PPK 2004
Itämaista rakkautta
Tamara Sorokaletova asui Kostamuksessa kahden poikansa kanssa. Hänellä oli oma asunto ja työpaikka.
Vain mies puuttui. Samassa tilanteessa elivät monet muutkin kaivoskaupungin yksinhuoltajaäidit.
Unelma rauhallisesta ja turvatusta elämästä suomalaisen miehen rinnalla kangasteli näiden naisten mielissä, niin Tamarankin.
Tamaran ystävätär Sinaida alkoi seurustella suomalaisen Maunon kanssa. Tamara kertoi Sinaidalle haluavansa myös tutustua suomalaiseen mieheen, ja kuin kohtalon oikusta Maunon naapurissa sattui asumaan yksinäinen ja vapaa mies - Antero.
Sinaida välitti Tamaralta Anterolle kirjeen. Kirje oli suomenkielinen ja Sinaidan kirjoittama, koska Tamara ei osannut kuin muutaman sanan suomea eikä Antero osannut venäjää senkään vertaa.
Antero antoi valokuvansa Sinaidalle, pyysi esittämään sen Tamaralle ja kysymään, halusiko Tamara aloittaa seurustelun Anteron kanssa. Ja Tamara halusi!
Pika-avioliitto
Antero kutsui Tamaran Suomeen, ja ensitapaaminen oli 15. huhtikuuta 1999, jolloin Antero haki Tamaran Kajaanista kotiinsa Toholammille. Vaikka yhteistä kieltä ei ollut, kyettiin sanakirjan avulla vaihtamaan joitakin ajatuksia.
Suhde kehittyi nopeasti ja jo toisella tapaamiskerralla Antero ja Tamara kihlautuivat Toholammilla 9. toukokuuta 1999.
Antero kävi ensimmäisen kerran Kostamuksessa saman vuoden kesäkuun 6. päivänä ja tapasi myös Tamaran pojat, Olegin ja Pavelin. Hääkellot soivat samana kesänä jo elokuun 11. päivänä. Tamara vietti aikaansa yhä enemmän Toholammilla, ja myös Pavelille haettiin oma turistiviisumi, koska hän päätti aloittaa koulunkäynnin Toholammilla joulukuussa. Tamara haki myöhemmin sekä itselleen että Pavelille oleskelulupaa.
Onni kukoisti yli vuosituhannen vaihteen, kunnes helmi-maaliskuun taitteessa 2000 Tamaran ja Pavelin oleskelulupa-anomus hylättiin. Heidän katsottiin asuneen Suomessa turistiviisumilla, ja he joutuivat poistumaan maasta muutaman päivän kuluessa. Antero palautti Tamaran ja Pavelin Kostamukseen 3. maaliskuuta 2000.
- Antero Typön Ford Taunus farmariauto.jpg (241.61 KiB) Katsottu 2049 kertaa
Kostamuksen prokuraattorin oikeusapupyyntö
Venäjän federaation Kostamuksen prokuraattori toimitti 25. huhtikuuta 2000 Keskusrikospoliisin Joensuun yksikölle oikeusapupyynnön, koska Venäjän kansalainen Tamara Typpö oli löydetty 20. huhtikuuta 2000 surmattuna asunnostaan. Henkirikos oli tapahtunut 14.–15. huhtikuuta, jona aikana tiettävästi Tamaran suomalainen mies, Antero Typpö oli vieraillut Kostamuksessa.
Keskusrikospoliisin Vaasan yksikkö ryhtyi tavoittamaan Anteroa.
Anteroa ei löytynyt kotoaan Toholammilta. Pian ilmeni, että Tamara Typön alaikäinen, kolmetoistavuotias poika Pavel oli asustanut Anteron luona ja käynyt koulua Toholammin keskustan ala-asteella.
Poika oli nähty viimeksi 6. huhtikuuta 2000, jolloin hän oli ollut normaalisti koulussa. Kun opettaja oli tiedustellut pojan poissaoloa Anterolta, tämä oli vastannut pojan sairastuneen keuhkoputkentulehdukseen.
Pavelin oli pitänyt palata kouluun ennen pääsiäistä, mutta häntä ei ollut koulussa näkynyt.
Missä olivat Pavel ja Antero? Pavelin katoaminen huolestutti poliisia ja sisälsi niin paljon epäilyttäviä seikkoja, että katoamisilmoituksen sijasta kirjattiin suoraan rikosilmoitus henkirikoksesta nimikkeellä murha.
Väkivaltainen menneisyys
Anteron kirjavat tatuoinnit vartalossa ja käsivarsissa olivat epäilyttäneet Tamaran ystävättäriä.
Epäilyihin Tamara oli viitannut kintaalla ja kertonut Anteron rakastavan häntä ja hänen luottavan puolestaan täydellisesti Anteroon.
Sitä paitsi tatuoinnit eivät olleet peräisin mistään vankilasta, ne olivat vain koristeita. Näin Antero oli vakuuttanut.
Sanotaan, että rakkaus on sokea. Tamaran olisi kannattanut kuunnella hiukan enemmän ystävättäriään.
Antero oli joutunut ensimmäisen kerran vankilaan jo kuusitoistavuotiaana 1966.
Ensimmäinen tuomio oli tullut varkauksista, mutta pian juopottelun yhteydessä heilui puukko, ja seuraava tuomio tuli jo törkeästä
pahoinpitelystä. 1970-luvun alkupuolella Antero syyllistyi varkausrikoksiin ja sai lyhyehköjä vankeustuomioita, joiden aikana hänen vartaloonsa ilmestyi yhä lisää tatuointeja.
Kesällä 1978 Antero riitaantui ryyppyporukassa ja pahoinpiteli erästä miestä lyöden ja potkien. Miehen menetettyä tajuntansa Antero oli vielä pudottanut hänen päähänsä ison kiven, joka oli surmannut miehen.
Oikeudenkäynnin yhteydessä Anterolle oli tehty mielentilatutkimus, jossa todettiin hänen toimineen tekoa tehdessään täyttä ymmärrystä vailla. Antero tuomittiin tästä syystä lievään seitsemän vuoden vankeusrangaistukseen.
Kaikissa hänen tekemissään rikoksissa oli alkoholi ollut erittäin vahvasti mukana.
Antero vapautui vankilasta 1983, jolloin hän muutti äitinsä ja velipuolensa luokse asumaan. Vankilassa hän oli päässyt irti alkoholista ja oli ollut viimeiset kaksikymmentä vuotta lähes absolutisti.
Antero oli seurustellut vuosien varrella useiden eri naisten kanssa, mutta kaikki suhteet olivat jääneet melko lyhytaikaisiksi.
Antero eli Tamaraan tutustuessaan edelleen poikamiehenä ja yksin omakotitalossa, sillä äiti oli kuollut ja velipuoli oli perustanut oman perheen ja muuttanut omaan talouteen.
Antero ei ollut syyllistynyt uusiin rikoksiin viimeisten vuosien aikana.
- Anteron ja Tamaran onnea Toholammilla alkukesästä 2000.jpg (211.86 KiB) Katsottu 2049 kertaa
Anteron kertomus
Antero tavoitettiin 26. huhtikuuta 2000, jolloin hänet otettiin kiinni epäiltynä vaimonsa taposta Kostamuksessa ja poikapuolensa murhasta Suomessa.
Hänet kuljetettiin Kokkolan kihlakunnan poliisilaitokselle, jossa hän kiisti kuulustelussa syyllistyneensä mihinkään rikokseen.
Antero kertoi Pavelin saaneen 60 päivän turistiviisumin Suomeen maaliskuun viimeisellä viikolla, ja hän oli tuonut Pavelin Kostamuksesta Suomeen sunnuntaina 2. huhtikuuta vanhalla Ford Taunus -farmariautollaan. Pavel oli aloittanut koulun maanantaina ja ollut koulussa torstaihin saakka.
Torstaina 6. huhtikuuta Antero oli vienyt saksanpaimenkoiransa hoitoon Kruunupyyhyn, koska oli aikonut viettää seuraavan viikonlopun Kostamuksessa. Anteron palattua kotiin Pavel oli valittanut huonoa oloa ja Antero oli mitannut 38 asteen kuumeen. Kuumeesta huolimatta Kostamukseen oli päätetty lähteä alkuperäisen suunnitelman mukaan. Matkatavarat oli pakattu illalla valmiiksi ja noin kolmen tunnin unen jälkeen matkaan oli lähdetty perjantaina 7. huhtikuuta kello 03.00.
Antero kertoi ajaneensa Pavelin kanssa Vartiuksen raja-aseman kautta Venäjälle ja edelleen Kostamukseen, jonne Pavel oli jäänyt äitinsä luokse kuumeen vuoksi Anteron palattua yksin kotimaahan 9. huhtikuuta.
Antero kertoi nähneensä Pavelin viimeksi 12.–14. huhtikuuta vieraillessaan Kostamuksessa vaimonsa asunnolla. Tuolle matkalle hän oli lainannut Isuzu-merkkisen avolavapakettiauton naapuriltaan Katepillari Kallelta. Antero ei ollut kehdannut sanoa Kallelle tarvitsevansa autoa Kostamuksen matkaa varten, vaan oli ilmoittanut auton lainaamisen syyksi sen, että hänen olisi pitänyt muka käydä kuvauttamassa
työmaalla käteensä saamaansa vammaa Kokkolan keskussairaalassa.
Tästä syystä Antero lähti ajamaan ensin Kannuksen suuntaan, jotta Kalle luulisi matkan suuntautuvan Kokkolaan. Vähän matkan päässä
Antero oli kääntynyt kohti Kajaanin tietäjä edelleen Kajaanin kautta Rajakonttiin.
Rajakontissa Antero oli odotellut pari tuntia kyytiä, koska ei ollut halunnut ajaa Kallen Isuzulla rajan yli.
Iltapäivällä Antero oli päässyt suomalaisessa rekisterissä olevan Toyota Hiacen kyytiin ja Kostamukseen.
Kuljettajana ollut mies oli kertonut palaavansa Suomeen seuraavana päivänä, ja Antero oli sopinut hänen kanssaan alustavasti paluukyydistä.
Antero kertoi viettäneensä Tamaran kanssa torstain 13. huhtikuuta pääasiassa Tamaran kerrostaloasunnossa.
Antero oli odotellut Hiace-miestä, jonka piti tulla hakemaan hänet noin kello 17.00. Kun miestä ei ollut kuulunut usean tunnin odotuksen jälkeen, matkaa oli ryhdytty valmistelemaan seuraavaksi aamuksi.
Kyyti järjestyi Tamaran ystävättären, Allan ja hänen poikansa avulla. Tamara ja Antero olivat palanneet Tamaran asunnolle puolenyön jälkeen, jolloin Pavel oli ollut nukkumassa ja Oleg oli jossakin kaupungilla.
Alla oli saapunut poikansa kanssa perjantaina, huhtikuun 14. päivä Tamaran asunnolle kello 07.00 aikaan.
Oleg oli lähtenyt mukaan tuomaan ylimääräisen tupakkakartongin rajan yli. Antero ja Oleg olivat jääneet auton kyydistä Lytän rajapuomilla, joka sijaitsee muutaman kilometrin varsinaiselta raja-ase malta Kostamuksen suuntaan. Lytän puomilta he olivat päässeet jatkamaan vaaleanruskeassa Ladassa, jossa oli ollut matkassa kaksi nuorehkoa miestä.
Oleg oli kysynyt kyytiä miehiltä venäjäksi. Suomen tullissa Antero oli saanut selville, että miehet olivat menossa Kuhmoon.
He olivat jättäneet Anteron Rajakonttiin ja hänen yllätyksekseen Oleg oli lähtenyt jostakin syystä nuorten miesten mukaan, vaikka Kostamuksessa oli ollut puhetta, että hän menisi Anteron luokse kyläilemään.
Illalla Anteron velipuoli oli soittanut ja kertonut Viitasaaren poliisista soitetun hänelle, että Oleg oli Viitasaaren poliisiasemalla ja pyrkimässä Toholammille. Antero sai yhteyden Viitasaarelle.
Poliisi oli kertonut korjanneensa Olegin jostakin tienpäältä, ja tämä oli maininnut Anteron nimen. Olegilla ei ollut ollut esittää viisumia eikä passia. Antero oli luvannut noutaa Olegin.
Antero oli ottanut Olegin kyytiinsä puolen yön aikaan, ja he olivat saapuneet Toholammille kello kahden ja kolmen välillä yöllä, jonka jälkeen he olivat, menneet nukkumaan.
Antero oli herännyt noin kello kahdeksan aamulla, jolloin Oleg oli vielä nukkunut.
Antero oli päättänyt lähteä takaisin Kostamukseen, koska 15. huhtikuuta oli tullut kuluneeksi tasan vuosi ensitapaamisesta Tamaran kanssa. Antero kertoi ajaneensa Katepillari Kallen Isuzulla suoraan Vartiuksen raja-asemalle ja siitä edelleen Kostamukseen, jonne oli saapunut noin kello 12.30–13.00.
Antero oli mennyt Tamaran asuntoon omilla avaimillaan. Tamara oli ollut yllättynyt Anteron saapumisesta ja oli kysellyt lähinnä missä Oleg oli. Antero oli kertonut Tamaralle Olegin turistiviisumin kadonneen ja että Oleg oli Toholammilla. Pavel ei ollut ollut kotona.
Tamara oli kertonut Pavelin olevan kavereidensa luona.
Antero kertoi poistuneensa Tamaran luota illalla noin kello 19.15–19.30 aikaan, jolloin Tamara oli saattanut Anteron alas autolle saakka. Koko vierailun aikana heillä ei ollut ollut mitään riitaa.
Outoja tietoja
Anteron kertomus ei saanut seuraavina päivinä vahvistusta. Päin vastoin. Lytän rajavartioaseman päällikkö oli ilmoittanut 27. huhtikuuta Kostamuksen kaupungin prokuraattorille, että Pavel Sorokaletov ei ollut saapunut Venäjän federaation alueelle Lytän tarkastusaseman kautta 2. huhtikuuta 2000 jälkeen.
Vartiuksen rajanylityspaikan valvontanauhalta löytyi Antero Typön asiointi 7. huhtikuuta. Anteron seurassa ei näkynyt Pavel Sorokaletovia!
Oleg Sorokaletovin kuulustelu toi esiin lisää outoja seikkoja. Oleg kertoi Anteron lähteneen Pavelin kanssa Kostamuksesta Suomeen 2. huhtikuuta. Pavelin oli tarkoitus aloittaa koulunkäynti uudelleen Toholammilla. Antero oli palannut Kostamukseen 7. huhtikuuta yksin ja kertonut Tamaralle ja Olegille, että Pavel ei ollut halunnut matkustaa Venäjälle, koska piti olostaan Suomessa ja että hän oli lähtenyt Lappiin kahden
päivän retkelle. Seuraavan kerran Antero oli palannut Kostamukseen 12. huhtikuuta. Silloinkaan Pavel ei ollut ollut mukana.
Nyt Antero oli sanonut, että Pavelin pitää käydä koulua. Tamara oli ollut huolestunut Pavelista ja tästä syystä Oleg oli lähtenyt 14. huhtikuuta aamulla Anteron mukana Suomeen.
Heikillä oli ollut Rajakontissa punainen Isuzu-pakettiauto, jolla oli lähdetty ajamaan. Matkalla oli pysähdytty ja Oleg oli mennyt ulos autosta. Hänen ulkona ollessaan Antero oli ajanut pois paikalta, jolloin Olegin passi oli jäänyt autoon.
Myöhemmin poliisi oli ottanut hänet kyytiin ja toimittanut Viitasaaren poliisiasemalle. Poliisilaitokselta oli saatu yhteys Anteroon, ja hän oli hakenut Olegin Viitasaarelta.
Matkan aikana Antero oli kertonut Pavelin olevan hänen veljensä luona Toholammilla. Toholammille oli saavuttu yöllä.
Kun Oleg oli herännyt päivällä noin kello 13.00, Antero oli ollut poissa eikä hän ollut jättänyt mitään viestiä.
Saman päivän iltana Anteron velipuoli oli tullut noin kello 20.00 Anteron asunnolle ja kertonut Anteron olevan tulossa Kostamuksesta Toholammille.
Antero oli saapunut 15. huhtikuuta noin kello 23.00, jolloin hän oli kertonut, ettei Pavel ollut halunnut herättää häntä ja että he olivat menneet kahdestaan Kostamukseen. Kun Oleg oli kysynyt passiaan, Antero oli sanonut, ettei tiennyt missä se oli.
Huhtikuun 19. päivänä Antero oli sanonut Olegille, että Pavel oli vienyt hänen passinsa kassissaan olleiden tavaroiden joukossa Kostamukseen.
Antero oli sanonut, että ajetaan yhdessä Rajakonttiin saakka, josta hän käy hakemassa Olegin passin Kostamuksesta.
Huhtikuun 20. päivänä oli ajettu sinisellä Opelilla Rajakonttiin, jossa Oleg oli odottanut Anteroa noin kello 18.00–20.00.
Antero oli palannut noin kello 20.00 ja ilmoittanut, ettei passia ollut löytynyt Kostamuksen asunnosta. Antero oli ollut kiireinen ja hermona. Olegin pyynnöstä Antero oli toimittanut hänet Suomen tulliin, josta oli mitään sanomatta poistunut.
Olegia ei ollut päästetty ilman passia Venäjälle.
Rajavirkailijan mukaan Oleg oli mennyt 20. huhtikuuta noin kello 19.00 Vartiuksen raja-asemalle, jolloin oli ilmennyt, ettei hänellä ollut lainkaan passia.
Heti tämän jälkeen oli paikalle tullut Antero Typpö, joka oli kertonut tuoneensa Sorokaletovin Suomen puolelta.
Typpö oli tiedustellut, voiko jättää pojan ja lähteä pois. Kun Typpölta oli kysytty, mistä poika oli tullut hänen kyytiinsä, Typpö oli vastannut ottaneensa pojan kyytiin Rajakontista.
Tämän tiedon jälkeen Typölle oli annettu lupa poistua.
Oleg oli laitettu 21. huhtikuuta linja-autolla Kuhmoon. Linja-autossa hän oli tavannut Kostamuksessa asuvan tytön, joka oli ostanut Olegille lipun Kajaaniin. Kajaanista Oleg oli päässyt junalla Kannukseen ja edelleen jalkaisin Toholammille Anteron asunnolle.
Anteroa ei asunnolla ollut ollut. Huhtikuun 23. päivänä Alla Jartseva oli tullut yhdessä miliisin työntekijän kanssa Toholammille, ja he olivat toimittaneet Olegin Venäjälle.
- Tamara Sorokaletovan asunto sijaitsi kerrostalossa Kostamuksessa.jpg (281.74 KiB) Katsottu 2049 kertaa
Typpö vapautetaan
Antero Typpö pidätettiin, ja kuulusteluja jatkettiin tiiviisti koko pidätysajan. Toholammilla hänen asunnolleen tehtiin kotietsintä.
Siinä ei ilmennyt mitään rikoksiin viittaavaa. Myös Pavel Sorokaletov pysyi kateissa. Antero kiisti järjestelmällisesti molemmat surmatyöt.
Antero kertoi nukkuneensa sunnuntaina 16. huhtikuuta noin kello 9:ään saakka aamulla. Oleg oli nukkunut puolille päiville. Herättyään hän oli höpöttänyt, että hänen pitäisi päästä Kostamukseen.
Antero oli sanonut, ettei matka onnistuisi koska passi ja viisumi olivat kateissa. Oleg oli sanonut epäilevänsä, että passi oli jäänyt niiden kahden venäläispojan Ladaan, joiden kyydissä oli jatkanut matkaansa Kuhmoon. Oleg oli soittanut sunnuntai-illalla Ailalle Kostamukseen. Puhelu oli käyty venäjäksi, joten Antero ei ollut päässyt selville puhelun sisällöstä.
Maanantaina 17. huhtikuuta Oleg oli halunnut edelleen lähteä Kostamukseen. Hän oli ollut hermostunut ja kävellyt huoneesta toiseen. Kielivaikeuksien vuoksi Antero ei ollut ymmärtänyt, mikä Olegia vaivasi ja koska oli kokenut tämän käytöksen uhkaavaksi, hän oli soittanut poliisin hälytysnumeroon.
Antero ilmoitti poliisille haluavansa Olegin poistettavaksi asunnoltaan. Poliisin saavuttua tilanne oli rauhoittunut ja Antero oli päättänyt yrittää selvitä Olegin kanssa samoissa tiloissa.
Tiistai, 18. huhtikuuta oli vietetty Anteron kotona Toholammilla ja Oleg oli ollut rauhallisempi.
Antero oli odottanut Tamaran soittoa Kostamuksesta, mutta soittoa ei ollut koskaan tullut. Asia oli jäänyt ihmetyttämään Anteroa, sillä yleensä Tamara oli pitänyt kiinni sovituista soittoajoista.
Antero ei kuitenkaan ollut katsonut tarpeelliseksi soittaa Ailalle, koska hänen oli tarkoitus mennä torstaina Kostamukseen.
Keskiviikkona, 19. huhtikuuta ei ollut tapahtunut mitään erikoista. Antero oli käynyt Olegin kanssa kaupassa, josta he olivat ostaneet ruokatarpeita sekä itselleen että Kostamukseen vietäväksi.
Torstaina, 20. huhtikuuta Antero oli ryhtynyt etsimään uutta autoa, koska oli myynyt omistamansa Taunuksen 11. huhtikuuta kannuslaiseen romuliikkeeseen.
Antero oli kysynyt puhelimitse paikallisesta autoliikkeestä, olisiko siellä ollut myytävänä hänelle sopivaa autoa. Autokauppias oli tarjonnut Opel Vectraa, jota Antero oli käynyt katsomassa. Hän sai auton koeajettavaksi. Koeajoon lähtiessään hän ei tietenkään ilmoittanut aikeistaan ajaa autolla Venäjälle.
Oleg ja Antero olivat lähteneet Toholammilta noin kello 10 aamupäivällä ja saapuneet Vartiuksen raja-asemalle noin kello 13.30.
Koska Olegilla ei ollut ollut viisumia eikä passia, ei hän ollut päässyt ylittämään rajaa. Kun rajamies oli ryhtynyt hankkimaan asian selvittämiseksi tulkkia, Antero oli lähtenyt jatkamaan rajan yli Kostamukseen. Vaikka Oleg oli ollut rahaton, ei Antero ollut jättänyt hänelle rahaa.
Antero oli saapunut Tamaran asunnolle noin kello 14 aikaan. Antero oli noussut rappukäytävää neljänteen kerrokseen ja avannut oven omilla avaimillaan.
Oven lukko oli ollut joskus aikaisemmin hankala avattava, mutta lukko oli avautunut samalla tavalla kuin ennenkin.
Antero oli mennyt makuuhuone-olohuoneen kautta keittiön ovelle, josta oli nähnyt Tamaran makaavan keittiön lattialla niin, että kasvot olivat olleet lattiaan päin. Lattialla oli ollut verta joka puolella ja samoin keittiön takaseinässä. Tamaran pään alla oli ollut jonkinlainen tyynyntapainen, ja Antero oli todennut Tamaran jalkojen ja käsien olleen sidotut ilmeisesti narulla.
Antero oli ollut asunnossa enintään pari minuuttia, jona aikana oli tehnyt havainnot.
Asunnossa oli ollut jonkin verran vierasta hajua, jonka alkuperää Antero ei ollut tunnistanut.
Antero oli poistunut itkien asunnosta. Ajatuksissa oli pyörinyt vain, että paikalta piti päästä nopeasti pois ja takaisin Suomeen.
Antero oli sulkenut oven perässään ja istunut rappukäytävän edustalla autossa 10–15 minuuttia miettien, mitä pitäisi tehdä. Antero oli ajanut raja-asemalle ja edelleen Suomeen, jossa oli pysähtynyt Rajakontin pysäköintialueelle. Sieltä hän oli soittanut kännykällä Kostamukseen Svetlana-nimiselle, suomea osaavalle naiselle, jolle ilmoitti Tamaran olevan kuolleena asunnossaan ja että siitä pitäisi ilmoittaa miliisille.
Kolmen päivän pidätysaikana Antero Typön syyllisyyden tueksi ei löytynyt mitään sellaista, että hänet olisi voitu esittää vangittavaksi.
Typpö vapautettiin lauantaina 29. huhtikuuta 2000.
Kahvila Rajakontti ja Vartiuksen raja-asema
Reijo Turunen oli menossa 7. huhtikuuta 2000 Venäjälle Kostamukseen. Ennen Rajakonttia hänen huomiotaan oli herättänyt samaan suuntaan poikkeuksellisen hiljaa ajava vanhanmallinen ja punainen Ford Taunus -farmariauto. Ohi ajaessaan Turunen oli todennut autossa olevan pelkästään kuljettajan.
Turunen oli saapunut Rajakonttiin noin kello09.00. Pöydässä istuessaan hän oli huomannut saman Taunuksen ajavan pihaan ja kuljettajan tulleen yksin sisälle Rajakonttiin. Kuljettaja oli juonut kahvia.
Reijo Turusen veli Arvo Turunen oli saapunut myös paikalle, ja he olivat kiinnittäneet yhdessä huomiota Taunuksella liikkuneeseen mieheen, koska mies oli ollut erikoisesti puettuna tummiin nahkahousuihin ja tummaan nahkatakkiin.
Mies oli ollut iältään 40–50-vuotias, ja miehen hiukset olivat olleet takaa pitkät. Miehen pituus oli ollut 165–170 senttimetriä.
Reijo Turunen tunnisti valokuvista Taunuksen kuljettajaksi Antero Typön, ja Typön autoa esittävä valokuva oli juuri samanlaisesta Taunuksesta, jota kuljetti nahkapukuinen mies.
Arvo Turunen kertoi kiinnittäneensä huomiota 7. huhtikuuta kello 9.00–9.30 Rajakontti-nimisessä kahvilassa yksin olevaan mieshenkilöön, joka oli ollut iältään 45–55-vuotias ja jolla oli ollut pitkä niskatukka, ja hiukset olivat olleet edestä kaljuuntuvat.
Mies oli ollut pituudeltaan korkeintaan 170 senttimetriä, laihahko ja puettuna tummiin nahkahousuihin ja nahkatakkiin.
Mies oli mennyt yksin vanhaan Ford Taunus -farmariautoon. Autossa ei ollut istunut muita henkilöitä. Mies oli lähtenyt kohti Vartiuksen raja-asemaa. Arvo Turunen tunnisti valokuvista nahkapukuisen miehen Antero Typöksi, ja Typön Ford Taunus oli juuri samanlainen, millä nahkapukuinen mies oli lähtenyt ajamaan.
Ari Huima oli kiinnittänyt huomiota 7. huhtikuuta Venäjän tullissa punaiseen Ford Taunus -farmariautoon ja sen kuljettajaan.
Auton kuljettaja oli ollut ikäänsä nähden poikkeuksellisesti puettuna tiukkoihin mustiin nahkahousuihin ja nahkapuseroon.
Miehen pituus oli ollut alle 170 senttimetriä, ja hiukset olivat olleet niskasta vähän tavallista pidemmät.
Mies oli ollut yksin matkassa eikä mitään pikkupoikaa ollut näkynyt miehen seurassa tai autossa.
Huiman mielestä Typpöä esittävä valokuva muistutti tätä nahkapukuista miestä.
Antero Typön toimia Pavelin katoamisen aikoihin
Antero Typpö oli työskennellyt Rakennusliike Moreeni Oy:ssä 3. tammikuuta ja 24. maaliskuuta 2000 välisen ajan.
Maaliskuun 22. päivänä Antero oli ilmoittautunut sairaaksi ja samassa yhteydessä hän oli sanonut itsensä irti.
Rakennusliikkeen johtajalle Typpö oli ilmoittanut irtisanomisen syyksi kotitalon perimisestä aiheutuneet lisäverot.
Vastaavalle mestarille hän oli sanonut jäävänsä töistä pois, koska oli saanut perintöveroa. Viinan kanssa Typölla ei ollut ollut ongelmia, mutta työnantajasta oli tuntunut, ettei työ ollut oikein Anterolle maistunut.
Töistä pois jäätyään Antero oli vieraillut Raimo Luhtalan luona ja todennut hänelle - Kohta on niin paljon rahaa, että ei tarvitse töitä tehdä.
Antero oli myös jossakin vaiheessa kertonut äitinsä keränneen vanhoja rahoja, jotka olivat myöhemmin kadonneet. Antero oli kertonut Kostamuksessa ollessaan penkoneensa Tamaran paikkoja hänen poissa ollessaan ja löytäneensä äidin keräämät vanhat rahat.
Tämä oli tapahtunut vuoden 2000 kevään tai kevättalven aikana.
Antero oli hankkinut 2. huhtikuuta matkapuhelimeensa uuden easy-liittymän ja käytti sitä ainoana liittymänään.
Tätä numeroa hän ei ollut ilmoittanut edes samassa pihapiirissä asuneelle velipuolelleen.
Antero oli toimittanut 6. huhtikuuta saksanpaimenkoiransa hoitoon Senja Mäelle.
Tätä ennen koira ei ollut koskaan ollut Mäellä hoidossa, eikä Antero ollut ollut Mäkeen missään yhteydessä 9. toukokuuta 1999 ja 4. huhtikuuta 2000 välisenä aikana.
Koiraa viedessään Antero oli sanonut, ettei Pavel halunnut viikonlopuksi Kostamukseen, koska pelkäsi, ettei pääsisi enää takaisin Suomeen.
Huhtikuun 7. päivänä kello 7.24 Antero oli soittanut opettajalle ja ilmoittanut, ettei Pavel tulisi kouluun, koska oli sairastunut korkeaan kuumeeseen ja että hän oli yöllä joutunut käymään Pavelin kanssa lääkärissä. Myöhemmin selvisi, ettei Pavel ollut ollut tuohon aikaan minkään lähialueen terveyskeskuksen eikä Keski-Pohjanmaan Keskussairaalan potilaana. Antero oli soittanut myös 7. huhtikuuta kello 9.28 naapurilleen Maunolle ja kertonut, että oli viemässä poikaa äitinsä luokse Kostamukseen.
Huhtikuun 10. päivänä Antero oli myynyt vanhan Ford Taunuksensa Kannuksen autopurkamoon ja pyytänyt seuraavana päivänä Katepillari Kallelta lainaksi Isuzu-pakettiautoa, jolla lähti 12. huhtikuuta Kostamukseen.
Minne Pavel joutui?
Kun Katepillari Kalle sai autonsa takaisin, hän huomasi auton lavalla painona olleen noin 50 kiloa painavan kuorma-auton moottorin lohkon puuttuvan.
Poliisi yhdisti auton lainaamisen, moottorin osan puuttumisen ja Pavelin katoamisen toisiinsa.
Oliko Antero köyttänyt pojan ruumiin moottorilohkoon kiinni ja heittänyt ne veteen? Jos näin oli tapahtunut, ei ruumis nousisi koskaan pintaan. Huhtikuun puolivälissä oli tuona talvena vielä paljon lunta ja vesistöt olivat jäässä. Sulana olivat olleet ainoastaan suurimpien jokien virtapaikat. Poliisi kartoitti kaikki mahdolliset sulana säilyneet sillanaluset Toholammin ja Vartiuksen raja-aseman välisellä reitillä.
Ne tutkittiin tarkkaan vuosien 2001 ja 2002 aikana. Mittava urakka varmisti vähitellen sen, ettei Pavelia löytynyt näistä paikoista. Samalla tavalla tarkastettiin useita muita mahdollisia kätköpaikkoja; kaivoja, kosteikkoja ja hiekkamonttuja.
Lopulta poliisi siirrätti tuhansia kuutioita jätemaata eräällä maankaatopaikalla. Kaikki turhaan.
Rekonstruktio Antero Typön ja Oleg Sorokaletovin 14. huhtikuuta 2000 käyttämää ajoreittiä ajettiin 24. lokakuuta 2000.
Matkaan osallistuivat Olegin lisäksi venäläinen asianajaja, tulkki ja tutkinnanjohtaja. Olegin mukaan rekonstruktio palautti kyseisen
päivän tapahtumat ja ajoreitin mieleen keskeisimmiltä osiltaan.
Rajakontin pysäköintialueella oli ollut pysäköitynä punainen Isuzu-pakettiauto, jolla oli ajettu Kajaanin suuntaan.
Ensimmäisen kerran oli pysähdytty Paltamon Shell-huoltoasemalle, jossa oli käyty miestenhuoneessa ja ostettu ruokaa ja virvoitusjuomia. Olegin palatessa vessasta Antero oli ollut lähellä myyntitiskiä puukkohyllyn luona ja tarkastellut esillä olleita puukkoja.
Antero oli säikähtänyt huomatessaan Olegin ja pudottanut yhden puukon lattialle. Hän ei ollut ostanut puukkoa.
Paltamosta oli ajettu Kajaanin suuntaan ja pysähdytty jossakin kahvilassa, jonka sijainti ei selvinnyt.
Matkaa oli jatkettu päätieltä sivuteille poiketen.
Myös Oleg oli ajanut autoa ja risteyksessä, jossa olivat olleet viitat Kuopio 118 ja Viitasaari 24 Antero oli pyytänyt Olegia pysähtymään. Antero oli siirtynyt ulkokautta kuljettajan paikalle, ja kun Oleg oli ollut avaamassa omaa oveaan, Antero oli nykäissyt hieman raollaan olleen oven kiinni ja laittanut oven lukkoon.
Antero oli kiihdyttänyt auton vauhtiin ja ajanut menosuuntaan. Oleg oli jäänyt tielle kevyessä vaatetuksessa, ja hän oli pysynyt kylmässä säässä lämpimänä vain kävelyn avulla.
Noin kolmen tunnin kävelyn jälkeen poliisiauto oli tullut paikalle ja ottanut hänet kyytiin.
Pääsiäisviikko 2002
Antero Typön omakotitalon huomattiin olevan tulessa 5. maaliskuuta 2002 kello 02.25.
Palomiesten saapuessa paikalle talo oli palanut eniten Kannuksen puoleisesta päästä, eli huoneesta, joka oli ollut Pavel Sorokaletovin käytössä.
Kokkolan poliisin hälytysnumeroon oli tullut aamulla 5. maaliskuuta puhelu, jossa Antero Typöksi esittäytynyt mies oli ilmoittanut polttaneensa talonsa Toholammilla. Mies oli sanonut: - Minultahan ei mitään ulosmitata.
Typpö tavoitettiin pääkaupunkiseudulta ja hänet kuulusteltiin epäiltynä tuhotyöhön. Samassa yhteydessä häntä kuulusteltiin epäiltynä Pavelin murhaan.
Typpö kiisti syyllisyytensä kuten aikaisemminkin.
Yllättäen Antero Typpö ilmestyi illalla 26. maaliskuuta 2002 Kokkolan poliisilaitokselle ja halusi tunnustaa poikaan liittyvän asian, koska se oli vaivannut häntä. Typpö halusi myös opastaa poliisin paikalle, jonne oli vienyt Pavelin heti surmaamisen jälkeen. Poliisi lähti ajamaan Typön ohjeiden mukaan, ja matka johti lopulta kymmenien kilometrien jälkeen syrjäiselle metsäautotielle Kälviän kunnan alueella.
Kun metsäautotietä oli ajettu noin 300 metriä, Typpö kehotti pysäyttämään auton ja osoitti tien vasemmalla puolella olevaa ojaa.
Paikalla oli lähes metrinen lumikerros.
Typön kuulustelu aloitettiin heti Kokkolan poliisilaitokselle palattua. Hän kertoi oma-aloitteisesti surmanneensa Pavel Sorokaletovin 6. huhtikuuta 2000 noin kello 23.00 asunnollaan Toholammilla.
Antero kuvaili yksityiskohtaisesti, miten oli kuristanut narulla nukkumassa olleen Pavelin ja laittanut hänet surmaamisen jälkeen jätesäkkiin. Säkin hän oli vienyt Ford Taunuksen tavaratilaan, jonka jälkeen hän oli ajanut suoraan osoittamalleen metsäautotielle, jota oli ajanut niin pitkälle kuin lumen vuoksi oli ollut mahdollista. Noin kolmensadan metrin päässä hän oli joutunut pysähtymään. Antero oli ottanut säkin
autosta ja heittänyt sen ajosuunnassa tien vasemmalle puolelle ojaan. Tämän tehtyään hän oli jatkanut matkaa suoraan Rajakontin ja Vartiuksen raja-aseman kautta Kostamukseen.
Kun Antero Typpöä aiottiin kuulla myöhemmin uudelleen ja tarkentaa henkirikoksen yksityiskohtia, hän perui tunnustuksensa. Myöhemmissä kuulusteluissa hän kiisti järjestelmällisesti syyllisyytensä ja sanoi tunnustaneensa, koska hänellä oli ollut siviilissä taloudellisia vaikeuksia. Samalla hän kertoi vieneensä Pavelin 7. huhtikuuta 2000 Kostamukseen.
Tekninen tutkinta Typön osoittamassa paikassa
Tekninen paikkatutkinta aloitettiin Typön osoittamassa paikassa 27. maaliskuuta 2002.
Kaivinkone poisti lunta ojanpenkalta ja ojasta. Läheltä ojanpohjaa löytyi heti kahden päällekkäisen mustan jätesäkin jäänteitä. Ojanpenkasta löytyi myös noin kymmenen senttimetrin pituinen luunkappale ja ensimmäisten jätesäkkien löytöpaikalta noin kolmen metrin päästä lisää mustia jätesäkin kappaleita. Sammaleen seasta löytyi myös narunkappale ja ojan pohjalta kolme kynttä ja pieni luunkappale. Runsaan lumen vuoksi paikalla jatkettiin teknistä paikkatutkintaa useina päivinä aina 15. toukokuuta saakka, jona aikana paikalta löytyi lisää luita.
Luut lähetettiin tutkittaviksi Helsingin yliopiston oikeuslääketieteen laitokselle. Ensimmäisinä tutkitut luut olivat ihmisestä peräisin olevat oikea lapaluu, vasen värttinäluu ja yksi sormen luu. Vainajan ikä todettiin tutkimalla luiden kehitysvaihe, ja lapaluun perusteella tulokseksi saatiin 12–18 vuotta. Myöhemmin tutkittavaksi lähetetyn pääkallon ikäarvioksi saatiin 12–16 vuotta.
Keskusrikospoliisin rikosteknistä laboratoriota pyydettiin selvittämään, oliko tuntematon vainaja Tamara Typön poika Pavel Sorokaletov. Laboratorio antoi lausunnon, jonka mukaan Pavel Sorokaletovin hammasharjasta taltioidusta tutkimusnäytteestä saatu mieshenkilön DNA-tunniste sopi metsäautotieltä Helsingin yliopiston oikeuslääketieteen laitokseen tutkittavaksi lähetetystä pohjeluusta määritettyyn
DNA-tunnisteeseen.
Tunnisteen laskennallinen todennäköisyys suomalaisessa väestössä oli alle l/miljardi. Tamara Typön vasemman käden kynsistä aikanaan otetuista näytteistä voitiin osoittaa verta sekä yhteen ja samaan naishenkilöön viittaava DNA-tunniste, jonka laskennallinen esiintymistodennäköisyys suomalaisessa väestössä oli alle l/miljardi tämä DNA-tunniste lähetettiin äitiystutkimusta varten
Helsingin yliopiston oikeuslääketieteen laitokseen, jossa sitä verrattiin edellä mainitusta pohjeluusta saatuun DNA-tunnisteeseen. Tutkimustulosten ja periytymissääntöjen perusteella ei voitu sulkea pois oletusta, että luunäyte oli peräisin Tamara Typön biologisesta pojasta. Äitiysindeksi vastasi todistus voimaa 99.966 prosenttia.
Kun Typölle ilmoitettiin kuulustelussa tutkimustuloksista ja kerrottiin, että hänen osoittamastaan paikasta löytyneet ihmisen jäänteet oli todettu olevan peräisin Pavel Sorokaletovista, Typpö kiisti edelleen surmanneensa Pavelin. Kun häneltä kysyttiin, kuinka Pavelin jäänteet olivat voineet löytyä umpihangesta hänen osoittamastaan paikasta, Typpö vastasi vain, ettei tiennyt.
Uhkailua oikeudessa
Henkirikosten oikeudenkäynti alkoi 25. heinäkuuta 2002 Kokkolan käräjäoikeudessa. Syyttäjäksi määrätty valtionsyyttäjä syytti Antero Typpöä 6. huhtikuuta 2000 Toholammilla tehdystä Pavel Sorokaletovin murhasta ja 15. huhtikuuta 2000 Kostamuksessa Venäjällä tehdystä Tamara Typön murhasta.
Syyttäjä katsoi, että Pavelin surmaaminen oli tehty erityisen raa’alla ja julmalla tavalla, koska se oli kohdistunut tekohetkellä yksin Antero Typön huollettavana olleeseen ja nukkuessaan puolustuskyvyttömään 13-vuotiaaseen lievästi vammaiseen lapseen.
Rikos oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.
Syyttäjä piti Tamaran surmaamista useilla kymmenillä päähän, kaulaan, ylä- ja keskivartaloon osuneilla veitseniskuilla erityistä raakuutta ja julmuutta osoittavana tekona. Koska Antero Typpö oli tätä ennen surmannut uhrin pojan Pavel Sorokaletovin, osoitti teko vakaata harkintaa ja tekotapa määrätietoista surmaamispyrkimystä.
Kaikkien yllätykseksi Antero Typpö tunnusti oikeudessa surmanneensa Pavel Sorokaletovin. Hän ei pitänyt tappoa kuitenkaan erityisen raakana tai julmana. Tamaran surmaamisen Antero kiisti, koska ei
ollut tappanut vaimoaan.
Oikeudenkäynnissä kuultiin 19.20. syyskuuta2002 tulkin välityksellä todistajina myös Venäjällä kuulusteltuja henkilöitä. Mielenkiintoisin todistaja oli Tamaran ystävätär Alla Jartseva, joka kertoi, että hän oli 19. huhtikuuta 2000 asettanut Tamara Typön asunnon oveen kaksi teippiä seuratakseen, liikkuisiko asunnossa joku. Saatuaan tietää, että Antero Typpö oli soittanut Svetlanalle asunnossa verissään makaavasta Tamara Typösta, Jartseva oli käynyt noin15 minuuttia ennen miliisien tuloa tarkistamassa teipit, jolloin ne olivat olleet ehjät. Miliisien tullessa paikalle Jartseva oli pyytänyt miliisiä tarkistamaan
teipit. Paikalle mennyttä miliisiä kuultiin myös oikeudessa todistajana ja hän kertoi, että oli tarkistanut teipit ennen Tamara Typön asuntoon väkisin menemistä. Kaksi teippiä oli ollut laitettuna oven alareunasta oven karmiin ja ne olivat ehjät.
Myöhemmin tehdyissä kokeissa oli havaittu, että asuntoon mentäessä teipit väistämättä irtosivat.
Antero Typpö pyrki osoittamaan Jartsevan kertomuksen epäluotettavaksi. Hän kiinnitti huomiota siihen, että todistajan oikeudenkäynnin pääkuulustelussa 19. syyskuuta 2002 antama kertomus oli erittäin tarkasti samankaltainen kuin hänen esitutkinnassa antamansa kertomus. Jartseva oli kyennyt hämmästyttävän hyvin oma-aloitteisesti ja ilman tarkentavia kysymyksiä kertomaan useisiin eri päivämääriin liittyvät havaintonsa. Typön vastakuulustelun aikana Jartseva oli taas useassa kohden sekoittanut eri päivien tapahtumia, ja vastakuulustelu jouduttiin lopulta keskeyttämään todistajan väsymisen vuoksi.
Vastakuulustelu suoritettiin loppuun seuraavana päivänä. Lisäksi Typpö kiinnitti huomiota siihen, että Jartseva oli 20. huhtikuuta 2000 heti Tamara Typön kuoleman paljastuttua lausunut miliisin läsnä ollessa mielipiteenään, että Antero Typpö oli surman tehnyt henkilö.
Jartseva kertoi vastakuulustelua jatkettaessa väsymisestään. Kun hän oli odottanut 19. syyskuuta todistamisvuoroaan käräjäoikeuden eteistiloissa, Anero Typpö oli ohi kävellessään katsonut häntä erittäin vihaisesti ja samalla näyttänyt keskisormeaan. Jartseva oli pelästynyt tästä. Käräjäoikeus oli ennen hänen kuulemistaan pitänyt lounastauon, jona aikana Jartseva oli pelästymisensä vuoksi kokenut tilanteen
niin, ettei kykenisi lainkaan todistamaan ja ottanut tästä syystä kaksi tablettia rauhoittavaa lääkettä.
Tämän jälkeen Jartseva oli kyennyt tulemaan takaisin käräjäoikeuden tiloihin.
Sanomalehdessä tapahtuma otsikoitiin: ”Venäläisnaisen murhasta syytetty uhkaili todistajaa.” Käräjäoikeus totesi, että Jartsevan todistamista edeltänyt Antero Typön käytös oli vaikuttanut hai tallisesti Jartsevan kykyyn vastata Antero Typön puolesta esitettyihin kysymyksiin.
Siten todistajan väsymisestä johtunut vastakuulustelun aikana tapahtunut asioiden sekoittaminen ei vaikuttanut yleisellä tasolla hänen kertomuksensa uskottavuuteen.
Käräjäoikeus piti Jartsevan kertomuksen perusteella hyvin epätodennäköisenä, että Antero Typpö olisi 20. huhtikuuta 2000 käynyt Tamaran asunnolla.
Oikeuslääkärin arvio Tamaran surmasta
Tamara Typön ruumiinavauksen suorittanut venäläinen oikeuslääketieteellinen asiantuntija oli arvioinut Tamara Typön kuoleman tapahtuneen 14.–15. huhtikuuta 2000. Antero Typön asianajaja pyrki horjuttamaan arvioita ja piti yhtä mahdollisena, että kuolinajankohta voisi olla myöhäisempi eli 16.–20. huhtikuuta 2000. Käräjäoikeudessa kuultiin asiantuntijana suomalaista oikeuslääketieteen professoria.
Hän kertoi saaneensa asiakirjoista kaiken sen tiedon, jota kuolinajan lääketieteelliseen arvioimiseen tarvittiin ja että hänen käsityksensä mukaan kuolinaika ajoittui hyvin lähelle viimeistä elossaolohavaintoa päivältä 15. huhtikuuta 2000.
Käräjäoikeus totesi, että oikeuslääketieteen asiantuntijoiden arviot kuolinajoista olivat yhtenevät. Lausuntojen ja viimeisen elossaolohavainnon perusteella käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että Tamara Typpö oli kuollut 15. huhtikuuta 2000.
Asiantuntijana kuultu oikeuslääketieteen professori kertoi, että Tamara Typön kasvoja oli haluttu turmella. Käytetty väkivalta viittasi siihen, että rikoksentekijällä oli ollut voimakas tunneside uhriin tai sitten tekijä oli ollut psykoottinen henkilö.
Käräjäoikeus totesi, että Antero Typpölla oli aviomiehenä ollut voimakas tunneside vaimoonsa ja että kuolema ajoittui Anteron ja Tamaran merkkipäivään, koska Anteron kertomuksen mukaan 15. huhtikuuta 2000 oli tullut kuluneeksi tasan vuosi heidän ensitapaamisestaan.
Oikeuden ratkaisu
Antero Typpö oli
Pavel Sorokaletovin murhan jälkeen ja ennen 15. huhtikuuta 2000 tapahtunutta vierailua käynyt tapaamassa vaimoaan Tamara Typpöä ajanjaksoina 7.–9. huhtikuuta ja 12.–14. huhtikuuta 2000.
Käräjäoikeus piti selvänä, että noiden vierailuiden aikana Antero Typpö oli joutunut valehtelemaan Pavel Sorokaletovin Suomessa olemisesta.
Pavelin kuoleman jälkeen Antero Typpö oli mennyt 15. huhtikuuta kolmannen kerran yksinään Kostamukseen, jolloin hänen on täytynyt taas kerran valehdella vaimolleen Pavelista.
Erityisen hankalana uskottavaa valehtelua pidettiin tuolloin, koska myös vanhemman pojan Olegin piti palata Kostamukseen ja Antero palasi ilman kumpaakaan poikaa.
Niissä olosuhteissa oikeus katsoi, että Antero Typölla oli Pavelin murhan salaamiseksi selvä motiivi vaimonsa Tamaran surmaamiseen.
Motiivin ja sen tosiasian, että Antero Typpö halutessaan voi riistää toisen ihmisen hengen, katsottiin oikeuden mielestä tukevan vahvasti syytettä.
Antero Typön mielentila määrättiin tutkittavaksi molempien syytekohtien osalta.
Mielentilatutkimuksen mukaan Antero Typpö oli ollut teot tehdessään täydessä ymmärryksessä.
Typpö vaati, että hänet olisi katsottu olleen täyttä ymmärrystä vailla ja viittasi vuonna 1979 saamaansa tuomioon täyttä ymmärrystä vailla olevana.
Käräjäoikeus totesi, ettei Typpö, kuten aikaisemman mielentilatutkimuksen aikoihin käyttänyt haitallisessa määrin alkoholia ja ettei pääkäsittelyssä häntä henkilökohtaisesti kuultaessa tai muutoinkaan ollut tullut esiin mitään seikkaa, jonka vuoksi syyntakeisuutta olisi ollut arvioitava toisin kuin terveydenhuollon oikeusturvakeskus oli tehnyt.
Käräjäoikeus katsoi Antero Typön olleen teot tehdessään täydessä ymmärryksessä.
Kokkolan käräjäoikeus antoi päätöksen 31. joulukuuta 2002. Se katsoi Antero Typön tappaneen 6. huhtikuuta 2000 Toholammilla narulla kuristamalla Pavel Sorokaletovin.
Tappo oli tehty erityisen raa’alla ja julmalla tavalla, koska se oli kohdistunut tekohetkellä yksin Typön huollettavana olleeseen ja nukkuessaan puolustuskyvyttömään 13-vuotiaaseen lapseen.
Rikosta pidettiin myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä.
Oikeus katsoi myös Antero Typön tappaneen 15. huhtikuuta 2000 Kostamuksessa Venäjällä
Tamara Typön lyömällä tätä useita kymmeniä kertoja veitsellä päähän, kaulaan, ylä- ja keskivartaloon.
Näistä pisto- ja leikkuuhaavoista oli aiheutunut runsasta ulkoista sekä sisäistä verenvuotoa, ja ne olivat aiheuttaneet uhrin kuoleman. Määrätietoista ja nimenomaista surmaamispyrkimystä osoittava tappo oli tehty vakaasti harkiten, ja rikos oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.
Antero Typpö tuomittiin kahdesta murhasta elinkaudeksi vankeuteen ja velvoitettiin suorittamaan Tamara Typön äidille korvaukseksi henkisistä kärsimyksistä 8 000 euroa.
Hovioikeuden päätös
Antero Typpö valitti käräjäoikeuden päätöksestä Vaasan hovioikeuteen.
Hovioikeus toimitti asiassa pääkäsittelyn 4.–5. marraskuuta 2003.
Antero Typpö vaati, että hänen katsottaisiin syyllistyneen Pavel Sorokaletovin osalta tappoon ja että syyte Tamara Typön murhasta hylättäisiin kokonaan.
Hovioikeus antoi tuomion 26. marraskuuta 2003.
Sen mukaan Antero Typön valitus hylättiin ja käräjäoikeuden päätöstä ei muutettu.
Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden tuomion perustelut siitä, että Antero Typön syyksi luettu Pavel Sorokaletovin surmaaminen täytti murhan tunnusmerkistön.
Hovioikeus hyväksyi Tamara Typön surmaamisen osalta asiassa esitetystä keskeisestä näytöstä käräjäoikeuden tekemät johtopäätökset ja lopputuloksen, jonka mukaan käräjäoikeuden tuomion perusteluista ilmenevät monitahoiset tapahtumat selittyivät johdonmukaisesti vain siten, että Antero Typpö oli surmannut vaimonsa.
Kova kohtalo
Tamara Sorokaletovan perhettä kohtasi länsimaisen onnen sijaan poikkeuksellinen määrä vastoinkäymisiä.
Hänen poikansa Pavel Sorokaletov joutui 13-vuotiaana Toholammilla isäpuolensa surmaamaksi ja tuore aviomies surmasi runsaan viikon kuluttua myös Tamaran.
Tamaran vanhempi poika, 19-vuotias Oleg sai myös tapaturmaisesti surmansa ennen äitinsä ja veljensä henkirikosten oikeudenkäyntiä. Ainoaksi oikeudenomistajaksi jäi Tamaran iäkäs äiti.
Toivottavasti oli muistissa jollakin tekstinkasittelyohjelmalla omalla tietokoneellasi.
