Ruotsi: Kaksi miestä raiskasi naisen Tukholmassa 5.7.2013
Re: Ruotsi: Kaksi miestä raiskasi naisen Tukholmassa 5.7.201
Lisään sen verran, että Slussen tuli eräänkin kerran nähtyä, kun ajoin sen läpi päästäkseni Västeråsiin. Mälaren rannalle. Siis Ruotsia on muuallakin kuin Stokiksessa. Tietty joku kohta taas on tietävinään, ettei Mälare ole siellä päinkään. Mutta so WHAT!
En pitänyt sitä kovin kummosena paikkana.
Nykyisin läpiajoa ei ole, vaan ajetaan muuta kautta.
Sorry, luin sen verran pieleen, että asuivat 20km Slussenista. Ihmettelin, miksi puhuttiin lähiöstä, kun puhuttiin eo paikasta. Mutta silti muuten kaikki kuten edellä.

"Kaiken viisauden alku on tosiasioitten tunnustaminen". J.K.Paasikivi.
Re: Ruotsi: Kaksi miestä raiskasi naisen Tukholmassa 5.7.201
Asun Tukholmassa ja käyn Västeråsissa duunissa. Mitä nyt paikallisista forumeista oon lukenut, niin tuntus olevan sekakäyttäjä-pariskunta Hässelbysta. Lapsi otettu haltuun äijältä esim. Eiköhän jätkät oo "jeesannu" kännisen muijan sisälle ja sit kävi miten kävi. Aika paljon kertoo et kavereille brassaillaan ja poliisille kielletään koko tapaaminen. Oli miten kännissä tahansa, niin tuskin se kyreenin perässä oli kyseisenä yönä.
Re: Ruotsi: Kaksi miestä raiskasi naisen Tukholmassa 5.7.201
Luulen, että juuri näin on käynyt. Mutta vaikka nyt olisi sekakäyttäjä tai lääkekuurin ja viinan takia sekaisin, niin kyllähän raiskaus väärin oli, sitä en puolusta. Mutta tuollaisilla elämän tavoilla on omat vaaransa. Ajattelin, ettei kyse ole normaalista pariskunnasta, kun siihen asti valvotaan arkena. Jos mies muka oli yrittäjä, niin useinkaan yrittäjillä ei ole varaa kesä-eikä muihinkaan lomiin.
Varmasti tuli totinen paikka, kun joutuivat kuulusteluihin. Ei enää tunnettu koko naista. Sellainen kehuminenhan kuuluu nuorten miesten tapoihin.
Kyllä olivat varmasti toisilleen ainakin ulkonäoltä tuttuja, kun lähelläin asuivat.
Sinulla menee päivittäin aika paljon aikaa työmatkoihin. Vaikka käyhän se sisaren pojantytär Örebron yliopistoa. Ja tulee päivittäin kotiin.
Sinne menen minäkin jouluksi, Västeråsin vanhan tuomiokirkon kupeeseen.
Varmasti tuli totinen paikka, kun joutuivat kuulusteluihin. Ei enää tunnettu koko naista. Sellainen kehuminenhan kuuluu nuorten miesten tapoihin.
Kyllä olivat varmasti toisilleen ainakin ulkonäoltä tuttuja, kun lähelläin asuivat.
Sinulla menee päivittäin aika paljon aikaa työmatkoihin. Vaikka käyhän se sisaren pojantytär Örebron yliopistoa. Ja tulee päivittäin kotiin.
Sinne menen minäkin jouluksi, Västeråsin vanhan tuomiokirkon kupeeseen.
"Kaiken viisauden alku on tosiasioitten tunnustaminen". J.K.Paasikivi.
-
Johan Kaptens
- Armas Tammelin
- Viestit: 78
- Liittynyt: Su Tammi 04, 2009 9:40 pm
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Ruotsi: Kaksi miestä raiskasi naisen Tukholmassa 5.7.201
"Siru83"]Ruotsin tapa tilastoida raiskaukset on erilainen. Muistaakseni raiskauksen yritykset tilastoidaan myös raiskauksina, mikä suurentaa lukuja.
Maahanmuuttajien Sirulle suorittama joukkoraiskaus on esileikki joka suurentaa esileikkilukuja.
Maahanmuuttajien Sirulle suorittama joukkoraiskaus on esileikki joka suurentaa esileikkilukuja.
"Suomenruotsalainen, saamelainen ja romanikulttuuri
ovat vuosisatoja olleet osa suomalaista monikulttuurisuutta."
ovat vuosisatoja olleet osa suomalaista monikulttuurisuutta."
-
Evil Lindros
- Hetty Wainthropp
- Viestit: 478
- Liittynyt: Ke Heinä 17, 2013 1:45 pm
Re: Ruotsi: Kaksi miestä raiskasi naisen Tukholmassa 5.7.201
Vaikka olisi sammunut suoraan keskustan kadulle, ei ole kenelläkään oikeutta raiskata. En kyllä tajua tätä uhrien syyllistämistä. Varmaan keskellä yötä kadulla liikkuvan saa myös ryöstää, koska mitäs hittoa oli liikkeellä siihen aikaan. Ihme ajattelua. Ja tuskin nyt moni nainen haaveilee joukkoseksistä. Helppo on myös tapahtumat päätellä, kun miehet kiistävät edes tavanneensa koko naista ja silti toisen spermaa on kuin ihmeellisesti tullut naisen mekolle. Miksi olisivat kiistäneet, jos kerran oli kyse vapaaehtoisesta seksistä, jota kaikki osapuolet halusivat? Tiesivät koko ajan teon tehdessään ja sen jälkeen, ettei kyse ollut vapaaehtoisuudesta. Ei riitä oma ymmärrykseni tällaisille eikä toisten näemmä hyväksymälle ajatukselle, että puolustuskyvytön on vapaata riistaa, koska sitähän se tarkoittaa, jos aletaan puhua uhrin tyhmyydestä.
Re: Ruotsi: Kaksi miestä raiskasi naisen Tukholmassa 5.7.201
Tämä nainen ei ole ollut sen enempää sammunut kuin raiskattukaan. Ei ole kyse siitä, onko oikeus raiskata. Jos nämä 18- ja 19-vuotiaat pojat muistuttavat vähääkään stereotyyppistä hintelää somalialaisnuorukaista, eivät he ole jaksaneet kantaa sammunutta 32-vuotiasta naista asuntoon.Evil Lindros kirjoitti:Vaikka olisi sammunut suoraan keskustan kadulle, ei ole kenelläkään oikeutta raiskata.
Tottakai he kieltävät koskeneensa 32-vuotiaaseen naiseen, koska häpeävät sitä. Humalassa ovat tehneet jotain, mitä eivät välttämättä tekisi muuten. Lisäksi somalien kulttuuri on hyvin konservatiivinen, totta kai noin nuoret mielummin kieltävät tavanneensa koko naista.
Suomalainenkin 18-vuotias häpeäisi vastaavassa tilanteessa puhumattakaan somalialaistaustaisesta.
-
Kikki Hiiri
- Martin Riggs
- Viestit: 606
- Liittynyt: Ma Tammi 28, 2013 7:54 pm
Re: Ruotsi: Kaksi miestä raiskasi naisen Tukholmassa 5.7.201
No siitä tuli tuomio joten olet väärässä, jälleen kerran. Ei ruotsissakaan ihan randomilla heitetä tuomioitaSiru83 kirjoitti: Tämä nainen ei ole ollut sen enempää sammunut kuin raiskattukaan.
Miksei jaksais? Puhut taas sekavia.Siru83 kirjoitti:Jos nämä 18- ja 19-vuotiaat pojat muistuttavat vähääkään stereotyyppistä hintelää somalialaisnuorukaista, eivät he ole jaksaneet kantaa sammunutta 32-vuotiasta naista asuntoon.
Mitä vittua... Mitä sä muka tiedät yhdekään jätkän sielunelämästä? Sulla on vaan joku pakkomielle puolustella muslimiraiskareita. Sä olet muslimeille arvoton, koska olet ensinnäkin vääräuskoinen, toiseksi koska sä olet nainen. Puolustele niitä jotka sen ansaitsee.Siru83 kirjoitti:Tottakai he kieltävät koskeneensa 32-vuotiaaseen naiseen, koska häpeävät sitä.
Miten niin tottakai? Onkos tää taas näitä sun islamilaisia kusikoodeja?
Siru83 kirjoitti:Humalassa ovat tehneet jotain, mitä eivät välttämättä tekisi muuten.
Niin, raiskanneet. Mutta alkoholi ei kelpaa syyksi.
Siru83 kirjoitti:Suomalainenkin 18-vuotias häpeäisi vastaavassa tilanteessa puhumattakaan somalialaistaustaisesta.
Ja nyt painut vittuun mun intterwepistä rölläämästä.
Everything in the world is either a potato or not a potato
-
Evil Lindros
- Hetty Wainthropp
- Viestit: 478
- Liittynyt: Ke Heinä 17, 2013 1:45 pm
Re: Ruotsi: Kaksi miestä raiskasi naisen Tukholmassa 5.7.201
Siruko tosissaan uskoo, että tuomion uhallakin ja pidätettynä miehet kieltävät koskaan nähneensäkään naista, koska ovat hävenneet seksin harrastamista hänen kanssaan? Ottivat sitten mieluummin tuomiot raiskauksesta kuin "tunnustivat" harrastaneet seksiä naisen kanssa? Kaikkea sitä voikin selittää.
Re: Ruotsi: Kaksi miestä raiskasi naisen Tukholmassa 5.7.201
Eivät he mielestäni ole kieltäneet naista tavanneensa vaan harrastaneensa tämän kanssa seksiä. Nuoren naiivin 18-vuotiaan jampan logiikalla seksin myöntäminen voisi olla lähempänä raiskauksen tunnustamista. Kyllä syyllinen, joka haluaa välttyä tuomiolta, olisi keksinyt tarinan vapaaehtoisesti harrastetusta seksistä. Tuo naiivius vain viittaa heidän syyttömyyteensä.Evil Lindros kirjoitti:Siruko tosissaan uskoo, että tuomion uhallakin ja pidätettynä miehet kieltävät koskaan nähneensäkään naista, koska ovat hävenneet seksin harrastamista hänen kanssaan?
Tässä jutussa ei ole mitään todisteita raiskauksesta eikä itse asiassa suoria todisteita seksistäkään, kun juttua vaivautuu vähän tarkemmin selvittämään.
-
Wincentius
- Martin Beck
- Viestit: 758
- Liittynyt: Su Loka 04, 2009 11:37 am
- Paikkakunta: Ubi bene, ibi patria
Re: Ruotsi: Kaksi miestä raiskasi naisen Tukholmassa 5.7.201
Huonomuistisille (tai muuten kognitiiviseen ajatteluun rajoittuneesti kykeneville) kertauksena aloituksesta:
Em. lainaus suoraan käräjäoikeuden tuomiosta.
Poikkeavat mielipiteet asiasta ovat näin ollen vailla merkitystä.Epäilty 2 puolestaan kertoo mm.Han känner inte Sekretess A och har aldrig träffat henne. Han har aldrig våldtagit någon kvinna och är inte kapabel att ha sex mot någons vilja. Det kan inte stämma att hans sperma finns på Sekretess A:s klänning. Han har aldrig haft sex med en blond svensk tjej.
- Hän ei tunne uhria eikä ole koskaan tavannut tätä. Hän ei ole koskaan raiskannut ketään naista, eikä kykene sukupuoliyhteyteen vastoin kenenkään tahtoa. Tieto, että miehen spermaa löytyisi uhrin mekosta, ei voi pitää paikkaansa. Hän ei ole koskaan ollut sukupuoliyhteydessä vaalean ruotsalaisen naisen kanssa.
Em. lainaus suoraan käräjäoikeuden tuomiosta.
Kirjoitan jatkossa laajemmat juttuni pääasiassa paremmin itselleni soveltuvalla alustalla (blogi). Osasyynä hiipuvaan läsnäolooni täällä on se, että asia-, käännös- ja/tai kirjoitusvirheitä ei 1. tunnin jälkeen voi enää korjata.
- WinCentius
- WinCentius
-
Sibuli
- Susikoski
- Viestit: 48
- Liittynyt: Ma Marras 25, 2013 10:32 am
- Paikkakunta: Itä-Uudenmaan metsät
Re: Ruotsi: Kaksi miestä raiskasi naisen Tukholmassa 5.7.201
Raiskauksen kannalla täälläkin ollaan. Jos kyse olisi ollut pelkästä seksistä, ei tosiaan luulisi olevan vaikea miesten sellaista tunnustaa. Varsinkin heidän kulttuurissaan ollaan edelleen machoja, ja melko tödennäköisesti ihan vaan ylpeinä olisivat oikeudessakin asiaa kertomassa.
Ja minä en nyt vieläkään ymmärrä miksi nuo jannut oletusarvoisesti häpeäisivät sitä, jos olisivat harrastaneet seksiä jonkun 32-vuotiaan naisen kanssa. Siis kyllähän miehillekin joskus morkkiksia kännissä hoidetuista hommista tulee joo, mutta... Taitaa aika iso osa nuorista pojista sellaisessa tapauksessa vaan brassailla saaneensa puumaa/vanhempaa naista, ja eihän tuo 32 sitäpaitsi ole kuin vähän päälle 10 vuotta noita miehiä vanhempi, verrattuna moniin muihin seikkailuihin jotka nykyaika alkavat olla aika julkisestikin rehvasteltuja.
Ja onko jossain lähdettä siihen, että Ruotsissa raiskaukset tilastoitaisiin eri tavalla?

Dream as if you'll live forever. Live as if you'll die tomorrow.
- James Dean
- James Dean
-
Wincentius
- Martin Beck
- Viestit: 758
- Liittynyt: Su Loka 04, 2009 11:37 am
- Paikkakunta: Ubi bene, ibi patria
Re: Ruotsi: Kaksi miestä raiskasi naisen Tukholmassa 5.7.201
Selvitetääpä sitten se, mikä Ruotsissa on raiskaus, seksuaalirikos ja miten ne tilastoidaan.
Ruotsin rikoslain (Brottsbalk (1962:700)) toisen osion (ANDRA AVDELNINGEN) kuudes luku Om sexualbrott määrittelee sen, mitä pidetään seksuualirikoksina.
Käytössä on kolme ilmaisua; raiskaus, seksuaalinen pakottaminen ja seksuaalinen hyväksikäyttö. Jokaisesta myös törkeä-vaihtoehto.
1. pykälä määrittelee raiskauksen, joko "normaalin" tai törkeän. Eli jos joku pakottaa pahoinpitelemällä tai muuta väkivaltaa käyttäen tai uhkaamalla rikollisella teolla toisen sukupuoliyhteyteen, on kyseessä raiskaus. Samoin jos uhri on tiedoton, uninen, vakavasti (=hengestään) peloissaan, humaltunut tai muuten huumausaineiden vaikutuksen alainen, sairas, fyysisesti toimintarajoitteinen (vammautunut), henkisesti sairas tai muuten olosuhteet kokonaisuudessaan huomioonottaen on avuttomassa tilassa.
Raiskaus muuttuu törkeäksi, jos raiskaus on tehty erityisen väkivaltaisesti tai sillä uhkaillen, jos tekijöitä on useita tai jos tekijä on osoittanut teon suorituksessa tai muutoin erityistä julmuutta uhria kohtaan tai teko on tehty uhria nöyryyttäen.
Huomioitavaa on se, että aina tuomioon ei vaadita penetraatiota, jos muu seksuaalinen teko on rinnastettavissa seksuaalista itsemääräämisoikeutta olennaisesti loukkaavaan seksuaaliseen tekoon.
Myös seksuaalirikosten yrittäminen tai niistä ilmoittamatta jättäminen ovat rikoslain alaisuuteen kuuluvia, kappale 23.
Lähde
Seksuaalirikokset tilastoidaan em. pykälien mukaan. Lisäksi otetaan mukaan mm. seksuaaliset häirinnät ja itsensäpaljastelijat. Rikoksia siis nekin (ja muutama muukin), vaikka niitä ei seksuaalirikosten osiossa rikoslaissa käsitelläkkään.
Näistä jälkimmäiset kaksi muodostavat yleensä suurin piirtein puolet kaikista tilastoiduista seksuaalirikoksista.
Kokonaisuudessaan tilastoissa eritellään seuraavat seksuaalirikokset:

Poliisin tietoon tulleet seksuaalirikokset Ruotsissa 2003 - 2012

Jos uhri pakotetaan sukupuoliyhteyteen muilla tavoin kuin 1. pykälässä on mainittu, tuomitaan syytetty seksuaalisesta pakottamisesta. Myös seksuaalinen pakottaminen voi olla törkeää. Siihen vaikuttaa mm. tekijöiden määrä tai osoitettu julmuus ja nöyryyttäminen. Tätä käsittelee pykälä 2.1 § Den som genom misshandel eller annars med våld eller genom hot om brottslig gärning tvingar en person till samlag eller till att företa eller tåla en annan sexuell handling som med hänsyn till kränkningens allvar är jämförlig med samlag, döms för våldtäkt till fängelse i lägst två och högst sex år.
Detsamma gäller den som med en person genomför ett samlag eller en sexuell handling som enligt första stycket är jämförlig med samlag genom att otillbörligt utnyttja att personen på grund av medvetslöshet, sömn, allvarlig rädsla, berusning eller annan drogpåverkan, sjukdom, kroppsskada eller psykisk störning eller annars med hänsyn till omständigheterna befinner sig i en särskilt utsatt situation.
Är ett brott som avses i första eller andra stycket med hänsyn till omständigheterna vid brottet att anse som mindre grovt, döms för våldtäkt till fängelse i högst fyra år.
Är brott som avses i första eller andra stycket att anse som grovt, döms för grov våldtäkt till fängelse i lägst fyra och högst tio år. Vid bedömande av om brottet är grovt ska det särskilt beaktas, om våldet eller hotet varit av särskilt allvarlig art eller om fler än en förgripit sig på offret eller på annat sätt deltagit i övergreppet eller om gärningsmannen med hänsyn till tillvägagångssättet eller annars visat särskild hänsynslöshet eller råhet. Lag (2013:365).
Kolmas pykälä käsittelee seksuaalista tekoa, jossa luottamuussuhteessa pakotetaan uhri seksuaaliseen tekoon. Tällöin tekijä tuomitaan seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Myös hyväksikäyttö voi olla törkeä samoilla ehdoilla kuin aikaisemminkin.2 § Den som, i annat fall än som avses i 1 § första stycket, genom olaga tvång förmår en person att företa eller tåla en sexuell handling, döms för sexuellt tvång till fängelse i högst två år.
Detsamma gäller den som genomför en annan sexuell handling än som avses i 1 § andra stycket med en person under de förutsättningar i övrigt som anges där.
Är brott som avses i första eller andra stycket att anse som grovt, döms för grovt sexuellt tvång till fängelse i lägst sex månader och högst sex år. Vid bedömande av om brottet är grovt skall särskilt beaktas om fler än en förgripit sig på offret eller på annat sätt deltagit i övergreppet eller om gärningsmannen annars visat särskild hänsynslöshet eller råhet. Lag (2005:90).
Loput pykälistä käsittelevät lasten ja alaikäisten raiskauksia, insestiä ja seksuaalisten palvelujen ostoa ja välitystoimintaa.3 § Den som förmår en person att företa eller tåla en sexuell handling genom att allvarligt missbruka att personen befinner sig i beroendeställning till gärningsmannen döms för sexuellt utnyttjande av person i beroendeställning till fängelse i högst två år.
Är brottet grovt, döms för grovt sexuellt utnyttjande av person i beroendeställning till fängelse i lägst sex månader och högst fyra år. Vid bedömande av om brottet är grovt skall särskilt beaktas om fler än en förgripit sig på offret eller på annat sätt deltagit i övergreppet eller om gärningsmannen annars visat särskild hänsynslöshet. Lag (2005:90).
Myös seksuaalirikosten yrittäminen tai niistä ilmoittamatta jättäminen ovat rikoslain alaisuuteen kuuluvia, kappale 23.
Lähde
Seksuaalirikokset tilastoidaan em. pykälien mukaan. Lisäksi otetaan mukaan mm. seksuaaliset häirinnät ja itsensäpaljastelijat. Rikoksia siis nekin (ja muutama muukin), vaikka niitä ei seksuaalirikosten osiossa rikoslaissa käsitelläkkään.
Näistä jälkimmäiset kaksi muodostavat yleensä suurin piirtein puolet kaikista tilastoiduista seksuaalirikoksista.
Kokonaisuudessaan tilastoissa eritellään seuraavat seksuaalirikokset:
Vuonna 2005 rikoslakia muutettiin siten, että jotkut aikaisemmin seksuaalisena pakottamisena käsitellyt tapaukset ovat jatkossa raiskauksia. Tämän vuoden heinäkuussa muutettiin tulkintaa siitä, milloin uhrin katsotaan olevan avuttomassa tilassa, ts. muutenkin kuin vain tiedottomana (tajuttomana). Muutos ei tosin vaikuta tilastoihin.Våldtäkt inkl. grov (1, 4 §)
Mot barn under 15 år (4 §)
Mot flicka under 15 år
Fullbordad våldtäkt
Utomhus
Inomhus
Försök till våldtäkt
Utomhus
Inomhus
Mot pojke under 15 år
Fullbordad våldtäkt
Utomhus
Inomhus
Försök till våldtäkt
Utomhus
Inomhus
Mot barn 15-17 år (1, 4 §)
Mot flicka 15-17 år
Fullbordad våldtäkt
Utomhus
Inomhus
Försök till våldtäkt
Utomhus
Inomhus
Mot pojke 15-17 år
Fullbordad våldtäkt
Utomhus
Inomhus
Försök till våldtäkt
Utomhus
Inomhus
Mot kvinna 18 år eller äldre (1 §)
Fullbordad våldtäkt
Utomhus
Inomhus
Försök till våldtäkt
Utomhus
Inomhus
Mot man 18 år eller äldre (1 §)
Fullbordad våldtäkt
Utomhus
Inomhus
Försök till våldtäkt
Utomhus
Inomhus
Sexuellt tvång, utnyttjande m.m. (2, 3, 5-7 §)
Sexuellt utnyttjande av barn under 15 år (5 §)
Av flicka under 15 år
Av pojke under 15 år
Sexuellt utnyttjande av barn 15-17 år (5 §)
Av flicka 15-17 år
Av pojke 15-17 år
Sexuellt övergrepp mot barn under 15 år (6 §)
Mot flicka under 15 år
Mot pojke under 15 år
Sexuellt övergrepp mot barn 15-17 år (6 §)
Mot flicka 15-17 år
Mot pojke 15-17 år
Sexuellt tvång, utnyttjande m.m.
mot person 18 år eller äldre (2, 3, 7 §)
Kontakt med barn i sexuellt syfte, sk. "grooming" (10 a §)
Utnyttjande av barn under 18 år för sexuell
posering, inkl grov (8 §)
Köp av sexuell handling av barn under 18 år (9 §)
Sexuellt ofredande (10 §)
Exhibitionism
Annat sexuellt ofredande
Mot barn under 15 år
Mot barn 15-17 år
Övriga fall
Köp av sexuell tjänst (11 §)
Koppleri, grovt koppleri (12 §)

Poliisin tietoon tulleet seksuaalirikokset Ruotsissa 2003 - 2012
Lähde
Kirjoitan jatkossa laajemmat juttuni pääasiassa paremmin itselleni soveltuvalla alustalla (blogi). Osasyynä hiipuvaan läsnäolooni täällä on se, että asia-, käännös- ja/tai kirjoitusvirheitä ei 1. tunnin jälkeen voi enää korjata.
- WinCentius
- WinCentius
-
Sibuli
- Susikoski
- Viestit: 48
- Liittynyt: Ma Marras 25, 2013 10:32 am
- Paikkakunta: Itä-Uudenmaan metsät
Re: Ruotsi: Kaksi miestä raiskasi naisen Tukholmassa 5.7.201
Muuten säädöksessä oli mielestäni monta hyvää kohtaa joiden mukaan sen toivoisi menevän kaikkialla muuallakin, mutta tämä pisti vähän silmään. Luetaanko siis humalaisen kanssa harrastettu seksikin raiskaukseksi, vaikka toinen siihen myöntyisikin? Yritin kyllä lukea tuon pariin kertaan läpi ja saada tuon lauseen muotoon "pakotetaan sukupuoliyhteyteen humalassa", mutta pisti ihmetyttämään koska tuo lausehan alkaa "lisäksi uhrin ollessa..." Voi olla että luetun ymmärtäminen tökkäisi mulla nyt pahemman kerran, mutta käsitin tuon niin että sukupuoliyhteyteen pakottamisen lisäksi raiskaukseksi luettaisiin humalaiseen yhtyminen. Korjatkaa toki jos olen väärässä tuon tulkinnan suhteen.Wincentius kirjoitti:humaltunut
Itse olen kyllä todellakin sitä mieltä, että kunnolla sellaisessa blackout-tuiterissa olevan kanssa seksin harrastaminenkin on erittäin arveluttavaa vaikka tämä siihen suostuisikin enkä usko että kykenisin sellaiseen vaikka mulla olisi killuttimet enkä siksi aina miesnäkökulmaa siihenkään asiaan ymmärrä. Mutta ongelmahan on siinä missä menee se "kunnon tuiterin" raja varsinkin sen ulkopuolisen katselijan näkökulmasta joka ei sen kännisen kulloistakin vointia pysty itse aistimaan ja luulen että senkin takia tuo "hyvä että tolkuissaan pysyy" -kännisten kanssa seksin harrastaminen on niin yleistä. Kun voidaan aina vedota siihen, ettei tiennyt tämän olevan niin kännissä ettei muista mitään/ei tiedä mitä tekee ja kenen kanssa - vaikka tosiasiassa tekijä olisi toisen olevankin ihan kuutamolla. Sammuminenhan on paljon helpompi määrittää ja huomata, joten siksikin raja on helppo pitää siinä.
Muuten kyllä toki muuten pitäisi raiskaustuomioita tiukentaa ja nimenomaan selventää sitä "seksuaalinen hyväksikäyttö" vs. raiskaus -terminologiaa. Mielestäni esimerkiksi lasta ei voi "vain" käyttää seksuaalisesti hyväksi vaan kyllä sitä törkeänä raiskauksena pitäisi käsitellä, törkeänä jo pelkästään uhrin iän puolesta.
Tuli kyllä tästä tapauksesta myös mieleen, että sellaiset jotka menettävät muistinsa kokonaan tuiterissa ovat todella helppoja uhreja sellaisillekin jotka oikeasti vastoin toisen tahtoa tekonsa tekevät, herkästi voi se uhri jolla ei muistikuvia olisi uskoa selityksen että sänkyyn mentiin muka yhteistuumin kun ei muita olisi tapahtumaa ollut näkemässä...
Paljon tuli nyt pohdittua yleisellä tasolla känniseksistä ja humalaisen raiskaamisesta tämän tapauksen ulkopuoleltakin, mutta summataan nyt niin että tosiaan tuo säädös kuulostaa muuten ihan hyvältä paitsi että humalaisia koskeva kohta on toki aina kinkkinen. Onhan sekin kuitenkin totta että myös syyttömiä on tuomittu vapaaehtoisen humalaseksin vuoksi, niin syvästi kuin oikeita raiskareita halveksunkin.
Dream as if you'll live forever. Live as if you'll die tomorrow.
- James Dean
- James Dean
-
Wincentius
- Martin Beck
- Viestit: 758
- Liittynyt: Su Loka 04, 2009 11:37 am
- Paikkakunta: Ubi bene, ibi patria
Re: Ruotsi: Kaksi miestä raiskasi naisen Tukholmassa 5.7.201
Ei lueta. Pykälän 1 toisessa kappaleessa mainitaan, että jos uhrin tilaa käytetään sukupuolisesti tai muulla seksuaalisella teolla sopimattomasti (otillbörligt, siis soveltuvissa tapauksissa ilman lupaa) hyväksi, on myös tällöin kyseessä raiskaus. Tilathan siinä jo lueteltiin.Sibuli kirjoitti:Luetaanko siis humalaisen kanssa harrastettu seksikin raiskaukseksi, vaikka toinen siihen myöntyisikin?
Myöntyminen sukupuoliyhteyteen esim. pakon edessä tai ymmärtämättömyyttään luetaan siis myös raiskaukseksi, vaikka siihen antaisikin "luvan".
Avainsana ei ole humala tai humalainen vaan tietoisuuden tai avuttomuuden taso. Oletko siis sellaisessa kunnossa, jossa itse kykenet aktiivisesti, tietoisesti ja järjellisesti omaa (seksuaalista) itsemääräämisoikeutta vaalimalla vaikuttamaan tapahtumiin.Sibuli kirjoitti:Yritin kyllä lukea tuon pariin kertaan läpi ja saada tuon lauseen muotoon "pakotetaan sukupuoliyhteyteen humalassa", mutta pisti ihmetyttämään koska tuo lausehan alkaa "lisäksi uhrin ollessa..." Voi olla että luetun ymmärtäminen tökkäisi mulla nyt pahemman kerran, mutta käsitin tuon niin että sukupuoliyhteyteen pakottamisen lisäksi raiskaukseksi luettaisiin humalaiseen yhtyminen. Korjatkaa toki jos olen väärässä tuon tulkinnan suhteen.
Kirjoitan jatkossa laajemmat juttuni pääasiassa paremmin itselleni soveltuvalla alustalla (blogi). Osasyynä hiipuvaan läsnäolooni täällä on se, että asia-, käännös- ja/tai kirjoitusvirheitä ei 1. tunnin jälkeen voi enää korjata.
- WinCentius
- WinCentius
-
Sibuli
- Susikoski
- Viestit: 48
- Liittynyt: Ma Marras 25, 2013 10:32 am
- Paikkakunta: Itä-Uudenmaan metsät
Re: Ruotsi: Kaksi miestä raiskasi naisen Tukholmassa 5.7.201
Ok, kiitos selvennyksestä. Siinä tapauksessa kaiken kaikkiaan sopiva määritelmä raiskaukselle. Tässä asiassa niin toivoisikin Suomen seuraavan Ruotsin mallia. Ei kyllä mielestäni tuollainen määritelmä merkittävästi ainakaan vääristä raiskauslukuja - kertoo niistä ehkä jopa päinvastoin todenmukaisemmin kuin joidenkin muiden maiden tilastojen pohjina käytetyt määritelmät.
Dream as if you'll live forever. Live as if you'll die tomorrow.
- James Dean
- James Dean