaatiot saataisiin selville, ei tämä Auerin case ole mitenkään ainutlaatuinen.
Saat lainaukset näkymään oikein, kun vastaat painamalla "lainaa".
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS
”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
www.shorturl.at/agoNS
”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)
annijatta kirjoitti:...
Kuinka tunnistat psykopaatin/narsistin. Käyttäytyy kuin eläin. Kun saa rauhassa toteuttaa itseään on kaikki hyvin vaan kun tulet hänen tielleen ja estät vain olemassaolollasi raakalaisen pääsyn päämääränsä, raateluhampaat tulevat esiin ja niitä käytetään armottomasti ja nautinto on täydellinen....
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic. ... 78#p587178
annijatta kirjoitti:http://www.youtube.com/watch?v=p2RFTb76tsQ
ja lyrics ala annijatta epänormaali
Hyvä on annelistileirissä hillua,
Kun Anneli antaa persekerhossa-……..( neuvoja )
Vuokseen ajamme puolustajabussia
Saamme kaikki Annelia -…….(tavata)
Antiannelistit suoltaa kakkaa,
Tahdomme panna, Anneli, lopun sille,
Jo joutui armas aika ja kukka hyllylle,
Kun viimein pääsimme Annelin -…….(persekerhoon)
Bennaan bennaan Annelin takia
Sulku moiselle saastalle
Sulku moiselle saastalle
Sai meidät annelistit aivan puihin,
Kun Anneli otti -……..(nokkiinsa)
Ja onhan siinäkin puolensa,
Kun Anneli avaa meille -………(sydämensä)
Antiannelistit suoltaa kakkaa,
Tahdomme panna, Anneli, lopun sille,
Jo joutui armas aika ja kukka hyllylle,
Kun viimein pääsimme Annelin - ………(persekerhoon)
Bennaan bennaan Annelin takia,
Sulku moiselle saastalle,
Sulku moiselle saastalle
Me olemme älymystön ylevää kermaa,
Me pumppaamme Annelin täyteen -……..(toivoa)
Meistä nikeistä munalukko oli nuorin,
Joka Annelin kanssa teki -……(haastattelun)
Antiannelistit suoltaa kakkaa,
Tahdomme panna, Anneli, lopun sille,
Jo joutui armas aika ja kukka hyllylle,
Kun viimein pääsimme Annelin -…….(persekerhoon)
Bennaan bennaan Annelin takia
Sulku moiselle saastalle
Sulku moiselle saastalle
Nii'i. Hyvä kysymys tuo kuinka tunnistaa psykopaatin/narsistin. Vosin kuitenkin epäillä että, jossei henkilökohtaisesti jotain henkilöä tunne, niin on vaikeaa tunnistaa psykopaatiksikaan. Epäillä toki voi, mutta jospa peruskysymys onkin itsensä tunnistamisesta?
Tähän asiaan läheltäliippaavaa on myös kun eräs täällä alkuaikoina (2010) oli satavarma että eräs tietty on mielenvikainen, kommentoija laati hoidoistakin pitkiä esitelmiä ja yksityiskohtaisia kuvaelmia miten kyseiset sairaat käyttäytyvät (Pieleen meni kuitenkin tämän kommentoijan kohdistelut kun se eräs tietty saikin puhtaat paperit mielentilatutkimuksissa).
Silloinkin kuitenkin funtsin niitä tarkkoja tietoja ja kuvauksia kyseisenkaltaisesti sairaana olevan oireista.
Onko tälläisten diagnosointien taustalla tarve puhua vain peilikuvastaan?
-
tiinaliina
- Remington Steele
- Viestit: 206
- Liittynyt: Ma Huhti 22, 2013 12:01 pm
Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)
Syntipukkeja on ollut aina eli niitä, joihin projisoidaan omia ei-hyväksyttyjä ominaisuuksia tai muuten vaan "puretaan paineita"; joillekin maahanmuuttajat ovat näitä, joillekin julkkikset yms.
Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)
Turrelle
On neljän sorttisia ihmisiä.
Kutsutaan ykköskategoriaa pintaliitäjiksi. Heidät tunnistaa siitä että he eivät paneudu koskaan mihinkään asiaan syvällisemmin, tekevät kaiken vasemmalla kädellä ja ovat aika vastuuntunnottomia arvomaailmaltaan. Heitä löytyy joka yhteiskuntaluokasta.
Kakkoskategorian henkilöt ovat ns houkkia, palaavat kuin koira oksennukselleen. Kaavoihinkangistuneita muodollisuuksista kiinnipitäviä. Opetellaan kaavoja, teorioita ja sitten yritetään näitä kaavoja soveltaa kaikkiin tapahtumiin. Jos jotain on kerran opittu tai omaksuttu niin siihen on jämähdetty. Heidän on vaikea hyväksyä uusia asioita, koska ne ei mahdu heidän kaavoihinsa. Arvomaailma on teoreettinen ja dogmaattinen ja niin kaukana käytännön elämästä ja alati muuttuvista olosuhteista. Ovat kuin jäykkiä jylhiä kuusia mutta olemattoman juuristonsa vuoksi erittäin herkkiä kaatumaan kun isompi puhuri yli pyyhkäisee.
Tätä kategoriaa edustavat useimmiten professorit ja poliitikot.
Kolmannen kategorian ihmiset ovat oman itsensä herroja. Heidät tunnistaa siitä että heillä on arvomaailma periaatteineen. He uskaltavat olla omia vajavaisia itsejään kaikkine virheineen ja osaavat nauraa erehdyksilleen ja ovat valmiita muuttamaan katsantokantaansa tiedon ja ymmärryksen lisääntyessä kokemuksen kautta. Nämä sisältäpäin ohjautuvat ihmiset haluavat oppia uusia asioita, kehittyä ja tietävät että elämä ei ole staattista vaan aina voi sattua odottamattomia asioita ja että ongelmat ovat ratkaisemista varten.
On olemassa myöskin neljäs katekoriga. Ihmiset jotka ovat jostakin syystä vailla tunteita. He ovat valmiita kävelemään ruumiiden yli saavuttaakseen omat itsekkäät päämääränsä. Heitäkin löytyy kaikista yhteiskuntaluokista ja ammateista, vaikka suurin osa heistä on rikollisia.
Mihin kategoriaan itsensä sijoittaakin niin muiden kategorioiden ominaisuuksia löytyy jossakin määrin itsekustakin.
Mutta, vain oman itsensä herra eli kolmoskategorian henkilö pärjää hyvin läpi elämänsä. Tämä siksi että on ainoa joka tutkiskelee itseään ja on täten kykenevä tunnistamaan itsessään pintaliitäjän, houkan ja psykopaatin ominaisuuksia. Täten oman itsensä herralla on mahdollisuus taistella näitä ominaisuuksia vastaan ja muuttaa käytöstään. Muille se on mahdotonta.

"Kolmannen kategorian ihmiset ovat oman itsensä herroja. Heidät tunnistaa siitä että heillä on arvomaailma periaatteineen. He uskaltavat olla omia vajavaisia itsejään kaikkine virheineen ja osaavat nauraa erehdyksilleen ja ovat valmiita muuttamaan katsantokantaansa tiedon ja ymmärryksen lisääntyessä kokemuksen kautta. Nämä sisältäpäin ohjautuvat ihmiset haluavat oppia uusia asioita, kehittyä ja tietävät että elämä ei ole staattista vaan aina voi sattua odottamattomia asioita ja että ongelmat ovat ratkaisemista varten."
- lainaus annijatan viestistä-
Nämä on niitä, jotka kuvittelevat itsestään liikoja. Heidät tunnistaa esim. seurassa ylihilseen menevästä seurallisuudesta, voivathan he pari luritustakin tehdä tunnelman kohottamiseksi, mutta ennen kaikkea itsensä esilletuomiseksi. Pirulliset jäynät esim. kavereille on vaan "odottamattomia asioita" ja ongelmat ratkaistaan projisoimalle ne muihin, eihän minussa ole mitään vikaan, on eidän mottonsa. Vajavaisuudet myönnetään, jos niistä on hyötyä. Henkinen väkivalta on vaan pikku "vajavaisuutta".

TiiaStiina
- Vic Mackey
- Viestit: 1991
- Liittynyt: Ma Elo 16, 2010 12:09 am
Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)
3. kategoriaan voi kuulua myös rotta joka viimeisenä jättää hukkuvan laivan. Kun muut joutuvat paniikkiin ja pakenevat, tämä yksi rotta säilyttää rauhallisuutensa. Voi olla että laivalle yksinään jäänyt rotta hukkuu mutta voi myös käydä päinvastoin niin että vain ne muut hukkuvat ja tämä selviytyy. Hänen kohtalonsa ei riipu muiden ratkaisuista.
Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)
annijatta kirjoitti:Turrelle
On neljän sorttisia ihmisiä.
Annijatta. Paljon parempi elämänviisaus on tämä:
On vain ihmisiä omine sorttineisuuksineen.
Mutta mistä kumpuaa se yletön parjailu Anneli Auerin suuntaan, ihmistä jota ei tunneta ollenkaan. Ja mistä kumpuaa se parjailu niitä kohtaan jotka puolustavat kyseistä.
Näitä ihmettelen...
Sen jotenkin ymmärrän että monet on kasvatettu siihen että virkavaltaa pitää kumarrella joka mahdollisessa käänteessä, olkoonkin nämä sitten todistetusti vaikka väärässä.
-
Evil Lindros
- Hetty Wainthropp
- Viestit: 478
- Liittynyt: Ke Heinä 17, 2013 1:45 pm
Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)
"Kolmannen kategorian ihmiset ovat oman itsensä herroja. Heidät tunnistaa siitä että heillä on arvomaailma periaatteineen. He uskaltavat olla omia vajavaisia itsejään kaikkine virheineen ja osaavat nauraa erehdyksilleen ja ovat valmiita muuttamaan katsantokantaansa tiedon ja ymmärryksen lisääntyessä kokemuksen kautta. Nämä sisältäpäin ohjautuvat ihmiset haluavat oppia uusia asioita, kehittyä ja tietävät että elämä ei ole staattista vaan aina voi sattua odottamattomia asioita ja että ongelmat ovat ratkaisemista varten."
On myös hyvin yleistä se, että ihminen kuvittelee olevansa oman itsensä herra vaikka oikeasti pomppii jonkun toisen narun mukana eikä ohjaudu sisältä päin vaan ulkoa päin kuten muutkin ihmiset, joita nämä sisältäpäin ohjautuvat tai sellaisiksi itsensä kuvittelevat halveksivat. Ihmisillehän hyvin tyypillistä on nähdä itsensä positiivisessa valossa. Tämä tulee hyvin usein esille esimerkiksi erilaisissa taidepiireissä, joissa ensin pyydetään ja rukoillaan kritiikkiä ja väitetään, että sitä kestetään, mutta annapas olla jos joku oikeasti kritisoi, niin on herne nenässä. Yleistä on myös se, että väitetään että halutaan oppia uusia asioita, mutta tämäkin pätee vain sellaisiin asioihin, joista ei ole tiukkaa fiksaantunutta käsitystä. Yleensäkin on kiva kuvitella itsensä positiivisessa valossa, oppimiskykyiseksi, mukautumiskykyiseksi ja itsekritiikkiin kykeneväksi ja sellaiseksi, joka hyväksyy oman vajavaisuutensa, mutta ihan toista oikeasti olla sellainen.