Ruotsi: Kaksoismurha Linköpingissä 2.11.2013

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Kat_Revolver
Harjunpää
Viestit: 321
Liittynyt: Su Joulu 02, 2012 10:32 pm

Re: Ruotsi: Kaksoismurha Linköpingissä 2.11.2013

Viesti Kirjoittaja Kat_Revolver »

Iltalehti kirjoitti:"Minusta tuntuu, että minun täytyy tappaa toinen teistä"
Tiistai 5.11.2013 klo 10.00

Tappajan kynsistä selvinnyt 14-vuotias on kertonut järkyttävistä tapahtumista, jotka johtivat Etelä-Ruotsissa kahden ihmisen kuolemaan.

Tapahtumat ovat järkyttäneet paikallisia Linköpingissä.

Kaksi ystävystä, 14-vuotias ja 15-vuotias poika, odottelivat yhdessä perjantai-iltana pysäkillä bussia Linköpingin Ljungsbrossa. Pysäkillä hengaili myös kolmas poika, kun yhtäkkiä paikalle saapui aikuinen mies kuin tyhjästä.

14-vuotias poika on kerrannut jälkeen päin illan tapahtumia poliisin tutkijoille. Hänen mukaansa aikuinen mies vaikutti stressaantuneelta ja alkoi käyttäytyä uhkaavasti. Mies kertoi pojille olevansa etsintäkuulutettu, mutta haluavansa viettää vähän aikaa poikien kanssa.

Tällöin kolmas poika pakeni paikalta. Jäljelle jäivät 14- ja 15-vuotiaat pojat 33-vuotiaan miehen kanssa. Sitten mies pakotti pojat mukaansa.

Kun kolmikko oli kävellyt vähän matkaa yhdessä, 14-vuotias uskaltautui sanomaan miehelle, että hänen täytyy päästä kotiin. Poika toisti tämän monta kertaa, mutta mies ei kuunnellut. Sitten hän sanoi pojan kertoman mukaan hyytävän lauseen:

- Minusta tuntuu, että minun täytyy tappaa toinen teistä.

Yritti paeta

Epäilty on määrätty vangittavaksi.

14-vuotias yritti juosta 33-vuotiasta pakoon, mutta mies sai tämän kiinni. Mies otti pojilta puhelimet pois. 15-vuotias poika oli hiljaa koko matkan ajan. Sitten mies pakotti pojat vieraan perheen kellariin Ljungbrossa.

Talossa asuva pariskunta kuuli outoja ääniä kellarista ja kun he menivät tarkastamaan äänien syytä, löysivät he kellarista kaksi teinipoikaa ja miehen. Mies oli aseistautunut rautaputkella.

Pari sai vapautettua 14-vuotiaan, jonka onnistui paeta paikalta. 15-vuotias ystävä ei ollut niin onnekas.

Silminnäkijä kertoo, kuinka 33-vuotias hakkasi 15-vuotiaan pojan kadulla rautaputkella kuoliaaksi. Myöskään paikalle auttamaan saapunut 57-vuotias nainen ei säästynyt miehen raivolta. Myös hän kuoli kadulle.

33-vuotias mies on kiistänyt syyllisyytensä. Hänet on määrätty pidätettäväksi.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201311 ... 2_ul.shtml
Eli mitä ilmeisemmin tarkoituksena on ollut tappaa pojista vain toinen. Itse ajattelin, että kumpikin piti tappaa, mutta toinen pääsi karkuun.
Mietin myös sitä silminnäkijää, joka puhuikin murhaajalle, joka "sähisi" hänelle ja käski jättää rauhaan. Jos mies olisi tajunnut jonkin olevan vialla ja hälyttänyt apua, olisiko lopputulos ollut toinen? Varmasti asia vaivaa tätä miestä, joskin jossittelu on aivan turhaa.
Muovipussi päähän ja ruumis suohon.
Täysi Purenta
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1479
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2010 11:05 am

Re: Ruotsi: Kaksoismurha Linköpingissä 2.11.2013

Viesti Kirjoittaja Täysi Purenta »

Olisiko tuossa kuitenkin ollut jotakin seksuaalisviritteistä taustalla? Alkuun oletin, että pojat on pakotettu mukaan murtohommiin ja että kellarissa oltiin siksi. Mutta mikään ei viittaa siihen. Tai sitten surmaajan steroidipsykoosi on todella ollut niin syvä, että hän on ollut täydellisesti harhojensa vallassa. Pojat vaikuttavat valikoituneen uhreiksi sattumalta.
kaki

Re: Ruotsi: Kaksoismurha Linköpingissä 2.11.2013

Viesti Kirjoittaja kaki »

Wincentius kirjoitti: Molemmat uhrit kuuluvat kantaväestöön, mutta nuoremman uhrin osalta taas puheet WT-taustasta ovat nousseet pinnalle,
mitä tarkottaa wt???
DollariExpress
Christopher Lorenzo
Viestit: 1682
Liittynyt: Ti Heinä 01, 2008 9:05 pm

Re: Ruotsi: Kaksoismurha Linköpingissä 2.11.2013

Viesti Kirjoittaja DollariExpress »

Täysi Purenta kirjoitti:Tai sitten surmaajan steroidipsykoosi on todella ollut niin syvä
ei tunne lääketiede steroidipsykoosia ja vanhan roidragenkin professorit nykyään kumoaa,steroidit ei tee ihmisestä tappajaa.eikä ne ole huumeita joista näkee pikku-ukkoja tms. harhoja

suomalaisten suurkäyttäjien logeja voit lukea vaikka täältä (rekisteröityneet pääsee lukemaan):
http://www.pakkotoisto.com/doping-antidoping/
Keskustelua doping-aineista ja niiden aiheuttamista sivuvaikutuksista. Vaatii rekisteröitymisen. K-18!
kun linkität,niin kopioi asia samalla ketjuun,koska linkit kuolevat joskus jopa muutamassa viikossa ja asia katoaa bittiavaruuteen
Kat_Revolver
Harjunpää
Viestit: 321
Liittynyt: Su Joulu 02, 2012 10:32 pm

Re: Ruotsi: Kaksoismurha Linköpingissä 2.11.2013

Viesti Kirjoittaja Kat_Revolver »

kaki kirjoitti:
Wincentius kirjoitti: Molemmat uhrit kuuluvat kantaväestöön, mutta nuoremman uhrin osalta taas puheet WT-taustasta ovat nousseet pinnalle,
mitä tarkottaa wt???
Minä ainakin käsitin tässä tarkoitettavan ns. white trash -taustaa, "valkoista roskasakkia", eli alemman luokan valkoista väestöä. Googlettamalla lisäinfoa.
Muovipussi päähän ja ruumis suohon.
kaki

Re: Ruotsi: Kaksoismurha Linköpingissä 2.11.2013

Viesti Kirjoittaja kaki »

Kat_Revolver kirjoitti:
kaki kirjoitti:
Wincentius kirjoitti: Molemmat uhrit kuuluvat kantaväestöön, mutta nuoremman uhrin osalta taas puheet WT-taustasta ovat nousseet pinnalle,
mitä tarkottaa wt???
Minä ainakin käsitin tässä tarkoitettavan ns. white trash -taustaa, "valkoista roskasakkia", eli alemman luokan valkoista väestöä. Googlettamalla lisäinfoa.
jaa, jotai amerikan apinointia..... ilmankos en tajunnu..
pikasso
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1414
Liittynyt: Ti Kesä 08, 2010 12:16 am

Re: Ruotsi: Kaksoismurha Linköpingissä 2.11.2013

Viesti Kirjoittaja pikasso »

Mitä oikeastaan jäin kaipaamaan karusta asiasta huolimatta se kellari ja asuinalue miksi valikoitui juuri ko. paikkaan ja näihin teineihin. Hätäpuhelusta selviää, että kellarissa on 30-vuotias mies.
Ei voi mitään, mutta vaikuttaa siltä, että tässä tunnettiin tavalla tai toisella.
Wincentius
Martin Beck
Viestit: 758
Liittynyt: Su Loka 04, 2009 11:37 am
Paikkakunta: Ubi bene, ibi patria

Re: Ruotsi: Kaksoismurha Linköpingissä 2.11.2013

Viesti Kirjoittaja Wincentius »

Epäillyn kuulustelut ovat jatkuneet tällä viikolla, mutta tämä kiistää edelleen osallisuutensa tekoon.
– Om man inte minns något av händelsen så är det väldigt svårt att göra något annat än att förneka brott, säger hans advokat Thomas Bodström
Miehen puolustusasianajajan Thomas Bodström'in mukaan on kovin vaikea tehdä muuta kuin kiistää teko, jos ei ylipäänsä muista tapahtumista mitään.

Kamarisyyttäjä Britt-Louise Viklund päätti jo aikaisemmin, että epäiltyä ei määrätä tutkintavankeuteen, vaan psykiatriseen hoitoon oikeuspsykiatriselle klinikalle, jossa tälle tehdään ns. suppea mielentilatutkimus. Tutkimus valmistuu ensi viikon loppupuolella, jolloin päätetään jatkotoimenpiteistä.

Krminologi Leif GW Persson vieraili ohjelmansa Veckans brott- merkeissä paikalla, ja piti tapausta sekä mielenkiintoisena että harvinaisena, mutta myös ratkaistuna. Tekijä on saatu kiinni, ja todennäköisesti itse teko on seuraus henkisestä romahduksesta, ts. hullun tekoja.
I det här fallet är ju bevisläget fenomenalt.
...
Det är ett jävla konstigt ärende.
...
Spontant, om du frågar mig, låter det som att gärningsmannen fått ett psykiskt sammanbrott. En galnings verk brukar man ju kalla det.
Huhujahan tälläisen tapauksen ympärillä ja taustoista luonnollisesti liikkuu; eräs sellainen on väite, että pojan surman varsinaisena motiivina olisi ollut uhrin vanhemman, sittemmin kuolleen veljen huumevelka epäillylle. Epäiltyhän pyöritti mm. huumausaineiden (läh. kannabis) myyntirinkiä. Epäilty olisi pakottanut pojat tekemään murron läheiseen taloon ja seurannut itse mukana. Sitten tilanne karkasi vaan käsistä.

Epäilty muutti Ruotsiin 12-vuotiaana ja elänyt kovin rikkonaisen (rikollisen) elämän. Tämän entinen yhteyshenkilö kertoo, että mies on nykyisen ruotsalaisen yhteiskunnan toiminnan tulos, eikä tulos siitä, mistä maasta epäilty on kotoisin.
– Det är inte så att han var ett monster när han kom till Sverige. Han är tyvärr en produkt utav vårt moderna samhälle och inte en produkt av att var han kommer ifrån, säger han.
Yhteyshenkilö tarkoittaa sitä, että epäillyn ollessa nuorempi ja rikollisen uran alkuvaiheessa, tämän tekoihin ei puututtu riittävän tehokkaasti, vaan tätä pyrittiin lähinnä "ymmärtämään", jotta orastavaa positiivista kehitystä ei turhilla vankeustuomioilla vaarannettaisi.
Hur ska jag säga… Alla som försökte hjälpa honom och som brydde sig om honom, han sket i dem och gick sin egen väg, som tyvärr har slutat i detta.
Yhteyshenkilö jatkaa vielä, että epäilty vähät välitti niistä, joka välittivät hänestä ja yrittivät auttaa häntä. Mies valitsi oman tiensä, joka valitettavasti päättyi tapahtuneeseen.

Lähde, lähde ja lähde
Kirjoitan jatkossa laajemmat juttuni pääasiassa paremmin itselleni soveltuvalla alustalla (blogi). Osasyynä hiipuvaan läsnäolooni täällä on se, että asia-, käännös- ja/tai kirjoitusvirheitä ei 1. tunnin jälkeen voi enää korjata.
- WinCentius
Wincentius
Martin Beck
Viestit: 758
Liittynyt: Su Loka 04, 2009 11:37 am
Paikkakunta: Ubi bene, ibi patria

Re: Ruotsi: Kaksoismurha Linköpingissä 2.11.2013

Viesti Kirjoittaja Wincentius »

Pidätetty kärsi todennäköisesti vakavasta mielenterveydellisestä häiriöstä teon tapahtuma-aikaan. Tähän päätyi miehelle tehty suppea mielentilatutkimus.

Poliisin suorittama tekninen rikospaikan tutkinta ja Ruotsin rikostutkintalaboratoriosta saadut tulokset vahvistavat osaltaan epäilyjä pidätetyn syyllisyydestä.

Pidätetty kuitenkin kiistää yhä edelleen syyllisyytensä surmiin.

Lähde
Kirjoitan jatkossa laajemmat juttuni pääasiassa paremmin itselleni soveltuvalla alustalla (blogi). Osasyynä hiipuvaan läsnäolooni täällä on se, että asia-, käännös- ja/tai kirjoitusvirheitä ei 1. tunnin jälkeen voi enää korjata.
- WinCentius
Wincentius
Martin Beck
Viestit: 758
Liittynyt: Su Loka 04, 2009 11:37 am
Paikkakunta: Ubi bene, ibi patria

Re: Ruotsi: Kaksoismurha Linköpingissä 2.11.2013

Viesti Kirjoittaja Wincentius »

Epäilty on nyt lopulta tunnustanut teot. Hän väittää yhä edelleen, ettei muista päivän tapahtumista juuri mitään, koska oli käyttänyt ns. seksihuumetta, eli MDPV:tä, joka Ruotsissa on luokiteltu huumausaineeksi, toisin kuin Suomessa (lääkeaine).

Epäilty sanoo kuitenkin nyt ymmärtävänsä, että hänen on täytynyt tehdä teot, josta häntä epäillään.

Asianajaja Thomas Bodström'in mukaan mies voi tällä hetkellä erittäin huonosti.

Lähde
Kirjoitan jatkossa laajemmat juttuni pääasiassa paremmin itselleni soveltuvalla alustalla (blogi). Osasyynä hiipuvaan läsnäolooni täällä on se, että asia-, käännös- ja/tai kirjoitusvirheitä ei 1. tunnin jälkeen voi enää korjata.
- WinCentius
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6833
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: Ruotsi: Kaksoismurha Linköpingissä 2.11.2013

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Wincentius kirjoitti:Hän väittää yhä edelleen, ettei muista päivän tapahtumista juuri mitään, koska oli käyttänyt ns. seksihuumetta, eli MDPV:tä, joka Ruotsissa on luokiteltu huumausaineeksi, toisin kuin Suomessa (lääkeaine).
Pakko korjata tuo alleviivattu kohta: eduskunta lisäsi MDPV:n Suomessa huumausainelistalle kolme vuotta sitten. (Hesari 4.8.2010)
Marko M
Poliisikoira Rex
Viestit: 255
Liittynyt: To Touko 02, 2013 2:26 pm

Re: Ruotsi: Kaksoismurha Linköpingissä 2.11.2013

Viesti Kirjoittaja Marko M »

Sontakasa oli ollut huumausaineiden vaikutuksen alainen murhat tehdessään ja jos Itä-Suomen hovioikeus saisi päättää niin pääsisi vapaaksi ja saisi korvauksia vapaudenriistosta.

http://www.friatider.se/doudou-ahoka-to ... bbelmordet

Kuva
Marko M
Poliisikoira Rex
Viestit: 255
Liittynyt: To Touko 02, 2013 2:26 pm

Re: Ruotsi: Kaksoismurha Linköpingissä 2.11.2013

Viesti Kirjoittaja Marko M »

Nyt on sitten todettu että Doudou Ahoka ei ole enää mielisairas.

http://www.friatider.se/doudou-ahoka-in ... sinnessjuk
Wincentius
Martin Beck
Viestit: 758
Liittynyt: Su Loka 04, 2009 11:37 am
Paikkakunta: Ubi bene, ibi patria

Re: Ruotsi: Kaksoismurha Linköpingissä 2.11.2013

Viesti Kirjoittaja Wincentius »

Epäiltyä vastaan on tänään nostettu syyte Linköpingin käräjäoikeudessa. Miestä syytetään murhasta, murhayrityksestä, laittomasta vapaudenriistosta, törkeästä kotirauhan rikkomisesta ja pahoinpitelystä. Näiden lisäksi miestä epäillään entisen avopuolisonsa kiristysyrityksestä (uhkasi levittää alastonkuvia puolisostaan, jos tämä ei maksaisi miehelle 5 000 SEK).

Kuva
Poliisin mediavastaava Erik Thulin, kamarisyyttäjä Kajsa Malmström ja esitutkinnan johtaja komissario Gunilla Broman.

Vaikka suppean mielentilatutkimuksen mukaan syytetty todennäköisesti olisi kärsinyt teon hetkellä vakavasta psyykkisestä häiriöstä päätyi Rättsmedicinalverket (Ruotsin oikeuslääketieteen virasto) siihen, että näin ei asia enää ole, joten epäilty voidaan tarvittaessa tuomita vankeusrangaistukseen eikä hoitoon.

Vaikka syytetty väittikin käyttäneensä MDPV:tä teon aikoihin, ei lääketieteellisissä tutkimuksissa löytynyt siitä näyttöä. Sen sijaan epäillystä löytyi merkkejä kannabiksen (marihuana) käytöstä, sillä miehen verestä löytyi THC:tä.

Oikeudenkäynti syytettyä vastaan alkaa 25.2.2014 ja sen odotetaan kestävän kuusi päivää. Kamarisyyttäjä Kajsa Malmström vaatii syytetylle elinkautista vankeustuomiota.

Lähde, lähde, lähde ja lähde

Kiitokset myös käyttäjälle Aizerbaidzan korjauksesta liittyen MDPV:n laillisuuteen Suomessa.
Kirjoitan jatkossa laajemmat juttuni pääasiassa paremmin itselleni soveltuvalla alustalla (blogi). Osasyynä hiipuvaan läsnäolooni täällä on se, että asia-, käännös- ja/tai kirjoitusvirheitä ei 1. tunnin jälkeen voi enää korjata.
- WinCentius
Wincentius
Martin Beck
Viestit: 758
Liittynyt: Su Loka 04, 2009 11:37 am
Paikkakunta: Ubi bene, ibi patria

Re: Ruotsi: Kaksoismurha Linköpingissä 2.11.2013

Viesti Kirjoittaja Wincentius »

Syytteen noston yhteydessä myös tapauksen lähes 2000-sivuinen esitutkintamateriaali tuli julkiseksi. Olen alustavasti luonnollisesti vasta silmäillyt läpi materiaalin, mutta jo senkin perusteella syytetystä muodostuu varsin selkeä kuva täysin vastuuttomasta, manipuloivasta ja erittäin epävakaasta henkilöstä.

Ensimmäisessä kuulustelussa 2.11.2013 kello 07.10 syytetty oli ns. täysin pihalla, siis aivan hukassa, kenties jopa harhojen vallassa. Kuulustelu kesti runsaat 10 minuuttia, mutta se keskeytettiin, koska syytetty ei kyennyt järjelliseen keskusteluun.

Seuraavassa ensimmäinen kuulustelu kokonaisuudessaan; B syytetty, F ja F2 naispuoliset kuulustelijat, ja P miespuolinen poliisi.
F: Doudou kan du sätta dig upp? Hallå? Kan du sätta dig upp när jag pratar med
dig? Vi ska inte prata så länge bara lite grann bara. Hör du vad jag säger?
B: Ja asså ja må sjukhuset
F: Ja men du kan du sätta dig upp lite grann o lyssna på vad jag, jag sa tala om för
dig varför du är här
B: Ja men skadan först, prata sen
F: Nej först ska jag tala om för dig vad du är misstänkt för
B: Jag misstänkt
F: Ja
B: Ja ja
F: Du är misstänkt för mord på 2 personer i natt vid 02 tiden på Hällestavägen i
Ljugsbro o att du har orsakat personernas död genom yttrevåld
B: …
F: Har du någonting o säga om den här misstanken?
B: Ja sa till dom ja, dom ja ringer till dom du säger till mig du får åka till
Norrköping o söka psyk.. där borta jag säger till dom ja bor där men dom säger nej
Norrköping, du ska få medicin du ska få
F: Du Doudou den här misstanken jag delgav dig nu om mord
B: Mord?
F: Ja
B: Vad mord o vem?
F: Mord på 2 personer är du misstänkt för o det har skett i natt vid 2 tiden
B: …
F: Ja 2 personer
B: Jag…
F: Mm det kommer vi gå in på senare vi förhör längre fram du kommer ju givetvis
få en advokat också
B: Ja det är därför jag säger till dig här advokat
F: Ja ja vet du vilken advokat du vill ha? Eller ska Tingsrätten utse en advokat åt
dig?
B: Du säger till mig att ja ja vet inte ja sitter här o varför ja… min hand mycket ont
ja vet ingenting. Dom bara kommer så banka bank wowo wowo vakna vakna nu vakna nu
F: Mm men nu har jag talat om varför du sitter här det är för att du är misstänkt för
mord
B: Mord?
F: Mord
B: Nej jag mördar inte folk…
F: Mm du förnekar alltså kan man säga
B: Mord är det de du menar
F: Ja
B: Jag förstår inte mord, vadå mord ja
F: Det är när man dödar nån, men du en advokat vet du namn på nån du vill ha?
Eller ska Tingsrätten utse en advokat?
B: Vad jag göra här, varför ja asså o god
F: Har du haft en advokat tidigare som du skulle vilja ha igen?
B: Ta mig till sjukhuset nu, dom göra så o jag får medicin
F: Mm
B: Jag mår bra jag sover ja titta
F: Mm
B: Du ser
F: Ja
B: 2 meter
F: Men du har du nån, kan du säga vilken advokat du vill ha, annars kommer vi se
till att ehh Tingsrätten fixar en advokat åt dig o då får du ta den som dom ordnar med så att
säga
B: Varför… rättegången advokaten där vi pratar ja pratar han pratar varför gör ni
så för här advokat måste inte sitta där breve mig ni ska inte lura
F: Nä vi gör så först talar vi om för dig varför du är tagen gripen av polisen vad du
är misstänkt för o sen får du säga om du erkänner eller förnekar eller också väljer du att hålla
tyst o sen får du frågan om vad du vill ha för en advokat, vi kommer inte prata med dig mera
utan advokat närvarande men vi måste ju veta vem du vill ha
B: …
F: Nu är det ju helg också så det kan ju kanske vara svårt att få precis den du vill
ha men då kan du ju få den på måndag så kanske du kan få en jour advokat i helgen, men har
du haft nån advokat tidigare som du skulle vilja ha igen?
B: Ja tar nej ja säger ja jag ska ta det med min bror, min syster, min mamma, min
pappa
F: Du då tror jag att vi gör så att vi låter Tingsrätten utse en advokat så får du den
till att börja med i alla fall så får vi se om du vill fortsätta med den sen.
B: Mm Tingsrätten
F: Mm o då ordnar en åklagare med att det kommer en advokat
B: … du säger till mig du gör så, du göra så, du göra så, jag har sagt till dig nej vi
sitter här o pratar vem ska jag välja, vilket namn
F: Ja det vet ju inte jag det får ju du bestämma vilken advokat du vill ha
B: Då ska jag ta jag har… vad heter han ehh, vad heter han
F: Har du en vän som är advokat?
B: Ja
F: Mm
B: … jag är socialdemokrat ha är också de
F: Mm
B: …
F: Men du får nog lov att komma på ett namn på en advokat nu annars så kommer
vi låta Tingsrätten ordna med det ändå
B: Vad heter han som är, vad heter han, socialdemokraten han som är på tv, du vet
F: En advokat som är socialdemokrat o är på tv
B: Ja
F2: Tomas Bodström
B: Ja
F: Tomas Bodström jaha vill du ha honom?
B: Jag vet inte jag måste
F: Vi kan framföra att du vill ha Tomas Bodström men det får vi se vad
Tingsrätten säger om de
B: … Martin… ja ni får välja en av dom
F: Bodström, Silbergsky, Martin Olsson sa du va eller
B: Ja
F: Vad hette den sista?
B: Mikael…
F: Mikael Nilsson mm är det Stockholmsadvokater alla fyra?
B: Nä Mikael Nilsson är från Malmö
F: Mikael Nilsson från Malmö dom andra från Stockholm då
B: Jag vet inte men
F: Mm
B: ja
F: Ja hörre du då tror jag kanske att det är så stor idé att vi pratar mera här nu vet
du ju i alla fall vad det är du är misstänkt för
B: Jag vet inte nått
F: Mm men jag har ju tala, har du inte hört vad jag har sagt till dig? Har du förstått
vad jag har sagt att du är misstänkt för?
B: Vet du vad dom säger till mig, han jag ska handla, dom säger till mig nä du får
inte ditt kort, varför,… mitt kort nä det finns inga pengar, tomt hon vill liksom jag ska betala
2000 någonting från Norrköping till er från cirka… till Linköping
F: Mm det där får vi prata om lite senare men det är viktigt att du förstår vad det är
du är misstänkt för, har du förstått det?
B: Jag vet ingenting jag är bara sjuk, ja vill bara hjälp
F: Mm men har du hört vad jag har sagt till dig? Vad vi misstänker dig för?
B: Jag blev sjuk ja sjukhuset hjälpa sen prata
F: Ja då säger vi att vi avslutar det hör förhöret nu när klockan är tjugo över sju
och så kommer det bli vidare förhör med dig men då ska vi se till att du har en advokat. Men
nu är det inte säkert att det blir nån av dom här du räknade upp men vi får se.
B: Jo men varför asså du mitt huvud min arm där men nu gör vi så att jag säger till
dom snälla snälla snälla ge mig medicin
F: Mm
B: Ge mig medicin okej dom vill inte låta mig… fredag jag kommer här dom
skickar… dom skickar mig dit…ja ja snälla hjälp mig, snälla snälla snälla dom bara nej nej
nej jag går till Norrköping o går polisen snälla du, jag mår inte bra, hjälp mig, vart kommer
du ifrån jag vet inte men man mår inte bra när man går till polisen, hjälp mig, du försöker bla
bla bla bla
F: Men du har du tagit nån medicin eller nån drog eller någonting ikväll?
B: Jag vet inte
F: Nej
B: Jag vet inte de dom vill inte ringa polisen dom vill inte ringa
F: Nä men du vet väl om du har tagit nån drog eller druckit eller vad har du?
B: Jag vet inte
F: Du vet inte nej, du vi ska snart ta ett blodprov på dig så får vi så visar nog de
om du har fått i dig någonting
B: Blod
F: Blod ja en sjuksköterska ska ta ett blodprov på dig
B: Ska hon göra tvätta mig också
F: Det vet jag ingenting om faktiskt men
B: …
F: Mm
B: Det är blod kan ni ta sen jag tycker ni ska hjälpa mig nu
F: Mm
B: Hjälpa för att det här…
F: Du nu får du gå tillbaka till arresten o sen ska vi ta det här blodprovet o sen
ordnar det sig med det andra också med såret o så o sen blir det vidare förhör senare idag eller
imorgon
B: Vad handlar det här om? Va?
F: Jag har förklarat för dig att du är misstänkt för mord Doudou
B: Jag säger till dig jag vill till sjukhuset
F: Mm mm vi går tillbaka till arresten nu först till att börja med
B: Kan ni köra mig till ambulansen dom hjälpa mycket mycket mycket, ja inte
sova ja huvet bang bang ba snälla snälla snälla det är nånting som ja, ja sitta ner o ja sitter
lugn o polisen kommer o dom säger till mig nej, jag vet inte vad jag gör här jag säger till dig
ja ska gå kanske till polisen o säga till dom, nu så vill polisen inte hjälpa mig, vem kan hjälpa
mig? Eller ska vi ta handen vi klingar den eller vi slänger den, förstår du?
F: Mm mm
B: Så vad ska vi göra? Det är mycket ont
F: Ja men jag förstår det men vi börjar med att gå bort till ehh så får du lägga dig o
vila igen
P: Kom nu Doudou
B: Varför kallar ni mig såna wowo dada dida
P: Vad heter du för nått då?
B: Jag vet inte vad jag gör här
F2: Nej
P: Vad heter du?
B: Jag vet ingenting
P: Okej jag trodde det var de du hette
B: Va?
P: Jag trodde det var Doudou du hette
B: Jo han säger till mig du vad heter du, den andra säger till mig vad heter du jag
går dit dom sätter mig nej det är inte du, ja bara sluta hallå jag bor i Sverige ja varför säger till
mig, dom säger allt de där, du heter inte Doudou, varför jo
P: Kom nu Doudou
F: Kommer du nu?
P: Nu går vi, så
B: Vart ska vi
P: vi ska gå dit bort så ska du får lägga dig o sova en stund till
B: Sova jag behöver hjälp
F2: Ja vi vet de
P: Vi tar det sen
F2: Vi vet de att du behöver hjälp men du får gå o lägga dig o sova ett tag nu ändå
B: Sova
F2: Eller vila
P: I samma rum som förut
F2: Mm
P: Du får följa med här då, kom nu
B: Det gör ont på mig…
F2: Ja vi vet de nu
P: Vi vet de Doudou
B: Ni vet de ni vet de
P: Men vi kan inte göra någonting åt det just nu Doudou
B: Men var är sjukhuset
P: Ja men nu är det som så att de
B: Jag kommer, jag vet inte vad gör jag här, du säga till mig jag ska ringa sjukhuset, jag ska ringa
P: Nej jag har sagt att det kommer att kollas upp vad det lider
F2: Ja
B: Jag vet inte… titta det är…
P: Du har blivit hundbiten alltså vi vet de
B: Ja den är så
P: Jag såg det förut i natt också
B: Va?
P: Jag såg det förut i natt också, kom, nu får du följa med här Doudou
B: Du såg i natt
P: Ja jag såg att du blödde där i natt
B: Var jag här i natt?
P: Ja du kom i natt
B: Jag vet inte när, var är mitt hem…
P: Kom nu… kom nu Doudou så nu går vi så
F: Har du stängt av eller?
F:2 Nu gjorde ja de, vänta
F: Så borta i huvudet
F2: Vänta vänta vad är det här nu då, visst måste man väl trycka av samma där man
satte på nä där är de
En valitettavasti jaksa kääntää kuulustelua, mutta kieltä ymmärtäville käynee selväksi se, mitä ylempänä kirjoitin syytetyn henkisestä tilasta. Yhteenvetona voi siis sanoa, että syytetyllä ei ole mitään käsitystä siitä, mitä on tapahtunut, missä mies on, eikä hän kykene millään tasolla reagoimaan järkevästi esitettyihin kysymyksiin. Osa kuulustelusta menee siihen, että syytetylle pitää määrätä puolustusasianajaja, mutta syytetty ei ymmärrä, miksi.

Kuulustelun kenties lakonisin vastaus löytyy kohdasta, jossa syytetty kertoo tarvitsevansa apua, johon kuulustelija vastaa, että aivan, me tiedämme sen.

Syytetyllä on kolme yhteistä lasta entisen (ruotsalaisen) puolisonsa kanssa. Ex-puoliso oli kuitenkin saanut suojatun identetiteetin osoitteineen ja lasten yksinhuoltajuuden ilman, että syytetyllä oli edes lasten tapaamisoikeutta. Syytetylle oli lisäksi annettu lähestysmiskielto, eikä tämä ollut tavannut lapsiaan kahteen vuoteen.

Esitutkintamateriaaliin on otettu mukaan muutama tuhat tekstaria, joita lähinnä syytetty on ex-puolisolleen lähettänyt, tai oikeastaan terrorisoinut naista. Jostain käsittämättömästä syystä ex-puoliso kuitenkin vastailee toisinaan takaisin ja myös yrittää auttaa syytettyä.

Seuraavassa muutamia otteita näistä tekstareista:
2013-10-02 17:10:49 UTC Hos oss här går ej att fixa d. Martina, hade jag kunnat betala busskortjävel nu så hade jag ej stört dig. Du vet att jag måste iväg så vrf håller du på såhär nu o jag vi snackade innan.. Måste vi skriva flera sms f detta oxå?? Ej schysst att göra mig mer stressad då en jobbig natt väntar!.

2013-10-02 17:18:38 UTC Det är inte för att vara jobbig utan jag måste veta med 150% att jag går tillbaka dem img för jag har verkligen inga pengar... Om jag för över 100 nu så måste jag ha dem img bitti.

2013-10-02 17:22:07 UTC Mmmmm
2013-10-02 17:23:29 UTC Vad betyder det?
2013-10-02 17:31:19 UTC ???

2013-10-02 17:31:26 UTC Ej menningen att skriva 1000sms för 100jävel men Ja betyder mmm. Fuck alltså f hundra jävel o då vet fan va du tror, ska jag kanske gå sälja min data nu, e d ba du vill då du ska hålla på f hundra men du jag e ingen luffare vetdu

2013-10-02 17:38:04 UTC Förstår inte varför du måste bli så irriterad... Jag måste ju bara vara säker på att jag får dem... Men jag för över dem nu så har jag dem img bitti?!!!

2013-10-02 17:49:20 UTC Jag har fört över nu men jag förväntar mig dem img...

2013-10-04 10:11:45 UTC Hur blir det med mina pengar? Du ligger verkligen back med en hel del betalningar som du är skyldig mig och har lovat mig!!!! Nu behöver jag dem......

2013-10-04 19:11:25 UTC Jag sitter med barnen och har fredagsmys.... Känner bara att du har lovat mig så många gånger när det gäller pengar och du har inte hållit ditt löfte en ända gång... Spec denna månaden sa jag till dig att jag hade så mycket utgifter och du lovade att betala tillbaka pengar efter öl leverans och samma sak med allt annat du har sagt... Förstår inte riktigt hur du tänker... Du sätter mig och barnen i en situation som inte är ok och
du bara rycker på axlarna och säger att jag inte ska sura.....
En edelleenkään jaksa kääntää koko keskustelua, mutta tässä pätkässä on kyse siitä, että syytetty haluaa ex-puoisonsa siirtävän miehen tilille 100 kruunua bussikortia varten. Ex-puoiso on epäileväinen, mutta painostuksen jälkeen suostuu, koska uskoo syytetyn lupauksiin maksaa raha takaisin seuraavana aamuna (siis 3.10). 4.10 nainen kyselee rahojensa perään (en ole siis ottanut mukaan kaikkea keskustelua, mitä tuohon aikaan käytiin, vihreä väri kuvaa ex-puolison viestejä).

Kun ex-puoliso kyselee rahojensa perään, syytetty syyttää tätä pikkumaiseksi tyypiksi, joka murjottaa turhaan pikkuasioiden (rahan) takia. Syytetty ei myöskään ymmärrä, miksi hänen pitää lähettää "tuhansia" tekstareita, jotta voisi lainata 100 kruunua naiselta.

Valtaosa syytetyn tekstareista käsittelee kahta asiaa; rahan kerjäämistä/vaatimista ex-puolisoltaan ja vaatimuksia päästä tapaamaan lapsiaan. Kun kumpaakaan ei ole luvassa, muuttuu tekstareiden sävy ikäväksi.
2013-10-05 08:48:26 UTC Vet fan vad du vill spaka nu genom ditt sätt att svara men kom ihåg. Du skrämmer ingen.. F mig kan du sura tills du dör o ingen bryr sig... Du kan ej ringa när du e på gympan, men som sagt du började sen igår men skål på dig just nu sur fuckin kärring, vill du så fuck you......! Du e fri att ligga me vem du vill ikväll

2013-10-05 14:09:01 UTC Vi ska inte gå in på d ämne f då e du bara lack o jobbig. Va görs nu då..!

2013-10-05 14:22:29 UTC Ibland måste man inte tänka på cash hela tid. Man käka gott ändå o ha en skön helg än tjafs om cash...!

2013-10-05 14:35:49 UTC Tänkte på, ska vi öppna en gemensam kont, vi kan spara en bra cash då kronan ska bara dra sista avdrag från min lön sen ska d löna sig av all slit.. Vi kan åka långa semester, leva liver om du bara följer mina planer.. Tänk på sak tjejen.
Syytetty viestii ensin, että puoliso voi hänen puolestaan murjottaa itsensä kuoliaaksi, eikä kukaan välittäisi siitä. Mies ei halua keskustella rahankäytöstä(ään), eikä ymmärrä, miksi koko ajan pitää vain valittaa rahasta (sen puutteesta). Muutamaa tuntia myöhemmin syytetty sai kuningasidean, että heillä voisi olla yhteinen pankkitili, johon he yhdessä voisivat säästää käteistä, sen jälkeen kun vouti/ulosottomies on ottanut osansa miehen tuloista. Ex-puoliso voisi näin elää kunnon elämää, jos tämä vain tekisi niin kuin mies haluaa.

Seuraavaksi jatkuu taas rahan kerjääminen tupakkaan, mutta ilmoittaa myöhemmin, että mies haistattaa pitkät paskat puolison rahoille, niistä hän ei ole kiinnostunut lainkaan. Vajaa tuntia myöhemmin mies ilmoittaa halunsa olla sukupuoliyhteydessä entisen puolisonsa kanssa. Illalla mies haluaa, että nainen lataisi miehen puhelimen puheajalla.
2013-10-08 07:38:07 UTC Kan du ej ringa när du e sjuk?? Vrf hittar du på orsker hela tid??? . Jag har oxå fuck morn så sätt in 43kr till cigg.. Jag vet att 43:- har du så fixa detta nu o bullshit kan du behålla f dig sj.. Nu.....

2013-10-08 08:15:53 UTC Jag e inte född igår.. Ska jag vara ärligt mot dig så skiter jag fullständig vem som knullar dig elr tömmer dina cash men våga aldrig skylla på mig.. Ljug hur mkt du vill men i slutändan kommer du få back dina lögner som jag vet så e 16/ sista kompromiss fr mig så kan kriget börja på allvar. Du e inte ända o jag skiter i dina pengar!!!

2013-10-08 09:07:12 UTC Men vill du inte träffas den 16? Jag var ju införstådd med att vi skulle se framåt??? Har du boka ett rum d 16 på tre timmar, tänker Inte knulla dig på nån toa då jag tänker knulla dig skön o länge i omgångar så hitta ett rum på 200:-.!?? Så låt oss bygga den sköna späning istället än tråkigheter! Jag bara tänker på att jag ska knulla dig igen får jag sköna känslor då jag gillar dig o din härliga mama fitta..

2013-10-08 20:06:52 UTC När ska vi ändra evig tjafs till evig kärlek?? Jag vet att Vi älskar varandra fett mkt so what fuck yo? Ladda min lur oxå när du ska fixa din img. Vill ha en
bättre morndagen utan jidder.. Sleep nice!
Rahan kerjääminen jatkuu, syytetyn pitää päästä käymään Norrköpingissä ja tarvitsee rahaa junalippuun. Nainen ei suostu, joten mies uhkaa pilaavansa tämän päivän (elämän) vastaavasti.
2013-10-11 12:30:49 UTC Du, vill du sätta 70:- som du ikväll ef matchen?!

2013-10-11 12:32:23 UTC Elr 100:-, måste mot nörrk... O fixa en grej..

2013-10-11 12:33:35 UTC Jag har inte pengar...

2013-10-11 12:37:19 UTC Sätt biljett pengar till mig, fan e d med dig fan

2013-10-11 12:38:29 UTC Vadå biljett-pengar ?

2013-10-11 12:48:27 UTC Biljettpengar mot norrk..som du har när jag e back, e ej på humör nu så håll inte på just nu e du cool..

2013-10-11 12:54:36 UTC Men du jag har ju inga pengar...

2013-10-11 12:58:53 UTC Men fan e d du ej fattar, nej har ej pengar dit o jag kan sätta mig på tåg gratis men vill ej ha onödiga böter då jag e skuldfri snart.. Sätt fuckin 100 nu, du har de sen när jag e back..svårt att fatta nej

2013-10-11 13:01:18 UTC Men vad är det du inte förstår?? Jag har ju inte pengar att föra över...

2013-10-11 13:02:43 UTC Du, fuckar du min dag kommer jag fucka din på alla sätt.
Summat nousevat, nyt olisi tarve 1500 kruunulle. Lupaa maksaa takaisin 25/10. Nainen antaa 100 kruunua.
2013-10-14 20:27:35 UTC Jaha, trodde du skulle ringa som du sa, L …Jag har snackat me kronfg o har en månads fri att ej betala så nu har jag lite råd den mån o då kan du låna mig 1500:- , 1000:- tur/retur resa.200:-ett rum o 300:- käk o annat.. 25/10 har du dina pengar igen.

2013-10-15 02:20:52 UTC När l ge dig en uppgift måste d utföras utan gnäll. 1500:- ska jag låna av dig. 1000:- resa. 200:- rum f natt, brukar vara så jävla folk hos..o ro kan man bara glöma
50:- lur. 250:- käk o kanske cigg.

2013-10-15 05:47:17 UTC Sen e jag på väg mot hemköp. Fixa d nu, vill ha cigg o kaffe.. Av nån jävla anledning så blir d bara värre o värre mellan oss känner jag trots all försök.

2013-10-15 05:51:40 UTC Jag har fört över 100 Jag har inte ändrat mina planer ang img men jag har inte så mycket pengar att ge dig. Jag har nog med mitt eget....

2013-10-15 05:55:29 UTC Menar du 1000:- el 100?

2013-10-15 05:59:40 UTC 100

2013-10-15 06:05:54 UTC Och vad ska jag me de? Jag anpassade min planering efter just dig drf e visa saker redan beStämde me andra.. Jag hade tex aldrig sagt t l att göra d om jag
visste att d blisåhär.. Jag har förklarat vad som gäller idag,img.. Ring up istället.
Paria päivää myöhemmin sama meno jatkuu, myös puhelimen puheaika on päässyt loppumaan:
2013-10-17 11:59:40 UTC Martina, vi gör så att du lånar mig 270:- elr 300kr nu.så hörse ikväll när jag e hema elr img bitt.. Måste ti krocksb, nu??? 527 kr jag har e biljett hem bokat redan??? Ring up annars?

2013-10-17 12:06:37 UTC Jag har inte pengar...


2013-10-17 22:03:43 UTC Kvinnor fasnar hos mig så fort man e me de drf vill jag INTE stoppa kuken i andra än bara i dig.. Så håll MITT hus ren ti nästa träff¡¡

2013-10-17 23:52:10 UTC Sho, godmorn när du, ni vaknar!! Skulle vara tacksam om du kunde slänga en slant på min lur, har en viktig samtal på morn!
Aamulla kerjäys taas jatkuu, koska miehen pitää soittaa muutaman tärkeä puhelu mm. töihin. Kun vastausta ei tule, niin sitten ex-puoliso muuttuu miehen mielestä taas ikäväksi ja happamaksi. Miehen mukaan nainen ei saa syyttää miestä siitä, että hän ei pidä lupauksiaan. Pitääkö miehen muka olla nälissään, eikä saisi pyytää lainaksi 200 kruunua ruokaan? 300 kruunua riittää, maksaa takaisin perjantaina, eikä koskaan enää pyydä lisää.
2013-10-18 05:57:47 UTC Tja fixa du min lur e du snäll måste ringa snart ngra samtal.

2013-10-18 06:12:22 UTC Hej vill du vara seriös nu. Måste ringa jobb nu?

2013-10-18 06:43:38 UTC Var e du o vrf ska du alltid vara så tråkig o sur konstant?? Du ska Inte anklaga mig att ej hålla d jag lovat. Sj, var mitt hus du skulle skickat?? Jag ska gå runt hunger o
inte en fråga dig 200 till käk?? Du är bara sur o tråkig hela tiden, önskar en mer positiv Martina!

2013-10-18 07:51:15 UTC Hejsan kära positiva Martina! Jag har koll o vet hur mkt jag lånat o ska betala tbk nästa fre. Men nu e d så att jag kom ti en tom lgh o käk måste jag innan jobb.
Tänkte så att 300:- o käk fr neto ska räcka ti nästa fre, Att låna alltså?# Shit va lack du måste
vara nu antar jag, men snälla var inte det älskling!! Ska gå träna nu sen chansa o ta buss mot neto i sk o lämnar lur på laddning så låna sista 300:- sen aldrig mer?????

2013-10-18 11:01:32 UTC Jag hoppas att du förstår att den här situationen med pengar inte fungerar ....

2013-10-18 11:10:08 UTC Det fattar jag.. Gör inget heller att jag var på neto fyllde korg sen blev d stop i kass. Jag har egna pengar om en vecka. Du gör en stor sak av ingenting då du ska få tbk dina pengar. 500:- för mat, cigg etc till nästa fre är det mkt begärt då jag tänkte sätta in 2lax ti dig next fre???? Du behöver inte vara så hård hela tiden o min önska idag var om vi kan få en trevlig dag!

2013-10-18 11:25:46 UTC Jag få väl komma på nya ord att säga då du har hört allting nu men mat måste jag ha.. Vafan e 500:- for dig fan? Jobbig är kvinnor.

2013-10-18 11:53:08 UTC Jag orkar inte Doudou, vill ha en lugn eftermiddag.... Du slutat ju aldrig!!!

2013-10-18 11:55:16 UTC Vem fan orkar o vem fan vill inte ha en lugn kväll..? Sätt pengar så jag går handla seb gör vad du vill o ska.

2013-10-18 11:58:48 UTC Nu ska du fan sluta. Jag måste handla mat 300kr, 3st ciggpack 150:- sen 50 i fika till fredag. Du får varända krona sen så what fuck?

2013-10-18 12:01:26 UTC Martina, jag behöver 500: sen hör du inte av mig ti 25 ang pengar..

2013-10-18 19:32:40 UTC Nej martina nu måste jag träffa barnen elr så kriget starta på alla sätt. Du vägrar ta emot all kärlek jag sänder dig. Försökt visa dig vilken väg väljer men du e för tuff ju så låt oss mötas nu tuff mot tuff.

2013-10-18 21:18:27 UTC Men din fitta lägg på nu, pratar du me den andra kuk sen skickar du cash o fitta hit istället o barnen få lita av att din fitta springer efter kuk som du betalar till o
med????? Loser vara namnet.

2013-10-18 22:03:35 UTC Kan vi inte ses o knulla då få jag köpa att se dig då.
Aamun aikana tarvittava summa kasvaa jo 500 kruunuun, mutta mies lupaa pyhästi maksavansa kuun lopussa takaisin 2000 kruunua. Jos hän ei saa tavata lapsiaan lupaa mies aloittaa ex-puolisoaan vastaan sodan kaikilla tasoilla. Puoliso ei miehen mukaan ota vastaan kaikkea sitä rakkautta, jota hän puolisolleen lähettää. Hetken kuluttua mies haukkuu naista huoraksi, mutta vajaan tunnin kuluttua haluaa, että he harrastaisivat seksiä keskenään.

Jatko myös saman kaavan mukaisesti. Nyt puolison pitäisi lainata rahaa äidiltään, ja jos tämä tekee sen, on puoliso ajoittain paras äiti. Mutta rahoja ei tule, joten syytetty haluaa tehdä lapsista DNA-testin, koska ei tiedä, voiko huoran sanaan luottaa, eli hän olisi lasten isä.
2013-10-20 02:46:42 UTC "??" låna 300 av din morsa o send de till mig innan kl8. Sen ska vi höras under dagen om jg nu kan sova sen.?! Du har inte säger du men fixa så e du bästa mom imellanåt.

2013-10-22 21:47:37 UTC Hej du. Jag måste låna 500:- tills två dagar kvar. Så innan du ska mot skolan om prinssan mår bättre!!

2013-10-23 04:32:52 UTC Du är ju helt otrolig... Jag har inte pengar att ge dig

2013-10-24 00:36:56 UTC Då man har barn med en hora kanske ska man ta dna på barnen för kolla faderskap mem så kan rätten fixa!

2013-10-24 01:37:10 UTC Benjamin,fracine,gabriel o big d ska inte lida även du knullar en bank man din hora! Tänk på viktagest än din grottfitta ska knullas av andra! Blir så lack på horor som har svårt att håll ben ihopa! Synd om Francine med trsh maom!

2013-10-26 09:33:08 UTC Game över! Jag behöver 300:-, mat nu.

2013-10-26 09:40:43 UTC 500?

2013-10-26 09:42:43 UTC älskling tjata inte nu

2013-10-26 10:47:51 UTC har du fixat?

2013-10-26 11:36:53 UTC du, saknar dig, vill knulla o ha d mys med dig nu?
Seuraavassa keskustelussa esitetään sitten kiristys ja uhkaus alastonkuvien levittämisestä, jos puoliso ei välittömäsri maksa miehelle 5000 kruunua.
2013-10-27 02:59:46 UTC kl e fuckin fyra nu.. sätt in 500.

2013-10-27 08:27:10 UTC bästa du kan göra e svar nu. du gör d värre f dig sj. du kommer ångra dig.. hänga dig ut dig nu på mornen kan ske! du förvärrar allt nu! tvinga inte hela skåne se vilken hora du e nu. black cobra, m16 va? du ska ångra allt idag. fortsätt vara tyst!

2013-10-27 08:29:49 UTC kommer inte tveka idag, det e kört mellan oss om du håller käft nu.. du ska visas nek då du vill leka

2013-10-27 12:46:13 UTC lund,malmö,trelle, hela nät ska se horan idag!

2013-10-27 14:20:58 UTC sätt in 5000:- nu få jag inte mn check ikväll ska du se då.. fortsätt lek du ni där. tvinga inte mig. jag ska bort

2013-10-27 14:24:12 UTC vi kan snacka img när e jag e tbk fr skåne. 5000:- ska in nu...elr så fuck dig, din familjs namn då bilder ska vevas varje dag om jag inte få in cash nu

2013-10-27 14:28:27 UTC väntar?????? nu??

2013-10-27 14:29:41 UTC Var ska jag få dem pengarna ifrån

2013-10-28 00:37:46 UTC du e en hora som förtjännar noll. man födder inte barn sen gå anmäla samma man för våldtakt.. hora! spännande morn väntar då e jag på tåg.
Loppuun vielä varsin asiallinen huoraksi haukkuminen, sekä ihmettely siitä, miten puoliso, jonka kanssa miehellä on yhteisiä lapsia, voi mennä tekemään ilmoituksen raiskauksesta, varsinainen huora. Mies lupaa naiselle jännittävää aamua, koska mies on jo matkalla junalla kohti puolison asuinpaikkaa.

Olen esittänyt vain pienen osan kaikista tekstareista, ja kääntänyt vielä vähemmän, mutta eiköhän näistäkin synny riittävä käsitys syytetyn mielentilasta noin yleisesti, mutta myös kaksoismurhan ajankohdan lähestyessä.

Esitutkintamateriaali on niin laaja, että en ole ehtinyt syventymään asiaan sen tarkemmin, joten joitain kysymyksiä on vielä avoinna.

Tutkimuksissa on kuitenkin käynyt ilmi, että kumpikaan pojista ei ollut nauttinut alkoholia tai huumausaineita. Surmatulla naisella oli kuitenkin veren alkoholipitoisuus 2,8 promillea, joka 44-kiloisessa ruumiissa saattoi jopa jo tuntuakin.

Ohessa muutama kuva esitutkintamateriaalista napattuna.

Kuva
Kartta murhapaikasta

Syytetty siis murtautui taloon osoitteessa Hällestadvägen 11. Naisuhri tuli talosta osoitteesta Korpbergsgatan 2. Mordplats on murhapaikka, ja gripandeplats tekijän kiinniottopaikka.

Kuva
Kartta murhapaikasta

Kuva
Näkymä murhapaikasta

Kuva
Uhrien etäisyys toisistaan noin viisi metriä

Kuva
Naisen päällä ollut takki

Kuva
Kupariputki, jolla poika surmattiin

Kuva
Rautaputki, jolla nainen surmattiin

Siniset alueet kummassakin kuvassa tarkoittavat DNA-näytteitä, joiden "vahvuus" on +4, punaiset verijälkiä.

Kupariputken syytetty otti mukaansa talon kellarista, mutta rautaputki löytyi murhapaikan läheltä.

Hälytyskeskuksen radio-operaattorilta pääsi valitettava ja niin kovin tuomittavan rasistinen lausahdus murhayönä kello 02:10:02:
”NEGERN ÄR ÄR PÅ CLOETTA BRON”
  • “Neekeri on on Cloetta-sillalla”
Toivottavasti kyseisen poliisin sanomisista tehdään asianmukainen tutkimus tuntuvine kurinpitoseuraamuksineen.

Lisää myöhemmin, kun olen tutustunut tarkemmin esitutkintamateriaaliin.
Kirjoitan jatkossa laajemmat juttuni pääasiassa paremmin itselleni soveltuvalla alustalla (blogi). Osasyynä hiipuvaan läsnäolooni täällä on se, että asia-, käännös- ja/tai kirjoitusvirheitä ei 1. tunnin jälkeen voi enää korjata.
- WinCentius
Vastaa Viestiin