Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)
Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)
Sent skall syndarna vakna, sanoo ruåttalaiset.
En nyt viitsi tähän linkittää mitään, mutta vastatkaapa kysymykseen. Miksi ottaa itseensä jonkun tuntemattoman nimimerkin mielipiteistä. Käyköhän mielessä että palstalla on parjattu ja paneteltu ja jopa annettu perättömiä lausuntoja ihmisistä heidän oikeilla identiteeteillään ja jotka eivät täällä edes mielipiteitään julkituo eivätkä puolusta itseään.
Anneli Auer on todistettavasti saanut tuomion omien lastensa rääkkäyksestä. Tällä hetkellä odottelee käräjäoikeuden tuomiota murhasta. Kyllä siitä aineistosta mitä hänestä on julkaistu videoineen, kuulusteluineen, palstakilometreineen ja esitutkinta pöytäkirjoineen antaa aika hyvän pohjan tutkimusteemaan.
En tiedä enkä tunne kenenkään nikin oikeaa identiteettiä. Keskustelen vain ja ainoastaan heidän mielipiteistään ja viesteistään. (Kannattaa pitää oma persoona ja omat mielipiteet erillään toisistaan, vara opersonligt personlig, siis ei pidä samaistua mielipiteisiinsä)
On minulla motiivikin roikkumiseeni tällä palstalla. Tulevaisuudessa siintää opus "Primäärinen ja sekundäärinen psykopatia." (alaotsikko vielä harkinnassa)
Ja siitäpä tuli mieleeni että Seppo Isotalohan taitaa jollakin nikillä kirjoittaa kun alvariinsa mainostaa blogejaan ja rohkeuttaan kirjoittaa omalla nimellään.

Fool me once, shame on you, fool me twice, shame on me.
Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)
Annijatta kun on kuitenkin nasta riimittelijä (kun vaan välttäisi liiallisia ylilyöntejä),
niin soitanpa hälle viikonlopun lohdutukseksi vähän eppua...
Nyt reppuni jupiset riimisi rupiset
*
niin soitanpa hälle viikonlopun lohdutukseksi vähän eppua...
Nyt reppuni jupiset riimisi rupiset
*
Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)
Kiitos kiitos mutta laulan kyllä niillä omilla sivulla ;334 olevilla sanoillaturumurre kirjoitti:Annijatta kun on kuitenkin nasta riimittelijä (kun vaan välttäisi liiallisia ylilyöntejä),
niin soitanpa hälle viikonlopun lohdutukseksi vähän eppua...
Nyt reppuni jupiset riimisi rupiset
*
Fool me once, shame on you, fool me twice, shame on me.
Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)
[quote="annijatta"]Sent skall syndarna vakna, sanoo ruåttalaiset.
En nyt viitsi tähän linkittää mitään, mutta vastatkaapa kysymykseen. Miksi ottaa itseensä jonkun tuntemattoman nimimerkin mielipiteistä. Käyköhän mielessä että palstalla on parjattu ja paneteltu ja jopa annettu perättömiä lausuntoja ihmisistä heidän oikeilla identiteeteillään ja jotka eivät täällä edes mielipiteitään julkituo eivätkä puolusta itseään.
Anneli Auer on todistettavasti saanut tuomion omien lastensa rääkkäyksestä. Tällä hetkellä odottelee käräjäoikeuden tuomiota murhasta. Kyllä siitä aineistosta mitä hänestä on julkaistu videoineen, kuulusteluineen, palstakilometreineen ja esitutkinta pöytäkirjoineen antaa aika hyvän pohjan tutkimusteemaan.
En tiedä enkä tunne kenenkään nikin oikeaa identiteettiä. Keskustelen vain ja ainoastaan heidän mielipiteistään ja viesteistään. (Kannattaa pitää oma persoona ja omat mielipiteet erillään toisistaan, vara opersonligt personlig, siis ei pidä samaistua mielipiteisiinsä)
On minulla motiivikin roikkumiseeni tällä palstalla. Tulevaisuudessa siintää opus "Primäärinen ja sekundäärinen psykopatia." (alaotsikko vielä harkinnassa)
Ja siitäpä tuli mieleeni että Seppo Isotalohan taitaa jollakin nikillä kirjoittaa kun alvariinsa mainostaa blogejaan ja rohkeuttaan kirjoittaa omalla nimellään.Auer sai mielentilatutkimuksessa terveen paperit,Annijatasta todettaisiin vain että umpi HULLU

-
tiinaliina
- Remington Steele
- Viestit: 206
- Liittynyt: Ma Huhti 22, 2013 12:01 pm
Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)
Sitä ei aina tiedä, kuka on narsisti. Esimerkiksi eronneet avioparit voivat syyttää toisia narsismista.
Eikös Annelia joskus epäilty tälläisestä monipersoonallisuudesta eli että olisi tehnyt murhan jonkin toisen persoonan ollessa päällä. Silloinhan voisi ajatella, että poliisistakin tuntui mahdottomalta ajatus Annelista murhaajana, selitystä yritettiin etsiä jakaantuneesta persoonallisuudesta. Voi olla, että muistan väärin.
Eikös Annelia joskus epäilty tälläisestä monipersoonallisuudesta eli että olisi tehnyt murhan jonkin toisen persoonan ollessa päällä. Silloinhan voisi ajatella, että poliisistakin tuntui mahdottomalta ajatus Annelista murhaajana, selitystä yritettiin etsiä jakaantuneesta persoonallisuudesta. Voi olla, että muistan väärin.
Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)
Tässä nyt on kuskille käynyt kömmähdys. Sen verta vielä on minullakin hullulla järkeä, että ilmoitan että kirjoittamani tekstin lainaukseen on lisätty viimeinen lause, joka ei ole minun kirjoittamani. Muuten nerouden ja hulluuden välillä on langanohut raja. Ilmeisesti en ole sitä vielä ylittänyt koska "hullu ei huomaa ja viisas ei sano mitään".kuski641 kirjoitti:annijatta kirjoitti:Sent skall syndarna vakna, sanoo ruåttalaiset.
En nyt viitsi tähän linkittää mitään, mutta vastatkaapa kysymykseen. Miksi ottaa itseensä jonkun tuntemattoman nimimerkin mielipiteistä. Käyköhän mielessä että palstalla on parjattu ja paneteltu ja jopa annettu perättömiä lausuntoja ihmisistä heidän oikeilla identiteeteillään ja jotka eivät täällä edes mielipiteitään julkituo eivätkä puolusta itseään.
Anneli Auer on todistettavasti saanut tuomion omien lastensa rääkkäyksestä. Tällä hetkellä odottelee käräjäoikeuden tuomiota murhasta. Kyllä siitä aineistosta mitä hänestä on julkaistu videoineen, kuulusteluineen, palstakilometreineen ja esitutkinta pöytäkirjoineen antaa aika hyvän pohjan tutkimusteemaan.
En tiedä enkä tunne kenenkään nikin oikeaa identiteettiä. Keskustelen vain ja ainoastaan heidän mielipiteistään ja viesteistään. (Kannattaa pitää oma persoona ja omat mielipiteet erillään toisistaan, vara opersonligt personlig, siis ei pidä samaistua mielipiteisiinsä)
On minulla motiivikin roikkumiseeni tällä palstalla. Tulevaisuudessa siintää opus "Primäärinen ja sekundäärinen psykopatia." (alaotsikko vielä harkinnassa)
Ja siitäpä tuli mieleeni että Seppo Isotalohan taitaa jollakin nikillä kirjoittaa kun alvariinsa mainostaa blogejaan ja rohkeuttaan kirjoittaa omalla nimellään.Auer sai mielentilatutkimuksessa terveen paperit,Annijatasta todettaisiin vain että umpi HULLU
Huomasinpas joten hullu ilmeisesti en ole enkä niin perin viisaskaan koska huomautan asiasta.
Fool me once, shame on you, fool me twice, shame on me.
-
kiinnostunut68
- Harjunpää
- Viestit: 308
- Liittynyt: Pe Elo 23, 2013 5:58 pm
Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)
Jep. Tämä Isotalo kuului tähän Bivolarun rinkiin. Asia tulee melko selväksi, kun googlettaa sanoilla: Bivolara ja Isotalo, mutta kuinkas Isotalolle kävikään, kun Isotalo yritti puuttua Bivolarun ihmiskauppaan. Tulipa Suomen Nathalta syyte alaikäisten kopeloinnista. Toinen Bivolarun aikaansaannos taitaa olla Ilkka Kanervan erottaminen 2008.(kännykkä kohu) Googlettelin ja siihenkin asiaan tuli aika vahvoja viitteitä. No. Bivolaru on napit vastakkain vapaamuurareiden kans, joihin Ilekin kuuluu. Jollen väärin ymmärtänyt. on Tuksulla ollut joitain yhteyksiä Bivolaruun tai Nathaan. Sitä en tiedä, onko Noora Karma ollut yhteyksissä Nathaan, mutta tuo linnanjuhlien Kanervan hypnotisointi temppu saattaisi helposti olla myös Bivolarun henkisten muskeleitten näyttö Ilelle. No. Miksi Bivolaru ottaisi Kanervan hampaisiinsa? Kanerva oli ETYI:n puheenjohtaja(vaalitarkkailija), kun Romaniassa oli EU vaalit. Ehkäpä vaalit ei menneet Bivolarun mielen mukaan ja Bivoluru halusi kostaa Kanervalle. Joten Tuksu olisi ollut vaan välikappale. Sitten vielä tuo Noora Karjulan nimi. Bivolaru opettaa Karmajoogaa, joka viittais vahvasti nimeen Noora Karma ja Englantilaisilta sivuilta löytyi myös,että Tämä Bivolaru on muutellut nimiä ennenkin. Mielenkiinnolla jään vain odottamaan, joutuuko Kanerva vielä kolmannen kerran jonkun vastaavan tempun uhriksi. Niinhän se sanonta kuuluu "ei kahta ilman kolmatta"
-
annaanna
Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)
^mitähän päskää minä juuri äsken luin, harhaisia ajatuksia, joissa panetellaan ihmisiä. Kunnianloukkauksia kohdistelet moneen eri ihmiseen, kun taitavat juttusi olla mielikuvituksesi tuotetta. Erittäin kaukana todellisuudesta liitelet, älä ainakaan tähän ketjuun pesääsi tee!
(eikös tää sama hörhö jo aiemminkin näitä tuksujuttujansa tänne selostellut?)
____________________________________________________________________________
ootte ja pysytte siellä bannissa kaksi viikkoa
Oon annaannana kirjoittanut sulle valhallapaskiainen näin:
Minun puolestani nikki on tervetullut viestittelyään jatkamaan lokakuun puolella vaikka Ulfbrechtinä, bannit kärsittyään. Yhtään Ulfbrechtiä en halua sitä ennen lukea! Melkoista röyhkeyttä tuo itsensä jonkinlaisena martyyrinä asiassa näkeminen. Puuttuuko syyllisyydentunto kokonaan, onko yliminä päässyt valloilleen, omnipotenttisuushan on eräs luonteenpiirteesi.
Nyt opportunisti pitää näppiksen kurissa eikä saavu välittömästi paikalle samaa agendaa vatvomaan vain ja ainostaan silloin kun one eye/valhalla on bannissa. One eye palaa pakisemaan palstalle kahden viikon päästä, ei ykskään multinikeistäsi.
Ja täältä http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php? ... &start=360 voivat Harpo ja muut asioista pihalla olevat kerrata näitä multinikkeilijän paskanpuhumisia ja moraalia. Vittujen viljelyä!
(kerroush nikin jutut oli niin puhdasta paskanpuhumista kun olla ja voi, ip-osoitteet ja kattia kanssa, sp-osoitteet ovat asian ytimessä luultavasti)

Mutta oli mulla asiaakin. Multinikki-Valhallalle/varamiehelle/Mies -nikille/Valhalla Underground -nikille/Ulfberthtille/Officer Grabille/opportunistille ja yksisilmäiselle elikkä one eyelle:Kirjoittaja Kyöpeli » 27 Loka 2013, 14:17
Lautamiesosiossa saa arvostella muita, kun sitä tekee muualla saa helposti bannia. Nimimerkit WalkingDisaster , Joku toinen ,Siru83, one eye ja Tara Tuomitaan kahdeksi viikoksi työleirille.

- Officer Crabtree
- Hetty Wainthropp
- Viestit: 468
- Liittynyt: Ke Syys 18, 2013 4:15 pm
- Paikkakunta: Far, far away
Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)
annaanna kirjoitti:^mitähän päskää minä juuri äsken luin, harhaisia ajatuksia, joissa panetellaan ihmisiä. Kunnianloukkauksia kohdistelet moneen eri ihmiseen, kun taitavat juttusi olla mielikuvituksesi tuotetta. Erittäin kaukana todellisuudesta liitelet, älä ainakaan tähän ketjuun pesääsi tee!
(eikös tää sama hörhö jo aiemminkin näitä tuksujuttujansa tänne selostellut?)
____________________________________________________________________________
Mutta oli mulla asiaakin. Multinikki-Valhallalle/varamiehelle/Mies -nikille/Valhalla Underground -nikille/Ulfberthtille/Officer Grabille/opportunistille ja yksisilmäiselle elikkä one eyelle:Kirjoittaja Kyöpeli » 27 Loka 2013, 14:17
Lautamiesosiossa saa arvostella muita, kun sitä tekee muualla saa helposti bannia. Nimimerkit WalkingDisaster , Joku toinen ,Siru83, one eye ja Tara Tuomitaan kahdeksi viikoksi työleirille.
ootte ja pysytte siellä bannissa kaksi viikkoa
No voi jumpe, taas sie tuplaanna kehut minua aivan ansiotta.
Enhän minä sporadisine höpötyksineni pääse määrässä saati sitten laadussa lähellekään Valhallan tasoa.
Mikä ihme siinä on että taas minua luullaan veli V:n tuplaksi?
Lääkkeet?
Dixi.
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)
annaanna kirjoitti:...
Mutta oli mulla asiaakin. Multinikki-Valhallalle/varamiehelle/Mies -nikille/Valhalla Underground -nikille/Ulfberthtille/Officer Grabille/opportunistille ja yksisilmäiselle elikkä one eyelle:
ootte ja pysytte siellä bannissa kaksi viikkoa..
Juu ei pysy aitauksessaan alkuperäinen kaverimme 'Valhalla'.

Sivulta: http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic. ... a*#p578523
Moni ei taida tietääkkään että kaverillamme oli kovin ikävä varsinkin turrea tässä lokakuun alussa nimimerkillä Valkyria:
Tämän sivun http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic. ... start=4785 ulkosuomalaisen postin jälkeen Valkyria toivotteli 'hyvät matkat' us.lle ja kertoi pitelevänsä turren kurissa...
Tää multinikki vieraili täällä yhden postin verran (posti poistettu) omalla hejac-avattarellansa:

(tämän kuvan lähde on: http://www.hejac.com/forum/viewtopic.ph ... start=1120 )
Valkyria kuitenkin sai kenkää saman tien:
http://www.murha.info/phpbb2/search.php ... ubmit=Etsi
Viimeksi muokannut turumurre, Ti Loka 29, 2013 11:19 am. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
- Officer Crabtree
- Hetty Wainthropp
- Viestit: 468
- Liittynyt: Ke Syys 18, 2013 4:15 pm
- Paikkakunta: Far, far away
Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)
Nikkejä piisaa mutta onneksi meillä on suoraselkäisiä jäseniä kuten tupla-anna, joka istuu vasikkanappulansa päällä. Mitäpä tuosta jos pesuveden mukana menee syyttömiä, kuten matkan varrella näkyy käyneen. Kaipa hän on minutkin vasikoinut, kun tuolle ansiokkaalle listalle olen päässyt.
Vasikoinnistansa sanon vain suuren ajattelijan sanoin:
"Don't have a cow, man" - Bartholomew Simpson
Vasikoinnistansa sanon vain suuren ajattelijan sanoin:
"Don't have a cow, man" - Bartholomew Simpson
Dixi.
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)
Officer Crabtree kirjoitti:Nikkejä piisaa ...
Minä näkisin tällättii:
Eräällä multinikillä on tietsikassaan mokkula ja vierellään A4-kokoinen paperi, jossa on vinopino sähköpostiosoitteita ja niille omat tunnukset keskustelupalstalle. Tarpeen mukaan otetaan sitten jokin käyttöön...
Voisi myös kuvitella että nikki on ns itsepäinen: 'Minuahan ei esim. minfo tallaa' ja vanhoille keskustelukumppaneillensa tuo jopa tahallaan esiin kuka alkuperäinen nikki asioista nyt uudella nimimerkillä väittelee [kun se alkuperäinen ei jostain syystä enää pystykkään asioita esittämään (nikin bannaus, - poistaminen)].
Nikki tavallaan taiteilee siinä rajamailla että, toisaalta toivoo että vanhat kiistakumppanit jotenkin tunnistaisivat, mutta kuitenkin niin ettei asiasta nousisi suurempi häly...
Omasta mielestäni tälläisen multinikin posteihin ei viitsi juurikaan ottaa kantaa; koska tietää kuka 'siellä takana' on, ja toisaalta kun kyseistä pitäisi kuitenkin käsitellä ns. 'keltanokkana'.
Siksipä pohdinkin että, kannattaisiko tälläisen (multi)nikin käyttää itsensäkin takia vain sitä yhtä mielipiteiltään tunnistettaa nikkiä (...ja jos banni heilahtaa ja kirjoitushalut ovat kovat, niin tarinoi sen aikaa sitten vaikka naapurissa).
ps.
Multinikeistä tuli vielä tälläinen mieleen: Jos esim puhutaan nyt tämän Ulvila-palstan ns. syyllistäjämultinikeistä, niin voisipa kuvitella että on monta kertaa käyty myös äänestämässä esim. tässä leikkimielisessä skapassa:
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic. ... w=viewpoll
Pari multinikkiä tuohon äänestämään, niin tilannehan muotoutuu kovin erinäköiseksi. ..
- Officer Crabtree
- Hetty Wainthropp
- Viestit: 468
- Liittynyt: Ke Syys 18, 2013 4:15 pm
- Paikkakunta: Far, far away
Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)
No niin, ensin tuotiin natsikortti ja nyt sitten multinikkikortti...turumurre kirjoitti: Pari multinikkiä tuohon äänestämään, niin tilannehan muotoutuu kovin erinäköiseksi. ..
Nythän tämä alkaa selvitä. Eihän ajattelevat, järkevät ihmiset voi uskoa muuhun kuin pullan tuoksuun...
Dixi.
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
-
annaanna
Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)
Tuotahan minä ainakin olen tuolle valhallareppanalle tarjonnut, että aina BANNIEN jälkeen palailee millä tahansa tunnistettavissa olevalla nikillä vanhoja horinoitansa tänne jankkaamaan. Yksisilmäinen soturi on tervetullut takaisin palstalle kahden viikon rangaistuksensa jälkeen, niinkuin kuka tahansa meistä banniensa jälkeen. Ei ensimmäistäkään kuittailua tänne enää, meuhkaa niillä muilla palstoilla, mitä sitten lienevätkin.turumurre kirjoitti: Omasta mielestäni tälläisen multinikin posteihin ei viitsi juurikaan ottaa kantaa; koska tietää kuka 'siellä takana' on, ja toisaalta kun kyseistä pitäisi kuitenkin käsitellä ns. 'keltanokkana'.
Siksipä pohdinkin että, kannattaisiko tälläisen (multi)nikin käyttää itsensäkin takia vain sitä yhtä mielipiteiltään tunnistettaa nikkiä (...ja jos banni heilahtaa ja kirjoitushalut ovat kovat, niin tarinoi sen aikaa sitten vaikka naapurissa).[/color]
Silkkaa "crap talkingia" tään officer crapin väitteet minun vasikoimisistani. Minä en (vielä) ole yhtäkään nikkiäsi vasikoinut, enkä sitä tee, jos mun ei tartte lukea yhtään officerin tai oppenheimer-opportunistin viestiä. Kaikenkaikkiaan on pitkä aika siitä kun olen vasikointi nappulaa painanut. Ihan itseksensä on ylläpito niitä nikkejäsi poistanut (ja oon mäkin ollut vähän huolestunut josko tunarointiesi ja synnintunnottomien paskapuheittesi jälkeen et enää palstalle pääse), näihin viimeaikaisiin kurinpidollisiin toimiiin mulla ei ole ollut osaa eikä arpaa.
Erityisesti Taavetin moraalinen alamäki on ollut surullista seurattavaa, nykyään valehtelee ja vääristelee jo asiasta kuin asiasta ja käy vastenmielistä parjauskampanjaansa sekä Anneli Aueria, että Niina Bergiä kohtaan. Pahansuopuus ei ole ennen leimannut viestintäänsä, minkä lie rajan ylittänyt. Asian todellisesta laidasta tietämättömänä väittää Niinuskan välittäneen jollekin joitakin papereita. Haa! Vähäjärkistä
- Officer Crabtree
- Hetty Wainthropp
- Viestit: 468
- Liittynyt: Ke Syys 18, 2013 4:15 pm
- Paikkakunta: Far, far away
Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)
Ikävä tuottaa pettymys, mutta joudut kuittauksiani toisinaan lukemaan. Minä kun en ole Valhalla enkä melko ikävän sävyisestä kettuilustasi huolimatta tuplanickeilyä harrasta. Mutta mahtuuhan tänne lautamiestekstiä.annaanna kirjoitti: